PDA

View Full Version : Sivuston tila materiaalin kannalta



Mickey
1.12.2003, 19:50:29
Olen tässä viime ajat käynyt läpi sivustolla olevaa materiaalia, ja olen myös kiinnittänyt huomiota jälleen kerran siihen, että materiaalia puuttuu. Ajattelin tässä listailla vähän asioita ja toivon, että tästä ahkerat ja aktiiviset jäsenet ottaisivat onkeensa ja tekisivät jotain materiaalia sivustolle. Sen ei tarvitse olla mikään massiivinen opas, kyllä niitä pieniä vinkkejäkin kaivataan, kunhan sivusto vain täyttyy.

Final Fantasy I

Yhteenveto pelistä
Arvostelu
Tietoja hahmoista
Vinkeistä ainakin läpipeluuopas, lisäksi muita sekalaisia vinkkejä.

Kuten näette, sarjan ensimmäisen osan materiaalia on hirvittävän vähän, vain taika- ja item-listat. Kyse on vanhasta pelistä, ja tiedän etteivät monet ole tätä pelanneet, mutta ne gurut ketkä tuntevat sarjan kunnolla alusta asti voisivat parantaa tätä osiota.


Final Fantasy II

Yhteenveto
Arvostelu
Sekä vinkeistä ainakin se läppäri, lisäksi muita sekalaisia vinkkejä.
Toinen osa ei ole paljon paremmassa tilanteessa kuin ensimmäinenkään. Toivon, että sarjan ensimmäiset osat saisivat ansaitsemansa kunniana ja saisivat lisää materiaalia.


Final Fantasy III

Yhteenveto pelistä
Arvostelu
Tietoja hahmoista
Vinkeistä ainakin läpipeluuopas, lisäksi muita sekalaisia vinkkejä.
Samassa tilanteessa kuin ykkönen. Eli kolmosta pelanneet, ottakaa tehtäväksenne tämän osan materiaalit.


Final Fantasy IV

Yhteenveto pelistä
Arvostelu
Tietoja hahmoista
Vinkeistä ainakin läpipeluuopas, lisäksi muita sekalaisia vinkkejä.
Tämä osio on huonoimmassa kunnossa. Ei oikeastaan mitään. Melkein meinaa hävettää..


Final Fantasy V

Yhteenveto pelistä
Arvostelu
Tietoja hahmoista

Uudempia osia kohti tullaan ja koko ajan paranee. Vinkkejä on jo kiitettävästi ja läpipeluuopaskin. Kuitenkin osio on puutteellinen. Arvostelu ja yhteenveto ovat ainakin sellaiset, mitkä pelin läpi pelannut osaa kyllä kirjoittaa.


Final Fantasy VI

Arvostelu
Läpipeluuopas ja muita vinkkejä

Nyt alkaa näyttää jo paremmalta. Kuitenkin kuudes osa on monen mielestä sarjan paras. Miksei tämä osio myös sitten näytä siltä? Kaikki ketkä peliä todella arvostavat voisivat ryhtyä kirjoittelemaan tietojaan pelistä nyt ylös, että saadaan päivityksiä aikaan.


Final Fantasy VII
Pelisarjan paras ja pelatuin osa, ja sen kyllä huomaa. Materiaalia on paljon, enkä osaa tässä nyt yhtäkkiä nimetä mitään mikä selvästi puuttuisi. Mutta esimerkiksi arvosteluja voi kirjoittaa useampikin henkilö, ei niiden määrää ole pakko rajata vain yhteen :)


Final Fantasy VIII

Läpipeluuopas

Puutteita on määrällisesti vähän, mutta kyllä tuo läpipeluuopas pitäisi saada. Nyt pelin hyvin tuntevat ihmiset voisivat lyödä viisaat päänsä yhteen ja aloittaa tämän valtavan urakan ja kirjoittaa tuon oppaan.


Final Fantasy IX
Lähestulkoon yhtä hyvässä kunnossa kuin seiskan osasto. Ei mitään sen suurempaa huomautettavaa, mutta jos löytyy jotain mitä haluatte lisätä tai korjata, niin minulla ei ole mitään sitä vastaan.


Final Fantasy X
Arvostelu puuttuu. Muuten tämäkin osasto on ihan hyvässä kunnossa. Mutta päivityksiä ja lisäyksiä, niitä tarvitaan aina :)


Tulevaisuus
Tuossa on nyt sitten tulon alla ja uutena ainakin FFXI, FFX-2 ja FF CC. Kunhan ne nyt rauhassa ilmestyvät ja ihmiset pääsevät niitä pelaamaan, toivoisin että niistä tulisi tietoa sivuille mahdollisimman pian. Laitan myös oman aktiivisuuteni peliin, ja tulen tulevaisuudessa toimimaan entistä vahvemmin tämän päivittämisen puolesta. Tehkää siis myös te osuutenne, ja tehkää FFinistä niin kattava kuin vain suinkin mahdollista.
Tiedän, että tämän foorumin jäsenistä löytyy guruja, jotka pystyvät täyttämään nuo tyhjäksi jääneet kohdat. Ryhtykäämme siis töihin.

Granite
2.12.2003, 8:21:49
Miten olisi, eikö Kingdom Hearts-sarja olisi myös oikeutettu saamaan oma tilansa sivustoilla? Tiedän, että kyseessä ei nyt ole täysiverinen Final Fantasy-peli, mutta ovathan ne kuitenkin pullollaan FF-sarjan hahmoja ja ainakin ensimmäinen KH on varsin samanhenkinen FF-pelien kanssa.

Kreifi
2.12.2003, 9:20:47
Graniitin ehdotus kuulostaa ihan hyvältä. En näe syytä miksei sivulla voisi olla infoa muistakin peleistä, MUTTA... Olen vahvasti sitä mieltä, että jos muiden pelien materiaali sivulle tehdään, niin materiaali tuodaan/annetaan Mikille kokonaisuudessaan ja sitten toimitetaan sivulle.

Miksi näin?
Yksinkertaista, tämäkään ketju ei ole turhaan perustettu, eli materiaalista on puutetta (voisin kait joskus jonkun arvostelun kirjoittaa tai suomentaa jotain tuolta FFX strategiaoppaastani). Jos jo pelkästään FF-sarjan kohdalla on pahoja puutteita, en näe mitään järkeä tuoda Final Fantasy sivustolle myös puutteellisia infoja muista peleistä.

FF-pelit sivulta on pakko löytyä ja siksi ne on oltava siellä, oli materiaalia tai ei, mutta muiden pelien kohdalla asia ei ole näin.

The death Magic
2.12.2003, 9:26:50
Huhhuh. FF4:n osio on todellakin huonossa kunnossa. Eihän siellä ole mitään muutakuin minun aikoja sitten väkertämä taikalista.

Mutta ole huoleti Mikki. Minun FF4:n läpipeluuopas on kirjoitusvaiheessa kyllä ja jos tälläinen "hätätilaposti" kerran piti kirjoittaa niin voisin varmaan pistää pökköä pesään sen kirjoittamisessa. Voinpa vaikka editoida silloin tällöin tähän postiin kuinka valmis se on. Voisin myöskin vaikka heti tänään etsiä muuta pikkumateriaalia FF4:sta varten(joka on minun lempiFF:ni joten en salli ettei siellä ole mitään :P)

Näyttäisi siltä että FF1:lläkään ei ole läpipeluuohjetta. Sen voisi äkkiä väkertää koska peli on nopea mennä läpi joten kirjoitettavaakaan ei ole paljoa.

pehmo
2.12.2003, 13:13:21
FF3 hahmot ovat tietääkseni valmiina tuolla materiaalit osiossa, lupaan linkittää sinne parit kappaleet kuvia joku päivä viimeistää loppu viikosta, kunhan saan kotiukoneeni toimimaan.
FF4 yhteenvetokin on jo materia osuudessa, niitäkin on vielä useampi kappale.
FFX arvostelu on omalla koneella, joskus aikoinani pistin sen tiltin sivuille, sitä voisi pikku muokkamisella saada ihan hyvän.(olenperin tehty omaankoululehteen)

FFVI:n hahmoista kyllä voisi olla mielestäni sivuilla jonkinlaista SPoileri tarinan pätkää, kuten FFVII:ssa, hahmojen tiedot ovat ika tylsää luattavaa sinänsä.

// KH arvostelukin saattaisi ehkä lyötyä omista kokoelmista jos sellainen olisi sivuille tulossa.
(onhan musiikki osiossakin suomennoksia Simple and Cleanistä)

Mickey
2.12.2003, 15:52:30
Hienoa että joidenkin ihmisten omatuntoa alkoi kolkuuttaa se, että sivusto on vähän tyhjän oloinen. Tämä ei ollut mikään varsinainen hätätilaposti, mutta tietynlaisena herätyskellona sitä voidaan pitää.

Ja kyllähän se Kingdom Hearts voisi oman osionkin saada tuolta, eiköhän sivustolta sen verran tilaa liikene :)

Niera Kuuranpoika
2.12.2003, 16:24:08
Minä voisin vaikka tässä joutessani kirjoittaa jonkinlaisen katsauksen Final Fantasy I:n hahmoista ja myös yhteenvedon.

Ben
2.12.2003, 17:06:48
Tässä tullaan siihen tilanteeseen että kohta on tehdään kaikista squaren peleistä materiaalia. Jos Kingdom Heartsista tehdään materiaalia niin miksei sitten Chrono Triggeristä voisi tehdä tai Chrono Crossista? ovathan nämäkin ropepelejä ja vielä squaren tekemiä.

Itse en siis kannata lisäystä. Pidetään vaan finaleista kiinni kun niissäkin on hommia ihan tarpeeksi.


//EDIT: tässä tuli vielä semmoinen asia mieleen että kun katselin noita arvosteluja ja yhteenvetoja niin jotenkin tuntuu että yhteenveto on vähän turha. Mielestäni siinä käsitellään aivan samoja asioita kuin arvosteluissakin

SDNKorento
2.12.2003, 17:14:22
Alkujaan kirjoittanut Pandemoni
Tässä tullaan siihen tilanteeseen että kohta on tehdään kaikista squaren peleistä materiaalia. Jos Kingdom Heartsista tehdään materiaalia niin miksei sitten Chrono Triggeristä voisi tehdä tai Chrono Crossista? ovathan nämäkin ropepelejä ja vielä squaren tekemiä.

Itse en siis kannata lisäystä. Pidetään vaan finaleista kiinni kun niissäkin on hommia ihan tarpeeksi.

Juu...hoidetaan ensin FF:t. Onhan nämä sivut pyhitetty Final Fantasylle.

Niin asiaan. Minä lupaan tehdä jatkossakin lisää materiaalia, mutta minkälaista? Haluaako FFfin pelkästään perinteistä materiaalia vai ottaako se mukaan jotain eksoottista? Minulla kun on tapana vältellä kaikkea mitä perinteistä ja väsätä uudenlaista, ennennäkemätöntä materiaali. En tarkoita että kaikkea rajatietoa otetaan mukaan, varsinkaan sitä vahinkofunktiota joka on erittäin puutteelinen

Jackal von ÖRF
3.12.2003, 0:05:43
Originally posted by drgonfly
Haluaako FFfin pelkästään perinteistä materiaalia vai ottaako se mukaan jotain eksoottista?
Omeperäisyys on plussaa. Käyttäkää kuitenkin omaa harkintaanne sen päättämisessä, mitä kannattaa ylipäätään tehdä. Jossain toisessa ketjussa mainitsin, että olisi mukava saada jonkin pelin tarina (ainakin osa siitä) sarjakuvan muodossa (screenshotteja ja tekstiä).

SDNKorento
3.12.2003, 11:31:16
Alkujaan kirjoittanut Jackal von ÖRF

Omeperäisyys on plussaa. Käyttäkää kuitenkin omaa harkintaanne sen päättämisessä, mitä kannattaa ylipäätään tehdä. Jossain toisessa ketjussa mainitsin, että olisi mukava saada jonkin pelin tarina (ainakin osa siitä) sarjakuvan muodossa (screenshotteja ja tekstiä).

Sarjakuva! Siinä vasta ideaa! Ainakin FF8 kasin animaatiosta on helppo ottaa screenshotteja, kunhan hankkii oikean ohjelman, jonka jälkeen screenshotit onnistuvat ilman HyperSnap/video kikkailuja.

Ja toinen ehdotus: kannattaako isoista projekteista ilmoittaa etukäteen johonkin kiinteään paikkaan. Silloin ei menisi päällekkäin työt eikä tule paha mieli. Esimerkiksi tavarataulukot voisi jakaa etukäteen.

Jackal von ÖRF
3.12.2003, 17:08:40
Harvemmin nuo hommat päällekkäin menevät (kun niin harvat tekevät ylipäätän mitään ;)), mutta saa siitä silti etukäteen ilmoitella. Parasta olisi jos ensimmäisen ilmoituksen yhteydessä olisi jo jotain näytettävää ja loput seuraisivat melko pian perässä. Tavarataulukot sun muut ovat sen verran mekaanista kamaa, että niistä ei etukäteen kannata ilmoitella, koska niiden tekemisessä ei pitäisi kestää kovin kauan (ehkä päivä tai pari).

SnowCrow
14.3.2004, 13:47:46
Eikö Pleikkarin FF Ykkösestä ja Kakkosesta voi myös tehdä niitä juttuja, vai onko niiden ihan pakko olla Nes- versioista?
Voisin tehdä taika- listan ykköseen Pleikkarin verisossa.
Ehkä Beastiarynkin jossain vaiheessa.

BlizzarD
12.6.2004, 22:39:50
Minulla on tässä työn alla Final Fantasy X-2:n Dress Spherejen Ability-lista.. En sitten tiedä tarvitaanko sitä. Toivottavasti meinaan olen jo melkein loppu vaiheessa.. Ja sitten toinen olisi FF X-2:n Accessory-lista joka on tosin aika paljon kesken ja olen tehnyt tuota opasta niin se on vähän jäänyt mutta tee sen kyllä loppuun jossain vaiheessa..

Juripa
13.6.2004, 12:57:10
Minulla on Final Fantasy 3 työn alla. Voin siinä samalla tehdä materiaalia sivuilla. Jos käy?

Paajehu
14.6.2004, 10:22:37
Minulla on Final Fantasy 3 työn alla. Voin siinä samalla tehdä materiaalia sivuilla. Jos käy?
Minulla on jo tekeillä ff3 läpipeluuopas ja sivustoilta löytyvät item ja taikaopas.
Joten ethän tee niistä :)

Grove
14.6.2004, 19:05:29
Minulla on työn alla nyt FFX arvostelu mikäli sitä tarvitaan eli minä varaan sen. :)

Julppa
14.6.2004, 21:09:44
Minä voisin alkaa pykertämään FF VIII:n läpipeluuopasta, jos vain sopii. Ja tietenkin apu on tervetullutta, projekti lienee suurehko.

Paajehu
15.6.2004, 10:11:43
Welc on muistaakseni sanonut, että hänellä on FFVIII läpipeluuopas työn alla

Julppa
15.6.2004, 10:17:46
Welc on muistaakseni sanonut, että hänellä on FFVIII läpipeluuopas työn alla
Onko? No jos on niin voisi ystävällisesti ilmoittaa minulle joko tämän threadin kautta tai PM:llä niin en ala säätämään sitä turhaan. Auttaa tietenkin voin jos apua kaivataan.

Welc
17.6.2004, 23:35:09
On se joo, mutta viivästynee jonkin verran. Eiköhän se tässä ennemmin tai myöhemmin.

Mickey
20.6.2004, 10:07:10
Enkuli on lähettänyt minulle jo FFVIII:n läpipeluuoppaasta ensimmäisen osan (1. cd). Se oli siinä määrin laadukasta tavaraa, että mikäli mies vain saa sen valmiiksi, niin sen otan ensimmäisenä käyttöön.
Toki muutkin saavat niitä oppaita tehdä, en minä sitä kiellä.