Selviytyjä

[Lonely Wolf]

Eka novellini (tai jotain sinne päin :eh: ..ei liity teevee ohjelmaan)...toivon teidän antavan miulle niin ruusuja kuin risuja...tarina ei lopu tohon...kirjoitan lisää jossain vaiheessa...

Sadepilvet kaikkosivat ja tilalle tuli sankka sumu, joka sulki maan rauhalliseen vaippaansa. Ilma oli raikas ja taivaalla ei ollut pilviä. Tuuli havisutti niityn kasveja ja yltyi navakkaaksi kaakkoistuuleksi. Metsän puut humisivat, kun navakka tuuli kiemurteli metsän läpi, kohti kaupunkia, jota ei enää ollut. Ennen aamua kaupunkiin oli hyökätty. Yllätyshyökkäys oli onnistunut ja tuhonnut kokonaisen kaupungin yhdessä yössä. Talot olivat palanneet, jotka savusivat vielä ja saivat kaupungin näyttämään harmaalta. Tuuli tuiversi autiossa, elottomassa kaupungissa pitkin katuja tuoden pölyä ja riepotteli kankaan palasia ihmisten ruumiissa. Ihmisten asennoista ja ilmeistä heijastuivat epätoivoa, kuolemaa ja surua. Kuolleita oli joka paikassa, jokaisessa talon nurkassa, vaikka yrittäisi katsoa pois näki vain hiillostuneita tai runneltuneita ruumiita. Ruumiita lojui palaneiden talojen raunioilla tai tuhkaksi muuttuneessa puutarhassa. Jotkut puristivat lapsiaan, vaimojaan tai rakastettuaan. Meri näkyi mustana ja uhkaavana. Tumma hahmo käveli rannalla ja tuli tietä pitkin kohti kaupunkia. Usvan hälvennettyä, hahmo erottui mieheksi. Miehen vaatteet olivat riekaleina. Vaatteiden väristä pystyi päättelemään, että hän oli sotilas. Rinnassa oli vaakuna, joka oli revennyt taistelussa tunnistamattomaksi, josta ei olisi voinut päätellä hallitsijan, ja vaatteet olivat kaksi värisiä, mies oli pukeutunut vihreäseen ja mustaan, jotka olivat mudan ja veren peitossa. Sotilas laahusti ja oli selvästi väsynyt karmeasta taistelusta. Hän oli ainoa selviytyjä ja hän huomasi sen yhdellä silmäyksellä. Hän otti muutaman raskaan askeleen ja pääsi rannan ja kaupungin väliselle kukkulalle, kun vasemmassa rinnassa oleva haava alkoi pistää. Sotilas painoi oikean kätensä haavan kohdalle. Käsi muuttui verestä punaiseksi. Ilme sotilaan kasvoilla oli vääristynyt tuskasta, hiki valui likaisilla kasvoilta irveessä ja lohkeilleeseen suuhun. Pää nytkähti rintaa vasten kivusta. Kuului tukahtunut nyyhkytys. Tummat silmät tuijottivat kaukaisuuteen ja toivoen rauhaa sielulleen. Silmistä putosi kyynel vana, jotka kostuttivat hänen veriset kätensä.

[Seyana]

lyhyestä virsi kaunis.
kuvailu on hienoa,ja tapahtumapaikka mielekäs.tuli jonkainlainen wild-west kuva paikasta..
laitappa jatkoakin.

[Lonely Wolf]

Tässä vähän jatkoa :D

Hän laskeutui polvien varaan maahan, vaikka toisessa jalassa oli iso haava. Sotilas sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Yhtäkkiä hän nosti päänsä ja katsoi kaupunkia. Hänen katseensa kiersi jokaisessa ihmisessä, joka oli näkö etäisyydessä. Kyynel vana kasvoi vuolaaksi virraksi. Mies puri alahuultaan. Lopulta hän huusi tummaan taivaaseen: Miksi, Luoja. Miksi? Huuto oli kolkko ja raastavan karhea. Ääni oli käheytynyt taistelussa, kun hän oli huutanut ystävilleen, sotureille sekä huutanut sotahuutonsa yön tummalle taivaalle vihollisilleen. Sotilas vajosi ja oli nyt nelinkontin maassa. ”Anna Luoja minun kuolla niin kuin ystäväni. Älä jätä minua yksin tähän tyhjään maailmaan”, sotilas huusi, mutta nyt se oli vain kuiskaus heinikossa. Lopulta hänen voimansa pettivät ja hän rojahti maahan mahalleen.
Sotilas katseli kaupunkia, vaikka kyyneleet olivat sumentaneet näköä melkein kokonaan, joka oli ollut hänen kotinsa ja elämänsä. Nyt oli vain ontto, tyhjä olo sydämessä, kun hän näki ystävänsä vaimon ja lapsen kuolleena. Sotilas katseli naista, joka yritti suojella lastaan tulelta ja vihollisilta, mutta oli epäonnistunut. Lapsi oli palannut ja murjottu, josta näki hädin tuskin lasta. Lapsen äiti oli pelkkä kasa vaateita. He olivat kuolleet ilman syytä. Heidän avunhuutojaan ei oltu kuultu ja apua ei ollut tullut, vaikka viesti oli lähetetty linnaan heti mereltä saapuneen laivan tultua pois usvan suojista. Laiva havaittiin vasta kun se oli jo ampuma etäisyydessä. Nainen oli herännyt varoitus kellon soittoon ja yrittänyt paeta metsään lapsensa kanssa. Heidät saatiin kuitenkin kiinni jo ovelta. Naisen huomattua huutamisen olevan hyödytöntä ja taisteleminen vihollista vastaan hyödytöntä, hän päätti suojella lastaan, mutta epäonnistui. Viimeisellä elin hetkellään nainen tiesi kuolevansa oma lapsi sylissään. Nainen oli sulkenut lapsensa tyynnyttävään ja rauhalliseen syliin. Samaan aikaan sotilaat yrittivät estää vihollista pääsemästä voitolle, mutta yllätyshyökkäys oli onnistunut. Rannan ja kaupungin välisellä kukkulalla oleva sotilas muisteli yön kauheuksia ja sekasortoa. Hän muisti ensimmäisen kaatuneen rannalla. Sotilas, hänen ystävänsä ja naapurinsa, oli kuollut ensimmäisten joukossa ja liittynyt perheensä luo, jota elossa oleva sotilas katseli. Sotilas rannalla oli nähnyt sen. Kuolema ei ollut kivuton. Yö oli ollut täynnä huutoja, kirkaisuja, sekasortoa ja verta. Mies käänsi katseensa ja sulki silmänsä järkyttäviltä näyiltä. Hän tunsi kuinka hänen ruumiinsa keveni ja keveni. Lopulta hän ei jaksanut kamppailla ja menetti tajuntansa. Hänen tajuton, rento ruumis kaatui rannan veriseen hiekkaan. Tuuli yltyi. Huudot kaikuivat tuulessa ja kaupungin muisto jäi tuuleen, joka vei viestin muille kaupungeille hävityksestä.