View Full Version : Mitä nettiselaimia käytätte?
Itselläni on aika paljon kokemusta eri selaimista. Olen kokeillut jonkun verran Internet Exploreria mutta se sukkaa IHAN liian pahasti. Ennen käytin aina Netscape 4.xx:ta (en muista versiota tarkalleen), mutta ajan mittaa tietyt bugit painoivat pahasti päälle. Silloin koitin etsiä jotain parempaa selainta ja löysin Operan jota olen käyttänyt siitä lähtien. Mielestäni Opera on kaikista paras näistä kolmesta, vaikka tiedänkin että Internet Explorer on kaikista yleisin ja Netscape toiseksi ylesin ja Opera vasta kolmantena, mutta se varmaan johtuu siitä, että suurin osa ihmisistä ei ole kokeillut mitään muuta kuin IE:tä. Olen myös kokeillut Mozillaa mikä on mielestäni toiseksi paras selain. Mozilla on mielestäni hiukan parempi kuin Netscape mutta ei yhtä hyvä kuin Opera. Netscapen uusimmat versiot (6 ja siitä ylöspäin) ovat mielestäni jopa huonompia kuin Netscape 4.xx ja niihin ei kannata sortua vaikka ne ovatkin paremman näköisiä. Opera myös mainostaa itseään sillä että se olisi maailman nopein nettiselain mikä ainakin omien havaintojeni mukaan pitää aika hyvin paikkansa. Operaa kyllä kannattaa kokeilla jos et ennen ole sitä tehnyt. Siinä on myös joitakin todella käteviä toimintoja mitä muissa selaimissa ei ole kuten esim. sivujen zoomaus (siis zoomaus ei fontin suurentaminen) ja sivun kokoruutuun laittaminen napin painalluksella ja muitakin mitä en nyt jaksa kirjoittaa.
Tommistus
5.7.2002, 18:13:32
Minä käytän Operaa ja se on kaikista kokeilemistani selaimista paras.
psaijai
5.7.2002, 18:42:05
Eikös tällänen ole ollu mut haittako tuo mitään. Mukava taas uudelleen esittää kysymys koska minunkin vastaus on vaihtunut sitten viimekerran.
Eli nykyisin se on Opera. Enne oli IE mutta se oli älyttömän hidas joten sitten joku sanoi että hommaa Opera ja sit latasin sen ja ihastuin heti. Kaikki toimii paljon nopeammin ja selkeämmin. Onhan siinä tietysti vähän vikoja koska on aika uus. Esim. faija ei voi käyttää operaa kun sillä ei toimi jotkut tilaus systeemit joten se turvautuu IE:n mutta minusta opera on paras. Joskus sitä tietysti joutuu käyttään IE:tä mutta Opera on se selain jota käytän eniten.
Olen kokeillu myös Mozilaa mutta se ei oikein napannu. Sit koulussa oli alasteella Netscapet mutta se sukkas jo sillon joten koti koneelle se ei ole tietään löytäny.
Kyllä tällä hetkellä on tuo Internet Explorer 5.5 ja siihen ladattuna kaikki miljuunat päivitykset. Kovin hitaan ja raskaan kuvan olen tästäkin kyllä saanut, joten saatan vaihtaa tämän joskus. IE kuutosesta olen kuullut vain pahaa, niin sitä en ole ladannut. Opera on kylläkin aiheuttanut kiinnostusta ja sen ehkäpä jonain päivänä lataan. Jos se on selkeästi nopeampi, niin silloin se on minun mieleen. Netscapeja en ole koskaan arvostanut. Niitä minun koneiltani ei ole löytynyt ikinä.
Exploreria yleensä, mutta joskus Netscapea ja joskus Operaa.
IE:stä saa sanoa niin pahasti kuin kehtaa. Huonompaa selainta saa hakea.
Operaa kyll käytän. Jos opera kaatuu niin sen saa sentään samoille sivuille sillä hetkellä kun se kaatui. (y'know, ya?) :)
Ja jos sinulla on enemmänkin ikkunoita auki niin koko Toolbar menee ihan täyteen jollain IE:llä.
Ja ne pop-up ikkunatkin on aivan persiista :p. Operassa on sentään Refuse pop-up windows.
IE:tä käytän,eikä ole mielessä vaihtaminen,kun oma ei ole kone.
kyllä tämän kanssa on ihan hyvin pärjätty.
Tristam
7.7.2002, 19:15:14
Operaa käytän tottakai. Aloin sitä käyttämään kun vanha ja uskollinen P166 oli hieman hidas IE:lla ja Netscapella. Samoihin aikoihin kun löysin IrfanViewin... Molemmat erittäin hyviä ohjelmia joiden käyttö on jatkunut uudella koneella ja tulee jatkumaan edellee.
Käytän klassista I.E 5.0:aa, sen takia koska jouduin formatoimaan C-asemani, ja kaikki selaimet poistuivat. Hyvä niin, sillä 5.0 on parempi kuin 6. Operaa myöskin joskus harvoin käytän, mutta I.E on valta-asemassa.
IE. En muita ole jaksanut edes kopioida.
Tälläinen on tainnut jo olla :eh:
Mitäs sitte? Tämä on ainoa tälläinen tällä hetkellä.
Minä käytän Internet Exploreria.. ihan hyvin on tähän asti sen kanssa mennyt =)
Internet Explorer 6. Ja sitten tietysti melkein yhtä suuressa käytössä on Lynx Linuxilla, kun ei 486 pyöritä kummempia selaimia kovin tehokkaasti.
Operan nopeudestakin voi olla monta mieltä, 486:lla tuli tuossa kokeiltua Windows 95:llä, jolla IE5.5 toimi huomattavasti nopeammin kuin Opera.
Käytän ensisiaisesti oopperaa sekä wintoosassa että linukassa.
Mutta joissakin tapauksissa on pakko käyttää IE:tä niin silloin sitä käytän... Eli olen sekakäyttäjä
Öhem... Internet Explorer. Sitä min käyttää.
Hitomi
17.7.2002, 15:11:53
IE 6 ja Opera on meikäläisellä käytössä. Joskus hyyyyvin harvoin tulee käytettyä lynxiä.
Internet explorer tietenkin ;D eli siis IE4
minähän olen aina (kai) käyttänyt Internet Exploreria jaa...nyt taitaa olla versioo...öö... enminätuommoisiatiärä....
no kuitenkin Exloreli.. :D
JuZo88
20.7.2002, 12:38:52
älkää nyt mua ihan tyhmäksi haukkuko, mutta mikä on Opera? (Siis, tiedän että se on selain) Mistä saa? Onko ilmainen...
Jackal von ÖRF
20.7.2002, 14:57:40
www.opera.com
Rekisteröimättömänä näyttää mainosbanneria.
muumuu
20.7.2002, 15:23:56
Juu, kyllähän minä jollain IE:llä internet seikkailuja seikkailen. :P
Mutta nyt lataan Operaa, eli pitää kattoo minkä valitsen, saatan että otan operan käyttöön, tai molemmat. ^-~
//Joo, tämä Operahan näyttää varsin hienolta ^^
Ei tuo mainos mitään tuolls häiritse.
No kyllä tämä jotenkin nopeammalta vaikuttaa, plussaa on ihana tyyli :D [kait?]
Operaahan minä. Nykyään jos joudun epäonnekseni selaamaan nettiä IE:lla (esimerkiksi yhteensopivuusongelmien takia) niin yritän aina vaistomaisesti tehdä hiirieleitä tai painelen F12 saadakseni ponnahdusikkunat päältä. Täydellinen Selain. :)
Originally posted by Jackal von ÖRF
www.opera.com
Rekisteröimättömänä näyttää mainosbanneria.
Mun mielestä Operaa ei edes kannata rekisteröidä koska ainakin yhdessä Operan rekisteröidyssä versiossa muistaakseni jos sulla on "status bar" Operan yläreunassa niin se menee ton bannerin tilalle eikä siitä sillon näe melkeen ikinä sitä tekstiä kokonaan.
TheZell
22.7.2002, 9:56:52
Internet Explorer on parempi kuin muut siinä se lyhyesti :confused:
RenTeR
22.7.2002, 14:26:18
Onhan IE ihan kestettävä selain ja filttereillä on kiva leikkiä :D mutta tehokäyttöön mieluummin Opera tai joku muu pieni selain. Ei tarvi miettiä kuinka monta kymmentä prosenttia tehoista IE vie.
(ja explorer pois päältä kun tehdään jotain raskasta ;) )
Griever
24.7.2002, 15:07:00
IE:tä yrittäny käyttää. Nyt se vaan teki tenkkapoon, ja aina kun aukeaa uusi ikkuna selaillessa, niin kone menee jumiin. CTRL+ALT+DEL:llä sen voi tietysti sulkea, mutta silti tuo ärsyttää, kun ei voi rauhassa selailla. Käyttiksenä on XP.
Operat, Netscapet ja Mozillat on ladattu, ja todettu että kaikki on järkyttävän huonoja. Ainakaan kaksi viimeistä ei lataa kaikkia kuvia, ja Opera laittaa taulukot päin peetä. Syynä voi tietysti olla myös allekirjoittaneen kone (vaikka oon asentanu windowsin uudestaan, tehny levyn eheytyksen, tehny viruskannit jne.).
Onko muilla ollu samaa ongelmaa?
Käytän Opera 6:sta ja joskus IE6 jos operalla joku homma ei toimi.
Belwar
18.8.2002, 14:41:04
Opera'a.
Se on toiminu tähän mennessä loistavasti enkä usko että vaihdan toiseen ihan heti.
Sensori
21.8.2002, 22:22:04
Itse käytän intter Net epksloorteritia ja Operaa. Joskus käytin Netscapeakin.
IE tässä raksuttaa. Joskin pistin imutukseen tuon Operan. Kiitos Jackalille osoitteesta. En ikinä ollut kuullutkaan moisesta selaimesta. Toivottavasti se osoittautuu hyväksi. *hymy*
Edit// Vaan eipä näytä mun opera toimivan. *sniff*
Torspa
23.8.2002, 14:25:14
Tässä loadailen operaa.Olen ollut vannoutunut IE:n käyttäjä,mutta se alkaa ottaa pikkuhiljaa päähän että se kaatuilee paljon(ainakin minun koneellani).Joten ajattelin kokeilla operaa.Olen siitä kuullut kavereilta.Useimmiten kuulemani kommentti muista selaimista kuin IE:stä "Ei tää selain mitään IE:lle maha." luullakseni johtuen siitä että IE on kaikkein suosituin selaimista.Ja eipä uusien asioiden kokeileminen ole pahastakaan:).Kyllä tämä opera ainakin nopeudessa päihittää,mutta IE:ssä on paremmat yhteensopivuudet.Käyttelen kumpaakin:).
edit// Opera on paras.Olen sitä nyt muutaman päivän käytellyt.
Vertasin Operan ja IE:en nopeuksia ja Operalla kesti googlesta jippiille n.4 sekunttia ja IE:llä hieman päälle minuutti=/.
Tar_Minastir
24.8.2002, 16:31:04
Olen kokeillut Exploreria numerosta 2.0 numeroon 5.5 ja netscapeasta numeroita3.0 4.5 6.0 ja viimeisin toimi parhaiten
Torspa
25.8.2002, 18:16:17
Miten voi muuten operalla poistaa sivuhistorian osoitteet pois:huh:
Kalabatik
9.3.2005, 21:33:26
Morjens
Selain on heti mIRCin jälkeen eniten käyttämäni ohjelma ja paljon vaativana ihmisenä olen kokeillut kaikkia yleisimpiä selaimia. Näin alkuun sanon, että jättäkää se Internet Explorer pois. Pelkästään välilehtien puuttumisesta johtuen sen voi heittää ikkunasta ja kaikenlisäksi sen läpi tahtoo tulla kaikki madot, spywaret, popupit ja muut vihatut otukset.
Operaa käytin viimeksi noin puoli vuotta sitten joten moni asia on saattanut muuttua. Nopeus on suunnilleen sitä samaa mitä muillakin, mutta minulla se jätti jatkuvasti osan sivujen kuvista näyttämättä joka suorastaan vitutti. Välilehdet hävisivät toistensa taakse eikä ikinä tiennyt montako niitä on auki ja niiden selaaminen oli hankalaa (tämä saattaa olla "korjattu"). Minulla Opera availi itsekseen välilehtiä sivuilla olevista kuvista, linkeistä jne ja selain tuntui tekevän välillä mitä tahtoi. Esimerkiksi Operani laittoi minun tietämättä muutaman henkilön irc-galleriassa mustalle listalle. Parempi kun IE, mutta minulla on ollut paljon ongelmia ja maksullinen vieläpä! Pieni mainospalkki paljoa haittaa, mutta siellä se lymyilee jatkuvasti ja sitä suorastaan on pakko välillä aina katsoa! Maksullinen, hieman hiomaton (joskus puoli vuotta sitten siis. Uusista versioista en tiedä) ja outoja bugeja. Miksi käyttää kun on parempaakin tarjolla?
Netscape oli aikoinaan IE:n ainut kilpailija ja pitkän hiljaiselon jälkeen on julkaissut muutamat uudet versiot. Näistä uusista Gecko -pohjaisista selaimista minulla on kokemusta 7.2 ja 8 beta -versioista. Netskeipillä on kaikenmaailman sopimuksia varmaan parinkymmenen tuhannen yrityksen kanssa joten selain on täynnä jotain mukahyödyllisiä ominaisuuksia. 7.2 oli pitkään suosikkiselaimenani koska firefoxi oli erikoisen hidas sillä koneella (300MHz, 64mt). Kaikki luultavasti amerikkalaisille tehdyt häpräkkeet piilotettuani oli selain varsin pätevä: Käynnistystä lukuunottamatta nopea ja kaikki aina välilehdistä bookmarkkeihin toimivat ongelmitta. Ainut asia tässä selaimessa mikä jäi harmittamaan oli, että en keksinyt kuinka search -"palkkiin" saisi vaihdettua googlen. Siinä oli valmiina netscapen oma hakukone joka tosin käytti googlea, mutta oli ärsyttävän erilainen ja täynnä mainoksia.
Nyt kirjoittelen tätä viestiä Netscape 8 betalla jonka latailin tuossa hetki sitten. Ulkoasu on mielestäni nätti ja selkeä, mutta tuskin miellyttää kaikkia. Palkkeihin on tungettu kaikkea aina uutisotsikoista sääennusteisiin, mutta kyseiseen "monitoimipalkkiin" voi nopeasti vaihtaa esimerkiksi kuumat uutisotsikot, bookmarkit ja jotain muuta minulle hyödytöntä roskaa. Yllätyin miten mukava joskus surffailun välissä on pikaisesti vilkaista onko mitään jänniä uutisia tarjolla koska ne pystyi katsomaan niin nopeasti. Linkkiä painamalla pääsi tietysti Netskeipin omille uutissivuille jotka olivat yllättävän mukavat katsoa. Piilotin kaikki minulle turhat napit ja vivut pois joita ei todellakaan ollut niin paljon kuin pelkäsin ja nyt selain näyttää ihan näpsäkältä peliltä. Tykkään myös siitä, että lähes kaikkea pystyy säätämään mielensä mukaan. Tuntui vieläpä olevan nopeampi kuin firefox, mutta se saattaapi johtua siitä, että foxini on luultavasti jonkun pöpön ansiosta vähän sekaisin. Netscape 8 beta hoitaa nyt kunnialla kakkosselaimen paikkaa ja katsoo jos joskus varastaisi jopa pallin firefoxilta :)
Firefox, paljon ominaisuuksia mutta silti yksinkertainen, idiotiinvarma, toimiva, vapaa lähdekoodi, paljon lisäpalikkaa ja muuta kilkettä. Voiko nolifer enempää toivoa? Firefox on lähes täydellinen selain ihmiselle kuin ihmiselle: Satunnaissurffailijalle se on selkeä ja tehokäyttäjälle vapaasta lähdekoodista johtuen siihen saa kaikenmaailman lisäominaisuuksia. Firefoxista minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa, paitsi itselläni lataukset -ikkuna on bugittanut oudosti ja sen avaaminen kestää joskus jopa minuutteja. Moista en ole ikinä kenelläkään muulla nähnyt tahi kuullut joten tuon takia ei kannata jättää tätä mestariteosta lataamatta. Mielestäni ylivoimaisesti paras selain wintoosalle tällä hetkellä. Ei mitään turhaa, mutta ominaisuuksia ei puutu ja jos puuttuu niin lataa ne netistä.
EDIT//
Nyt löytyi Netscape 8 betasta aika paha moka: New tab ja new window toiminnot eivät toimi ctrl+t/ctrl+n -pikanäppäimillä eikä edes file -valikosta vaan avaa nykyiseen välilehteen tai ikkunaan aloitussivun. Kirjoitin todella pitkän viestin ja sitten ajattelin vilkaista mbnetin uutiset ja tilalle avautuikin aloitussivuni :(
huru-ukko
10.3.2005, 6:45:39
Minä käytän IE:tä, mutta serkuilla on Mozilla ja se on parempi.
Meillä oli huoneeni koneella joskus Opera ja oli sekin ihan hyvä.
MonGooli
10.3.2005, 7:29:10
Kyllä, Mozillaa käytän. Operaa on myös tullu kokeiltua. Mozilla vie mulla sen 30mb muistia, joten hieman huonommalla koneella se on aika huono valinta, tosin myös mulla on huono kone, mutta käytän sitä silti koska en mitään spywarea halua koneelle. Ennen Mozillaa käytin tietenkin IE:tä mutta lopetin sen käytön ihan sen "mahtavien" ominaisuuksien ja "tietoturvansa" ansiosta.
WonderAndy
10.3.2005, 7:48:18
Äänestin Mozillaa ja samalla menee kait kaikki FireFoxit sun muut. Olen sitä mieltä että tämä on paras, koska siinä on kaikki niin tavattoman helppoa, Plug-init löytää helposti ja muutkin ongelmat on helppo selvittää. Näiden asioiden ansiosta IE putoa ykköspaikalta.
Ctrl+T -yhdistelmällä Mozilla kipuaa kirkkaasti ykköseksi. Sitä minä yleensä käytän, nyt koulussa, yläkerran ATK-luokassa ei ole Mozillaa (tai en ole löytänyt sitä), täytyy käyttää IE:tä. Ja kun se on niin hidas ja ruma ja kaikkee muutakin, epäkäytännöllinen.
Mozillaa siis äänestin.
Nyarlathotep
10.3.2005, 8:23:56
Itse asiassa mina olen kokeillut aika montaa nettiselainta. Monta, monta vuotta jynkkhasin vanhalla tutulla Internet Explosionilla (explorer), mutta kun kone kaatui ja siita loydettiin yli 250 virusta niin epailin etta IE on paastanyt ne sisaansa ja muitta mutkitta latasin ja asensin Mozillan jota kaytan nyt. EN kayta kuitenkaan uusinta versiota, vaan versiota 0.8. Mozilla Firefox on siita ihana selain, etta se on paljon turvallisempi ja siina on pop-up blocker. Internet Exploreria kayttaessa sain jatkuvasti karsia vastaantulevista, uusissa ikkunoissa avautuvista mainoksista. Mozilla on se paras selain.
Operaakin on tullut kokeiltua ja sekin on ihan hyva, mutta kun minulla on vain se vanha versio vuodelta 2003 tai 2002, niin pitaisi hommata uudempi versio. Sitapaitsi minulla Opera toimii hitaammin kuin Mozilla.
Netscapea en tue, mutta sita en ole paljon kokeillutkaan. Mozilla on paras selain ikina.
Radetz
10.3.2005, 14:48:06
Mozilla Firefoxia tällä hetkellä ja joskus myös Operaa. IE on sen verran ruhju että tulee aina laittoman paljon spywarea koneelle ja se on muutenkin hidas. Mozillalla ei tule juuri mitään epämääräistä.
Sir Edmund
10.3.2005, 15:26:36
Mozilla Firefox on ollu käytössä n. 3 kuukautta ja en ole pettynyt millään tavalla. Paljon parempi kuin IE.
Davidson
10.3.2005, 17:09:31
Ennen käytin ainoastaan IE:tä, mutta asiantuntijan neuvosta aloin sitten kokeilla muillakin selaimilla noin pari/kolme vuotta sitten ja löytyihän se luotettava kumppani sitten vihdoin ja viimein: Mozilla Firefoxin ja minun yhteinen historia alkoi rakkautta ensisilmäyksellä -periaatteella. :love: Mozilla on erittäin helppokäyttöinen, monipuolinen ja toimiva selain. IE on toinen mitä käytän nykyään, ja onhan siihenkin tullut parannuksia viime vuosina, mutta ei se vieläkään vedä vertoja Firefoxille. Netscapesta taas olen pitänyt kaikkein vähiten aina.
// Mitä helkkaria minä oikein hölisin, Operakin on hyvä
tuota käytetään koko perhe nykyään, koska eikös IE:stä saanut jotain viruksia tai jotain.
Mozilla Firefox on käytössä kotikoneilla, koulussa käytän IE:tä.
tuota käytetään koko perhe nykyään, koska eikös IE:stä saanut jotain viruksia tai jotain.
IE:ssä on enemmän tietoturva-aukkoja. Toki sellaisia löytyy myö tuliketusta ja varmaan myös operasta mutta siintä kuitenkin vähemmän kuin IE:stä tai Ff:sta.
Käytän ja olen noin 4 vuotta käyttänyt Operaa. Mielestäni se on hyvä. Ainoana miinuksena on että aina ei kovin vakaa. Eli kaatuilee joskus harvoin. IE:tä käytin ennen tuota. Mutta kun kerran kokeilin Operaa ei takaisin pääsyä ole. Nyt kun kavereilla joutuu käyttämään IE:tä, tuntuu kauhealta, se on hidas, turvaton, ei ole tabeja... Ilman tabeja ei osaa enää surffata.
Olen myös Firefoxia kokeillut, mutta itse tykkäsin enemmän Operasta. Firefox kun kysylee kaiken maailman plugineja kokoajan. Kyllähän ne nopeasti asentaisi, mutta kun olen operaan tykästynyt, nii mitä sitä vaihtamaan.
Erginol
11.3.2005, 22:40:57
Mulla on Mozilla Firefox. Paras selain mitä oon kokeillu.
IE oli joskus mut se oli tooosi hidas ja silla tuli viruksia ihan liikaa.
Mozilla estää monet virukset ja ei tuu turhia pop-up ikkunoita
Kaikkia yleisimpiä selaimia olen pääsyt kokeilemaan, toisiin olen perehtynyt enemmän kuin toisiin. Mutta pystyn helposti vertaamaan selaimia toisiinsa ja osoittamaan suosikkini.
Aluksi en edes tiennyt/tajunnut, että on muitakin nettiselaimia kuin IE. Pelkästään jo sen takia, ettei koulussa edes mainittu niiden olemassa olosta. Onneksi kuitenkin nettiharrastukseni lisääntyessä sain vinkkiä muilta netinkäyttäjiltä ja päätin kokeilla Operaa. Aluksi olin epäluuloinen uutta selainta kohtaan. Hyppäys IE'sta Operaan oli suuri, koska ne poikkevat toisistaan aivan valtavasti. En ollut kuullutkaan mistään välilehdistä ym.Ensimmäiseksi ihastuin Operan nopeuteen, silloin oli käytössä modeemi, kun ensikertaa käytin operaa ja kuvien/sivujen lataus (puhumattakaan tiedostojen latauksesta) IE'lla oli yhtä tuskaa ja nettilasku taivaissa. >_>'' Operan nopeus helpotti hieman kuvien aukeamista ja sivujen latautumista.
Totuttelun jälkeen Opera on paras selain mitä olen käyttänyt.
Olen edelleen suurkiitoksen velkaa Narbille ja Renille (olleita ja menneitä FFfin fooruminjäseniä) , jotka taivuttelivat minut Operan käyttäjäksi. *kumarrus*
Mitä enemmän käytän Operaa sitä enemmän pidän siitä. Ja joka kerta, kun joudun käyttämään konetta, jolla ei ole kuin IE huomaan kuinka hyvä Opera on verrattuna IE'iin.
Toki ennen tuli käytettyä IE'a, pakostakin kun ei tiennyt muusta. *hölmö* Välillä vain tuli ihmeteltyä miten jonkun sivun lataaminen voi olla niin vaikeaa. Ja kuinka monta kertaa kirosinkaan niitä ikkunoiden määrää. >.< Minä, kun olen niitä netin käyttäjiä, joilla on yhtäaikaa monta erisivustoa auki ja monta eri ikkunaa samalta sivustolta ja sivuja joilla on paljon kuvia. Tällaisessa käytössä IE ei aina oikein tahtonut pysyä mukana ja ikkunat sekoitti helposti toisiinsa. Ja tietysti konekin alkoi anoa armoa ikkunoiden määrän takia. ^^'
Opera ei pätki, ja kaatuu hyvin harvoin, 3 vuoden aikana se on kaatunut varmaan 5 kertaa. Mutta kaatuminenkaan ei haittaa menoa, koska opera tallentaa istunnon ja voi jatkaa siitä mihin jäi ja kaikki välilehden mitä oli auki avautuvat juuri siihen kohtaan mihin homma jäikin. ^__^
Minulla ei ole koskaan ollut operassa mitään suuria käyttö ongelmia. Tottelee hyvin, hyvin muunneltavissa niin asetuksiltaan kuin ulkonäöltäänkin. Operan skinit on kiva lisä, etenkin tällaiselle visualistille kuin minä.
Asennuskin on aina sujunut ongelmitta, ja suomenkielinen käännös sekin vain plussaa.
Yksi ainut huono puoli Operassa on se, että silloin tällöin törmää sivuihin, jotka eivät tue Operaa ja ne näkyvät väärin tai eivät ollenkaan. Olen kuitenkin huomannut, että tällaisia sivuja on koko ajan vähemmän.
Netscapekin minulla on ollut ja muistuttaa jonkin verran operaa, mutta en pitänyt siitä ollenkaan. Liian raskas ja hidas, ja kun minulla jo silloin oli opera niin en tuhlannut energiaani sen syvempään tuttavuuden tekoon. NS ei antanut mitään uutta tai parempaa ominaisuutta jota ei olisi ollut operassa. Ja se oli nuri heti jos pyysi vähänkään vaativampaa tehtävää.
Nyt on tullut ladattua myös Mozilla Firefox. Sitä olen käyttänyt jo enemmän kuin NS'a ja se on yksinkertainen ja helppo käyttää. Joitain samoja mukavia ominaisuuksia kuin Operassa, kevyt ja nopea. Kone ei tukehdu jo pelkästään selaimeen. Olenkin ottanut Tuliketun ilolla Operan rinnalle. Se näyttää ne sivut oikein joita opera ei välttämättä näytä eikä tarvitse enää olenkaan turvautua IE'hen. Ennen Firefoxia käytin IE'tä vain Operan rinnalla ja niin vähän kuin mahdollista.
Jos vain voisin niin IE'n poistaisin ilman minkäänlaisia tunnontuskia. Päinvastoin olisin iloinen jos voisin niin tehdä.
Suosittelen siis jokaista luopumaan IE'stä hitauden, raskauden ja etenkin virusturvan takia. Jos Opera tuntuu liian oudolta niin Firefox on vähintä mitä kannattaa ladata. Netscapekin on vaihtoehto, mutta ei miellyttänyt minua. Ei ainakaan 7.0 versio.
Opera on paras omien kokemuksieni pohjalta.
ghaleon
12.3.2005, 7:52:31
Suurimmaksi osaksi Firefoxia olen käytellyt. IE on varalta, jos satun törmäämään huonosti suunniteltuun sivuun, joka sattuu osoittautumaan tärkeäksi. Toisaalta semmosta sivua ei ole tainnut tulla pariin kuukauteen vastaan, joten firefox on saanut pitkälti monopoli aseman.
Mozilla Firefox, Estää popupit, Helposti poistettavat sivuhistoriat, Ei tallenna cookiesseja. Simply the best.
Miinusta tulee sitten esim. flashien kattelusta kun ei tuo "liitännäisten" lataaminen aina oikein skulaa.
Ja sitten vielä että Thunderbird rokkaa myös.
Gizamaluke
14.3.2005, 7:49:58
Surullisen kuuluisa IE on käytössä. Olen kyllä ollut siihen oikein tyytyväinen, olen säästynyt lähes täysin kaatumisilta. Netscapea kohtaan minulla on harvinaisen suuret antipatiat; sitä joutui käyttämään melkein aina koulun koneilla ja hitaampaa sai etsiä.
Niera Kuuranpoika
14.3.2005, 9:08:33
Enimmäkseen käytän Operaa, IE on käytössä joskus kun Opera ei suostu avaamaan kaikkia sivuja kunnolla, mutta sellaiset sivut ovat nykyään aika harvassa. Silloin kun aloittelin netin käyttöä, käytin Netscapea (se kun sattui olemaan asennettuna koulun koneelle) ja omallakin koneella oli aluksi IE käytössä mutta onneksi tuli kuultua Operasta, paljon parempi ohjelma mm. yhteen ikkunaan avautuvien sivujen ansiosta ja muutenkin, tuntuu ettei spywarea tule läheskään sen verran kuin IE:n aikoihin.
JonVonRox
17.3.2005, 0:50:41
OPERA
Versio 7.54
Käännös 3865a
Ympäristö Win32
Järjestelmä Windows XP
Sun Java Runtime Environment version 1.5
Noin seisoo selaimessa!! Ainut tapa käyttää nettiä minulla ainakin. Varsinkin tällä nykyskinillä. IE tuntuu jo vastenmieliseltä nykyselailuun verraten kaikkine vaivoineen. (itse pidän suunnattomasti ikkunoita alareunassa :)
Opera jo versiosta 6.03 ^__'^;;
Velvety
17.3.2005, 7:45:08
Mozilla Firefox on minun suosikkini. Nyt ei enää mene hermot pop-up ikkunoiden kanssa, kuten joskus aikoinaan IE:n kanssa. Nykyään tulee ihan automaattisesti klikattua Firefoxin pikakuvaketta IE:n sijaan. Explorer on huono, typerä ja muuta hauskaa, Mozilla on kiva. ^.^
Koulussa olen monesti joutunut käyttämään Netscapea, koska Explorer on siellä vähän sellainen, ettei tahdo toimia koskaan, kun yrittää nettiin mennä. >.> Nykyään tosin on koulussa myös Netscape alkanut vaikuttaa todella huonolta siinä mielessä, että se ei myöskään toimi lainkaan. -.- Ottaa päähän. Nyt pääsee koulussa pelailemaan Pasianssia sen sijaan, että menisi nettiin.
Kotona minulla on siis Explorer ja Mozilla Firefox, joista jälkimmäinen on minun suosikkini. <3
Dias_90
19.3.2005, 17:20:36
Suurimmaksi osaksi käytän Operaa ja Mozillaa...
Selityksiä en keksi...ne vaan on niin hyviä :D
Mashimaro
19.3.2005, 19:29:30
Käytän Operaa, Mozillaa tai Mozilla Firefoxia. IE sekosi tässä ja lopulta poistin sen kokonaan. Jos jollain koulun koneella käyttää IE:tä on tuskanen olo kun ei ole tabeja.
Operassa on se huono puoli että toimii hitaammin kuin Mozillat, ainakin tällä koneella.
Käytän vain ja ainoastaan Mozilla FireFox:ia ja olen saanut suurimman osan koulumme ihmisistä käännytettyä käyttämään sitä. Olen asentanut sen kaikkiin yleisiin (kirjasto, melkein kaikki luokat, kannettavat, ATK-luokan koneet) koneisiin ja poistanut kaikki IE:iin viittaavat kuvakkeet, kirjanmerkit ja muut mitkä edes jotenkin muistuttavat tästä kurjasta selaimesta. Uusimman Netscapen latailin jokin aika sitten mutta en ehtinyt sitä asentaa enkä aiokaan. Olen vaan niin tykästynyt FireFox:iin.
Necrofobia
22.3.2005, 21:20:12
Exploreria ahkerasti käyttäneenä oli suuri helpotus kun pääsin siitä viimeinkin eroon. Nyt kun laajakaistakin on hommattu, latasin heti Mozilla Firefoxin koska sitä on kehuttu reilun puoleisesti jokapaikassa. Huomattavasti parempi kuin Explorer vaikka en ole Mozillaa paria viikkoa enempää vielä käyttänyt. Varsinaisia eroja ei ulkoseisti ole mutta Mozilla on paljon nopeampi ja käytännöllisempi. Ja jos se vielä estää pop-upit sekä muut internetin haittapuolet niin olen tyydyttynyt. Eiköhän tällä pärjää toistaiseksi ihan hyvin.
Zoikkeli
1.4.2005, 13:05:48
Minä käytän vaan Mozilla Firefoxia, ie:llä tulee liikaa viruksia! :P
Outraider
1.4.2005, 13:20:37
Mozilla suitea käytän minä (suite=firefox+thunderbird+muuta sälää), eipä tarvi erikseen pop-up block ohjelmia, lisäksi se ei tue edes kaikkia IE:n haitta kilkuttimia. Tapped browser on myös must, ilman sitä ei enää voi elää. Ja mitä tulee noihin flasheihin ja shockwaveen, niin itse en ainakaan niitä ole kaivannut, pitäisi varmaan kokeilla niiden istuvuutta niin voisi ottaa kommenttia asiaan.
Operaa en ole viitsinyt kokeilla, ihan pätevä se varmasti on, mutta harvemmin pidän selainta päällä kun teen muuta kuin irkkaan, niin ei se raskaus mitään haittaa. Eikö se ole juuri keveydestään kehuttu? Voisi tuo mozilla olla kyllä vähän rivakampi käynnistymään.
Periaatteessa voisin käyttää mitä tahansa selainta, vaikka sitä pahaa IE:tä, mutta kun olen kova tarkistamaan kaikki mahdolliset linkit, kuvat yms. niin mozillan tapit tulee siinä niin paljon apuun, että IE:tä on melkein hankala käyttää koulussa ja muualla.
Ah, no tietenkin Operaa! 7.11 mallia.
Mutta täytyy myöntää että ennen tuli käytettyä IE:tä, koska en pahemmin Operasta piitannut. Mutta tietenkin IE meni ja hajosi. Se ei yksinkertasesti toiminut enään. Ja hyvä niin, koska sain huomata Operan nopeuden ja helpon käytön. Myös tyylin ja värin muunteleminen oli hulppea juttu.
Joskin tämä näyttää ikävältä Windowsilla [möyh, emmie mittää XP:tä hanki :I]. Mozillaa ei ole ikinä tullut kokeiltua, ikävä kyllä, mutta ehkä joskus ihmiset, ehkä joskus.
Jee, mikä hehtaariposti.
Mozilla FireFox on löytynyt kotikoneelta siitä asti kun FF 1.0 julkaistiin. Koulussa ja nyt työharjoittelussa joudun tyytymään IE:hen, jota en mielelläni kyllä käyttäisi.. Liikaa haavoittuvuuksia..
adenipoo
4.4.2005, 12:36:18
No kyllä se opera on paras mitä on tullut kokeiltua kaverin luona, ja nyt tässä veljeni koneella on IE, mutta omaan koneeseen tulee kohta netti ja siihen tulee mozilla sekä opera, ja uskon että operaa tulen käyttämään. Operassa on se hyvä juttu että ei tarvii aina uutta sivua aukaistuaan mennä työpöydälle klikkaamaan sitä pikakuvaketta, niinkuin IE:ssä. Opera on paras. ;)
Opera sen olla pitää...
Mozillaa oon kokeillu mut ei ollu oikee hyvä MUN MIELESTÄ en sitte tiiä mitä siitä ollaan yleisesti mieltä.
Operaa aloin käyttää ja kun tähän totuin niin en vaihtaisi tätä pois mistään
hinnasta :)
Roskapussi
4.4.2005, 19:11:18
Itse olen tyytynyt ihan vain tähän kaikkien haukkumaan IE:hen. Saatan ehkä joku päivä operan hankkia, jos vain jaksaisin.
Operassa on se hyvä juttu että ei tarvii aina uutta sivua aukaistuaan mennä työpöydälle klikkaamaan sitä pikakuvaketta, niinkuin IE:ssä.
Itse asiassa ei tarvitse mennä sinne työpöydälle. Tuolla vasemmalla alhaalla on tuo "IE"-logo, jota painamalla saa uuden sivun aukaistua.
//Pieni typo.
Operassa on se hyvä juttu että ei tarvii aina uutta sivua aukaistuaan mennä työpöydälle klikkaamaan sitä pikakuvaketta, niinkuin IE:ssä.
Itse asiassa ei tarvitse mennä sinne työpöydälle. Tuolla vasemmalla alhaalla on tuo "IE"-logo, jota painamalla saa uuden sivun aukaistua.
Hmmmh.. Molemmissa selaimissa uuden ikkunan pystyy avamaan myös Ctrl + N näppäinyhdistelmällä, näin myös FireFox:ssa.
Itse olen tyytynyt ihan vain tähän kaikkien haukkumaan IE:hen. Otan nyt pienen esimerkin miksi sitä haukutaan:
"Internet Explorer haavoittui jälleen kriittisesti" Tietoviikko 4.4.2005
"Firefox on suhteellisen nopeasti napsinut osuuksia markkinoita johtavalta Microsoftin Internet Explorerilta." Tietoviikko 1.3.2005
Jostain myös luin juuri että Microsoft aikoo tunkea IE:n pakollisena käyttöjärjestelmiensä mukaan, niin ettei järjestelmään saisikaan muuta selainta.. Tässä taas tätä Mikkisoftan mainiota politiikkaa..
Enpä ole minäkään kokeillut kuin kahta eri selainta. Ja Mozilla firefoxin on paljon paremmaksi huomannut. Toinen oli siis IE, joka todellakin sukkaa aika pahasti. Mozilla on kaiken lisäksi paljon yksinkertaisempi, noh kaikkeen tottuu, mutta silti. Jotenkin vaan tuo IE tuntui aika tahmealta käyttää ja ärsytti ne jatkuvat pop-upit, toki ne varmaan jollain voisi estää vaan en niin paljoa jaksanut homman eteen väsätä, joten kaverin kautta sitten hankin tuon Mozillan. Suosittelen!
Berrycake
4.4.2005, 20:58:49
Joo, kyllä meirän koneelta (nyt kun on netti) ei surffata millään muulla kuin Mozilla Firefoxilla. Ei tarvitse kärsiä popupeista, selain on huomattavasti vakaamman oloinen kuin IE, sekä mukaan plussiin voisi lukea vielä käyttömukavuuden. En tiedä.. Mozilla istuu vaan minun mieleeni kuin vanha ja mukavasti sisäänajettu hanska. Plussaa myös ehdottomasti välilehdistä! "Avaa uudessa välilehdessä" toiminto on ainakin meikäläisellä hyvin ahkerassa käytössä. Yläpalkissa nätisti rivissä napottavat välilehdet ovat varsin miellyttävässä paikassa eri sivujen selailemisen suhteen. Ei täyty alapalkkikaan täyteen pikkuisia palikoita. x3 Ja enemmän se katse ruukaa siellä ykänurkassa aina olla nääs muutenkin kuin alanurkassa. Noo.. ainakin minulla. Onko se vaan meidän koneella vai potkaiseeko Firefox itsensä käyntiin vähän rahjustaen? Noh -pienipä on ainut mieleen tuleva miinus. Firefox on joka tapauksessa miun valintani, absolutely. :3
Onhan tuota tullut kokeiltua joskus Operaakin, mutta ei se vain ole niin paljoa miellyttänyt kuin Firefox. Koulussa taas käytän IE:tä, kun ei sielloo muuta.
Jostain myös luin juuri että Microsoft aikoo tunkea IE:n pakollisena käyttöjärjestelmiensä mukaan, niin ettei järjestelmään saisikaan muuta selainta..No huh huh! Hmm.. jokin osa minun päässäni ei ihmettelisi tätä yhtään. q.q Toivon mukaan näin ei kuitenkaan käy.
Vähän päivitystä.
Opera minulla on, tarkalleen tällä hetkellä pyörii 7.23 FIN. Operaan olen täysin kiintynyt ja minulle se on ehdottomasti paras selain. Siihen on jotenkin päässyt sisälle ja sen on omakseen omaksunut. Muokannutkin siitä täysin itselle sopivan aikojen kuluessa. Eipä tätä kukaan Operaan tutustumaton varmaan osaisi käyttää.
Kakkosselaimina toimivat IE ja Firefox, joista Firefoxi enemmän käytössä ja miellyttävämpi kuin IE. IE:n aina uuteen ikkunaan aukeavat selaimet ovat ärsyttävintä mitä ikinä olen kokenut.
Tällä hetkellä on käytössä Mozilla FireFoxin päivitetyin versio ja tästä pidän. Kaikki toimii nopeasti ja sulavasti, puhumattakaan käyttömukavuudesta. Toki olen kokeillut Operaa ja sitä käytinkin vielä joskus viime vuoden puolella, mutta nykyisin turvaudun kyllä ihan FireFoxiin. Huomasin FireFoxin omalta kannaltani paremmin toimivammaksi vaihtoehdoksi kuin Operan, joten tässä pitäydyn niin kauan kuin vain mahdollista. Jostain syystä Opera ei pelannut hyvin kuin FireFox, joidenkin sivustojen kanssa oli ongelmia ym.
Ja IE:stä ei sitten puhutakaan, kamalampaa selainta saa hakea (eikä varmasti löydäkään).
Jostain myös luin juuri että Microsoft aikoo tunkea IE:n pakollisena käyttöjärjestelmiensä mukaan, niin ettei järjestelmään saisikaan muuta selainta.. Tässä taas tätä Mikkisoftan mainiota politiikkaa..Jos tuo pitää paikkaansa niin laskee Microsoftin ohjelmien käyttäjämäärä kuin venäläisten eläke. Microsoftille ei näköjään riitä, että sen OS on suurimmassa osassa maailman tietokoneista vaan pitää alkaa pakottamaan käyttäjiä altistamaan koneitaan kaiken maailman tietoturvauhkille ja päänsärylle IE:n pätemättömyyden takia...
LizzieFox
5.4.2005, 11:12:56
Koneeltani löytyy MozillaFirefox, IE sekä Opera. Käytän selaimia vuorotellen. Jos käyn pikaisesti netissä yleensä surffaan silloin IE:lla koska se aukeaa nopeiten. Mutta jos aijon olla monella siuvlla yhtä aikaa hyödynnän Operaa ja joskus myös Mozillaa. Mozillaa käytän vähiten ehkä siksi koska se kaatuilee minulla mielettömän usein. Kyllähän IE:n sitä tekee mutta eipä se enää ole sitä harrastanut koska en aukaile sillä kun korkeintaan pari sivua kerrallaan.
Tykkään eniten Operasta.
Minä käytän Operaa. Firefoxiakin tulee käytettyä silloin tällöin, mutta Operaa käytän aktiivisesti. Joskus kauan sitten, kun en ollut tutustunut Operaan ja käytin aktiivisesti IE:tä, isoveljeni sanoi minulle, että IE on selaimien Lada. Minä vastasin hänelle ylistämällä IE:n maasta taivaisiin, tai ainakin melkein. Nyt olen samaa mieltä hänen kanssaan, ja näin jälkeenpäin huvittaa mitä olen mennyt sanomaan silloin joskus. xD Olen huomannut, kuinka paljon parempia Firefox ja Opera ovat verrattuna Internet Exploreriin. IE:ssä on miinuksia vaikka millä mitalla.
Firefoxissa huono puoli on se, että kun tallentaa jotain (esimerkiksi kuvaa) niin sitten se lataa jonkin aikaa ja aukeaa Downloads Complete -ikkuna. Se ei tosin aina tee noin tallentaessa, mutta aika usein. Muuten Firefox on suhteellisen hyvä selain. Operasta en keksi valittamisen aiheita. Opera on nopea, helppokäyttöinen (ainakin sitten kun sitä oppii käyttämään) ja kevyt.
Eli Opera on suosikkiselaimeni.
Mozilla Firefoxia käytän aina kuin vain on mahdollista. Melkein jokaisessa koneessä meidän koulussammekin on samainen selain jo. Omasta mielestäni tämä on paljon helppokäyttöisempi kuin tavallinen Internet Explorer, sillä kaikki aukaistut ikkunat saa sievään riviin selaimen yläosaan, ja popup-bannerikin on tehokas toiminto.
Tällä hetkellä käytössä on Mozilla Firefox kaikilla päivityksillä.Kokemusta löytyy Internet Explorerista sekä Netscapeasta.
Netscapesta en pidä todellakaan se on vain jotenkin niin outo :P
IE on ihan ok mutta haavoittuvuuksia on todellakin liikaa.
Mozilla Firefox mitäs tähän nyt sanoisi PARAS!!!
Internet Explorer, ihan hyvinhän se on toiminut tai sitten en vain tiedä paremmasta. Mutta muutenkaan en ole noihin selaimiin niin paljoa tutustunut, että tietäisin niistä mitään.
yksisiipi
23.4.2005, 19:50:41
Minä käytän Internet Exploreria, se on vanha ja varma ja tuttu. Mutta toisaalta Operaa joskus kokeilleena muistelisin sen olevan melko nopea ja myöskin toimiva, että jos joskus vaihdan, vaihdan Operaan. Mozilla vaikuttaa ihan kivalta, kun sitä on muutamalla kaverilla kokeillut, mutta Netscapesta en ole koskaan tykännyt, siitä on kokemuksia koulujen koneilta.
isoSILLI
23.4.2005, 21:05:20
Jo vähän pidempään oltu Operan miehiä.
Firefoxin asensin muulle kotiväelle, että minimoidaan se romu, jota ie päästää sisään.
Mutta juu, Opera 8.00 pyörii tällä hetkellä ja ensimmäinen Opera, jota varmasti tiedän käyttäneeni on 7.10. Tosin, jotain kuutosen versiota käytin aivan aluksi, ellen nyt täysin omiani latele.
Lisäksi Operassa on sangen mainio Wand -kirjautumisnappi, johon tykästyin heti alkuunsa. Ongelmana vain on, että jos sattuu unohtamaan passut tuota käyttäessä... :)
Joergs Safrad on ulkoasuna, siis tällain en safari -kopio.
Lisäksi palkitukset ja muut on säädetty omien mielihalujen mukaisiksi.
Lisäksi tässä on nyt tällainen simppeli skripti, joka poistaa mainosbannerit ja voin lisätä mustalle listalle aina halutessani bannereita.
- Saman asian hoitaa ff:n ad-block, jonka käyttöä suosittelen kaikille ff-ihmisille. :)
Opera yksinkertaisesti sopii minulle paremmin käteen kuin fox.
Ps. Ehkäpä ostan "Opera fan inside" t-paidan. :F
//edit: Opera 8.01 \o/
8.02 on ilmeisesti jo saatavilla. (Tosin ei virallisilta sivuilta www.opera.com )
Operaa käytän, mut jos operalla ei toimi joku(eikä jaksa ladata päivityksiä) käytän mozillaa..
IE:hen en ees koske, paitsi koulun ja kavereiden koneilla.
Opera on paras mielestäni. vaikka kyllähän mozillakin ihan kelpo on, mut pidän operasta.. ja wand button on paljo parempi kuin "kirjaa minut automaattisesti"-sydeemi, varsinkin jos koneella on enempi käyttäjiä.
ja tuo jo mainittu operan systeemi pitää monta ikkunaa auki.. loistava
Nykyisin käytössä on Mozilla firefox. Tosin ei suomenkielisenä.
Muuten käyttäisin Operaa, mutta aikoinaan en löytänyt sellaista ilmaista versiota, jossa 1/3 ruutua oli mainostauluja siitä, kuinka paljon parempi maksullinen Opera olisi. Joten "tyydyn" Mozillaan, joka näyttää toisinaan kuvia hieman kehnosti.
huru-ukko
31.5.2005, 13:29:41
Nykyään käytän myös Mozillaa, kun se kuulemma on nopeampi kuin IE.
Ainut ongelma on se, että siinä tulee joka sivua avatessa yhteysvaroitus ja sitten se ei näytä liikkuvia mainoksia kaikkialla.
se ei näytä liikkuvia mainoksia kaikkialla.Asentelet tarvittavat plug-in:it niin kyllä se kaiken näyttää. Java, flash ja quicktime niin kaikki kyllä näkyy. Tuolta löytyy kaikki tarvittava. (https://pfs.mozilla.org/plugins/)
IE, Opera ja Mozilla FF.
Exploreria käytetään vain silloin kun on pakko, esim koulun koneella, jossa on lisäksi asennettuna Netscape. Koulun koneilla olisi hyvä käyttää NS:tä jolloin kaiken maailman vahtiohjelmat eivät pääse syömään netti-iloa, mutta toisaalta ko. selain vääristää ikkunoita, mutta sitten tiettyjen ohjelmian kautta suljettuna nuo ohjelmat ei häiritse IE:n käyttöä. IE vaikka onkin koulujen rupukoneilla suhkoht toimiva, sikäli kun koneet kestävät kasassa, ajaa asiansa sen muutaman tunnin viikossa minkä päätyy viettämään ATK-luokassa. Koeviikolla ATK-luokka on aina kivan tyhjä ja siellä tulee vietettyä aikaa, Ie:stä huolimatta.
Kotona omalla koneella ensisijainen selain (se jolla tätäkin kirjoitan) on Opera 7.23. uudempia versioita kokeilin 7.5x ja 8:sia, mutta niitä ei saanut muokattua haluamallani tavalla, aina oli jokin palikkalaatikko väärässä paikassa, taikka muuten tiellä. Kun vielä korvaa Osta opera mainoksen kissan kuvalla niin ei siitäkään ole haittaa. Opera oli ensimmäinen selain johon siirryin IE:stä ja sen jälkeen on alkanut armoton taistelu em. selainta vastaan, nykyään se ponnahtaa esiin vain kun vahingossa erehtyy avaamaan kuvan sillä, taikka jokin muu windowssin osa avaa sillä nettisivun. Pidän Operaa paljon nopeampana selaimena, tosin se tykkää kaatuilla vähän väliä, mutta eipä se ole merkittävästi haitannut. Operassa on kiva silmiömiellyttävä tapetti(=suomenkielinen opera), joka sekin luo selaimesta pehmeämmän silmälle.
Firefox on koneellaa ns. kakkosselaimena. Kun Opera ei jostain syystä suostu avaamaan flashia, javaa tai vastaavaa toimii se tuliketulla. Muita ihmisiä en päästä käyttämään Operaani joten FF toimii myös vierasselaimena.
Nyarlathotep
1.6.2005, 20:53:23
Kyllä se mielipide on muuttunut viime postauksesta.
Minä käytän ykkösselaimenani Operaa. En ole ihan varma, mikä versio tämä on. Saattaa olla tuo 7.23, sillä asensin tämän kerran MBHH2005:lta, mutta äskettäin kävin latailemassa tuon Operan uusimman 8.0 version, mutta en ole ihan varma, että muuttuiko tämä selain sittenkään. Opera on oikea unelma. Välilehdet ovat käteviä ja niin kuin muissa selaimissa, tässä ei tarvi avata uusia ikkunoita, vaan voi vain napsauttaa tuota New Page-nappulaa ja uusi sivu avautuu helposti samaan ikkunaan. Lisäksi Opera on nopea, mutta ei yllä nopeudessa ihan minun Mozillan tasolleni. Tiedä häntä mistä se sitten johtuu. Lataukset ovat helppoja ja Transfers-ikkuna on selvempi, kuin muissa selaimissa. Operan avatessa on myös kätsyä valita aloittaako etusivulta, vaiko sivulta jossa viimeksi vieraili. Huono puoli on se, että kaikki pop-upit eivät esty.
Firefox taas on kakkosselaimeni. Päivitykset hoituvat helposti, koska avatessa näkyy heti, onko kriittistä päivitystä saatavilla. Firefox on myös nopeutensa puolesta hyvä ja siitä, että se muista kaikki kirjoitetut jutut. Esim. Googlessa jos kirjoitan jotain ja menen sitten uudestaan googleen ja laitan sen sanan ensimmäisen kirjaimen, niin tulikettu näyttää kaikki kirjoitetut sanat, jotka alkavat sillä kirjaimella. Operallani tämä ei ole mahdollista, tai sitten asetukseni ovat vain väärät. Pop-up blocker on hyvä esto mainosikkunoita vastaan. Tällä hetkellä koneellani on Mozilla Firefox 1.0.4, eli uusin mahdollinen versio.
Internet Explorerin kiroan taas alimpaan helvettiin. Huonompaa selainta saa hakea. Perheestä isä ja äiti käyttävät IE:tä, vaikka olen taivutellut jo heitä pitkään käyttämään Mozillaa. Heidän mielestään muut selaimet eivät kuitenkaan ole luotettavia, koska IE:hen on tottunut. IE päästää kaikki adwaret, spywaret, madot ja pop-upit läpi, mutta omapa on vanhempien vika, kun koneella seuraavan kerran on viruksia ja se on hidas. Täysin rupu selain, jota käytän vain hätätapauksissa hyvän suomenkielisyytensä takia. MSN Messengerkään ei toimisi ilman tätä. Koneelta löytyy muistaakseni versio 6.0
Mozilla Firefoxin uusin versio vaikuttaa tällä hetkellä tietokoneellani. Sitä ennen minulla oli Opera mutta hermostuin siihen jostain syystä (en enää muista miksi) ja päätin sitten vaihtaa Mozillaan ihan vain kokeilumielessä. Ja siihen se sitten jäikin lopulta. Ainoa tietysti mikä vähän ärsyttää Mozillassa on se, että joko sivu aukeaa uudessa ikkunassa tai sitten se aukeaa samassa ikkunassa ja yleensä vieläpä juuri väärään aikaan. Se nyt on tietty pieni harmi mutta ärsyttää se toisinaan silti. Minun Operani ei jostain syystä suostunut näyttämään sivuja oikein, että joitakin sivuja oli lähes mahdoton käyttää (ai niin sehän se olikin mihin hermostuin!). En sitten tiedä miten ne asetukset olisi pitänyt muuttaa, enkä ainakaan löytänyt omasta mielestäni, että mikä niissä asetuksissa mättää.
IE:tä ei ole tullut käytettyä sitten vuoden nakki ja silloinkaan ei kovin suuresti. Silloin aikoinaan, kun en tiennyt edes muita selaimia olevankaan niin sitä tuli jonkun verran käytettyä. Tosin siitä nyt on jo niin kauan aikaa, että eipä meiltä kotoa tainnut edes päästä nettiin. En voi sietää IE:tä. Siinä mättää kaikki.
Black Abyss
2.6.2005, 12:29:05
Käytössä on Internet Explorer ja mozilla firefox.
Tyhmä minä ainakin olen koska koko ajan käytän IE:tä vaikka mozilla olisi paljon parempi ja ei jumitu niin paljon kuin IE,mutta IE:tä on helpompi käyttää
Suomemkielisyyden avusta ja helpoista kontrolleista,sekä siihen on tullut totuteltua aika paljon koska koulussakin koneilla on IE.Mozilla on vaikea jos ei täydellisesti ymmärrä englantia ja konetta on siinä samassa vaikeampi kontroloida koska Mozilla on paljon monipuolisempi mutta ei niin yksinkertainen
kuin IE,vieläkään en osaa kaikkia perus asiota mozillasta.
Ehkä mozilla on myös turvallisempi kuin IE.Mutta käytän silti eninmäkseen IE:tä
koska se käynnistyy nopeammin.
Firefoxia miekin käytän. IE on kyl asennettuna ku oletusselaimena oli, mutta sitä käytän vain sillon jos Mozillassa on joku vika. Mozillaa on tullut käytettyä jo kauan ja siihen on jo niin tottunut, ettei ees tuu ajatelleeksi mitään Operan hankintaa. Ja suomenkielinenkin vielä on :) Versio on uusin ja myös selaimen nopeuteen oon tyytyväinen, ku oon vähäsen säädellyt noita asetuksia. Varmaan 50% nopeammin avautuu sivut \o/
Selaimen käyttö on lähinnä tottumus kysymys Operan ja Foxin osalta. Riippuu kummalla on tottunut surffaamaan niin sitä käyttää. Itse olen tottunut Operaan, joka toimii täydellisesti. Sen takia en ole edes harkinnut vaihtaa Foxiin. Ja mitä olen foxia testannut, niin hitaammalta se tuntuu. Tosin siihen voi tosin plugineilla ja säädöillä saada lisävauhtia.
Mutta Operaa siis käyttelen. Foxissa ei ole mitään vikaa, mutta Operaa olen tottunut käyttämään. Ja Operan versio on 8 ja juuri asennan tässä suomenkielisen version.
[Ehkä hieman Offtopic]
Mozilla on vaikea jos ei täydellisesti ymmärrä englantia Tuolta (http://www.mozilla-europe.org/fi/) voit ladata Mozilla Firefox:n auomenkielisenä.
Mutta käytän silti eninmäkseen IE:tä koska se käynnistyy nopeammin. ? Minulla ainakin tämä toimii juuri toisinpäin, IE ei millään meinannut käynnistyä kun taas FF suorastaan pomppaa näytölle.
[/Ehkä hieman Offtopic]
Noh.. Minulla on Mozilla Firefox selain, koska sitä suositeltiin ja ihan hyvä se on ollutkin. Ei ole sen koommin tullut, ainakaan vielä, mitään ylimääräisiä tähän koneelle. Ja sitten tässä on hyvä tuo ponnahdusikkunoiden esto. Ei tarvitse olla aina napsuttelemassa pois niitä ponnahdusikkunoita. :) Ja se on helppo myös laittaa pois päältä. Ei tarvitse kaivaa sitä asetusta jostain tuolta koneen uumenista.. :D Nörtti kun en ole.. Muista ominaisuuksista minulla ei niinkään ole tietoa tästä selaimesta.. vielä.
Minulla ainakin tämä toimii juuri toisinpäin, IE ei millään meinannut käynnistyä kun taas FF suorastaan pomppaa näytölle.
Minulla tämä menee niin, että FF käynnistyy hitaasti ja IE:kin suht hitaasti. Sen sijaan Opera hyppää ruutuun heti. Jossain netin syövereissä oli joku nopeustestikin, jossa oli testattu noita nopeuksia ja Opera 8 hakkasi FF:n aika ylivoimaisesti joka alueella. Tosin kyllä FF hakkasi vielä ylivoimaisemmin IE:n. Opera 7:ssa sen sijaan on vähän pidempi käynnistymisaika, kuin kasissa...
Anteeksi. Taisi olla hieman offtopiccia...
Tässä koneessa on Internet Explorer. Aika kehno selain, mutta en saa vaihtaa, kun en tätä konetta ommaa.. :eh:
mogvisti
6.6.2005, 1:05:32
Ennen olin ehdottomasti sitä mieltä, että internet Explorer on paras nettiselain ja kaikki muut ovat aivan surkeita, mutta muutama päivä sitten mieleni muuttui, kun hommasin konnelleni Mozilla Firefoxin.
Olin pidemmän aikaan tuskaillut IE:n kanssa ja se tuntui olevan erittäin huonossa kunnossa. Netti toimi hitaasti ja koko ajan näytölle pamahti pop-uppeja. Olin epätoivoinen ja mietin mikä eteen. Sitten hyvä ystäväni suositteli minulle Mozillaa ja minäpä hommasin sen. Ja nyt netti toimii nopeasti ja tehokkaasti, eikä pop-upeista ole tietoakaan. Myös välilehti- ominaisuus on todella kätevä ja se nopeuttaa sivulta toiselle liikkumista.
Elikkä minä olen Mozillan kannalla.
Lord JF
6.6.2005, 10:58:10
Internet Exploreriahan minä käyätän kun ei muista ole kokemusta ja kun kerran on ihan hyvin toiminutkin niin en näe mitään syytä vaihtaakkaan.
Thalassa
6.6.2005, 11:13:45
Käytin pitkään Mozillaa, mutta kun se nyt vaan meni jotenkin sököks, eikä päästä enää nettiin. Että se siitä "hyvästä" Mozillasta. On yritetty korjata ja päästä nettiin vaikka miten.
Mutta tällä hetkellä meillä on siis taas tuo vanha "kunnon" IE.. Saas nähdä, mitä se nyt keksii..
Vaihdoin kauan sitten Mozillaan, koska Internet Explorer sysäsi mainoksia ja hakupalkkeja (ei hyvä). Mozilla on sujuvampi ja turvallisempikin. Tosin nythän on joku sellainen tietoturva-aukko Mozillalla, mutta tuo on ilmeisesti korjattu jo.
Ennen käytin Internet Exploreria, mutta lopulta se oli niin tukossa ja täynnä viruksia, toolbareja sun muuta turhaa, että otin Operan käyttöön. Tämä on tosi hyvä nettiselain. Olen joskus käyttänyt myös Netscapea, mutta se poistui kun Windows piti virusten takia asentaa uudestaan.
Ihan Internet Exploder on alla ja tulee aina olemaan, vaikkei noin saisi koskaan sanoa. Asiansa tämä ajaa hyvin ja se riittää. Muita on hivenen tullut koekiltua toisilla koneilla, mutta eivät ne ole tuntuneet niin luontevalta. Internet Exploder räjäyttää tajunnan.
Sini-san
7.6.2005, 12:49:07
Meinasin pistää Internet Explorel sillä melkein kaikki käyttää sitä meijän perheessä, mutta meillä on myös Mozilla ja itse käytän sitä silloin kun
Explaa plaahan tulee välillä koko ajan "Tämä tiedosto on suljettava virheen vuoksi!" ja silloin käytän Mozillaa... Mozilla myös estää virusten "tulon"
Äänestin Mozillaa!!
IE:n käyttäjät, jotka kuvittelevat IE:n olevan turvallinen (tosin päivitetty IE saattaakin olla, mutta päivitystä pitää sitten harrastaa joka päivä). Kokeilkaas tätä: http://webtest.scanit.be/bcheck/index.php
Tuo on jonkinnäköinen tietoturva-aukkojen tarkistaja. Tein tuon testin omalla koneella Opera 8:lle, uusimmalle Firefoxille ja päivittämättömälle IE 6:selle. Tulokset olivat seuraavat. Operalla ei yhtään tietoturva-aukkoa. Firefoxissa yksi high risk, johtuen päivittämättömästä java-pluginista. Ja IE:ssä yksi low risk, lisäksi 7 medium riskiä ja vielä 7 high riskiä. Että semmoisia tietoturva-aukkoja. Ja nuo high riskit on sellaisia, joilla saa vakoiltua kokokoneen toimintaa täysin ja jopa ottamaan ohjat käsiinsä tarvittaessa. Mutta tästähän tuli jonkin verran offtopic, mutta kiinnostavaa tietoa...
Tein tuon testin omalla koneella Opera 8:lle, uusimmalle Firefoxille ja päivittämättömälle IE 6:selle. Tulokset olivat seuraavat. Operalla ei yhtään tietoturva-aukkoa. Firefoxissa yksi high risk, johtuen päivittämättömästä java-pluginista. Ja IE:ssä yksi low risk, lisäksi 7 medium riskiä ja vielä 7 high riskiäEt vaan osaa. Mozillalla 0, IE:llä 0 (ainoastaan XP:n omia päivityksiä, joita se on tuputtanut aina välillä, viimeisin vähintään kuukausi sitten). :P
Itse pörräilen menemään Firefoxilla, erittäin kiva selain. Hivenen raskas ehkä, mutta ei haittaa juurikaan. Tabit ovat kyllä mukavia, uusia ikkunoita jaksanut pitkään katsella. Koulussa joutunut joskus käyttelemään IE:tä, niin aika tuskaista se on ollut. Aloittelin Firefoxin käytön, kun 1.0 tuli, eli aika myöhään, mutta pois en ole jättämässä, ellei tule joku parempi superselain. :P
Operaan en ole koskenut, enkä jaksa edes kokeilumielessä yrittää.
Omenarosvo
26.6.2005, 17:28:40
Käytän Internet Exploreria. En osaa sanoa miksi, paitsi että sitä olen aina käyttänyt enkä tiedä yhtään syytä minkä vuoksi minun täytyisi vaihtaa johonkin muuhun.
Mitä Netscapelle on tapahtunut kun kukaan ei käytä sitä enää? Ennen vanhaan se oli ainoa oikea.
Käytän Internet Exploreria. En osaa sanoa miksi, paitsi että sitä olen aina käyttänyt enkä tiedä yhtään syytä minkä vuoksi minun täytyisi vaihtaa johonkin muuhun.
Mozilla Firefox on turvallisempi, koska sille ei ole ohjelmoitu viruksia ja spywarea niin paljon, kuin Internet Exploderille. No se siitä, kyllä se Explorerkin on ihan hyvä ja tarpeeksi turvallista silläkin on surffailla. Älä hyvä herra Omenarosvo ota minään hirmuna mainospuheena tätä.
Jeps, käytin ennen Exploreria, mutta Firefoxin turvallisuuden, samanlaisen käyttöjärjestelmän ja popup-blockerin takia vaihdos oli välttämätön. Myös kun asennus kesti minuutin ja oli ilmainen.
Omenarosvo
26.6.2005, 17:55:23
Mozilla Firefox on turvallisempi, koska sille ei ole ohjelmoitu viruksia ja spywarea niin paljon, kuin Internet Exploderille. No se siitä, kyllä se Explorerkin on ihan hyvä ja tarpeeksi turvallista silläkin on surffailla. Älä hyvä herra Omenarosvo ota minään hirmuna mainospuheena tätä. Empä ota en. Tähän minun Exploreriuteeni voi vaikuttaa aika pitkälti se, että tunnetusti minulla ei ole omaa tietokonetta enkä näin ollen tunne koneella ollessani erityistä turvattomuutta. Siispä käytän sitä selainta minkä muut ovat koneelleen asentaneet. Eli pääasiassa Exploderin.
Mutta ehkä tilanne muuttuu jos saan myytyä itseäni riittävästi syksyyn mennessä eikä ruotsalainen parittajani vie suurinta osaa palkkioistani.
Lord JF
26.6.2005, 21:00:10
Alunperin kirjoittanut Omenarosvo
Mutta ehkä tilanne muuttuu jos saan myytyä itseäni riittävästi syksyyn mennessä eikä ruotsalainen parittajani vie suurinta osaa palkkioistani.
Älä ihmeessä käytä ruotsalaista parittajaa! Me suomalaiset olemme paljon relumpia "työntekijöillemme".
Mutta asiaan! Kuten tuossa jokin aika sitten jo mainitsin niin itse käytin vielä hiljattain IE:tä. Nyt olen kuitenkin erään kaverini suosituksesta siirtynyt käyttämään Mozillaa ja täytyy sanoa, että kaikki kehut ovat kerrankin pitäneet paikkansa. Nyt siis käytän Mozillaa jos joku ei tajunnut.
PhenomDoZer
26.6.2005, 21:09:27
Annan ääneni Mozilla FireFoxille.
Itselläni on Mozilla ja Operan 8 versio ja käytän kumpaakin selainta aina silloin tällöin. IE:tä taas en käytä, koska siihen on tullut mainoksia ja en muista kuinka saadaan pois.
Ja tässä toukokuun puolellahan oli juttua siitä että Mozilla FireFox 1.3 versiossa oli tietoturva-aukko. Luin muutes tuosta suomi24:sesta tuon jutun.
shaiana
5.7.2005, 17:06:10
Mitä Netscapelle on tapahtunut kun kukaan ei käytä sitä enää?
Ei se ole ihan kuollut. Minä pidän sitä hengissä! \o/
Käytän kotona uusinta Netscapea, olisiko ollut versionumero 8.0. Ihan hyvä ja asiallinen se on, alunperin latasin sen tarkistaakseni sillä vain sivujeni toimivuuden. Kuitenkin huomasin käyttäväni sitä suhteettoman paljon, kun vertaa siihen mitä minun sitä piti käyttää... Ennen käytin Operaa, mutta se on niin raskas. Äidin luokse en ole tosin jaksanut Netscapea hankkia, täällä se Opera kelpaa aivan hyvin. Firefoxia käytän, jos Opera jumittaa. IE:hen en koskisi unissanikaan muutoin kuin toimivuuden testaamismielessä.
Aleatha
14.7.2005, 15:02:32
Mozilla Firefoxiahan minä käyttelen (lähinnä). Koulussa ja kotonakin olen huomannut, että Internet Explorer on aina tosiaan ihan tukossa ja Netscape nyt vaan sattuu olemaan melkoisen huono.
Meillä sattuu olemaan kotikoneella sekä Mozilla että IE. Ja tästä sitten syntyykin ongelmia: Firefoxissa ei ole Javaa ja jos sen asentaa, niin IE ei toimi ollenkaan. Joten aina kun huomaan, että "kappas, tällä sivustolla tarvitaan Java/uusin Java", niin sitten vain vaihto IE:hen. (hankalaa)
Mutta sitten vielä on MSN Explorer, joka on ehkä hieman Mozillaa parempi (ainakin meidän koneella, ei tarvitse ruveta vaihtelemaan selainta vähän väliä), mutta en jaksa aina suorittaa sitä kirjautumisrituaalia, kun rupean nettiä käyttämään.
Operasta en sano mitään. Paitsi sen, että yhden kerran yritin koulussa sitä käyttää ja koko kone sitten tilttasi. Että näin hyvät kokemukset koulun koneesta yhdessä Operan kans =).
Käytän Mozilla Firefoxia.
Joskus käytän myös Internet Exploreria, mutta kumminkin aika harvoin.
Olen kokeillut myös Operaa, mutta kyllä se Mozilla on paras.
Thecob
25.7.2005, 19:41:37
Itse käytän Mozillaa ja mesen sähköpostin tarkistuksessa IE:tä.IE on surkea sen takia kun se onnistuu tuoda alta aikayksikön viruksia koneelle eli IE 6.Mozillaa kun käytän,kun on turvallinen eikä viruksia tule.Mozillastakin löytyy ongelmia kuten Panda ActiveScan (Online-virustarkistus) Mozillalla ei onnistu tuo,vaan ainoastaan IE:llä.
Käytän Mozilla Firefoxia. Ennen käytin Internet exploreria, mutta huomasin että mozilla firefox on parempi. En ole kokeillut muita selaimia koska firefox ja IE taitavat olla tällä hetkellä suosituimpia ja parhaita.
Exploreria käytin ennen ja pitkään, mutta veljeni hommasi vähän aikaa sitten FireFoxin koneelle, niin olen käyttänyt sitä siitä lähtien. IE:ssä on kuulemma huonompi viruksentorjunta, ja jotkut väittävät, että se oikein kerää nitä puoleensa. Siitä syystä olen käyttänyt FireFoxia, vaikka tuo IE:kin tuossa koneella on...
Meillä oli vielä joku pari kuukautta sitten Internet Explorer, mutta isä meni ja hommas tähän koneelle mozilla firefox:in. Ihan hyvin tää mozilla toimii.Niinkuin jo on ehdittykkin mainita, niin tän mozillan pitäis olla turvallisempi, sillä(ainakin näin mun iskä tän mulle selitti)useimmat virukset on suunniteltu pääsemään Internet Explorerin läpi.
Lapamato
10.8.2005, 19:22:23
Kauan meillä oli vain yksi selain, IE. Vaan ei onneksi enää, täysi kakkapaska semmonen..
Koska IE on lähes pakko olla, meillä on pari-kolme muuta. Netscape 7.2, Opera sekä Mozilla Firefox. Mozilla on ihan jees vaan kyllä mä väännyn silti sinne Operan puolelle. Tosin kaikki hommat ei vain tunnu pelittävän Operalla (eikä aina Mozillallakaan) niin silloin pitää ottaa käyttöön Netscape ;D Ja sillä kyllä on toiminut kaikki tähän mennessä. Se vaan on jotenkin hitaanpuoleinen :huh:
freya™
10.8.2005, 22:35:15
Kyllä se on tämä Mozillan tulikettu, jolla hommat luistaa. IE herjaa vähänväliä ja totta se on, että eipä tuo turvallisuus ole ihan mikään mainioin. Tosin voi olla että tulee siirryttyä talkaisin ainakin ihan testatakseen tuon uuden IE:n (Olikos se Vista?) sitten kun Gatesin Bill sen valmiiksi saa, eli joskus ensi vuosituhannella. Muita selaimia en ole kokeillut, mutta voisin tuota Operaa kokeillakkin, tosin olen kyllä aivan tyytyväinen tähän Mozillaan.
Mozillaa ja Internet Exploreria käyttelen. Nykyään tosin olen niin kauhean tottunut käyttämään IE:tä, että aina lipsahtaa aukaisemaan sen, vaikka pitäisikin totutella Mozillaan, kun se kerran on turvallisempi. Se vaan tuntuu jotenkin niin omituiselta ja ärsyttävää kun aina jos skrollaa hiiren keskinäppäimellä niin jos osuu linkkiin, Mozilla avaa välilehden. :prkl: Operakin tällä koneella oli yhdessä välissä hetken aikaa, mutta se sitten poistettiin kun ei sille löytynyt käyttöä.
Knocker
21.8.2005, 11:02:29
Totta kai Mozilla firefox . Se on mielestäni paras mahdollinen! se on nopea ja kaikkea :D joten juu mozillalle ääneni meni no prob about that
Internet Exploreria meillä käytetään. Toisaalta se on vähän harmi. Mozilla saattaisi olla parempi. Haluaisinkin Mozillan, mutta enhän minä sitä päätä. Ja on tämä Explorer parempi kuin esimerkiksi Netscape, jota jouduin käyttämään koulussa. Oli järkyttävän vanha ja hidas.
Karppis
30.8.2005, 14:42:06
Opera on ollut käytössä noin puoli vuotta. Sitä ennen internet explorer. Muista selaimista kun ei ole kokomusta niin en voi oikeen verrata niihin joten sanon vain että opera on parempi kuin ie ja riittää minulle.
Crimson
31.8.2005, 0:17:18
Vielä käytössä Opera, mutta Mozillakin on hankittu ihan kokeilumielessä. Opera on vain kamalan kätsä että on sullottuna yhteen ikkunaan kaikki ikkunat [tuo lause tuskin teki järkeä, mutta kaikki Operaa käyttävät luultavasti tietävät mitä tarkoitan], ettei ikkunoita ole tuossa alapalkissa sitten niin miljoona kappaletta. :3
Vielä käytössä Opera, mutta Mozillakin on hankittu ihan kokeilumielessä. Opera on vain kamalan kätsä että on sullottuna yhteen ikkunaan kaikki ikkunat [tuo lause tuskin teki järkeä, mutta kaikki Operaa käyttävät luultavasti tietävät mitä tarkoitan], ettei ikkunoita ole tuossa alapalkissa sitten niin miljoona kappaletta. :3
Sama nimenomainen ominaisuus löytyy myös firefoxista.
Wompatti
31.8.2005, 12:33:12
Opera on vain kamalan kätsä että on sullottuna yhteen ikkunaan kaikki ikkunat [tuo lause tuskin teki järkeä, mutta kaikki Operaa käyttävät luultavasti tietävät mitä tarkoitan], ettei ikkunoita ole tuossa alapalkissa sitten niin miljoona kappaletta. :3
Sama ominaisuus on myös todella kätevä. En voisi nykyään enää kuvitellakaan käyttäväni selainta ilman tabeja, eli niin kuin ikkunat IE:ssä menevät. Älyttömän hidasta, ja täyttää koko alapalkin. Hiirieleet ja tabit ovat tulleet jäädäkseen, ja hyvä niin.
Fox_FaTC
31.8.2005, 12:39:01
Yleensä IE 6, kavereilla tulee käytettyä Mozillaa ja Firefoxia.
Mozilla omasta mielestäni hyödyllisin vaikka välillä tuleekin suljettua vahingossa vääriä kansilehtiä ja sitten viskoo...
Sananium
20.10.2005, 18:55:28
Käytän Mozillaa. Se on ihan ykkönen. Aiemmin käytin Exploreria mutta se on aika epävakaa ja kaiken maailman pikkuohjelmia tulee päivässä noin 20. Nimimerkillä "kokemusta on."
IE olisi jo syvällä rosiksen syövereissä, mutta XP on vaan niin sukka, että IE on kiinteänä.
//Niin ja scriptin esto on kanssa tosi kiva keksintö?! :lovetus:
Kyuuketsuki
20.10.2005, 19:03:28
Kun minulla on tämä hidas ja ahdas kannettava, käytän pelkkää Exploreria.
Tuolla isommalla koneella millä Kadaj-kun yleensäkin on, käytetään Operaa.
Minunkin pitäisi tähän joskus hankkia opera tai jokin muu vastaava...
Olen nimittäin tähän selaimeen jo kyllästynyt :D
pensu
20.10.2005, 19:21:53
Mozilla Firefox. Se tuli kerran asennettua, enkä ole sitten vaan jaksanut vaihtaa mihinkään muuhun. Internet Explorerin se kyllä hakkaa ihan mennen tullen, onhan se sentään paljon nopeampi ja turvallisempi. Muutenkin Internet Explorer on tosi vattumainen. Mitään muita selaimia en sitten ole kokeillutkaan, paitsi MSN Exploreria, mutta se nyt sattuu olemaan aika hankala ja monimutkainen, enkä enää edes onnistu kirjautumaan siihen sisään.
Kadaj-kun
20.10.2005, 19:32:11
Operaa käytän. Ennen käytin exploreria, mutta se oli sellainen hidas paska että ei sitä jaksanut millään -.-' Tämä opera on minulle ihan OK ja suhkoht nopeakin. Mozillaa en nyt silleen ole kovinkaan käyttänyt kun ei sitä tässä koneella ole, mutta ihan jeesh sekin on mitä nyt koulun koneella olen ollut.
Gift of Death
20.10.2005, 20:10:11
Minä kaytän Mozilla Firefoxia. Kyllä se aina IE:in hakkaa. Mozilla on siinämielessä kätevä, että jos tarvitsee aukaista monta sivua samaan aikaan, ei tarvitse eukoa kymmentä uutta ikkunaa, vaan voi käyttää välilehtiä. Ja sillä tulee muutenkin vähemmän pop up ikkunoita kuin IE:lla. Adblockkin on ihan kätevä keksintö. IE on kaiken lisäksi hitaampi.
Tästä tuli kamala luettelo. Olen selvästi menettämässä viestin kirjoitus taitoni aktiivisuuden vähenemisen myötä.
Minä kaytän Mozilla Firefoxia. Kyllä se aina IE:in hakkaa. Mozilla on siinämielessä kätevä, että jos tarvitsee aukaista monta sivua samaan aikaan, ei tarvitse eukoa kymmentä uutta ikkunaa, vaan voi käyttää välilehtiä. Ja sillä tulee muutenkin vähemmän pop up ikkunoita kuin IE:lla. Adblockkin on ihan kätevä keksintö. IE on kaiken lisäksi hitaampi.
Noteeraan tuohon lainaukseen ja joskus tulee myös käytettyä IE:tä mutta tod. harvoin.
Myös operaa tulee käytettyä, mutta valta aseman ottaa Mozilla Firefox
Lacrima
21.10.2005, 14:17:10
Minä käytän IE:tä sähköpostin lukemiseen, mutta Operaa muuhun sitten kaikkeen muuhun netissä surffaamiseen. Olen siihen ohjelmaan tottunut ja oppinut käyttämään joten sitä myös käytän. :] Pidän kovasti Operan välilehtimahdollisuudesta sekä siitä mahdollisuudesta, mikä tässä päivitetyssä versiossa on, että voi palauttaa suljetun välilehden, jos vain vahingossa sen sulki. :} Tämä on yksinkertaisesti ihana. <3
Atmis
21.10.2005, 14:32:55
Käyttelen tätä firedfoxia, oon aikas tyytyväinen. Aikoinaan käytin IE:tä mutta soli aina jotenki vituillaa niin päätin kokeilla sitte mozillaa ja son kyllä REILUSTI parempi ku IE. Välilehet ym. mitälie ponnahdusikkunoiden esto, ja en sit tiä mutta kaiketi sois niinku vähän tietoturvallisempiki.
Mickey
21.10.2005, 15:49:17
Firefox on ollut käytössä nyt jonkin aikaa.
Surffailin pitkät ajat IE:n versiolla 5.5, joka on selkeä ja minusta erittäin mukava käyttää. Jossain vaiheessa tuli 6.0, mutta sitä en sitten enää käyttänyt oikeastaan ollenkaan.
Operasta oli 7.x -versiot käytössä myös. Tykkäsin siitä yksinkertaisuudesta ja mukavasta ulkonäöstä. Kaikkia pikkujuttuja sai tehtyä paljon helpommin kuin IE:llä. Sitten päivitys 8.0-versioon ja Opera lakkasi kiinnostamasta. Välilehdistä tuli vähän oudot ja muutenkin se versio tuntui vähän enemmän palikalta kuin aiempi.
Sitten otin käyttöön Firefoxin ja olen sen todennut kaikkein parhaaksi. Ei mitään ylimääräistä näkyvillä, mutta sitten asetuksista löytyy jos jonkinlaista. Välilehdet on erittäin suurta plussaa, niin pysyy tuo alapalkki vähän nätimpänä. Suosittelen näistä selaimista tätä jokaiselle käyttäjälle.
Uber Weapon
21.10.2005, 16:49:50
Kotona Safaria. Toimii kuin Zyklon-B.
Tuli defaulttina OS Tigerin mukana. Toimivat tabit ja popup-estot, voiko muuta vaatia (tai voiko vähempään tyytyä?).
-Jenova-
21.10.2005, 22:00:38
Mozilla Firefoxia olen käyttä, ei ole kaatunut kertaakaan ja on siksi luotettava. Explorer kyllä löytyy, mutta käyttö on jäänyt vähäiseksi. En ole kuullutkaan Opera nimisestä selaimesta, mutta en aijo hankkia enää lisää uusia. ;)
Mozilla on yksinkertainen ja helppo käyttää sekä turvallinen, mutta jostain syystä update ei toimi vaikka se ilmoittaa että päivityksiä olisi saatavilla :huh:
Siinä kaikki tänään ja nyt nukkumaan... Zzz... :confused:
Lacrima
21.10.2005, 22:17:21
En ole kuullutkaan Opera nimisestä selaimesta, mutta en aijo hankkia enää lisää uusia.
Se onkin sellainen HC/UG/Eliitti-Selain, ettei toista. Muistuttaa vähän Firefoxia, mutta on sitäkin parempi. ;)
Lord Bahamut
23.10.2005, 2:49:20
Internet Explorer on omassa käytössäni, eikä valittamista ole. Vaihto ei ole käynyt mielessäkään. Mozillaa olen kokeillut sen verran, mitä kavereilla on mutta se on jotenkin kökkö. Ei taida avata kaikkia sivuja ja temppuilee aika useasti?
Operasta eikä Netscapesta ole kokemusta lainkaan.
IE rocks
Tangentti
23.10.2005, 19:43:10
Käytän perinteistä Internet Exoploreria. Perinteinenhän se on sillä useimmiten näen sitä käytettävänä tv- ohjelmissa. Ihan hyvä vaikka pop-uppeja tulee liikaa ja liikkuminen vähän oudommilla sivuilla hieman vaarallista mutta onneksi viruksen torjunta ohjelmani (norton antivirus) pysäyttää tuollaiset typerät virukset. Yllätyin kyllä hieman kun IE ei ollutkaan tilastojen ykkönen.
Eternium
23.10.2005, 19:46:55
Exploren Internetiä sitä tulee käytettyä.mitään Mozillaa tai vasttaavia nyt alkaa siihen säätämään.Toimii hyvin ja muutenkin.Ei valittamista...
Vekkuli
23.10.2005, 19:54:39
IE:llä tulee surffattua. Latasin tosin Mozillan (joka on inhottavan kökkö ja tökkii) ja nyt avautuu IE:n pikakuvakkeesta teh Mozilla Firefox. Öyjee. Täytyy avata IE käynnistä-valikosta aina kun nettiin haluaa. Inhaa.
Mutta kyllä IE hakkaa kaikki kakkamozillat mennen tullen. Popup-esto on tähän mennessä toiminut kiitettävästi, mitä nyt jotkut epämääräiset linkit murhannut aivolohkoja aika tehokkaasti. Muuten olen tarpeeksi tyytyväinen IE:hen. Ikinä en ole Operalla selaillut. Pelottavaa.
Naukseri
23.10.2005, 20:12:50
Minä käytän kyllä aina Oopperaa, en voi kuvitellakkaan käyttäväni mitään muuta, en vain oikeastaan edes osaa käyttää mitään muuta. Onhan sitä aiemmin tullut käytettyä IE:tä, mutta nykyään avaan koko ohjelman vain pakon edessä.
Sitten toisena tulisi tietenkin Mozilla, vaikka minusta se on vain erinäköinen Internet Explorer.
No Internettiä tietenkin. Monta en ole kokeillut ja tämä nyt on se tutuin ja turvallisin (tai sitten ei) ja myös tottumuksesta avaan aina Internetin. Mozillakin löytyy mutta en vain oikein ole käyttänyt, tuntuu uudelta ja hieman tönköltä, uudet kikat ja muut sellaiset. Jep, kyllä se IE on ja saattaa pysyä.
Lord JF
10.11.2005, 19:58:30
Noh aluksi käyttelin tuota IE:tä mitä äänestinkin silloin joskus, mutta sitten vaihdoin Firefoxiin ja nyt olen alkanut käyttämään Operaa. Firefox päätti nimittäin alkaa temppuilemaan ja ratkaisin ongelmani tietenkin poistamalla mokoman petturin. Noh en enää halunnut IE:tä alkaa taas käyttämään ja asensin koneelleni Operan.
En ole ainakaan vielä huomannut Operan tai Firefoxin välillä nopeudessa tai toimivuudessa mitään pahempia eroja (tuota Firefoxin yllättävää kapinaa lukuun ottamatta), mutta voin sanoa molempien olevan ylivoimaisia IE:hen verrattuna ja sen huomaa n. minuutin käytön jälkeen.
Shagrat
16.11.2005, 12:53:14
Minä käytän Opera (http://www.opera.com) nettiselainta, koska se on nopea, tietoturvallisin, sekä siinä on paljon ominaisuuksia, kuten tuo Irc-clientti, eli Operalla voi myös ircata. Jos Operan ulkoasusta ei pidä, niin siihen saa ladattua myös paljon erilaisia skinejä, eli ns. "tapetteja", jotka muuttavat ulkoasua. :cool:
Ennen kuin löysin Operan käytin tuota IE:n rumilusta, joka hidasteli miltei aina ja muutenkin tuo koko selain on tietoturva-aukkoja täynnä, sekä ei siitä löydy paljoa muita ominaisuuksiakaan. Suoraan sanottuna huonoin selain, mitä olen käyttänyt. :prkl:
Flare
20.11.2005, 17:50:01
Itse käytän Mozzilla Firefoxia ja nyt on puolivuotta tullu sitä käytettyä, paras selain omasta mielestäni. Ennen käytin Internet Explotukkaa, mutta sen mukana tulee muummuassa mainoksia ja kaikkea ylimääräistä paskaa koneelle, joten katsoin tilanteen hyväkseni vaihtaa selaimen, ja otin sitten Mozzillan mistä olen tyytyväinen.
Xionheat
21.11.2005, 18:27:18
no..... minä käytin paljon internet exploreria mutta nykyään se on kyllä jo sitten mozilla firefox kun kuulemma siitä saa vähemmän viiruksia but anyway käytän siis nyt mozilla firefoxia :)
Fiyaa
21.11.2005, 19:29:16
Mozilla Firefoxia käytän. Iskä joskus puolisen vuotta sitten vaihtoi, sanoi turvallisemmaksi. Kuulemma työpaikallaankin oli vaihdettu. Jotenkin paremmin ja nopeammin tämä toiminut jos verrataan Internet Exploreriin. Eikä kaatuilekaan pahemmin.
Mozilla Firefoxia ja IE:tä. Enemmän ehkä IE:tä, koska se tuntuu nopeammalta.
HeavyLord
22.11.2005, 20:55:18
Tietysti Mozillaa :)
On kätevää kun suosikit on tuossa helposti käden ulottuvilla :D
Tulikettu rulettaa :D :up: :up:
(Ja toimii muuten ainakin omalla koneellani nopeemmin kuin Internet Explorer ;) )
fireboy
23.11.2005, 8:19:48
Olen ehkä eniten Internet Exploreria käyttänyt. Se on aika paljonkin tuttu, joten käytän sitä ehkä eniten. Viime aikoina olen joutunut myöntämään, että Mozilla Firefox on nopea ja se pystyy mahdollisesti pyörittämään joitain netissä löydettyjä videopätkiä paremmin. Mutta siltikkin Explorer on pikkaisen tutumpi, hyvä ja helpompi käyttää. (Ainakin silloin, jos on käyttänyt kyseistä nettiselainta kauan...)
fernircide
23.11.2005, 17:03:49
olen nyt kolme vuotta käyttäny firefoxia sen takia että explorer alkoi tuottaa plug-innejä vai mitä ne ponnahdus ikkunat onkaan!:D siirryin veljeni mukana firefoxin mailmaan :D enää ei tarvitse katsella mitään ponnahdus ikkunoita/ilmoituksia:up: mutta jos joku tietää jonkun paremman kuin firefox nii voisko joku kertoo onn nimittäin tylsistynyt jo vähän firefoxiin koska siinä on kaikki melkein täydellistä :D
Sananium
23.11.2005, 17:06:42
olen nyt kolme vuotta käyttäny firefoxia sen takia että explorer alkoi tuottaa plug-innejä vai mitä ne ponnahdus ikkunat onkaan!:D siirryin veljeni mukana firefoxin mailmaan :D enää ei tarvitse katsella mitään ponnahdus ikkunoita/ilmoituksia:up: mutta jos joku tietää jonkun paremman kuin firefox nii voisko joku kertoo onn nimittäin tylsistynyt jo vähän firefoxiin koska siinä on kaikki melkein täydellistä :DEikös kaiken pidäkin olla täydellistä? Pop-upeiksihan niitä on kutsuttu - siis noita "plug-inejä".
Itse en ole kokeillut, mutta Operaa kaikki kaverini minulle toitottavat. Opera on kuulemma jees.
Zenes
23.11.2005, 17:20:42
olen nyt kolme vuotta käyttäny firefoxia sen takia että explorer alkoi tuottaa plug-innejä vai mitä ne ponnahdus ikkunat onkaan!:D siirryin veljeni mukana firefoxin mailmaan :D enää ei tarvitse katsella mitään ponnahdus ikkunoita/ilmoituksia:up: mutta jos joku tietää jonkun paremman kuin firefox nii voisko joku kertoo onn nimittäin tylsistynyt jo vähän firefoxiin koska siinä on kaikki melkein täydellistä :D
Firefox on kyllä täydellinen, mutta Opera on vielä täydellisempi. Operaa parempaa selainta saa kyllä hakea (epäilenpä että ei löydy). Kaikki tarpeellinen löytyy integroituna eikä joka välissä tarvitse olla lataamassa uutta liitännäistä. Eikä mielestäni Operassa ole ylimääräisiä ominaisuuksia. Ja ainakin omalla koneellani Opera oli nopeampi...
Lady Kiha
23.11.2005, 18:29:13
Meidän koneella taitaapi vain olla tuo Internet Explorer. Joten sitähän minä kyllä käytän.
Hidashan tämä on, laisinkin kuin koneella on paljon toimintaa (*kröhöm* Ladataan animea *kröhöm*), ja se haittaa aika paljon. On vaikea hoitaa niitä joka päiväisiä sivujen päivittelyä ja muuta toimintaa, kun kone ei mene oikeastaan mihinkään suuntaan. Mutta näyttää siltä, ettei kyllä mihinkään muuhun vaihdeta selainta.
Joskus koulun koneilla olen tuohon Mozilla Firefoxiin tutustunut, mutta ei se tuntunut oikein nopeammalta kuin tämä oma kone. Tosin johtunee siitä, että koulun koneet ovat kivikautisia... Kaverillakin olen kyllä tuota Mozillaa saanut kokella, siellä meni kyllä ihan kiitettävän nopeasti, ainakin nopeammin kuin oma koneemme. Mutta ei minulla mitään valitettavaa ole, ei tämä kone sentään ole niin hidas kuin koulun koneet. Eli ihan hyvin tämä toimii ja menee riittävän nopeasti, kyllä tuo IE on sentään tarpeeksi nopea.
Valitsin siis ehdottomasti tuon IE:n, tuntuu se kaikista parhaimmailta (ainakin minulle), vaikka joskus kun on netissä sammuukin yhtäkkiä koko kone. Tosin harvoin... Kuitenkin, pidän IE:ta parhaimpana. Ehkä joskus joudun pääsen kokeilemaan jotakin muuta nettiselainta.
Tällä hetkellä kovimmassa rääkissä on Firefox. Tulee myös käytettyä jonkin verran IE:tä ja Operaa. Taitaa tulla kuitenkin lähiaikoina Operasta se ykkös selain, sillä se tuntuu olevan nopeampi ja muutenkin käytännöllisempi itseäni kohtaan. IE taas on hitaan puoleinen ja suodattaa kohtuu heikosti pop-upeja, joten sen käyttö on jäänyt taka-alalle, vaikka pääseekin joskus käsittelyyn.
Lollero
26.1.2006, 13:54:01
Mozilla Firefoxia käytän tällä hetkellä, mutta koneessa on myös Internet Explorer. Joka on ihan kakka. Minua vain hieman ihmetyttää ja ehkä vähän ärsyttää kun tämä Firefox tallentaa salasanat (Tai siis nehän saa tallentaa jos haluaa), muutenkin tallentaa tiedot tjsp. Se on vain jotenkin outoa, mutta kyllä tähän tottuu. Mutta netin käyttö on nopeutunut hurjasti Exploreristä tähän.
Tulikettuhan se minulla on käytössä. Joskus aikoinaan kun olin ihan pieni poika ja olin juuri saanut tämän koneen, käytin Internet Exploreria, mutta koska en osannut säätää pop-uppeja pois ja backdoor-viruksia virtasi kokoajan sisään ja ulos, niin päätin heittää sillä vesilintua, ja ottaa selvää, mitä selainta kannattaisi käyttää. Sain tietooni 2 vaihtoehtoa, Operan ja Mozillan. Menin ensiksi Mozillan sivuille ja latasin selaimen sieltä. Tämän jälkeen en jaksanut edes kokeilla Operaa. Firefox on kaikkine asetuksineen ja erikoisuuksineen loistava selain. Ja paras mitä tähän mennessä olen käyttänyt. Niin, Netscapeja olen myös käyttänyt vanhalla Macillani, mutta tällöin oli veilä puhelinyhteys, joten eipä sillä oikein mihinkään päässyt.
Niin, olkoot Opera parempi. En aio siltikään kokeillakaan sitä. Näitten säätöjen jälkeen, mitä Firefoxille tein, nopeampaa tuskin löytyy.
Firefox...
Internet Explorer turva-aukkoineen taisi olla syypää koneeni viimme sekoamiseen. Päästi jonkun madon koneelle.
Firefoxin kanssa on hieman ongelmia, kuten joidenkin avatarien näyttö joillakin foorumeilla(olen kyllä aika varma ettei exploderkaan niitä näyttäisi...)
Silti olen Firefoxin kannalla, koska prkl vihaan viruksia ja spywarea, ja tulikettu ei niitä päästä (niin paljoa)läpi!
remedy
28.1.2006, 20:51:16
Mozillaan olen jumittunut. Aiemmin käytin aina IE:tä, mutta kaverin kehujen myötä siirryin Mozillaan. Nykyään IE tuntuu hankalalta ja vaikeaselkoiselta, erityisesti välilehtiä jään kaipaamaan tuosta IE:stä.
//Ja nyt olen tuon Firefoxin ladannut, ja nyt käytän eniten ehkäpä tätä tulikettua, myöskin tavan Mozillaa tulee joskus käytettyä.
Gettostara
30.1.2006, 17:10:56
Kyllä sitä tulee käytettyä Mozilla Firefoxia...Se on jo monen muunkin sanoin paljon parempi välilehtineen ja turvallisuus asioissa kun Internet Exploder
Tuosta Operasta olen kuullut joskus vaan vihjauksella ja muut ovatkin tuiki tuntemattomia...Mistä ton operan saa saanen kysyä :huh:
//Kiitosta JF:lle
Lord JF
30.1.2006, 17:13:28
Alunperin kirjoittanut Gorilla
Mistä ton operan saa saanen kysyä :huh:
http://www.opera.com/ <- tuolta
Nykyään käyttelen Mozilla Firefoxia. On paljon parempi kuin Internet explorer. Sain sen hankittua vasta vähän aikaa sitten koska vanhalla koneella Firefox ei jostain syystä suostunut toimimaan. Mutta se kone olikin ihan sekaisin. Nyt on uusi ja perempi konekin käytössä... Ehkä parasta Mozillassa on pop-upejen esto :]
Tällä hetkellä testissä Opera 9:n beta. Ei voi kyllä muuta sanoa, kuin että olen erittäin tyytyväinen. On muuten maailman kolmas selain, joka läpäisee Acid2-testin, joka testaa selaimen standardin mukaisuutta. Operaa ennen siinä onnistuivat vain Applen Safari ja KDEn (Linux) Konqueror. Täytyy sanoa että loistavaa työtä norjalaisilta taas. Olen käyttänyt Operaa nyt jo yli 6 vuotta. Ja voin kertoa, että päivääkään en ainakaan ole kaivannut IE:n pariin. Ja Foxia testasin melkein tunnin, jonka jälkeen tajusin sen olevan heikompi. Mielipide kysymys tosin.
//Edit: Anteeksi... Typo. Kaksi niin lähekkäin olevaa sanaa ja molempien kanssa olen aika vähän ollut tekemisissä. Olen kyllä kuullut tuosta Solariksestakin. Kiitos korjauksessa Wompo.
//Edit2: Jostain syystä Opera 9:llä nämä foorumien reunassa olevien "palkkien", joissa on avatar ja käyttäjän tiedot ovat eri leveyksisiä eri posteissa. Pikkuvika, mutta toivottavasti korjaantuu ennen varsinaista julkaisua. (Vai johtuneeko juuri siitä, että nyt tämä on täysin standardien mukainen, toisin kuin foorumi?)
Wompatti
24.3.2006, 15:29:14
Applen Solaris
Sivuhuomautuksena mainitsisin että kyseinen selain on Safari. Solaris on Sun Microsystemsin käyttöjärjestelmä.
Itse käytän nykyisin Firefoxia, vähän aikaa sitten oli käytössä Konqueror ja Opera.
Tässä nyt on tietoturvaa tullut opiskeltua ja koulutusta käytyä jo aika lailla, niin näitäkin asioita seuraa:
Rohkaisen kaikkia internetin käyttäjiä siirtymään Firefoxin tai Operan pariin, sillä IE:stä on löydetty(taas) uusia aukkoja. Nämä eivät koske enää mitään tiedostojen latauksia, vaan käyttäjän ei tarvitse kuin mennäs sivulle missä on haitallista skriptiä/koodia/sisältöä/örkkejä ja kone on saastunut.
Lisätietoa täällä:
http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/kotimaa/88611.html
Ei NIIN uusi juttu, mutta ei ole paikkauksia vielä tullut, ja tuskin nekään paljoa auttavat.
Minäkin olen nyt liittynyt Firefoxin käyttäjiin, sillä havaitsin IE:n hitaaksi ja muutenkin aika surkeaksi. Lähinnä kyllä vaihdoin Tulikettuun FFfinin takia, sillä sivuston kanssa pelaaminen ei onnistunut kunnolla IE:llä. Ja tuo IE on nyt viimeaikoina temppuillut aikas paljon minulla, joten muutenkin taisi olla kaikinpuolin hyvä juttu tuo selaimen vaihdos. En nyt ole muuten havainnut mitään suurempia eroja, mutta taitaa kummiskin toimia paremmin kuin edellinen selain. Ei kyllä hirveästi mitään nopeutta parantanut, mutta silti suosittelen Mozillan Firefoxia muillekin. Ja taas ei mitään järkeä tässä pälässä.
GolliM
21.4.2006, 21:30:23
Mozilla käytössä. Joskus harvoin, kun joku sivu ei suostu aukeamaan joudun avaamaan IE:n, mitä EN tee mielelläni. lukuisista pop-up-blockereista huolimatta saan aina avähintään kaksi aloitussivusta, joka näyttää vaihtuvan joka päivä (ymmärrätte varmaan, miksi vaihdoin mozillaan. Edes perhetuttumme, joka tietää "kaiken" tietokoneista ei osannut auttaa..). Mozilla otimii hyvin ja se riittää minulle, välilehdet ovat isoa plussaa. Eipähän täyty tuo alareuna miljoonasta eri ikkunasta <.<
[puoli-off]Tosin välillä ärsyttää, kun esim. kuvaa ladattaessa tulee aina teksti "levyke ei ole asemassa, aseta levyke asemaan A" ja pitäisi painaa peruuta, ok tai jatka. Ei ole väliä, mitä painan, se tulee aina uudestaan. Kaksi kertaa on minimi. Joskus saattaa tulla kymmeniä kertoja! Tietäisikö kukaan mistä tämä johtuu? Yksityisviestillä, kiitos ettei offia tule liikaa.[/puolioff]
donkey
22.4.2006, 17:33:20
Juu firefoxi on käytössä ja pysyy. Operaakin kokeilin mut siinä ärsytti kun jotkut sivut ei toiminu sillä. mut operalle plussaa hienoista skineistä tai kuten operassa sanotaan "tapeteista"...
Juu, kyllä Mozillaa ja Operaa tulee käytettyä. Ei explorer, ei. Mozilla on hyvä ja selkeä. Vähän tuo lataus systeemi on huono, mutta yksi pikku virhe ei haittaa. Vähän jumittaa kyllä joskus, ainakin minulla. Opera on parempi, se on monipuolinen ja käytännöllinen. Voi uuden sivun ottaa todella helposti. Lataus systeemi ei ole mitä parhainta luokkaa, mutta kelpo systeemi se on. Onko Opera nopeampi? Ainakin olen huomannut, että Opera on hitusen nopeampi. Opera kylläkin voittaa Mozillan, ainakin minun mielestä. Sanokoon muut mitä tahtoo.
DarkVampire
22.4.2006, 18:52:40
Opera on mielestäni paras.
Olen kyllä kokeillut Netscapea ja Mozillaa IE'n lisäksi, mutta Mozillalla en osaa tehdä sivujani ja Netscape sekoitti koneeni, tai sitten se olin minä...
Jokatapauksessa käännyn Operan puoleen.
Olen koittanut vain Mozilla Firefoxia ja IE:tä, ja tottakai Mozilla pwnaa IE:n, joten
Tulikettua käytän.
infernus
22.4.2006, 21:19:18
Mä käytän Firefoxii, se kelpaa hyvin ja on turvallisempi kuin windowsin vakio Internet explorer. Mutta huonoa on että macromedia ei tue mozillaa joka tarkoitta että flasheja ja nettipelejä täytyy pelata Explorerilla..:tuska: aikaa haaskaavaa aina vaihtaa selainta.
Sananium
2.5.2006, 18:28:17
Huoh. Kun jostain käsittämättömästä syystä Mozilla alkoi itsekseen poistelemaan kirjanmerkkejäni, vaihdoin kokeilun vuoksi Operaan. Tämä tuntuu erittäin toimivalta ja varmasti saa pysyvän paikan kovolla. Oletusselaimeksikin jo laitoin. Monessa suhteessa parempi kuin Mozilla, mutta ainuita huonoja puolia ovat: NoScript -lisäosan puuttumnen ja joidenkin sivujen yli-iso fontti. Ja jotkin sivut eivät näy kunnolla, vaikka ne Mozillalla näkyvät paremmin. Käytän nyt tätä pari viikkoa ja tutkailen, onko yhtään parempi kuin Mozilla...
Eli nyt käytössä Opera, katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Tidus90
2.5.2006, 18:49:13
Mozilla all the way :D
Olen kyllä kokeillut melkein kaikkia selaimia ja täytyy sanoa että IE on kaikista huonoin. Se jämppäytti koneeni melkein joka kerta kun käytin sitä, ja kaiken lisäksi se on myös todella hidas muihin selaimiin verratuna. Joten päädyin sitte Mozillaan :P
sossokoski
6.5.2006, 14:52:13
Kyllä sitä IE:tä tulee käytettyä, koska ei jaksa hakea netistä mitään muuta selainta, vaikka parempia ne ovatkin.
woodhead
11.5.2006, 18:06:09
Windowsissa:
Firefoxia
Linuxissa:
Firefoxia
Mac OS X:ssä
Safaria
Omasta mielestäni Safari on todella hyvä selain ja en jaksa Mac OS X:iin hakea mitään muuta selainta tilalle, koska ei ole tarvetta toisinkuin windowsissa, jossa on mukana ainoastaan IE, joka on melko epäkätevä, koska siitä puuttuu popupin-estot ja välilehdet. En osaa selata nettiä ilman välilehtiä... ;D
Mozillaa, koska pidän siitä eniten. Ennen käytin IE:tä, mutta se heitti kaikkea pop-uppia ja mainoksia joka sivulla. Operaa olen kokeillut, mutta Mozilla oli mielestäni ulkoasultaan parempi ja vaihdoin siihen takaisin.
Outo95
26.7.2006, 16:49:31
Juu, itelläni on tämä Internet Explorer, tai miten nyt kirjotettiin. Mielelläni ottaisin jonkun muun nettiselaimen, mutta iskä päättää. No hyvä kun toimii, kone on muuten jo sekasorrossa, niin nettiä pitää varjella.:)
Hyvä nettiselain, mut niin vanhan näköinen. Vaihtaisin jos voisin.
kimeeri
26.7.2006, 22:49:38
Vastasin notta Opera. Sillä oon ikuisuuden jo dataillut ja hyväksi todennut. Hiirieleet ovat varmaan ykkössyy. :-P Saahan ne tulikettuunkin, mutta ovat paljon kömpelömmät. Operaan oon myös tottunut, sillä osaa surffaa sujuvammin, ja mun vanha toverini tietokone pyörittää Operaa sujuvammin kuin muita kokeilemiani selaimia. Valitettavasti kaikki sivut eivät vaan tue Operaa, siksi mulla on kakkosselaimena Mozilla Firefox, jossa ei oo mitään muuta vikaa kuin kömpelö selailtavuus...
Mihinkään vähemmän käytettyihin selaimiin en oo tutustunut, vissiin ei oo nörttipointseja tarpeeksi siihen.
IE ja Netscape taas täyttää koneeni skeidalla, joten sen käyttöä en oo ees aloittanut koskaan..
samwais
30.7.2006, 15:44:16
Käytettyäni alkuajoilla IE:tä siirryin mozillaan puoleksi vuodeksi.
Kuitenkin kun kuulin operasta ja otin selvää kyseisestä selaimesta oli vaihdos taas edessä. Opera on mielestäni paras nettiselain. Käyttäjälle joka vaatii selaimeltaan hieman enemmän. Voit muokata selaimesi oman mielesi mukaan ja lisätä sanakirjoja, wikipedian, erikoiskelloa + vaikka mitä muuta hyödyllistä tavaraa paneeleihin jotka voi sulkea tai ottaa esille milloin haluaa.
Perus nettin käyttäjälle firefox mutta hieman edistyneemmälle käyttäjälle Opera. Totuttelua se vaatii mutta sen jälkeen et vaihda takaisin MOZILLAAN:
Lisäksi opera on tällähetkellä kasvavin selain.
Heitä se IE rapakon taakse jorpakkoon ja kaiva esiin se OPERAtai se mozilla.
Sitron
30.7.2006, 19:03:56
Ja minä kun luulin jo äänestäneeni ja postanneeni, mutta se olikin jokin muu foorumi, alan tulla vanhaksi.
Koneelta löytyy IE ja Mozilla, mozillaa käytän. IE suostuu näyttämään noin viittä sivua, se meni vähän sekaisin sen jälkeen kun modeemi vaihtui laajakaistaan, mutta ei se mitään. Se on oikeastaan muuten aika turha, mutta se ilmeisesti päästää äitin työpaikkansa sivulle ja sähköpostiin, mitä mozilla ei puolestaan tee. Muuten IE:llä ei toimi kaikki sivut, olen koulussa sen huomannut, se ärsyttää.
Toinen hyvä on opera, koulun toisella koneella olen tätä testannut ja yhdellä kaverilla. Mutta minulle riittää ihan hyvin tuo tulikettu, kunhan nyt on jokin selain joka toimii, ei muulla niin väliä.
Shokun
30.7.2006, 21:55:35
Itse käytän virallisesti firefoxia, mutta tuli tässä vietyä isovanhempieni luo kon, ja asensin sinne operan, firefox kun ei jostain syystä asentunut sinne.
Tietysti sitten suosittelen kaikkia käyttämään firefoxia, tai operaa.
Olen tainnut joskus kuvailla IE:tä reikäjuustoksi, mutta se on oma mielipiteeni.
(Reikäjuusto sen takia, että siinä on yhtä monta tietoturva-aukkoa kuin reikäjuustossa on reikiä;D)
IE 7 ladattu, ja todettu että toimii paljon nopeammin kuin kuutonen. Välisivut olivat mahtava juttu, nyt on pelkkää tuskaa olla vanhempien koneella. Tai isällä se on, mutta se ei käytä sitä. Blaah.
Mutta olen kyllä suunnitellut Mozillaa, kun te sitä noin ylistätte. Myös Firefoxia on ajateltu, mutta tuo toinen vaikutti kivemmatla posteja lukiessani. En kyllä usko että muutos olisi suurikaan, ennenkuin näen itse. Saa muutenkin nähdä, miten tälläinen onneton elukka osaa mitään ladata -.- . Jaja anteeksi näin lyhkäsestä viestistä.
// Okei, minä sekoilen. Forget.
The Noob
23.3.2007, 16:01:28
Mutta olen kyllä suunnitellut Mozillaa, kun te sitä noin ylistätte. Myös Firefoxia on ajateltu, mutta tuo toinen vaikutti kivemmatla posteja lukiessani. En kyllä usko että muutos olisi suurikaan, ennenkuin näen itse. Saa muutenkin nähdä, miten tälläinen onneton elukka osaa mitään ladata -.- . Jaja anteeksi näin lyhkäsestä viestistä.
Anteeksi, jos väärin ymmärsin, mutta väitätkö että Firefox ja Mozilla ovat 2 ihan eri selainta? Mozilla Firefox on juuri se netti, jonka meinasit hankkia. ;)
// Wtf. No olkoon sitten. Anteeksi :D
Elijah
23.3.2007, 16:07:27
Anteeksi, jos väärin ymmärsin, mutta väitätkö että Firefox ja Mozilla ovat 2 ihan eri selainta? Mozilla Firefox on juuri se netti, jonka meinasit hankkia. ;)
Ja ihan tiedoksi vielä, että ne myös ovat kaksi eri selainta. On Mozilla Firefox ja ihan erikseen pelkkä Mozilla.
Itse käytän Mozillaa, ainakin kotikoneella. Mozilla Firefoxissa tuntuu olevan liikaa suojauksia, ei sen kanssa jaksa säätää. Operaa taas käytän toisella kotikoneella, joka sekin on hyvä. En kyllä muutenkaan näe juuri mitään eroa Mozillojen ja Operan välillä. IE taas on roska, eikä se edes toimi tällä vanhalla koneella. Muutenkin on ehkä liian riskialtis selain tai ainakin helpoiten haavoittuva.
//:P
MonGooli
23.3.2007, 16:08:37
Anteeksi, jos väärin ymmärsin, mutta väitätkö että Firefox ja Mozilla ovat 2 ihan eri selainta? Mozilla Firefox on juuri se netti, jonka meinasit hankkia. ;)
Jos nyt en täysin väärin muista, niin Mozilla ja Mozilla Firefox on kaksi eri selainta. Mutta tässä tilanteessa moni tarkoittaa Mozillalla juuri tuota Mozilla Firefoxia.
Ja se mikään netti ole vaan ihan www-selain.
Itselläni käytössä Mozilla Firefox. Tähän olen tottunut ja tässä taidan pysyäkin. Ubuntussa tämä on vakiona, enkä ole jaksanu vaivautua lataamaan mitään Operaa tai muuta, sillä tämä ajaa mielestäni kaikki samat asiat aikalailla yhtä hyvin.
// Ok, olen hidas. \o/
//
Tosin Mozilla on ohjelmisto, johon kuuluu nettiselain, sähköposti- ja chattiohjelma, kahvinkeitin, kengänkiillotin yms. tavaraa, Firefox on pelkkä selain.
Jooh, tunnetaan myös nimellä Mozilla Suite tai jotain.
shadowalker
23.3.2007, 16:36:37
Jos nyt en täysin väärin muista, niin Mozilla ja Mozilla Firefox on kaksi eri selainta.
Tosin Mozilla on ohjelmisto, johon kuuluu nettiselain, sähköposti- ja chattiohjelma, kahvinkeitin, kengänkiillotin yms. tavaraa, Firefox on pelkkä selain.
Itse äänestin joskus Operaa ja käytin sitä siihen asti kunnes kehtasin muutama viikko sitten tehdä hieman aikaa vievän kde:n kääntämisen koneelleni. Siitä asti käytössä on ollut Konqueror, joka on mukavasti integroitu osa kde:ta ja toimii mielestäni moitteettomasti.
Loial_89
23.3.2007, 21:10:15
IE7 alko ryppyilee ja meni hermot sen kanssa eräänä kauniina päivänä ja hommasin Mozilla Firefoxin. Paljon parempi nettiselain :) Operaa käyttää pari "hakkeri" kaveriani. Sekin on ihan hyvä. Tosin en näe mitään syytä enää hommata Operaa jos Mozilla firefox löytyy.
Silloin joskus kun ensimmäisen kerran tutustuin koko internettiin, niin käytössä oli pääsääntöisesti Netscape, vaikka koulun koneesta löytyi myös IE, mutta en tykännyt siitä silloin enkä tykkää edelleenkään, koko pa*** ei edes koneesta enää löydy :D
No juu, nyt käytän Operaa, josta tykkään ihan eniten, mutta löytyy myös Mozilla Firefox, koska kaikki sivut (mm. Felixin tomaattipeli) eivät Operalla toimi. Kyllä on tehty elämä helpoksi hiirieleiden kanssa :)
Noh, Mozilla Firefoxia kuitenkin, koska se avaa automaattisesti välilehtiin kaiken sivun. Operaakin olen kokeillut, mutta asetuksista EI voinut säätää välilehti-asetuksia. Joten kaikki avautuivat uusiin ikkunoihin.
Noh, Mozilla Firefoxia kuitenkin, koska se avaa automaattisesti välilehtiin kaiken sivun. Operaakin olen kokeillut, mutta asetuksista EI voinut säätää välilehti-asetuksia. Joten kaikki avautuivat uusiin ikkunoihin.
Mikähän Opera on mahtanut olla, kyllä tämä meikäläisen versio vaan avaa kiltisti oman valinnan mukaan hiiren oikeaa näppäintä käyttäen joko uuteen ikkunaan, uuteen välilehteen jne. :)
Keyblade Master Sora
8.4.2007, 19:59:31
Käytän Mozilla Firefoxia,se on erittäin nopea,aukeaa paljon nopeammin ja toimii paremmin kuin Internet Explorer.Välilehdet ovat hyvä asia.
Mozilla lienee parasta antia tällä hetkellä. Tähän selaimeen kun lisää vielä adblockin, niin ei tarvitse huolehtia mainoksistakaan. Jumalten selain. Opera myös hyvä, mutta kovin raskas, etenkin jos omaa vähänkään vanhemman koneen. Parhaimman näköinen näistä tunnetuimmista tosin, paljon kauniita skinejä :(
Mozilla Firefoxia siis käytän ja kaikkien muiden kannattaisi myös vaihtaa :prkl:
Gathan
14.5.2007, 16:39:30
Mozillaa.
Kotona ainakin. Pari kertaa joutunut avaamaan internet järäyttimen vaimikälieexplorer se on. :) lähinnä siksi kun jotkut sivut ei suostu aukeamaan mozillalla, enkä mitään "taikatemppuja" ole jaksanut tehdä sivulle päästäkseni..
Harmi että kirjastoissa jne ainakin täällä on vielä suht taantunutta että käytetään internet exploreria..
Sami E
14.5.2007, 19:01:12
Opera myös hyvä, mutta kovin raskas, etenkin jos omaa vähänkään vanhemman koneen. Parhaimman näköinen näistä tunnetuimmista tosin, paljon kauniita skinejä :(
Mozilla Firefoxia siis käytän ja kaikkien muiden kannattaisi myös vaihtaa :prkl:
Johtuisiko noista skineistä jos tuntuu raskaalta? Oman kokemuksen ja virallisten laitesuositusten mukaan Opera on selvästi kevyempi ja nopeampi kuin Firefox, jopa kaikkien Operan ominaisuuksien kanssa.
Ja olen samaa mieltä, Firefoxia käyttävien kannattaisi vaihtaa Operaan, siihen parempaan selaimeen.
Oma käyttöjärjestys on suunnilleen
Opera 9
Opera Wii
Firefox
IE (koska aina ei voi valita)
Lynx
LegendKiller
14.5.2007, 20:29:21
IE:llä mennään, ihan hyvin pärjätty tähänasti sillä. Ei valittamista missään vaiheessa.
Mozilla Firefoxia olen käyttänyt niin kauan kun olen koneen omistanut. Aikoinaan otin käyttöön ihan pop-uppien blockaamiseksi ja välilehti toiminnon takia, jotka molemmat uupui IE:ssä. Nykyään käytän ihan vanhasta tottumuksesta, ei kiinnosta ottaa selvää onko IE parantunut noista ajoista. Operaa en ole jaksanut hankkia. Firefox riittää minulle nykyiseen käyttöön vallan hyvin.
Opera 9.20. uutuutena kätevät pikavalinnat, joihin olen tykästynyt. Saisi olla vaan enemmän ku yhdeksän. Sitten tässä on joku epäluotettavien sivustojen varoitussysteemi, mutta sitä en ole vielä nähnyt toiminnassa.
sr.behemoth
15.5.2007, 15:32:34
Mozilla Firefox on tämän hetkinen suosikkini paitsi että hermot meinaa mennä noiden liitännäisien lataamisessa ku jokaisella sivulla pitää olla suunille oma liitännäisesä:prkl: mut kyllä tää kelpaa:)
MonGooli
15.5.2007, 15:39:22
Mozilla Firefox on tämän hetkinen suosikkini paitsi että hermot meinaa mennä noiden liitännäisien lataamisessa ku jokaisella sivulla pitää olla suunille oma liitännäisesä:prkl: mut kyllä tää kelpaa:)
Täh :D Liitännäiset tarjoaa vaan lisää pikkuominaisuuksia selaimelle, en minä oo ainakaan tarvinnu ladata yhtäkään liitännäistä jonkin sivun takia. Adblock on ainoa mitä käytän, ei sitä muuta tarvitse.
shaiana
15.5.2007, 16:05:38
Eikös ne liitännäiset ole niitä juttuja (no, juuri niitä!), joiden avulla esim. katsotaan jotain sivuille ympättyjä videoita tai flasheja tai vastaavia. Eli niitä tarvitaan kyllä?
Lisäosina miulla nyt on tässä miun Tuliketussa Adblockia ja Gmail -notifieriä, HTML -validaattoria, IE tabia, NoScriptiä sekä Window Resizeria. Kaikki ovat oikein käteviä, Gmail -lisäpalikkani vaan tuntuu menneen epäkuntoon, kun sitä klikkaamalla ei pääse sivulle. :< Juuttuu vaan lataamaan. Ennen se toimi, mutta nykyään pääsen postilaatikkoon asti vain menemällä osoitepalkin kautta. Ehkä se pitäisi asentaa uusiksi tai jotain.
Opera on ihan jees, ja koneella on myös läjä muita samanpohjaisia selaimia kuin Firefox (esim. Flock, K-meleon). Pulikettu tuntuu eniten omalta.
// löysin myös kohtalaisen kivan Livejournal -lisärin, Livejournal Addons! Ei se kovin nätti ole, mutta uuden iSafari -teemaan se sopii ihan hyvin.^^ Nyt kunhan sitä vain oppii ja tottuu käyttämään.
Ongelma Gmail notifierin kanssa ei ratkenut uudelleenasentamisella (paitsi jos koko selain pitäisi asentaa uusiksi, mihin en perkele soikoon rupea kun muuten toimii!). Miten sen saisi toimimaan?
Nyt on nyt käytössä kaksi selainta.
Opera on primääriselain. Miksikäs.. no se on paras, kevyt pyörittää, aukaisee astetta nopeammin useimmat sivut, kattavin css-tuki, toimivin pop-up esto, hienoin, duplicate tab(!), jne. Lisäksi se on minulla sähköpostiohjelmana niin en jaksa erikseen sitten laittaa toista mailisoftaa. Torrenttien lataus on myös osoittautunut hienoksi ominaisuudeksi, Azureus on niin raskas käyttää että operalla on kätevämpi ottaa pienet tiedostot kuten vaikka joku uusin naruto, tai yksittäisiä biisejä.
Erittäin love niksi Operassa on se kun pystyy hiiren painikkeita tietyllä tavalla yhtäaikaa klikkaamalla siirtymään kätevästi eteen ja taakse.. ja siinä on paljon muitakin pieniä elämää helpottavia kikkoja ^^
Flock on Firefoxin pohjalta tehty mielenkiintoinen palikka. Siinä on tärkeimmät ominaisuudet mm. toimiva RSS-lukija, (operassa on vielä vähän kankea käyttöliittymä sen suhteen) Photobucket integroituna ( eli voi helposti upata ja linkittää kuvia albumistaan) ja blog-integrointia (jota en kyllä itse ole tarvinnut mutta hieno silti bloggaajille). Mutta siltikin tämä on firefoxista tehty, eli se on hävyttömän raskas, varsinkin kun on jotain eye-candya laittanut, operassa on järkevämmin suunnitellut skinit kun ne ei vaikuta suorituskykyyn mitenkään.
Wtf.. käyttääkö noin moni vielä IE:ä... kenelläkään ei kai pitäisi löytyä yhtään järkevää perustetta käyttää IE:ä.
shaiana
18.5.2007, 12:43:12
^ Miten niin Opera on kevyempi kuin Firefox(in kanssa samanpohjaiset selaimet)? :O Miusta se tuntuu ainakin päin vastoin painavammalta ja raskaammalta, mikä oli yksi pääsyy miksi siirryin Operasta kettuun. (Käytin vähän aikaa Netscapeakin, mutta sitten ne lisätilpehöörit rupesivat käynnistymään hitaasti, mikä oli ärsyttävää ja lopetin koko käytön, eikä sitä taida olla enää edes koko kotikoneella.)
Mikäköhän olis muuten nykyisen se turvallisin mahdollinen selain? Samat heikkoudet varmaan riivaavat samanpohjaisia selaimia (näin maalaisjärjellä ja naistenlogiikalla ajateltuna), ja suosittuihin nyt tehdään eniten heikkouksia hyödyntäviä... juttuja. Matoja! Viruksia! Emmätie! Firefoxia tietysti korjaillaan koko ajan ainakin, jolloin heikkoukset eivät ole niin vakava ongelma kuin jossain pff IE:ssä, mutta kun siis kun siis näin.
// No ei tuo kauheasti kertonut mitään mitä en jo olisi tiennyt, mutta kiitos kumminkin. :)
Kauhea kun oli ja on epäloogista tekstiä.
Mikäköhän olis muuten nykyisen se turvallisin mahdollinen selain? Samat heikkoudet varmaan riivaavat samanpohjaisia selaimia (näin maalaisjärjellä ja naistenlogiikalla ajateltuna), ja suosittuihin nyt tehdään eniten heikkouksia hyödyntäviä... juttuja. Firefoxia tietysti korjaillaan koko ajan ainakin, jolloin heikkoukset eivät ole niin vakava ongelma kuin jossain pff IE:ssä, mutta kun siis kun siis näin.
Mitään linksua tai virallista en nyt osaa esittää, mutta taisi olla jokin tietokonelehti (mikrobitti?) jossa kertoivat juuri noista selainten tietoturva-aukoista. Firefoxissa oli yllättäen enemmän tietoturvapäivityksiä (tilastoissa vertailtiin IE, Firefox ja Opera), joka ensikuulemalta vihjaisi sen olevan kaikkein eniten emmentalisti. Mutta Firefoxin aukot korjattiin yleensä alle viikossa ongelman tultua julki, kun taas IE:llä päivityksiä sai odotella toodella pitkiä aikoja ja riski kasvoi moninkertaiseksi. Ja hieman kuulopuheita (huom. ei välttämättä faktaa): Microsoft julkaisee päivityksiä mielummin harvoin ja suurina paketteina, jotta tilastoissa näyttäisi paremalta (me päivitetään meidän selainta vaan kerran puolessa vuodessa, te taas joka kuukausi, hah lol hah), joten jos tämä pitää paikkaansa, niin menee tilastot hieman sekaisin, ehkä kai en osaa sanoa ??? .
Operassa havaittiin sen vuoden aikana vähiten tietoturva-aukkoja.
ja näin ylesihuomautuksena, älkää ihmeessä käyttäkö IE:tä perusselaimena. Vähän kuullut juttua että se noudattaa Microsoftin sääntöjä, eikä niitä sovittuja standardeja (=parempia), on käyttöliittymältään huonompi ja muutenkin ihan turha.
Käytän firefoxia, kun se on valmiina tässä Ubuntussa. Käytin välissä myös Operaa, mutta se alkoi kaatuilemaan (johtui varmaan skineistä?), enkä jaksanut tehdä asialle mitään. Ehkä voisi Operoida taas vaihteeksi.
//Luepa Shai ajankuluksi tämä (http://www.oulu.fi/atkk/tiedotus/sessio/sess221/ie_selain.htm) (http://www.oulu.fi/atkk/tiedotus/sessio/sess221/ie_selain.htm) linksu. Lähde vaikuttaa luotettavalta, vaikka ei ehkä suorasti anna vastausta kysymykseesi. Kuitenkin IE:n käyttäjien kannattaa miettiä kahdesti selaimen vaihtoa, Firefox tai Opera ovat oikeasti paljon parempia monella tapaa.
^ Miten niin Opera on kevyempi kuin Firefox(in kanssa samanpohjaiset selaimet)?
Siten että se näyttää nopeammalta. Käyttäähän se paljon muistia Foxiin verrattuna mutta sivujen lataus, ja selaimen toiminta on nopeampaa. Prosessorikäyttö on selvästikin pienempi Operaa käytettäessä. Tämä nopeus tulee esille myös cacheamisessa, se laittaa sivut nopeasti ja keveästi talteen joksikin aikaa ja "edellinen"-nappulan painamisen jälkeen siirtyy taaksepäin ilman mitään viivettä. Tästä pikku jutusta olen aina pitänyt Operassa.
Käynnistäminen voi kestää operalla kauemmin, riippuu miten sammutit sen. Siinähän on se hieno ominaisuus että avaa ne sivut jotka olivat auki kun sammutit, ja täten se saattaa kestää jos et ole sulkenut sammuttaessasi välilehtiä.
Tietoturvallisin selain PC:llä - ei opera-propagandaa ollenkaan - on varmastikin se Opera. Kuten Physe sanoikin tuossa, Mikrobitissähän oli tosiaan se vertailu aukoista, ja Operassa oli vähiten aukkoja. Samanlainen, ellei juuri sama vertailu oli ollut joskus myös Cnetillä. IE tosiaan kannattaa tietoturvan kannalta jättää pois kokonaan. Macin Safaria tosin huhutaan vielä operaakin turvallisemmaksi, ja paremmaksi muutenkin. Safarillahan myöskin on pisimpään ollut täydellinen CSS-tuki.
Linuxiin siirtymistä suosittelen jos todella turvallisuutta arvostaa, mahtaako KDE:n Konquerorissa edes sellaista kuin aukko koskaan ollutkaan. Muutenkaan haittaohjelmat eivät toimi Linuxilla jos ne on windoosalle tehty.
Käytän firefoxia, kun se on valmiina tässä Ubuntussa. Käytin välissä myös Operaa, mutta se alkoi kaatuilemaan (johtui varmaan skineistä?), enkä jaksanut tehdä asialle mitään. Ehkä voisi Operoida taas vaihteeksi.
Operan yhdessä versiossa jossain vaiheessa tosiaan oli jokin ongelma että saattoi yhtäkkiä käsittämättömästi vain sammua. Tietääkseni tämä on jo kuitenkin korjattu eikä sitä itsellänikään ole enään sattunut.
Muttajoo.. voin kait lopettaa tämän propagandan, käyttäköön kukin sitä mihin on tottunut : ) (kunhan ei kuitenkaan käytä IE:tä)
//
Niin siis enpä itse ole kyllä kovin montaa kertaan Foxillakaan tuollaiseen törmännyt, jotta olisi pahaa viivettä kun liikkuu edellinen-seuraava -namiskoilla. Tässäkin se on vähän niin, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, kuten vähän kaikessa muussakin.
No minulla jostain syystä Firefox ja Flock kummatkin taitavat jostain syystä ladata sivun uusiksi kun painaa edellistä. Jos muilla ei tällaista ole esiintynyt niin jotkin asetukset kusee mulla sitten :/
Tämä nopeus tulee esille myös cacheamisessa, se laittaa sivut nopeasti ja keveästi talteen joksikin aikaa ja "edellinen"-nappulan painamisen jälkeen siirtyy taaksepäin ilman mitään viivettä. Niin siis enpä itse ole kyllä kovin montaa kertaan Foxillakaan tuollaiseen törmännyt, jotta olisi pahaa viivettä kun liikkuu edellinen-seuraava -namiskoilla. Tässäkin se on vähän niin, että toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä, kuten vähän kaikessa muussakin.
Macin Safaria tosin huhutaan vielä operaakin turvallisemmaksi, ja paremmaksi muutenkin. Safarillahan myöskin on pisimpään ollut täydellinen CSS-tuki.
Linuxiin siirtymistä suosittelen jos todella turvallisuutta arvostaa, mahtaako KDE:n Konquerorissa edes sellaista kuin aukko koskaan ollutkaan. Muutenkaan haittaohjelmat eivät toimi Linuxilla jos ne on windoosalle tehty.Niin siis kyllähän noista kahdesta varmaan aukkoja löytyy, mutta niihin ei vaan kukaan jaksa oikein tehdä viruksia tai muita jotka noita aukkoja käyttäisivät, PC on kuitenkin standardi oikeastaan, ei Mac tai Linux.
minaminapure
3.6.2007, 12:39:40
Interner Explorer tietenki. Mozillaa on kokeiltu mutta mielestäni se on ********.
PC on kuitenkin standardi oikeastaan, ei Mac tai Linux.
Asiavirhe. PC = Personal Computer. Macintosh taas perinteisesti ajateltuna PowerPC-arkkitehtuurilla jylläävä vehjes. Linux... linux on käyttöjärjestelmä.
Eli pidetäänpäs nämä kaksi asiaa ihan omilla paikoillaan.
-Jatkakaa-
Kosmetiikkamies
4.6.2007, 14:45:01
Asiavirhe. PC = Personal Computer.
Tsot tsot, eipäs nyt riehuta.
PC tarkoittaa oikeastaan kolmea asiaa;
1) IBM PC oli Applen kilpailijaksi kehitetty IBM:n valmistama Personal Computer.
2) IBM PC- yhteensopiva tietokone joka noudatti siis IBM:n PC:n pohjalta muodostuneita standardeja
3) Henkilökohtainen tietokone yleensäkin (PC-termillä erotetaan siis esmes palvelimista).
Useimmat nykyaikaiset tietokoneet ovat IBM PC-pohjaisia tietokoneita. IBM PC on siis tavallaan de facto-standardi, aivan kuten VHS. Applekin käyttää tietääkseni tietääkseni koneistaan termiä "Personal computer". Ja niissä taitaa nykyään olla suorittimet jotka mahdollistavat esmes Vistan ajamisen sillä.
Ja IBM:n BlueGene-supertietokone muuten käyttää PowerPc-suorittimia.
Ja vaikka asiaa tutkisi kaikkien antamiesi pc-sanan selityksien valossa, Webzizin pointti on edelleenkin validi ja asiallinen. :P (ihan vain jatkaakseni sillä pilkunviilauslinjalla...)
Enpä tainnut muuta väittää. Ja hei, tuota, missä vaiheessa Thib Oss sen asiavirheen teki. Hän sanoi vain ettei Mäkki ole standardi, totta. Hän sanoi että PC on tavallaan standardi, mikä on täysin oikein. Se ei ole standardi, vaan de facto-standardi. De facto nimittäin tarkoittaa "käytännössä".
shadowalker
4.6.2007, 16:27:36
Asiavirhe. PC = Personal Computer.Tsot tsot, eipäs nyt riehuta.
Tsot, tsot, kyse oli asiallisesta virheellisen ilmaisun korjaamisesta... Joten riehumisesta syyttäminen ei oikein ole mikään validi eikä oikeutettu teko tässä tilanteessa. ;)
Ja vaikka asiaa tutkisi kaikkien antamiesi pc-sanan selityksien valossa, Webzizin pointti on edelleenkin validi ja asiallinen. :P (ihan vain jatkaakseni sillä pilkunviilauslinjalla...)
Jotta ei mene ihan offtopiciksi, niin en ymmärrä miksi ihmiset käyttävät vieläkin Internet exploderia, vaikka se ei osaa edes näyttää standardien mukaan koodattuja nettisivuja oikein - turvallisuudesta nyt ei tarvitse kai edes mainita.
://
Ja hei, tuota, missä vaiheessa Thib Oss sen asiavirheen teki.
Ahh... Webzizin viestissä on juuri tuo asiavirhe lainattu. Linux ei sovi samaan kontekstiin, kun puhutaan maceista ja pc:istä. Katsos jos joku mistään mitään tietämätön lukisi tätä keskustelua, voisi hän rinnastaa linuxin pc:hen jne. ;)
Interner Explorer tietenki. Mozillaa on kokeiltu mutta mielestäni se on ********.No et ole tainnut kauaa Mozillaa kokeilla. Itse heitin samantien koko IE:n romukoppaan kun olin Firefoxia päivän testaillut. En kyllä sitten tiedä IE:n uusimmasta versiosta.
Eli, kuten ylemmästä voi päätellä, käytän Mozilla Firefoxia, ihan vain sen helppokäyttöisyyden vuoksi. Välilehtisysteemi on todella kätevä ja pop-up-blockeri myös. Teemoista en välitä enkä järin plugineistakaan. Välilehdet ovat se syy miksi Mozilla on valintani.
Manofactor
4.6.2007, 20:38:20
Mozilla Firefox. Riittää minulle. Nopea ja varma niinkuin useat monet muutkin asiat. Joskus Internet Exploreria käytin, mutta totesin, että Firefox ja välilehdet ovat paljon kätsympiä. :)
^ Miten niin Opera on kevyempi kuin Firefox(in kanssa samanpohjaiset selaimet)? :O Miusta se tuntuu ainakin päin vastoin painavammalta ja raskaammalta, mikä oli yksi pääsyy miksi siirryin Operasta kettuun.[/size]
Opera on koko suhteellisen pitkän olemassaolonsa aikana ollut keveyteen ja nopeuteen panostava selain, ja se toimiikin ihmeen hyvin vaikka kuinka vanhalla koneella.
Yksi keino verrata keveyttä ovat järjestelmävaatimukset, jotka ovat Operalla järjestäen minimaalisia verrattuna Firefoxiin.
Operan järjestelmävaatimukset (http://www.opera.com/support/search/view/386/) (Windows):
Minimi:
20 MB of free disk space
Any system running Windows 95 (or later)
These requirements only apply to Opera. Third-party plug-ins such as Flash, Java and others may have additional requirements.
Suositus:
Pentium II class system with 64 MB of RAM and at least 50 MB of free disk space
Windows 98 or higher
Firefoxin järjestelmävaatimukset (http://www.mozilla.com/en-US/firefox/system-requirements.html):
Minimi:
Pentium 233 MHz
64 MB RAM
52 MB hard drive space
Windows 98
Suositus:
Pentium 500 MHz or greater
128 MB RAM
Windows XP
Nämä tiedot henkilökohtaisen käyttökokemuksen ohessa (molempia selaimia useita vuosia, eri tehoisilla alustoilla) tukevat sitä käsitystä, että Opera yksinkertaisesti on erittäin hyvin optimoitu ja viritetty toimimaan melkein millä tahansa alustalla ainakin kelvollisesti. Firefoxin järjestelmävaatimuksiin ei ole vieläkään löytynyt kunnon selitystä. Toki nämä eivät vielä kerro, millaisia erot ovat yksittäisillä alustoilla ja erilaisilla asetuksilla. Tehoero voi myös pienentyä moderneilla koneilla, joissa on runsaasti resursseja Firefoxin käytettäväksi, mutta ominaisuuksiin nähden se on yhä vähän kummallista. Mitään kunnollisia testejä aiheesta ei ole sattunut silmiin.
CrazyGimmo
10.10.2007, 13:01:39
Internet Explorerii ja mozillaa. mozillaa käytän melkein aina, paitsi jos joku homma/sivu ei toimi sillä, niin siirryn exploreriin..
Edeslash
27.10.2007, 16:08:00
-
PhazonBlaxor
22.11.2007, 22:23:28
Mozilla Firefox 2.0 n tällä hetkellä käytössä. En oikeastaan muita käytäkään, sillä IE:stä en pidä, enkä muita ole kokeillutkaan. Sen tiedän, ettei Mozilla ole kyllä kaikkein kevyimmästä päästä, mutta minä nyt olen tähän tykästynyt. :]
Wompatti
22.11.2007, 23:31:51
Internet Explorer on minulle se paras ratkaisu. Se ei ole yhtä turvallinen kuin Mozillan Firefox, mutta se on helppokäyttöisempi.
En ymmärrä miten muita selaimia on muka jotenkin vaikea käyttää, kun ne kuitenkin ovat suhteellisen samanlaisia kaikki. Kaikissa on suunnilleen samassa kohtaa oletuksena kaikki yleisimmät toiminnot, kuten osoiterivi ja valikot. Kaikilla pääsee jollekin sivulla, kun kirjoittaa osoitteen ja painaa enteriä. On selaimissa tietenkin eroja kaikissa pikkuasioissa, kuten hiirieleet, pikanapit ja tabit sun muut. Mitä IE:n versiota muuten käytät? Uusimmassa eli seiskassahan on tabit eli välilehdet, jotka ovat minusta ehkä kätevin Firefoxin ja Operan ominaisuus, joka IE:stä on kauan puuttunut.
Sen tiedän, ettei Mozilla ole kyllä kaikkein kevyimmästä päästä, mutta minä nyt olen tähän tykästynyt. :]
Eihän selaimen tarvitse kevyt olla, jos kone vain jaksaa sitä pyörittää. Tietysti sekin on huono, jos selain on niin raskas, ettei se toimi jouhevasti. Olen itse huomannut Firefoxin toimivan paljon paremmin Windowsissa kuin Linuxilla. Windowsissa käyttöliittymä on nopea, mutta Linuxilla se tuntuu jotenkin tahmaiselta ja hitaalta. Tämän huomaa helpoiten liikuttelemalla hiirtä valikoiden päällä (Tiedosto, Muokkaa ym.), sekä hiirieleistä, jotka joskus menevät tämän takia väärin. On minulla Operakin, mutta sitä ei ole tullut nykyään jostain syystä enää niin paljon käytettyä, vaikka se on kevyt ja nopea. Nykyisin käytän melkein eniten Konqueroria.
Internet Explorer on minulle se paras ratkaisu. Se ei ole yhtä turvallinen kuin Mozillan Firefox, mutta se on helppokäyttöisempi. Ainakin minulle, kun olen koko ikäni IE:tä käyttänyt. Explorer on myös hienon näköinen, josta jonkinmoista plussaa.
Mozillassa plussaa on todellakin se turvallisuus. Viruksiahan ei niin helposti koneelle sieltäpäin tule. Pop-up blocker joskus on liian hankala... Tulee ihan joka välissä, vaikka saisikin tulla. En minä edes niin hirmuisesti pop-upeista välitä, ellei niitä ihan liikaa tule. Ja vielä, Firefoxin logo on surkea.
AdBlockin hankit niin ei pop-up blocker -ongelmia tule. And furthermore, käsitykseni mukaan tulikettua voi kustomoida aika mielin määrin.
Tämä turvallisuus on hauska ihmisillä välillä käsitteenä tässä asiassa. Siis rautalangasta vääntäen on todennäköisempää että kone menee IE:tä käyttämällä siihen kuntoon että joudut käyttämään rahaa sen korjaukseen/uuteen koneeseen. Koska kyllä, virukset nimenomaan saavat järjestelmän toimimaan tavalla millä sen ei kuuluisi toimia ja tämä voi saada aikaan ihan lopullista/aineellista vahinkoa. Firefoxin kanssa on huomattavasti turvallisempi elää, ihan tuon takia ettei ota tyhmää riskiä päästä helposti rahoistaan. Take back the web.
Ennen käytin paljon Safaria, mutta tympäännyin mokomaan, kun se tahtoo heittää css-muotoilut välistä vähän perseelleen ja muutenkaan kaikki sivut eivät pyöri niin kivasti. Nykyään käytössä lähes pelkästään Firefox (jota päivitellään sitä mukaa kun päivityksiä tulee), ja se on huippukiva. Kustomoitavuus on loistava, ja turhamaisena ihmisenä minun on säädettävä selaimen ulkoasunkin kanssa aika ajoin. Sen pitää olla nätti että jaksaa nörtätä. ;<
Mozilla Firefoxia ja IE'tä minä käytin joskus muinoin kun tuo meidän vanha kone oli vielä hengissä, mutta tuossa nykyisessä on vain jälkimmäinen. :3 Ja kun kone ei ole omassa omistuksessani, niin en viitsi ruveta selainta vaihtamaan taikka edes ottamaan tuohon rinnalle mitään muuta käyttöön, kun porukoiden mielestä se ei ole tarpeellista, ja ihan hyvinhän tuolla IE'llä pärjäillään. Itse tosin tykkään enemmän Mozillasta, se on jotenkin... En minä tiedä. Ei näissä nyt ole mitään suuren suuria eroavaisuuksia, pieniä on vain silmiini sattunut, mutta Mozilla tuntuu vain mukavammalta. Onhan sillä hienompi logokin. :O
Onneksi isän läppärillä on Tulikettu!
Oon minä jotain Operan himovanhaa versiotakin kokeillut, mutta se oli... hirveä? En osannut käyttää sitä. Se oli vanha, ruma ja epämukava.
Ehkä joskus voisi testata vähän uudempaakin versiota!
Kapteeni Kunimura
24.11.2007, 8:53:09
Kokeilin Oopperaa alkuviikosta ja se vaikutti todella hyvältä muutamia puutteita lukuunottamatta joiden takia en siihen lopullisesti siirtynytkään. Ensinnäkiin Operan aloitussivu, johon saat laittaa yhdeksän omaa linkkiä on varsin mainio. Myös Suosikit/Kirjanmerkit ja muita featureja saa näppärästi kätkettyä reunoille josta ne tulevat esiin yhdellä hiirenpainalluksella. Tästä tykkäsin hirveästi.
No, en kuitenkaan ottanut Operaa vakituiseen käyttöön muutamasta oman selailun kannalta kriittisestä syystä. Ensinnäkin Operan väliehdet toimivat hassusti. Jos Firefoxissa on monta välilehteä auki (minulla on niitä helposti jopa 30-50 ja sitäkin enemmän aina silloin tällöin), kun välilehden sulkee, se avaa seuraavan välilehden, mutta Opera palaa aina taaksepäin sinne mistä tultiin. Tämä hidastaa selalua aivan älyttömästi. Tämän voi kiertää piilottamalla vaikki vanhat välilehdet, mutta sekin on hidasta. Toinen mikä häiritsee on se ettei Opera tue Yahoo! Mailia jota käytän melko usein.
Eli takaisin tuttuun ja turvalliseen Tulikettuun. Käytän sitä siksi että sen ominaisuudet vastaavat parhaiten niitä mitä tarvitsen Internetin selailuun. Paras mahdollinen selain olisi kuitenkin sellainen missä yhdistyvät Firefoxin ja Operan parhaat ominaisuudet. Tässäpä pieni vinkki kaikille selaimien kehittäjille.
IE:tä käytin joskus vuonna miekka ja kilpi, mutta kaverien painostuksen takia kokeilin Firefoxia ja se oli sitten hyvästit IE:lle. Kokeilin sitä uutta IE:tä joskus, mutta ei sekään oikein säväyttänyt. Toistaiseksi Firefox vastaa parhaiten tarpeitani, mutta jos Opera kehittyisi toivomaani suuntaan, saattaisinpa vaihtaa siihen.
tumii
24.11.2007, 16:39:11
Mozilla 2.0. On mulla Opera 7:kin mutta en jaksa käyttää sitä. Internet Exploreria tulleepi käytettyä sillon vaan kun katon mesestä sähköpostit, ei muullon (Joskus on Messengerin kaa ongelmia ettei mee meseen, nii IE:n internet-asetuksista pitää säätää oikein että toimii, että sen verran tulee käytettyä.). Lyhyesti Mozilla Firefoxia ja joskus todella harvoin (Paitsi mesen sähköpostikäynneillä) IE:tä.
Tattip
24.11.2007, 16:41:40
Itse käytän aina Internet Explorer... Sitä uusinta. Ei ole jaksanut ladata Mozillaa, tai muuta, koska IE:lläkin saa jo välilehdet.
werkku6
24.11.2007, 18:56:03
Itse käytän IE, mutta käytän myös Mozillaa. Käytän sitä selainta, mitä silloin jaksaa ja huvittaa käyttää. Ja IE:stä mulla on uusin versio, joka on varmaan se 7 versio :huh: .
Critis
25.11.2007, 13:23:51
Normaalisti käytän tietokoneella ollessani IE:tä, mutta Wiitä käyttäessäni täytyy tyytyä Operan käyttöön. Molemmat selaimet ovat toimineet kunnolla, eikä ongelmia ole ollut kummallakaan. Hyvin siis "pelittävät" vaikka IE:tä aktiivisemmin käytänkin. :)
Sixpounder
25.11.2007, 14:12:37
Normaalisti käytän Operaa, mutta valitettavasti moni sivu näkyy päin persettä Operalla, ja silloin vaihdan Mozillaan. Eli Operaa ja Mozillaa.
IE=EI. Paska, viruksia imeskelevä selain. Kaiken lisäksi hidas!
MonGooli
26.11.2007, 12:42:23
Ensinnäkiin Operan aloitussivu, johon saat laittaa yhdeksän omaa linkkiä on varsin mainio.
Tuo oli kyllä varsin mainio ominaisuus. Satuin vilkaisemaan Firefoxin sivuilta, että lötyykö Firefoxillekin kyseistä lisäosaa, niin kappas, löytyihän se. https://addons.mozilla.org/en-US/firefox/addon/4810
Ensinnäkin Operan väliehdet toimivat hassusti. Jos Firefoxissa on monta välilehteä auki (minulla on niitä helposti jopa 30-50 ja sitäkin enemmän aina silloin tällöin), kun välilehden sulkee, se avaa seuraavan välilehden, mutta Opera palaa aina taaksepäin sinne mistä tultiin. Tämä hidastaa selalua aivan älyttömästi.
Minusta Firefox tekee samoin kuin Opera eli kun sulkee välilehden, niin se siirtyy edelliseen välilehteen jota viimeksi käytti. Vai ymmärsinköhän jotain väärin? // Eikun hmm. Tää tekeekin niin, että kun jos oletetaan, että on neljä välilehteä (1, 2, 3 ja 4) auki ja avoimena on välilehti 2, jolloin vasemmalle puolelle jää yksi välilehti ja oikealle puolelle kaksi välilehteä. Suljetaan välilehti 2, jolloin siirrytään välilehteen 3 eli yhden oikealle. Nyt välilehti 3 on keskimmäisenä, oikealla ja vasemmalla puolella on yksi välilehti (1 ja 4). Siirrytään välilehteen 4 ja suljetaan se. Nyt hypätään välilehteen 3 eli yhden vasemmalle. Eli jos auki olevan välilehden oikealla puolella on yhtään välilehteä ja jos auki olevan välilehden sulkee, niin siirrytään sen oikealla puolella olevaan välilehteen. Ja jos taas oikealla puolella ei ole yhtään välilehteä, niin siirrytään vasemmalla puolella olevaan välilehteen. Jotenkin noin. Osaan selittää. \o/
Itse käytän edelleen Firefoxia. Tullut käytettyä jo yli kaksi vuotta. On tullut toki myös testailtua vaikka minkälaista selainta (Opera, Konqueror, Epiphany jne.), mutta Firefox on ollut se jota lopulta olen käyttänyt. Joskus harvoin käytän Operaa, sitäkin vain testaakseni tekemieni sivujen toimivuutta.
Kreifi
26.11.2007, 13:15:51
Minusta Firefox tekee samoin kuin Opera eli kun sulkee välilehden, niin se siirtyy edelliseen välilehteen jota viimeksi käytti. Vai ymmärsinköhän jotain väärin?Itse olen valitellut tätä äärimmäisen vittumaista ominaisuutta Firefoxissa, joka ei kai kaikissa tuliketuissa ole.
Eli jos ensimmäinen välilehti on tissit.com, toinen shakki.fi, sitten klikkaat tissit.comista linkkiä, jonka takaa paljastuu isoja tissejä, aukeaa uusi välilehti ja kun suljen sen, hyppää Firefox shakki.fi -sivustolle. Miksi helvetissä minä tahtoisin sinne mennä? Opera sen sijaan osaa mennä sille sivulle, jolta linkkiä klikattiin. Ärsyttävää paskaa, etenkin jos on useampia välilehtiä auki, joutuu aina klikkaamaan sitä tiettyä välilehteä, että voi jatkaa selaamista.
Celeb
26.11.2007, 16:07:45
Itse olen valitellut tätä äärimmäisen vittumaista ominaisuutta Firefoxissa, joka ei kai kaikissa tuliketuissa ole.
Eli jos ensimmäinen välilehti on tissit.com, toinen shakki.fi, sitten klikkaat tissit.comista linkkiä, jonka takaa paljastuu isoja tissejä, aukeaa uusi välilehti ja kun suljen sen, hyppää Firefox shakki.fi -sivustolle. Miksi helvetissä minä tahtoisin sinne mennä? Opera sen sijaan osaa mennä sille sivulle, jolta linkkiä klikattiin. Ärsyttävää paskaa, etenkin jos on useampia välilehtiä auki, joutuu aina klikkaamaan sitä tiettyä välilehteä, että voi jatkaa selaamista.
Tämä "ominaisuus" tosiaan on välillä melko ärsyttävä, mutta onneksi välilehtien paikkoja voi muutella drag & droppaamalla niitä niille paikoille minne lystää.
Kreifi
26.11.2007, 16:28:18
Tämä "ominaisuus" tosiaan on välillä melko ärsyttävä, mutta onneksi välilehtien paikkoja voi muutella drag & droppaamalla niitä niille paikoille minne lystää.Katsopas, niinpäs voikin. Tuo helpottaa elämää huomattavasti. Vaikka, käytän tätä Firefoxia vain toistaiseksi, olen Opera-mies henkeen ja vereen. Sitä tullut nyt joku viisi vuotta käytettyä.
Mozilla Firefoxia käyttelen, en enään edes luota saatikka pidä IE:stä. Firefoxissani on kaikki tärkeät päivitykset sun muut jutut. :yay:
Meitsi käyttää Mozilla Firefoxia. Hyvin on toiminu tähän asti. :)
opera ofc, en tulikettua enää vois käyttää ku tähän jo rakastunu <3
astral
14.1.2008, 23:42:42
Kun Firefox jostakin syystä irtisanoi itsensä ja ei toimi kätän kahta selainta.. Opera ja alkuperäinen Mozilla, johon olen hyvin tyytyväinen.
mielikki
7.2.2008, 22:38:09
IE on valitettavan suosittu siitä huolimatta että on ihan kököimmästä päästä selaimia kylläkin.
Opera on todella hyvä, muttei kai(?) ole kovin yleisesti käytössä, ainakaan verrattuna IE:hen tai Mozzillaan.
Siispä ole valinnut keskitien, ja käytän mozzillaa.
Razor777
7.2.2008, 22:40:45
Mozilla Firefox käytössä. Sopivan kevyt ja ei ole temppuillut itellä niin miksi vaihtaa. Tosi exploreria käytän kun pitää windowssia päivitellä tai kun jotkut sivut sitä niin vaatimalla vaatii.
Kamegi
10.6.2008, 20:06:56
Vähän aikaa sitten käytin vielä Mozilla Firefox 2.0.0.14:sta, mutta juuri äsken päivitin sen Firefox 3 Release Candidate 2:een, ja täytyy sanoa että minä RAKASTAN FF3:sta (ei... ei Final Fantasy 3:sta vaan FireFox 3:sta)! :D
Tässä onkin sitten lista (http://www.mozilla.com/en-US/firefox/3.0rc2/releasenotes/) uudistuksista sitten tuohon Firefox 3:een (sivusto on englannin kielinen, tarkistakaa "What's New in Firefox 3":n alta mitä kaikkea FF3 sisältää FF2:een verrattuna. Suomalaisen päivityksen saa täältä (http://download.mozilla.org/?product=firefox-3.0rc2&os=win&lang=fi))
Daretec.Z
10.6.2008, 22:05:03
Joop, mozillahan se on... Mun mielestä se on ainaki nopein.. Ennen ku tuli mozillaa niin käytin exploreria.
Nykyänsä olen siirtynyt Mozilla Firefoxin käyttöön. Internet Explorer on surullisen kuuluisan maineensa ansainnut, mahtaa olla reikäisempi kuin monikaan juusto. Operaa tosiaan käytin jonkin aikaa, mutta jostain syystä sillä oli paha tapa olla silloin tällöin toimimatta. Niinpä Tulikettu vei voiton ja moitteettomasti se on toiminut tähänkin päivään saakka.
Mozilla. IE on huonoin selain ikina; mitaan jarkevia juttuja, eika edes pop-up estot toimi. :P
LizzieFox
13.6.2008, 13:02:09
IE on huonoin selain ikina; mitaan jarkevia juttuja, eika edes pop-up estot toimi. :PSiis ihan oikeasti, meitsi joutunut kituuttelemaan PC:lla koska siinä on IE jotta näkisin nelosen NettiTV:sta sarjoja jotka eivät yllättäen pelitä muilla selaimilla. Että onhan siitä IE:sta jotain hyötyäkin. :) Ainakin tällaiselle tyypille joka ei omista DigiBoxia.
Nykyisin käytän aikalailla vain Safaria ja joskus Mozillaa. Aikoinani käytin Operaa mutta nykyinen selain on vallannut sen paikan.
Siis ihan oikeasti, meitsi joutunut kituuttelemaan PC:lla koska siinä on IE jotta näkisin nelosen NettiTV:sta sarjoja jotka eivät yllättäen pelitä muilla selaimilla. Että onhan siitä IE:sta jotain hyötyäkin. :)
Kylla nettiTV juttuja nakee mozillallakin, mikali sivu on jarkevasti suunniteltu; jarkevimmat sivut eivat edes kayta mitaan pop-up ikkunaa josta katsot videon, vaan pyytavat sinua lataamaan esim sopcastin ja vlc:n, joiden avulla streamaat TV kanavan lahetysta. <- Itse katson esim F1 ja NHL matsit tuollaisen avulla.
LizzieFox
14.6.2008, 10:55:19
Sitten visiin nykyinen Nelosen NettiTV ei ole kovin järkevästi suunniteltu. Lainaus heidän sivuiltaan:
Valitettavasti Nelosen NettiTV:n videot ovat katsottavissa vain Internet Explorer -selaimella. Seuraavassa NettiTV:n versiossa on tavoitteena laajentaa selainvalikoimaa. Kiitokset kärsivällisyydestänne.
The_Sipi
17.6.2008, 9:04:30
Firefox on mun pääasiallinen selain, mutta esimerkiksi Hotmailin viestini tsekkaan aina IE:llä, kun se avautuu silleen näppärästi mesen kautta. Töissä tietenkin joudun käyttämään IE:tä (ja vielä versiota IE6), mutta kotosalla tosiaan vain satunnaisesti, so. jos jokin video ei tahdo näkyä Firefoxin kautta. Operaa yritin käyttää faijalla, mutta se tahtoi kaatuilla sen (aika uudessa) koneessa sen verran usein, että en ole viitsinyt sitä omaan koneeseenkaan ladata.
Mutta sitten:
http://www.spreadfirefox.com/en-US/worldrecord/
Muistakaahan pistää uutta Firefoxia lataukseen klo 20. tai 24 tunnin sisällä sen jälkeen.
Coffis
17.6.2008, 10:06:41
IE:tä joudun valitettavasti käyttämään. Operaa käyttäisin ja olenkin käyttänyt, mutta nykyään kun en omista enään omaa konetta, niin joudun tähän IE:hen tyytymään. Asentaisin tähän Operan jos pystyisin, mutta kun en omaa oikeuksia siihen nii sen on vähän vaikeata. Mutta onneks kohta ostan sen läppärin itelleni, niin ei tarvii aina tulla tänne mutsin ja faijan huoneeseen dataamaan. Eli siis nyt IE:tä, mutta kohta Operaa.
Tosin ei tää IE nyt oo niin huono ku usein puhutaan, tää version mikä mulla on, on sentään käytettävä koska tässä on välilehdet. Muistan joskus kun IE:ssä ei ollut välilehtiä ja sen käyttäminen oli todella ärsyttävää ja vaikeata. Mutta kyllä Opera on parempi.
Xionheat
17.6.2008, 11:03:57
Nyt käytän varsinkin mozillaa kun sain sen uuden version. Oliko se sitten nyt se 3.0 vai mikä mutta näyttää jees.
Lord JF
19.6.2008, 21:50:58
Firefoxia käytin kunnes tulin ladanneeksi kolmosen. Se sisälsi jo sen verran kaikkea turhaa paskaa, että päätin ladata Operan. Tietenkin ne turhat ominaisuudet nyt varmaan olisi saanut säädettyä pois, mutta eipä oikein innostanut ajatus siitäkään, että käyttäisin minuutti tolkulla aikaa selaimen asetusten säätämiseen.
Firefoxia käytin kunnes tulin ladanneeksi kolmosen. Se sisälsi jo sen verran kaikkea turhaa paskaa, että päätin ladata Operan. Tietenkin ne turhat ominaisuudet nyt varmaan olisi saanut säädettyä pois, mutta eipä oikein innostanut ajatus siitäkään, että käyttäisin minuutti tolkulla aikaa selaimen asetusten säätämiseen.
Tämä erottaa selkeästi jyynix-käyttäjän näistä nykyajan "mullekaikkiheti"-ihmisistä. Minuuttitolkulla (joka käsittääkseni myös on yhdyssana) selaimen ruksaaminen ei ole mitään siihen verrattuna, että käytetään pari päivää siihen, että saadaan soundit toimimaan optisesta ulosmenosta.
Ei se voi kaikille toimia heti oikein, tai sitten on vain kovin yksinkertainen ihminen.
Sami E
23.6.2008, 15:55:17
Foxihan on se Heikin ensimmäinen vaihtoehtoselain, joka perusasetuksilla sisältää klikkaa linkkiä -käyttöliittymän eikä sitten oikeastaan mitään muuta. Sen vuoksi se sopiikin parhaiten niille IE:stä siirtyville joita ylimääräiset ominaisuudet pelottavat. Sitten jos tahtoo foxin saada kunnolla toimimaan niin sitä tarvitsee virittää ja pultata päiväkausia, ja siltikin on huonompi kuin Opera. Ei se nyt ole ihmekään että legopalikoista koottu auto ei kulje ihan yhtä hyvin kuin tehtaalla valmistettu.
Mitäs ihmettä... Päivitin Firefox 3:een Firefox 3 RC2:sta (kai) eikä minulta kertaakaan kyselty mitään asetuksista. Toimii just niin kuin toivoisi ja sehän riittää. Add-oneista olen asentanut pelkästään rikaichanin, jonka asennuksessa meni itse add-onin ja sanakirjapaketin lataukset poisluettuna yksi minuutti.
Operaakin käytin joskus kauan sitten, ja minusta se on ainakin huonompi kuin Firefox. Sami E, nyt sinulla on mahdollisuus kertoa mikä tekee Firefoxista huonomman kuin Operan, sillä mikään nykyselaimista ei mielestäni tuo selvästi mitään uutta ja parempaa nykypäivän selainvalikoimaan.
jampaa6
21.9.2008, 10:42:10
Joskus pienempänä, kun en ollut vielä kuullutkaan semmoisesta aateliston etuoikeudesta, kun Mozilla Firefox(en edes tiedä, oliko Mozillaa noina aikoina), niin latasin koneeseen Netscapen, ja tykkäsin siitä todella paljon...
Myöhemmin latasin koneeseen Mozilla Firefoxin, mutta en tykkää Mozillan nykyisestä versiosta niin paljon kuin edellisistä...(mikä 3 nyt onkaan)
Esim. yksittäisten sivujen poistaminen sivuhistoriasta on hitaampaa ja ärsyttävämpää(Milläs sivuilla sitä ollan oltu=/?).
Kaverillani on joku Google Chrome ja voisin kokeilla sitäkin, olen kuullut siitä hyvää palautetta...
Niin, ja Firefox 3 estää latauksia, tälläistä ongelmaa ei ole muilla Firefoxeilla ollut, tulee että suojausvyöhykeasetuksesi esti latauksen...
Voisin kyllä vaihtaa Operaan tahi Google Chromeen
Opera on edelleen ykkösvaihtoehto, mutta koska Naamakirjan kaikkia sivuja ei voi käyttää oopperalla, niin käytä tulikettua pakon edessä :/ Exploreriin en koske pitkällä tikullakaan ellei pakko ole (töissä on :prkl:)
pantsu
21.9.2008, 15:31:33
Olen yleensä tottunut käyttämään sitä Firefoxia, mutta nyt latasin Operan koska moni oli kehunut että kun tottuu käyttämään niin on paljon parempi kuin monet muut selaimet. On tämä ollut tähän asti ihan hyvä ja hyödyllinen, mutta ei joitain sivustoja aukaise niin pakko käyttää välistä sitten muuta selainta.
Satuin kokeilemaan Google Chromea tuossa jonkin aikaa sitten ja yllätyin sen nopeudesta, mutta petyin suuresti sen muista ominaisuuksista.
Powered by vBulletin® Version 4.1.8 Copyright © 2012 vBulletin Solutions, Inc. All rights reserved.