Daial
26.3.2004, 23:40:06
Tarina on FFVII fan fiction, vaikka päähenkilönä ei seikkaile varsinaisesti kukaan seiskan pelattavasti hahmoista. He pääosin vierailevat tarinassa, joka sijoittuu FFVII:in ennen, aikana ja mahdollisesti vähän jälkeekin. Katsotaan nyt miten jaksan kirjoitella.
Olisi mukava kuulla sekä negatiivista että positiivista palautetta. Oikeastaan tulen iloiseksi aina, kun saan sitä miinus-palautetta.
Ja luonnollisesti FFVII ei ole minun vaan Squaren omaisuutta.
// Korjasin kaikki löytämäni kirjoitusvirheet ja lisäsin muutamia sanoja joihinkin kohtiin.
// Repliikkitypoja korjailtu.
- - - - - - - - -
Part 1 Salaperäinen ääni
“Äiti! Katso tuota lipasta, se on niin kaunis”, pieni Nuinai-tyttönen osoitti pientä tammesta tehtyä korulipasta, jossa oli muutama helmi koristamassa siihen taidokkaasti kaiverrettuja kukkia. ”Saisinpa minä sen”, tyttö huokaisi. Hänen äitinsä tarkasteli lipasta hetkeen aikaa ja nyökkäsi sitten: ”Niin, se on soma ja eikä ole hirveän kalliskaan. Vain 100 Giliä... Olisiko se sopiva lahja sille tytölle, jonka syntymäpäiville menet huomenna?”
”Juu, mutta minä haluan myös samanlaisen, jooko?” Nui katsoi anovasti äitiään kirkkailla sinisillä silmillään ja toivoi hartaasti saavansa äitinsä suostumaan. Tämä katsoi pientä tyttöstä hellästi ja pudisti sitten päätään: ”Kuules Nui-pikkuiseni, nyt ei ole sinun syntymäpäiväsi tulossa ja vaikka emme olekaan köyhiä, ei meilläkään ole rahaa loputtomasti kaikkeen kivaan. Saat sellaisen kun oma 7-vuotispäiväsi koittaa.”
”Mutta se on vasta puolen vuoden päästä!” pieni kyynel vieri pitkin Nuin poskea ja hän läksi harmistuneena mököttämään kaupan ulkorappusille siksi aikaa, kun hänen äitinsä kävi kassalla ostamassa lahjan.
”No niin, kultaseni. Lähdetään jo kotiin”, Nuin äiti sanoi astuessaan ulos kaupasta laittaen paketin ruskeaan kassiinsa. Tyttö katsoi tämän hiukan pulleaa äidillistä olemustaan ja nousi rappusilta tarttuen kiinni äitinsä paksun vihreän hameen helmasta ja lähti kulkemaan tämän vierellä kotia kohti. Nui pyyhkäisi kädellään mustat etusuortuvansa korvan taakse ja alkoi tarkkailemaan ohikulkijoita. Yhden herran tummanharmaan takin taskusta pilkotti kultakellon ketju ja tyttö ajatteli kuinka helposti hän saisi sen nappaistua vaivihkaa. Epäreilua, että muilla oli niin paljon kauniita asioita ja hänellä vain yksi; kuusivuotissynttäreiltään saama hopeaketju, jossa riippui tummasta kivestä hiottu sydän. Se oli nytkin Nuin kaulassa, sillä se oli hänen rakkain omistamansa esine. Kaikki antoivat hänelle vain tylsiä nukkeja, jotka olivat tytön mielestä hirveän rumia ja teennäisiä. Onneksi sentään hänen isänsä oli tajunnut ostaa jotain kaunista.
Yhtäkkiä Nuinain huomio kiinnittyi vastaantulevaan nuoreen tyttöön, jolla oli käsissään kimppu keltaisia kukkia. ’Mistä tuo tyttö on saanut kukkia? Eihän niiden ja ruohon kasvaminen Midgarissa onnistu’, Nui ihmetteli hiljaa itsekseen. Hänen äitinsä oli kertonut asian kauan sitten, kun Nui pienenä oli kysynyt, mikä tuo punainen, kaunis ja oudonmuotoinen ruoho oli, kun he olivat lukeneet kuvitettua satukirjaa. Nui kääntyi katsomaan nuoren tytön perään, kun tämä käveli ohi ja huomasi, että hänen pitkiin tummanruskeisiin hiuksiinsa oli kiinnitetty pieni smaragdin värinen pallo, joka loisti himmeästi omaa valoaan. ’Mikäköhän tuo on?’ Nui katsoi pitkään tytön erkanevaa hahmoa kunnes tämä katosi kokonaan näkyvistä.
Hetken päästä he olivatkin jo saapuneet kotiin. Nuin äiti avasi valkoisen pihaportin ja he astuivat hiekkaiselle kotipihalleen, jonka poikki kulki kivetetty polku heidän talonsa etuovelle. Isällä oli tapana aina kehuskella, että heidän kotinsa oli Sector 8:n kaunein talo. Nuin mielestä isä kyllä vähän liioitteli, sillä moni muu talo oli kyllä kauniimpi kuin heidän, mutta parhaimmistoon se ainakin kuului. Tummanvihreä kaksikerroksinen puutalo, jossa oli musta laatoitettu katto ja tummanpunaisista tiilistä tehty kookas savupiippu. Talon molemmilla puolilla oli valkoisista laudoista rakennetut pikkuparvekkeet ja edessä yksi iso. Etuovi oli kaareva ja jyhkevä tammiovi, johon oli kiinnitetty pronssinen ovenkolkutin. Talo oli hyvässä kunnossa, sillä Nuin isä korjasi aina hyvällä huolella taloon tulleet naarmut ja kun maalipinta alkoi haalistua, Nui ja hänen pikkusiskonsa Tilte menivät aina innoissaan isän apuun maalaamaan taloa tai pihan valkoista aitaa.
”Kotona ollaan!” Nuin äiti huudahti tuttuun tapaansa avattuaan ulko-oven. Nuinai kiirehti hänen ohitseen riisuen samalla takkiaan ja heitti sen tarkasti sille kuuluvaan naulakkoon. Hän melkein törmäsi olohuoneesta tulevaan Tilteen, jolla oli taas yksi Nuin nukke sylissään.
”Iik! Varo vähän Nui! Bella melkein tippu lattialle...” Tilte perääntyi pelästyneesti pitäen lujemmin kiinni nukesta.
”Äh, Til. Älä ole noin säikky. En minä olisi välittänyt vaikka se olisi pudonnutkin. Sitä paitsi sinä saat sen. No, onko isä jo onnistunut?” Nui puhkui innokkaasti.
”Mikset menisi itse katsomaan?” Nuin äiti ilmestyi tytön taakse, ” Miten minun pikku Tilteni on voinnut, kun me olimme kaupoissa? Tule tänne äidin syliin, kulta pieni.”
”Ah, Panni ja Nuinai ovat vihdoinkin tulleet. Tulkaa ihmeessä katsomaan aikaansaannostani!” Nuin isä huudahti innoissaan ilmestyessään myös olohuoneen oven suuhun.
”Saitko sen todella toimimaan, Aakos?” Panni kysyi mieheltään nostaen Tilten syliinsä.
”Mitä me tässä vielä enää seisomme. Uutiset alkavat juuri”, Nuin isä johdatti uteliaat perheenjäsenet heidän ensimmäisen televisionsa ääreen. Nui pomppi innoissaan tasajalkaa olohuoneen sohvalla kuvan ilmestyessä ruutuun, kun taas Tilte käpertyi enemmän kokoon äitinsä sylissä ja katsoi pelokkaasti harmailla silmillään, kun ruudussa oleva mies alkoi puhua:
”Hyvää iltaa täältä Mako-studiosta. Uutisotsikot tänään; Sector 5:n Reactor jälleen kunnossa, Midgarin ympäri kulkeva junarata melkein valmis, Uusimmat materiat vihdoinkin tulossa kauppoihin sekä Gongagan Reactor vihitty käyttöön ja tietenkin Päivän Sää”, kamera siirtyi osoittamaan naista, joka jatkoi ensimmäisestä aiheesta: ”Sector 5:n Mako Reactoriin tullut oikosulku keskipäivällä aiheutti sähkökatkoksen kyseisen alueen kaikkiin talouksiin. Shinra Inc. lähetti korjaajansa heti matkaan, jotka parin tunnin uurastuksella saivat korjattua Reactorissa ilmenneet viat. Suurempia vahinkoja ei onneksi ollut tapahtunut ja nyt sähköt ovat palautuneet alueelle.
Pari vuotta sitten aloitettu hanke junaradan rakentamiseksi Midgarin ympäri kulkuyhteyksien parantamiseksi on nyt loppusuoralla. Enää vain kahdeksannen Sectorin osuus on rakentamatta ja radan oletetaan valmistuvan muutamien kuukauksien päästä. Rakennustyöt ovat tähän asti aina olleet aikataulussa.
Shinran uusimmat kehitetyt materiat ovat huomenna saapumassa kauppoihin. Tosin Wall Marketiin ne ovat tulossa viikon viiveellä. Nämä materiat ovat Initiave, Mystify, Transform ja Throw. Materioiden tarkemmat käyttötarkoitukset esitellään lähemmin kaupoissa.” Ja mies jatkoi: ”Shinra Inc:in pääjohtaja saapui tänään vihkimään Gongagan uuden Reactorin käyttöön. Hän lupasi sen tuovan paljon mukavuutta alueelle ja, että se myös nostaisi alueen asukkaiden elintasoa. Sillä nyt myös Gongaga on siirtynyt nykyaikaiseen Mako energian käyttöön. Juhlallisissa avajaisissa olivat mukana myös yhtiön tärkeimpien osastojen johtajat.
Sää tänään ja huomenna on aivan samanlainen kuin yleensäkin, tosin viikonlopuksi on ennustettu sateita Midgarin uloimmille osille. Sellaiset olivat Seitsemän Uutiset tänään. Huomenna taas nähdään”, kuvakulma siirtyi juontajien ylle ja lopputunnari rämähti soimaan. Nuinai silmäili kuvaruutua selvästi pettyneesti: ”Hmph! Minä odotin jotain paljon kivempaa kuin vain kaksi ukkelia höpöttämässä kaiken maailman asioista. Tuleeko sieltä yhtään lastenohjelmia?” tyttö kysyi innokkaasti.
”Kuules lapsukaiseni. Ole onnellinen, että sain toosan edes toimimaan. Ja lastenohjelmia näkyy tulevan vain yksi ohjelma viikosssa; Mako Kids, jota esitetään lauantaisin. Tänään on torstai joten se tulee vasta parin päivän päästä”, Nuin isä Aakos vastasi samalla silmäilleissään mietteliäästi television mukana tullutta TV-ohjelma -lehteä.
”Hyvä kuitenkin, että tulemme olemaan nykyisin paremmin selvillä maailman tapahtumista. Varsinkin nyt, kun ikivanha radiomme on rikki”, Panni sanoi.
”Ei se ole rikki! Kaipaa vain hiukan säätöä”, Aakos katsoi vaimoaan loukkaantuneesti.
”Hei, mitä tolle kuvalle tapahtu?” Tilte ihmetteli ruutuun ilmestynyttä sekamelskaa.
”Voi ei! Mitä minä nyt tein väärin! Asensin kaiken oikein tarkasti seuraten tuota mukana tullutta ohjenippusta”, Aakos voivotteli, sähläten epätoivoisesti television ympärillä. ’Ja taas sitä mennään’ , Nui ajatteli, ’no, kaipa isä saa sen ennen pitkään kuntoon.’ ”Minä menen omaan huoneeseeni!” hän kuulutti perheelleen.
”Mene vain, mutta illallinen on sitten puolen tunnin päästä valmista”, Panni huolehti.
”Joo, joo”, Nuinai poistui olohuoneesta ja kiipesi raput yläkertaan, jonka pienestä aulasta lähti käytävä sekä oikealle että vasemmalle. Oikealla oli vanhempien makuuhuone sekä vessa, kun taas vasemmalla Nuin ja Tilten yhteinen makuuhuone sekä heidän pieni leikkihuoneensa, jota Til piti tapansa mukaan sotkuisena vallattomien nukkeleikkiensä ansiosta.
Mutta Nuinaita kiinnosti enemmän käytävien kohtaamispaikasta lähtevä ovi. Ovi, joka johti talon ullakolle. Se oli ollut hänen lempipaikkansa talossa jo kauan. Nui muisti vielä hetken jolloin hän ensimmäistä kertaa oli löytänyt tiensä ullakolle. Hän oli juuri oppinut konttaamaan ja huomannut oudon ennen huomaamattoman oven, joka sulautui hämmästyttävän hyvin seinään, olevan rakosellaan. Hänen pohjaton uteliaisuutensa houkutteli hänet kiipeämään nuo aivan ennestään tuntemattomat portaat ylös pitkin ahdasta käytävää. Loputtomalta tuntuneen raahautumisen jälkeen hän oli saapunut pieneen, ahtaaseen tilaan, joka oli täynnä vanhoja matka-arkkuja, säkkejä ja vaatetelineitä, joilla riippui mitä kiehtovimpia asuja. Väsyneenä kiipeämisestä hän olisi ensiksi halunnut kiertyä kerälle säkkien väliin ja uinahtaa levolle, mutta uteliaisuus vei väsymyksenkin pois ja lannistumaton Nui alkoi repimään hameita ripustimistaan ja pian sotkeentuikin isoon vaatevyyhtiin. Hätääntyneenä hän alkoi kierimään päästäkseen pois irti sotkusta. Hän kieri ja kieri ympäri eteenpäin kunnes hän yhtäkkiä huomasi olevansa aivan ullakon portaiden yläpäässä ja juuri putoamassa jyrkkään portaikkoon, kun hänen isänsä melun hätäättymänä oli tullut ottamaan asiasta selvää, sai Nuin juuri ajoissa otettua kiinni ennen kuin tämä olisi pudonnut. Tämä ikävä kokemus ei lannistanut Nuita tulemaan yhä uudestaan ja vielä uudestaan tapauksen jälkeen tutustumaan hänen kiinnostuksensa uuteen kohteeseen.
Vieläkin hän käytti paikkaa aktiivisesti ja olikin muokannut sen viihtyisäksi oleskelupaikaksi, jossa hän säilytteli omia pieniä aarteitaan ja tavaroita, jotka toivat hänen mieleensä rakkaita tai vähemmän rakkaita muistoja. Kun Nui sanoi menevänsä omaan huoneeseensa, kaikki tiesivät hänen tarkoittavan ullakkohuonetta ja sieltä häntä aina haettiinkin tarpeen tullessa.
Nui avasi oven, jota tosiaankaan ei erottanut seinästä kunnolla ja hän olikin naamioinnut siitä myöhemmin vielä huomaamattoman. Hän kiipesi vanhat tutut portaat ylös ja istuutui miettimään suuren säkin päälle lempipaikalleen ullakon ainoan pienen ikkunan eteen. Hajamielisesti hän katsoi taivaalle, joka näytti vain mustan lautasen. Nui muisteli nähneensä kerran palan taivasta. Se oli ollut synkeä, tummanharmaa ja kaasupilvien täyttämä. Sen nähtyään hän ei enää palannut sitä katsomaan Sectorin 8:n uloimman osan hylätylle romukaatopaikalle. Niissä kymmenessä lastenkirjoissa, joita he omistivat oli taivas kuvitettu kauniin kirkkaansiniseksi, joissa oli muutama valkoinen pilvenhattara ja keltainen pallo, jonka isä kertoi olevan aurinko, joka on erittäin kirkas kaasupallo ja se valaisee säteillään vuorotellen planeetan jompaa kumpaa puoliskoa. Tämän isä kertoi aiheuttavan päivän ja yön vaihtelun. Nui haaveili joskus näkevänsä tämän satukirjan taivaan koko loistossaan.
”Mikset lähtisi joskus pois kaupungista?” outo ja salaperäinen ääni kuiskasi silloin. Nuinai hätkähti ja siirsi katseensa nopeasti äänen tulosuuntaan, ikkunaan. Hän ei nähnyt siitä kuin oman kuvajaisensa hämmästyneen ilmeen. Musta lyhyt tukka, jonka pitkät etusuortuvat asettuivat vaivihkaisen liikkeen jälkeen takaisin paikoilleen. Tummansiniset silmät tuijottivat häntä takaisin ikkunan kuvajaisesta.
”En tiedä. Ehkä minua pelottaa lähteä”, hän vastasi varovasti ja ääni jatkoi: ”Ja et vielä tiedä syytä miksi?” Nui nyökkäsi, ”En, se on vain... ihan kuin joku tunne pitää minut täällä. Ehkä en ole vielä valmis lähtemään, olenhan vasta 6 ja puoli vuotta. Minun tuntemani maailma vaikuttaa niin pieneltä ja Midgarin ulkopuolella oleva maailma niin jättimäisen suurelta. Eksyisin totta vie heti paikalla. Ja äiti on kertonut, että kaupungista on jokseenkin vaikea lähteä vaeltelemaan ja, että siellä olisi vaarallista.”
”Mitä haluaisit sitten tehdä?”
’Haa, tätä minä olenkin odotellut’, Nui ajatteli. ”Kävimme tänään ostamassa kauniin korulippaan synttärilahjaksi eräälle lapselle, jonka kutsuille menen huomenna aamupäivällä. Voi, se oli niin ihana! Haluaisin samanlaisen niin kovasti”, hän huokaisi unelmoiden.
”Mikset sitten ottaisi sitä omaksesi?”
”Häh? Siis... sehän olisi varastamista!” Nui sanoi järkyttyneenä.
”Miten niin? Jos vaikka tyttö ei välitä siitä, niin silloinhan ei yhtään haittaa jos otat sen itsellesi. Sinähän sen loppujen lopuksi ensimmäisenä näit.”
’Ääni on oikeassa. Se on minun. Näin sen ensin. Eikä se tyttö välitä muista kuin rumista ja meikatuista nukeista eli lipas on yhtä kuin minun’, ääneen hän sanoi: ”Olet kyllä ihan oikeassa -”
”Nui!! Tuu alas, ruoka on valmista, äiti sanoi!” Tilten kimeä ääni huusi ullakon rappusien alapäästä. Nui tiesi kolme vuotta nuoremman pikkusiskonsa pelkäävän hämärää ullakkoa ja tämä uskalsi avata vain oven raolleen ja huutaa siitä hänelle.
”Joo, joo! Tulen hetken päästä!” Nui huusi kovaan ääneen takaisin, ”Muuten kuka sinä olet, ääni?” hän jatkoi nopeaan, mutta se ei enää vastannut hänelle. Nui kohautti harteitaan ja juoksi alakertaan, josta ruoan tuoksu olikin jo leviämässä ympäri taloa. Nui nuolaisi nopeasti huuliaan, hajusta päätellen illalliseksi tänään olisi keitettyjä perunoita ja lihakastiketta. Hänen saapuessaan keittiöön, muut olivatkin jo ottamassa ruokaa ja äiti oli juuri kauhamassa ruokaa hänen ja Tilten ruokalautasille. Nopeaan Nui istuutui pöydän ääreen ja alkoi mietteissään syömään.
Olisi mukava kuulla sekä negatiivista että positiivista palautetta. Oikeastaan tulen iloiseksi aina, kun saan sitä miinus-palautetta.
Ja luonnollisesti FFVII ei ole minun vaan Squaren omaisuutta.
// Korjasin kaikki löytämäni kirjoitusvirheet ja lisäsin muutamia sanoja joihinkin kohtiin.
// Repliikkitypoja korjailtu.
- - - - - - - - -
Part 1 Salaperäinen ääni
“Äiti! Katso tuota lipasta, se on niin kaunis”, pieni Nuinai-tyttönen osoitti pientä tammesta tehtyä korulipasta, jossa oli muutama helmi koristamassa siihen taidokkaasti kaiverrettuja kukkia. ”Saisinpa minä sen”, tyttö huokaisi. Hänen äitinsä tarkasteli lipasta hetkeen aikaa ja nyökkäsi sitten: ”Niin, se on soma ja eikä ole hirveän kalliskaan. Vain 100 Giliä... Olisiko se sopiva lahja sille tytölle, jonka syntymäpäiville menet huomenna?”
”Juu, mutta minä haluan myös samanlaisen, jooko?” Nui katsoi anovasti äitiään kirkkailla sinisillä silmillään ja toivoi hartaasti saavansa äitinsä suostumaan. Tämä katsoi pientä tyttöstä hellästi ja pudisti sitten päätään: ”Kuules Nui-pikkuiseni, nyt ei ole sinun syntymäpäiväsi tulossa ja vaikka emme olekaan köyhiä, ei meilläkään ole rahaa loputtomasti kaikkeen kivaan. Saat sellaisen kun oma 7-vuotispäiväsi koittaa.”
”Mutta se on vasta puolen vuoden päästä!” pieni kyynel vieri pitkin Nuin poskea ja hän läksi harmistuneena mököttämään kaupan ulkorappusille siksi aikaa, kun hänen äitinsä kävi kassalla ostamassa lahjan.
”No niin, kultaseni. Lähdetään jo kotiin”, Nuin äiti sanoi astuessaan ulos kaupasta laittaen paketin ruskeaan kassiinsa. Tyttö katsoi tämän hiukan pulleaa äidillistä olemustaan ja nousi rappusilta tarttuen kiinni äitinsä paksun vihreän hameen helmasta ja lähti kulkemaan tämän vierellä kotia kohti. Nui pyyhkäisi kädellään mustat etusuortuvansa korvan taakse ja alkoi tarkkailemaan ohikulkijoita. Yhden herran tummanharmaan takin taskusta pilkotti kultakellon ketju ja tyttö ajatteli kuinka helposti hän saisi sen nappaistua vaivihkaa. Epäreilua, että muilla oli niin paljon kauniita asioita ja hänellä vain yksi; kuusivuotissynttäreiltään saama hopeaketju, jossa riippui tummasta kivestä hiottu sydän. Se oli nytkin Nuin kaulassa, sillä se oli hänen rakkain omistamansa esine. Kaikki antoivat hänelle vain tylsiä nukkeja, jotka olivat tytön mielestä hirveän rumia ja teennäisiä. Onneksi sentään hänen isänsä oli tajunnut ostaa jotain kaunista.
Yhtäkkiä Nuinain huomio kiinnittyi vastaantulevaan nuoreen tyttöön, jolla oli käsissään kimppu keltaisia kukkia. ’Mistä tuo tyttö on saanut kukkia? Eihän niiden ja ruohon kasvaminen Midgarissa onnistu’, Nui ihmetteli hiljaa itsekseen. Hänen äitinsä oli kertonut asian kauan sitten, kun Nui pienenä oli kysynyt, mikä tuo punainen, kaunis ja oudonmuotoinen ruoho oli, kun he olivat lukeneet kuvitettua satukirjaa. Nui kääntyi katsomaan nuoren tytön perään, kun tämä käveli ohi ja huomasi, että hänen pitkiin tummanruskeisiin hiuksiinsa oli kiinnitetty pieni smaragdin värinen pallo, joka loisti himmeästi omaa valoaan. ’Mikäköhän tuo on?’ Nui katsoi pitkään tytön erkanevaa hahmoa kunnes tämä katosi kokonaan näkyvistä.
Hetken päästä he olivatkin jo saapuneet kotiin. Nuin äiti avasi valkoisen pihaportin ja he astuivat hiekkaiselle kotipihalleen, jonka poikki kulki kivetetty polku heidän talonsa etuovelle. Isällä oli tapana aina kehuskella, että heidän kotinsa oli Sector 8:n kaunein talo. Nuin mielestä isä kyllä vähän liioitteli, sillä moni muu talo oli kyllä kauniimpi kuin heidän, mutta parhaimmistoon se ainakin kuului. Tummanvihreä kaksikerroksinen puutalo, jossa oli musta laatoitettu katto ja tummanpunaisista tiilistä tehty kookas savupiippu. Talon molemmilla puolilla oli valkoisista laudoista rakennetut pikkuparvekkeet ja edessä yksi iso. Etuovi oli kaareva ja jyhkevä tammiovi, johon oli kiinnitetty pronssinen ovenkolkutin. Talo oli hyvässä kunnossa, sillä Nuin isä korjasi aina hyvällä huolella taloon tulleet naarmut ja kun maalipinta alkoi haalistua, Nui ja hänen pikkusiskonsa Tilte menivät aina innoissaan isän apuun maalaamaan taloa tai pihan valkoista aitaa.
”Kotona ollaan!” Nuin äiti huudahti tuttuun tapaansa avattuaan ulko-oven. Nuinai kiirehti hänen ohitseen riisuen samalla takkiaan ja heitti sen tarkasti sille kuuluvaan naulakkoon. Hän melkein törmäsi olohuoneesta tulevaan Tilteen, jolla oli taas yksi Nuin nukke sylissään.
”Iik! Varo vähän Nui! Bella melkein tippu lattialle...” Tilte perääntyi pelästyneesti pitäen lujemmin kiinni nukesta.
”Äh, Til. Älä ole noin säikky. En minä olisi välittänyt vaikka se olisi pudonnutkin. Sitä paitsi sinä saat sen. No, onko isä jo onnistunut?” Nui puhkui innokkaasti.
”Mikset menisi itse katsomaan?” Nuin äiti ilmestyi tytön taakse, ” Miten minun pikku Tilteni on voinnut, kun me olimme kaupoissa? Tule tänne äidin syliin, kulta pieni.”
”Ah, Panni ja Nuinai ovat vihdoinkin tulleet. Tulkaa ihmeessä katsomaan aikaansaannostani!” Nuin isä huudahti innoissaan ilmestyessään myös olohuoneen oven suuhun.
”Saitko sen todella toimimaan, Aakos?” Panni kysyi mieheltään nostaen Tilten syliinsä.
”Mitä me tässä vielä enää seisomme. Uutiset alkavat juuri”, Nuin isä johdatti uteliaat perheenjäsenet heidän ensimmäisen televisionsa ääreen. Nui pomppi innoissaan tasajalkaa olohuoneen sohvalla kuvan ilmestyessä ruutuun, kun taas Tilte käpertyi enemmän kokoon äitinsä sylissä ja katsoi pelokkaasti harmailla silmillään, kun ruudussa oleva mies alkoi puhua:
”Hyvää iltaa täältä Mako-studiosta. Uutisotsikot tänään; Sector 5:n Reactor jälleen kunnossa, Midgarin ympäri kulkeva junarata melkein valmis, Uusimmat materiat vihdoinkin tulossa kauppoihin sekä Gongagan Reactor vihitty käyttöön ja tietenkin Päivän Sää”, kamera siirtyi osoittamaan naista, joka jatkoi ensimmäisestä aiheesta: ”Sector 5:n Mako Reactoriin tullut oikosulku keskipäivällä aiheutti sähkökatkoksen kyseisen alueen kaikkiin talouksiin. Shinra Inc. lähetti korjaajansa heti matkaan, jotka parin tunnin uurastuksella saivat korjattua Reactorissa ilmenneet viat. Suurempia vahinkoja ei onneksi ollut tapahtunut ja nyt sähköt ovat palautuneet alueelle.
Pari vuotta sitten aloitettu hanke junaradan rakentamiseksi Midgarin ympäri kulkuyhteyksien parantamiseksi on nyt loppusuoralla. Enää vain kahdeksannen Sectorin osuus on rakentamatta ja radan oletetaan valmistuvan muutamien kuukauksien päästä. Rakennustyöt ovat tähän asti aina olleet aikataulussa.
Shinran uusimmat kehitetyt materiat ovat huomenna saapumassa kauppoihin. Tosin Wall Marketiin ne ovat tulossa viikon viiveellä. Nämä materiat ovat Initiave, Mystify, Transform ja Throw. Materioiden tarkemmat käyttötarkoitukset esitellään lähemmin kaupoissa.” Ja mies jatkoi: ”Shinra Inc:in pääjohtaja saapui tänään vihkimään Gongagan uuden Reactorin käyttöön. Hän lupasi sen tuovan paljon mukavuutta alueelle ja, että se myös nostaisi alueen asukkaiden elintasoa. Sillä nyt myös Gongaga on siirtynyt nykyaikaiseen Mako energian käyttöön. Juhlallisissa avajaisissa olivat mukana myös yhtiön tärkeimpien osastojen johtajat.
Sää tänään ja huomenna on aivan samanlainen kuin yleensäkin, tosin viikonlopuksi on ennustettu sateita Midgarin uloimmille osille. Sellaiset olivat Seitsemän Uutiset tänään. Huomenna taas nähdään”, kuvakulma siirtyi juontajien ylle ja lopputunnari rämähti soimaan. Nuinai silmäili kuvaruutua selvästi pettyneesti: ”Hmph! Minä odotin jotain paljon kivempaa kuin vain kaksi ukkelia höpöttämässä kaiken maailman asioista. Tuleeko sieltä yhtään lastenohjelmia?” tyttö kysyi innokkaasti.
”Kuules lapsukaiseni. Ole onnellinen, että sain toosan edes toimimaan. Ja lastenohjelmia näkyy tulevan vain yksi ohjelma viikosssa; Mako Kids, jota esitetään lauantaisin. Tänään on torstai joten se tulee vasta parin päivän päästä”, Nuin isä Aakos vastasi samalla silmäilleissään mietteliäästi television mukana tullutta TV-ohjelma -lehteä.
”Hyvä kuitenkin, että tulemme olemaan nykyisin paremmin selvillä maailman tapahtumista. Varsinkin nyt, kun ikivanha radiomme on rikki”, Panni sanoi.
”Ei se ole rikki! Kaipaa vain hiukan säätöä”, Aakos katsoi vaimoaan loukkaantuneesti.
”Hei, mitä tolle kuvalle tapahtu?” Tilte ihmetteli ruutuun ilmestynyttä sekamelskaa.
”Voi ei! Mitä minä nyt tein väärin! Asensin kaiken oikein tarkasti seuraten tuota mukana tullutta ohjenippusta”, Aakos voivotteli, sähläten epätoivoisesti television ympärillä. ’Ja taas sitä mennään’ , Nui ajatteli, ’no, kaipa isä saa sen ennen pitkään kuntoon.’ ”Minä menen omaan huoneeseeni!” hän kuulutti perheelleen.
”Mene vain, mutta illallinen on sitten puolen tunnin päästä valmista”, Panni huolehti.
”Joo, joo”, Nuinai poistui olohuoneesta ja kiipesi raput yläkertaan, jonka pienestä aulasta lähti käytävä sekä oikealle että vasemmalle. Oikealla oli vanhempien makuuhuone sekä vessa, kun taas vasemmalla Nuin ja Tilten yhteinen makuuhuone sekä heidän pieni leikkihuoneensa, jota Til piti tapansa mukaan sotkuisena vallattomien nukkeleikkiensä ansiosta.
Mutta Nuinaita kiinnosti enemmän käytävien kohtaamispaikasta lähtevä ovi. Ovi, joka johti talon ullakolle. Se oli ollut hänen lempipaikkansa talossa jo kauan. Nui muisti vielä hetken jolloin hän ensimmäistä kertaa oli löytänyt tiensä ullakolle. Hän oli juuri oppinut konttaamaan ja huomannut oudon ennen huomaamattoman oven, joka sulautui hämmästyttävän hyvin seinään, olevan rakosellaan. Hänen pohjaton uteliaisuutensa houkutteli hänet kiipeämään nuo aivan ennestään tuntemattomat portaat ylös pitkin ahdasta käytävää. Loputtomalta tuntuneen raahautumisen jälkeen hän oli saapunut pieneen, ahtaaseen tilaan, joka oli täynnä vanhoja matka-arkkuja, säkkejä ja vaatetelineitä, joilla riippui mitä kiehtovimpia asuja. Väsyneenä kiipeämisestä hän olisi ensiksi halunnut kiertyä kerälle säkkien väliin ja uinahtaa levolle, mutta uteliaisuus vei väsymyksenkin pois ja lannistumaton Nui alkoi repimään hameita ripustimistaan ja pian sotkeentuikin isoon vaatevyyhtiin. Hätääntyneenä hän alkoi kierimään päästäkseen pois irti sotkusta. Hän kieri ja kieri ympäri eteenpäin kunnes hän yhtäkkiä huomasi olevansa aivan ullakon portaiden yläpäässä ja juuri putoamassa jyrkkään portaikkoon, kun hänen isänsä melun hätäättymänä oli tullut ottamaan asiasta selvää, sai Nuin juuri ajoissa otettua kiinni ennen kuin tämä olisi pudonnut. Tämä ikävä kokemus ei lannistanut Nuita tulemaan yhä uudestaan ja vielä uudestaan tapauksen jälkeen tutustumaan hänen kiinnostuksensa uuteen kohteeseen.
Vieläkin hän käytti paikkaa aktiivisesti ja olikin muokannut sen viihtyisäksi oleskelupaikaksi, jossa hän säilytteli omia pieniä aarteitaan ja tavaroita, jotka toivat hänen mieleensä rakkaita tai vähemmän rakkaita muistoja. Kun Nui sanoi menevänsä omaan huoneeseensa, kaikki tiesivät hänen tarkoittavan ullakkohuonetta ja sieltä häntä aina haettiinkin tarpeen tullessa.
Nui avasi oven, jota tosiaankaan ei erottanut seinästä kunnolla ja hän olikin naamioinnut siitä myöhemmin vielä huomaamattoman. Hän kiipesi vanhat tutut portaat ylös ja istuutui miettimään suuren säkin päälle lempipaikalleen ullakon ainoan pienen ikkunan eteen. Hajamielisesti hän katsoi taivaalle, joka näytti vain mustan lautasen. Nui muisteli nähneensä kerran palan taivasta. Se oli ollut synkeä, tummanharmaa ja kaasupilvien täyttämä. Sen nähtyään hän ei enää palannut sitä katsomaan Sectorin 8:n uloimman osan hylätylle romukaatopaikalle. Niissä kymmenessä lastenkirjoissa, joita he omistivat oli taivas kuvitettu kauniin kirkkaansiniseksi, joissa oli muutama valkoinen pilvenhattara ja keltainen pallo, jonka isä kertoi olevan aurinko, joka on erittäin kirkas kaasupallo ja se valaisee säteillään vuorotellen planeetan jompaa kumpaa puoliskoa. Tämän isä kertoi aiheuttavan päivän ja yön vaihtelun. Nui haaveili joskus näkevänsä tämän satukirjan taivaan koko loistossaan.
”Mikset lähtisi joskus pois kaupungista?” outo ja salaperäinen ääni kuiskasi silloin. Nuinai hätkähti ja siirsi katseensa nopeasti äänen tulosuuntaan, ikkunaan. Hän ei nähnyt siitä kuin oman kuvajaisensa hämmästyneen ilmeen. Musta lyhyt tukka, jonka pitkät etusuortuvat asettuivat vaivihkaisen liikkeen jälkeen takaisin paikoilleen. Tummansiniset silmät tuijottivat häntä takaisin ikkunan kuvajaisesta.
”En tiedä. Ehkä minua pelottaa lähteä”, hän vastasi varovasti ja ääni jatkoi: ”Ja et vielä tiedä syytä miksi?” Nui nyökkäsi, ”En, se on vain... ihan kuin joku tunne pitää minut täällä. Ehkä en ole vielä valmis lähtemään, olenhan vasta 6 ja puoli vuotta. Minun tuntemani maailma vaikuttaa niin pieneltä ja Midgarin ulkopuolella oleva maailma niin jättimäisen suurelta. Eksyisin totta vie heti paikalla. Ja äiti on kertonut, että kaupungista on jokseenkin vaikea lähteä vaeltelemaan ja, että siellä olisi vaarallista.”
”Mitä haluaisit sitten tehdä?”
’Haa, tätä minä olenkin odotellut’, Nui ajatteli. ”Kävimme tänään ostamassa kauniin korulippaan synttärilahjaksi eräälle lapselle, jonka kutsuille menen huomenna aamupäivällä. Voi, se oli niin ihana! Haluaisin samanlaisen niin kovasti”, hän huokaisi unelmoiden.
”Mikset sitten ottaisi sitä omaksesi?”
”Häh? Siis... sehän olisi varastamista!” Nui sanoi järkyttyneenä.
”Miten niin? Jos vaikka tyttö ei välitä siitä, niin silloinhan ei yhtään haittaa jos otat sen itsellesi. Sinähän sen loppujen lopuksi ensimmäisenä näit.”
’Ääni on oikeassa. Se on minun. Näin sen ensin. Eikä se tyttö välitä muista kuin rumista ja meikatuista nukeista eli lipas on yhtä kuin minun’, ääneen hän sanoi: ”Olet kyllä ihan oikeassa -”
”Nui!! Tuu alas, ruoka on valmista, äiti sanoi!” Tilten kimeä ääni huusi ullakon rappusien alapäästä. Nui tiesi kolme vuotta nuoremman pikkusiskonsa pelkäävän hämärää ullakkoa ja tämä uskalsi avata vain oven raolleen ja huutaa siitä hänelle.
”Joo, joo! Tulen hetken päästä!” Nui huusi kovaan ääneen takaisin, ”Muuten kuka sinä olet, ääni?” hän jatkoi nopeaan, mutta se ei enää vastannut hänelle. Nui kohautti harteitaan ja juoksi alakertaan, josta ruoan tuoksu olikin jo leviämässä ympäri taloa. Nui nuolaisi nopeasti huuliaan, hajusta päätellen illalliseksi tänään olisi keitettyjä perunoita ja lihakastiketta. Hänen saapuessaan keittiöön, muut olivatkin jo ottamassa ruokaa ja äiti oli juuri kauhamassa ruokaa hänen ja Tilten ruokalautasille. Nopeaan Nui istuutui pöydän ääreen ja alkoi mietteissään syömään.