Nausku
12.4.2004, 13:42:58
Tässä on ensimmäinen fantasia tarinani. Kirjoitin tämän noin kaksi vuotta sitten koulun järjestämään runo/kirjoitus kilpailuun. Nyt ajattelin laittaa sen tännekin teidän iloksi.
Muutos
Yksin. Olen ollut yksin jo 4 vuoden ajan. Jolloin minun perheeni kuoli minun virheistäni, minun teoistani. Muistan ne päivät kuin eiliset. Olin oppipoika velho. Zashkal, asuimme Glamourin metropolissa, Lunarin pääkaupungissa. Opiskelin sikäläisessä maagien killassa joka opetti taikuutta uusille velhoille. Asuin koulun lähellä vaimoni Miran ja 4 vuotiaan lapseni Zoltrixin kanssa. Elimme hyvää elämää, murheitta. Mutta kaikki muuttuivat kun Manirian sotilaat lähtivät liikkeelle.
Oli kaunis päivä aurinko paistoi, linnut lauloivat, kaikki oli hyvin kunnes törmäsin käytävällä vahingossa Zalsariin. Zalsaar nousi pystyyn ja katsoi minua vihaisesti "Senkin kömpelö oppilas, tiedätkö kehen törmäsit?" Hän oli killan parhaimpia maageja joka tunnettiin hänen äkkipikaisesta luonteen laadusta. "Tiedän Zalsaar ja anteeksi mutta minulla on kiire tapaamaan Jolianiria." Lähdin kävelemään mestarini huonetta kohti, taakse katsomatta kuullen Zalsaarin huutavan "Oppimaton tunari, näemme vielä!" Koputin mestarini oveen odottaen hermostuneena. Koska tänään saisin ensimmäisen työ tehtävän kaupungin ulkopuolelle. "Sisään" kuului mestarini huuto sisältä. Avasin oven hermostuneena, kädet hikisinä. Mestarini odotti minua tuumaillen ja samalla nojaillen pöytäänsä vasten. Huoneessa oli tämän lisäksi kolme tuolia ja ikkuna pihalle josta paistoi kirkkaasti aurinko, häikäisten silmiäni. "Istu" Mestarini sanoi. Istuuduin lähimpään tuoliin odottaen mestarini puhuvan. Mestari aloitti virallisesti "Kuten tiedät tänään on suuri päiväsi. Pääset ensimmäistä kertaa kaupungin ulkopuolelle. Sinun tehtäväsi on auttaa Lunarin sotilaita heidän hyökätessään yhteen pieneen Orlathtin palvojien kylään." Hämmästelin kauheissani tätä. Koska aina on ollut tapana että ensimmäinen tehtävä ulkona on erittäin helppo ja nyt he käskevät minun taistella karskien sotilaitten kanssa vaikken en ole koskaan ollut edes taistelussa. "Mestari en minä tiedä taistelusta mitään!" "Höpsistä, sinä olet osoittanut taitosi monta kertaa" Huusin epätoivoisena "Mutta olen kaupunki velho!" "Se ei ole niin vakavaan kun uskot, siellä on jo toinen maagi. Sinä vain autat häntä ja totut taisteluihin" Mestarin sanoi rauhallisesti. "Miksi minä?" kysyin. Mestarini hiljeni hetkeksi ja ääni ikkunan suunnalta sanoi "Sanoinhan että hän ei pysty siihen. Lähetä hänet, aika on meitä vastaan." Säikähdin ääntä ja rupesin katselemaan ikkuna suuntaan tarkemmin ja huomasin yhtä äkkiä että siellä oli katalyytti seissyt kaiken aikaan. Huusin ihmeissäni "Katalyytti! Mitä tämä tarkoittaa? Aiotteko te lähettää minut heti? Antamatta edes aikaa valmistautua!" Olin pelosta kankeana, en edes pääsisi hyvästelemään Mirania. Mestarini käveli viereeni ja kätteli minua kuiskaten hiljaa korvaani "Selitän myöhemmin" Tämän sanottuaan mestarini rupesi kanavoimaan magiaa katalyytistä ja teki teleportti taian. Sininen, minun kokoiseni portti ilmestyi eteeni. Katsoin heitä yrittäen saada selitystä. Katalyytti vain sanoi "Mene!" Astuin porttiin, kaikki pimeni.
Heräsin kylmään veteen joka loiskahti kasvoilleni. Avasin silmäni pärskähtäen ja näin vierelläni maagin seisomassa joka oli pukeutunut mustaan kaapuun joka peittää kasvot. Maagi seisoi hievahtamatta vierelläni sanomatta sanaakaan. Rauhoitettuani ja noustuani seisomaan maagi lähti kävelemään metsään joka oli vieressämme. Lähdin seuraamaan maagia ja yritin udella jotain hänestä tai tehtävästämme mutta hän ei sanonut sanaakaan. Käveltyämme jonkin aikaan tulimme aukealle jossa odotti 8 Lunarin sotasopuun pukeutunutta sotilasta ja yksi valkeaan kaapuun pukeutunut Nysalorin pappi. Maagi pysähtyi äkisti ja väistin häntä samalla kun jatkoi kävelemistä pappia kohti. Pappi katsoi minuun ja sanoi niin että kaikki kuulivat "Tehtävämme on yksinkertainen. Tulimme tänne tuhoamaan villien barbaarien kylän joka uhmaa Lunarin imperiumia. Kaikki kylässä olevat on surmattava se on valtiaamme käsky, minä hankin meille apujoukkoja ja velhomme tässä häiritsevät heidän shamaaneja, jos apujoukkomme ei pärjää sotilaat saavat hyökätä kylään. Aloitamme heti hyökkäyksen." Tämän sanottuaan pappi antoi käskyn odottaa ja meni polvilleen loitsien apujoukkoja. Minä katselin ympärilleni selvästi eksyneenä, tämä ei ole minun paikkani minun ei pitäisi olla täällä. Pappi sai tehtyä loitsunsa ja hänen eteensä ilmestyi Harzaad demoni lajeista kauheimpia. Kaaduin selälleni kauheissani, yrittäen juosta karkuun, mutta maagi tarrasi kädellänsä olkapäästäni sanoen minulle "Hän on meidän." Hämmästelin tätä kysyen "Koska Lunarin joukot ovat käyttäneet kaaoksen demoneja sotaan?" Sotilaat nauroivat tämän kuultuaan ja yksi heitä huusi "Aina me ollaan näitä käytetty nää katos on paljon tehokkaampi ja raaempia kuin meidän aseemme tai teidän loitsut." Katselin hämmästyneenä ja kauhuissani nauravia sotilaita "Mutta se on väärin, kaaoksen kanssa ei saa olla missään tekemisissä!" Sotilaat vain nauroivat ja pappi antoi hyökkäys käskyn. Demoni lähti vyörymään kylää kohti joka näkyi horisontissa. Yritin rauhallisesti jatkaa matkaa, mutta muistaen että tästä pitää puhua mestarin kanssa.
Kuului naisen kirkaisu joka muuttui kuolin huudoksi kesken kaiken. Demoni hyökkäsi rauhallisen näköiseen maalaiskylään jossa ihmiset pian kuolisivat kaikki. Piileskelimme metsässä odottaen papin käskyä hyökätä. Sillä aikaan Demonin kimppuun kävi urheasti maanviljeliöitä ja sotilaita miekat heiluen. Suljin silmäni ja hammasta purren kuuntelin kuinka demonin repi sotilaan kahtia. "Nyt!" Huusi pappi ja sotilaat juoksivat huutaen talojen kimppuun sytyttäen ne soihduilla palamaan. Maagi rupesi loitsimaan. Minä katselin kauhuissani murhanäytelmää. Maagi loitsun tehtyään retuutti minua kaavusta ja retuutti minut lähimmän talon sisälle. Katselin kauhuissani ympärilleni. Talo oli varasto jossa säilytettään viljat mutta siellä oli myös 15 lasta jotka katselivat meitä peloissaan. Maagi katsoo lapsia hetken aikaa sitten sanoi minulle "Nyt on sinun aikani näyttää mihin pystyt, tapa heidät!" "Mitä!" Huusin kauheissani. "Käskin tappaa heidät!, tee niin kuin sanon!" Maagi karjaisi vihaisesti. Nielaisin hermostuneesti ja mietin vaihtoehtojani. En halunnut tappaa lapsia mutta jos en tottele joudun killan oikeuteen ja kärsin loppu elämäni vankilassa ilman vaimoani tai lastani. Rupesin loitsumaan salama taikaa hermostuneesti. Osa lapsista rupesi itkemään ja katselivat minua peloissaan. Sekunnit kuluivat hitaasti, pian loitsuni oli valmis. Vilkaisin maagia joka hymyili tunteettomasti. Käännyin maagia päin ja heitin loitsuni. Osuin maagin kylkeen joka lensi varaston seinää ja tuupertui sitten maahan. Lamaannuin kauhistuneena, ajatellen mitä minä tein, mitä minä teen. Katsoin lapsia he olivat lopettaneet itkunsa ja katsoivat minua odottaen. Huusin heille "Juoskaa metsään! Siellä olette turvassa." Lapset lähtivät juoksemaan, minä jäin paikalleni miettimään mitä tehdä, miten selitän maagin kuoleman. Kävelin ulos talosta lapsia ei enää näkynyt ja kylässä oli hiljaista. Kaksi sotilasta lähestyi minua "Onko varasto jo tutkittu?" Mietin mitä teen, en voinut tappaa näitä sotilaita en olisi tarpeeksi nopea ja joku voisi nähdä. Nielaisin ja yritin sano karskisti "Siellä on lapsi joukko mutta minä voin hoidella heidät" Rupesin loitsimaan tulipallo loitsua ja pian varasto koko muun kylän kanssa oli ilmi liekeissä.
Taistelun päätettyä sotilaat, pappi ja minä olimme taas kokoontuneet aukiolle. Sotilaat paistoivat ruokaa ja pappi rukoili polvillansa jumalaansa. Minä istuin erillään muista miettien tekojani ja niiden seurauksia. Nuotion viereen ilmestyi portti ja sieltä astui mestarini. Ajattelin aikani olevan ohi, joutuisin vankilaan loppuelämäkseni. Mestari sanoi jonkin sanan papille ja sotilaille ja sitten käveli kohti minua rauhallisesti hymyillen. Odotin hermostuneena mestarini sanoja. Mestarini istui viereeni oli hetken hiljaa ja sanoi sitten "Olen anteeksi pyynnön velkaa. Kerroin kyllä Miranille että kaikki on kunnossa lähettyäsi, ja tiedän mitä jouduit kestämään" Yritin sanoa häkeltyneenä "Minä?" Mestarini keskeytti "Anna minä puhun ensin. Näin kaiken mitä teit ja teit oikein. Koska tämä oli testi. Tämä ei oikeasti tapahtunut olit vain voimakkaassa illuusio loitsussa joka oli minun tekemä. Tein tämän ollakseni varma sinusta. Mutta sanon silti että tämä kaikki tämä on osittain totta. Lunarin joukot tosiaan käyttää demoneja teurastamaan ja tappavat surutta lapsia." Voin vain mykistyneenä katsoa häntä. "Tämä oli välttämätöntä koska tarvitsen apuasi. Kysyn nyt ystävänäsi, autatko minua?" "Miksi?" kysyin kummastuneena. Mestarini vastasi "Maailma on muuttamassa, enää ei ole rauha. Maniria on koonnut suurimman sota joukon koko historiassansa hyökätäkseen Lunariin. Minä olen myös huomannut vuosien täällä oleskelun jälkeen että Lunarin imperiumi ei ole miltä päällisen puolin näyttää. Nämä demonit ja teurastukset ovat totta. Olemme killassa yrittäneet jollainlailla lopettaa Lunarin imperiumin mutta jo nämä sanat sanoessani olen kuollut jos joku kuulee ne. Joten, oletko mukana?" Mietin tämän päivän tekojani, mitä tein ja miten ajattelin Lunaria rauhan tyyssiaa joka käyttää kaaoksen apua vihollisiaan vastaan. Päättäväisesti sanoin "Olen mukana." Mestarini ilahtui tästä "Hyvä! Kerron kaikki kun olemme killassa ja saan muut jäsenet kokoon." Tämän sanottuaan hän teki loitsun joka lopetti illuusion ja olin taas mestarini työhuoneessa. Vieressäni istui katalyytti tarkkaillen minua. Mestarini lähti ovelle päin ja sanoi "Tulen pian takaisin" Katalyytti katseli minua hetken aikaa ja sitten sanoi "Olin näköjään väärässä sinun suhteen. Sinusta tulee hyvä jäsen meidän pikku salaliitossamme. Paitsi jos hermot eivät kestä tätä" Katsoin häntä uhmakkaasti "Kyllä minä tämän kestän!" Katalyytti naurahti ja nousi tuolistaan, meni katselemaan ikkunasta. "Katsotaan kuinka kestät kun perhettäsi uhataan tappaa tai heitä kidutetaan. Katsotaan sitten." Mykistyin tästä huomautuksesta koska olin unohtanut täysin perheeni tässä hässäkässä. Mestarini palasi sanoen "Jäsenet ovat koossa, seuratkaa minua." Nousin tuolistani ja seurasin mestariani, katalyytti perässäni.
Tulimme isoon huoneeseen jossa oli suuri tammi pöytä ja noin 20 tuolta sen ympärillä joissa istui maineikkaita maageja. Mestarini ja katalyytti istuutuivat. Menin heidän viereensä hermostuneena. Oli täysi hiljaisuus, maagit vain katsoivat eteensä. Mitään ei tapahtunut. Hikoilin ja hermoilin ajatellen, että mitä tämä tarkoittaa. Ovi aukeni ja sisään astui mustaan kaapuun pukeutunut maagi mutta hänellä oli siniset narri saappaat ja punainen vyö. Tunnistin hänet Elmisteriksi, Lunarin voimakkaimmaksi maagiksi. Elmister istuutui hymyillen samalla muille ja hetken hiljaisuuden päästä sanoi "Olemme kokoontuneet vihdoinkin täysinäisenä ryhmänä, 20 meitä on ei vähempää, ei enempään. Kuten tiedätte sota on alkanut. Maniria on koonnut sota joukkonsa ja hyökännyt Lunaria vastaan. Heidän pää kohteensa on tuhota imperiumi jonka me myös olemme päättäneet tuhota. Manirian voittomahdollisuudet ovat hyvät mutta meidän pitää tehdä oma hommamme ennen kuin Manirian joukot ovat voittaneet tai hävinneet. Kohde ja aika on jo valittu. Hyökkäämme yöllä 20 eri kohteeseen. Kaikki nämä kohteet ovat ainutlaatuisia ja jotka pitää suorittaa lopullisen iskun onnistumiseksi. Jolianar jakaa tehtävät. Kun homma on hoidettu selvitämme koska teemme lopun imperiumista." Tämän sanottuaan Elmister marssi ulos huoneesta. Mestarini alkoi jakaa paperi lappusia jokaiselle maagille, jopa minulle. Äimistelin paperia jossa sanottiin että minun pitää varastaa Zalsaarin taikakirja tänä yönä, huomaamattomasti. Lähdin rauhallisesti kävellen pois huoneesta kohti kotiani jossa perheeni odotti minua. Käytävällä mestarini huusi perääni "Zashkal! Olen varma että onnistut tehtävässäsi, hyvää onnea." Jatkoin kävelyäni. Kotiin päästyäni halasin Mirania itkusilmässä onnellisena nähdessään hänet "Mikä hätänä?" Miran kysyi huolestuneena. "Ei mikään, työ oli vain raskas, onko Zoltrix ikävöinyt?" kysyin. "On, hän odotti päivällisen jälkeen koko illan saapumistasi." Huokaisin ja haroin hiuksiani "Korvaan sen hänelle huomenna, minulla on ollut raskas päivä. Mennään nukkumaan."
Yöllä en saanut unta. Tuleva tehtävä piti minut hereillä. Nousin sängystä, puin päälleni, lähdin ulos oli keskiyö ja pihalla ei liikkunut ketään, paitsi joitain humalaisia. Lähdin kävelemään Zalsaarin taloa kohti. Talo oli uusi kaksikerroksinen puu talo jossa ei oli vain kolme ikkunaa. Kaksi ylhäällä, yksi alhaalla. Kokeilin ovea, se oli lukossa. Katselin ympärilleni että näkikö kukaan ja katsoin oliko ovessa maagista ansaa. Ovi oli ansoitettu tulipallo taialla. Minuuttien työskentelyn jälkeen sain ansan purettua ja oven avattua. Huone oli pimeänä enkä nähnyt mitään. Tein valo taian nähdäkseni edes jotain. Huone oli taika kauppa jossa oli monta hyllyä jotka olivat pullollaan alkemistin ja velhon tarvikkeita. Peräseinällä oli tiski jonka takana oli portaat ylös. Tutkittuani alakerran, jossa ei kirjaa ollut. Manasin mielessäni samalla kun hiivin hitaasti portaita ylöspäin. Portaitten päässä oli ovi. Kuuntelin ääniä huoneesta mutta en kuullut mitään. Aukaisin oven, huoneessa oli valoa mutta ketään ei näkynyt. Tutkin pienen huoneen perusteellisesti ja löysin Zalsaarin taikakirjan työpöydältä. Kun otin kirjan käteeni, alhaalta kuului askeleita. Hätäännyin, etsin paikkaa piiloutua mutta sitä ei ollut. Keksin lopulta ikkunan, avasin sen ja hyppäsin alas tarkemmin ajattelematta. Pienen tuskan huudon saattelemana lähdin juoksemaan kohti kiltataloa kuullen Zalsaarin huudon "Minä näin sinut Zashkal! Et selviä tästä hengissä." Jatkoin juoksua huudosta piittaamatta. Päästyäni kilta talolle, Elmister oli minua vastassa. Hän katsoi minua kauheissaan sanoen nopeasti "Zilko. Katalyytti on pettänyt meidät. Osa salaliittomme jäsenistä on hirtetty torilla. Onneksi suurin osa jäsenistä on paennut Haklon torniin joka on kaupungin ulkopuolella. Olemme päättäneet että on turvallisempaa olla jonkin aikaa poissa kaupungista. Hae kaikki tärkeimmät asiat mukaan ja tule sitten tänne. Lähdemme sitten portilla pois täältä. Mene!" En jaksanut väittää vastaan vaan juoksin minkä kintuillani pääsin talolleni, hakemaan perheeni.
Talolle päästyäni näin kauheimman asian koko elämäni aikana. Minun vaimoni ja lapseni olivat hirtettynä läheiseen puuhun. Kaaduin maahan polvilleni itkien ja huutaen tuskasta. En välittänyt enää mistään mitään. Jos maailman loppu lähestyisi en välittäisi siitäkään mitään. Ollessani siinä polvillani huomasin kyynelten välistä Zalsaarin puun vieressä kävelemässä kohti minua. Nousin maasta. Katselin häntä ja ajattelin että hän varmasti tappoi perheeni kostoksi varkaudesta. Juoksin raivoissani Zalsaarin kurkkuun kiinni ja tappelimme hetken aikaa maassa kunnes Zalsaar huusi raivoisasti "En ole tappanut perhettäsi, se oli Lunarin sotilaat!" Jostain sain voimia rauhoittuakseni ja nousin ylös, menin parin askeleen päähän Zalsaarista. Zalsaar nousi pystyyn myös, pyyhkien pölyä kaavustaan ja samalla vakavalla äänellä sanoen. "En tappanut heitä. Tulin tänne selvittämään varkauttasi kun näin katalyytin ja joukon Lunarin sotilaita hirttämässä perhettäsi ajattelin jäädä odottamaan sinua ja selvittää mitä tämä tarkoittaa. Miksi varastit kirjani?" Päätin puhua totta. Miksi enää tarvitsisi valehdella kun ei ole mitään menetettävää. "Kuulun maagi killan salaliittoon joka aikoo tuhota Lunarin imperiumin, tarvitsin kirjaasi johonkin tärkeään asiaan mitä en vielä tiedä." Zalsaar katseli minua miettien ja sitten sanoen. "Voit pitää kirjan en tarvitse sitä. Mutta tämän salaliiton kanssa en voi auttaa enkä halua liittyä siihen mitenkään" Tämän sanottuaan hän lähti kävelemään poispäin. Katselin hänen selkäänsä hänen lähtiessään. Päätin lähteä kiltatalolle ja päättää tämän loppuun. Ehkä saisin jonkinlaisen koston tehtyä.
Killalla muitakin maageja odotti minua Elmisterin kanssa. Kun kaikki oli valmiina Elmister teki portin josta yksitellen kuljimme Haklon torniin. Kun noin puolet olivat kulkeneet portista huoneen ovet avautuivat ja sisään virtasi Lunarin sotilaita ja katalyytti hymyillen ilkkuvasti meille ja sanoen "Tapaamme jälleen. Valitettavasti tapaamisemme jää lyhyeen koska teitä odottaa hirsipuu." Elmister astui katalyytin eteen uhmakkaasti sanoen. "Zilko! En olisi uskonut sinusta olevan murhaajaksi. Päättäkäämme tämä nyt ja täällä" Tämän sanottuaan Elmister ja loput maagit alkoivat loitsia, Elmister samalla huutaen minulle "Sinulla on kirja, mene portista! Heti!" Minä olin liian peloissani joten hyppäsin porttiin toivoen että muut selviäisivät. Torniin päästyäni punainen kaapuun pukeutunut maagi sulki portin ja huokaisten surullisesti "Heillä ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä." Katselin vain kauheissani maagia, mitään sanomatta.
Yhden kireän päivän jälkeen minä ja loput tornin maageista kokoonnuimme keskustelemaan tulevasta. Punainen maagi Cino aloitti rauhalliseen sävyyn "Kuten tiedätte Elmister ja muut ystävämme eivät selviytyneet. Vaikka suremmekin heidän kuolemaansa meidän pitää jatkaa sitä mitä oli tarkoituskin" Cino iski vihaisena nyrkin pöytään ja sanoi "Aiomme tuhota imperiumin!" hetken rauhoitettuaan hän jatkoi "Olemme keksineet keinon tähän. Surmaamme keisarin ja hänen vallan symbolinsa Nysalorin patsaan. Tämä onnistuu Zashkalin hankkimalla Zalsaarin kirjalla joka kuului ennen keisarille. Tutkittuamme kirjaa tarkasti löysimme loitsun jolla on mahdollisuus tuhota patsas. Tämä voi olla helpoin hommamme mutta myös keisari pitää tappaa tämä voi olla erittäin vaikeaa koska keisari osaa taikuutta ja hänellä on henkivartiosto. Jos onnistumme tässä, kaikki pappi taikuus häviää Nysalorin papeilta ja imperiumi olisi ilman keisaria. Tämä antaisi erittäin hyvän mahdollisuuden Manirialle hyökätä pääkaupunkiin. Iskemme tänä yönä. Tapamme ensin keisarin ja sitten tuhoamme patsaan. Valmistautukaa tähän koetukseen koska kaikki meistä eivät selviydy." Tämän sanottuaan Cino käveli viereeni ja antoi kirjan minulle sanoen "Sinä saat kunnian tuhota patsaan. Suojele kirjaa hengelläsi." Otin kirjan ja jäin istumaan, vielä kun muut maagit poistuivat huoneesta.
Illan tultua olin valmis tuhoamaan patsaan tai kuolla sitä yrittäessäni. Haklo, siniseen kaapuun pukeutunut ikivanha maagi, katalyyttien avustuksella taikoi huoneeseen ison teleportin joka vei meidät kaikki 17 keisarin valtaistuin saliin. Kun pääsimme valtaistuin saliin huomasimme hämmästykseksemme että keisari oli odottamassa meitä aseet valmiina ja hänen vierellään oli Zalsaar hymyillen meille huvittuneena. Zalsaar aloitti puhumaan keisarille "Siinä on kapinallisenne teidän majesteetti. Minä hän sanoin että saan heidät kiinni. Mutta eikö voitaisi jo kutsua vartijat teloittamaan heidät, teidän majesteettinne." Keisari katsoi Zalsaaria sanoen "Niin, olit oikeassa. Mutta minä en tarvitse vartijoita hoitelemaan viholliseni. Minä olen keisari ja kaikki jotka vastustavat minua, kuolevat" Tämän sanottuaan minun takaani Cino heitti tulipallon keisaria kohti samalla huutaen muille "Vasemman puoleiset tappakaa keisari, loput tuhotkaa patsas! Se on ylä-kerrassa." Keisari torjui tulipallon maagisella kilvellänsä ja hyökkäsi lähimmän maagin kimppuun. Minä lähdin juoksemaan kohti yläkerran portaita kohti. Takanani kuulin muiden maagien kuolin huutoja kun Zalsaar ja keisari tappo heidät. Ikuisuudelta tuntuvan juoksun jälkeen pääsin katolle jossa oli suuri 30 metriä korkea maaginen punainen kivipaasi joka säteili taikaa. Ihaillessani paasia en huomannut kahta Lunarin sotilasta jotka juoksivat minua kohti aseet kädessään. Kun huomasin heidät oli jo liian myöhäistä. En ehtisi tehdä taikaa joka tappaisi kummatkin. Yritin paeta mutta onnekseni kaksi maagia oli myös päässyt perille ja he tappoivat vartijat tulipallolla joka heitti heidät paasia vasten pahasti palaneena. Rupesin selailemaan kirjaa etsien tuho loitsua kun yhtä äkkiä portailta kuulu räjähdys. Katsoin sinne ja maageista oli jäljellä enää ruumiin osia. Savun hälvennettyä näin Zalsaarin joka lähestyi minua rauhallisesti kävellen. Hän pysähtyi noin 6 metrin päähän minusta ja sanoi "Nyt hoidamme tämän loppuun." Aloimme taikoa. Sain salama taian ennen hänen taikaansa ja se osu häntä rintaan mutta hän ehti tehdä taikakilpi taian joka suojasi häntä taioilta. Heitin toisen salaman se kimposi hänen kilvestään minuun ja lensin katon reunalle haavoittuneen. Melkein putosin alas mutta sain kerättyä tarpeeksi voimia noustakseni ylös ja yrittääkseni toista loitsua. Zalsaar oli nopeampi ja ampui minua tulipallolla se osui rintaani ja lensin paasiin ja tuuperruin maahan pahasti haavoittuneen. Yritin nousta ylös mutta voimat eivät riittäneet muuta kuin nojaamaan istualtani paasiin. Zalsaar käveli viereeni katseli minua huvittuneena ja sanoi "Olisin uskonut sinua paremmaksi" Tämän sanottuaan hän alkoi taikoa viimeistä loitsua joka tappaisi minut. Huomasin että vieressäni oli toinen kuolleista sotilaista. Tein epätoivoisen teon ja otin sotilaan miekan ja survaisin sen Zalsaarin rinnasta läpi kaikilla voimillani. Miekka jäi hänen rintaansa kiinni ja hän katseli sitä ihmeissään. Hän otti vavisten miekan irti katseli sitä ja kaatui mahan kuolleena.
Olin selvinnyt hengissä. Hetken levättyäni nousin pystyyn ja tein tuhoamis loitsun. Paasi räjähti miljooniksi pikkukiviksi jotka lentelivät ympäri kaupunkia. Väsyneenä lähdin kävelemään miekka kädessäni kohti valtaistuin salia. Muistaen samalla mitä olenkaan tehnyt. Olen rikkonut killan muinaisia lakeja "Velho ei koskaan saa käyttää kuollut esinettä vahingoittaakseen mitään/ketään." Tekojeni takia en ollut enää virallisesti velho vaan luopio, minua ei hyväksyttäisi missään kaupungissa enää. Mutta sysäsin sen pois mielestäni naureskellen että tuskin edes pääsen pois täältä hengissä ja mitä väliä tällä asialla olisi jos en näe enää Mirania.
Kun pääsin saliin näin ympärilläni kaikkien maagien ruumiit näin myös keisarin joka teki hengen irrotus loitsua Cinoon. Cinosta jäi jäljellä vain velttoruumis. Keisari huomasi minut. Olin ainoa henkiin jäänyt ja hän katsoi minua hetken aikaa sitten lähti kävelemään minua kohti sanoen "Luopio! Ha! Sitä et mahda minulle mitään. Olen keisari!" Miekkamme iskeytyivät toisiinsa hetken aikaa mutta en ollut harjaantunut miekan käyttäjä kuten keisari hän taidoillansa kaatoi minut maahan. Miekka kädessäni odotin keisarin tekevän kuolin iskunsa mutta yhtä äkkiä keisari lensi tulipallon saattelema seinään pahasti palaneena ja kuolleena tuupertui maahan. Käänsin päätäni katsoakseni kuka tämän teki ja se oli Jolianar. Mestarini. Nousin pystyyn ja lähdin nilkuttamaan häntä kohti. Kun huomasin että mestarini katsoi keisaria hämmästyneenä. Käänsin päätäni ja näin kuinka keisari ampui tulipallon mestariani kohti joka ei ehtinyt väistää ja paloi tuskan huudon saattelemana tuhkaksi. Vedet silmilläni, huusin raivoisesti ja kävin keisarin kimppuun joka oli pahasti haavoittunut. Survaisin miekan kaikilla jäljellä olevilla voimillani keisarin rinnasta sisään ja miekka lävisti keisarin. Tällä kertaa hän tosiaan kuoli.
Olin hengissä. Surrattuani mestarini kuolemaa pitkän aikaa, tein portin ja lähdin Harlonin tornille. Tornista ei ollut kuin kivi kasa jäljellä ja huomasin horisontissa Glamourin, Lunarin entisen uljaan pääkaupungin. Joka oli nyt liekeissä Manirian sotilaitten aikaan panemana. Joitakin päiviä vietin tornin raunioilla etsien tarkoitusta elämääni. Etsien jotain. Ja löysin sen tai ainakin osan elämän ilostani, lähdin vaeltelemaan kylästä kylään, kaupungista kaupunkiin etsien sitä loppu osaa. Vuosien, siis noin 4 vuoden aikana ehdin tehdä kaiken maailman sankaritekoja vaikka olinkin luopio, killan metsästämä. Noiden vuosien loputtua jäin erokoksi tähän metsään asumaan, viettämään viimeisiä kuukausiani kirjoitellen elämän tarinaani. Aloitin tästä tarinasta koska tästä alkoi elämäni käänne kohta joka toi minut tähän pisteeseen. Mutta kaikkien näiden rikkaitten kokemuksienkin jälkeen olen edelleen yksin. Täysin yksin.
Tekijän huomautus:
Tämä oli ensimmäinen fantasia kirjoitelmani voit huomata monia kliseitä ja jotkin nimet tai paikan nimet on kopioitu erilaisista fantasia kirjoista/jutuista. Ymmärrettävää on että olen amatööri näissä vielä. Mutta voin jos inspiraatio iskee kirjoittaa jopa jatkoa. Kommenttia tiestysti kiitos!
EDIT: Foorumi sekoitti " merkit ja henkilöiden puheista tuli sekava. Muutin merkit mutta nyt jäi siitä silti aika sekava.
EDIT 2: Korjasin nuo - merkit takaisin " merkiksi ja tällä kertaa se toimi kunnolla. Nyt voi saada puheistakin jotain selkoa.
Muutos
Yksin. Olen ollut yksin jo 4 vuoden ajan. Jolloin minun perheeni kuoli minun virheistäni, minun teoistani. Muistan ne päivät kuin eiliset. Olin oppipoika velho. Zashkal, asuimme Glamourin metropolissa, Lunarin pääkaupungissa. Opiskelin sikäläisessä maagien killassa joka opetti taikuutta uusille velhoille. Asuin koulun lähellä vaimoni Miran ja 4 vuotiaan lapseni Zoltrixin kanssa. Elimme hyvää elämää, murheitta. Mutta kaikki muuttuivat kun Manirian sotilaat lähtivät liikkeelle.
Oli kaunis päivä aurinko paistoi, linnut lauloivat, kaikki oli hyvin kunnes törmäsin käytävällä vahingossa Zalsariin. Zalsaar nousi pystyyn ja katsoi minua vihaisesti "Senkin kömpelö oppilas, tiedätkö kehen törmäsit?" Hän oli killan parhaimpia maageja joka tunnettiin hänen äkkipikaisesta luonteen laadusta. "Tiedän Zalsaar ja anteeksi mutta minulla on kiire tapaamaan Jolianiria." Lähdin kävelemään mestarini huonetta kohti, taakse katsomatta kuullen Zalsaarin huutavan "Oppimaton tunari, näemme vielä!" Koputin mestarini oveen odottaen hermostuneena. Koska tänään saisin ensimmäisen työ tehtävän kaupungin ulkopuolelle. "Sisään" kuului mestarini huuto sisältä. Avasin oven hermostuneena, kädet hikisinä. Mestarini odotti minua tuumaillen ja samalla nojaillen pöytäänsä vasten. Huoneessa oli tämän lisäksi kolme tuolia ja ikkuna pihalle josta paistoi kirkkaasti aurinko, häikäisten silmiäni. "Istu" Mestarini sanoi. Istuuduin lähimpään tuoliin odottaen mestarini puhuvan. Mestari aloitti virallisesti "Kuten tiedät tänään on suuri päiväsi. Pääset ensimmäistä kertaa kaupungin ulkopuolelle. Sinun tehtäväsi on auttaa Lunarin sotilaita heidän hyökätessään yhteen pieneen Orlathtin palvojien kylään." Hämmästelin kauheissani tätä. Koska aina on ollut tapana että ensimmäinen tehtävä ulkona on erittäin helppo ja nyt he käskevät minun taistella karskien sotilaitten kanssa vaikken en ole koskaan ollut edes taistelussa. "Mestari en minä tiedä taistelusta mitään!" "Höpsistä, sinä olet osoittanut taitosi monta kertaa" Huusin epätoivoisena "Mutta olen kaupunki velho!" "Se ei ole niin vakavaan kun uskot, siellä on jo toinen maagi. Sinä vain autat häntä ja totut taisteluihin" Mestarin sanoi rauhallisesti. "Miksi minä?" kysyin. Mestarini hiljeni hetkeksi ja ääni ikkunan suunnalta sanoi "Sanoinhan että hän ei pysty siihen. Lähetä hänet, aika on meitä vastaan." Säikähdin ääntä ja rupesin katselemaan ikkuna suuntaan tarkemmin ja huomasin yhtä äkkiä että siellä oli katalyytti seissyt kaiken aikaan. Huusin ihmeissäni "Katalyytti! Mitä tämä tarkoittaa? Aiotteko te lähettää minut heti? Antamatta edes aikaa valmistautua!" Olin pelosta kankeana, en edes pääsisi hyvästelemään Mirania. Mestarini käveli viereeni ja kätteli minua kuiskaten hiljaa korvaani "Selitän myöhemmin" Tämän sanottuaan mestarini rupesi kanavoimaan magiaa katalyytistä ja teki teleportti taian. Sininen, minun kokoiseni portti ilmestyi eteeni. Katsoin heitä yrittäen saada selitystä. Katalyytti vain sanoi "Mene!" Astuin porttiin, kaikki pimeni.
Heräsin kylmään veteen joka loiskahti kasvoilleni. Avasin silmäni pärskähtäen ja näin vierelläni maagin seisomassa joka oli pukeutunut mustaan kaapuun joka peittää kasvot. Maagi seisoi hievahtamatta vierelläni sanomatta sanaakaan. Rauhoitettuani ja noustuani seisomaan maagi lähti kävelemään metsään joka oli vieressämme. Lähdin seuraamaan maagia ja yritin udella jotain hänestä tai tehtävästämme mutta hän ei sanonut sanaakaan. Käveltyämme jonkin aikaan tulimme aukealle jossa odotti 8 Lunarin sotasopuun pukeutunutta sotilasta ja yksi valkeaan kaapuun pukeutunut Nysalorin pappi. Maagi pysähtyi äkisti ja väistin häntä samalla kun jatkoi kävelemistä pappia kohti. Pappi katsoi minuun ja sanoi niin että kaikki kuulivat "Tehtävämme on yksinkertainen. Tulimme tänne tuhoamaan villien barbaarien kylän joka uhmaa Lunarin imperiumia. Kaikki kylässä olevat on surmattava se on valtiaamme käsky, minä hankin meille apujoukkoja ja velhomme tässä häiritsevät heidän shamaaneja, jos apujoukkomme ei pärjää sotilaat saavat hyökätä kylään. Aloitamme heti hyökkäyksen." Tämän sanottuaan pappi antoi käskyn odottaa ja meni polvilleen loitsien apujoukkoja. Minä katselin ympärilleni selvästi eksyneenä, tämä ei ole minun paikkani minun ei pitäisi olla täällä. Pappi sai tehtyä loitsunsa ja hänen eteensä ilmestyi Harzaad demoni lajeista kauheimpia. Kaaduin selälleni kauheissani, yrittäen juosta karkuun, mutta maagi tarrasi kädellänsä olkapäästäni sanoen minulle "Hän on meidän." Hämmästelin tätä kysyen "Koska Lunarin joukot ovat käyttäneet kaaoksen demoneja sotaan?" Sotilaat nauroivat tämän kuultuaan ja yksi heitä huusi "Aina me ollaan näitä käytetty nää katos on paljon tehokkaampi ja raaempia kuin meidän aseemme tai teidän loitsut." Katselin hämmästyneenä ja kauhuissani nauravia sotilaita "Mutta se on väärin, kaaoksen kanssa ei saa olla missään tekemisissä!" Sotilaat vain nauroivat ja pappi antoi hyökkäys käskyn. Demoni lähti vyörymään kylää kohti joka näkyi horisontissa. Yritin rauhallisesti jatkaa matkaa, mutta muistaen että tästä pitää puhua mestarin kanssa.
Kuului naisen kirkaisu joka muuttui kuolin huudoksi kesken kaiken. Demoni hyökkäsi rauhallisen näköiseen maalaiskylään jossa ihmiset pian kuolisivat kaikki. Piileskelimme metsässä odottaen papin käskyä hyökätä. Sillä aikaan Demonin kimppuun kävi urheasti maanviljeliöitä ja sotilaita miekat heiluen. Suljin silmäni ja hammasta purren kuuntelin kuinka demonin repi sotilaan kahtia. "Nyt!" Huusi pappi ja sotilaat juoksivat huutaen talojen kimppuun sytyttäen ne soihduilla palamaan. Maagi rupesi loitsimaan. Minä katselin kauhuissani murhanäytelmää. Maagi loitsun tehtyään retuutti minua kaavusta ja retuutti minut lähimmän talon sisälle. Katselin kauhuissani ympärilleni. Talo oli varasto jossa säilytettään viljat mutta siellä oli myös 15 lasta jotka katselivat meitä peloissaan. Maagi katsoo lapsia hetken aikaa sitten sanoi minulle "Nyt on sinun aikani näyttää mihin pystyt, tapa heidät!" "Mitä!" Huusin kauheissani. "Käskin tappaa heidät!, tee niin kuin sanon!" Maagi karjaisi vihaisesti. Nielaisin hermostuneesti ja mietin vaihtoehtojani. En halunnut tappaa lapsia mutta jos en tottele joudun killan oikeuteen ja kärsin loppu elämäni vankilassa ilman vaimoani tai lastani. Rupesin loitsumaan salama taikaa hermostuneesti. Osa lapsista rupesi itkemään ja katselivat minua peloissaan. Sekunnit kuluivat hitaasti, pian loitsuni oli valmis. Vilkaisin maagia joka hymyili tunteettomasti. Käännyin maagia päin ja heitin loitsuni. Osuin maagin kylkeen joka lensi varaston seinää ja tuupertui sitten maahan. Lamaannuin kauhistuneena, ajatellen mitä minä tein, mitä minä teen. Katsoin lapsia he olivat lopettaneet itkunsa ja katsoivat minua odottaen. Huusin heille "Juoskaa metsään! Siellä olette turvassa." Lapset lähtivät juoksemaan, minä jäin paikalleni miettimään mitä tehdä, miten selitän maagin kuoleman. Kävelin ulos talosta lapsia ei enää näkynyt ja kylässä oli hiljaista. Kaksi sotilasta lähestyi minua "Onko varasto jo tutkittu?" Mietin mitä teen, en voinut tappaa näitä sotilaita en olisi tarpeeksi nopea ja joku voisi nähdä. Nielaisin ja yritin sano karskisti "Siellä on lapsi joukko mutta minä voin hoidella heidät" Rupesin loitsimaan tulipallo loitsua ja pian varasto koko muun kylän kanssa oli ilmi liekeissä.
Taistelun päätettyä sotilaat, pappi ja minä olimme taas kokoontuneet aukiolle. Sotilaat paistoivat ruokaa ja pappi rukoili polvillansa jumalaansa. Minä istuin erillään muista miettien tekojani ja niiden seurauksia. Nuotion viereen ilmestyi portti ja sieltä astui mestarini. Ajattelin aikani olevan ohi, joutuisin vankilaan loppuelämäkseni. Mestari sanoi jonkin sanan papille ja sotilaille ja sitten käveli kohti minua rauhallisesti hymyillen. Odotin hermostuneena mestarini sanoja. Mestarini istui viereeni oli hetken hiljaa ja sanoi sitten "Olen anteeksi pyynnön velkaa. Kerroin kyllä Miranille että kaikki on kunnossa lähettyäsi, ja tiedän mitä jouduit kestämään" Yritin sanoa häkeltyneenä "Minä?" Mestarini keskeytti "Anna minä puhun ensin. Näin kaiken mitä teit ja teit oikein. Koska tämä oli testi. Tämä ei oikeasti tapahtunut olit vain voimakkaassa illuusio loitsussa joka oli minun tekemä. Tein tämän ollakseni varma sinusta. Mutta sanon silti että tämä kaikki tämä on osittain totta. Lunarin joukot tosiaan käyttää demoneja teurastamaan ja tappavat surutta lapsia." Voin vain mykistyneenä katsoa häntä. "Tämä oli välttämätöntä koska tarvitsen apuasi. Kysyn nyt ystävänäsi, autatko minua?" "Miksi?" kysyin kummastuneena. Mestarini vastasi "Maailma on muuttamassa, enää ei ole rauha. Maniria on koonnut suurimman sota joukon koko historiassansa hyökätäkseen Lunariin. Minä olen myös huomannut vuosien täällä oleskelun jälkeen että Lunarin imperiumi ei ole miltä päällisen puolin näyttää. Nämä demonit ja teurastukset ovat totta. Olemme killassa yrittäneet jollainlailla lopettaa Lunarin imperiumin mutta jo nämä sanat sanoessani olen kuollut jos joku kuulee ne. Joten, oletko mukana?" Mietin tämän päivän tekojani, mitä tein ja miten ajattelin Lunaria rauhan tyyssiaa joka käyttää kaaoksen apua vihollisiaan vastaan. Päättäväisesti sanoin "Olen mukana." Mestarini ilahtui tästä "Hyvä! Kerron kaikki kun olemme killassa ja saan muut jäsenet kokoon." Tämän sanottuaan hän teki loitsun joka lopetti illuusion ja olin taas mestarini työhuoneessa. Vieressäni istui katalyytti tarkkaillen minua. Mestarini lähti ovelle päin ja sanoi "Tulen pian takaisin" Katalyytti katseli minua hetken aikaa ja sitten sanoi "Olin näköjään väärässä sinun suhteen. Sinusta tulee hyvä jäsen meidän pikku salaliitossamme. Paitsi jos hermot eivät kestä tätä" Katsoin häntä uhmakkaasti "Kyllä minä tämän kestän!" Katalyytti naurahti ja nousi tuolistaan, meni katselemaan ikkunasta. "Katsotaan kuinka kestät kun perhettäsi uhataan tappaa tai heitä kidutetaan. Katsotaan sitten." Mykistyin tästä huomautuksesta koska olin unohtanut täysin perheeni tässä hässäkässä. Mestarini palasi sanoen "Jäsenet ovat koossa, seuratkaa minua." Nousin tuolistani ja seurasin mestariani, katalyytti perässäni.
Tulimme isoon huoneeseen jossa oli suuri tammi pöytä ja noin 20 tuolta sen ympärillä joissa istui maineikkaita maageja. Mestarini ja katalyytti istuutuivat. Menin heidän viereensä hermostuneena. Oli täysi hiljaisuus, maagit vain katsoivat eteensä. Mitään ei tapahtunut. Hikoilin ja hermoilin ajatellen, että mitä tämä tarkoittaa. Ovi aukeni ja sisään astui mustaan kaapuun pukeutunut maagi mutta hänellä oli siniset narri saappaat ja punainen vyö. Tunnistin hänet Elmisteriksi, Lunarin voimakkaimmaksi maagiksi. Elmister istuutui hymyillen samalla muille ja hetken hiljaisuuden päästä sanoi "Olemme kokoontuneet vihdoinkin täysinäisenä ryhmänä, 20 meitä on ei vähempää, ei enempään. Kuten tiedätte sota on alkanut. Maniria on koonnut sota joukkonsa ja hyökännyt Lunaria vastaan. Heidän pää kohteensa on tuhota imperiumi jonka me myös olemme päättäneet tuhota. Manirian voittomahdollisuudet ovat hyvät mutta meidän pitää tehdä oma hommamme ennen kuin Manirian joukot ovat voittaneet tai hävinneet. Kohde ja aika on jo valittu. Hyökkäämme yöllä 20 eri kohteeseen. Kaikki nämä kohteet ovat ainutlaatuisia ja jotka pitää suorittaa lopullisen iskun onnistumiseksi. Jolianar jakaa tehtävät. Kun homma on hoidettu selvitämme koska teemme lopun imperiumista." Tämän sanottuaan Elmister marssi ulos huoneesta. Mestarini alkoi jakaa paperi lappusia jokaiselle maagille, jopa minulle. Äimistelin paperia jossa sanottiin että minun pitää varastaa Zalsaarin taikakirja tänä yönä, huomaamattomasti. Lähdin rauhallisesti kävellen pois huoneesta kohti kotiani jossa perheeni odotti minua. Käytävällä mestarini huusi perääni "Zashkal! Olen varma että onnistut tehtävässäsi, hyvää onnea." Jatkoin kävelyäni. Kotiin päästyäni halasin Mirania itkusilmässä onnellisena nähdessään hänet "Mikä hätänä?" Miran kysyi huolestuneena. "Ei mikään, työ oli vain raskas, onko Zoltrix ikävöinyt?" kysyin. "On, hän odotti päivällisen jälkeen koko illan saapumistasi." Huokaisin ja haroin hiuksiani "Korvaan sen hänelle huomenna, minulla on ollut raskas päivä. Mennään nukkumaan."
Yöllä en saanut unta. Tuleva tehtävä piti minut hereillä. Nousin sängystä, puin päälleni, lähdin ulos oli keskiyö ja pihalla ei liikkunut ketään, paitsi joitain humalaisia. Lähdin kävelemään Zalsaarin taloa kohti. Talo oli uusi kaksikerroksinen puu talo jossa ei oli vain kolme ikkunaa. Kaksi ylhäällä, yksi alhaalla. Kokeilin ovea, se oli lukossa. Katselin ympärilleni että näkikö kukaan ja katsoin oliko ovessa maagista ansaa. Ovi oli ansoitettu tulipallo taialla. Minuuttien työskentelyn jälkeen sain ansan purettua ja oven avattua. Huone oli pimeänä enkä nähnyt mitään. Tein valo taian nähdäkseni edes jotain. Huone oli taika kauppa jossa oli monta hyllyä jotka olivat pullollaan alkemistin ja velhon tarvikkeita. Peräseinällä oli tiski jonka takana oli portaat ylös. Tutkittuani alakerran, jossa ei kirjaa ollut. Manasin mielessäni samalla kun hiivin hitaasti portaita ylöspäin. Portaitten päässä oli ovi. Kuuntelin ääniä huoneesta mutta en kuullut mitään. Aukaisin oven, huoneessa oli valoa mutta ketään ei näkynyt. Tutkin pienen huoneen perusteellisesti ja löysin Zalsaarin taikakirjan työpöydältä. Kun otin kirjan käteeni, alhaalta kuului askeleita. Hätäännyin, etsin paikkaa piiloutua mutta sitä ei ollut. Keksin lopulta ikkunan, avasin sen ja hyppäsin alas tarkemmin ajattelematta. Pienen tuskan huudon saattelemana lähdin juoksemaan kohti kiltataloa kuullen Zalsaarin huudon "Minä näin sinut Zashkal! Et selviä tästä hengissä." Jatkoin juoksua huudosta piittaamatta. Päästyäni kilta talolle, Elmister oli minua vastassa. Hän katsoi minua kauheissaan sanoen nopeasti "Zilko. Katalyytti on pettänyt meidät. Osa salaliittomme jäsenistä on hirtetty torilla. Onneksi suurin osa jäsenistä on paennut Haklon torniin joka on kaupungin ulkopuolella. Olemme päättäneet että on turvallisempaa olla jonkin aikaa poissa kaupungista. Hae kaikki tärkeimmät asiat mukaan ja tule sitten tänne. Lähdemme sitten portilla pois täältä. Mene!" En jaksanut väittää vastaan vaan juoksin minkä kintuillani pääsin talolleni, hakemaan perheeni.
Talolle päästyäni näin kauheimman asian koko elämäni aikana. Minun vaimoni ja lapseni olivat hirtettynä läheiseen puuhun. Kaaduin maahan polvilleni itkien ja huutaen tuskasta. En välittänyt enää mistään mitään. Jos maailman loppu lähestyisi en välittäisi siitäkään mitään. Ollessani siinä polvillani huomasin kyynelten välistä Zalsaarin puun vieressä kävelemässä kohti minua. Nousin maasta. Katselin häntä ja ajattelin että hän varmasti tappoi perheeni kostoksi varkaudesta. Juoksin raivoissani Zalsaarin kurkkuun kiinni ja tappelimme hetken aikaa maassa kunnes Zalsaar huusi raivoisasti "En ole tappanut perhettäsi, se oli Lunarin sotilaat!" Jostain sain voimia rauhoittuakseni ja nousin ylös, menin parin askeleen päähän Zalsaarista. Zalsaar nousi pystyyn myös, pyyhkien pölyä kaavustaan ja samalla vakavalla äänellä sanoen. "En tappanut heitä. Tulin tänne selvittämään varkauttasi kun näin katalyytin ja joukon Lunarin sotilaita hirttämässä perhettäsi ajattelin jäädä odottamaan sinua ja selvittää mitä tämä tarkoittaa. Miksi varastit kirjani?" Päätin puhua totta. Miksi enää tarvitsisi valehdella kun ei ole mitään menetettävää. "Kuulun maagi killan salaliittoon joka aikoo tuhota Lunarin imperiumin, tarvitsin kirjaasi johonkin tärkeään asiaan mitä en vielä tiedä." Zalsaar katseli minua miettien ja sitten sanoen. "Voit pitää kirjan en tarvitse sitä. Mutta tämän salaliiton kanssa en voi auttaa enkä halua liittyä siihen mitenkään" Tämän sanottuaan hän lähti kävelemään poispäin. Katselin hänen selkäänsä hänen lähtiessään. Päätin lähteä kiltatalolle ja päättää tämän loppuun. Ehkä saisin jonkinlaisen koston tehtyä.
Killalla muitakin maageja odotti minua Elmisterin kanssa. Kun kaikki oli valmiina Elmister teki portin josta yksitellen kuljimme Haklon torniin. Kun noin puolet olivat kulkeneet portista huoneen ovet avautuivat ja sisään virtasi Lunarin sotilaita ja katalyytti hymyillen ilkkuvasti meille ja sanoen "Tapaamme jälleen. Valitettavasti tapaamisemme jää lyhyeen koska teitä odottaa hirsipuu." Elmister astui katalyytin eteen uhmakkaasti sanoen. "Zilko! En olisi uskonut sinusta olevan murhaajaksi. Päättäkäämme tämä nyt ja täällä" Tämän sanottuaan Elmister ja loput maagit alkoivat loitsia, Elmister samalla huutaen minulle "Sinulla on kirja, mene portista! Heti!" Minä olin liian peloissani joten hyppäsin porttiin toivoen että muut selviäisivät. Torniin päästyäni punainen kaapuun pukeutunut maagi sulki portin ja huokaisten surullisesti "Heillä ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä." Katselin vain kauheissani maagia, mitään sanomatta.
Yhden kireän päivän jälkeen minä ja loput tornin maageista kokoonnuimme keskustelemaan tulevasta. Punainen maagi Cino aloitti rauhalliseen sävyyn "Kuten tiedätte Elmister ja muut ystävämme eivät selviytyneet. Vaikka suremmekin heidän kuolemaansa meidän pitää jatkaa sitä mitä oli tarkoituskin" Cino iski vihaisena nyrkin pöytään ja sanoi "Aiomme tuhota imperiumin!" hetken rauhoitettuaan hän jatkoi "Olemme keksineet keinon tähän. Surmaamme keisarin ja hänen vallan symbolinsa Nysalorin patsaan. Tämä onnistuu Zashkalin hankkimalla Zalsaarin kirjalla joka kuului ennen keisarille. Tutkittuamme kirjaa tarkasti löysimme loitsun jolla on mahdollisuus tuhota patsas. Tämä voi olla helpoin hommamme mutta myös keisari pitää tappaa tämä voi olla erittäin vaikeaa koska keisari osaa taikuutta ja hänellä on henkivartiosto. Jos onnistumme tässä, kaikki pappi taikuus häviää Nysalorin papeilta ja imperiumi olisi ilman keisaria. Tämä antaisi erittäin hyvän mahdollisuuden Manirialle hyökätä pääkaupunkiin. Iskemme tänä yönä. Tapamme ensin keisarin ja sitten tuhoamme patsaan. Valmistautukaa tähän koetukseen koska kaikki meistä eivät selviydy." Tämän sanottuaan Cino käveli viereeni ja antoi kirjan minulle sanoen "Sinä saat kunnian tuhota patsaan. Suojele kirjaa hengelläsi." Otin kirjan ja jäin istumaan, vielä kun muut maagit poistuivat huoneesta.
Illan tultua olin valmis tuhoamaan patsaan tai kuolla sitä yrittäessäni. Haklo, siniseen kaapuun pukeutunut ikivanha maagi, katalyyttien avustuksella taikoi huoneeseen ison teleportin joka vei meidät kaikki 17 keisarin valtaistuin saliin. Kun pääsimme valtaistuin saliin huomasimme hämmästykseksemme että keisari oli odottamassa meitä aseet valmiina ja hänen vierellään oli Zalsaar hymyillen meille huvittuneena. Zalsaar aloitti puhumaan keisarille "Siinä on kapinallisenne teidän majesteetti. Minä hän sanoin että saan heidät kiinni. Mutta eikö voitaisi jo kutsua vartijat teloittamaan heidät, teidän majesteettinne." Keisari katsoi Zalsaaria sanoen "Niin, olit oikeassa. Mutta minä en tarvitse vartijoita hoitelemaan viholliseni. Minä olen keisari ja kaikki jotka vastustavat minua, kuolevat" Tämän sanottuaan minun takaani Cino heitti tulipallon keisaria kohti samalla huutaen muille "Vasemman puoleiset tappakaa keisari, loput tuhotkaa patsas! Se on ylä-kerrassa." Keisari torjui tulipallon maagisella kilvellänsä ja hyökkäsi lähimmän maagin kimppuun. Minä lähdin juoksemaan kohti yläkerran portaita kohti. Takanani kuulin muiden maagien kuolin huutoja kun Zalsaar ja keisari tappo heidät. Ikuisuudelta tuntuvan juoksun jälkeen pääsin katolle jossa oli suuri 30 metriä korkea maaginen punainen kivipaasi joka säteili taikaa. Ihaillessani paasia en huomannut kahta Lunarin sotilasta jotka juoksivat minua kohti aseet kädessään. Kun huomasin heidät oli jo liian myöhäistä. En ehtisi tehdä taikaa joka tappaisi kummatkin. Yritin paeta mutta onnekseni kaksi maagia oli myös päässyt perille ja he tappoivat vartijat tulipallolla joka heitti heidät paasia vasten pahasti palaneena. Rupesin selailemaan kirjaa etsien tuho loitsua kun yhtä äkkiä portailta kuulu räjähdys. Katsoin sinne ja maageista oli jäljellä enää ruumiin osia. Savun hälvennettyä näin Zalsaarin joka lähestyi minua rauhallisesti kävellen. Hän pysähtyi noin 6 metrin päähän minusta ja sanoi "Nyt hoidamme tämän loppuun." Aloimme taikoa. Sain salama taian ennen hänen taikaansa ja se osu häntä rintaan mutta hän ehti tehdä taikakilpi taian joka suojasi häntä taioilta. Heitin toisen salaman se kimposi hänen kilvestään minuun ja lensin katon reunalle haavoittuneen. Melkein putosin alas mutta sain kerättyä tarpeeksi voimia noustakseni ylös ja yrittääkseni toista loitsua. Zalsaar oli nopeampi ja ampui minua tulipallolla se osui rintaani ja lensin paasiin ja tuuperruin maahan pahasti haavoittuneen. Yritin nousta ylös mutta voimat eivät riittäneet muuta kuin nojaamaan istualtani paasiin. Zalsaar käveli viereeni katseli minua huvittuneena ja sanoi "Olisin uskonut sinua paremmaksi" Tämän sanottuaan hän alkoi taikoa viimeistä loitsua joka tappaisi minut. Huomasin että vieressäni oli toinen kuolleista sotilaista. Tein epätoivoisen teon ja otin sotilaan miekan ja survaisin sen Zalsaarin rinnasta läpi kaikilla voimillani. Miekka jäi hänen rintaansa kiinni ja hän katseli sitä ihmeissään. Hän otti vavisten miekan irti katseli sitä ja kaatui mahan kuolleena.
Olin selvinnyt hengissä. Hetken levättyäni nousin pystyyn ja tein tuhoamis loitsun. Paasi räjähti miljooniksi pikkukiviksi jotka lentelivät ympäri kaupunkia. Väsyneenä lähdin kävelemään miekka kädessäni kohti valtaistuin salia. Muistaen samalla mitä olenkaan tehnyt. Olen rikkonut killan muinaisia lakeja "Velho ei koskaan saa käyttää kuollut esinettä vahingoittaakseen mitään/ketään." Tekojeni takia en ollut enää virallisesti velho vaan luopio, minua ei hyväksyttäisi missään kaupungissa enää. Mutta sysäsin sen pois mielestäni naureskellen että tuskin edes pääsen pois täältä hengissä ja mitä väliä tällä asialla olisi jos en näe enää Mirania.
Kun pääsin saliin näin ympärilläni kaikkien maagien ruumiit näin myös keisarin joka teki hengen irrotus loitsua Cinoon. Cinosta jäi jäljellä vain velttoruumis. Keisari huomasi minut. Olin ainoa henkiin jäänyt ja hän katsoi minua hetken aikaa sitten lähti kävelemään minua kohti sanoen "Luopio! Ha! Sitä et mahda minulle mitään. Olen keisari!" Miekkamme iskeytyivät toisiinsa hetken aikaa mutta en ollut harjaantunut miekan käyttäjä kuten keisari hän taidoillansa kaatoi minut maahan. Miekka kädessäni odotin keisarin tekevän kuolin iskunsa mutta yhtä äkkiä keisari lensi tulipallon saattelema seinään pahasti palaneena ja kuolleena tuupertui maahan. Käänsin päätäni katsoakseni kuka tämän teki ja se oli Jolianar. Mestarini. Nousin pystyyn ja lähdin nilkuttamaan häntä kohti. Kun huomasin että mestarini katsoi keisaria hämmästyneenä. Käänsin päätäni ja näin kuinka keisari ampui tulipallon mestariani kohti joka ei ehtinyt väistää ja paloi tuskan huudon saattelemana tuhkaksi. Vedet silmilläni, huusin raivoisesti ja kävin keisarin kimppuun joka oli pahasti haavoittunut. Survaisin miekan kaikilla jäljellä olevilla voimillani keisarin rinnasta sisään ja miekka lävisti keisarin. Tällä kertaa hän tosiaan kuoli.
Olin hengissä. Surrattuani mestarini kuolemaa pitkän aikaa, tein portin ja lähdin Harlonin tornille. Tornista ei ollut kuin kivi kasa jäljellä ja huomasin horisontissa Glamourin, Lunarin entisen uljaan pääkaupungin. Joka oli nyt liekeissä Manirian sotilaitten aikaan panemana. Joitakin päiviä vietin tornin raunioilla etsien tarkoitusta elämääni. Etsien jotain. Ja löysin sen tai ainakin osan elämän ilostani, lähdin vaeltelemaan kylästä kylään, kaupungista kaupunkiin etsien sitä loppu osaa. Vuosien, siis noin 4 vuoden aikana ehdin tehdä kaiken maailman sankaritekoja vaikka olinkin luopio, killan metsästämä. Noiden vuosien loputtua jäin erokoksi tähän metsään asumaan, viettämään viimeisiä kuukausiani kirjoitellen elämän tarinaani. Aloitin tästä tarinasta koska tästä alkoi elämäni käänne kohta joka toi minut tähän pisteeseen. Mutta kaikkien näiden rikkaitten kokemuksienkin jälkeen olen edelleen yksin. Täysin yksin.
Tekijän huomautus:
Tämä oli ensimmäinen fantasia kirjoitelmani voit huomata monia kliseitä ja jotkin nimet tai paikan nimet on kopioitu erilaisista fantasia kirjoista/jutuista. Ymmärrettävää on että olen amatööri näissä vielä. Mutta voin jos inspiraatio iskee kirjoittaa jopa jatkoa. Kommenttia tiestysti kiitos!
EDIT: Foorumi sekoitti " merkit ja henkilöiden puheista tuli sekava. Muutin merkit mutta nyt jäi siitä silti aika sekava.
EDIT 2: Korjasin nuo - merkit takaisin " merkiksi ja tällä kertaa se toimi kunnolla. Nyt voi saada puheistakin jotain selkoa.