Kahleet etsimässä kotia

[Yashiza]

Kahleet etsimässä kotia
Betaaja: Sam

***

Hetken kuuluu huutoa ja tuskaa, mutta pian se muuttuu kauniiksi sävelmäksi, jota rauhoittaa maan päällä olevia sieluja. Sulkiessaan kaiken muun tunnistaa sävelmän tutuksi ja läheiseksi. Ihmisten silmistä huomaa, ettei sävelmä ole ollenkaan rauhoittava. Kuitenkin se on kauniimpi kuin kaunis, rauhallisempi kuin rauhallinen. Se valloittaa hiljalleen koko maailman ja jokainen hiljentyy kuuntelemaan kahleiden ääniä.

On taas se aika vuodesta - ei vaan kuukaudesta - viikosta - päivästä - tunnista. Kukaan ei enää tiedä. Jokainen hetki on nimittäin vain odotusta. Kuka on kahleiden seuraava koti?

Tummat; synkät; mustat; elävät; suloiset; kahleet.


Ne ovat jokaisen omassa ajastusmaailmassa - jokaisella on jälki omassa kädessään - oikeassa tai vasemmassa - polttojälki. Kahleet osaavat hymyillä ja oivaltaa.

Sävelmä muuttuu rauhattomaksi ja villiksi; kahleet ovat löytämässä uuden kodin.

Jokainen näkee mielessään kuinka kahleet kuristavat tytön, nuoren ja viattoman - ettei kuitenkaan syyllisen? Ne repivät tytön sydämen ja suojan, jotta pääsevät asumaan syvälle sieluun - sielu on heille kuin hevonen; hevonen vie heidät sinne minne kahleet tahtovat.

Hiljaisuus laskeutuu maan - taivaan, että helvetin - päälle. Sävelmä muuttuu taas huudoksi ja tuskaksi; ihmiset huomaavat kuinka kahleet yrittävät päästä pois tytön sielusta. Tämä sävelmä taas rauhoittaa ihmisiä, pelottaa sieluja. Kahleilla kestää ikuisuus (näin ainakin ihmiset luulevat) päästä pois tytön sielusta ja kun ne pääsevät pois joutuu sielu sielujen maailmaan (joka on jo täynnä kahleiden uhreja).


Ikuisuus on ihmisille pari minuuttia. Pian kahleet etsivät uutta kotia ja sävelmä muuttuu rauhoittavaksi; se hiljentää jokaisen, pelottaa ihmisiä ja rauhoittaa sieluja - kahleet etsivät kotia ihmisistä, sielu saa olla taas rauhassa pari minuuttia.


Se on ikuisuus.

[Riyuu]

Luoja kun se oli ihana. Kuuntelin Malice Mizerin Unmei no Deai'ta ja itkin. Kahletyttö, tuntuu ihan kuin se olisin minä. Siihen ihan oikeasti pystyy samaistumaan, aika pysähtyy ja kello saa siivet. Viimeinen lause, "se on ikuisuus", tekee tarinasta jotenkin merkityksellisen, aivan kuin se olisi kokonaan kirjoitettu tuota yhtä ainoaa lausetta varten. Käytät vertauskuvallista kieltä kamalan ahdistavasti, mutta upeasti.

Pidin ihan valtavasti tarinan ideastakin. Tummat; synkät; mustat; elävät; suloiset; kahleet. Luoja.

<pilkunviilausta>
On taas se aika vuodesta - ei vaan kuukaudesta - ei vaan viikosta - päivästä -tunnista.
On taas se aika vuodesta - ei vaan kuukaudesta - viikosta - päivästä - tunnista. Kuulostaisi minun mielestä noin paremmalta, se tekisi kohdasta jotenkin yhtenäisemmän.
</pilkunviilaus>

Jösses, en löytänyt siitä mitään muuta viilattavaa. Se oli ihana, nyt päässä ei pyöri yhtään mitään muuta. Opeta minutkin kirjoittamaan noin.

[Yashiza]

Varsin mielenkiintoinen kommentti (ja minä vastaan erittäin aikaisin siihen). Kahletyttö. Mielenkiintoinen kuvitelma sinulla siitä.

Itseasiassa voisin jopa väittääkin, että kirjoitin tuon tarinan ainoastaan tuota yhtä lausetta varten. Halusin saada selväksi, että pieni hetki on ikuisuus.

Tuon kohdan todellakin voisi muuttaa tuommoiseksi. Oikeassa olet. ;) Kiitoksia.

[Kreifi]

Ihan kiva tarina. Lukuisat puolipisteet (niiden oikeasta käytöstä en sano mitään ) ja ajatusviivat rikkovat tekstiä todella paljon ja vaikeuttavat sen selkeää lukemista. En kuitenkaan sano, että ne olisivat huono veto, sillä teksti on kuitenkin lyhyt. Pidemmässä tekstissä olisin repinyt hiuksia päästäni ja lopettanut lukemisen.

Sitten muutamia pieniä pointteja:

"Hetken kuuluu huutoa ja tuskaa, mutta pian se muuttuu kauniiksi sävelmäksi, jota rauhoittaa maan päällä olevia sieluja."
Miten tuskaa kuullaan? No kuitenkin, mihin tuo se viittaa? Jos sillä viitataan tuskaan ja huutoon, niin vaihda se monikkoon. Samoin kuten muuttuu.

"Hiljaisuus laskeutuu maan - taivaan, että helvetin - päälle."
Turhaa kikkailua. Tarkoitako maan olevan taivas ja helvetti? Miksei tuo kohta voisi olla vaikka yksinkertaisesti "Hiljaisuus laskeutuu maan, taivaan ja helvetin päälle." Tai "Hiljaisuus laskeutuu maan - taivaan sekä helvetin - päälle." Nykyisellään (ja jälkimmäisessä ehdotuksessa) syntyy vahvasti kuva, että maa sisältää itsessään taivaan ja heövetin. En sitten tosiaan tiedä mitä olet hakenut.
Muutenkin voisin valittaa täysin turhasta kikkailusta, mutta jätänpä väliin, kun jotain sen tyyppistä tekstiä olet selvästi hakenut.