Maailmankesyttäjä

[Purity]

Pikkuinen välipala. Niin pieni, että jaksetaan kommentoidakin? On se. Onon. Syvällistä ideaa tällä ei ole, kunhan kirjoittelin erään hahmoni lapsuudesta jonkin verran. Hahmo ei ole mitenkään erityisen tärkeä minulle, mutta pidän hänen luonteestaan. Hahmo on esiintynyt eräässä toisessakin tekstissäni. Osasyynä sille, että tämän tänne esille laitoinkin oli mainostaa tätä vanhempaa tekstiä, joka on jo ihan unohduksiin vaipunut: Pieni elämä (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=6733). Olenpas nyt ilkeä.

Maailmankesyttäjä


Pieni tyttö taputti käsiään yhteen ja näytti muutenkin hyvin innostuneelta. Eikä suinkaan suotta - eihän lohikäärme kaupungissa ollut mikään ihan jokapäiväinen juttu. Tyttö juoksi täyttä jalkaa, hiljensi vauhtiaan kavutessaan lohikäärmeen hännän yli, ja lähti sitten uudelleen juoksuun esteen ohitettuaan. Suuren aukion toisella puolella tyttö viimein pysähtyi. Hän veti muutamaan kertaan syvään henkeä, ja uskaltautui sitten taputtamaan silinterihattuista miestä olkapäälle.
"Kas, hei Lilja", mies tervehti iloisesti. Lilja oli hetken hiljaa, mutta keräsi sitten rohkeutensa ja töksäytti sanottavansa nopeasti yhteen putkeen:
"Minulla on oma koira ja olen oikein kokenut ulkoiluttaja", hän ilmoitti.
"Haluatkos lenkkeilyttää tuota pikkuista, vai?", mies kysyi edelleen hymyillen. Lilja nyökkäsi innokkaasti.

Hetken päästä tyttö pitelikin ylpeänä kädessään aivan tavallista remmiä, joka ei tosin ollut minkään ihan tavallisen olennon kaulassa. Liljaa pelotti hieman mitä tapahtuisi, jos lohikäärme päättäisi ettei halunnutkaan olla tuntemattoman pikkutytön ulkoilutettavana. Tytön huolet osoittautuivat kuitenkin aivan turhiksi, sillä lohikäärme oli yksi lempeimmistä hänen tapaamistaan olennoista. Satueläin nuuhki puiden juuria ja nosti välillä toista suunnattoman kokoisista takajaloistaan merkitäkseen alueensa. Ihan siltä varalta, jos vaikka paikalle sattuisi vaeltamaan muitakin lohikäärmeitä.

Lilja nautti suunnattomasti kävelyretkestään lohikäärmeen kanssa. Tokihan itse olennon läsnäolo oli omiaan tuomaan tunnelmaa kesäiseen iltaan, mutta asiaa auttoi huomattavasti myös se, että Lilja tapasi vanhat ystävänsä - peikot ja kukkaiskeijukaiset - jotka myös liittyivät seurueeseen.

Puolisen tuntia myöhemmin Lilja palasi silmät säihkyen silinterihattuisen miehen luokse. Tyttö kiitti lohikäärmeen omistajaa ihanasta tilaisuudesta saada tutustua tämän lemmikkiin paremmin, ja hyppeli sitten iloisesti pois ystäviensä kanssa.

Pekka katseli vähän kummissaan kuinka pieni tyttönen jutteli itsekseen ja katosi viimein talon kulman taakse. Mies raapi takaraivoaan ja hymyili lapsuuden kauneudelle.

[Ze Shoopuf]

Onko sinulla joku Lilja-kompleksi vai pidätkö liljoista? Ja tämän minä sanon kahden tarinan perusteella... ^.^
Idea oli kiva ja tarina mielenkiintoinen. Mietityttää kyllä, että kuinka iso se lohikäärme oikein on, kun tytön pidää kiivetä sen hännän yli, mutta voi kuitenkin taluttaa sitä kuin koiraa... Noh, maailma on omituinen. =)
Kielioppi oli virheetöntä, tai ainakaan siinä ei ollut huomattavia virheitä.
Mitäsh muuta kirjoittaisi... Hieno novelli. Vai-mikä-lienee, novellilta vaikuttaa.
Kivaa luettavaa.

[Purity]

Kuten mainitsin aloitusviestissä, Lilja on esiintynyt toisessakin tekstissäni. Tämä toinen teksti on siis tuo Pieni elämä, ja ihan luonnollistahan se on, että tyttösen nimi ei ole vaihtunut kesken kaiken. :)

Novelli kertoo siis Liljan lapsuudesta. Tyttönen on vähän hupsu ja varustettu oikein vilkkaalla mielikuvituksella (kuten ehkä tuosta toisesta tekstistä huomaa), ja lohikäärmekin on loppujen lopuksi vain mielikuvitusta. Samoin kuin peikot ja kukkaiskeijut. :) En sitä suoraan sanonut, mutta kun jopa oma possuni (joka on tositosi huono tajuamaan tarinoiden ideoita) sen tajusi ilman että paljastin, niin uskoisin että se on riittävän selvästi ilmaistu.

Minä kiittelen sinua kommentista, positiivista palautetta on aina kiva kuulla (tai lukea).

[Laure]

Hmm. Tämä on oikeastaan aika kiva teksti, pidän kovasti. Kevyt ja helppolukuinen, ei liian pitkiä lauseita eikä kielioppi- tai kirjoitusvirheitä. Kovin selkeä kirjoitustyyli, on satukirjamaista tekstiä. Sanat ja ilmaisut luovat sellaisen tunnelman.

Ehkä yksi asia, mikä jäi häiritsemään, oli juuri tekstin lyhyys. Lohikäärmeen ulkoiluttamista olisi voinut kuvailla enemmän ja muutenkin jotain taustoja selitellä. Tosin silloin on aina se riski, ettei kukaan vaivautuisi lukemaan tätä. Myöskään tuo loppu ei ollut niitä parhaita, jos niin voi sanoa. Se tuli hieman liian nopeasti, sitä olisi voinut pohjustaa jotenkin. Tuollainen äkkinäinen "elämänviisaus" ei ole niin sopiva.

Yleisesti ottaen ja kokonaisuutena silti todella mukava ja kiva pätkä. Lukemisen arvoinen.

[Rune]

Miksiköhän täällä tuppaa olemaan aina joko runoja tai tällaisia muutaman kappaleen pituisia novelleja, hm? :P Noh, toisaalta oliko tuollakaan paljoa väliä. Juttujen laatu kompensoi lyhyyttä aivan hyvin.

Niin, elikkä teksti oli laadukasta, näkee selvästi että olet kirjoittanut, ja paljon. Joidenkin ongelmana on, että he kertovat asiat aivan liian suoraviivaisesti, olettaen, etteivät lukijat ymmärrä mitä he tarkoittavat tai yrittävät sanoa ilman, että kirjoittaja tosiaan kirjoittaa lukijoille valmiiksi mitä heidän tulisi ymmärtää tarinasta. Onneksi sinulla ei ole sentään tätä ongelmaa, päinvastoin. Vaikka periaatteessa tässä ei olisi mitään jännitystä tarvinnut ollakaan, tai mitään vastaavaa, teksti pitää lukijan vakaasti otteessaan. Pitäisi katsoa jos täältä löytyisi lisää tekstejä, kirjoittajana Purity. ;) Voisi löytyä vaikka miten nättejä tarinoita.

[Purity]

Laure

Hmm. Tämä on oikeastaan aika kiva teksti, pidän kovasti. Kevyt ja helppolukuinen, ei liian pitkiä lauseita eikä kielioppi- tai kirjoitusvirheitä. Kovin selkeä kirjoitustyyli, on satukirjamaista tekstiä. Sanat ja ilmaisut luovat sellaisen tunnelman.
Tuo on oikeasti mukava kuulla, sillä sellaista satukirjamaista tyyliä hainkin. Itse on kovin paha mennä omista teksteistään sanomaan onko tyyli onnistunut, sillä tekstin muokkaa mielessään sellaiseksi kuin sen on tarkoittanut, vaikkei se sitä todellisuudessa olisikaan.


Ehkä yksi asia, mikä jäi häiritsemään, oli juuri tekstin lyhyys. Lohikäärmeen ulkoiluttamista olisi voinut kuvailla enemmän ja muutenkin jotain taustoja selitellä. Tosin silloin on aina se riski, ettei kukaan vaivautuisi lukemaan tätä.
Minä rakastan lyhyitä novelleja. Pitkien kirjoittaminen vain ei ole tyyliäni. Minulla on tosin yksi pidempi tarina meneillään, mutta sitä en näyttele kenellekään, joten netissä tuskin tullaan koskaan näkemään kovin pitkiä juttuja minulta.

Minusta on kyllä mukava saada kommenttia, mutta oikeasti ei voisi vähempää kiinnostaa vaivautuvatko ihmiset lukemaan tekstejäni jos ne ovat heille liian pitkiä. En minä sentään niin hupsu ole, että menisin tekstejä väkisin lyhentämään lukijoita saadakseni. Jos pidempää tekstiä syntyy, niin sitten syntyy, ja jos ihmiset eivät lue niin se on heidän menetyksensä. :)


Myöskään tuo loppu ei ollut niitä parhaita, jos niin voi sanoa. Se tuli hieman liian nopeasti, sitä olisi voinut pohjustaa jotenkin. Tuollainen äkkinäinen "elämänviisaus" ei ole niin sopiva.
En oikein ymmärrä mitä tällä tarkoitit. Ei tekstissä ole mitään elämänviisautta.


Rune

Joidenkin ongelmana on, että he kertovat asiat aivan liian suoraviivaisesti, olettaen, etteivät lukijat ymmärrä mitä he tarkoittavat tai yrittävät sanoa ilman, että kirjoittaja tosiaan kirjoittaa lukijoille valmiiksi mitä heidän tulisi ymmärtää tarinasta. Onneksi sinulla ei ole sentään tätä ongelmaa, päinvastoin.
Tämäkin oli mukava kuulla. Itse koen että minulla on jatkuvasti ongelmia sen kanssa miten suorasti asiat kerrotaan. En halua tyrkyttää lukijalle kaikkea nenän eteen, mutta sitten taas en oikeastaan tiedä miten hyvin teksteistä sitten saa selvää jos kaikki ei ole kunnolla selitettynä. Itse kun tiedän mitä jutuillani tarkoitan, niin se on oikeasti todella vaikeaa saada selville että ymmärtääkö sitä tekstiä vai ei. :)


Pitäisi katsoa jos täältä löytyisi lisää tekstejä, kirjoittajana Purity. ;) Voisi löytyä vaikka miten nättejä tarinoita.
Hih, tarinoita kyllä löytyy jos etsii. Täytyy tosin varoittaa, että suurin osa teksteistäni ei ehkä sovi kuvaukseen 'nätti'. Ei tarvitse sen antaa kuitenkaan vaientaa lukuintoa, eihän? :)

[Ildjarn]

suorastaan harmittaa, kun en löytänyt kieliopista mitään valittamista. tosin en edes lukenut tekstiä kuin kerran läpi.

juttu oli mukava pikku novelli. omalla hämäävällä tavallaan myös aika humoristinen. itseasiassa siinä oli yksi ihan toimivakin heitto, sanotaan vaikka, että liittyy tuohon lohikäärmeen pissaamiseen.

eikä juttu ollut missään mielessä liian lyhyt. jos tarkoitus oli olla satu, niin juttu on tietysti hienoimmillaan silloin, kun se kerrotaan mahdollisimman yksinkertaisesti. ja tämä tarina tosiaan oli yksinkertainen.

tyrmäävää kyllä, olisin sitä mieltä, että tarina sopisi ehkä hyväksi luettavaksi joillekkin 3-6 vuotialle lapsosille. juttu oli omalla hienolla tavallaan rauhoittava. se antoi yksinkertaisen tuntemuksen, miten maailma voikaan olla niin kaunis.
tietenkin se vain nauratti tätä isompaa sukupolvea, mutta usko pois, luultavasti pienimmät pitäisivät siitä. pitääkin kokeilla lukea juttua pikkuveljelleni =)

[Grove]

Ihan hyvä tarina, tosin hieman epärealistinen, mutta se ilmeisesti oli tarkoituskin. Juoni oli ihan hyvä, ei paljoa kirjoitus virheitä, oli vielä vähän huumoriakin siellä ja kuten muut jo mainitsivatkin se oli myös kevyt- ja helppolukuinen joka taas on loistava homma koska ei niitä älyttömän pitkiä tekstejä jaksa edes lukea. Tuosta saisi hyvän tekstin johonkin suureen lasten lukukirjaan, koska se tosiaankin sopisi ehkä 3-6 vuotialle kuten jo mainittiinkin.

[Noirre]

Osasyynä sille, että tämän tänne esille laitoinkin oli mainostaa tätä vanhempaa tekstiä, joka on jo ihan unohduksiin vaipunut: Pieni elämä (http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=6733). Olenpas nyt ilkeä.

Ei kultaseni, vaan olet ovela.

Nätti pieni tekstinpätkä, joka jätti irrallisuudessaan monta kysymysmerkkiä. Viimeinen rivi oli yllättävä, mutta ehkä hieman "vaisu" lopetus. Ymmärrän, että hahmon nuoruuden kuvailulta ei pidä odottaa varsinaista suurta ideaa, mutta silti jäi vähän sellainen olo, että kaadoin kouralleni hiekkaa etsien sen sisältä kultahippua, ja sitten tuo hienojakoinen aine valuikin sormieni välistä jättäen käteen vain pölyä.

Kieliopillisesti erittäin kaunista, yksi lause aiheutti tosin aivoilleni pienen solmun:


Satueläin nuuhki puiden juuria ja nosti välillä toista suunnattoman kokoisista takajaloistaan merkitäkseen alueensa.

virkkeen toisen osan joutui kertaamaan että sen ymmärsi kunnolla. Mutta se voi tietysti johtua siitä, että aivoni ovat hiukan käseterässä.

Olisi mukavaa lukea tämän tyyppisiä tekstejä enemmän sillä tavalla,e ttä ne yhdessä alkaisivat muodostaa suurta kokonaisuutta. Kuulostaako mahdottomalta ajatukselta? :)