Kreifi
20.6.2004, 18:25:29
rtf-tiedosto ladattavissa täältä (http://www.geocities.com/zilk_autumnal/index/novellit/peili.rtf)
PEILI
osa 1, ehjä rikottava (rikkinäinen rikkoja)
Nainen katsoi peiliin ja sieltä häntä katsoivat takaisin pirstaloituneet kasvot. Ne olivat rikki, mutta se ei haitannut naista, sillä hänen elämässään oli kaikki hyvin. Joskus nainen olisi jopa voinut kuvailla elämäänsä täydelliseksi. Se oli ihanaa, juuri hyvä sellaisenaan.
Julia varmisti, että kodin ulko-ovi oli varmasti lukossa. Hän sammutti valot eteisestä ja valmistautui käymään nukkumaan. Ohittaessaan Drumo-peilin nainen oli näkevinään siinä jotain omituista. Hän pisti valot takaisin päälle ja katsoi peiliä. Peili oli täysin normaali. Hetken nainen mittaili tuota yli kaksimetriä korkeaa peilipöytää katseellaan ja hymyili. Peili oli tuotu asuntoon eilen. Se oli ollut halpa ja se oli kaunis vaikka ajan hammas olikin sitä hiukan näykkäissyt. Nainen sammutti valot ja siirtyi peiton alle.
Se oli lämmin paikka. Siellä oli hyvä olla, mutta jokin puuttui ja lämpökin muuttui vain fyysiseksi olotilaksi, josta oli todellinen lämpö kaukana. Julia oli tuntevinaan torakoiden kiipeävän sängyn alta aina peiton alle ja naisen kehon päälle. Julia yritti työntää nämä tuntemukset pois mielestään ja se onnistuikin - kiitos lausuttiin unelle.
Aamulla Julia heräsi ääneen, joka kuulosti aivan siltä kuin peiliä pitkin olisi vedetty jotain terävää. Hän hyppäsi äkkiä ylös sängystä ja säntäsi eteiseen.
"Oletko se sinä --", eteisessä ei ollut ketään.
Julia siirtyi katsomaan peiliä, mutta siinä ei ollut jälkeäkään. Hän siveli peilin liukasta ja kirkasta pintaa kädellään tarkastellen samalla omia kasvojaan.
"Karseaa katseltavaa", hän sanoi samalla kun painoi kasvonsa vasten peilin viileää pintaa.
Kului joitakin tunteja ja koitti perjantai-ilta. Julia oli päättänyt lähteä kavereidensa kanssa baariin. Huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kärsiä kotona yksinäisyydestä. Parempi vaihtoehto, mutta ei hyvä. Julia katsoi alaspäin, eikä nähnyt varpaitaan.
Baari-ilta oli mukava ja hauska siitäkin huolimatta, että Julialla ei ollut se kaikkein pirtein kausi elämästään menossa - päinvastoin, hän oli pikemminkin hyvin pahasti masentunut ja sen kaiken sai peili kuulla.
Kotimatkalla baari-illan iloiset asiat karisivat Julian mielestä ja hänen yllensä laskettiin musta viitta, joka pimeydellä, synkkyydellä ja ahdistuksella sai nuoren naisen vuodattamaan kyyneleen. Kotiovi aukesi hitaasti, mutta varmasti. Nainen laski aivaimet käsistään peilipöydälle ja sytytti valot. Lamppu välähti ja sammui.
"Äh, taas tuokin paloi", nainen mutisi.
Peili kuitenkin löysi valonsa ja nainen katseli sitä hämmentyneenä, sillä ei tuossa peilipöydässä ennen mitään valoa ollut palanut. Julia otti pari askelta peilin eteen ja kohdisti katseensa omiin kasvoihinsa, jotka peili näytti kaikessa loistossa ja valossa. Poskille valuneet meikit, kärsimyksen vääristämät kasvot ja liikaa itkeneet silmät näyttivät kiehtovilta ja kuniilta. Julia tykkäsi kasvoistaan.
Peili sammui ja Julia meni nukkumaan.
Kello soitti kahtatoista ja Julia heräsi sen meteliin. Yleensä tuo kello soitti kauniisti, mutta edellisen yön alkoholimäärän jälkeen kaunis oli kaukana kellon suomasta äänestä. Julia tuhahti nähdessään meikkien suttaaman tyynyliinan ja hän katsoi parhaaksi pestä meikit pois.
Peili irvaili pesutoimituksen ajan.
"Tämä on helvettiä", nainen sanoi tullessaan vessasta ja nähdessään kuvajaisensa peilissä.
"Jos alaston ruumiini olisi valtio, se olisi niin kammottava paikka, että en voisi asua siellä. Miksi siis asun ruumiissani?"
Kukaan ei vastannut.
Aamiaisen syötyään Julia kipaisi läheiselle kioskille hakemaan limsaa. Kioskilta palatessaan tyhjää mielessään Julia näki hahmon asunnossaan. Naisen suu vääntyi omituiseen hymyyn ja hän lähti juoksemaan kotiinsa. Hän avasi kotiovensa ja huusi innoissaan, "Hei!"
Kukaan ei vastannut.
Nainen otti pari askelta eteenpäin ja toisti tervehdyksensä.
"Hei, täällä", kuului ääni peilistä.
Julia kääntyi katsomaan peiliä johon oli kirjoitettu huulipunalla: OLETKO SINÄ OLEVASI JOTAIN? ETKÖ VOISI OLLA ELÄMÄTÖN? MINÄ VOISIN.
Nainen iski lasisen limsapullon säpäleiksi peiliin ja juoksi sänkyynsä itkien, "tämän helvetin on loputtava. Tämän helvetin on loputtava joskus."
Julia nukahti. Ei normaaliin väsymykseen vaan johonkin huomattavasti raskaampaan ja syvempään. Hän nukkui neljä tuntia. Herättyään hän nousi sängynlaidalle istumaan ja alkoi miettimään tekosiaan. Naista harmitti kauniin peilin kohtalo ja hän asteli eteiseen katsomaan missä kunnossa peili olisi. Peilissä ei ollut naarmuakaan. Koko peilipöytä oli samassa kunnossa kuin ostohetkellä, kulunut ja vanha, mutta kaunis ja virheetön. Koko peilipöytä kuvasti Julian mennyttä elämää; täydellinen ja kaunis.
Nainen oli kuulevinaan peilin sanovan, "olisitpa sinä kuin minä."
Julia astui jälleen kerran tuon peilin eteen, tällä kertaa jollakin tavalla jännittyneempänä ja odottavaisempana kuin koskaan ennen - eikä turhaan, peili näytti kauniin naisen, valloittavan nuoren kauniin naisen. Julia ei kestänyt näkyä, tuota muutosta, jolla ei ollut mitään logiikkaa. Nainen iski nyrkillä peiliä aiheuttaen siihen lukuisia säröjä.
"Tuo ei ole minä. Minä olen hyljätty ja inhottava, vastenmielinen ja unohdettu!" Julia jatkoi takomistaan kunnes peilistä irtosi palanen, joka tipahti peilipöydän pöytätasolle. Julia nosti palasen, jonka toimintatarkoitus oli juuri muuttunut. Peilinpalanen leikkasi naisen ihoa helposti. Julia katseli itseään peilistä verta vuotaen. Hän lyyhistyi lattialle menettäen melkein tajunsa. Maailma kieppui ja heilui, mutta se pysähtyi kun naisen katse osui hänen mahaansa, pulleaan mahaan, joka sisälsi kohdun jossa uusi elämä sykki ja odotti todellista tulemistaan.
"Ei, ei. Lapseni ansaitsee syntyä ja elää."
Nainen nousi jaloilleen. Ne eivät meinanneet kantaa, mutta naisen oli pakko päästä soittamaan apua. Pelkkä pakko riitti viemään naisen puhelimen luokse. Hän otti luurin käteen ja meinasi alkaa näppäilemään numeroita, kun lempeä miesääni sanoi, "sinun vaivaasi ei lääkäri voi parantaa."
Nainen menetti tajunsa.
osa 2, rikkinäinen rikkoja (rikkinäinen ehjääjä)
Televisio oli sijoitettu kirjahyllyyn. Se oli siinä ahtaasti, hyvä kun ilmaa sai. Kirjahylly oli sekainen, eikä se miellyttänyt sitä tarkastelevaa miestä sitten tippaakaan. Se olisi voinut olla hyvin järjestetty ja hyvin edustava, mutta sitä se ei ollut. Asialle olisi pitänyt tehdä jotakin, mutta mitä?
Vesa Karasto oli ollut aikoinaan yrittäjä. Jotkut olivat olleet sitä mieltä, että Vesa oli ollut jopa hyvä yrittäjä. Taidokas, kykenevä ja ahkera, joka pääsisi vielä pitkälle. Toiset olivat olleet erimieltä ja he saivatkin oikeassa olemisen tyydytyksen Vesan joutuessa lopettamaan yrityksensä ja ottamaan 100 000 euron velat niskaansa. Vesasta oli nopeasti tullut työtön velallinen, jonka mielipuuhia oli television edessä istuminen ja urheilun katsominen. Mielipuuhia ei tarkoittanut tässä tapauksessa, että Vesa olisi harrastanut moista mielellään - hänellä ei vain ollut muutakaan tekemistä.
Jälleen yksi päivä tekemässä alkuaan Vesan istuessa television edessä. Hän oli tuskastunut, ahdistunut ja erittäin toimeton.
"Ei helvetti!" mies huudahti ja heitti kaukosäätimen lattialle, "menen käymään ulkona tai jotain."
Vesa käveli puistossa mietiskellen. Hän ei saanut ajatuksistaan mitään selkoa. Hänen elämäntilanteensa vain oli huono, eivätkä lukuisat velat auttaneet asiaa laisinkaan. Vesa ei edes olisi halunnut käydä läpi kaikkia näitä ajatuksiaan. Kyltti "Kahvila-Kirpputori" voisi kuitenkin tuoda pelastuksen. Kahvia ja jutustelua tuttavien kanssa, ehkä ajatukset voisi työntää hetkeksi sivuun.
Vesa istahti samaan pöytään erään kauppiastuttavansa kanssa. Sami oli kova kauppamies, hän osti melkein mitä tahansa, mutta aina möi sen voitolla pois. Hetken keskustelun jälkeen jutunaihe kääntyikin kauppoihin, Sami pääsi taas loistamaan omassa elementissään.
"Eikös se sinun eteisesi ollut aika autio?"
"No juu, onhan se hiukan. Kuinka niin?"
"Minulla olisi tuolla täydellinen peilipöytä sinun eteiseesi. Mennäänkö katsomaan?" Sami aloitti myymisen.
"Mimmonen peilipöytä? Ei nyt olisi oikein varaa."
"Oijoi, erittäin hieno Drumo-peili, joka on aikoinaan ollut Bergströmmin kartanossa. Peili siitä on hiukan rikki ja siksi sinä saatkin tuon antiikkisen esineen kahdellakymmenellä eurolla. Ei paha hinta, kun sen arvo on varmasti yli 500 euroa."
"Jos se niin arvokas on niin miksi sinä sen minulle myyt noin halvalla?"
"Äh, ei minulla ole aikaa pitää sitä tuolla tilaa viemässä kunnes joku keräilijä sen tuolta bongaa. Enkä minäkään maksanut siitä paljoa. Sain sen hiukan omituista ja ikävää reittiä."
"Kakskymppiä", Vesa mietiskeli ääneen, "no se ei kyllä ole paljoa."
"Noniin, sittenhän me mennään ainakin katsomaan sitä."
Peilipöytä tosiaan oli komea. Aika oli sitä syönyt, mutta se oli kaunis ilmestys. Peili oli rikki, mutta se oli ainoa virhe peilipöydässä.
"Upea. Järjestätkö kotiinkuljetuksen?" Vesa kysyi.
"Tietenkin."
Peilipöytä tuotiin Vesan asuntoon. Se asettui eteiseen aivan kuin se olisi kuulunut sinne. Vesa tarkasteli hetkisen rikkinäistä peiliä.
"Tuolle on tehtävä jotakin", hän mutisi mielessään, mutta sanoista tekoihin osoittautui vain siirtymiseksi vakiopaikalle television eteen.
Päivä muuttui illaksi ja ilta pikkuhiljaa yöksi.
"Hittolainen!" Vesa huudahti ja ryntäsi kellariin. Hän kaivoi esille jos jonkinlaista pönikkää, ainetta ja seosta, sekä pari tyhjää purkkia. Hetken sekoittelun jälkeen hänellä oli purkillinen valkoista töhnää. Töhnä levitettiin peilin halkeamiin. Se kuivui nopeasti, mutta Vesa tiesi, että sen pitäisi antaa vaikuttaa yön yli.
Aamulla Vesa oli intoa täynnä. Hän keitti pikaisesti kahvia ja alkoi sitten raaputtamaan kuivunutta töhnää peilistä pois. Kun töhnä oli poistettu, sen alta paljastui kirkas täysin ehjä peili.
"Se onnistui, se todellakin onnistui!" Mies huusi innoissaan. Niin innoissaan, että hänen vaimonsakin heräsi.
"Mitä sinä metelöit?" Vesan vaimo kysyi tullessaan eteiseen pelkkä yöpaita päällä.
Mies ryntäsi halaamaan naista, "rakas, meistä tulee rikkaita, hittovieköön, meistä tulee rikkaita ja voimme unohtaa kaikki rahahuolet."
"Mitä sinä oikein höpiset?" Nainen kysyi hämmästyneenä ja irrottautui miehestä nähdäkseen tämän kasvot.
"Peili-X, aine, jolla me tulemme tienaamaan rahaa - ja paljon", Vesa vastasi.
Vesa istui toimistossaan ja selaili papereitaan uppoituneena täysin niiden sisältöön. Hänet keskeytti kuitenkin puhelimen pirinä, joka ensin tuntui vaimealta, mutta häiritsevältä ääneltä jostakin kaukaa. Hetki hetkeltä ääni kuitenkin voimistui, lopulta niin voimakkaaksi, että sen lopettamiseksi oli tehtävä jotakin.
"Vesa Karasto."
"Hei rakas", soittaja oli Vesan vaimo.
"No hei."
"Mietin vain, että voisitkohan tulla tänään hiukan aikaisemmin?"
"En oikein tiedä. Illalla saamme osavuosikatsauksen ja sitä tutkiessa menee varmasti aika myöhään."
"Et ollut eilenkään kotona", nainen yritti saada miehensä kotiin.
"Olen pahoillani, mutta en minä taida millään päästä."
Nainen iski suutuksissaan luurin kiinni ja samassa Vesan toimistoon asteli Vesan yhtiökumppani, hänen serkkunsa.
"No, mikäs nyt?" Marko kysyi Vesalta.
"Ei mitään erikoista, kotihuolia."
"Aaa, ymmärrän. Ettekös te kohta saa lapsenkin?"
"Juu, pojan pitäisi syntyä parin kuukauden sisällä."
"Vai niin. Mutta hei, tulin vain kertomaan, että kokoonnumme yhdeksältä."
Osavuosikatsaus oli parempi kuin Vesa oli uskaltanut odottaa. Yhtiön liikevaihto oli kasvanut 24,6% ja liikevoitto uskomattomat 37,8%. Yhtiöllä meni paremmin kuin koskaan. Uutisista ilostuneena Vesa lähti välittömästi kotiin kokouksen päätyttyä. Hänen oli pakko saada kertoa vaimolleen nämä uutiset.
Kotiovi avattiin nopeasti ja innoissaan. Vesa viskasi avaimet peilipöydälle ja huomasi, että peili oli rikki ja lattia veressä.
"Julia?" Vesa huudahti. "Julia, oletko sinä kunnossa?"
Vesa ryntäsi olohuoneeseen ja näki vaimonsa lattialla kuolleena.
----
Tämä teos tulee osallistumaan kirjoituskilpailuun, joten haluan hioa sen parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Ainakin seuraavat asiat kiinnostaisivat:
1. Onko teksti rikkonainen? Liian rikkonainen?
2. Saako siitä mitään selvää?
3. Onko se liian "helppo" tai ennalta-arvattava? Joutuuko/Saako sen lukemaan kaksi kertaa?
4. Onko se hyvä? :P
PEILI
osa 1, ehjä rikottava (rikkinäinen rikkoja)
Nainen katsoi peiliin ja sieltä häntä katsoivat takaisin pirstaloituneet kasvot. Ne olivat rikki, mutta se ei haitannut naista, sillä hänen elämässään oli kaikki hyvin. Joskus nainen olisi jopa voinut kuvailla elämäänsä täydelliseksi. Se oli ihanaa, juuri hyvä sellaisenaan.
Julia varmisti, että kodin ulko-ovi oli varmasti lukossa. Hän sammutti valot eteisestä ja valmistautui käymään nukkumaan. Ohittaessaan Drumo-peilin nainen oli näkevinään siinä jotain omituista. Hän pisti valot takaisin päälle ja katsoi peiliä. Peili oli täysin normaali. Hetken nainen mittaili tuota yli kaksimetriä korkeaa peilipöytää katseellaan ja hymyili. Peili oli tuotu asuntoon eilen. Se oli ollut halpa ja se oli kaunis vaikka ajan hammas olikin sitä hiukan näykkäissyt. Nainen sammutti valot ja siirtyi peiton alle.
Se oli lämmin paikka. Siellä oli hyvä olla, mutta jokin puuttui ja lämpökin muuttui vain fyysiseksi olotilaksi, josta oli todellinen lämpö kaukana. Julia oli tuntevinaan torakoiden kiipeävän sängyn alta aina peiton alle ja naisen kehon päälle. Julia yritti työntää nämä tuntemukset pois mielestään ja se onnistuikin - kiitos lausuttiin unelle.
Aamulla Julia heräsi ääneen, joka kuulosti aivan siltä kuin peiliä pitkin olisi vedetty jotain terävää. Hän hyppäsi äkkiä ylös sängystä ja säntäsi eteiseen.
"Oletko se sinä --", eteisessä ei ollut ketään.
Julia siirtyi katsomaan peiliä, mutta siinä ei ollut jälkeäkään. Hän siveli peilin liukasta ja kirkasta pintaa kädellään tarkastellen samalla omia kasvojaan.
"Karseaa katseltavaa", hän sanoi samalla kun painoi kasvonsa vasten peilin viileää pintaa.
Kului joitakin tunteja ja koitti perjantai-ilta. Julia oli päättänyt lähteä kavereidensa kanssa baariin. Huomattavasti parempi vaihtoehto kuin kärsiä kotona yksinäisyydestä. Parempi vaihtoehto, mutta ei hyvä. Julia katsoi alaspäin, eikä nähnyt varpaitaan.
Baari-ilta oli mukava ja hauska siitäkin huolimatta, että Julialla ei ollut se kaikkein pirtein kausi elämästään menossa - päinvastoin, hän oli pikemminkin hyvin pahasti masentunut ja sen kaiken sai peili kuulla.
Kotimatkalla baari-illan iloiset asiat karisivat Julian mielestä ja hänen yllensä laskettiin musta viitta, joka pimeydellä, synkkyydellä ja ahdistuksella sai nuoren naisen vuodattamaan kyyneleen. Kotiovi aukesi hitaasti, mutta varmasti. Nainen laski aivaimet käsistään peilipöydälle ja sytytti valot. Lamppu välähti ja sammui.
"Äh, taas tuokin paloi", nainen mutisi.
Peili kuitenkin löysi valonsa ja nainen katseli sitä hämmentyneenä, sillä ei tuossa peilipöydässä ennen mitään valoa ollut palanut. Julia otti pari askelta peilin eteen ja kohdisti katseensa omiin kasvoihinsa, jotka peili näytti kaikessa loistossa ja valossa. Poskille valuneet meikit, kärsimyksen vääristämät kasvot ja liikaa itkeneet silmät näyttivät kiehtovilta ja kuniilta. Julia tykkäsi kasvoistaan.
Peili sammui ja Julia meni nukkumaan.
Kello soitti kahtatoista ja Julia heräsi sen meteliin. Yleensä tuo kello soitti kauniisti, mutta edellisen yön alkoholimäärän jälkeen kaunis oli kaukana kellon suomasta äänestä. Julia tuhahti nähdessään meikkien suttaaman tyynyliinan ja hän katsoi parhaaksi pestä meikit pois.
Peili irvaili pesutoimituksen ajan.
"Tämä on helvettiä", nainen sanoi tullessaan vessasta ja nähdessään kuvajaisensa peilissä.
"Jos alaston ruumiini olisi valtio, se olisi niin kammottava paikka, että en voisi asua siellä. Miksi siis asun ruumiissani?"
Kukaan ei vastannut.
Aamiaisen syötyään Julia kipaisi läheiselle kioskille hakemaan limsaa. Kioskilta palatessaan tyhjää mielessään Julia näki hahmon asunnossaan. Naisen suu vääntyi omituiseen hymyyn ja hän lähti juoksemaan kotiinsa. Hän avasi kotiovensa ja huusi innoissaan, "Hei!"
Kukaan ei vastannut.
Nainen otti pari askelta eteenpäin ja toisti tervehdyksensä.
"Hei, täällä", kuului ääni peilistä.
Julia kääntyi katsomaan peiliä johon oli kirjoitettu huulipunalla: OLETKO SINÄ OLEVASI JOTAIN? ETKÖ VOISI OLLA ELÄMÄTÖN? MINÄ VOISIN.
Nainen iski lasisen limsapullon säpäleiksi peiliin ja juoksi sänkyynsä itkien, "tämän helvetin on loputtava. Tämän helvetin on loputtava joskus."
Julia nukahti. Ei normaaliin väsymykseen vaan johonkin huomattavasti raskaampaan ja syvempään. Hän nukkui neljä tuntia. Herättyään hän nousi sängynlaidalle istumaan ja alkoi miettimään tekosiaan. Naista harmitti kauniin peilin kohtalo ja hän asteli eteiseen katsomaan missä kunnossa peili olisi. Peilissä ei ollut naarmuakaan. Koko peilipöytä oli samassa kunnossa kuin ostohetkellä, kulunut ja vanha, mutta kaunis ja virheetön. Koko peilipöytä kuvasti Julian mennyttä elämää; täydellinen ja kaunis.
Nainen oli kuulevinaan peilin sanovan, "olisitpa sinä kuin minä."
Julia astui jälleen kerran tuon peilin eteen, tällä kertaa jollakin tavalla jännittyneempänä ja odottavaisempana kuin koskaan ennen - eikä turhaan, peili näytti kauniin naisen, valloittavan nuoren kauniin naisen. Julia ei kestänyt näkyä, tuota muutosta, jolla ei ollut mitään logiikkaa. Nainen iski nyrkillä peiliä aiheuttaen siihen lukuisia säröjä.
"Tuo ei ole minä. Minä olen hyljätty ja inhottava, vastenmielinen ja unohdettu!" Julia jatkoi takomistaan kunnes peilistä irtosi palanen, joka tipahti peilipöydän pöytätasolle. Julia nosti palasen, jonka toimintatarkoitus oli juuri muuttunut. Peilinpalanen leikkasi naisen ihoa helposti. Julia katseli itseään peilistä verta vuotaen. Hän lyyhistyi lattialle menettäen melkein tajunsa. Maailma kieppui ja heilui, mutta se pysähtyi kun naisen katse osui hänen mahaansa, pulleaan mahaan, joka sisälsi kohdun jossa uusi elämä sykki ja odotti todellista tulemistaan.
"Ei, ei. Lapseni ansaitsee syntyä ja elää."
Nainen nousi jaloilleen. Ne eivät meinanneet kantaa, mutta naisen oli pakko päästä soittamaan apua. Pelkkä pakko riitti viemään naisen puhelimen luokse. Hän otti luurin käteen ja meinasi alkaa näppäilemään numeroita, kun lempeä miesääni sanoi, "sinun vaivaasi ei lääkäri voi parantaa."
Nainen menetti tajunsa.
osa 2, rikkinäinen rikkoja (rikkinäinen ehjääjä)
Televisio oli sijoitettu kirjahyllyyn. Se oli siinä ahtaasti, hyvä kun ilmaa sai. Kirjahylly oli sekainen, eikä se miellyttänyt sitä tarkastelevaa miestä sitten tippaakaan. Se olisi voinut olla hyvin järjestetty ja hyvin edustava, mutta sitä se ei ollut. Asialle olisi pitänyt tehdä jotakin, mutta mitä?
Vesa Karasto oli ollut aikoinaan yrittäjä. Jotkut olivat olleet sitä mieltä, että Vesa oli ollut jopa hyvä yrittäjä. Taidokas, kykenevä ja ahkera, joka pääsisi vielä pitkälle. Toiset olivat olleet erimieltä ja he saivatkin oikeassa olemisen tyydytyksen Vesan joutuessa lopettamaan yrityksensä ja ottamaan 100 000 euron velat niskaansa. Vesasta oli nopeasti tullut työtön velallinen, jonka mielipuuhia oli television edessä istuminen ja urheilun katsominen. Mielipuuhia ei tarkoittanut tässä tapauksessa, että Vesa olisi harrastanut moista mielellään - hänellä ei vain ollut muutakaan tekemistä.
Jälleen yksi päivä tekemässä alkuaan Vesan istuessa television edessä. Hän oli tuskastunut, ahdistunut ja erittäin toimeton.
"Ei helvetti!" mies huudahti ja heitti kaukosäätimen lattialle, "menen käymään ulkona tai jotain."
Vesa käveli puistossa mietiskellen. Hän ei saanut ajatuksistaan mitään selkoa. Hänen elämäntilanteensa vain oli huono, eivätkä lukuisat velat auttaneet asiaa laisinkaan. Vesa ei edes olisi halunnut käydä läpi kaikkia näitä ajatuksiaan. Kyltti "Kahvila-Kirpputori" voisi kuitenkin tuoda pelastuksen. Kahvia ja jutustelua tuttavien kanssa, ehkä ajatukset voisi työntää hetkeksi sivuun.
Vesa istahti samaan pöytään erään kauppiastuttavansa kanssa. Sami oli kova kauppamies, hän osti melkein mitä tahansa, mutta aina möi sen voitolla pois. Hetken keskustelun jälkeen jutunaihe kääntyikin kauppoihin, Sami pääsi taas loistamaan omassa elementissään.
"Eikös se sinun eteisesi ollut aika autio?"
"No juu, onhan se hiukan. Kuinka niin?"
"Minulla olisi tuolla täydellinen peilipöytä sinun eteiseesi. Mennäänkö katsomaan?" Sami aloitti myymisen.
"Mimmonen peilipöytä? Ei nyt olisi oikein varaa."
"Oijoi, erittäin hieno Drumo-peili, joka on aikoinaan ollut Bergströmmin kartanossa. Peili siitä on hiukan rikki ja siksi sinä saatkin tuon antiikkisen esineen kahdellakymmenellä eurolla. Ei paha hinta, kun sen arvo on varmasti yli 500 euroa."
"Jos se niin arvokas on niin miksi sinä sen minulle myyt noin halvalla?"
"Äh, ei minulla ole aikaa pitää sitä tuolla tilaa viemässä kunnes joku keräilijä sen tuolta bongaa. Enkä minäkään maksanut siitä paljoa. Sain sen hiukan omituista ja ikävää reittiä."
"Kakskymppiä", Vesa mietiskeli ääneen, "no se ei kyllä ole paljoa."
"Noniin, sittenhän me mennään ainakin katsomaan sitä."
Peilipöytä tosiaan oli komea. Aika oli sitä syönyt, mutta se oli kaunis ilmestys. Peili oli rikki, mutta se oli ainoa virhe peilipöydässä.
"Upea. Järjestätkö kotiinkuljetuksen?" Vesa kysyi.
"Tietenkin."
Peilipöytä tuotiin Vesan asuntoon. Se asettui eteiseen aivan kuin se olisi kuulunut sinne. Vesa tarkasteli hetkisen rikkinäistä peiliä.
"Tuolle on tehtävä jotakin", hän mutisi mielessään, mutta sanoista tekoihin osoittautui vain siirtymiseksi vakiopaikalle television eteen.
Päivä muuttui illaksi ja ilta pikkuhiljaa yöksi.
"Hittolainen!" Vesa huudahti ja ryntäsi kellariin. Hän kaivoi esille jos jonkinlaista pönikkää, ainetta ja seosta, sekä pari tyhjää purkkia. Hetken sekoittelun jälkeen hänellä oli purkillinen valkoista töhnää. Töhnä levitettiin peilin halkeamiin. Se kuivui nopeasti, mutta Vesa tiesi, että sen pitäisi antaa vaikuttaa yön yli.
Aamulla Vesa oli intoa täynnä. Hän keitti pikaisesti kahvia ja alkoi sitten raaputtamaan kuivunutta töhnää peilistä pois. Kun töhnä oli poistettu, sen alta paljastui kirkas täysin ehjä peili.
"Se onnistui, se todellakin onnistui!" Mies huusi innoissaan. Niin innoissaan, että hänen vaimonsakin heräsi.
"Mitä sinä metelöit?" Vesan vaimo kysyi tullessaan eteiseen pelkkä yöpaita päällä.
Mies ryntäsi halaamaan naista, "rakas, meistä tulee rikkaita, hittovieköön, meistä tulee rikkaita ja voimme unohtaa kaikki rahahuolet."
"Mitä sinä oikein höpiset?" Nainen kysyi hämmästyneenä ja irrottautui miehestä nähdäkseen tämän kasvot.
"Peili-X, aine, jolla me tulemme tienaamaan rahaa - ja paljon", Vesa vastasi.
Vesa istui toimistossaan ja selaili papereitaan uppoituneena täysin niiden sisältöön. Hänet keskeytti kuitenkin puhelimen pirinä, joka ensin tuntui vaimealta, mutta häiritsevältä ääneltä jostakin kaukaa. Hetki hetkeltä ääni kuitenkin voimistui, lopulta niin voimakkaaksi, että sen lopettamiseksi oli tehtävä jotakin.
"Vesa Karasto."
"Hei rakas", soittaja oli Vesan vaimo.
"No hei."
"Mietin vain, että voisitkohan tulla tänään hiukan aikaisemmin?"
"En oikein tiedä. Illalla saamme osavuosikatsauksen ja sitä tutkiessa menee varmasti aika myöhään."
"Et ollut eilenkään kotona", nainen yritti saada miehensä kotiin.
"Olen pahoillani, mutta en minä taida millään päästä."
Nainen iski suutuksissaan luurin kiinni ja samassa Vesan toimistoon asteli Vesan yhtiökumppani, hänen serkkunsa.
"No, mikäs nyt?" Marko kysyi Vesalta.
"Ei mitään erikoista, kotihuolia."
"Aaa, ymmärrän. Ettekös te kohta saa lapsenkin?"
"Juu, pojan pitäisi syntyä parin kuukauden sisällä."
"Vai niin. Mutta hei, tulin vain kertomaan, että kokoonnumme yhdeksältä."
Osavuosikatsaus oli parempi kuin Vesa oli uskaltanut odottaa. Yhtiön liikevaihto oli kasvanut 24,6% ja liikevoitto uskomattomat 37,8%. Yhtiöllä meni paremmin kuin koskaan. Uutisista ilostuneena Vesa lähti välittömästi kotiin kokouksen päätyttyä. Hänen oli pakko saada kertoa vaimolleen nämä uutiset.
Kotiovi avattiin nopeasti ja innoissaan. Vesa viskasi avaimet peilipöydälle ja huomasi, että peili oli rikki ja lattia veressä.
"Julia?" Vesa huudahti. "Julia, oletko sinä kunnossa?"
Vesa ryntäsi olohuoneeseen ja näki vaimonsa lattialla kuolleena.
----
Tämä teos tulee osallistumaan kirjoituskilpailuun, joten haluan hioa sen parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Ainakin seuraavat asiat kiinnostaisivat:
1. Onko teksti rikkonainen? Liian rikkonainen?
2. Saako siitä mitään selvää?
3. Onko se liian "helppo" tai ennalta-arvattava? Joutuuko/Saako sen lukemaan kaksi kertaa?
4. Onko se hyvä? :P