Mauler
22.6.2004, 23:10:39
Viinipoika
Kassaneiti kortittaa Viinipojan tarkastaakseen hänen ikänsä. Henkkarit paljastavat hänen iäkseen 19 vuotta, melkein 20. Ei siis huolta asiaan. Kone ottaa viinipullon hinnan ja hän maksaa sen. Kävellessään ulos hän mietiskeli, hän tahtoi elämäänsä jotain lisää. Se nyt oli yhdentekevää, hänellä oli edessään ilta tämän maagisen viinipullon kanssa. Päästyään kotiin, Viinipoika asetti pullon kallelleen viinipullotelineeseen ja istahti hetkeksi sängylleen. Pieni asunto ei ahdistanut häntä, ehei. Se ruokki häntä. Hänen kirjoituksensa puhkuivat yhteiskunnan vastaista raivoa ja kapinaa. Hän ei tahtonut olla hippi, hän tahtoi olla kapinoiva ja tuhoava cyberpunkkari.
Tuli ilta ja tekstiä oli tullut. Hän asetti kynän ja vihkosen yöpöydälle joka oli sängyn vieressä. Pikainen suihku, sen verran että hiukset tulivat puhtaaksi. Kuivatessaan itseään hän huomasi viinipullossaan jotain kummaa. Se tavallaan hohti jotain valkoisen sävyistä väriä. Outoa. Hiukset ja vartalon kuivattuaan hän pukee päälleen puhtaan vaatekerran. Solmio kaulaan ja hieman silmämeikkiä, hän oli valmis iltaan. Pullo sanoi "BÅP" ja se oli auki. Vanhaa espanjalaista viiniä, vuosikertaa 1992. Juotuaan pari lasillista hän laski lasin kädestään ja meni hakemaan kirjaa hyllystä. Yhtäkkiä hän kuuli, tai ehkä pikemminkin tunsi humahduksen takanaan. Viini nousee? Ei voi olla.
Kääntyessään ympäri häneltä tippuu kirja lattialle, mikä se nyt olikaan, kun hän huomaa sängyn laidalla vaaaleahiuksisen tytön. Mitä helvettiä? Viinipoika seisoo vain paikallaan eikä saa suustaan yhtään sanaa. Tyttö nostaa päätään ja pitkien vaaleiden hiusten alta paljastuu kauniit, kauniit kasvot. Viinipoika mykistyy yhä enemmän. Kaunis tyttö kysyy hänen nimeään. Viinipoika kertoo nimekseen Viinipoika. Tyttö hymähtää ja esittelee itsensä Luluksi. Kuinka veikeä nimi, Viinipoika ajattelee. Lulu ehdottaa että he lähtisivät nauttimaan tuota viiniä puistoon. Viinipoika ei estele vaan on suostuvainen. Kävellessä kohti puistoa pienet keijut lentävät ohi ja hihittävät. Synkkä ja orpo Viinipoika ja sädehtivä Lulu ovat hassu näky, niin suuri kontrastiero. Lululla on kauniit siivet, niissä on miljoona pientä timantinkaltaista kidettä ja ne säkenöivät katulamppujen valossa.
Jonkin ajan päästä he saapuvat puiston nurmikolle ja istahtavat ison puun alle. Viinipoika laskee korin maahan ja ottaa sieltä tuon viinipullon ja kaksi viinilasia. Kaataen molemmat noin puoliksi täyteen. "Tänään kaikki on puoliksi täyttä, eikä puoliksi tyhjää." Hän ajatteli. Lulu hymähti ja vei lasin huulilleen, kallisti sitä hieman ja siemaisi viiniä. Tyytyväinen ilme. Hyvä näin. Yhtäkkiä Lulu kysyy aikooko Viinipoika juoda viiniään ollenkaan. Viinipoika hätkähtää ja hörppää hieman hätäisesti lasistaan neljänneksen. Se maistui aivan erilaiselle kuin kotona. Se maistui vaniljalle ja rypäleille, siinä oli värettä ja miljoona unelmaa. He katselevat tähtiä ja miettivät. Molemmilla kai sama ajatus, mitä sanoa. Viinipoika ei tahdo kuluttaa aika kysyäkseen mistä Lulu putkahti hänen sängyn laidalle, joten hän kysyy mitä mieltä hän on iltataivaasta. Lulun puhuessa hänen silmät säihkyvät ja kasvot myötäilevät liikkuvia huulia. Kaikki oli kuin hidastetussa filmissä ja jokaisella pään käänteellä tai käden liikkellä ilmaan jäi kiiltävää pölyä. Taikaa. Kuin nopeudensäädöllä, kaikki muuttuu taas normaalinopeudelle Lulun kysyessä mitä mieltä Viinipoika oli kyseisestä asiasta. Viinipoika heitti ilmoille jotain latteuksia, hän tahtoi vain katsella. Taas hiljainen hetki. Lulu vaikuttaa vaivaantuneelta ja Viinipoika havahtuu. Kysyy taas jotain ja katselee tuota ilmestystä. Pian viini on loppu, taika loppuu. Lulu nousee ylös ja sanoo että tahtoo käydä katsomassa järven rantaa. Viinipoika laittaa tyhjän viinipullon ja tyhjät lasit takaisin koriin.
He saapuvat järven rantaan. Lulu juoksee katsomaan taivaan peilikuvaa tyynen järven pinnasta. Näkymä on varsin upea. Viinipoika laskee korin maahan ja menee hänen taakseen, katsoen Lulun olan yli tuota luonnon taideteosta. Minuutit kuluvat, kunnes Lulu kääntyy ympäri ja katsoo säkenöivillä silmillään Viinipojan tummaksi meikattuja silmiä. Hetken ajan Viinipoika ei ole synkeä, hän ei tahdo kapinoida yhteiskuntaa vastaan ja tappaa politiikkoa. Olo on rauhallinen, aivan kuin tuo järvenpinta. Kaikki on selvää, helppoa, ihanaa. Sitten hän tuntee kuiskauksen korvissaan ja Lulu kävelee hänestä läpi ja seuraavana hetkenä Viinipoika seisoo yksin peilikirkkaan järven rannassa. Alkaa tuulla, puut kahisevat ja järven pinta rikkoutuu. Tuuli voimistuu, mutta Viinipoika tuntee sisällään rauhan. Tasapainon. Euforia. Siitä illasta lähtien, Viinipoika kirjoitti vain runoja luonnosta, kauneudesta ja rauhasta.
/////////////////
Pistin rivit uusiksi, mutta kappaleita en muuttanut. Nyt se näyttää mielestäni järkevämmältä.
Kaikki kommentit otan vastaan ja käyn/kävin ne läpi.
Mitä itse hain tällä tarinalla, oli tunne semmoisesta taiasta, miten toinen ihminen voi muttaa toista tai miten kokemus voi muuttaa toista. Jotain sellaista. Jees.
Kassaneiti kortittaa Viinipojan tarkastaakseen hänen ikänsä. Henkkarit paljastavat hänen iäkseen 19 vuotta, melkein 20. Ei siis huolta asiaan. Kone ottaa viinipullon hinnan ja hän maksaa sen. Kävellessään ulos hän mietiskeli, hän tahtoi elämäänsä jotain lisää. Se nyt oli yhdentekevää, hänellä oli edessään ilta tämän maagisen viinipullon kanssa. Päästyään kotiin, Viinipoika asetti pullon kallelleen viinipullotelineeseen ja istahti hetkeksi sängylleen. Pieni asunto ei ahdistanut häntä, ehei. Se ruokki häntä. Hänen kirjoituksensa puhkuivat yhteiskunnan vastaista raivoa ja kapinaa. Hän ei tahtonut olla hippi, hän tahtoi olla kapinoiva ja tuhoava cyberpunkkari.
Tuli ilta ja tekstiä oli tullut. Hän asetti kynän ja vihkosen yöpöydälle joka oli sängyn vieressä. Pikainen suihku, sen verran että hiukset tulivat puhtaaksi. Kuivatessaan itseään hän huomasi viinipullossaan jotain kummaa. Se tavallaan hohti jotain valkoisen sävyistä väriä. Outoa. Hiukset ja vartalon kuivattuaan hän pukee päälleen puhtaan vaatekerran. Solmio kaulaan ja hieman silmämeikkiä, hän oli valmis iltaan. Pullo sanoi "BÅP" ja se oli auki. Vanhaa espanjalaista viiniä, vuosikertaa 1992. Juotuaan pari lasillista hän laski lasin kädestään ja meni hakemaan kirjaa hyllystä. Yhtäkkiä hän kuuli, tai ehkä pikemminkin tunsi humahduksen takanaan. Viini nousee? Ei voi olla.
Kääntyessään ympäri häneltä tippuu kirja lattialle, mikä se nyt olikaan, kun hän huomaa sängyn laidalla vaaaleahiuksisen tytön. Mitä helvettiä? Viinipoika seisoo vain paikallaan eikä saa suustaan yhtään sanaa. Tyttö nostaa päätään ja pitkien vaaleiden hiusten alta paljastuu kauniit, kauniit kasvot. Viinipoika mykistyy yhä enemmän. Kaunis tyttö kysyy hänen nimeään. Viinipoika kertoo nimekseen Viinipoika. Tyttö hymähtää ja esittelee itsensä Luluksi. Kuinka veikeä nimi, Viinipoika ajattelee. Lulu ehdottaa että he lähtisivät nauttimaan tuota viiniä puistoon. Viinipoika ei estele vaan on suostuvainen. Kävellessä kohti puistoa pienet keijut lentävät ohi ja hihittävät. Synkkä ja orpo Viinipoika ja sädehtivä Lulu ovat hassu näky, niin suuri kontrastiero. Lululla on kauniit siivet, niissä on miljoona pientä timantinkaltaista kidettä ja ne säkenöivät katulamppujen valossa.
Jonkin ajan päästä he saapuvat puiston nurmikolle ja istahtavat ison puun alle. Viinipoika laskee korin maahan ja ottaa sieltä tuon viinipullon ja kaksi viinilasia. Kaataen molemmat noin puoliksi täyteen. "Tänään kaikki on puoliksi täyttä, eikä puoliksi tyhjää." Hän ajatteli. Lulu hymähti ja vei lasin huulilleen, kallisti sitä hieman ja siemaisi viiniä. Tyytyväinen ilme. Hyvä näin. Yhtäkkiä Lulu kysyy aikooko Viinipoika juoda viiniään ollenkaan. Viinipoika hätkähtää ja hörppää hieman hätäisesti lasistaan neljänneksen. Se maistui aivan erilaiselle kuin kotona. Se maistui vaniljalle ja rypäleille, siinä oli värettä ja miljoona unelmaa. He katselevat tähtiä ja miettivät. Molemmilla kai sama ajatus, mitä sanoa. Viinipoika ei tahdo kuluttaa aika kysyäkseen mistä Lulu putkahti hänen sängyn laidalle, joten hän kysyy mitä mieltä hän on iltataivaasta. Lulun puhuessa hänen silmät säihkyvät ja kasvot myötäilevät liikkuvia huulia. Kaikki oli kuin hidastetussa filmissä ja jokaisella pään käänteellä tai käden liikkellä ilmaan jäi kiiltävää pölyä. Taikaa. Kuin nopeudensäädöllä, kaikki muuttuu taas normaalinopeudelle Lulun kysyessä mitä mieltä Viinipoika oli kyseisestä asiasta. Viinipoika heitti ilmoille jotain latteuksia, hän tahtoi vain katsella. Taas hiljainen hetki. Lulu vaikuttaa vaivaantuneelta ja Viinipoika havahtuu. Kysyy taas jotain ja katselee tuota ilmestystä. Pian viini on loppu, taika loppuu. Lulu nousee ylös ja sanoo että tahtoo käydä katsomassa järven rantaa. Viinipoika laittaa tyhjän viinipullon ja tyhjät lasit takaisin koriin.
He saapuvat järven rantaan. Lulu juoksee katsomaan taivaan peilikuvaa tyynen järven pinnasta. Näkymä on varsin upea. Viinipoika laskee korin maahan ja menee hänen taakseen, katsoen Lulun olan yli tuota luonnon taideteosta. Minuutit kuluvat, kunnes Lulu kääntyy ympäri ja katsoo säkenöivillä silmillään Viinipojan tummaksi meikattuja silmiä. Hetken ajan Viinipoika ei ole synkeä, hän ei tahdo kapinoida yhteiskuntaa vastaan ja tappaa politiikkoa. Olo on rauhallinen, aivan kuin tuo järvenpinta. Kaikki on selvää, helppoa, ihanaa. Sitten hän tuntee kuiskauksen korvissaan ja Lulu kävelee hänestä läpi ja seuraavana hetkenä Viinipoika seisoo yksin peilikirkkaan järven rannassa. Alkaa tuulla, puut kahisevat ja järven pinta rikkoutuu. Tuuli voimistuu, mutta Viinipoika tuntee sisällään rauhan. Tasapainon. Euforia. Siitä illasta lähtien, Viinipoika kirjoitti vain runoja luonnosta, kauneudesta ja rauhasta.
/////////////////
Pistin rivit uusiksi, mutta kappaleita en muuttanut. Nyt se näyttää mielestäni järkevämmältä.
Kaikki kommentit otan vastaan ja käyn/kävin ne läpi.
Mitä itse hain tällä tarinalla, oli tunne semmoisesta taiasta, miten toinen ihminen voi muttaa toista tai miten kokemus voi muuttaa toista. Jotain sellaista. Jees.