Perhosen lento

[Yashiza]

Jatkonovelli. Kliseinen, mutta kaunis (itsekehu haisee~?). Linkin Park muusa. Rating vaihtelee. PG-13-R. Hetslash. Alku on rikkonainen.

Beta: Jordan

***

Chapter 1


Tyttö. 16-vuotias. Kutsuu itseään Misiaksi. Mustan veden jumalatar.


Kylpyhuone. Kylmä suihku. Silkinpehmeä iho. Iho muuttuu jäisessä suihkussa karheaksi ja ryppyiseksi. Hän istuu suihkun nurkassa ja antaa kaiken pyyhkiytyä.

Misia astuu pois kylpyhuoneesta. Hänellä ei ole pyyhettä päällään, karvaan mantelin tuoksu leviää kylpyhuoneesta koko asuntoon. Tyttöä palelee, asunnon ikkunat ovat auki ja ulkona sataa lunta. Kylmyyden melkein huomaa, kuinka vesipisarat muuttuvat jääpisaroiksi hänen ihollaan. Asunnossa ei ole minkäänlaista eloa. Ehkä tunnin tai kaksi sitten olisi voinut huomata huokailua ja tuskaa. Tytön pienet askeleet vievät hänet omaan huoneeseensa. Jalanjälkiä seuraamalla ei olisi löytänyt huoneeseen. Hän nimittäin päätti eksyttää jokaisen seuraajansa elottomasta asunnosta. Ken tietää kuka voisi seurata häntä täällä?

Tyttöä palelee edelleen. Hän ei välitä peilistä, joka paljastaa hänen ihonsa olevan kananlihalla. Misian alahuuli alkaa täristä. Haava hänen oikeassa kädessään ei ole vieläkään parantunut. Se vuotaa yhä vertaa. Veri yrittää kiertää tytön pienessä, mutta laihassa kehossa. Hänen luunsa melkein näkyvät, arvet rumentavat hänen kauneuttaan.

Vaatteita hän ei kuitenkaan ala vielä pukemaan. Hän siirtyy pöydän luo, istahtaa siihen ja katsahtaa sitten peiliin. Kylmä suihku ei ollut pyyhkinyt kaikkia meikkejä. Ripsiväri valuu edelleen poskilla. Katkerana tyttö huutaa äitiään ja alkaa melkein itkemään. Hän kuitenkin ryhdistäytyy ja ryhtyy etsimään meikkejään. Mustaa kajalia, luomiväriä, huulipunaa, ripsiväriä, kaikki löytyvät pienestä pöytälaatikosta. Misian käsi alkaa täristä, hänen alkaessa laittaa sinertävän mustaa huulipunaa. Lähes mustat kyyneleet alkavat valua hänen silmistään. Varovaisesti tyttö kuitenkin pyyhkii kyyneleet pois. Posket alkavat ahmia lämpöä, joka leviää Misian sormista. Sekään ei kuitenkaan riitä elävöittämään Misian poskia.

Pehmeä kosketus Misian iholla aiheuttaa pelkoa ja tuskaa. Kosketus on tuttu, niin lämmin, mutta kuitenkin niin kuvottava. Hän katsoo peiliin ja tietää, ettei voi enää mitään.

Lavuaarista valuu vesi yli, suoraan kylpyhuoneen kylmälle lattialle. Käsi vapisee ja ovi sulkeutuu.

Misian kauniin pitkät hiukset ylettyvät melkein hänen kyynärpäihinsä saakka. Näyttävän silkkimäisen hameen helma on koristeltu upeilla kuviolla. Pelkkää mustaa hän ei kuitenkaan ollut. Hihaton tummanvihreä paita korostaa hänen hellän vihreitä silmiä. Hän pyyhkii mustan huulipunansa pois. Se on ohi, eikä hänen enää tarvitse miettiä sitä. Se kuitenkin tulee vastaan tulevaisuudessa. Ehkä huomenna. Misia ajattelee katkerana äitiään. Miksi?


Kuin näkymätön. Kukaan ei istahda Misian viereen, jokainen yrittää etsiä paikkaa joka olisi mahdollisimman kaukana hänestä. Misia istuu takanurkkaan, vaikka haluaisikin lähelle muita tyttöjä. Opettaja ei edes huomaa Misian istuvan siellä, vaan kyselee muilta kotiläksyjä ja jakaa monisteen jokaiselle, paitsi Misialle. Misia tietää opettajan unohtaneen hänet, mutta kymmenen minuutin kuluttua papereiden jaosta hän päättää nousta ja hakea monisteen. Muut alkavat hihittää ja kuiskailla, kun hän käy hakemassa monisteen opettajan pöydältä.
"Ai, unohdinko sinut?", opettaja sanoo, kun Misia hakee paperin. Ei mitään muuta.
Misia palaa takaisin pulpettinsa ääreen ja katsoo monistetta. Hetken ajan Misia luulee näkevänsä itsensä arkilla. Se sama tyttö kylmässä suihkussa, ilman ketään. Pian kuitenkin oikea teksti tulee esiin täynnä geometriaa. Misia kääntää monisteen ja alkaa piirtämään. Kukaan ei huomaa mitä hän tekee, hän on näkymätön. Näkymätön tuska. Piirros valmistuu hiljalleen ja tuttu tilanne palaa takaisin kuviin jonkun muun näkökulmasta.

Suudelma tuntui kylmältä, viileältä ja kostealta. Toiselle se oli nautintoa, toiselle se oli kaikkea muuta. Vesihana juoksi täysillä, lämmin ja suopea vesi, joka sekoittui hiljalleen veren ja nautinnon kanssa

Tunti lähenee loppuaan ja opettajan suupielessä on edelleen pahantuulinen hymy. Pian hänen hymynsä muuttuu virnistyksesi.
"Palauttakaa koelomakkeet nyt."
Misia katselee muita. Muut katsovat häntä ja virnistävät. Tämä oli juoni. Juoni häntä vastaan. Mitään ei voi enää tehdä. Katkeruus seuraa häntä. Miksi?

Koulun käytävät eivät ole lainkaan tuttuja Misialle. Seinät tulevat käytävillä aivan liian helposti vastaan, ihmiset eivät väistä vaan törmäävät tahallaan Misiaan, jolloin hän kaatuu ja pudottaa kirjaansa. Häntä tyrkitään portaikossa, hänen kirjansa leviävät portaille, hän itse kaatuu vain pari porrasta pudoten. Hame ja sen kaunis helma repeävät, ja hänen polveensa syntyy haava, ehkä kaksi. Kukaan ei yritä auttaa häntä, jokainen kävelee ohi, muutama ehkä kääntää katseensa ja hymähtää. Pakko päästä kotiin.


Hengitys on tiheää ja raskasta. Mies kuiskasi jotain hänen korvaansa, jotain likaista ja tuhmaa, yrittäen samalla repiä hänen vaatteitaan ja päästä sisään.

Vesihana oli suljettu, mutta kuitenkin kuuli kuinka vesipisarat putoilivat hiljaa toinen toisensa jälkeen vaateriepujen päälle.

[Candice]

Kaanis kaanis, tyksin tyksin.

Näin koko ajan lukiessani Misian. Varsinkin nuo pari ensimmäistä kappaletta, jotka ovat kaunista kuvailua sykähdyttivät. Misia on todellakin erikoislaatuinen tyttönen, näin tämän koko ajan mielessäni tekstiä lukiessani. Kouluun päästessä tunnelma pääsi hiukan(siis toooosi vähän) lässähtämään, mutta lopussa sekin korjaantui.

Nuo kursivoidut välimietteet olivat toimivia ja juuri oikeissa paikoissa. Tämä oli kaunis kaunis kaunis. Odotan ihan malttamattomana jatkoa. Yleensä näissä kun tuppaa alku olemaan loistava ja loppu täysin latistunut sukka, jossa prinssi valkealla ratsullaan pelastaa kaikki. Sinä kerrot kuitenkin todella kauniisti ja odotan sinulta nyt paljon.

:)

[Leya]

Katkerana tyttö huutaa äitiään ja alkaa melkein itkemään. itkeä
Näyttävän silkkimäisen hameen helma on koristeltu upeilla kuviolla. kuvioilla
Misia kääntää monisteen ja alkaa piirtämään. piirtää

Sinulla on kiva tapa kirjoittaa kertomuksia. Nuo pienet kirjoitusvirheet eivät paljoa lukunautintoa haitanneet, sillä huomasin ne vasta toisella lukukerralla.Tästä ensimmäisestä osasta olet saanut mielenkiintoa herättävän alun. Misia on todella kiinnostava henkilöhahmo ja haluaisin tietää vähän enemmän hänen menneisyydestään. Sitten minua kiinnostaa se, miten Misia on joutunut tällaiseen tilanteeseen koulussa, siis sain sellaisen kuvan että häntä kiusattaisiin tai jotain sellaista. Lisäksi kerroit mielenkiintoisella sekä tarinaan sopivalla tavalla jostakin aiemmin tapahtuneesta tilanteesta, josta myös haluaisin tietää lisää. Mielenkiintoni heräsi heti kun kerroit että Linkin Park oli muusasi. Minä tykkään tästä tarinanalusta todella paljon, niin että jatkoa jään odottelemaan. Kai jatkoa tulee?

[LizzieFox]

Todella kaunis tarina.

Minä en ymmärtänyt tätä ihan kokonaan mutta mieleeni tuli jo heti alussa että Misia olisi raiskattu. Tyttö ressu. Kenenkään ei ole hyvä olla noin yksin kuin Misia on. Minut valtasi suuri tunne-ryöppy kuin luon tämän (yleensä tätä aluetta en edes paljoa selaile). Nyt odotankin sitten jatkoa tähän. Toivottavasti sitä tulee ja pian.

[Ze Shoopuf]

Ihana tarina. Todella surullinen, Melko realistinen, mutta osittain myös mystinen. Minua rupesi todella säälittämään Misia.
Minä sain sellaisen kuvan, että Misian isä raiskaa tätä tai Misian äidin joku ystävä tekee niin.
Mutta, ihanasti kirjoitettu. Surullinen, ahdistava tunnelma oikein huokuu tästä. Nuo kursivoidut kohdat tuo eloa ja mystiikkaa tähän. Olkoot kuinka liseinen, pidän tästä ja haluan tähän jatkoa. ^___^

[Yashiza]

Hoo! Kiitoksia kommenteista! (: Teille selviää kyllä Misia menneisyys, kun luette eteenpäin. Ja nimeksi muuten vaihdoin Haunted by Past.

A/N: Tarina etenee hyvää vauhtia eteenpäin. Vaihdoin nimeä ja sain kehitettyä jonkinlaisen juonen. Hyvin erilainen kuin ensimmäinen luku. Jonkinlaista horror-tunnelmaa. PG-13

Chapter 2

Kuollut joki virtaa villinä kohti tuntematonta läpi siltojen ja karikoiden. Joki on kuollut ihmisten saasteisiin, virheisiin, kyyneliin. Ihmisen syyllisyys hukkuu joen pohjaan. Mikään ei enää elä harmaanvihreässä joessa, joka yrittää hakea pelastusta jostain kaukaa. Kyyneleitä se ei voi paljastaa, ne ovat siellä missä joen haavat ovat, minne ihminen ei halua nähdä. Misia ottaa kädelleen palan virtaavaa jokea ja juo sen rauhallisesti. Kaksikymmentä vuotta sitten vesi oli juomakelpoista, nyt sen raikas makeus on haihtunut ja tilalle on tullut katkeran suolainen maku. Ukkosen jyrinää, sadepilvet peittävät suuren taivaan, aurinko katoaa pilvien taakse. Sadepisarat tuntuvat Misian iholla lämpimiltä ja pehmeiltä, ne levittäytyvät iholle kuin aurinkovoide joka voisi suojata tytön ihoa kaikelta pahalta. Meikki valuu hänen kasvoiltaan alas pehmeästi sekoittuen kyyneleiden ja veren kanssa. Maa on täynnä karkeita kiviä, mutta Misia jatkaa kulkuaan joen rannalla kompastellen korkokengillään. Ilta on muuttunut hiljalleen yöksi ja ilma kylmenee lähes huomaamatta. Tytön olkalaukku on hajonnut ja hänen säärensä ovat täynnä haavoja, mutta vaistomaisesti hän vain jatkaa kävelyä joen kanssa kohti tuntematonta.

Kirkonkellot soivat kaksitoista kertaa keskiyön merkiksi. Yhtäkkiä pilvet häipyvät pois, sade lakkaa ja ilma kylmenee hetkessä. Misia pysähtyy ja niin pysähtyy jokikin. Hän kääntyy ympäri ja alkaa täristä. Sateen luoma suojakerros on kadonnut iholta.
Pariisin syrjäseudulla on kirkko, joka jatkaa keskiajan perinteitä. Lähistöllä ei pitäisi olla minkäänlaista elämää, koska joen varrella olevat seudut ovat autioituneet kymmenisen vuotta sitten. Vesi muuttuu mustaksi, sen harmahtava sävy katoaa samalla kun tähdet ja aurinko ilmestyvät taivaalle. Kuu ja aurinko samaan aikaan, keskiyön soiton jälkeen? Vaikka ne kirkastavat taivaan, on silti pimeää ja hiljaista. Kellot soivat jossain ja niiden vaiettua vain lintujen ääntely rikkoo hiljaisuuden. Suuri parvi lentää pois rannan lähellä olevasta metsästä, josta kumeat lyönnit olivat kuuluneet. Misian kielellä alkaa maistua kitkerän veren maku ja hänen päätään huimaa. PONG. Joku lyö taas kirkonkelloja, tällä kertaa vain kerran.

Kello on yksi ja täysi hiljaisuus laskeutuu. Mikään tai kukaan ei enää hengitä, kun verilammikko muodostuu rannalle. Tytön päässä on syvä haava josta valuu ruusunpunaista ja sametintuntuista verta. Pieni verivirta kiertää kivien lomassa ja valuu jokeen, sekoittuen mustan veden kanssa. Misia ei hengitä enää.

"Huolehdithan siskosta jos minä kuolen", nainen kuiskaa tytölle. Naisen ääni on katkonainen ja vaisu, tyttö saa hädin tuskin mitään selvää naisen puheesta. Tyttö pelkää ja tärisee, pudistaa päätään hitaasti ja ottaa naisen kädestä kiinni vuodattaen kyyneleitä. "Ei, et sinä-", tyttö aloittaa rauhallisesti, mutta lopettaa kesken kun takaa ilmestyy mies joka ottaa hänen hartioistaan kiinni ja hymyillen sanoo naiselle: "Älä huolehdi, minä pidän heistä hyvää huolta." Tyttö katsoo sydänmonitoria, jonka viiva tasaantuu suoraksi.

"Hän alkaa virota", nainen sanoo miehelle, joka pitää käsiään päänsä päällä. Mies kohottaa katseensa ja nyökkää. Nainen kävelee tyytyväisenä pois, hänen työnsä on tehty. Useimmilla ihmisillä on täällä valkoinen puku ja päähine jossa on punainen risti. Ilmapiiri on surullinen ja synkkä ja ilmassa leijuu omituinen haju. Miehet ryntäilevät käytävästä toiseen ja osa heistä kävelee jonkinlaisen letkun kanssa. Käytävien seinät on maalattu harmahtavalla värillä, odotushuoneessa on hitusen sinistä sävyä, mutta muuten koko rakennus on harmaata ja valkoista. Mies nousee seisomaan ja huokaisee helpotuksesta. Miehen silmäpussit osoittavat hänen olleen hereillä ainakin yli vuorokauden, ehkä kaksikin päivää. Hänen huulessaan on pieni haava, mutta muuten hän näyttää hyvin komealta nuorelta mieheltä. Kullan ja ruskean sekoitus hiuksissa, hyvin ajettu parta ja syvänsiniset silmät. Takki on mustasta viskoosista tehty, alla hänellä on valkoinen ruutupaita ja hyvin tiukat siniset farkut. "Missä hän on", mies kysyy toiselta naiselta, joka tulee odotushuoneeseen. Nainen katsoo miestä pitkään, ja vastaa hetken päästä: "Huoneessa neljäsataaviisitoista, viides kerros ja käytävän päässä." Mies kiittää ja kävelee kohti hissiä, kohti tuntematonta niin kuin Misia ja joki.

Soittorasia soi pienessä mustavalkoisessa huoneessa ja pieni muovityttö tanssii karusellimusiikin tahdissa. Kaikki on mustaa ja valkoista, huoneessa hengittää kaksi ihmistä jotka ovat sulautuneet kahteen väriin.

Musiikki lakkaa soimasta, pieni muovityttö lakkaa tanssimasta ja toinen ihminen lopettaa hengittämisen. Mustaan ja valkoiseen eksyy lammikollinen punaista väriä, tummansävyistä... Hengittävä ihminen vapisee ja pudottaa veitsen ruudulliselle muovilattialle.

Vesi juoksee hanasta ja sekoittuu punaisen veren kanssa. Musta ja valkoinen eivät hallitse enää huonetta ja elonpilke katoaa kaiken ympäriltä.

[Ze Shoopuf]

Voi min pidin tästä. Ihanan mystinen ja salaperäinen, mutta ei-kursivoidut kohdat on kuitenkin kirjoitettu melko realistisesti. Ihana sekoitus mystisyyttä ja realistisuutta siis.
Täytyy kyllä sanoa, etten vieläkään tajunnut, mistä on kyse. No jaa, ehkäpä aivoni joskus palaavat sieltä iänikuiselta lomaltaan ja kertovat minullekin. ^^

Mutta ihanasti kirjoitettu. Minua tosiaan kiinnostaa tietää, mitä seuraavaksi tulee.
Lisää tällaista, kyllä. Lisää.
Tykkään tästä.