FFX-viikko
kirjoittanut
19.12.2011 kello 15:17:27 (248 Katselukertaa)
Viime viikko tuli tosiaan pidettyä taukoa GT5:stä ja sehän tarkoitti sitten FFX:n peluuta. Viikko meni aika tylsästi, kun en sitten hirveästi ehtinyt pelata, kun maanantaina sain viimeisenkin syyskuussa tilaamastani noin 40 leffasta (ja kymmenkunta oli kertynyt sen jälkeen), joten maanantai ja tiistai menikin niiden pistämisessä tietokantaan ja leffablogini leffalistaussivulle. Keskiviikkona sentään pääsin vähän pelaamaan ja koska viikonloppuna siivotutti ja päivällä tuli käytyä sunnuntaina leffassakin, niin pelata en ehtinyt kuin lauantaina. Keskiviikkona tosiaan pelasin peliä ekan kerran yli vuoteen, mutta pienen alkuhaparoinnin jälkeen vanhat taidot ja taidottomuudet palasi mieleen. Mitä kaikkea ehdinkään tehdä?
Penancea tuli yritettyä pari kertaa, mutta tuloksetta. Keskiviikkona ekalla kerralla oli sellainen kokeilu, jonka aikana verestin vähän muistojani sen suhteen välittämättä pahemmin, miten siinä menee. En edes muista, kauanko taistelu kesti. Samalla sain mietittävää seuraavaksi pelikerraksi ja lauantaina sitten hyödynsin näitä miettimiäni taktiikoita, tosin niiden hyötypuolesta en sitten tiedä. Puolisen tuntia kuitenkin kestin, jonka aikana tosin nähtiin pari Penancen saamaa Mighty Guardia. Lisää ideoita tuli taas mieleen, mutta niiden toimivuuden näen sitten joskus, kun seuraavan kerran pelaan. Tuon toisen yrityksen jälkeen huomasin armorini olevan ihan väärät, sillä ne oli selvästi hankittu jotain dark aeonia varten, eikä niillä varsinaisesti ollut käyttöä Penancea vastaan. Tiduksella esimerkiksi oli käytössä kilpi, jossa ei ollut käytetty edes kaikkia ominaisuuksia. Useimmille oli kuitenkin "varakilpi", jossa oli Break HP limit sekä Auto-Haste (ja pari tyhjää slottia), joten niiden avulla sitten seuraavaan taistoon. Yunalta ja Wakkalta vielä toinen kilpi puuttuu, vaikka Wakkallakin ihan hyvä kilpi on jo nyt. Niin ja huomioittehan edelleen, etten halua/suvaitse neuvoja tähän vastukseen.
Penancen lisäksi tuli vedettyä muutama peli blitzballia ja tämänkin kohdalla pienen alkukankeuden jälkeen kaikki sujui kuin unelma, paitsi että Techcopy-nappi piti tsekata tutorialista. Kaikki pelit tuli voitettua kuitenkin, vaikka Luca Goersin oleminen ekana vastuksena vähän ikävä olikin, kun en heti ollut asioista enää perillä. Tämän pelin kohdalla odottelen, että Nimrook vapautuisi ja saisin sen Keepan tilalle (Keepa on hyvä, mutta loppupeleissä ei yhtä hyvä kuin Nimrook). Tämän pelin kanssa on vielä paljon tekemistä, sillä huonoimmat pelaajani, jotka on valittu blitzball-oppaiden avulla, ovat vasta levelillä 13. Tämähetkinen taktiikka on se, että vedän Tiduksella (se on lvl 40 tai jotain) pari maalia ja sitten annan niiden huonoimpien kopitella kaikessa rauhassa ja ainakin Ronsoja vastaan tämä toimi mainiosti.
Niin ja koska olen jumissa Penancessa, minulla on meneillään operaation Plan B, jossa kehitän aeoneja, kunnes pääsen siitä Penancesta. Tietenkin olisi kannattavaa kehittää vain niitä käyttökelpoisimpia aeoneja, m utta koska minä olen minä, aloitan pohjalta eli tällä hetkellä kehityksen alla ovat ne aeonit, joilla oli lauantain jälkeen 19000 HP:ta. En ole varma, onko siitä mitään hyötyä, jos saan aeoneille maksimi-hp:t, mutta niin kauan kuin en saa kehitettyä Penancea vastaan minut voittajaksi nostavaa taktiikkaa, niin kehitän näitä siinä ohella. Sen tiedän, että nykyisellään parhaat aeonit kestävät pari iskua Penancea vastaan ja käytettyäni overdriven Penance iskee ainakin kahdesti ennen aeonin uutta vuoroa, niin jos saisin edes yhden lisäiskun, niin sekin olisi eteenpäin. Toivon mukaan saan Penancen kuitenkin tapettua kauan ennen kuin tämä lisäisku tulee ajankohtaiseksi. Nyt tuli treenattua parituhatta hp:ta parille aeonille, joten hommaa on vielä ja paljon. Olen muuten melkein ylpeä siitä, että arpoessani Monster Arenalla, että mihin minun pitikään mennä saadakseni Power Spherejä, osuin heti oikean vihollisen luo ilman ylimääräisiä tappeluja (vuoden tauon jälkeen oli vähän vaikea suunnistaa oikeaan osoitteeseen).
Mutta nyt alkaa taas GT5:n peluu. Luvassa ainakin kuusi super lisenssiä ja muutama Special-ajo Nürburgring Nordschleifella ennen seuraavaa leveliä ja siten seuraavaa taukoa.




