Pinchi-tädin muistelmat

Blogillani kun ei ole mitään aihepiiriä, koskekoon tämänkertainen merkintä minulle tärkeäksi muodostunutta harrastusmuotoa, eli liikuntaa. Monille liikkuminen ja kunnosta huolta pitäminen on ollut itsestäänselvyys pienestä pitäen, mutta mä oon vuositolkulla vihannut sitä. Antakaa mun siis vouhottaa!

Ensimmäistä kertaa elämässäni voin sanoa harrastavani liikuntaa, kun ennen karsastin sitä viimeiseen asti. Liikkuminen oli mielestäni epämukavaa, siinä tulee hiki, hengästyy, kylkiin pistää, kengät hiertää, ei huvittanut ja oli parempaakin tekemistä. Ei vain tullut lähdettyä ulos reippailun merkeissä. Olen kyllä aina tykännyt uimisesta ja rauhallisista kävelyistä, mutta sellainen rasittava kuntoliikunta ei tullut kysymykseenkään. Parin kolmen vuoden ajan olin käynyt lenkillä ainakin kerran viikossa. Aktiivisen liikkujan minusta kuitenkin teki jumppakortin hommaaminen vuosi sitten! Ajatus oli jo muhinut päässä pitempään, koska olin totaalisen tympääntynyt itroihini sekä halusin kokeilla eri lajeja. Lisäksi tuo jumppakortin hommaaminen houkutti siksi, että se myös motivoisi liikkumaan enemmän. Eihän nyt kallista korttia turhanpäiten tulisi hommattua, ja joku säännöllisesti järjestettävä jumppa auttaisi siinäkin että liikunnasta tulisi osa viikoittaista rutiinia. Ensimmäinen jumppatuntini oli Mind & Body. Se on pilates-tyyppinen tunti, jossa vahvistetaan keskivartalon syviä lihaksia hengitystekniikan avulla. Olin tietenkin lihavin ja kaikista eniten hikoileva siellä, ja aijai miten kipeäksi tottumattomat lihakseni menivätkään. Nykyisin uskallan jo mennä pumppeihin ja muille reippaammille tunneille riehkasemaan ja hikoilemaan, enkä enää ole se kaikista lihavin ja huonoin! Aluksi tunsin oloni typeräksi heiluessani siellä muiden jumppaajien kanssa samaan tahtiin, kuvittelin että tällainen sopulijoukko näyttää varmasti idioottimaiselta. Niin tai näin, sittemmin estot on karisseet.

Palatkaamme muistoista arkeen. Eilen jumppatunnilla alkoi jostain syystä suunnattomasti jurppia eräs kanssajumppaaja, kutsuttakoon häntä vastedes Nti Nynnersöniksi. Nti Nynnersön tekee kaiken oman päänsä mukaan, omassa tahdissa, suurimmilla painoilla, ja elitistisyyden huipuksi kaikki liikeet vielä niin että näyttäisi kuin hän rehkisi kaksinverroin enemmän kuin muut. Käytännössä hyppää korkeammalle, liikkuu reippaammin, tekee lihaskuntoliikkeet nopeammin ja syvemmin. Ei sinänsä haittaa se jos joku kokee tunnin liian kevyeksi ja tekee liikkeet rankemman kautta, mutta kun nti Nynnersön tekee ne kaikki päin vittua! Jos vaikka tehdään jotain askelsarjaa vasemmalle, tämää tekee oikealle ja väärässä rytmissä. Jos katsoisin tilannetta kärpäsenä katossa, se näyttäisi siltä kuin synkronoidusti liikkuvien seeprojen keskellä mouhoaisi LSD:tä nauttinut kirahvi, joka kuvittelisi olevansa reiveissä. Kuvitelkaapa tämä tilanne mielessänne. Sellaista se eilen oli jumppatunnilla. Jumppaohjaaja kiekui käskyjään ja ohjeitaan mikin kautta mutta nti Nynnersöniin niillä ei ollut mitään vaikutusta. Ensikerralla jos tämä nainen tulee samalle tunnille, menen täysin toiselle puolelle salia niin ei tarvitse kyrpiintyä.

Palasin taas kesälomakoomasta takaisin järjestykseen ja liikunnan syrjään. Kesällä meno oli melko satunnaista, jumpissa tuli käytyä max. kerran viikossa jos sitäkään ja lenkilläkin kerran pari, oli niin tukahduttavan kuuma ja sain joka jumpan jälkeen hirveän päänsärynkin. Mutta tämä viikko oli tehostartti ruotuun pääsyssä, sain roudattua perseeni tunneille jopa neljä kertaa! Syyskuussa alkaa TNV:llä syyslukukausi ja siellä olisi tarjolla kaikkea uutta jännää. Myös syksy syöksyy maisemiin kovaa vauhtia, eli vähänkö on ihanaa mennä pimeällä lenkkipolulle lehtiin kahlaamaan tai sateella sadetakki päällä kävelylle, ja lopuksi juoda kotosalla kupposellinen sumppia tahi teetä!