View RSS Feed

Echo

Kynnyksen mataluus

Arvostele tämä kirjoitus
Olen jo pidempään pyöritellyt mielessäni blogia, jonne voisin kirjoitella kaikenlaista, ehkäpä lähinnä peleistä tai muusta viihteestä ja taiteesta. Saamattomuus on kuitenkin ollut tähän asti esteenä, sillä en ole jaksanut etsiä sopivaa hostauspaikkaa saati suunnitella ulkoasua. Nyt tämän uuden systeemin myötä ratkesi molemmat ongelmat joten ehkäpä tästä vielä tulee jotain! Tarkoitus olisi siis kirjoitella säännöllisin väliajoin pelaamistani peleistä, olivat ne sitten vanhoja, jo unohdettuja teoksia tai uusia, vasta muovisista kahleistaan irti päästettyjä. (Tosin, omasta hyllystä löytyy pelejä, jotka ovat siellä seisseet viitisen vuotta ja edelleen koskemattomina odottavat... )

Itse pidän ehkä kaikkein eniten siitä, jos sattuu löytämään jonkin vanhan, itselleeen tyystin tuntemattoman pelin, ja se osoittautuukin mahtavaksi ja pelaamisen arvoiseksi tapaukseksi. Tai pelin, jota on ehkä jo lapsena pelannut, mutta ei ole vanhempana siihen koskenut. Toisinaan sitä myös löytää hauskoja kokemuksia jo tuttujen pelien parista, ja tämä olkoon kanava jonne innostuneisuuttani puran. Varaan oikeuden olla rajaamatta aiheita turhan tiukasti peleihin, sillä välillä sitä törmää esimerkiksi niin hyvään musiikkiin, animeen, sarjakuvaan tai johonkin, että tekisi mieli jonnekin sitä mainostaa. Lisäksi koitan ylläpitää tai jopa kehittää tällä kirjoitustaitoa, sillä siitä ei ikinä ole haittaa. Näin opiskelujen (ainakin toistaiseksi) päätyttyä tuntuu, että rapistuminen on vaarana ja siihen tämä tarjoaa toivottavasti sopivaa troppia. En lupaa että päivitystahti tulee olemaan mikään huima, mutta jos sitä kerran-pari viikossa saisi kirjoiteltua.


(pahoittelen jos otsikko sai luulemaan täältä löytyvän jotain syvällisempääkin pohdiskelua ihmisyydestä ja elämän katoavaisuudesta)
Asiasanat: Ei mitään Lisää / muokkaa asiasanoja
Luokat
Ei luokiteltu

Kommenttia

  1. Para5ite:n avatar
    Itsekkään en blogia ole alotellut ikinä koska en jaksa vierailla monella sivulla, mutta kirjoittele ihmeessä peli jutskia (tuossa yhden jo kirjoitit) koska niitä on aina kiva lukea. Aika kova Gamerfag kun olen. Varsinkin noita wanhempien pelien juttuja on kiva lukea kun niitä en itse pelaile.
  2. psaijai:n avatar
    Heh mietin itsekkin että pitäisköhän alkaa kirjottaa blogia juuri esim. peleistä tai leffoista. Toki onhan tuolla foorumeilla ketjut arvosteluille mut blogi ois siinä mielessä kivempi et itse löytää ne helposti.

    Niin ja otsikosta tuli mieleen ekaks pohdintaa ovien kynnyksien mataluudesta. xD