Pinchi-tädin muistelmat

Yritän juoda aamukahvia, mutta se tuottaa tuskaa koska ylähuulessani napottaa afta. Ja äejjän tekkee kippeetä kyn yrittää kaffekupposesta siemauksen ottaa! Mä olen kärsinyt aftoista niin kauan kuin muistan, mutta välillä saattaa mennä kuukausiakin ettei niitä vaan tuu. Nyt on mennyt useampi viikko niin että kun yksi parantumassa, on toinen jo kehittymässä. Syytä näitten syntymiseenhän ei tiedetä, vaikka joitakin spekulointeja on. Omien kokemuksien mukaan vaahtoamaton hammastahna auttoi, mutta viitsin ostaa sen 7€ maksavan tuubin vain kerran.

Lisäks kärsin perioraalidermatiitistä, joka mun kohdalla on vain pieni ärsyttävä kosmeettinen haittaa, ja esiintyy tällä hetkellä paljon lievempänä kuin mitä tuossa linkin kuvassa. Mutta haitta kummiskin! Tästä olen kärsinyt about 7 vuotta, vaikka oikean diagnoosin sain kolmisen vuotta sitten. Silloin mulle määrättiin geeliä tuon päälle laitettavaksi, mutta ei se ole tepsinyt. Kävin eilen lääkärissä muusta syystä, josta kerron tuonnempana, ja samalla vinkaisin tästä "suunymärysrutostani" (joksi olen tän tuttavallisesti nimittänyt) ja sain siihen antibioottikuurin. Jos en taudista pääsisikään kokonaan eroon, olisi kivaa jos iho näyttäisi kerrankin hyvältä.

Niin se syy miksi ylipäätään lääkäriin menin. Jotkut tällä foorumilla tietävätkin, että olen hieman neuroottinen hiusteni ja niiden lähdön suhteen! Olen nyt seitsemisen vuotta stressannut harvenevista hiuksistani. Yleensä muut eivät huomaa sitä, mutta itseäni tosissaan ahdistaa kun vessan valossa tuntuu että kalju paistaa päälaelta ja harjatessa jää tukko kutreja kouraan. Kaverit ovat naureskelleet että kuvittelen kaiken ja enkä mä mihinkään kaljuunnu, mutta kyllä mulla ihan oikeasti on harvempi tukka päälaella kuin niskassa! Äitillä ja siskollanikin on ihan supertiheät kuontalot, kun taas isukkini haivenet ovat Homer Simpson -tasoa. Mutta niin, lääkäriin menin koska halusin once and for all selvittää että onko kaikki vain kuvitelmaa, kärsinkö naisten miestyyppisestä kaljuuntumisesta vai voiko takana olla jokin sairaus. Lääkäri oli mukava, spekuloitiin eri syitä ja sain lähetteen labraan verikokeisiin: multa mitataan arvot ainakin 15:sta eri aineesta, muunmuassa testosteronista! Maanantaiaamuna olisi tarkoitus labrassa käydä. Vaikka ei mitään ole vielä selvinnyt, olen tyytyväinen että asiaa saatiin nyt eteenpäin. Kävin ensin terkkarilla pari viikkoa sitten marmattamassa, mutta terkka (ei ollut sama kuin millä yleensä olen käynyt) oli sellainen about meikän ikäinen, varmaan just valmistunut, kun ei se tuntunut hiusasioista mitään tietävän ja muutenkin ehkä vähätteli ongelmaani. Onneksi se sai sentään lähetteen lääkärille kirjoitettua.

Terveyshistoriastani sen verran, etten about kaksikymppiseksi välittänyt mistään terveyteeni liittyvistä asioista ja lääkäriin menin vasta kun pää istui hartioilla 180 astetta kääntyneenä. Olin kyllä ihan terveenä pysynytkin! Mutta sitten alkoi masennus vaivaamaan, ja sitä mukaa pelkäsin tosissani, kaljuuntumisen ohella, sokeutuvani ja sairastavani vakavampiakin sairauksia. Tämä olisi hyvin voinut olla tunnusmusiikkini! Oireet olivat vissiinkin psykosomaattisia. Vyyhti alkoi purkautua vasta kun muutin Turkuun ja kävin terveydenhoitajalla: varasin ajan sähköpostitse ja kirjoitin todella pitkän listan minua vaivaavista oireista, ja terkkarin kanssa sitten käytiin listaa kohta kohdalta läpi. Terkkari oli onneksi kokenut ja huolehtivainen ja havaitsi lukuisten fyysisten vaivojen takana olevat psyykkiset syyt, ja sain sitten niihinkin apua. Olen ollut aina huono puhumaan henkisestä hyvinvoinnistani: saatoin kotona olla todella ahdistunut ja vaan märistä, mutta sitten terkkarille päästyäni esitin aurinkoista. Viimeiset pari-kolme vuotta on ollut todellista eheytymisen aikaa (ällöttävä ilmaisu), viimeksi olen henkisesti voinut näin hyvin varmaan 8-vuotiaana. Sosiaaliset tilanteet eivät enää aiheuta ahdistusta, osaan suhtautua vastoinkäymisiin paremmin ja stressinsietokykyni on noussut. Toki elämä ei vieläkään ole aina auvoista, epätoivon täyttämiä päiviä aina harvakseltaan iskee, mutta niinhän niitä jokaiselle normiterveelle aina joskus. Varmaan seuraavassa blogimerkinnässäni tuskastelen kuinka koulu stressaa ja kaamos masentaa, mutta sitten vaan taputelkaa mua olalle että kyllä se menee muutamassa päivässä ohi, do not worry.

Olen tässä viimeaikoina käyttänyt julkista terveydenhuoltoa häikäilemättömästi hyväkseni. Miksen, kun kerran olen vielä kevääseen asti opiskelija ja siten se minulle on pääasiassa maksutonta? Nyt on viimeiset hetket tarttua näihin vuositolkulla askarruttaneisiin ongelmiin ja selvittää syyt kunnolla.