Tämä FF:n ostin jo julkaisupäivänä ja pari viikkoo sitten huomasin, että 3. CD:llä pari alkupuolen FVM:tä ei toimi. Vähän rupes jo pelottamaan toimiiko koko 3. CD siitä eteenpäin, mutta kyllä se sen jälkeen on ihan hyvin toiminut.
Toi alkupuolen "Queen Brahne tuhoaa kaiken" -teema oli kyllä aika tylsä, mutta kun pelissä päästiin eroon siitä, se muuttui paremmaksi ja tarinanakaan ei ollut niin yksinkertainen miltä se aluksi tuntui. Olin jo vähällä lopettaa sinne toisen CD:n alkupuolelle, sillä en oikein tykännyt siitä, että pelin keskusteluista kävi liian helposti mitä seuraavaksi tapahtuu. Ehkä se oli ihan tarkoituksellista, kun edeltäjiä väitettiin vaikeasti ymmärrettäviksi, mutten en silti tykännyt siitä. Tykkään enemmän itse selvitellä juonta ja saada otetta siitä, mutta se oikein onnistu tässä, kun tarinassa, joka on sitten lopulta ihan hyvä, ei yllätyksiä tarjoilla ainakaan liikaa.
Ehkä pelissä keskitytään liian paljon Ganettiin ja Viviin, kun toi päähahmokin tuntuu jäävän taka-alalle, ja eipä toi Queen Brahnekaan pahiksena oikein sytytä. Onneksi sekaan on myös tungettu Sephirothin kaksoisveli, Kuja, ja myöhemmin Garland, joissa on jo sentään jotain tyyliä ja persoonaa. Tosin aikamoinen wannabe-Sephiroth se Kuja on, enkä oikein tykkää, että ulkonäön lisäksi myös persoonana siitä on yritetty tehdä joku Sephiroth-klooni.
Amarant on hahmo mun mieleeni - sillä on juuri sellaista "kaikki kumoon" -asennetta, mitä tässä pelissä ei muuten ole. Muut hahmot vaan lässyttävät jotain "it just happened that way" -juttuja, ja esim. Steiner ärsyttää jo pelkästään sen takia, ettei se sano - eikä edes ajattele - yhtään mitään. Ei sellaisia ihmisiä pitäisi olla olemassakaan.
Vaikea pelistä on sitten muuta pahaa sanottavaa löytää. Musiikit, grafiikat ja taistelut toimii kyllä sillai kuin pitää, tosin alkaa ärsyttämään, kun näitä taisteluita puhkeaa niin nopeaan tahtiin, että VII:ssa ja VIII:ssa tuskin taistellaan yhteensä yhtä paljon. Ei silti parane valittaa, kun moni asia on kuitenkin tehty todella hyvin.
Sais vaan taas pleikkarit ja muut vehkeet omille paikoilleen, ja voisi jatkaa sitä Ipsenin linnaan jäänyttä tallennusta.


Vastaa siteeraten
)

Anteeksi jos mielipiteeni ovat nyt vähän yksipuoliset, mutta sellaisiahan me die-hard fanit olemme
Jokainen hahmoista on erillainen, mutta olisi voinut olla vähän enemmän surullisia kohtia ja ehkä jopa hiukka enemmän romantiikkaa...




