Kirja-arvosteluja

[Purity]

Lue tämä viesti ennen postaamista! Tässä ketjussa on säännöt. Jos et noudata niitä tänne postatessasi viestisi tullaan poistamaan ilman varoitusta.

Ketjun tarkoitus on kertoa kirjasta tai kirjoista minä luit viimeksi/lähiaikoina. Ei mitään listausta! Tarkoitus on antaa vinkkejä ja varoituksia muille foorumilaisille.

Postatessasi mieti (ja kirjoita) mm. seuraavia asioita:
- Mikä tässä kirjassa herätti mielenkiintosi?
- Millaisia päähenkilöt olivat? Oliko heihin helppo samaistua, tykkäsitkö heistä, ärsyttivätkö he, jne.
- Millainen juoni oli? Oliko se yksinkertainen, helposti ymmärrettävä, vaikeaselkoinen, jännittävä, tylsä, mielenkiintoinen, jne..
- Millaisia tapahtumapaikat olivat? Piditkö niistä, olivatko ne yhdentekeviä tai huonoja, omaperäisiä, tylsiä..
- Millaisia tunteita kirja herätti? Oliko se surullinen, pirteä, ahdistava, pelottava, sekoitus kaikkia..
- Millaista kirjan kieli oli? Oliko se helposti ymmärrettävää, vaikeaselkoista, jne. Oliko kuvailua liian paljon tai vähän..
- Mitä jäi mieleen? Oliko kirjassa jotain omaperäistä, oliko joku kohta ylitse muiden, olisiko jonkin asian pitänyt mielestäsi mennä toisin?

Tarkoitus ei ole siis kirjoittaa mitään romaania tai esseetä, mutta kuitenkin antaa muille syy lukea viestinne. Ketään ei oikeasti kiinnosta minkä kirjan olet lukenut viimeksi, mutta monia saattaa kiinnostaa mitä pidit viimeksi lukemastasi kirjasta.

Muista käyttää spoiler-laatikkoa mikäli kirjoitat juonenkäänteitä paljastavia juttuja. Laatikon saa esiin kirjoittamalla [spoiler*]spoileri tähän[/spoiler*] ilman *-merkkejä.

[Natsenatu]

Olen lukenut lähiaikoina niitä vanhoja Pottereita joita siellä hyllyssä on mutta päätin vähän aikaa sitten käydä Metsossa. Viimeisin lukemani oopus on Ilkka Remeksen Piraatit. Se on Remeksen ensimmäinen erityisesti nuorille kirjoitettu kirja eikä ole siinäkään suhteessa mitenkään huono. En ole ennen lukenut Remeksen kirjoja mutta mieleni kyllä nyt tämän jälkeen tekisi. :)

Kirja ei siis erityisesti herättänyt mielenkiintoani,kunhan käyskentelin siellä kirjastossa ja etsin sopivaa kirjaa. Nimi ei kuulostanut mitenkään ihmeelliseltä tai omaperäiseltä,siksi mietinkin vähän aikaa olisiko kirja sittenkään hyvä valinta. Mutta koska olin jo kauan etsiskellyt hyvää kirjaa päätin vain ottaa kirjan ja lukaista sitten takakannesta tavanomaisen pätkän kirjan aiheesta. Se lisäsi mielenkiintoani ja päätin sitten kirjan lainata.

Päinvastoin kuin olin luullut,kirja osoittautui melko mielenkiintoiseksi. Kirja kyllä alkaa häiritsevästi tyhjästä,mutta juoneen pääsee nopeasti mukaan. Kirjan juoni lyhyesti: Kirjan päähahmo Aaro Korpi menee Helsingissä vierailevalleloistoristeilijä Ocean Emeraldille palauttamaan matkalaukun,jonka luulee yhden risteilijän matkustajista kadottaneen. Aaro on kuitenkin astunut suoraan suden suuhun: risteilijä lähtee kohti seuraavaa satamaa,mukanaan 2053 upporikasta matkustajaa,viisi raskaasti aseistettua kaappari- ja Aaro.
Melkein kuin takakannesta,mutta sitä ei voi juuri paremmin selittää.

Kirjassa ei ole varsinaista päähahmoa. Kirjassa asetutaan melkein joka luvussa eri henkilön asemaan ja tutkaillaan tapahtumia tämän näkökulmista. Kirjan hahmoihin lukeutuu Aaro,14-vuotias hintelä poika,joka oikeastaan on tarinassa suuremmassa roolissa kuin muut. Niko,Aaron ystävä,18-vuotias pulska ja vaalea tyyppi,joka hankkii jo kirjan alussa itsensä ja Aaron vaikeuksiin. Antti,Aaron isä,joka työskentelee rikostutkijana,oikeastaan salaisen palvelun leivissä,eikä kukaan tiedä hänen työstään mitään. Philippe Delcroix,50 vuotias rötöstelijä ja kaappariryhmän johtaja. Craig THomson,entinen salaisen palvelun agentti ja Ocean Emeraldin turvallisuusvastaava. Hagen,laivan kapteeni. Max Lownie Junior,itsekäs uusrikas tyyppi ja laivan omistajan poika sekä Max Lownie Senior,laivan omistaja ja konkurssin partaalla olevan Emerald Cruisesin johtaja. Muita melko tärkeitä hahmoja joita tarinassa tulee eteen ovat kaapparit Juliette du Pont,Emilio Fernandez ja ensikertalainen Ronny ja laivan työntekijä Carla.

Kirjan tapahtumapaikat sijoittuvat siis aina minne mihinkin. Aika ja paikka vaihtuu risteilijältä niin Amerikkaan kuin Suomeenkin,eli kirja on varsin monipuolinen eikä seuraa koko tarinaa yhden henkilön kulmasta. Kuvausta on ehkä turhan vähän,ja Aaro on mielestäni tylsän tavanomainen hahmo. Kirjan lukemista saattaa tosiaan häiritäkin henkilöiden äkillinen vaihtuminen. Kirja ei tuota ainakaan kielellisessä muodossa vaikeuksia,koska ainakaan sivistyssanoja ei viljellä joka kantilta. Kaikki henkilöt puhuvat normaalia kirjakieltä,jopa Aaro ja Niko.

Kirjassa olin vähän asioita joista en pitänyt. Ainoat asiat jotka ottivat pottuun oli tavanomainen "päähenkilö",ihastunut fiksu poju,ja liiallinen kirjakielikin vähän häiritsi koska normaalioloissa ei yksikään teini puhuisi noin ainakaan aina.

Kirjassa jäi mieleen vahvasti kaikki juonen kannalta tärkeät hahmot. Ja

Spoiler! kaapattu Semtex-räjähteillä varustettu laiva muistuttaa epäilyttävästi eräästä pelistä... =)

Kirjasta pidin paljon,se on ihan mukava Remeksen tyylinäyte ja sen kyllä lukee vauhtiin päästyään alusta loppuun. Mutta oikeastaan muusta en voi sanoa koska se tulee itse lukea jos haluaa oman mielipiteensä muodostaa. Kirja on siis erityisesti tarkoitettu nuorille,mutta se ei ketään kiinnosta,kirja mikä kirja.

[ascalon]

En muista kirjailijan nimeä. Sacher joku ja kirjan nimi oli Paahde. Kirjaan heräsi mielenkiinto kun äidinkielenopettajamme määräsi sen luettavaksi. Hahmoina on enemmän, tai vähemmän, todennäköisesti vähemmän tavallisia jenkkinuoria, jotak on lähetetty jänskälle työleirille kuoppia kaivamaan. Kovinkaan suuria persoonallisuuksi ei ollut yksikään ja loppujen lopuksi montaa henkilöä ei 243-sivuiseen opukseen mahdukaan. Hieman latteiksi ne henkilöt kyllä jäivät. Juoni oli varsin simppeli, mutten nyt viitis sitä lähteä kertomaan. Periaatteessa se hyppelee aina kahden aikakauden välillä toisinaan, mikä tosin on aika perusteltua. Lukemalla senkin tajuaa, miksi näin on. Kovinkaan merkittäviä käänteitä ei löytynyt. Tapahtumapaikka on se yksi ja sama autiomaa keskellä Texasia. Erään järven ympäristö. Järven vesipitoisuus hieman vaihtelee, riippuen siitä, sijoittuko kerronta nykyaikaan vai sinne hamaan menneisyyteen. Erityisiä tunteita se ei herättänyt. Ei pysäyttänyt sen enempää ajattelemaan. Kieli oli sellaista täysin selkeää, joka avautui ihna kertalukemalla sen enempää tutkailematta. Kuvailua ei ollut niinkään paljoa, vaan pääpaino oli tapahtumissa.

Ihan mukava kirjahan se oli ja joskus voisin jopa harkita sen lukemista uudestaan. Aika peruslukemistoa vailla sen enempääsyvyyttä. Harvinaisen huono takakansiteksti.

[Sookie]

Viimeisin kirja jonka luin....tuon taitaa olla Harry Potter Ja Azkabanin Vanki ellen väärin muista. Kun puolisen kuukautta sitten päätin katsoa ovatko puheet Pottereista totta, joten tartuin härkää sarvista ja lainasin tyttöystävältäni ensimmäisen Potterin.

Nyt olen siis pässyt neljänteen osaan jonka juuri lainasin häneltä. Azkabanin Vanki on yllättävän hyvä kirja, kuten olivat kaksi ensimmäistäkin Potteria. Sanon yllättävän hyvä koska jostain syystä minua etoo tietynlainen hypetys joistakin asioista, eli en odottanu Potterilta mitään niin mahtavaa kuin on sanottu. Mutta yllättipä tuo, vaikka ei paras mahdollinen olekaan, niin ei se ainakaan huono kirja ole. Tietyllä tavalla kyllä imaisi minut mukaansa, mutta ei sentään niin vahvasti kuin esim. joku Belgarionin Tarun osa.

Vaikka lainasinkin jo Liekehtivän Pikarin, niin tällä hetkellä on kesken Terry Pratchettin Valon Tanssi. Seuraavaksi taidan lukea Ajan Pyörän viidennen osan, Tornin Salaisuuden. Syy siihen miksi luen nämä ennen tuota Potteria on että lainasin nämä kaksi muuta kirjastosta...

[Ze Shoopuf]

Eoin Colfer - Supernaturalisti

Näin Suomalaisen hyllyssä Artemis Fowl -tekstin kirjan kannessa ja nappasin kirjan käteen. "Artemis Fowlin tekijältä" siinä luki. Pieni pettymys, mutta minulla oli käyttämätön lahjakortti, joten kassalle sen vein.

Aloin heti kotiin päästyäni lukea kirjaa. Pidin siitä.

Kirjassa on Cosmo Hill, joka asuu Satelliittikaupungissa. Satelliittikaupunki on nimensä saanut suuresta Myishi-satelliitista, joka valvoo kaupunkia. Satelliittikaupunki on hyvin, hyvin suuri ja hyvin, hyvin ruma.
Jos joku ei tajunnut, kirja sijoittuu tulevaisuuteen.
Cosmo Hill siis on lapsikodissa, koska hänet löydettiin sponsorittomana (=orpona) Cosmonaut Hilliltä (paikka). Ja raukka nimettiin Cosmo Hilliksi.

Tämä 14-vuotias poika asuu Clarissa Fraynen koulukodisa huoltajarajoitteisille pojille. Paikka käyttää poikia lääketieteellisinä koekaniineina saadakseen rahaa ja ruokaa sponsorittomille. Kokeet ovat yhtä tuskaa.


SPOILEREITA!

Spoiler! Vihdoin Cosmo pääsee yhdessä ystävänsä Minigripin kanssa pakenemaan. Valitettavasti Minigrip kuolee ja Cosmo häilyy kuoleman rajoilla nähdessään sinisen olion istuvan hänen rinnalleen ja alkavan imeä jotain hopeista hänen kehostaan. Paikalle saapuu supernaturalistijoukoksi itseään kutsuva ryhmä, jossa on kolme jäsensä. Toisto (joukon lääkintämies), 18-vuotias entinen poliisi Stefan ja Cosmon ikäinen latinotyttö nimeltä Mona. Toisto on bartolilapsi, eli yli 20-vuotias, mutta 5-vuotiaan ruumiissa. Joukko ampuu parasiitin tuhansiksi kappaleiksi, parantaa Cosmon ja ottaa hänet ryhmäänsä, koska hän pystyy näkemään parasiitit. Supernaturalistit selittävät parasiittien imevän ihmisten elinvoimaa. Ennen he häiritsivät vain hyvin heikkoja, mutta niiden määrä on viime vuosien aikana lisääntynyt ja he käyvät yhä lievemmin haavoittuneiden kimppuun. Onneksi joukko on keksinyt keinon tappaa parasiitteja. Cosmo siis liittyy joukkoon mukaan ja yhdessä he ampuvat parasiitteja ja Toisto parantaa parasiittien vahingoittamia ihmisiä. Joukko joutuu vangituksi. Heidät vangitsee yhtiö nimeltä Myishi, joka omistaa Satelliittikaupungin satelliitin. Joukko oli vain väärässä paikassa väärään aikaan. Paljastuu, että Stefanin ystävä poliisiajoilta (Ellen Faustino), joka myös tunsi Stefanin äidin, on Myishin johtaja. Stefanin äiti kuoli samaisessa kolarissa, missä Stefan vahingoittui vakavasti ja he ovat läheisiä ystäviä. Ellen paljastaa, että pystyy itsekin näkemään parasiitit ja että supernaturalistijoukon käyttämät aseet vain auttavat niitä lisääntymään. Hän sanoo tutkineensa parasiitteja kauan ja selvittäneensä, miten ne voi tappaa. Hän antaa Stefanille energiapulssin, joka pitäisi räjäyttää parasiittien pesä, jonka sijaintia ei tiedetä. Lopulta joukko menee Satelliitille ja sen kautta saa selville parasiittien pesän. Se on Clarissa Fraynen koulukodissa huoltajarajoitteisille pojille. Cosmo ja Stefan menevät räjäyttämään yhdessä energiapulssin. Samaan aikaan Mona huomaa Toiston leikkaavan haavan sormeensa ja antavan parasiitin imeä elinvoimaa. Poikien palattua Toisto selittää, että parasiitit imevät kipua, eivät elinvoimaa. Hän pystyy näkemään ne, koska hänellä on sama taito, yleensä parasiittien näkemiseen nimittäin tarvitaan kuolemanrajatapaus. Stefan ei usko, mutta suostuu soittamaan Ellenille ja pyytämään tätä tutkimaan asiaa. Kuitenkin Stefan käsee Toistoa lähtemään joukosta ennen huomista ja Toisto pakkaa tavaransa ja jää odottamaan aamunkoittoa. Yöllä joukko kaapataan ja viedään Myishille. Ellen paljastaa todellisen luontonsa, että parasiitit imevät kipua ja energiapulssi ei edes tappanut niitä. Hän tarvitsi parasiitit ydinvoimalaan, jotka ovat kiellettyjä Maan päällä. Hän aikoo käyttää sitä epävakaaksi muuttuneessa Satelliitissa. Cosmo pelastaa joukon happoaltaasta, jonne heidät on laitettu kuolemaan ja supernaturalistit tekevät rynnäkön Myishin laboratorioon. Kirja päättyy Stefanin traagiseen kuolemaan. Tämä asia todella suretti minua. Lopussa vielä paljastetaan kuolleeksi luulleen Ellenin selvinneen. Ja supernaturalistit jatkavat taistoaan yliluonnollisia olentoja vastaan. Parasiitit he jättävät rauhaan, mutta Toivo kertoo yliluonnollisia olentoja olevan paljon enemmänkin... Lopussa myös Cosmon ja Monan romanssi puhkeaa kukkaan.

No, tuossa tuli koko juoni selitettyä.

Pidin kirjasta. Joskaan se ei Artemis Fowlin tasolle yltänyt, sitä silti oli mukava lukea. Pystyin osittain samaistumaan Cosmoon ja parasiitit kuvittelin todella söpöiksi. No, jos niistä sanotaan, että ne on sinisiä, suurisilmäisiä, nelisormisia otuksia, niin väkisinkin mieleeni ilmestyy kuva jostain uskomattoman söpöstä.

Kirjassa oli paljon juonikäänteitä ja mikään kohta ei ollut erityisemmin tylsä.

Spoiler! Loppu jätti sellaisen tunteen, että haluan tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja siksi toivonkin kirjalle jatko-osaa. Ja Stefanin kuolema oli surullista luettavaa.

Suosittelen scifin, huumorin ja Arteis Fowlin ystäville. Ja sarkasmin ystäville tietenkin.
Ja scifistä ei ole pakko pitää (minä en pidä), sillä kirja on kaikkea muuta kuin tavallista scifiä.
Erinomainen lukukokemus.

[Gift of Death]

Taisin lukea viimeksi Loru sorbusten herrasta. (Bored of the rings).

ÄLÄ LUE JOS AIJOT LUKEA KYSEISEN KIRJAN!!!!

Spoiler! Hahmot ovat samat kuin sormusten herrasta,mutta nimeä,luonnetta ja ulkonäköä on muutettu.Fritsu(frodo) on höpötti (hobitti) joka lähtee tuhoamaan Sauruksen (sauronin) tekemää mahti sormusta,jota hänen setänsä Dildo (bilbo) oli piilotellut jo vuosia.Hänen ystävänsä lähtee mukaan ja matkan varrella mukaan tulee pri kaveria kuten Ara-korni,Legoland ja Gimbi. Goodgulf on omia etujansa ajava velho,joka pyysi Fritsua tuhoamaan sormuksen.Haltiat myyvät matkamuistoja ja muuta rihkamaa.Höpötit ovat ahmatteja jotka rakastavat itsensä täyteen syömistä ja oksentaa kuun alla.Mieleen painuvimpia kohtia ovat kun vihannekset (entit) hyökkäävät Sivamat centteriin,Gimbi ja Legoland riitelevät koko ajan ja Fritsu ja Spam (sam) heittävät Kolkaajan (klonkun/smeagolin) tervahautaan sormuksen kanssa.Kolkaaja toimi "riippakivenä".

[Shiloh]

Minä luin tässä jokin aika sitten Dalton Trumbon kirjan Sotilaspoika.
Se on tarina ensimmäisessä maailmansodassa haavoittuneesta amerikkalaisesta nuoresta sotilaasta nimeltä Jimmy. Hän herää sotasairaalassa sokeana, kuurona, halvaantuneena ja ilman puhekykyä. Ainut kosketus maailmaan on tuntoaisti ja kyky liikutta hieman päätä.
Kirja kertoo Jimmyn 4-6 vuodesta sairaalasta. Tuona aikana Jimmy mm. muistelee lapsuuttaan jne.

Kirja oli todella koskettava ja äärimmäisen sodanvastainen. Se ilmestyi kaksi päivää Toisen maailmansodan ilmestymisen jälkeen ja joutui lähes välittömästi pannaan Yhdysvalloissa. Myöhempiin painoksiin on lisätty mm. esipuhe Vietnamin sodan ajalta.

Luettuani kirjan minulle jäi varsin sekava olo. Olin hyvin järkkyttynyt ja samalla erittäin "lumoutunut" niin upean kirjan lukemisesta.

Suosittelen tätä oikein toden teolla. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä ettei tämä kirja ole kevyttä luettavaa. Ei myöskään "heikkohermoisille"

Ehdottomasti paras kirja, jonka olen lukenut.

[Olba]

Viimeisin lukemani kirja on Arthur Conan Doylen "Baskervillen koira", joka on yksi SHerlock Holmes kirjoista, jotai Conan Doyle kirjoitti. Kirjan päähenkilönä on, kukas muukaan kuna Sherlock Holmes. Tämä kirja oli hyvin jännä, ja hyviä juonenkäänteitä riitti. Tapahtumat sijoittuvat 1800-lubun loppupuolelle, Englantiin. Pääasiassa tarina pyörii Baskerville Hallin, Baskervillen suvun perintö kartanon, ympärillä. Tarina saa alkunsa, kun Sir Charles Baskerville kuolee mystisesti, ilman mitään väkivallan merkkejä. Sherlock Holmes astuu kuvaan, kun lääkäri Mortimer pyytää häneltä neuvoa, mitä tehdä, kun Sir Charles Baskervillen perijä, Sir Henry Baskerville oli tulossa Lontooseen, ja hän halusi muuttaa Baskerville Halliin. Nimensä kirja saa, kun eräs

Spoiler! Herra Stapleton omistaa ison koiran, jolla hän tappoi Sir Charles Baskervillen.

.

Spoiler! Herra Stapleton osti ison koiran, koska oikeasti, hän olisi Sir Henryn jälkeen tilan, ja reilun 800 000 punnan perijä.

.
Kirjan keskeisimpiä henkilöitä ovat Sherlock Holmes ja Watson, Herra ja Rouva Stapleton

Spoiler! he ovat naimisissa, paljastuu lopussa

, Sir Henry Baskerville, joka ihastuu Rouva Stapletoniin.
Aluksi kirja on hieman tylsähkö, koska ei tapahdu mitään, mutta sitten kun alkaa tapahtua, kirja vie mennessään. Suosittelen tätä kirjaa niille, jotka pitävät arvoituksista, ja niille , jotka pitävät Sherlock Holmesista, ja totta kai myös muille toiminnan ystäville.

[Ildjarn]

Viimeksi luin täydellisen mahtavan mielikuvituksellisen, epäangstisen ja kaikinpuolin parhaaan kirjan elämäni aikani. Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää!
Kaikkea mitä mielikuvituksella voi saada aikaan - eikä rajoja näy. Kirja oli todellakin kaikkein mielikuvituksellisimpia, joita olen minäpoika ikinä lukenut.
Kerronta on sujuvaa, kaikki luistaa kuin voidellut sukset parhaalla mahdollisella lumella. Kirjaa ei voi kuin kehua. Ei ole sanoja kuvaamaan sen ylitsepääsemätöntä mielikuvitu-....

Joo, tosiaan. Kapteeni Sinikarhun 13½ elämää kertoo Sinikarhu nimisestä Karhusta, joka seikkailee Zamoniassa, eräässä mielikuvituksen luomassa fantasiapaikassa. Kirja kertoo Sinikarhun kasvamisesta, tämän seikkailuista - ja niidenhän määrä on rajaton. Lienee turha mainita niitä monia monia erilaisten olentojen nimiä joita kirjassa oleskelee. Kirja polttelee käsissä ja se on pakko päästä lukemaan. Kun on tavannut jonkin aikaa eteenpäin, huomaa miten haluaa palavalla innolla jatkaa. Tähän ei voi sanoa kuin vanhan kliseen: Lue ja tiedä!

Jos kirjalle olisi pakko antaa joku arvosana, niin se liikkuisii varmasti 11/10 tienoilla. On kyllä aivan liian vähäpätöistä antaa noin pieni luku.
Olinko liian positiivinen?!

[Lady Baralai]

Viimeksi luin Elaine Cunninghamin Forgotten Realms-maailmaan sijoittuvan kirjan "Perhesalaisuus", joka on Laulut ja miekat-sarjan neljäs kirja. Siinä mielessä erikoinen, että päähenkilö on aivan eri kuin muissa sarjan osissa. Aiemmissa kun keskitytään puolihaltia Arilyn Kuunterään ja Danilo Thanniin, niin tässä päähenkilönä on nuori nainen nimeltä Bronwyn. Danilolla on kylläkin tässä kirjassa pienehkö osa, samoin hänen "enollaan" Khelbenillä.

Sit siihen juoneen...no, Bronwyn ei muista mitään lapsuudestaan ja haluaa selvittää, mistä hän on kotoisin jne. Hän on liittynyt Harpunsoittajiin (en jaksa selittää millanen poppoo se on, joka tietää ni tietää ja joka ei ni ei ), ja tapahtumat etenee silleen että hän saa tietää kuuluvansa tärkeään sukuun jonka jäsen voi kolmen sormuksen avulla saada haltuunsa suuren mahdin.

Mun mielestä oli tosi mukaansatempaava kirja, henkilöt on persoonallisia ja...no, realistisia siinä määrin ku ne voi fantasia-kirjassa olla. Juoni on ihan selkeä, joitakin yllärijutskiakin tuli toisinaan vastaan. Erityisesti Bronwyniin pystyin helposti samaistumaan, ja paladiini Algorind kävi hermoille...ihan liian asialleen omistautunut tyyppi.

Kirja jätti sellaisen fiiliksen, että haluaisin tietää Bronwynistä enemmänkin, mitä hänelle tulee tapahtumaan jne. Todennäköisesti se toive ei kuitenkaan tule toteutumaan...sarjan seuraava osa kun tietääkseni keskittyy taas Arilyniin ja Daniloon. Mut en mä valita, niistäkin haluan tietää lisää..

[Leech]

Viimeisin kirja on Neil Gaimanin Tähtisumua. Itse ihastuin kirjaan heti ensimmäisen lauseen jälkeen. Kirjailijan tyyli kuvailla asioita sekä mielenkiintoinen lähtöasetelma vangitsivat minut kirjan ääreen moneksi päiväksi. Rakastan fantasia kirjallisuutta, mutta nyky-fantasia kirjat kärsivät mielestäni samankaltaisuudesta. Tähtisumua sen sijaan oli hyvinkin poikkeava, ainakin niistä fantasia kirjoista, jotka olen lukenut.
Iki-ihanat henkilö hahmot ja toisiinsa kytkeytyvät "erilliset" seikkailut ovat hurjan mielenkiintoisia. Päähenkilöihin on mielestäni melko helppo samaistua, eivätkä hahmot muutenkaan vaikuta epäuskottavilta (mitä nyt toisena päähenkilönä on taivaalta pudonnut tähti ).

Sitten juoni hyvin lyhyesti:

Spoiler! Nuori poika, Tristan, lupaa hakea rakastamalleen tytölle maahan pudonneen tähden. Paljon seikkailuja, romantiikkaa sekä myöskin jonkin asteista kauhua.

Ja koska loppuratkaisu oli niin hyvä pistetään sekin tähän:
VAROITUS: Ellet halua pilata nautinnollista lukuelämystä, jätä tämä lukematta!

Spoiler! Poika rakastuu tähteen ja he elävät onnnellisesti elämänsä loppuun saakka

Kokonaisuudessaan kirja oli loistava! Lukekaa se, heti!

[Faust]

Viimeisin kirja minkä luin on nimeltään Dragonlance: Minotaurisodat: Veriyö. Kirjan tarina sijoittuu Dragonlancen maailmaan ja kertoo minotaureista, härän ja ihmisen risteytyksistä ja heidän ongelmistaan ja elämästään.

Alunperin löysin kirjan kirjastosta ja lainasin sen lukuaikeissa. Kuitenkin se jäi hyllylle pölyttymään ja kuukauden kuluttua se piti palauttaa, laskun muistuttamana. Olin unohtanut kirjan täysin ja joudin pulittamaan rosvoushinnan silkasta vahingosta. Kirja siis jäi lukematta, mutta tarina ei pääty siihen. Myöhemmin löysin kirjan kirjakaupasta ja päätin hyödyntää lahjakortin voimaa ja niin Veriyö lepäsi repussani.

Kun aloitin lukemisen, huomioni kiinnittyi hienoon historiankertaukseen. Se virkisti mukavasti mieltäni, joka oli aikaa sitten menettänyt muistot edellisten Dragonlancejen tapahtumista. No siitä en lörpötä enempää, jatketaan sen sijaan.

Kirja kertoo minotaurien alueista, joita vaivaa salaperäisen Veriyö-klaanin suorittamat raa'at murhat. Lukija saakin lukea paljon kohtauksista, joissa puukko heiluu ja veri lentää. Minua ainakin häiritsi tämä ainainen tappaminen. Aina kun mukaan tuli uusi sivuhahmo, alkoi väkisin miettimään, että mitenkähän tämäkin nyt kuolee. Juonesta en oikein pitänyt, mutta siitä ei sen enempää.

Kirjan päähahmo, Faros (saatan olla väärässä nimen suhteen) on ah-niin kliseinen kostaja, jonka perhe tapettiin. Faroksenkaan miekka ei huotrassa lepää, kun muita lahdataan tasaiseen tahtiin.

Kirjoitusasustakaan en pitänyt, kuvailuja oli mielestäni ihan liian vähän, siis fantasiakirjaksi. Kun sanottiin että herra A:lla on siniset silmät ja se on sillä siisti. Voi kamala, mitä jäkätystä...

Kirja huvitti minua. Kirjailija oli kirjoittanut teoksensa ronskilla ja äijämäisellä otteella. Joihinkin tämä tyyli puree (lukekaa Raidia!), muttei minuun. Pidän hieman eeppisemmästä meiningistä jossa on dramatiikkaa ja mielenkiintoisia hahmoja.

Arvosanaksi annan 7/10. Loppusanoiksi laadin hieman kliseisesti "Ei hyvä, muttei huonokaan".

[*Yuna*]

Luin kai viimeksi kirjan (heppaaiheisen)
*Diabolo ja koettelemusten kesä

Spoiler! Kirja kertoo tytöstä nimeltä Ricky ja hevosestaan Diabolosta. Diabolo on musta hevonen jolla tähti otsassa. Diabolo loukkaantuu maastossa ja Melanie keikistelee niin paljon kuin vaan pystyy ja Ricyn mustasukkaisuus kasvaa. Miten käy diabolon lukekaa!!tullut polluxista!

[Ze Shoopuf]

Liza Marklund - Uhatut

Kirja kertoo siis tositapahtumasta, Maria Errikssonista, joka pakenee entistä sulhastaan miehensä ja lastensa kanssa.
Romaanissa kerrotaan melko todentuntuisesti tämän Mian entisen sulhasen, pakolaisen vainoa. Perheen henkeä uhataan ja heitä pelotellaan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Lopulta perheen on paettava maan alle.

Romaani jätti minut jotenkin kylmäksi. Se oli kyllä hyvin kirjoitettu, mutta se ei tavoittanut minua. Säälin kyllä perhettä, mutta en tuntenut mitään paniikkia tai pelkoa miehen löytäessä perheen. En vain kunnolla päässyt tarinaan sisään. Ehkä syynä oli välillä liian harppausmainen kertomus. Ensin kerrotaan minuuttitarkasti, mitä perhe tekee, sitten ollaankin jo puoli vuotta eteenpäin.
No, hyvin oli kyllä kirjoitettu, mutta en päässyt eläytymään kirjaan kunnolla. Hyvä kirja kuitenkin.

[ascalon]

No tuli nyt näköjään tämäkin nostettua parin viikon unholasta: Luin viimeksi Dragonlance-sarjaan kuuluvan Tracy Hickmanin ja Margaret Weisin yhdessä kirjoittaman kirja Lohikäärmeen siipi, joka on ensimmäinen osa seitsemänosaiseen Kuolemanportti-sarjaan. (Tuli näköjään pitkänpuoleinen virke, mutta ei voi mittään.)

Kirja oli varsin geneeristä perusfantasiaa vailla sen suurempaa syvyyttä. Koulusta piti tuokin kirja muuten lukea. Odotukset eivät olleet korkealla, sillä kaveri oli kertonut omista kokemuksistaan samojen tekijöidenkirjasta. 20 sivua, eikä hän enää jaksanut. Joka tapauksessa ensimmäiset parikymmentä sivua olivat varsin tylsää, mutta yllättävän nopeasti juoni lähti käyntiin ja tarjoili todella tasokasta viihdettä, vaikka ei välttämättä pitänyt kovinkaan tehokkaasti otteessaan.

Päähenkilöä on hankala mennä nimeämään, mutta neljä tärkeää henkilöä löytyy:

1. Periaatteessa päähenkilöksi luotettava salamurhaaja Hugh. Pienen porukan selvä johtohahmo. Yksinäinen susi, jolnka menneisyys ei välttämättä ole sitä mukavinta sorttia.
2. Prinssi Mana. Mysteerinen lapsi, jonka vanhemmat eivät ole aivan tavallisia. Muutenkin voisi luulla hänestä paljastuvan sarjan myöhemmissä osissa uusia piirtitä.
3. Manan palvelija Alfred. Hänestä paljastuu erinäisiä mielenkiintoisia piirteitä pitkin kirjaa, jotka saavat miettimään hahmoa hieman enemmän.
4. Haplo. Todella mystinen mieshenkillö, joka on Manan ohella juonen kannalta yksi keskeisimpiä hahmoja. Haplon mukana roikkuu myös varsin epätavallisen älykäs lemmikki.

Kovinkaan moniuloitteisia eivät hahmot olleet, eikä heitä niinkään paljoa kuvailtu. Hieman etäisiksi jäivät, vaikka heitä kuvailtiikin kohtalaisen hyvin.

Juoni oh varsin monimutkainen ja hyppelee vielä puolenvälinkin paikkeilla paikasta toiseen usealla tavalla. Välillä kerrotaan erilaisista takaumista, jotka raottavat lähinnä Hughin ja Haplon menneisyyttä. Muutenkin välillä kerrotaan toisella puolella maailmaa riehuvasta kääpiökapinasta, jonka johtohahmon. Limbeckin jätin tuossa nyt mainitsematta. Hahmoista vielä sen verran, että todellä jännästi edes etäisesti tärkeitä naishahmoja muistan vain kaksi.

Tapahtumapaikkana on Arianuksen fantasiamaailma, joka koostuu leijuvista saarista. Maailma on jakauunut kolmeen osaan: Alamaahan, missä asuvat kääpiöt, Keskimaahan (mistäköhän nimen alkuperä on peräisin?) jota asuttavat ihmiset ja haltiat, sekä Ylämaahan, jota asuttavat voimakkaat ihmisvelhot.

Sitten se oma mielipiteeni: Kuten ehdinkin jo mainita, kirja on aika preusfantasiaa, joka on ihan luettava. Miekkaa, magiaa ja konflikteja ei ollut lähes ollenkaan, mikä oli itse asiassa varsin toimiva ratkaisu. Toisaalta eräässä puolet lyhemmässä teoksessa on pari isoakin nujakkaa. (Kirja oli muuten Tolkienin Hobitti.) Mutta se siitä aiheesta. Kieli oli varsin hyvää, joskin teksti oli välillä aika tylsää luettavaa. Toisaalta, kirja onnistui herättämään mielenkiinnon tuohon sarjaan ja joskus voisin yrittää kaivaa ne muutkin osat sarjasta, jos ne jostain löytäisin. Kovinkaan erityisiä tunteita tai ajatuksia ei kirja herättänyt.

Mutta hyvä kirja oli.