Puhvin postista tuli mieleen: jos on pelannut aiemmin esimerkiksi euroversiota ja sitten päättääkin ostaa jenkkiversion, tunnistaako jenkkiversio euroversion tallennukset ja trophyt ym? Tai toistepäin?
Puhvin postista tuli mieleen: jos on pelannut aiemmin esimerkiksi euroversiota ja sitten päättääkin ostaa jenkkiversion, tunnistaako jenkkiversio euroversion tallennukset ja trophyt ym? Tai toistepäin?
Toverit, ne sanoivat siinä kokouksessa
Työmaalla ne perkeleet menivät varastamaan
toverilta tämän paremmat hanskat
Juice Leskinen
Final fantasy dissidian kaaokseen hieman apuja tarvitsisin. Kyseessä siis ns. "perus kaaos", eli shade impulsen lopussa tuleva. Levelit pitäisi olla kohdallaan (joku 55), mutta turpaan meinaa tulla jatkuvasti. Onko tuo kolmasmuoto viimeinen vai tuleeko niitä vieläkin lisää? Joku kymmenen matsia otin turpaani niin että voitin kaaoksen aina kerran, mutta kuolin toiseen kertaa. Nyt kun vihdoin voitin toisenkin kerran niin hävisin kolmannelle ns. "muodolle". Onko mitään yleishyödyllistä kikkaa miten matsissa pärjäisi paremmin paitsi "opettele pelaamaan paremmin"?
Loppuun voisin kysyä että miten tuossa kannattaa toimia kun kaaos tekee sen "utter chaos" homman jossa tämä menee väliaikaisesti areenan ulkopuolelle. Tässä kohtaa tarkoitus on varmaan vain väistellä kaaoksen iskuja vai pystyykö kaaosta tuossa kohtaa jotenkin vahingoittamaan?
Edit: Samaan syssyyn voisin kysyä että mitä noiden storymodejen 100%:n läpäisyyn oikeasti tarvitaan? Cloudilla hakkasin jokaikisen vastuksen ja keräsin jokaikisen itsemin kolmannella läpäisykerralla, mutta tästä huolimatta läpäisyprosentti on 96%. Mitä missaan?
Viimeksi muokannut Jubei : 16.7.2010 klo 22:40:52
Halutuin ja pantavin miittikuningas 10-vuoden ajalta, jonka pitäisi tulla vielä Gm:ksi.
Rispektit setistä MKUPille.
Nyt on vähän erilainen kysymys, ja lyhyehkön harkinnan jälkeen päätin että kaiketi tämä ketju osuu tarpeeksi lähelle asiaa.
Kyse on siis Wiin VS:stä lataamastani Mega Man 3:sta. Jonkun takia, peli toimii todella hitaasti esim hypätessä, ampuessa ja varsinkin kun ruudulla on enemmän kuin yksi vihollinen. Kenelläkään samanlaista ongelmaa ja/tai tietoa miten sen saisi sujuvammaksi. Ainakin videoiten perusteella sen ei pitäisi hidastella koko aikaa noin radikaalisti, ja kaikki muut pelit kyllä toimivat wiillä.
Ex-Super Sayan
Thänks thu MKUP
Mun Juutuubi account ja videot osoitteessa täällä.Tsekatakaa ihmeessä!
pelaako kukaa teistä sacred 2: fallen angel pelii ?
mites ku ny alotin pelaan offlines sitä free worldii, mites ku oon tehny noit tehtävii nii ku lopetin pelin ja jatkoin niin peli ilmottaa että 0 tehtävää tehtyja sit ne joutuu tehä uuestaan
starttia painamalla pystyy savettaa, mut mitäs se auttaa jos esim. noi tehtävät ei talletu (?) hmm.
Sittenhän sinulla on autenttinen Megaman 3 -kokemus käsillä ja sinun kuuluu nauttia siitä!Jos jo hypätessä ja ampuessa hidastelee niin sit en osaa sanoa, mutta kyllä se NESillä hidasteli aina kun ruudulla oli enemmän kuin muutama liikkuva osa. Ehkä ne ovat päättäneet emuloida pelin viimeisen päälle?
Olen 51% serious. Ehkä joku tietää oikeasti.
GO GET 'EM, SEXY!!
![]()
![]()
Minulla ei ole varsinaisesti itse pelaamisessa ongelmaa, mutta tallentamisessa.
Aloitin pelaamaan Persona 4 peliä ja sitten kun oli aika tallentaa, niin sitä se ei suostunut tekemään. Minulla on slot 1 kohdassa 16MB muistikortti, eikä ole mitään hajua minkä valmistajan se on. Tilanpuutteesta ongelma ei johdu, sillä siellä on vain pari tallennusta. Olen myös pystynyt tallentamaan muut pelit sinne moitteettomasti (ja tarkistin, että muut pelit toimivat vieläkin).
Kun aloitan pelin tallentamisen niin se tarkistaa normaalisti muistikortin. Valitsen tallennuspaikan niin sitten se alkaa valittamaan, ettei slot 1:ssä ole muistikorttia. Koitin vielä pitää korttia paikallaan, jos se saattaisi olla löystynyt tjt, mutta pah.
En googlettamallakaan löytänyt mitään vastaavaa, joten onko pelissä joku vika, vai eikö se vain tunnista mitään muita kuin Sonyn omia muistikortteja? Peli on ihan uusi, ei käytetty, sekä se toimii muuten kunnolla.
Tuossa on vielä kuva omasta kortistani, joka ei tietääkseni ole Sonyn valmistama. :x
Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.
Ei todellakaan ole Sonyn. Epävirallisissa korteissa saattaa olla ongelmia tiettyjen pelien kanssa tai jopa korttien itsensä kanssa. Jos sinulla olisi jokin toinen kortti, niin varmaan olisit sitä jo kokeillut? Kaverilta siis lainaamaan korttia ja kokeilemaan. Veikkaan, että toisella kortilla homma menee putkeen ilman mitään ongelmia. Ja voithan toki kokeilla kakkoslottia jos peli antaa tallentaa sinne (muistaakseni jotkut pelit antoivat... voi olla, että muistan väärin).
"Mmmwhmmwhhm..."
Minulla on juuri samanlainen kortti ja ei ole ollut ongelmia Persona 4:n tallentamisen kanssa.
Dragon Quest VIII - Jorney of the cursed King
Kun eri paikoista löytyy näitä statseja lisääviä seedejä, niin kannattaako näitä säästää mitään tiettyä tarkoitusta varten, vai kannattaako ne käyttää heti? Samoja seedejä koskien kysyisin myöskin, että onko näitä rajattu määrä pelissä vai tiputtaako joku vihollinen näitä jossain kohtaa?
Edit: Mikä muuten on pelin maksimileveli ja saako noita skillejä kaikkia täyteen lopussa vai ei?
Halutuin ja pantavin miittikuningas 10-vuoden ajalta, jonka pitäisi tulla vielä Gm:ksi.
Seedejä voi käyttää alkemiassa esineiden kehittelyyn, tosin muistaakseni kaiken mitä seedeistä on synthattavissa, pystyy hankkimaan myös muita reittejä. Arkkujen ja muiden ennaltamäärättyjen paikkojen lisäksi ainakin eri Metal Slimet tiputtelevat seedejä toisinaan.Alunperin kirjoittanut Jubei
Maksimitaso on 99 ja kaikkia skillejä ei normaalisti voi saada täyteen, tosin farmaamalla valtavat määrät Seed of Skillejä se on kai periaatteessa mahdollista.
Uutta kysymystä pukkaa pelisuosituksia koskien:
Mitä pelejä on olemassa jotka käyttävät Morrowind/Oblivion/Skyrim tyylistä kehitysjärjestelmää?
Tarkoitan tällä mitä tahansa kehitysjärjestelmää, jossa on erilaisia taitoja ja joiden taidot kehittyvät sitämukaa kun niitä käyttää. Ei siis mitään "kerää x määrä expaa niin voit laittaa skillpointteja mihin haluat", vaan nimenomaan "lyö miekalla x määrä iskuja niin miekan käyttötaito kehittyy" -tyylistä pelimekaniikkaa.
Halutuin ja pantavin miittikuningas 10-vuoden ajalta, jonka pitäisi tulla vielä Gm:ksi.