Olen hämmentynyt. Tutkittuani foorumeiden sisältöä en löytänyt kuin muutaman Star Wars- ketjun ( nekään eivät varsinaisesti edes käsittele elokuvia ), jotka ovat pääosin muutaman rivin pituisten postausten kyllästämiä, otin vapauden aloittaa uuden Star Wars- ketjun. Eli kysymykset ovat kutakuinkin sitä samaa kuin joka leffan kohdalla, mitä mieltä olette elokuvista? Pidättekö vai inhoatteko? Miksi? Omistatteko yhtään leffaan? Ja sitä rataa.
Olen pitänyt Star Wars-elokuvista nyt jo kolmisen vuotta. Muistan aikaa jolloin suorastaan inhosin näitä kyseisiä leffoja ja pidin niitä pikkulasten hommana. Kuitenkin, kun kerran kaikki leffat tulivat televisiosta joka torstai kuukauden ajan, jäin välittömästi koukkuun. Olin häkeltynyt elokuvien erikoisefekteistä, todella onnistuneista hahmoista, mahtavasta juonesta ja tietenkin tyylikkäistä valonmiekoista. Muistan kuinka ensimmäinen episodi tuntui tylsältä ja jo seuraavana torstaina hypin television edessä odottaessani seuraavaa osaa.![]()
Kaikki tähän mennessä tulleet elokuvat ovat olleet mahtavia. Minut kyllä jätti hieman kylmäksi episodi II, mutta uskon että kun sen seuraavan kerran katson taas, se iskee yhtä kovasti kuin muutkin osat. Leffojen paras puoli on ehdottomasti tyylikkäät efektit. Katsoja ei voi muuta kuin katsoa suu pyöreänä sitä jälkeä, minkä George Lucas on saanut aikaan niinkin alkeellisilla välineillä kuin ennenaikaan oli. Myös toinen hyvä puoli on erikoinen hahmojoukko. Erilaisia hahmoja löytyy niin monta, että siinä saa vain ihmetellä Lucasin mielikuvitusta, sillä leffoista löytyy lähes kaikkea eleganteista roboteista aina karvaisiin evokkeihin asti. Omat henkilökohtaiset suosikkin ovat ehdottomasti Obi-Wan Kenobi ja Darth Vader. Pidän myös suunnatomasti R2-D2:sta, joka on yksityiskohtainen ja hieno luomus. Star Wars- elokuvat ovat myös jättäneet leffamaailmaan monia unohtumattomia lauseita, kuten "May the force be with you" tai "Obi-Wan has taught you well", joita minäkin toistelen melko useasti.![]()
Suosikkini näistä tähän menneessä ilmestyneistä Star Wars-leffoista on "Jedin paluu". Elokuvan maailma on rikas ja toimintaa riittää.
Joten toimintaa riittää niin että siitä jää kertomista vielä jälkipolvillekkin. Pidän myös "Imperiumin vastaiskusta" ja "Uudesta toivosta", mutta tämän leffan alle ne jäävät. Loistavia elokuvia kaikki, ei siinä mitään. Myös "Pimeän uhka" on aivan mahtava, sillä siinä valomiekkailu on todella vauhdikasta ja taitavaa.
Spoiler!
Leffassa myös ilkeä Dart Vader "muuttuu" hyväksi ja pelastaa Luken ilkeän keisarin käsistä, niin kaunis kohta. Myös Evokit saapuvat taistelutantereelle ja tuhoavat ilkeän imperiumin joukot hurjassa taistelussa. Myös uudestaan rakenteilla olevan kuolontähti tuhoutuu kapinnallisten hyökkäyksessä. Unohtamatta loistavaa valomiekka taistelua joka kruunaa koko elokuvan.
Eli siinä oli hieman asiaa Star Wars- elokuvista. Tämä leffasarja mullisti maailman mielikuvituksellisuudellaan ja hurmaa edelleen niin lapset kuin aikuisetkin hurtilla huumorilla. Vai hurmaako? Antakaa mielipiteenne kuluville, kunnollisin perustein luonnollisesti, kiitos! En voi muuta sanoa, että Lucas on nero.



Vastaa siteeraten




Lizzielle avatarista
No joo. Wanha Star Wars -trilogiahan on se oikea scifin mestariteos. Uusi toivo aloittaa hienosti trilogian, joka pääsee Imperiumin vastaiskun aikana tasoltaan korkeimmalle ja päättyy hienosti Jedin paluun mahtavaan loppuun. 
