Andromeda

[memo]

Vielä ei ketjua tästä ruotsalaisesta progressiivia metallia soittavasta bändistä ole, joten sellaisen nyt pykään.

Andromedan voidaan katsoa perustetun vuonna 1999, jolloin ilmestyi ensimmäinen demo. Ensimmäinen levy levytettiin vuonna 2000, jolloin bändiin kuului Johan Reinholdz (kitarat), Thomas Lejon (rummut), Martin Hedin (syntikka) ja Gert Daun (basso). Vokalistia ei bändillä ollut, joten he palkkasivat Lawrence Mackroyn tähän hommaan. Extension Of The Wish pamahti ulos helmikuussa 2001. Hieman myöhemmin bändiin saatiin vakituinen vokalisti, David Fremberg. Hieman myöhemmin Extensionista tuli ulos kahden levyn remake. Toinen cd oli sama vanha Extension, kun taas ensimmäiseen oli levytetty Frembergin laulut, sekä vielä kaksi uutta kipaletta. Uusi levy, II=I pääsi levytykseen ja Gert Daun korvattiin Fabian Gustavssonilla. II=I tuli ulos vuonna 2003. Taas aloitettiin sitten uuden levyn teko, jonka nimeksi paljastettiin Chimera. Tähän mennessä Chimeraa ei vielä ole näkynyt, mutta 2004 marraskuussa Andromeda julkaisi vielä yhden version Extensionista, joka kulkee nimellä Extension Of The Wish - Final Extension. Tämän eroa aikaisempaan remakeen en tiedä. Bändin nykyinen kokoonpano on siis:

Johan Reinholdz - kitarat
David Fremberg - vokaalit
Thomas Lejon - rummut
Martin Hedin - syntikka
Fabian Gustavsson - basso

Itse omistan Andromedalta vain tuon Final Extensionin, mutta kaikki levyt olen ensimmäistä Extensionin remakea lukuunottamatta kuullut. Extension Of The Wish on kokonaisuudessaan yksi parhaimmista levyistä joita olen koskaan sattunut kuulemaan. Jokainen kappale on tajuttoman hyvä, ei sitä voi sen paremmin kuvailla. Parasta kappaletta en osaa valita. Alkuperäisversio on ehkä hitusen huonompi verrattuna Final Extensioniin, Mackroylla oli kyllä hyvä lauluääni, mutta kovin yksitoikkoinen loppujenlopuksi. Starshooter Supreme on kuitenkin alkuperäisversiona parempi, muissa Fremberg vie voiton.

II=I taas ei innostanut juuri ollenkaan. Kaksi hyvää kappaletta olen levyltä löytänyt: Parasite ja Reaching Deep Within, muut eivät iske ollenkaan. Mutta ehkä se aukeaa kovemmalla kuuntelulla.

Mutta, oma mielipiteeni on, että kyseessä on aivan tajuttoman hyvä ja lupaava progebändi, jonka ensimmäinen albumi on ehdottomasti hankinnan arvoinen.

edit:// Lyriikoita en sen kummemmin osaa kommentoida, Extensionilla ihan hyvää kamaa, pari helmeä löytyy, II=I:n lyriikat on jäänyt tutkimatta melkein kokonaan.

[MonGooli]

Itse kuulin Andomedasta kaverilta, kun se joitakin biisejä soitteli (taisi olla just joku Parasite ^^). En oikein silloin pitänyt kyseisetä bändistä, ehkä metallimusiikki oli minulle vielä silloin hieman oudompi juttu...

Andromeda kyllä tekee minusta aika omalaatuista musiikkiaan, se erottuu hyvin näistä muista bändeistä, tai niistä joita itse kuuntelen. Andromedaa voi kuunnella aina silloin kun tekee mieli jotain hieman erilaisempaa musiikkia perinteisen powerin lisäksi (poweria siis kuuntelen todella paljon).

Kuten Memo sanoi, Extension Of The Wish levy on kyllä parempi kuin II=I, Extension Of The Wish levyltä lähes jokainen on hyviä kappaleita, kun taas II=I levyltä löytyy vain muutama hyvä kappale (Reaching Deep Within sekä Parasite) ja muut eivät sitten iske paljoa. Toivotaan, että Chimera tulee olemaan parempi kuin nuo kaksi aikaisempaa levyä yhteensä tai ainakin parempi kuin II=I levy.

Memon luona kuulin tuon Extension Of The Wish - Final Extension levyn ja täytyy kyllä myöntää, että onhan se Mackroy paljon parempi kuin Fremberg, joka minusta ehkä tunteili kappaleissa liikaa.

Muuten bändi on kokonaisuudessaan ihan kohtalaisen hyvä. Tällaista kuuntelee kyllä ihan mielellään, vaikkei se kuitenkaan kuulukaan genren puolesta minun lemppareihin. ^^

[Welc]

Kolmen biisin verran (Chameleon Carneval, Starshooter Supreme, Words Unspoken) tuota Extension of the Wishiä sain käsiini, eikä niiden perusteella yhtyettä voi juurikaan kehua.

Progressiivista musiikin pitäisi kai olla, mutta minneköhän se aspekti jäi? Siis muu kuin tahtilajien vaihtelu ja pari hassunhauskaa shuffle-komppia metallibiisin keskellä. Progemetallissa progeilu tosin yleensä väistyy metallin tieltä, mikä ei kuitenkaan aina ole paha asia, mikäli muu musiikillinen puoli vain on kunnossa.

Mutta. Ensimmäisenä biiseistä pistää korvaan tilutus, mitä on sangen runsaasti (yhtyeen sivuilla poppoota kuvataan melodiseksi). Tämä yhdistettynä joihinkin kikkailukohtiin jättää kuvan, että DT:n musiikista on ammennettu inspiraatiota varsin paljon enemmän kuin kotisivut antavat ymmärtää. Valitettavasti DT:n tyylitaju on hukassa. Bonuksena Starshooterin alussa laulaja kuulostaa harvinaisen LaBriemäiseltä.

Soittimista tai soundeista löytyy myös jotain mätää, yksikitaraisessa bändissä kun kuuluu välillä selkeästi kaksi päällekkäistä kitaraa, eikä koskettimista ole kyse. Paljon pahempi asia tosin on kitaran riffit, tai paremminkin niiden puute. Tylsää tasapaksua junttausta.

Kolmen biisin perusteella yhtye on harvinaisen helppo määritellä muilla bändeillä. Jonkinlainen Evanescence-Stratovarius-Malmsteen (eli numetal, powermetal, tilu, tässä järjestyksessä) on kyseessä. Andromedaa ei progemetalliksi voi kutsua hyvänä päivänäkään.


Jos hakusessa on ruotsalaisen progemetalliyhtyeen ensilevy, kannattaa korvat suosiolla kääntää Pain of Salvationin debyytin Entropian suuntaan.

[Davidson]

Nosto!

Heti alkuun pakko sohaista vähäsen ampiaispesää vuosien takaa. Ainakin itse luokittelen Andromedan progemetallibändiksi siitäkin huolimatta, että debyytin perusteella se ei sitä ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä ole. Se, että Dream Theater on joskus nauhoittanut jo When Dream And Day Uniten tai Images And Wordsin, joka oli 1990-luvulla ehkä alagenren kehitykseen eniten vaikuttanut albumi, ei poista sitä mahdollisuutta, etteikö kyseisten albumien soundia imitoiva/vahvasti lainaava yhtye voisi olla progressiivinen. Eikös progressiivisessa rokissa puhuta erikseen neoprogestakin? Aiheesta paremmin tietävät voisivat valaista tietämätöntä, sillä kyseinen skene ei kuulu vahvuuksiini. Olen pitkään jo ihmetellyt, kuinka tarkkoja proge-ihmiset ovat tämän genrettelyn suhteen.

And let the bashing begin...

Niin mutta tosiaan, sainpa tuossa kuunneltua Extension Of The Wishin vihdoin - eihän tuossa mennyt kuin n. viitisen vuotta siitä, kun Andromedaa mulle ensi kerran suositeltiin. Asiaan vaikutti melko vahvasti ensimaistiaiseni, The Words Unspoken, joka ei aikanaan suurempaa vaikutusta jättänyt kuulijaan. Ihan hyviä biisejä on maailma täynnä, enkä nähnyt bändissä tuolloin muutenkaan sellaisia potentiaalisia ominaisuuksia, että se kykenisi nousemaan harmaan massan yläpuolelle. Ja nyt kun muutaman kerran tämän debyytin olen soitellut läpi, ajatukset ovat edelleen aika samankaltaiset, vaikkakin vähemmän kyynisempää sorttia. Ihan laadukas vokalisti, joka muistuttaa paikka paikoin hiukan Russell Allenia (LaBrieta en kuule pätkääkään), taitavat soittajat (kuten asiaan kuuluukin) ja monia hyviä ideoita, jotka hyödynnetään suhteellisen onnistuneesti. Hyvä levy, nousee jonkin verran keskitason yläpuolelle. Miinusta siitä, että laulaja hautautuu välillä vähän soitinten alle. Voisin ostaa talteen, jos tulisi joskus halvalla vastaan. Suosikki albumiraitojani ovat varmaan Crescendo of Thoughts, Chameleon Carneval ja Star Shooter Supreme sekä bonuskipale Eclipse.

Ensimmäisen vokalistikokelaan versio samasta levystä häviää uudelleennauhotetuille versiolle, mutta ei sentään sata nolla. Memonkin joskus kauan sitten kehuma Star Shooter Supreme toimii myös Lawrence Mackroyn tulkitsemana.