Suljettu ketju
Sivu 1 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Näkyvissä tulokset 1 - 15. Tuloksia yhteensä 26.

Ketju: Globaalien Moderaattoreiden uusiminen

  1. #1
    Strike the earth! Gabriel:n avatar
    Liittymispäivä
    26.7.2001
    Ikä
    25
    Viestejä
    13415

    Exclamation Globaalien Moderaattoreiden uusiminen

    No niin. Tästä on ollut hieman puhetta ylläpidon keskellä jo aiemmin ja nyt on tämäkin sitten esillä. Kaksi GM:ää ollaan korvaamassa, epäaktiivisuuden takia.

    -GM:ien tulee olla hyvin aktiivisia henkilöitä foorumeilla, pääasiallisena tarkoituksena on asiattomien viestien poisto (tähän lasketaan mm. peeloilu ja spam [jälkimmäinen on jossain määrin poikkeus RBL:ssä]).

    -GM:t voivat tarvittaessa ojentaa muita moderaattoreita näiden toimintatavoissaan. Koska GM:t ovat aika lailla esimerkkinä muille moderaattoreille täytyy heidän käyttäytyä sen mukaisesti.

    -Hakemuksenne GM:ksi joko PM:nä minulle tai tähän ketjuun, paras mahdollinen vaihtoehto olisi kai että molemmat.

    -Hakemuksia otetaan vastaan kahden viikon ajan.

    -Hakemuksien tultua perustan kyselyn, johon laitan kymmenen parhaiten hakemuksensa perustelleen, sekä aktiivisemman hakijan nimet - GM:t päätetään äänestämällä.

    -Äänestys kestää 10 päivää.


    GM:stä ollaan korvaamassa kaksi, Angi ja Silver, pääasiallisesti heidän epäaktiivisuutensa takia foorumeilla. Jos ilmenee tarvetta muidenkin GM:ien korvaamiselle, niin siitä tiedoitetaan kyllä. Mikään ei ole mahdotonta täällä auringon alla, mutta en usko että tarvetta ilmenee.


    Tähän ketjuun vain hakemuksia. Asiaan liittyviä kysymyksiä minulle PM:llä tai vaihtoehtoisesti IRC-kanavalla.

    EDIT: Korjattu tilanteesta juontuva asiavirhe.
    Viimeksi muokannut Gabriel : 5.9.2002 klo 9:51:57
    Engraved is an image of dogs and dwarves. The dogs are burning. The dwarves are screaming.

  2. #2
    Moogle
    Liittymispäivä
    27.5.2001
    Sijainti
    streets of nekala
    Ikä
    23
    Viestejä
    1789

    Oletus

    Hyvä angi! Spammaa!

    Noniin, olen itse erittäin aktiivinen, enkä kovin epäasalliseksikaan itseäni luonehtisi. Käyn täällä erittäin usein. Erittäin. Olen myös ollut mukana alusta asti. Ei siitä kai enempää voi perustella.

    Ja ne jotka tämän päätöksen tekevät, luultavasti tuntevat minut jo ihan tarpeeksi.

    Ainiin, Mjölnirin mahti on takanani!
    Viimeksi muokannut Eetupatukka : 23.8.2002 klo 19:46:34

  3. #3
    Go ahead, hop in. Potri:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    Espoo
    Ikä
    24
    Viestejä
    3649

    Oletus

    Go, Go, Go! Eetupatukka Ssssssuuuupeeerrrr modelaattoriksi (minusta tuo on edelleen paljon coolimpi nimitys)!

    Siltikin tuo äänestys on minusta vähän huono. Tulokset ovat luultavasti itsestään selviä (kaikki valitsevat Renin) taikka jotkut muuten vain kansansuosikit päätyvät saamaan ääniä. Molempien seurauksena todellinen päätös jää taas todellisille päättäjille. Eikö ole parempi jos Adminit vain itse valitsevat ketkä ovat kelvollisia, niin ei tarvitse surkutella jos tulee epätoivottuja äänestystuloksia.

  4. #4
    Moogle
    Liittymispäivä
    27.5.2001
    Sijainti
    streets of nekala
    Ikä
    23
    Viestejä
    1789

    Oletus

    Jos äänestys toteutetaan, tiedänpä ainakin ketä Mjölnir, Mjölnir II, Eowyn ja pikkuveljeni äänestävät.

    EDIT: Olen fooorumeilla erittäin rajoitetusti parin seuraavaan päivän aikana, koska kunnon kone lähto korjattavaksi. Älkää puhuko rumia, sillä aikaa kun olen poissa.
    Viimeksi muokannut Eetupatukka : 22.8.2002 klo 19:36:42

  5. #5
    Mollosilmä Arwie:n avatar
    Liittymispäivä
    4.6.2002
    Sijainti
    Espoo
    Ikä
    25
    Viestejä
    1461
    Blogimerkinnät
    3

    Oletus

    No, yrittänyttä ei laiteta.

    Eli olen pyrkinyt olemaan foorumeilla joka päivä. Modeemiyhteys rajoittaa kyllä minua vähän, ja nyt saattaa olla pieniä epämääräisiä poissaoloja, mutta joka tapauksessa. (Jos olen kolmesti peräkkäin hankkinut tämän paikan takia 100-300euron puhelinlaskun, eikö se jo kerro jotain? )

    Olen tavallisena moderaattorina vielä uusi, ja myönnän joskus pieneen spammiin sortuneeni, mutta olen ottanut tästäkin opikseni, ja voiko tätä loppujen lopuksi kukaan täysin välttää? Usea henkilö on sanonut minua hyväksi moderaattoriksi, enkä tarkoita nyt vain awardseja. (Anteeksi, tiedän miltä tuo kuulostaa. )Foorumin parhaana modena en itseäni missään tapauksessa pidä, mutta ainakin yritys on kova jotta olisin edes yksi parhaista. En pyri tähän respektien takia, sillä en usko että niitä saa kovin helposti, vaikka kunnianhimoa saattaakin olla mukana. Vaikka tästä työstä pidänkin niin olen yrittänyt kovasti, ettei tämä pieni arvovalta mene päähän ja yrittää ottaa tämän vakavasti.

    En osaa perustella tätä enää muuten. Se olenko asiallinen jäsen ja moderaattori on makukysymys, mutta jos olisin GM, tekisin entistä kovemmin töitä ollakseni sitä.
    Viimeksi muokannut Arwen van Kascanos : 22.8.2002 klo 20:47:52

    ~settitaiteilijana toimi Shoopuf <3

  6. #6

    Talking Hähä...kröhköhkhöh...yskä...

    Nojoo, siis minähän jo pistin hakemuksen kaapp1lle, joten tämän ei varmaan pidä olla yhtä öö milläs sanalla sen sanois hmm... joo.
    No kumminkin siis en nyt pahemmin viitsisi itseäni mainostaa, mutta teen sen kumminkin, omahyväinen kun olen.
    Eli minä, silli iso sellainen, olen erittäin hyvä vaihtoehto tässä FFfinin eliitin taistelossa, jossa heikot kärsivät ja karskit sekä komeat/kauniit säilyvät hengissä grande finaaleen. nojoo. ihan sama.
    Kun äänestyksen päivä koittaa äänestäkää minua, silliä, kaikkien ystävää, joka arvostaa uusiä jäseniä yhtä väh...paljon kuin vanhojakin jäseniä. Jos haluatte olla cool, ette äänestä ollenkaan, tai äänestätte coolismin edelläkävijää, minua silliä.
    Silli saa asiat paremmiksi. Silli on teille hyvä. Silli antaa teille paljon gutaa. Joo. Vetoan teihin FFfinläiset, sillä TE valitsette FFFfinin eliitistä juuri minut toiseksi GM:äksi. Kiitos. Ja lopuksi: Joo.

    ps. Miksi kaikki sanoo minua ilkeäksi? =(
    A4

  7. #7
    Moogle psaijai:n avatar
    Liittymispäivä
    6.11.2001
    Sijainti
    Helsinki
    Ikä
    26
    Viestejä
    2834
    Blogimerkinnät
    5

    Oletus

    Mielestäni äänestys ei ole kovin hyvä vaihtoehto. Jos se toteutetaan niin porukat kuitenkin valitsevat sen henkilön josta pitävät eniten. Kuten tossa awardseissa näkyy jokaisella on oma mieli mode/jäsen ja toden näköisesti äänestetään sitä jäsentä jonka kanssa on tullut juttuun foorumeilla, irkissä tai vaikka IRL. Silloin ei välttämättä ajatella sitä mihin henkilöä ollaan valitsemassa. No enhän minä tätä päätä mutta mielestäni ylläpidon tulisi tehdä päätös kenet sitten loppujen lopuksi valitaan virkaan. Tietysti jos ylläpidon on tarkotus karsia hakioita siihen kymmeneen niin sitten se on varmaankin ihan okei.

    No sit se minun niin sanottu hakemus. Foorumeilla tulee vietettyä paljon aikaa. Pyrin olemaan täällä niin paljon kuin mahdollista mutta käyn myös lukiota joten se vie veronsa. Päivät menee koulussa parhaimmillaan viiteen asti iltapäivällä joten olen paikalla vain illalla. Kyllähän sitä tietysti koulustakin käsin tulee istuttua aina välitunneilla täällä joten minut saa kyllä tarvittaessa kiinni pitkin päivää. Onhan se hyvä että modet ja varsinkin globalit ovat paikalla kun heitä tarvitaan. Viikonloppuisin sit olenkin koko ajan paikalla. Tai no jokainen varmaan ymmärtää että syöminen ja nukkumunen ja muut pikkuasiat kuten animen katselu vievät vähän aikaa mutta irkistä tai PM:llä tavoittaa kyllä jos tarvitaan.

    Olen ollut tässä touhussa mukana ikonboardin ajoista lähtien joten kokemusta löytyy näistä foorumeista ja sen toiminta tyyli sekä ilmapiiri ovat tulleet hyvin tutuiksi. Kokemusta löytyy myös tästä valvonta hommastakin. Toimin kolmella foorumilla adminina joten GM:nä olo ei ole kovin vierasta. Tai siis se homma on koska en ole missään GM:nä mutta ymmärrätte varmaan pointtin.

    Pyörin myös foorumeilla aika hyvin katsoen kaikki alueet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta mutta GM toisi erittäin hyvän syyn vierailla jokaisella alueella joten sen myötä tulisi vähän, tai eikä niinkään vähääkään innostusta tutkia foorumeiden jokainen kolkka entistä useammin.

    Onhan tota tullu myös huomattuu yksi jos toinenkin topic jota olisi tehnyt mieli siirtää/muokata/poistaa mutta kun ei voi niin ei voi. Eli koitan vain sanoa että todella myös huomaan jotain ja kattelen vähän viestejä sillä editointi silmällä vaikka ei olekkaan ollut mahdollisuutta toteuttaa aikomusta. Usein tai melkein aina mieleeni juolahtanut siirto tai muokkaus on toteutunutkin joten mielestäni olen ihan pätevä tähän hommaan mitä olen hakemassa. Ois tehny mieli joskus myös huomauttaa muutamaa modeakin mutta ei siitä sen enempää.

    No tämä tässä tällä erää. Hymyillään kun tavataan...

  8. #8
    Kraut-sama Jackal von ÖRF:n avatar
    Liittymispäivä
    26.5.2001
    Sijainti
    Helsinki
    Ikä
    28
    Viestejä
    3397

    Oletus Re: Globaalien Moderaattoreiden uusiminen

    Originally posted by Gabriel
    -Hakemuksien tultua perustan kyselyn, johon laitan kymmenen parhaiten hakemuksensa perustelleen, sekä aktiivisemman hakijan nimet - GM:t päätetään äänestämällä.
    Tuossahan sanottiin vain, että päätös tapahtuu äänestyksellä, mutta ei ketkä ovat äänioikeutettuja. Kuten tässä ketjussa on jo mainittu, niin demokraattinen valinta ei välttämättä ole paras. Annetaan silti halukkaiden pitää vaalikampanjoitaan tässä ketjussa. Viimekädessä valinnan suorittavat nykyiset adminit ja GM:t. Joitakin vahvoja ehdokkaita on jo tiedossa, mutta annetaan ensin kaikille tasapuoliset mahdollisuudet markkinoida itseään.

  9. #9
    Moogle psaijai:n avatar
    Liittymispäivä
    6.11.2001
    Sijainti
    Helsinki
    Ikä
    26
    Viestejä
    2834
    Blogimerkinnät
    5

    Oletus Re: Re: Globaalien Moderaattoreiden uusiminen

    Originally posted by Jackal von ÖRF

    Tuossahan sanottiin vain, että päätös tapahtuu äänestyksellä, mutta ei ketkä ovat äänioikeutettuja.
    Siinähän sanotaan että perustetaan ketju jossa äänestys tapahtuu. Eikös sillon kaikilla ole mahdollisuus äänestää? Ai mut....joo...niin voihan se äänestys tapahtua salaisesti siellä alueella mitä muut eivät näe. No kuitenkin, etteköhän osaa päätöksen tehä millä konstilla se sit tuleekaan tapahtumaan.

    //edit: Alla olevaan Kaapin viestiin:

    Kaikki on mahdollista, eli että tästäkin voi systtyä samanlainen sota kuin irkin opi jutusta mutta sotahan on aina voitettavissa sekä ratkaistavissa. Annetaan nyt tähän topiciin tosiaan vaan tulla niitä hakemuksia eikä mitään sanaharkkaa.
    Viimeksi muokannut psaijai : 23.8.2002 klo 8:15:17

  10. #10
    Strike the earth! Gabriel:n avatar
    Liittymispäivä
    26.7.2001
    Ikä
    25
    Viestejä
    13415

    Oletus Re: Re: Globaalien Moderaattoreiden uusiminen

    Originally posted by Jackal von ÖRF

    Tuossahan sanottiin vain, että päätös tapahtuu äänestyksellä, mutta ei ketkä ovat äänioikeutettuja. Kuten tässä ketjussa on jo mainittu, niin demokraattinen valinta ei välttämättä ole paras. Annetaan silti halukkaiden pitää vaalikampanjoitaan tässä ketjussa.
    Itsekin olen hiukan asiaa pohdiskellut. Voi tapahtua niin että joku ehdokas rekisteröityy yhä uudestaan uudella nimellä äänestääkseen itseään, joten täysien nollapostittajien äänet on siis parasta jättää huomioimatta.
    Äänestys on minusta silti suht. hyvä vaihtoehto, että vaikka joku juuri persoonan mukaan äänestääkin, on kaikki äänestettävät hyviä ehdokkaita GM:ksi. Niin tai näin, hyvää siitä ainakin pitäisi tulla. Huomioikaa että vähemmän kuin kymmenen vaihtoehtoa on myös mahdollista.

    Viimekädessä valinnan suorittavat nykyiset adminit ja GM:t. Joitakin vahvoja ehdokkaita on jo tiedossa, mutta annetaan ensin kaikille tasapuoliset mahdollisuudet markkinoida itseään.
    Niin, ei mitään pelkoa asiasta ole. Ellei äänestys toimi tai siitä tulee jollain kummallisella tavalla (jota en oikein kuvittelemaan kykene) täysi fiasko ja katastrofi, niin sitten yksinkertaisesti päätetään GM:t.
    Silti, tämä ketju on tarkoitettu jotta kaikki voisivat luoda vaalikamppanioitaan rauhassa ja tasapuolisuudessa.
    Engraved is an image of dogs and dwarves. The dogs are burning. The dwarves are screaming.

  11. #11
    Go ahead, hop in. Potri:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    Espoo
    Ikä
    24
    Viestejä
    3649

    Oletus

    Eli polli pidetään Ylläpidon päämajassa? Muutenkin kuulostaa hassulta että jokainen uusi nyyppä olisi sokkona äänestämässä ja mistä tietää jos joku äänestyksen foorumilla oleva mode avittaisi kamppaniaansa editoimalla itselleen muutaman lisä-äänen...

    (SitäpaitsieiköSupereiksipitänytvalitavainRenja Eetupatukka.Mitääänestämistäsiinänyton?)

  12. #12
    Strike the earth! Gabriel:n avatar
    Liittymispäivä
    26.7.2001
    Ikä
    25
    Viestejä
    13415

    Oletus

    Originally posted by Potri
    Eli polli pidetään Ylläpidon päämajassa? Muutenkin kuulostaa hassulta että jokainen uusi nyyppä olisi sokkona äänestämässä ja mistä tietää jos joku äänestyksen foorumilla oleva mode avittaisi kamppaniaansa editoimalla itselleen muutaman lisä-äänen...

    (SitäpaitsieiköSupereiksipitänytvalitavainRenja Eetupatukka.Mitääänestämistäsiinänyton?)
    Hmm, tosiaan. ALUNPERIN oli tarkoitus pitää äänestys kaikkien jäsenten keskuudessa, joskin nollapostittajien ja vasta-rekisteröityjien ääniä ei huomioon oteta, huijauksen mahdollisuudessa nääs.
    Lisä-äänien editoinnilla ei väliä ole, asia nähdään, usko se pois.

    Tietenkin olisi yhtenä mahdollisena vaihtoehtona kokonaan uuden ja väliaikaisen alueen perustaminen, jossa ei moderaattoreita olisi ja joka olisi olemassa vain äänestyksen aikana. Ei se mitenkään vaikeaa olisi.

    Joka tapauksessa aikaa on lähes 2 viikkoa (13 päivää), joten se on sen ajan pohdiskelumurhe. Nyt vain hakemuksia.
    Engraved is an image of dogs and dwarves. The dogs are burning. The dwarves are screaming.

  13. #13
    tr00 banana warrior yksisiipi:n avatar
    Liittymispäivä
    16.5.2002
    Sijainti
    JKL
    Ikä
    28
    Viestejä
    3094

    Oletus

    Yksisiivestä GM! Käyn lukion neljättä vuotta, eli minulle ei ole milloinkaan ongelma päästä fffiniä selaamaan, kun viikossa on tunteja keskimäärin 15. Eli aktiivinen olen. Eikä nettimaksu ole ongelma sekään, iskän työn puolesta pääsen aivan maksutta.
    Muutenkin FFFin taitanee olla auki semmoiset 5 tuntia päivässä. GM:nä siihen olisi joku syykin, poistaa p33lotukset.
    Paras voittakoon.
    o.o

  14. #14

    Oletus

    kaappi, voit tunkea ne keeämmäsi perseeseesi kun sinulla ei parempaa tekemistä näytä olevan


    eeenivei. ilmeisesti yksi kipale sypermjöderäättöreitä myynnissä, kuka tarjoaa eniten?
    01000100 01000001 01001101 01001110 00100000 01010100 01001000 01000101 00100000
    01010000 01000001 01010100 01010010 01001001 01001111 01010100 01010011 00100001

  15. #15
    Mörr Roakel:n avatar
    Liittymispäivä
    18.2.2002
    Sijainti
    Nurmijärvi
    Ikä
    23
    Viestejä
    2835

    Post

    Mietin kauan että pitäiskö tänne pistää hakemus, pitkän harkinnan jälkeen päätin että kyllä .

    Tässä olisi se itse hakemus: Oon ollut jo aika kauan FFfinissä ja toimin moderaattorina Tervetuloa alueella. Käyn täällä joka päivä, olen aktiivinen ja koitan tehdä parhaani että Tervetuloa pysyisi siistinä. Aina kun näen spammia jossain, esim. Häröilyssä, niin tekisi mieli editoida sen viestiä.
    Jos olisin GM, koittaisin pitää useita alueita siistinä. Auttaisin newbeitä jos heillä olisi ongelmia. Tässä oli se hakemus
    Ping, pong ja pang

Suljettu ketju

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on käytössä