Element Controllers 3(se paranneltu)

[The death Magic]

Hyvä on. Uudistukset ovat valmiina ja topic aloitetaan.

Ensin jäsenet. ne ovat alla olevassa listassa.

The Death Magic = Element ICE
Arwen = Element FIRE
Noirre = Element AIR
Lumba = Element WATER
Dagger = Element HOLY&DARKNESS
Gabriel = Element TIME

Jäsenet ovat pysyviä ja lisää ei oteta ellei joku tuosta ryhmästä nimenomaan lähde.

Juonesta saa mieluummin kertoa Dagger. Hän oli juonen alkuperäinen kehittäjä. Minä vain paransin vielä alkua.

JOKAISEN ryhmän jäsenen on kerrottava Biografiansa tarinan alussa. Annan esimerkin viestini lopuksi.

KUKAAN EI KUOLE ennenkuin korkeintaan tarinan lopussa. Emme halua uusia hahmoja kesken tarinan. Joten suosittelen että keksitte hahmonne kunnolla miettien(tai käytätte vanhasta EC:stä mutta tätä en suosittele kaikille)

Tarinaa ei sitten saa yliampua megasuperhyperkaboomzoinjoingplimmbahaag jutuillaan. Jos joku näin tekee pyydän gabbia tai noirrea poistamaan tällaiset jahuu pyssysankariviestit.

Haluamme hahmojemme pysyvän IHMISINÄ elementtivoimiensa kera. JA HUOM. tarinassa hahmot saavat pikkuhiljaa voimansa joten ei liian mahtavia kykyjä ainakaan heti.

Te saatatte pitää sääntöjä tiukkina mutta kun katsotte Element Controllers 2:n lopun näette miksi tulin tulokseen tehdä niistä näin selvät.

Biografia tehdään näin:

Nimi: Joni
Ikä:19 vuotta
Pituus: 193cm
Paino: 75kg
Työ: Ei ole
Pitää: Seikkailemisesta,vapaana olemisesta.
Inhoaa: Vanhempiaan,vankiloita ja mahtailevia miehiä.
Ase: Pitkäteräinen miekka,Nagasaki ja Yari.
Elementti: Jää
Taiat: Blizzard,Blizzara,Blizzaga,Freeze,Freezega,Ice Water.
Ja Shiva auttaa häntä aina välillä.
Muuta: Kapinallinen ja välillä vähän synkkä luonteeltaan. Pelkää korkeita paikkoja. Medyn kylän Emily niminen tyttö tykkää hänestä. Mutta hän ei sano tätä kunnolla.

Jokaisen biografian pitäisi näyttää vähintään tältä koska nämä tiedot TULEVAT vaikuttamaan myös tarinaan.

JOS on kysyttävää PM on keksitty. Yhtään kysymystä ei saa ilmestyä tänne. Tässä kaikki. Dagg kertoo tarinasta ja juonesta(jos kertoo )
Ja Dagg aloittaa tarinan joten minä en kirjoita vielä mitään.

[Dagger]

Yaddayaddamitäihmettäsinätaasoikeinhöpiset :F Ei mitään selittelyjä tarinasta vaan suoraan asiaan.

Jo kauan on ollut legenda elementtien voimista elossa kansojen keskuudessa. Monet mahtimiehet olivat tavoiteleet niitä saadakseen itseleen lisää voimaa ja arvovaltaa. Kukaan ei koskaan onnistunut. Aina kun yksi kuningas sai yhden elementin haltuunsa oli aina toinen voimakkaampi. Aina. Elementtien taistelu oli loputon rinki missä ihmiset ja muut maailman olomuodot taistelivat keskenään maailman herruudesta. Aina kun yksi voitti toisen toinen tuli. Se oli kaaosta. Sitä kansat kutsuivat Elementtien Sodaksi. Aika kuitenkin kului ja lopulta elementtejä hallineet katosivat tai kuolivat. Eräs joka ei koskaan saanut elementtejä haltuunsa yhä pysyi ja odotti. Odotti sitä päivää kun elementtien voimat taas kukostaisivat maailmassa, että saisi ne kaikki haltuunsa ja pystyisi vangitsemaan kaiki pieneen riipukseen jota hän kantoi aina mukanaan. Tämä henkilö odotti ja odotti ja odotti. Hän oli odottanut niin kauan vain tämä yksi ajatus mielessään ettei hän enää voinut eikä osannut kääntyä siitä pois. Elementtien voimien saamisesta oli tullut hänelle pakko mielle. Hän vain jatkoi odottamista ja harjoittelua.. Kunnes eräänä päivänä...

Nimi: Dagg
Ikä: 14-16?
Pituus: n. 165cm
Paino: ?
Työ: Summoner
Pitää: Summoneiden hoidosta, kaikesta kauniista ja vapaudesta.
Ei pidä: Valehtulusta ja itsekkyydestä
Ase: Vähän yli metrin pitkä sauva
Elementti: Holy/Shadow
Kyvyt: Cure, Cura, Curaga, Esuna, Life, Shell, Protect, Reflect, Scan, Holy, Summon-kyky ja vielä täysin tietämättömät Shadow kyvyt.
Muuta: Kaunis, välillä hieman ulkopuolisen tuntuinen mutta muuten yleensä iloinen nuori tyttö ^^ ..Välillä ei aivan oma itsensä..

Dagg heräsi eräänä aamuna ja hänen päätänsä särki. Hän tunsi sydämmensä sykkivän kovempaa ja hänen silmissään pyöri. Hän yritti olla piittaamatta asiasta ja palasi nukkumaan. Hän ei saanut enää unta mutta yritti maata levollisena sängyllään ja unohtaa että häntä hieman huimasi ja tuntui omituiselta.. Jälleen. Tämä omituinen tunne oli jo jatkunut jonkin aikaa. Dagg aavisti että jotakin oli tapahtumassa...

[Arwie]

Nimi: Nymph VanTassel
Ikä: 18
Pituus: 180cm
Paino: 62kg
Ammatti: Tarjoilijatar
Pitää: hiljaisuudesta, öisestä pimeydestä
Ei pidä: väkijoukoista, uimisesta
Ase: taistelulajit
Elementti: Fire
Taiat: Fire, Fira, Firaga, Flare, Flames of Doom, silloin tällöin tulenhenki Ifrit.
Muuta: Tummatukkainen kaunotar pelkää uimista, sillä hänen äitinsä hukkui hänen silmiensä edessä hänen ollessaan vasta lapsi. Hiljainen persoona, ei puhu paljoa itsestään ja mietiskelee paljon.

Samaan aikaan, aamuvarhain herännyt Nymph, valmisteli pienen maalaistaloravintolansa avaamista. Hyräillen hiljaa itsekseen, hän tiskasi, ja tunsi äkkiä kummaa huimausta. Lautanen putosi lattialle ja pirstoutui. Nymph taisteli tasapainonsa säilyttämiseksi. Kohtaus meni hetkessä ohi, mutta hän oli kummissaan, sillä hän ei muistanut, että häntä olisi koskaan huimannut, pitihän hän itsensä kovassa kunnossa. Oliko se vain sattumaa... Vai jokin yliluonnollinen merkki, tai peräti varoitus, jostakin?...

[Gabriel]

Yritetäänpä pitää tämän juoni sitten kasassa.

Nimi: Aleksander Gabrahal Flagg
Ikä: 15 vuotta.
Pituus: 177 cm.
Paino: Pari kiloa alle 60 kg.
Ammatti: Suuren mahdin omaavan velhon Maer Luinin oppipoika ja seuraaja.
Luonne: Epävarma poika, vasta henkisessä kehitysvaiheessa. Ei ole varma mistä pitää ja mitä inhoaa. Aikuisten ihmisten suuret moraalikäsitykset, sekä pitkät ja vaikeat ajattelut - varsinkin Maer Luinin - hämmentävät häntä. Jonkinasteinen (Maer Luinin mukaan poikkeuksellinen) maaginen lahjakkuus suurentaa sitä hämmennystä ja sen verran hän tajuaa että ihmiset saattavat tahtoa hyötyä hänestä.
Ase: Ei asetta. Kenties joskus. Maer Luinin opetus: Velhon ase ja taito on hänen mielensä, keskittyminen on miekan terä. Asetta ei oppipoika vielä tarvi.
Elementti: Aika.
Taiat: Ei varsinaisia taikoja. Kyky luoda illuusioita, sekoittaa eri aikoja keskenään, sekä tunkeutua ihmisten mielien menneisyyksiin ja luoda täten niille haluttaessa suuria painajaisia tai vaihtoehtoisesti luoda illuusio paratiisista. Aika on virta ja hänen mielensä on kauha joka kykenee virtaa muokkaamaan ja muuttamaan. Maer Luinilta kuitenkin oppinut erilaisia kronokineettisiä loistuja, jotka kykenevät aiheuttamaan valtavaa tuhoa.
Muut (määriteltävät) kyvyt: Hell in the dephts of human heart (illuusio), Timestream (ajan virran pirstoaminen), Bloodstream (nimi tullut Timestreamista, joskin vahinko voi olla hyvinkin erilainen. Perustuu siihen että eri esineet ovat eri paikoissa eri ajassa, aikaa muuttamalla voi muuttaa sijaintia ja saada aikaan...veristä jälkeä), Heitto (kohteen paiskaminen toiseen aikaan tai kokonaan ajan ulkopuolelle [tulos jälkimmäisen kohdalla: lakkaa olemasta]).
Nuo ovat aikamaagin kyvyt, joihin hän ei ainakaan tietääkseen vielä kykene. Uskaltaa ei ole rohjennut, mutta uteliaisuuden liekki palaa. Miksi Maer Luin on valinnut hänet?
Ulkonäkö: Siniset silmät ja vaaleanharmaat hiukset; omituinen kokonaisuus.
Muuta: Hyvinkin hämmentynyt nuorukainen. Osaa erottaa oikean ja pahan, hyvän ja väärän, muttei ole muodostanut omaa moraalista käsitystään eikä täten tuomitse kumpaakaan. Kehitysmahdollisuuksia ja potentiaalia sekä hyvyyden että pahuuden (niin paljon kuin niitä voi määritellä) suhteen jokseenkin yhtä paljon.
Kaipaa ymmärtäväistä ohjausta, ei jääkylmiä Maer Luinin ohjeita.


Se saattoi olla enne, sillä avattuaan avattuaan ravintolansa oli Nymph avannut oven kaikille, samoin eräälle vieraalle jonka tulo ei voinut olla hyvästä. Jonkin aikaa avaamisen jälkeen kun muutama asiakas oli saapunut ja syömässä, astui sisään siniseen ja huokoisaan, sekä lämpimään kaapuun kääriytynyt noin 190 senttimetriä korkea vanha mies, jonka lumivalkoiset kulmakarvat olivat tuuheat, painavat ja roikkuivat ja jonka pitkä valkoinen parta ulottui ihan rintakehään asti. Mies näytti 80-vuotiaalta, mutta oli silti vahva kuin härkä ja kulki selkä suorana. Hänen katseensa oli läpäisevä ja se osui Nymphiin. Mies oli velho. Hän marssi Nymphin luo tiskille ja yllättävä kyllä tahtoi tämän päivän aamiaisen. Velho ei välittänyt, että KAIKKI muut ravintolassa katselivat häntä järkyttyneenä ja jotkut; peloissaan.
"Maer Luin...", kuiskaus pääsi Nymphin huulilta.

Nymph kääntyi ympäri ja meni keittiöön tuomaan annosta. Läpi puunseinänkin hän kuvitteli tuntevansa velhon katseen. Siirtyikö Maer Luinin katse sitä mukaa kuinka hän liikkui? Karmiva ajatus. Jotenkin hän tiesi asian olevan niin. Miksi velho oli täällä? Mikä sai tämän lähtemään tornistaan parin kilometrin päästä opetuslastensa luota? Varsinkin hänen lemmikkiopetuslapsensa, Aleksanderin? Maer Luin oli suurimpia velhoja historiassa. Poikkeuksellisen voimakas. Ja siksi myös pelättävä. Nymph oli hermostunut. Hän tiesi sen takia päivän menneen pilalle.

[Lumba]

Nimi: Luna
Ikä: n. 20 vuotta
Pituus: 170cm
Paino: 55kg
Ulkonäkö: Meren vihreät silmät ja pitkät, punaiset hiukset. Hyvin kalpea. Pukeutuu aina pitkiin mekkoihin.
Ammatti: Valmistaa erilaisia rohtoja
Luonne: Ajoittain hyvin itsekäs ja määräileväinen, puuttuu asioihin jotka eivät hänelle kuulu. Mutta jos jokin ei mene hänen mielensä mukaan,hän alkaa mököttää. Tekee asioita vain jos hyötyy niistä jotenkin.Yrittää aina nähdä asiat ulkopuolisen näkökulmasta.
Ase: Myrkytetty tikari
Elementti: Vesi
Taiat: Water, Watera, Waterga, Tsunami, Tidal wave
Osaa kutsua meren asukkeja avukseen
Muuta: On oppinut kaikki kykynsä äidiltään, joka lähti kun Luna oli lapsi ja jätti hänet isänsä kanssa. Isä kuoli suruun, ja Luna on siitä lähtien vihannut äitiään.

Luna oli istunut ravintolassa jo jonkin aikaa, kun Maer Luin astui sisään. Vaikka Lunaan itseensäkin mies teki vaikutuksen, muiden ihmisten järkyttyneet reaktiot olivat hänen mielestään jopa lievästi koomisia. Niin mahtava kuin velho olikin, tuskin hän oli tullut paikalle teurastamaan kaikkia asiakkaita? Tai eihän sitä koskaan tiennyt. Hän aikoi vain tyytyä tarkkailemaan velhoa, mutta asia vaivasi häntä liiaksi. Sitä paitsi hän halusi tilata juotavaa, ehkä se auttaisi hänen migreeniinsä.

Niinpä hän meni seisomaan tiskille velhon viereen, mutta siihen päästyään sanat juuttuivat hänen kurkuunsa. Velho tiesi Lunan tuijottavan häntä, muttei sanonut mitään. Sitten Luna rohkaisi mielensä ja totesi: "Kaunis ilma tänään." Hän tajusi itsekin kuulostavansa uskomattoman typerältä, mutta sille ei voinut enää mitään. "Mitä te tarkalleen ottaen haette täältä? Aamiaisen lisäksi tarkoitan", Luna jatkoi suorasukaisesti.
Velho ei vastannut. Luna huokaisi ja jäi odottamaan tarjoilijatarta.

[Noirre]

nimi: Shanaan Kawaii
ikä: 17
pituus: 156
paino: 48
ulkonäkö: najavo intiaani Kuten Aerakin. Pitkät paksut hiukset ja vastapuhjenneitten lehtien väriset silmät. Hiukset syksyisten lehtien väriset: punaista, keltaista ja ruskeaa. Siunauksen merkkinä musta raita oikealla puolella päätä.
Luonne: viisas, mutta auttamattomasti nuoren tuntuinen. Joskus ylitunteellinen. Hyvä kuuntelija. Suuttuessaan saa aikaan pahempaa tuhoa kuin hurrikaani, yleensä tosin vain henkisellä tasolla.
ase: puinen, pitkä sauva, ja monta tikaria. osaa myös käyttää jousta hyvin taitavasti, ei tosin kanna sellaista mukanaan.
elementti: ilma
taiat ja muut kyvyt: ääni toimii samalla tavalla kuin hypnotisointi (hunajaisen äänensävyn kuullessa) kaikki ilmaan liittyvät taiat. Parantaa ihmisiä ja saa kasvit kasvamaan nopeasti.
Muuta: Aeran "opetuslapsi" ja hyvä ystävä.


(teksti tulee illalla, voitte jatkaa niin teen uuden postauksen.)

[The death Magic]

Taistelun kohina kajahtaa pienessä Medyn kylässä. Kaksi miestä harjoittelee. Toisella on Yari yli 2 metriä pitkä sauva jossa on veitsenterän pituinen terä päässä. Toisella on vain tavallinen puinen sauva. Aiot siis lähteä pois Joni? toinen miehistä alkaa keskustelemaan. Aion. Minulla ei ole enää mitään täällä. Olen kyllästynyt ja haluan pois. Joni vastaa. Saat sitten voittaa minut!!! toinen miehistä huutaa ja hyökkää Yarillaan. Joni väistää ja iskee miestä selkään. Hän pudottaa Yarinsa ja kaatuu maahan. Isä olet liian vanha ja sairas taistelemaan. Joni puhuu. Et voita minua edes Yarillasi vaikka ennen kukaan ei voittanut sinua kun käytit sitä. Jonin isä vastaa: Hrrmmh. Saatan olla vanha mutta et saa mennä pois. Me tarvitsemme sinua huolehtimaan meistä. Ja moni kylän tyttökin jäisi kaipaamaan. Liioittelet jo taas isä. Mutta en muuta mieltäni. Sitäpaitsi en ole lähdössä sen takia että saisin heti kuolla pois. Silti en hyväksy sitä. Jonin Isä vastaa. Mutta jos sinun on pakko mennä ota Yarini. Se tuo sinullekkin varmasti suojaa. Joni miettii vähän aikaa ja hakee maahan pudonneen Yarin. Sitten Jonin äitikin tulee ja ojentaa Nagasakinsa ja sanoo: Otat myös tämän tai et mene minnekkään. Aina on hyvä olla useampia aseita varalla. Tiedät opetuksemme. Tiedän,tiedän Joni valittaa. Ne opetukset pursuaa jo korvista ulos. Tämän jälkeen hän kävelee taloonsa ja huoneeseensa sisälle. Tulee yö ja yhtääkkiä hänen sydämessänsä tuntuu jotain. Jotain joka tuntuu melkein jo kivulta. Joni tajuaa että tämä on varmasti merkki jostain. Ja hänen täytyy seurata sitä. Joni kaappaa isän ja äitinsä aseet sekä oman pitkäteräisen miekkansa Bladagan ja lähtee marssimaan kohti kylän porttia. Yhtääkkiä tyttö nimeltä Emily huutaa: Älä mene!! Joni kääntyy ja huokaa: Näin on parempi. Ei hyvästeillä tee mitään. Ole sinä vaan täällä ja jatka vaikka kylän tulevaisuutta. Emily vastaa: Mutta minä.... mutta Joni oli jo kerinnyt menemään kylän ulkopuolelle ja juoksemaan pois. Tyttö vain jäi tuijottamaan pimeyteen kunnes meni taloonsa...

[Dagger]

Dagg ei pystynyt enää nukkumaan. Auringon valo alkoi tulvia ikkunoista sisään ja hänellä alkoi olla jo nälkä. Hän nousi sängystä, petasi sen ja avasi ikkunat. Oli hieman pilvistä, mutta valoista kuitenkin. Dagg puki päälleen ja huojui kohti keittiötä. Hänen päänsä ei ollut enää niin kipeä, mutta hän oli vielä hieman väsynyt. Hän avasi ruokakomeronsa ovet "Hmph. Käyhää" Dagg huokasi kun näki tyhjillään olevat hyllyt. Daggi oli kaivannut hieman omaa rauhaa ja siksi muuttanut kauemmas kaupungista. Hän kävi siellä vain joskus ostamassa lisää ruokaa ja tarkkailemassa miten siellä noin yleensä sujui. Häntä ei nyt huvittanut lähteä kaupunkiin, mutta hänellä oli silti nälkä. Hänen oma pieni puutarhansa ei paljoa ruokaa tuottanut ja hänpärjäsi välillä ihan hyvin vähällä ruoallakin. Nyt kuitenkin leipä oli lopussa ja tyttö kaipasi aamiaista.. Ja kenties hieman ihmisiäkin. Dagg oli tottunut olemaan välillä yksin, eikä se häntä niin haitannut.. Mutta hänestä olisi ollut ehkä taas mukavaa nähdä muita ihmisiä puuhissaan. Dagg sulki ruokakomeron ovet ja kävi noutamassa kukkaronsa, sauvansa ja kaapunsa. Se oli valkoinen ja siinä oli punaruskeita kuvioita. Hän puki kengät jalkaansa ja puki viitan ylleen. Hän astui ulos talosta ja lukitsi oven. Hän sujautti avaimet ja rahat nahasta tehtyyn kukaroon jonka hän laittoi nahkalenkistä roikkumaan kaulastaan.

Dagg muisteli tietävänsä erään pienen maalaisravintolan ja lähti kävelemään sitä kohti. Hän piilotti hiuksensa kaavun sisälle ja veti hupun silmilleen. Dagg tahtoi vain olla sivulla, hän ei tahtonut joutua puhumaan kenellekkään. Korkeintaan kai tarjoilialle. Hän mieluummin toistaiseksi vain seurasi ihmisiä sivusta. Kaiken varalle jos joku sattuisi utelemaan jotakin niin Dagg jankutti mielessään: "Ole kohtelias.. Mieluummin hiljaa äläkä paljasta mitään itsestäsi muille.." Dagg huokaisi jälleen ja astui sisään ravintolaan. Onneksi siellä oli yksi nurkkapöytä vapaana. Hän piilotti sauvansa nurkan varjoon ja istui. Hän piti päänsä mahdollisimman alhaalla mutta kurkisti varovasti hupun alta ympärilleen. Dagg näki tarjoiliattaren joka yritti pitää itsensä rauhallisena ja tarjoilla ihmisille tilauksensa. Dagg näki myös nuoren naisen pitkässä mekossaan istumassa tiskillä jonkun vanhan miehen vieressä. Dagg tunnisti naisen, hän oli joskus kuullut muutaman juorun siitä että nainen tunkee nenänsä muiden asioihin eikä päästä niistä noin vain irti. Dagg arvosti Lunan päättäväisyyttä muttei tungeskelua. Dagg toivoi ettei nainen tulisi kyselemään häneltä mitään, mutta muuten Daggilla ei ollut mitään Lunaa vastaan. Ravintolassa oli myös muitakin asiakkaita. Dagg kiinnitti seuraavaksi huomionsa vanhaan mieheen joka istui Lulan vieressä. Vanhus näytti tutulta, mutta Dagg ei osannut sanoa kuka hän oli. Nymph näytti hieman pelkäävän häntä.. Dagg huokaisi kun ei taaskaan tiennyt mitä oli meneillään. Hän katseli menusta jotakin mahdollisemman hyvää ja halvalla. Dagg oli Summoner, muttei hänelle varsinaisia töitä mistään sadellut.. Eli hänellä ei ollut rahaa viskoa linnuille, muttei hän köyhäkään ollut. Dagg nojasi sauvaansa vasten ja toivoisi ettei sitä huomattaisi. Hän ei tahtonut erityisempää huomiota, siksi hän jäi yksin nurkkaan istumaan ja odottelemaan tarjoiliaa.

[muumuu]

Nimi: Zaiy Xi, kutsutaan nimellä Zack.
Ikä: 20
Pituus: 160 cm
Paino: 58 kg
Ammatti: Kemisti
Työ: Työskentelee tällä hetkellä apteekissa, mutta tahtoo päästä ilmaisemaan itseään vapaammin.
Pitää: Sateesta, ukkosesta ja muistakin luonnonilmiöistä, ja tietysti kaikkea mitä pitää tutkia. Hän on hyvin utelias luonne, paikoittain hiljainen.
Inhoaa: Liian ahkeria puhujia, eli niitää jotka ovat kokoaika äänessä. Inhoaa myös kuumia päiviä.
Ase: Erilaiset myrkylliset yhdistelmät eri aineista. Käyttää myös taistelusauvaa, Tonfia ja Sai nimisiä "tikareita", mutta hyvin harvoin, lähinnä kun on käytössä viimeiset keinot.
Taiat: Yleisesti kaikki maahan liittyvät taiat, myös status-taikoja, kuten bio, silence jne. Osaa myös kutsua Edenin, mutta hyvin harvoin, sillä haluaa pitää kykynsä salassa, hän ei halua olla muiden silmissä outo.
Muuta: Hänen vanhempansa ovat kuolleet jo vuosia sitten. Yksinäinen.

Zack käveli pitkin hiekkatietä ja heitteli omenaa ja otti sen kiinni. Hänellä oli tylsää. Ja oli kuuma päivä. Zak huomasi suuren puun joka näytti olevan vanha, hän istuuntui sen juurella ja hyväksyi sen tarjoaman varjon. Hän oli hyvin luontoystävällinen, Zackilla oli salaisuus, hän on viimeaikoina ruvennut tuntemaan kuinka kukka huutaa kun se katkaisee, kuinka puu karjaisee kun oksan taittaa poikki. Hänestä tuntui että alkoi olemaan yhtä luonnon kanssa. hetken iskusteltuaan hänelle tuli hiki. Hän sylkäisi heinan suustaan jota oli pureskellut ja jatkoi matkaansa. Hänellä ei ollut määränpäätä, hän vain matkasi eteenpäin tylsyyttään ja tokaisi hiljakseen :"Miksi tänne piti tulla näin kuumana päivänä? Olenko tulossa hulluksi? Kenties tulin varmistamaan ettei luonnolle käy mitään? Kyllä. Olen tulossa hulluksi."
Hetken matkattuuaan Zack huomasi pienen ravintolan ja päätti mennä sinne. Siellä oli oikein viehättävä nuori naishenkilö joka oli pukeutunut kaapuun, harmi sinänsä, hän oli nätti, sen voi kertoa jo katsomalla hänen siroa kehoaan. Hänen katseensa ajelehti kohti tiskiä, siellä hän huomasi naisen ja hieman huvitavan näköisen miehen. Hänestä hehkui maagisuus, hän oli selvästi maagi. Zack meni ja tilasi kauniilta naiselta yhden omeletin ja meni kaapuun pukeutuneeseen naisen viereen, hän osasi vain aavistaa tytön mielenalana. Tyttö oli selvästi hermostunut...

[Gabriel]

Parin kilometrin päässä siitä ravintolasta jossa jotkut tulevaisuuden tapahtumia kanavoivat henkilöt istuivat, heräsi melkein sadan metrin korkeudessa pienessä ja ahtaassa kammiossa Maer Luinin oppipoika ja seuraaja. Tunnettu muiden ihmisten keskuudessa nimellä Aleksander Flagg, toisen etunimen tiesivät vain harvat henkilöt hänen itsensä ja Maer Luinin lisäksi. Aleksander ei käsittänyt miksi Maer Luin piti häntä niin suuressa arvossa. Maer Luinin johtamaan veljeskuntaan kuului melkein sata velhoa, osa pari kertaa Aleksanderiakin vanhempia. Oliko hän oikeasti niin lahjakas?
Aurinko paistoi kammion ikkunasta hänen silmiinsä. Yleensä hän heräsi ennen kuin aurinko ehti sinne, mutta tänään oli hän nukkunut pitkään, levollisesti ja vailla unia. Hän oli huomannut myös jotain itsessään joka oli erittäin ärsyttävää. Hän ei tiennyt miksi, mutta aamuisin herätessä häneen iski joskus erektio. Aleksander oli muutenkin hämmentynyt ihminen ja hänen seksuaalinen ulottovuutensa hämmensi häntä tavallistakin enemmän. Siksi hän vihasikin sitä ja yritti pitäytyä täydessä selibaatissa asian ajattelunkin suhteen. Tänään ei se häntä kuitenkaan vaivannut. Aurinko taas vaivasi.

Vain yhdessä ja ainoassa asiassa oli hän varma kuin kallio. Taikuudessa. Aleksander taisi sitä erittäin hyvin, eikä ollut tehnyt virheitä koskaan elämässään ensimmäisen onnistumisensa jälkeen. Niinpä hän loi ristikkäisajan siirtäen kammionsa sen hetken ulkopuolelle 15 minuuttia menneisyyteen olematta itse kuitenkaan menneisyydessä. Kyseinen toimitus vaati poikkeuksellisia matemaattisia ja maagisia kykyjä, jos ei itseään tahtonut menneisyydessä nähdä. Mutta sillä hetkellä paistoi aurinko tornin seinää vastaan eikä kammion ikkunasta ulos. Aleksander venytteli hieman, käytti vartin heräämiseen ja kun se aika oli kulunut siirsi hän ajan taas oikeille raiteilleen. Aurinko oli mennyt jo ikkunan ohi. Aleksander pukeutui hihattomaan ja huputtomaan kaapuunsa, nappasi kirjahyllyltä taikuuden opin sijasta kertomuksen ja lähti kammiosta ulos portaikkoon suuntaen tornia ympäröivään puutarhaan. Tämä oli niitä päiviä kuukaudesta kun Maer Luin lähti tornista ja hän sai pitää vapaapäivän opintojen suhteen.

[Dagger]

Zack katseli hetken ympärilleen ravintolassa. Tarjoiliatar katosi keittiöön hakemaan tilausta, joten Zack ei pystynyt jäämään juttelemaan tämän kanssa. Hän käänsi katseensa vieressään olevaan naiseen ja vanhaan mieheen. Nainen näytti hieman tympääntyneeltä "seuraansa". Mies ei puhunut eikä edes katsonut naista. Zack siirtyi sivummalle hiestä, hän ei halunnut jäädä katsomaan mitä voisi tapahtua kun nainen suuttuisi. Zackin piti etsimään jostakin oma pöytä, sillä hän ei viitsinyt jäädä tiskille notkumaan. Asiakkaita ei ollut paljon ja Zack toivoi hieman seuraa. Hän huomasi nurkassa istuvan tytön joka yhä piti huppua silmillään ja käsiään sylissä. Zack hymyili ja lähestyi tyttöä. Dagg kuuli jonkin lähestyvän, mutta päätti olla nostamatta katsettaan.

Nymph oli muutama minuutti sitten tuonut hänelle hieman kuumaa mehua ja leipää. Dagg nosti kupin varovasti huulilleen eikä kiinnittänyt Zackiin mitään huomiota. "Hei.." Zack yritti tervehtiä mutta Dagg ei ollut kuulevinaan häntä. "Minä olen Zack. Näin teidät tuolla ulkona, neiti.." Dagg ymmärsi jo mistä oli kyse. Tämä miekkonen joka seisoi hänen vieressään tahtoi nyt Daggin kertovan hänelle nimensä, mutta Dagg ei tahtonut kertoa sitä hänelle.. "Vai niin" Dagg sanoi Zackille kiertäen hänen vihjeensä. Zack hymyili ja kysyi: "Saako tähän istua?" "Jos maltatte mielenne saatte koko pöydän. En aio viettää tässä koko päivää" Dagg vastasi ja haukkasi hieman leipäänsä. Hän yritti olla välinpitämätön ja samalla pitää miekkosen poissa. "Ei ei! En minä tahdo pöytää teiltä varastaa! Istua vain!" Zack sanoi hätäisesti peläten että tyttö lähtisi. "Täällä on lähes koko tiski tyhjä ja vapaitakin pöytiä, herra Zack" Dagg vastasi ja jatkoi syömistä. "Ovelaa.." Zack sanoi hiljaa mielessään ja virnisti. Tyttö osasi sanoa kaikkeen jotakin vastaan, mutta Zack ei ymmärtänyt että hänen kanssaan on lähes mahdotonta väitellä. Zack kuitenkin istui Daggin viereen ja Nymph toi hänelle omeletin. Zack kiitti Nymphiä ja sanoi Daggille: "Niin taitaa olla, mutta mieluummin istun jonkun noin kauniin vieressä kuin yksin." Dagg punastui hieman. Yrittikö tuo tunkeileva miekkonen nyt iskeä häntä? Jos liiallisuuksiin menee niin Daggilla on sauva jolla hieman isekä takaisin. Zack rupesi puhumaan ammatistaan ja Daggia viehätti se että hän oli itsekkin oppinut parannuksen taitoja. Oikeastaan eihän Zack osannut mitenkään muuten parantaa kuin esineillä muttei sillä ollut niin väliä. Dagg istui hänen vieressään ja kevyesti hymyili. Ei selvästi ja olihan huppu yhä hänen silmillään. "Ihmeellistä tiedätkös.." Zack sanoi, "Näetkö tuon papparaisen tuolla? Se on se kuuluisa velho Maer Luin. Tunnethan sinä hänet, etkö?" "Maer Luin.. Ei. Ei sano minulle mitään. Yksi velho sinne ja tänne." Dagg sanoi ja kevyesti vilkaisi velhoon. "Mitä?! Et tiedä kuka hän on?" Zack huudahti ja katsoi ihmeissään tyttöä. Dagg painoi päänsä alemmas ja heilutti sitä kevyesti. Zack tajusi miten epäkohtelias jälleen oli: "Öh.. Anteeksi. Ei kaikkea voi tietää" Zack sanoi ja virnisti. Dagg huokaisi ja nyökkäsi hiljaa. Häntä harmitti hieman ettei oikein tiennyt mitä oli meneillään.. Muttei antanut sen vaivata.

[Arwie]

Ravintolassa Nymph, joka oli hautautunut hetkeksi keittiöön rauhoittamaan hermojaan ja pakoillakseen edes hetken Maer Luinin terävää katsetta, yritti seurata tilannetta keittiöstä. Ravintolassa oli vielä melko varhaista ja asiakkaita oli vain muutama, kuten aina siihen aikaan oli ollut, mutta silti tuntui, kuin jokin olisi muuttunut. Ketään ravintolan puolella olevista hän ei erityisen hyvin tuntenut, nimeltä tosin kaikki, ja kylän juorujen perusteella joitain luonteenpiirteitäkin, mutta silti hänestä tuntui että jokaikinen henkilö tässä huoneessa käyttäytyi kuin heidän ei olisi kuulunut käyttäytyä.
Hän huokaisi. "Tai ehkä minä vain yksinkertaisesti olen tulossa hulluksi" hän mumisi. Hänen piti ryhdistäytyä, sillä hän tiesi hermostuksensa oli varmasti läpinäkyvää ja kylässä juorut levisivät nopeasti- ja pian kaikki tietäisivät ’sen tienhaaran ravintolan sekoilevan Nymph VanTasselin’- ja kukaan tuskin halusi tulla syömään maalaistaloon, jota piti hullu.
Hän vilkaisi tiskille, jolla vanha velho ja nuori tyttö yhä istuivat. Hänen katseensa jäykistyi hänen tajutessaan katsovansa suoraan Maer Luinin kylmiin silmiin.
Yhden asian hän ainakin tiesi. Vanhan miehen hermostuttava tuijotus ei ollut hänen mielikuvitustaan. Halusiko mies oikeasti vain hermostuttaa hänet, vai jotain muuta?
Hän puri huultaan. Ainoa keino saada selville oli kysyä sitä mieheltä itse. Mutta miten hän pelkäsi hieman, ja oikeastaan enemmänkin kuin hieman, sillä Nymphistä tuntui ettei velho ollut kovin ystävällinen persoona, eikä hänen maaginkykyjään suinkaan voinut väheksyä.
Hän mietti, olisiko velho kykenevä riehumaan ravintolassa asiakkaiden keskellä. Oman hermostuneisuutensa keskeltä hän pystyi ajattelemaan, että ei, mikäli mies oli niin viisas kuin hän oli kuullut. Hän teki mielessään pikasuunnitelman. Ensin hän hymyilisi ystävällisesti ja kysyisi halusiko velho vielä jotain, sitten ottaisi puheeksi tämän häiritsevän katseen. Näin hän tekisi, näyttäisi hän typerältä tai ei. Hän laski mielessään viiteen, yritti olla näyttämättä hermostustaan ja käveli sitten kohti tiskiä.

[Dagger]

Daggi yhä istui omassa pöydässään -jonka oli nyt joutunut jakamaan Zackin kanssa. Daggia rupesi tiskillä istuva velhonkäppänä kiinnostamaan. Dagg katsoi huppunsa alta velhoa ja mietti oliko koskaan kuullut hänestä. "Zack..." "Niin?" Zack vastasi Daggille "Kuka tuo velho olikaan? Mitä hänessä on niin erikoista?" Zack katsoi Daggia ja virnisti jälleen. "Maer Luin. Se on hänen nimensä. Kuulemma jokin oikein mahtava velho joka asuu parin kilometrin päässä olevassa, jopa yli sata metriä korkeassa tornissa.. Tai jotakin vastaavaa. Siellä hän elelee opetuslapsiensa kanssa. En oikein tiedä enempää" Zack sanoi ja nojasi tuoliinsa ja pudisti päätään. "En tiedä.. Jokin hänessä on minusta vialla. En pidä tästä.." Dagg mutisi ja puristi salaa sauvaansa. Hän suunnitteli käyttävänsä Scannia ukkoon ja nähdä mikä tämä on velhojaan, mutta yllättäen Nymhp asteli Daggin eteen ja alkoi lähestyä vanhusta. "Eh.. Mitähän tuo tarjoiliatar oikien yrittää?" Dagg mietti ja kun Nymph kääntyi Dagg huomasi velhon tuojottavan häntä. Dagg ei tahtonut katsoa ukkoa silmiin mutta hymyili huppunsa alta. Dagg puristi yhä sauvaansa ja hymyili huppunsa alta. Zackin oli huomannut velhon tuijotuksen. "Mi-mitä nyt?" Zack änkytti. Lunakin nosti päätään ja näki kun velho katsoi nurkkapöydässä istuvaa kaksikkoa. Luna huokasi ja pudisti päätään. Ilmapiiri oli jotenkin kireä. Velho tuijotti kaikkia asiakkaita, Nymph hädissään mietti mitä tehdä, Luna seurasi velhon tekemisiä, Zack vilkuili ympärilleen ja oli valmis menemään velhon luo jopa kysymään mikä on vialla ja Dagg.. Dagg puristi sauvaa kädessään ja hymyili huppunsa alta... "Tästä ei hyvää seuraa, eh...?"

[muumuu]

Tästä ei nyt hyvää seuraa. Nymph ajatteli ja kiristeli hampaitaan. Mitäköhän tästäkään tulee? Tappelu? Zack ajatteli. Hän rupesi jo kaivamaan taskustaan pientä sinistä nestettä täynnä olevaa koeputkea, joka aiheuttaa ihmiselle pienen "humalatilan". Tätä rohtoa ovat monet väärin käyttäneet, ja kohtalonsa siitä ovat saaneet. Zackin opettajatar oli sanonut. Dagg huomasi Zackin kaivelevan jotain taskustaan, ja rupesi puristamaan sauvaansa kovemmin, hänen kätensä olivat ihan hiestä märät. Maer Luin huomasi tämän kireän ilmapiirin, tai hän aisti sen jo aikoja sitten, mutta ei tehnyt juurikaan mitään asialla, tuijotti vain muita hermostuttavan piinaavalla katseellaan. Zack oli jo paiskaamassa rohtoa maahan kunnes dagg otti hänen kädestään kiinni. "ET! Et tee sitä!" Samalla huutaen. "Hyvä on, etsin jotain lievempää ja liukenen paikalta, en halua olla osallisena taistelussa jossa on mahtava velho, kehottaisin sinuakin lähtemään. Ennenkuin on liian myöhäistä" Zack sanoi ja kaivoi pullon jossa oli jotain.. savua. Hän viskasi sen maahaan, siitä kuului pieni räjähdys, mutta savu valtasi miltei koko ravintolan ja Zack livisti paikalta, kuten koira veräjästä...

[Gabriel]

Samaan aikaan Aleksander Gabrahal Flagg istui puutarhassa kirsikkapuiden alla lukien samalla romaanikirjoitelmaa, joka kertoi sankariteoista. Hän piti ja ei pitänyt kirjasta. Hän piti sen seikkailuista, siitä kuinka velhot joutuivat taistelemaan lohikäärmeitä vastaan (hän oli tosin kuullut että viimeinen lohikäärme oli kuollut tuhat vuotta sitten itsensä Maer Luinin käden läpi, lohikäärmeitä kykenivät surmaamaan vain velhot, mikään maallinen ase ei niihin pystynyt) ja sen kiehtovasta maailmasta. Mutta hän EI pitänyt ihmisten päättäväisyydestä ja siitä kuinka nämä aivan vankkumattomasti taistelivat jonkin puolesta. Juuri sellainen häntä hämmensi. Hän tunsi uskollisuutta vain yhdelle ja ainoalle henkilölle - opettajalleen Maer Luinille. Vaikka pelko oli vähintään yhtä suuri. Hän oli itse nähnyt kuinka Maer Luin oli kerran surmannut yhden velhokokelaista, koska tämä oli täysin toivoton. Aleksanderilla ei sitä pelkoa ollut. Taikoessaan hänet valtasi omituinen rauhallisuuden tunne. Lisäksi hän ei ollut tuntenut sitä koskaan, mistä muut olivat alati tietoisia - mahtinsa rajoja. Hän oli monesti yrittänyt, mutta mennessään yhä pidemmälle ja pidemmälle ei hän mitään rajoja tuntenut eikä hän uskaltanut taikoa sillä tasolla, joka kykenisi hänet itsensä tuhoamaan. Kertaakaan ei hänen mahtinsa ollut horjunut, mutta kuinka kauan hän voisikaan kestää?

Hänet herätti kirjan lukemisesta yleinen häly tornin etupihalta. Kaikki Maer Luinin opetuslapset olivat juosseet sinne. Velho oli palannut takaisin, vaikka hänen pitäisi olla poissa koko päivän. Aleksander juoksi paikalle ja kaikki ketkä hänet huomasivat väistyivät hänen tieltään. Lopulta Aleksanderin edessä oli vain Maer Luinin sinisen kaavun selkäpuoli, jonka alahelma peitti hienoissa sandaaleissa olevat nilkat. Sitten mahtivelho astui sisään torniin ja sulki ovet perässään koskemattakaan niihin. Ähkien avasi Aleksander ovet ja juoksi velhon perässä kierreportaita ylös, aina vain korkeammaksi ja korkeammaksi ohittaen oman kammionsa oven saapuen vihdoin huipulle - Maer Luinin yksityiseen kammioon. Aleksander koputti ja odottamatta vastausta hän astui sisään. Hän piti katseensa poissa hyllyillä olevista tavaroista ja keskittyi velhoon.
"Mikä lennätti teidät tänne, opettajani?", hän kysyi suhteellisen varovasti. Maer Luin kääntyi ympäri tuoliltaan ja laittoi sulkansa sen pergamentin viereen johon oli juuri kirjoittamassa jotain.
"Tämä ei ollut tavallinen käynti poissa täältä. Minun piti katsoa ja nähdä eräitä ihmisiä. Koska elementtisi on alistunut minulle ja näyttänyt, että he tulevat olemaan tärkeitä. Mahdollisesti kaikille.", Maer Luin selitti rauhallisella äänensävyllä. Velhon kumea ääni oli todella rauhoittava, eikä siinä ollut mitään hypnoottista tai taikaa.
"Mitä saitte selville?", Aleksander kysyi hyvinkin uteliaana. Maer Luin käänsi päänsä sivulle, katseli hieman hyllyjään ja kääntyi taas Aleksanderiin päin.
"Kaiken. Ja en mitään. Kaiken heistä, tiedän heidän olemuksensa, luonteensa ja ominaisuudet. Täten pystyn päättelemään miten he reagoivat eri tilanteissa. Se on helppoa, nähdä ihmisen läpi. Esimerkiksi sinä, oppipoikani, pelkäät minua-", Aleksander värähti, "-vaikka kunnioitatkin ja se on tärkeintä. Mutta tuollaiset tiedot tiedän kaikista. Minä en saanut tietää heidän roolistaan tulevaisuudessa. Kuin...keitä tahansa muita ihmisiä.
Lyhyesti sanottuna, rakas seuraajani, minä en saanut tietää yhtään mitään.", Maer Luinin jäänsiniset silmät katsoivat Aleksanderia silmiin. Oppipoika nyökkäsi, kumarsi ja poistui. Maer Luinilla oli ajateltavaa.