+ Vastaa ketjuun
Näkyvissä tulokset 1 - 4. Tuloksia yhteensä 4.

Ketju: Monster

  1. #1

    Oletus Monster

    Koska en etsimällä löytänyt, päätin luoda uuden ketjun sarjalle nimeltä Monster - kyseessä on nimittäin aivan loistava sarja.

    Sarjan tapahtumat sijoittuvat 80- ja 90-luvun Saksaan. Kenzou Tenma on arvostettu japanilainen lääkäri, jonka ura on nousujohteessa. Asiat saavat kuitenkin epämiellyttävän käänteen, kun Tenma päättää pelastaa pienen pojan hengen kaupungin pormestarin sijaan. Tämän seurauksena Tenma menettää asemansa sairaalan johtajan lopettaessa hänen tukemisensa. Pian sairaalan johtaja sekä Tenman korvanneet lääkärit kuitenkin murhataan, mikä antaa Tenmalle hänen asemansa takaisin, mutta tekee hänestä samalla murhaepäillyn. Tästä alkaa tapahtumaketju, jonka seurauksena Tenma joutuu jäljittämään oikeaa murhaajaa. Myös Tenman pelastamalla pikkupojalla on oma osansa tapahtumiin...

    Monster on hieno sekoitus draamaa, kauhua ja poliisisarjoja. Olen tähän mennessä katsonut kymmenen 74:stä jaksosta, ja sarjaa ei voi kuin ihailla. Dramaattiset juonenkäänteet sekä realistiset ja kiinnostavat hahmot tekevät Monsterista paketin, joka varmasti kiinnostaa niitäkin, jotka eivät animea muuten seuraa. Suosittelen varauksetta.

  2. #2
    かかってこい! Davidson:n avatar
    Liittymispäivä
    14.2.2004
    Viestejä
    1049

    Oletus np. Fates Warning - Aquiesence

    Allekirjoitan sanasta sanaan Harmonican postauksen. Monster toden totta ansaitsee oman ketjunsa.

    Kyseinen sarja on nimittäin yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Se kuuluu niihin harvoihin sarjoihin, joista ei meinaa sitten millään löytää mitään negatiivista sanottavaa. Hahmot, musat, ääninäyttely (Noto Mamiko ), ja mitkä osa-alueet yleensä kuuluukin viihde-, tai tässä tapauksessa animesarjoihin, toimivat. Niin, ja erityisesti se juoni. Se on varsin ennalta-arvaamaton. Todennäköisiä lopputuloksia voi kulloiseenkin juonenkäänteeseen liittyen veikkailla kukin kyynisessä mielentilassaan, mutta en muista kyllä kertaakaan, jolloin olisin täysin arvannut, mitä tuleman pitää. Tai ehkä mä oon vain huono arvaamaan, evo.

    Juonen merkitys korostuu tässä arviossani ehkä myös siksi, että pidän yleensäkin hyvin rakennetuista mysteereistä tarinankerronnassa, jossa kaikki palaset lopulta sitten loksahtavat paikoilleen nerokkaalla tavalla. Sitä paitsi, trillerin lisäksi sarja tarjoaa myös hetkisiä toimintakohtauksia, mikä sopii myös minun viihdemaulle. Vain komediset piirteet puuttuvat Monsterista, mutta se ei jää haittaamaan tässä tapauksessa pätkääkään. Se perinteinen animekomedia ei toimisi tällä kertaa, vaikka yleensä minä lähes vaadin sitä.

    Ja täytyy sanoa vielä loppuun, että Johania tyylikkäämpää pahista ei helpolla löydy.

    Playlist: Metal!
    Collection Count: 688

  3. #3

    Oletus

    Aloitin juuri tämän sarjan katsomisen. Alkuasetelma on turhan mustavalkoinen, ja Kenzou on vähän liikaa aikuiseksi kasvanut Shinji pahimmissa angstivaiheissaan. Realistinen asetelma ja tietty vieraannuttava tunnelma kuitenkin ovat lupaavia. Pysyykö tarina kasassa koko sarjan ajan ja saako se selvän päätöksen?
    Tapety na pulpit, wallpapers | Maschinenbau Verfahrenstechnik | Loans | Loans | Loans

  4. #4
    はるか Echo:n avatar
    Liittymispäivä
    17.7.2001
    Ikä
    25
    Viestejä
    2074
    Blogimerkinnät
    2

    Oletus

    Monster on jäänyt mieleen animena, joka varsin pitkästä kestosta huolimatta ei sorru turhiin täytejaksoihin tai muuhun turhaan, vaan pysyy äärimmäisen mielenkiintoisena ja tiukasti etenevänä pakettina loppuun asti. Siitä on jo useampi vuosi aikaa, kun sarjan sain päätökseen joten muistikuvat eivät enää aivan kirkkaina loista mielessä, mutta lähtemättömän vaikutuksen sarja kuitenkin jätti.

    Monster on mukavan "epäanimemainen", millä tarkoitan sitä että yleisimpiä kliseitä on kartettu niin hahmojen kuin yleisen tunnelman ja teemojen osalta, eikä mitään chibejä todellakaan sarjassa nähdä, eikä huumoriakaan oikeastaan lainkaan. Hahmot eivät ole mitään yleisimpiä kliseitä yhdistelemällä luotuja kauniita poikia/tyttöjä, vaan tuntuvat enemmän oikeilta ihmisiltä. Ja kuten Davidson on tuossa maininnutkin, juonen aluksi toisiinsa liittymättömiltä vaikuttavat palaset kutoutuvat niin hienosti yhteen, että loistava kokemus on luvassa.

+ Vastaa ketjuun

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on poissa käytöstä