Kyllähän tuo juu ihan mielenkiintoiselta kuulostaa. Voisin varovaisehkosti jopa lupautua aktiiviksi.
Itse toiminnasta sen verran, että parasta kai olisi että tekniikka olisi aina täysin vapaa. Osallistujia karsiutuisi kamalasti pois mikäli pitäisi olla useita eri välineitä kunkin tehtävän toteuttamiseen. Lisäksi kerhon ohjeisiin kannattaisi varmaan asiaan paremmin perehtyneiden kirjoittaa jonkinlaista ohjeistusta skannaamiseen jotta käsintehdyt työt saadaan sitten kokenemattomienkin puolelta skannattua kunnolla. ^^


Vastaa siteeraten





Niin, ja myös siinä määrin kuin välineet antavat myöten, omistan skannerin, jonkinlaisen kuvanmuokkaus/piirustusohjelman, lyijykynän ja kämäset puuvärit :}
Jotenka minä olisin sillä kannalla myös, että toteutustapa olisi aina täysin vapaa. Löytyy enempi rahkeita immeisillä tällöin ottaa osaa tehtäviin. :3 Tarkentaen hieman; tällaisella [ei-taidepainotteisella] keskustelufoorumilla se olisi kaikkein realistisin vaihtoehto, koska aika harvalla harrastelijalla on valmiiksi kovin laajaa materiaalivalikoimaa käytettävissään. :3
