FFXII - läpimenneiden keskustelu (SPOILEREITA)
Tälle oli ilmeinen puute, jotin tartuin hetkeen kunnen moista ole saanut ennen tilaisuutta avata. Jeje. ^^
Ja asiaan, omasta näkökulmastani.
Mjoo. Toki myös minä olen uskollisena FF-fanaatikkona uusimman ulostuksen konsoliini napannut ja 148 pelituntia oli takana, kun ensimmäisen kerran suuntasin loppupomolle. Pelattavaa siis ainakin on yllin kyllin. Yiazmat olisi vielä tapettavana ja parin aseen lootit etsittävänä, jotta olisi kaikki tehty. Sekä saada se pirun Zodiac spear Henne Minesista, mutten kertaakaan ole nähnyt edes chestiä siinä, missä sen pitäisi olla, vaikka hahmoni korotin leveliin 99 rämpimällä kyseistä kaivosta päästä päähän. C'est la vie. Sentään on gilejä tullut mukaan jo yli 2 miljoonaa; melkoinen kontrasti alun nyhväykseen, että saa edes parit phoenix downit mukaan.
Peli kokonaisuudessaan jätti ristiriitaisia tuntemuksia. Hirveästi mörköjen hakkaamista ja sitten huomaa pelin olevan jo loppusuoralla, joten kokemusta haluaa vähän pitkittää - ja se tapahtuu hakkaamalla lisää mörköjä klaanin nimissä tai lootteja etsiessä. Örh. Mitä muita kaupunkeja kuuluu Archadesiin? Millaiselta näyttää Rozarria omalla maaperällään? Mitä on Mist - planeetan hyvinvointia ylläpitävä taikaenergiavirta? Linda Lampenius vaatteet päällä?
Ylläolevat ovat mielestäni puutteita, eivät mystisiä kysymyksiä, joita perus FF:t ovat jättäneet jälkeensä. Toki Vaanin vihdoin päästessä lopussa toteuttamaan sky pirate unelmaansa jäi auki muitakin askarruttavia seikkoja, kuten että mitenköhän jumalat reagoivat Ashen armahtavaisuuteen ja että miksi Gabranth alunperin loikkasi veljensä vastustajaksi.
En voi muuta kuin verrata tätä FFX:ään. Toteutus edeltäjässä kerronnallisesti oli auttamatta parempi. Hahmot keskustelivat niitä näitä, eikä tärkeätä ollut mitä sanottiin vaan tuoda esiin hahmojen välisiä suhteita ja esitellä heidän luonteitaan tarkemmin. Nyt puhuttiin, jos oli jotain puhuttavaa, ei muulloin. Toki Vaan ja Penelo pelleilivät sivussa välillä omiaan, muttei muutama hassu kerta riitä monen kymmenen tunnin kestoisessa pelissä. Kuten aiemmissa postauksissa on mainuttu, yhdyn mielipiteeseen, että Square-Enix suuntasi melkoisesti metsään MMORPG-vaikutteilla. Laajoja alueita täynnä kaikenlaista hienoa ja kaunista, jes. Alkuun sitä ajatteli, että mitäköhän täällä nyt tapahtuu ja ohjain tärisi innoissaan käsissä. Pari melko mitäänsanomatonta repliikkiä ja sitten jatketaan teurastamista, kunnes tulee uusi laaja alue ja sama toistuu. Lopulta ei odottanut enää mitään ja lähinnä vitutti mäiskiä monstereita tunti tuntien perään, jotta pääsisi joskus edes johonkin, missä hahmot tekisivät jotain. Ja kun taisteluita oli vielä koko ajan eikä niissä itse tarvinnut kuin ohjata ukkelit paikalle niin yksinkertaisesti liian puuduttavaa toistoa.
Gambitit tosiaan veivät minusta suurimmalti osin ilon taistelusta, toki se myös nopeutti niitä ja täten vihollisia tuli vastaan enemmän laajemmilla alueilla kuin ennen. Oli hauska isompiä mörköjä vastaan sujauttaa Foe: Any - Oil listan ensimmäiseksi, ja sen jälkeen Foe: status Oil - Firaga perään ja antaa hemmojen räiskiä itsestään. Siinäpä se tosin sitten olikin: näpertelyä ja puolikömpelöä joukkueena toimimista, toiselta nimeltään "taktikointia". Yleensä perus attack toimi kaikista parhaiten ja esunaa vaan status efektien päälle. Potentiaalinen idea, mutta mielummin ottaisin vanhan version ja puolet vähemmän vastustajia tapettavaksi.
Sitten licence grid. No huh huh. Se on jokaisella hahmolla täynnä ennen kuin kukaan on yli levun 80 ja menettää täysin merkityksensä alun jälkeen, johtaen taistelijoiden olevan helposti vain kopioita toisistaan. Hahmomääräiset aseet ja classit/ammatit takaisin, sanon minä. Ei tästä muuta, niin mielikuvitukseton kehityssysteemi, että moisesta on turha enempää paasata.
Esperit... laittavat mykistymään kuin Jone Nikulan kommentit. Käytin tasan kerran - Gigaksen porteilla, kun oli pakko. Aivan outoja ylikoristeltuja naamoja kaikki, joiden nimistä en vieläkään muista puoliakaan. Jonkun itemin siitä sai, kun kaikki löysi, niin piti ne sitten kuitenkin etsiä. En kuitenkaan tyrmää Espereiden mahdollista hyödykkyyttä, sillä pelasin täysin ylilevelatuilla hahmoilla alusta loppuun hakaten ylimääräistä expaa tuntitolkulla joka välissä, ja kenties Espereistä voikin olla apua alhaisten leveleiden hahmoille, joille tie kääntyy helposti pystyyn ylittämättömäksi monessa kohtaa. Pitää testata, kunhan motivaatiota ja aikaa uudelleenpeluuseen löytyy.
*death rattle* .... *death rattle* ...Ok. Huomasin pyöritteleväni päätä, kun Judged puhuivat kypäräänsä niin korostetusti. Puuttui vain valomiekat vyöltä ja darth vader theme taustalta. Alkuun vaikutti, että puhuttu ääni tulisi täysin monona ihan mistä sattuu ja vasta lopulta puhujien välimatkojen eroja alkoi erottua paremmin ja aidommin. Musiikit toisaalta toimivat hyvin alusta loppuun, ennen kaikkea Espereiden taistelumusiikki oli mahtava. Joka kerta sen tullessa lisäsin muutaman asteen volyymiä ja fiilistelin siistin taistelun alkua. Nostalgista oli myös huomata Paramina Riftin kuulostavan aivan FFVIII:n Tomb of the Unknown King -kammiolta. Myös FFX:stä tuttuja teemoja pyöriteltiin pariin otteeseen. Ennen kaikkea alkuvalikon musiikki, kenties legendaarisin FF-kipale ikinä, loi pelistä mielettömät odotukset ja alkuflash tuli hypetettyä vähintään tusinan kertaa läpi.
Tämän enempää ei voi saada PS2:n grafiikkamoottorista irti. Unohdin välillä tyystin pelaavani vuosituhannen vaihteen vanhentunutta konsolia katsellessa valokuvamaisia maisemia ja ihastellen niiden eloisuutta säiden vaihdellessa, värittäen miljöötä ennennäkömättömän kauniiksi. Animaatiot olivat taas kaunista katsottavaa ja varsinkin alussa ja lopussa hurjan pitkiä. Tosin, lyhyistä animaatiosta siellä täällä FFX:n tapaan oli mielestäni puutetta. Nyt näytettiin ilma-aluksia ja muita vempeleitä demoissa enemmän kuin itse hahmoja, joita olisin tahtonut nähdä paaaljon enemmän. Mutta kokonaisuudessaan upeampi ulkokuori mitä toivoin. Mitä toivoin kaikista eniten, oli kunnon...
...juonta. Ihanaa, kerrankin ei juosta minkään ilmiön perässä, joka uhkaa tuhota koko maailman. Pienen pieni, noin Forssan kokoinen hiirenpaska, Dalmasca, on kahden rintaman välissä ja uhan alla joutua sotatantereeksi. Sitten löytyy vallanhimoinen ja hyisen kovasydäminen, nerokas poliitikko poliittisten solmujen keskipisteenä ja häntä vastaan joukko sorrettuja, jonka pieneen eliittiin päähahmo sattumalta tarrautuu mukaan. Juonen voi tehdä hyvin menemättä ylieeppisyyksiin ja FF12 osoitti todenteolla politiikan potentiaalin tässäkin genressä. Asiat kuitenkin hyppivät liikaa eikä tyhjiä välejä, joiden aikana oltiin tappamassa hirviöitä, koskaan täytetty muuta kuin sanoin. Pelaajana tahdoin nähdä ja olla todistamassa hetkiä, joina tapahtui jotain tärkeää enkä vain sulattaa johdattelua ja lopputulosta. Aivan kuin ravintolassa söisi alkupatongin ja sitten jälkiruokajäätelön maksaen koko ateriasta. Silti ontuessaankin peli onnistui useasti yllättämään minut ja luomaan jonkinlaisen tunnesiteen hahmoihin, sillä The Endin pamahtaessa ruutuun jäi osittain haikea fiilis. Balthierin ylimielisyys, Franin ilmeettömyys, Vaanin ja Penelon lapsenomaisuus, Ashen vahva naishahmo ja ennen kaikkea Baschin järkkymätön olemus uhkuen kunniaa ja veljeyttä arvostamiaan asioita kohtaan oli toimiva paketti yhdessä; sääli ettei hahmokemiaa päässyt todistamaan sen enempää.
Ärsyttävästi peli jäi lopussa "kesken" kuin uutta seikkailua varten, joten eiköhän Squarella väännettä kättä jatko-osasta, joka on sekin pakkohankinta. Tule jo, tule joooo!~ ^.^ Odotin FF12:sta kuin kuuta nousevaa ja vaikka postaukseni sävy ollee negatiivisesti värittynyt niin eittämättä FF12 on yksi parhaita koskaan pelaamiani pelejä - sävy johtunee lievästä pettymyksestä, joka ei vielä välttämättä näe runsaita hyviä puolia niin runsaina kuin ne ansaitsisivat. Esimerkiksi Kingdom Hearts 2 näin uutukaisena Squaren tuotteena vertailussa jätti paremman maun suuhun. Runsaammalla juonisisällöllä ja tyhjiöiden täytöllä tämä olisi ehkä ollut paras koskaan, nyt se ei täysin vastannut korkeita odotuksiani ja jäänee yhdeksi monen muun hyvän joukkoon odottamaan uutta peluukertaa hamassa tulevaisuudessa.
Eipä tässä nyt muuta. Kaipa tästä Ceassan kanssa jotain ihmettelemistä ja ihkuttamistakin löytyy, kuten FFX:stä aikoinaan. Hyvin hintansa väärtti, vaikka 10/10 arvostelu kannessa onkin mielestäni pikkuriikkisen jorpakkoon. Ysin antaisin itse kokonaisuudesta.
Vastaa siteeraten
Muutenkin juonellisesti rikkaimmat hahmot olivat Ashe, Basch veljineen ja Balthier sidekickeineen, mutta kysymyksiä jäi aivan liikaa avoimeksi ja Vaanin ja Penelon päätöntä (vaikka hupaisaa) häröilyä oli taas liikaa. Kaiken kaikkiaan niin kutsuttu päähahmo Vaan olisi saanut antaa tietä kerrankin naispuoliselle päähahmolle, joka - uskokaa tai älkää - oli Ashe alusta loppuun. Tarinahan seuraa nimenomaan Ashen kehitystä, ja Vaan ja Penelo olivat juonen kannalta lähestulkoon tarpeettomia.
Alunperin kirjoittanut Kookasi
Se kaikki mikä tulee jatko-osaan olisi juonellisesti mahtunut aivan mahtavasti tähän. Mielestäni Squaren jatko-osa villitys on muutenkin syönyt Final Fantasyja paljon. Tingitään ykkösoasasta sen verran, että kakkososaankin jää jotain mausteita. Mieluummin tekisivät yhden superloistavan pelin kahden valjun sijaan, niinkuin ennenvanhaan, jakaisivat parille CD:lle ja pyytäisivät vaikka kympin lisää. Ihme arseilua.
Jos jotain niin FFXII:n loppubossi oli suora viittaus Vagrant Storyn vastaavaan, tosin tässä ei sentään pystynyt menemään tappeluareenan keskelle nuoleskelemaan haavojaan ilman huolta bossin iskuista (vaikka helppo se oli joka tapauksessa).
.