Olen irkissä ja foorumillakin huomannut monen finiläisen käyttävän Linuxia, mutta silti aiheesta ei ole mitään ketjua. Siis jos ei lasketa kaikkia avunpyyntöjä. Tämä asia täytyy tietenkin pikimmiten korjata. Eli kiinnostaisi tietää, vieläkö finiläiset käyttävät Linuxia, vai ovatko kokeilun jälkeen vaihtaneet takaisin tuttuun ja turvalliseen Windowsiin.
Itse olen jo muutaman vuoden käyttänyt Gentoo Linuxia, joka on kaikista kokeilemistani paras. Alussa käytin jonkin aikaa Mandrakea, mutta olen kokeillut myös Red Hatia, Fedora Corea, Slackwarea ja Ubuntua. Ubuntuun ei ainakaan silloin saanut kaikkia tarvitsemiani ohjelmia kätevästi valmiina paketteina, vaan ne piti vähintään ladata eri paikoista. Gentoossahan on sellainen systeemi, että pakettienhallinta käyttää asennusskriptejä, ebuildeja, joissa olevien ohjeiden mukaan se kääntää ohjelmat lähdekoodista. Näin ne saadaan samalla optimoituja konekohtaisesti. Huono puoli on se, että mitä isompi ohjelma, sitä kauemmin kone ruksuttaa. Minua tämä ei kuitenkaan ole haitannut, kun ei ole tarkoitus kauhean usein asentaa käyttistä uusiksi. Hyvä puoli on se, että ohjelmat toimivat hyvin ja Gentoon pakettienhallinnasta löytyy nykyisin kiitettävä määrä ohjelmia.
Mietin myös pitäisikö perustaa irkkikanava meille Linux-käyttäjille, vaikkapa #fffin-linux. Kiinnostaisiko se ketään?




Vastaa siteeraten



).


