+ Vastaa ketjuun
Sivu 1 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Näkyvissä tulokset 1 - 15. Tuloksia yhteensä 25.

Ketju: FFfinin uuden palvelimen rahoitus

  1. #1
    FISH SMELLING FISHY Wompatti:n avatar
    Liittymispäivä
    26.5.2001
    Sijainti
    Tw@
    Ikä
    27
    Viestejä
    2830

    Oletus FFfinin uuden palvelimen rahoitus

    FFfinin kävijämäärät ovat nousseet niin suuriksi, että tarvitsemme uuden palvelimen. Järjestämme tätä varten keräyksen, jonka toivomme tuottavan tarpeeksi rahaa uuteen palvelimeen ja sivuston muihin ylläpitokuluihin, joita ovat esimerkiksi domainnimi ja foorumisoftan (vBulletin) lisenssimaksut.

    FFfin on kuuden vuoden aikana kasvanut käyttäjien hyväksi, mutta myös heidän ansiostaan. Lahjoitukset mahdollistavat sivuston kasvun edelleen vuosiksi eteenpäin.

    Jo muutaman euron lahjoituksesta on hyötyä. Jos jokainen sivuston yli viidestäsadasta aktiivisesta käyttäjästä lahjoittaa edes vähän, niin saamme helposti katettua kulumme. Toivomme näin voivamme myös pitää sivuston täysin mainoksettomana. Sivuston kulut ovat jatkuvia kuukaudesta ja vuodesta toiseen, joten toivomme että myös tulevaisuudessa muistatte ajoittain pistää pari pennosta syrjään FFfinin käyttäjien yhteistä etua varten. Ilmoitamme ajoittain, että miten hyvin olemme onnistuneet kattamaan ylläpitokulut. Lahjoituksia ei myöskään käytetä mihinkään muuhun kuin ylläpitokuluihin.

    Voimme myös julkaista listan lahjoittajista, jos käyttäjät sitä toivovat. Jos tällainen lista tehdään, käyttäjä voi myös kieltää nimensä lisäämisen listalle.

    Jos haluat nimesi lahjoittajien listaan, ilmoitathan siitä lahjoituksen yhteydessä laittamalla nimimerkkisi tilisiirron viestiksi. Oman nimensä/nimimerkkinsä ilmoittaminen ei siis ole välttämätöntä.

    Lahjoituksia voi lähettää tilille: 110535-45196, saajaksi Elias Autio.
    Viimeksi muokannut Wompatti : 5.9.2007 klo 10:35:43
    FFfin, riivaajahenkien kytöpesä.
    "Punch Out ei perustu mihinkään Rocky-filmiin, vaan se on täysin omin päin suunniteltu nyrkkeilypeli."
    "Valmiin koodin kopiointi - Miksi vitussa ostaa pyörä kun sen voi varastaa."



  2. #2
    Strike the earth! Gabriel:n avatar
    Liittymispäivä
    26.7.2001
    Ikä
    24
    Viestejä
    13399

    Oletus

    Pistin kympin.
    Engraved is an image of dogs and dwarves. The dogs are burning. The dwarves are screaming.

  3. #3
    FISH SMELLING FISHY Wompatti:n avatar
    Liittymispäivä
    26.5.2001
    Sijainti
    Tw@
    Ikä
    27
    Viestejä
    2830

    Oletus

    Tähän ketjuun voi nyt kirjoittaa omia kysymyksiään, jos sellaisia on.
    FFfin, riivaajahenkien kytöpesä.
    "Punch Out ei perustu mihinkään Rocky-filmiin, vaan se on täysin omin päin suunniteltu nyrkkeilypeli."
    "Valmiin koodin kopiointi - Miksi vitussa ostaa pyörä kun sen voi varastaa."



  4. #4
    Dragon Mr.Fahrenheit:n avatar
    Liittymispäivä
    30.11.2006
    Sijainti
    Oulu
    Ikä
    28
    Viestejä
    701

    Oletus

    Mä pistin 6 euroa...

  5. #5
    SeeD
    Liittymispäivä
    8.6.2006
    Sijainti
    Jyväskylä
    Ikä
    17
    Viestejä
    844

    Oletus

    Mikäs on luku johon tähtäätte, ja nykyinen tulos?

  6. #6
    Tonberry King
    Liittymispäivä
    31.12.2006
    Ikä
    19
    Viestejä
    215

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Wompatti Katso viesti
    Tähän ketjuun voi nyt kirjoittaa omia kysymyksiään, jos sellaisia on.
    No minulla on kysymys....
    Pysyykö sivun ulko asu edelleen yhtä harmaana?

  7. #7
    FISH SMELLING FISHY Wompatti:n avatar
    Liittymispäivä
    26.5.2001
    Sijainti
    Tw@
    Ikä
    27
    Viestejä
    2830

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Dragonlus Katso viesti
    Pysyykö sivun ulko asu edelleen yhtä harmaana?
    Ei. Sivuille laitetaan samalla uusi, vaaleampi ulkoasu. Harmaa ulkoasu kenties muokataan myöhemmin yhteensopivaksi uusittujen sivujen kanssa.
    Mutta miten tämä kysymys liittyy uuden palvelimen rahoitukseen?
    FFfin, riivaajahenkien kytöpesä.
    "Punch Out ei perustu mihinkään Rocky-filmiin, vaan se on täysin omin päin suunniteltu nyrkkeilypeli."
    "Valmiin koodin kopiointi - Miksi vitussa ostaa pyörä kun sen voi varastaa."



  8. #8

    Oletus

    Minäkin lahjoitin muutaman ropon. <3 ~ Olkaa hyvä. Voi olla että myöhemmin laitan lisää jos saan rahaa.

  9. #9
    Moogle pehmo:n avatar
    Liittymispäivä
    3.4.2003
    Sijainti
    St. MicHell
    Ikä
    25
    Viestejä
    1131

    Oletus

    Pistin 15 euroa, sen kerran kun tilillä oli ylimääräistä.
    Ihan mielenkiinnosta, kuinka paljon fffin kustantaa kuukaudessa/vuodessa + palvelin?

  10. #10
    Äiti Frelial:n avatar
    Liittymispäivä
    9.10.2004
    Sijainti
    Salainen
    Ikä
    23
    Viestejä
    1911

    Oletus

    Minäkin pistin muutaman euron :) Olkaa hyvä ja pistäkää se oikeaan hyötykäyttöön :D

  11. #11
    Warrior Para5ite:n avatar
    Liittymispäivä
    29.5.2006
    Sijainti
    S.lin
    Ikä
    20
    Viestejä
    591
    Blogimerkinnät
    22

    Oletus

    mä en oo varma paljonko mulla on tilillä, mut saatan laittaa sit pari euroo kuhan kortin löydän.. taikka ne mun tili laput että ne uskoo taas vaihteeks.. Mitäs muute käy jos te ette saa niitä rahoja?

  12. #12
    Faca na caveira, nada na carteira. Kosmetiikkamies:n avatar
    Liittymispäivä
    9.1.2003
    Sijainti
    Favela
    Ikä
    25
    Viestejä
    1329

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Para5ite Katso viesti
    mä en oo varma paljonko mulla on tilillä, mut saatan laittaa sit pari euroo kuhan kortin löydän.. taikka ne mun tili laput että ne uskoo taas vaihteeks.. Mitäs muute käy jos te ette saa niitä rahoja?
    Sitten varmaan rahoitetaan mainoksilla.

    Tai vaihtoehtoisesti universumi räjähtää atomeiksi.
    Homem com farda preta entra na favela para matar, nunca entra para morrer.


  13. #13
    Ignis solus Kreifi:n avatar
    Liittymispäivä
    13.8.2001
    Sijainti
    Taivaallinen Paratiisi
    Ikä
    30
    Viestejä
    7765
    Blogimerkinnät
    10

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Wompatti Katso viesti
    Mutta miten tämä kysymys liittyy uuden palvelimen rahoitukseen?
    Well, pitää tietää mistä maksaa.

    Kun pääsen kotiin, niin pistän tiukasta budjetistani 3-5 euroa. Tämä siksi, että kun täällä on oikeasti pyöritty vuodesta 2001 lähtien, niin on kai ihan kohtuullista osallistua paikan tukemiseen muutenkin kun bannaamalla peeloja.

    Haastankin etenkin vanhat jäsenet mukaan tähän kampanjaan. Poravarit pistää sitten 25% enemmän ku muut. :I

    Ja Wompatile sanoisin, että turha yrittää laajentaa tätä toimintaa postittusluvun myymiseen, se on mun bisnes! (täälä viikolla loistava tarjous, 5 postia 10 eurolla!)
    "Mmmwhmmwhhm..."


  14. #14
    Elite Soldier Hawie:n avatar
    Liittymispäivä
    25.11.2003
    Sijainti
    Tampelton
    Ikä
    20
    Viestejä
    389

    Oletus

    Uusi palvelin = Uusi foorumi?

    Valitettavasti olen niin pers-auki, en voi muuta kuin toivottaa onnea keräykseen. Pysynpähän ainakin "hengessä" mukana!
    Sir, may I excuse myself? My brain is full.

  15. #15
    Roninja Tangentti:n avatar
    Liittymispäivä
    19.10.2004
    Sijainti
    meillä,teillä, mettäteillä
    Ikä
    23
    Viestejä
    1291

    Oletus

    Pitääpi kai itsekin maksaa jotain koska täällä pyörin joka päivä ja monesti olen täältä saanut vastauksia ongelmiini. Suurta summaa en kuitenkaan aio lahjoittaa sen verta pihi olen ja editoin jos/kun olen lahjoittanut jotain ja vielä kysymys:

    Jos on lahjoittanut rahaa mutta bannataan saako takaisin antamansa? En aio ruveta peeloilemaan, silkasta mielenkiinnosta kysyn.
    Ex- Yösäilä, Ex-Twinmage, Ex- NinjaX4 ja Ex-Ukko

+ Vastaa ketjuun

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on poissa käytöstä