Ketjun idea on seuraava: tänne saa tulla kertomaan tulevista keikoista, joille olette menossa ja jos siltä tuntuu niin hypettää keikan jälkeen tai kertoa kuinka nakersi kun basisti oli taas pukenut housut väärinpäin.
Esimerkiksi:
Deep Purplehan esiintyy Helsingin jäähallilla 12.8 Nazareth lämppärinään. Yllättäen lippujakin on vielä vapaana, onhan purplekin kuitenkin aika tuttu bändi, ei mistään pikkunimestä ole kyse. Kyseessä näköjään bändin 40v kiertue (Nazarethilla sama). Hinta tosin on aika suolainen: 57,70€. Olen enemmän niitä ihmisiä jotka ottavat parin päivän festarit samalla (tai jopa halvemmalla) hinnalla, kuin katselen yhtä bändiä. Etenkään kun en ole ihan niin kova fani purplelle, vaikka kovaa musiikkia paikoin tekevätkin. Joten kiitos, mutta ei kiitos. Tosin eihän tämäkään paha ollut Celine Dionin lippuhintoihin nähden, mutta se taas ei kiinnostanut ollenkaan.
Toistaiseksi kesän aikana vähän vähemmän keikkoja tiedossa kun festarit tarjoavat hyvää musiikkia ja meininkiä. Katsellaan talvemmalla uudestaan.
Sinäänsä vähän huono esimerkki, sillä vaikka ei olla tiukkiksia ja saa tänne tulla kertomaan mikä keikka kiinnostaisi, niin yritetään kuitenkin pysyä sellaisilla mielin että kerrotaan niistä keikoista minne oikeasti saattaisi päätyä ettei ihan spämmiksi mene. Että ei kannata alkaa kertomaan mistään Iron Maidenin Swazimaan keikasta, kosta todennäköisesti ette sinne mene. Jos menette, niin great job ja sitten kertokaa ja hypettäkää vapaasti niin paljon kuin haluatte. Tyyli on vapaa.![]()



Vastaa siteeraten








