+ Vastaa ketjuun
Sivu 2 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Näkyvissä tulokset 16 - 30. Tuloksia yhteensä 30.

Ketju: Keikkaketju

  1. #16
    Kävelevä Jukeboksi Lacrima:n avatar
    Liittymispäivä
    17.1.2005
    Sijainti
    Tammerforsia
    Viestejä
    2308

    Oletus

    NaXalin keikkaraporttiin voisin sanoa, että Kylmä Sota ei ollut ihan niin hyvä kuin kaksi muuta bändiä, Viimeinen Kolonna ja Aivolävistys. Lisäksi jäi fanityttöä harmittamaan, että Sudet eivät olleet Aivolävistyksen soittolistalla tällä keikalla. Mutta tietty esim. "Ei oikeutta raiskaajille" ja "Boikotoidaan, Mellakoidaan" olivat ihan mahottoman siistejä kuulla livenä. Sitten tietty yllättävän osuva valinta illalle oli heidän homofobia-aiheinen kappaleensa. Eräästä tietystä syystä, jota en tässä nyt mainitte.

    Mutta pogoiltua tuli tosiaan, oli se rankkaa, kun kaikki muut paitsi yksi pojista olivat mua isompia ja pojat olivat hikisen liukkaita, mutta lattia kaljasta tahmea.

    Kaverini, joka leffazinejä kaupitteli, sanoi Aivolävistyksen live-esiintymisiä vähän kehnommiksi, eikä itse jäänyt Aivolävistykseen asti, mutta itse tykkäsin Juuson ja poikien energisestä punkkimätöstä ja erityisesti sanat olivat se mielenkiintoisin osuus tietty.

    Viimeinen kolonna oli ihan siisti pogoilumusiikiksi. Energistä mättöä ja siis en malttanut enää siinä vaiheessa olla vain päätä nykivä emo, vaan vein laukut naulaan ja pogoilemaan. Pojat eivät kyl meinanneet ensin hyväksyä mua mukaansa, mutta yksi poika erityisesti tykkäs töniä mua. Mikä oli hauskaa. Sain kivasti päivän liikunnankin siinä samalla.

    Kylmä Sota ei valitettavasti ollut yhtä hyvä kuin kaksi viimeistä, mutta lämppärinä ihan toimiva. Ei mitään turhan raskasta menoa, mutta kyllä mun jo siinä vaiheessa teki mieli pogoilemaan. Aristelin vain riehakkaiden poikien eessä.

    WAR IS PEACE
    FREEDOM IS SLAVERY
    IGNORANCE IS STRENGTH
    BIG BROTHER IS WATCHING YOU
    "The only way to deal with an unfree world is to become so absolutely free that your very existence is an act of rebellion."
    Albert Camus

    Killing under the cloak of war is no different than murder. - Einstein

  2. #17
    Enemy of the Day Dimmy:n avatar
    Liittymispäivä
    31.8.2003
    Sijainti
    GODISNOWHERE
    Ikä
    30
    Viestejä
    1165

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Ze Shoopuf Katso viesti
    Oli muuten Primordial kovempi kuin Deströyer 666. Saletisti oli!
    Ok, se Primordialin vokalisti oli kyllä kieltämättä varsin karismaattinen ja sounditkin pelasivat, kun taas Deströyerillä oli noita kurkku- ynnä muita ongelmia jotka söivät tehoja setistä, joten annan sinulle luvan olla väärää mieltä.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Ted
    Edit. Dimmyn mainitsema bändi ei sytyttänyt itseäni laisinkaan, lähinnä ärsyttävää rääkymistä, vouhottamista ja päämäärätöntä kakoilua. Yhtä typerä ja lapsellinen kuin bändin nimikin.
    ...sä et nyt tosiaan ihan ymmärrä tätä hevi-juttua.

    The only thing you taught me is the only thing you know:
    how to start the fire once the embers cease to glow

  3. #18
    Moogle Ted:n avatar
    Liittymispäivä
    9.9.2003
    Sijainti
    maailmankaikkeudessa
    Ikä
    33
    Viestejä
    1012

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Dimmy Katso viesti
    ...sä et nyt tosiaan ihan ymmärrä tätä hevi-juttua.
    Totta, en ole hevimies alkuunkaan, satun vaan tykkäämään tietyistä metallibändeistä.

    Deströyer 666 ei vaan kuulu näemmä siihen klaaniin.
    ~Satyan nasti paro dharmaH~

  4. #19

    Oletus

    La 19.9 Viikate heittää keikkaa Helsingissä, Virgin Oil Co.:lla. Ikäraja on K-18 ja lippujen hinta 15€. Itse olisi ainakin suunnitelmissa mennä keikalle. Veikkaisin että Jesh on jo Virgin Oil Co.:n edessä makuupussin kanssa jonottamassa eturivin paikkoja.

    2.10 ja 3.10 samaisessa paikassa esiintyy myös Kotiteollisuus, joka livekarismansa puolesta olisi taas hauska nähdä. Liput 13€.

    Keikkafiiliksiä kertoilen sitten varmaan jälkeenpäin, mutta harvoinpa kyseiset bändit ovat pettäneet.
    Vihatkoon kunhan pelkäävät

  5. #20
    perverssionisti i<3yaoi:n avatar
    Liittymispäivä
    4.10.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Ikä
    22
    Viestejä
    1858

    Oletus

    Tuun nyt fanityttöilemään tähän hetkeksi. Miyavi

    Oi, hän oli niin vallan komea ihanasti kitaraansa rakas-- näppäili. Ensin jossain keskiosassa yritin olla, koska sinne päädyimme, kun jonon viimeisinä olimme. Sieltä ei kuitenkaan nähnyt mitään, paitsi Miyavin pään välillä kun edessä olevat hujopit sattuivat liikahtamaan sopivalla tavalla. 162 senttinen kiroaa kaikki yli 165 senttiset alimpaan helvettiin :< älysin kuitenkin siirtyä ihan tosi taakse, sinne mikauspöydän taakse ihan, ja sieltä näki tosi hyvin! Ja siellä oli niin vähän porukkaa, että mahtui oikeasti tanssimaan ja hyppimään kunnolla. Ärsytti kun siellä edempänä oli kaksi tyttöä jotka yritti tanssia, vaikka hädintuskin mahtui huojahtelemaan >:E

    Miyavi itse veti vähän turhan lällysti kanssa. Menin miehen valtaisaa egoa katsomaan, mutta herra lässyttikin vain välispiikeissään kuinka elämä on vaikeata ja kuinka se rakastaa meitä kaikkia, ja vauvastansa toki. Onneksi se sitten taas jatkoi soittamista ja jee, veti tietty Kabuki Rock albumilta eniten biisejä, vaikka oli siellä Freedom Fighters ja Are you ready to Rock klassikoina. Mutta oikeasti jäi vähän nakertamaan tuo herran hillitympi meno. Aijemminhan Myv on tuollaisen "I love you" meiningin sijaan ollut ennemminkin "You love me" asenteella, mistä pidin huomattavasti enemmän. Nyt se vaan lässyili :<
    Mutta hypin silti niin että jalat on kipeät, ja toinen käsikin, joten ei se ihan huono keikka ollut!

    Mutta! Japsirock keikkojen parasta hupia on tietysti aina yleisö! Siellä oli oikeasti huomattavan suuri määrä pikkuernuja jotka itkivät joko onnesta, tai sitten joku biisi merkitsi niille niin paljon, tai sitten ne herkistyi Miyavin "I love you all" puheesta. Hihihih. Niitä itkeviä pikkutyttöjä oli joka paikassa. Käänsi selkänsä yhdelle ettei nauraisi päin naamaa, niin pärskähtikin vahingossa jonkun toisen itkevän naamalle :----D Sitten ne meni hypistelemään keikkakalentereita vapisevin käsin "Oi, Miyavi" ja purskahtivat taas itkuun.
    Am I cute, uguu?

  6. #21

    Oletus

    Myönnä pois, itsekin itkit niissä kissankorvissasi Miyavin välispiikeille kun olet tollainen ernu. Raitasukat kostuivat kyyneleistä.

    /Laitetaan vähän viimeisimmistä keikoista joilla olen ollut:

    Korpiklaania ennen kävin Seymorslayerin kanssa kaljoilla jossai kämäisessä baarissa, ja karaokea kävin itse laulamassa seymorin katsomassa viereltä. Kotona olin juonut puoli litraa tapiota 2 tuntiin. Kalja laimensi alkoholiprosenttia optimaalisemmaksi ja aloin olla melko humalassa. Sitten kävelin Vastavirtaan ja odottelin Korpiklaanin saapumista pamfletteja ja lehtisiä lukien. Join lisää kaljaa ja aloin olla niin kännissä että meni musa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tanssin Lacriman kanssa eturivissä. Ilman paitaa olin läskimahani kanssa kunnes klubin työntekijä käski laittamaan paidan takas päälle. Mitä mun mahassa muka on vialla? Sammahdin aika nopsaan väsymisestä kännistä johtuen. Ihan hauskaa oli, tosin musaan en juurikaan keskittynyt.

    Heavy metal perseen
    keikalle menin selvin päin. Jälleen ensin noin tunti pamflettien ja lehtisten lukemista ennen keikkaa. Ensin esiintyi joku virolainen bändi josta ei mitään jäänyt mieleen. Heavy metal perse itse taas oli ihan parhautta. Bändiltä on ilmestynyt vain yksi levy, jota on tullut kuunneltua, joten kaikki biisit olivat tuttuja. Laulusta saikin tällä kertaa selvää ja biisit ovat mukavan meneviä. Bändin jäsenet olivat cooleja, iloisen näköisiä soittaessaan lavalla, varmasti tykkäsivät esiintyä. Hinoja biisejä kuin Lohikäärmeen laulu tai Talonpoikais ralli sateli kuin liukuhihnalta. Vaikka olin tällä kertaa selvin päin ahdistuneena ja masentuneena ihmisjoukossa paniikkioireita torjuen, sai bändin esitys hymyn huulille ja hyvä fiilis puski masennuksen läpi. Eri hieno keikka. Encorena soittivat "Legenda taikamiekasta", oli siisti fiilis siinä kuunnellessa.

    Eilen oli Tiedon antajan 40 vuotis juhlakonsertti. Keikkapaikka, Tampereen työväentalon konserttisali, oli jo sinänsään näkemisen arvoinen punalippuineen. Kaikki muut tuntuivat olevan jotai 60 vuotiaita 70-luvun taistolaisia. Itse olin varmaan nuorin tyyppi paikalla, oli hieman hadistavaa kun kaikilla muilla juhla-asut päällä ja muutenkin sellaisia arvokkaita vanhuksia olivat. Ensin esiintyi Anneli Saaristo. Ekat kappaleet olivat perus kommaripropagandaa, riistäjän ruoskaa ja niin edelleen. Sitten alkoi tulemaan herkkiäkin kappaleita, Euroopan syrjäkylät ja Tyttö ja tanssiva karhu jäivät eritoten mieleen. Sitten Annelin jälkeen saapui laulamaan eräs nainen, jonka biisit eivät mieleen juuri jääneet ja jonka nimeä en muista. Ei siitä sen enempää. Viimeisenä esiintyjänä oli Agit Prop. Setti oli sekoitus vanhoja tuttuja ja itselleni tuntemattomia kappaleita. Solidaarisuus ja Lintu mustasiipi iskivät kovaa. Encorena vedettiin Natalia. AGit prop oli kyllä vähän pettymys, kyseessä on yksi lempiyhtyeistäni, ja keikka ei niin paljoa kiksejä antanut kuin odotin. Esim. Anneli Saariston vedoissa kylmät väreet tunkivat selkäpiitä pitkin. Agit propilla tätä ei käynyt.

    Ja sitten Krisse Sydän ja Särkyneet Sydämet -yhtyettä olen basisti-Lacriman kutsumana käynyt pariin otteeseen katsomatta. Selvin päin homma menee camp huumoriksi. Kännissä sen sijaan ihan mukavaa musiikkia, tykkään kuunnella.
    Viimeksi muokannut Naskali : 27.9.2009 klo 10:34:47

  7. #22
    Dragoon Gettostara:n avatar
    Liittymispäivä
    7.11.2005
    Sijainti
    JJ/TRE
    Ikä
    19
    Viestejä
    477

    Oletus

    Kas en mennykkää viä nuQ vaan piti viä tänne tulla kirjottaan.

    Meen ens lauantaina 10.10 kattoon Sotajumalaa, Deathchainia ja Survivors Zeroa jkln lutakkoon. Ensinmainitut on hyvinki mieluisia bändejä mutta jälkimmäistä olen kuullut heikosti.

    Mukava mennä taas niinsanotusti pitkästä aikaa keikakkaa katsomaan. Ohanoi ny IMHO aika stnn kovia yhtyeitä. Pääsee pittaamaan ja päästämään pikkasen sitä primitiivistä puoltaansa esille ylipäätään.

  8. #23
    Ph'nglui mglw'nafh Cthulhu R'lyeh wgah'nagl fhtagn SuperDude:n avatar
    Liittymispäivä
    8.11.2006
    Sijainti
    Vaasa
    Ikä
    26
    Viestejä
    1407

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Gorilla Katso viesti
    pittaamaan
    Ai kun menitkin sanomaan tuon taikasanan, ja vapautit piilevän petoni vaikkei minulla olekkaan mahdollisuutta kaataa väkijoukkoja nurin toverillisessa hengessä. Pittaaminen on parasta mitä mies voi tehdä housut päällä (ja ilman housuja parasta on tietenkin saunominen). Pittaaminen on kuin taiteenala taiteen sisällä. Niin hauskaa, että kerran sitä yritettiin festarituttavuuksien kanssa ilman esiintyvää bändiä leirintäalueella. 7 henkeä ja asiaankuuluva musiikki ei silti ole sama asia kuin tiivis pitti jossa haisee hiki!

  9. #24
    Elite Soldier Yoona:n avatar
    Liittymispäivä
    5.4.2008
    Ikä
    24
    Viestejä
    387

    Oletus

    http://www.myspace.com/insomniumband

    Nyt lauantaina 10.10 Insomnium:in neljännen levyn julkkarit Nosturissa. Lämppäreinä Omnium Gatherum ja Axegressor. Tätä keikkaa oon ite odottanut kuin kuuta nousevaa. Sen verran harvoin Insomnium on viime vuosina suomessa soittanut. Tai ainakaan pk-seudulla. Lippujen hintakaan ei päätä huimaa. 10€ varmasti kovasta setistä ja niskat kipeänä koko seuraavan viikon ^^
    Viimeksi muokannut Yoona : 6.10.2009 klo 9:29:52

    ~former runei~

  10. #25
    DINH The_Sipi:n avatar
    Liittymispäivä
    20.10.2002
    Sijainti
    Setakunta
    Ikä
    28
    Viestejä
    2120
    Blogimerkinnät
    23

    Oletus

    KISSin keikalta kotiuduttu... tai oikeastaan tultu töihin aamun ekalla bussilla vain muutama tunti nukkuneena. Paukan ääni tuntui välillä hukkuvan massaan (siinä edessäni oli noin 10-12 "riviä" väkeä), mutta itse en tiedä, johtuiko se Paukasta itsestään, äänentoistosta vai mistä. No, se on pientä. Ne kuitenkin soitti maailmankaikkeuden kovimman biisin (God Gave Rock 'N' Roll To You II), joten tämä poika ei ainakaan valita. Muutenkin keikka oli rautaa ja loppuvaiheessa jo ehdin toivoa, että olisivat jättäneet I Was Made For Loving You:n pois, kun aika rupesi selvästi käymään vähiin ja paljon muitakin hittejä olisi voitu vielä soittaa (esim. Hotter tha Hell, God of thunder), mutta tulihan se sitten vielä. Lisäpojot Crazy Nightsista, mutta minun iltani kyllä kruunasi ehdottomasti se God Gave Rock 'N' Roll To You II. Onneksi en ollut katsonut settilistaa ennakkoon, niin pääsi yllättymään toden teolla. Bethin aikana jo ajattelin, ettei toista rauhallisempaa kappaletta enää tule, mutta tulihan se. Allekirjoittanut kiittää!

    Niin ja KISSiä ennen soittaneella Steel Panthersilla oli hauskat välispiikit!

  11. #26
    Foot Soldier Orochimaru:n avatar
    Liittymispäivä
    10.4.2010
    Sijainti
    Pori
    Ikä
    21
    Viestejä
    42

    Oletus

    keikoille joille olen menossa on, sholisper mikä on kahden päivän siällä esiinyy Slayer, Alichoper, Meiden ja paljon muita hyviä

    toinen keikka mihin olen menossa, on Cmx joka on finland klubilla parhaimpia suomalaisia pändejä.
    Kahvi on ilmainen huume

    Nojauduin eteenpäin nähdäkseni luolaan: suuri pimeys peitti kaiken enkä erottanut
    siellä mitään. Äkkiä minussa heräsi kaksi tunnetta, pelko ja kaipuu,
    sillä pelkäsin uhkaavaa, synkää luolaa, mutta halusin kiihkeästi saada tietää,
    löytäisinkö luolasta jotakin ihmeellistä.









    [/SIGPIC]

  12. #27
    The Polecat Ben:n avatar
    Liittymispäivä
    14.5.2002
    Sijainti
    Helsinki
    Ikä
    26
    Viestejä
    1282

    Oletus VALURAUTA @ Nosturi!

    Ajattelin mainostaa tännekin, kun täällä suurin osa diggaa vähän rankemmasta musasta.

    Eli torstaina 24.3. Nosturin alakerrassa estradille nousevat seuraavat bändit!

    Fear of Domination http://www.fearofdomination.com/
    Full Scale Conflict http://www.fullscaleconflict.com/

    Ennakkoon 4€, ovelta 6€ (haalarimerkinkin saa muistoksi 2€).

    http://www.facebook.com/#!/event.php...05443762814766
    Relax. I have a feeling something's coming our way. Something big.

  13. #28
    ***** Substance:n avatar
    Liittymispäivä
    5.4.2008
    Sijainti
    St. Michel
    Ikä
    20
    Viestejä
    1039

    Oletus

    26.6.2011 Foo Fighters

    Alueella oli rento festarifiilis, koska sellaisiksi karkeiloiksi tätä pääesiintyjän, kolmen lämppärin ja 28000 ihmisen kokoontumista voidaan kai nimittää. En sinällään ymmärrä miksi osa porukasta tuli alueelle jonottamaan niin aikaisin, kun itse pääsin 15 minuuttia etuajassa alueelle saavuttuani melkein eturiviin.

    Von Hertzen Brothers aloitti 45 minuutin setillä viiden aikoihin. He olivat juuri niin hyviä kuin ylistetyltä suomalaisyhtyeeltä voikin odottaa, ja jammailua olisi voinut kuunnella muissa oloissa paljon pidempäänkin. En tiedä miten Von Hertzen Brothers valiutui lämppäriksi, mutta tiedän heitä seuranneen lämppärin olleen juuri Foo Fightersin itsensä toivoma. Michael Monroe ei jäänyt ikiliikkujamaisella esiintymisellään ainakaan jälkeen. Hän otti yleisönsä, esitti hyviä biisejä ja suoritti jos minkälaisia temppuja mikkitelineellään (aiheuttaen tälle samalla materiaalista vahinkoa). Ns. päälämmittelijä Biffy Clyro sai erittäin nuorehkolta yleisöltä pääasiassa vain kohteliaan vastaanoton. Heissä ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta kaikki varmaan odottivat jo tohkeissaan Foo Fighterssia lavalle.

    Itselleni valkeni viimeistään vasta siinä vaiheessa minne olen tullut, kun yhtyeen musiikkivideoilla ja konserttitallenteissa esiintyneet tutut soittimet tuotiin lavalle, ja teknikot säätivät kaiken vielä viimeisen päälle kuntoon.

    Settilista oli kasattu yleisön näkökulmasta viisaasti. Uudelta levyltä soitettiin vain viisi kappaletta, vaikka oletin heidän soittavan sen kokonaan. Tämä oli luonnollisesti hyvä ratkaisu, sillä näin touhu tuntui olevan paremmin tasapainossa. Wasting Lightin White Limo oli keikan parhaimpia paloja ja uusi materiaali ei juuri kalvennut vanhan rinnalla. Suurimpien hittien ja vakituisten ohjelmanumeroiden rinnalle oli löytänyt tiensä muutama harvemmin kuultava kappale ilahduttamaan kaltaisiani "vakavampia" faneja. Näitä olivat Cold Day In The Sun, Long Road to Ruin, Let It Die, Skin and Bones ja Grohlin kokonaan soolona esittämä Wheels. Akustisia esityksiä ei tällä kertaa ollut, mutta niille ei oikeastaan ollut tarvetta.

    Keikka oli kokonaisuudessaan varsin nautinnollista kuunneltavaa ja jorattavaa, vaikka toivoisin bändin hellittävän hieman taipumustaan esittää aina samoja isoja hittejään keikasta toiseen, ja tarjoavan vastineeksi hieman enemmän harvinaisempia aarteita. Hittien voima oli toki jälleen todistettavissa. All My Lifen alkuriffit saivat yleisön jo ennestään haltioituneen ilmapiirin ekstaattisiin lukemiin. Itse nautin valtavasti ja juhlin kuin keikka olisi viimeiseni, mutta välillä oli silti vähän sellainen "heard it before"-olo.

    Seuraavalle Suomen Foo Fighters-keikalle on silti päästävä.

  14. #29
    Witty & Vigorous Jesh:n avatar
    Liittymispäivä
    1.11.2004
    Sijainti
    Malmö
    Ikä
    13
    Viestejä
    1209

    Oletus

    Ei homokikkeli sentään. Tänään olisi The Mars Voltan keikka, mutta en jostain käsittämättömästä syystä koskaan ostanut lippuja sille. Muistan kun keikka julkistettiin ja muistan vielä kauhistelleeni 39e lippuja, jotka silloin tuntuivat ihan mahdottoman kalliilta - eihän niistä hulluista latinoprogeilijoista voisi tuollaisia hintoja maksaa! Nyt kuitenkin sellainen sopivan huuruinen ja happoinen improvisaatio adhd-täsmäisku kuuloelimille olisi juuri sitä mitä kaipaan. Jos on muutenkin kuuma ja hikinen olo, niin parempihan siinä on vain sillon heittäytyä osaksi isoa hikistä lihamassaa, heilua kuin vajaamielinen ja nauttia siitä yhteisestä rakkauden ja yhteisöllisyyden tunteesta mitä vain hieno taide voi tuottaa ihmisille!

    FOKKEN AMAZING!!1

  15. #30
    Sorcerer Soul Reaver:n avatar
    Liittymispäivä
    6.10.2003
    Sijainti
    Glory
    Viestejä
    649

    Oletus

    Öhm. Tämä info tulee aika myöhään ja on asiaan vihkiytyneille jo ikivanhaa perimätietoa, mutta vaivattoman plus ykkösen toivossa: Opeth saapuu Helsingin jäähalliin keikalle 6.12 lämppärinään Pain of Salvation, ja performanssi alkaa kello 19. Olen itse suuntaamassa sinne aika innostunein mielin. Sinänsä hassua koska en yleensä välitä keikoista/festareista, edes sellaisista joihin Åkerfeldt & Co. on kiinnitetty mukaan.

    Saattaa olla että törmään finiläisiin. Silloin täytyy vain pitää huoli, ettei todistajia jää lavertelemaan.

+ Vastaa ketjuun

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on poissa käytöstä