Dan liikkui Evrielin pahamaineisten slummien varjoissa. Hän ei halunnut kenenkään tietävän paluustaan, sillä hän ei viipyisi täällä kauaa eikä halunnut hankaluuksia. Hän oli jättänyt tämän kaupungin vuosia sitten omasta vapaasta tahdostaan, heti sen jälkeen kun hän oli kostanut isänsä murhan. Ja nyt hänen oli ollut pakko palata tänne. Paikkaan johon hän viimeiseksi halusi tulla.
Dan kääntyi eräälle kapealle kujalle, siellä häntä oli vastassa mustaan kaapuun pukeutunut mies. "an, ihana nähdä sinua." mies sanoi. "Toivoisin että voisin sanoa sinusta samaa." Dan tokaisi. "Aina yhtä kohtelias näen mä." "Saitko sen mitä pyysin?" Dan kysyi. "Tottakai! Mutta se maksaa." mies totesi virnistäen pahaenteisesti. "Paljonko tällä kertaa Mort?" "Hmmm.... Sanotaanko viisi kultakruunua." miehen virnistys levisi entisestään. "Viisi kultakruunua! Sehän on järjetön summa!" Dan huusi. "Shh...Pidä äänesi matamalla. Haluan säilyä hengissä vielä tapaamisemme jälkeenkin." "Mitä pahaa muka minun tapaamisessani on?" "Killat ovat määränneet, että se joka nähdään sinun seurassasi ei elä hetkeäkään sen jälkeen." "He taitavat vielä muistaa sen pienen tapaturman." Dan totesi hymyillen. "P-pienen tapaturman? Ystäväiseni taidat aliarvioida tapahtuman merkityksen. Sinä sentään murhasit yhden parhaiten suojelluista ja vaarallisimmista kiltamestareista." "Hän teki yhden erehdyksen, joka maksoi hänen henkensä." Dan totesi kuivasti. "Minkä pienen virheen?" mies kysyi uteliaana. "Murhasi isäni." Dan totesi kylmästi. "Umm... Mitä jos palaisimme liike-asioihin. Maksatko vai etsitkö tiedot muualta?" Mies kysyi. "Maksan." Dan sanoi ja nakkasi miehelle laihan kukkaron. Mies kaatoi kukkaron sisällön kämmenellensä. "Tässä on vain kolme kultakruunua ja kuusi hopea shillinkiä!" Mies sanoi raivoissaan. "Enempää et saa, joten sovitaanko että voit pitää henkeäsi yhden kultakruunun ja kuuden hopeashillingin arvoisen." Dan sanoi virnuillen. "Hyvä on! Hyvä on!" Mies huusi sovittelevasti ja antoi Danille paperikäärön. "Siinä. Sen etsiminen vei minulta paljon kallisarvoista aikaa." hän sanoi. "Niin varmaan." Dan sanoi epäuskoisena ja kääntyi lähteäkseen.
Dan hiipi kaupungista pois, sillä hän ei halunnut olla täällä hetkeäkään kauemmin kuin oli pakko.
Hän leiriyityi jonkin matkan päähän kaupungista. Aamun sarastaessa Dan oli jo matkalla Devreen, tutkien samalla kartaa jonka oli hankkinut edellisenä yönä. Hänen työn antajansa olisivat kiitollisia. Danin matka Devreen kesti kaksi päivää. Hänen saavuttuaan kapunkiin hän suuntasi kulkunsa suoraan erääseen torniin. Tämä torni kuului eräälle maagille, joka toimi Danin ja hänen työnantajiensa välittäjänä. Dan saapui tornille ja koputti sen oveen.
Oven avauduttua Dan astui kiireesti sisään. Hän käveli rappuset ylös maagin kirjastoon. "Siinä on kartta kuten sovimme." Dan toikaisi kylmästi, sillä hän ei pitänyt taikuudesta eikä maageista, varsinkaan tästä. "Loistavaa." maagi sanoi kyherrellen. "Siinä on palkkiosi." maagi heitti Danille kukkaron. Dan katsoi sen sisältöä ja hänen kasvoilleen nousi virnistys. "Mitäs jos antaisit suosiolla ne rahat. Etkä yrittäisi huijata minua taioillasi." Dan sanoi. Maagin kasvoille levisi hämmästynyt ilme ja hänen puheensa alkoit takerrella. "M-mi-mitä sinä tarkoitat?" "Tarkoitan että mitä jos antaisit minulle oikeaa rahaa etkä mitään illusiolla luotuja." "Kuinka sinä sen huomasit?" maagi kysyi ihmeissään. "Minun ammatissani pitää osata erinäisiä taitoja juuri tälläisia tilanteita varten." Dan totesi hymyillen, sillä hän ei halunnut paljastaa erästä maagista esinettä, jonka avulla hän oli huomannut petoksen. Se voisi olla vielä hyödyllinen. Maagi päästi sadatuksen ja heitti Danille toisen kukkaron. "No nyt näytää paljon paremmalta." Dan totesi hymyillen ja jätti maagin sadattelemaan jälkeensä poistuessaan huoneesta.
"Näillä rahoilla eletäänkin pari viikkoa oikein mukavasti." Dan totesi itsekseen. Dan suuntasi matkansa kanta majataloonsa, Täyteen tuoppiin. Hänen astuttua majatalon ovesta sisään häntä iloisesti tervehti kaljuuntunut, lyhyt kasvuinen ja pyylevä ihminen. Väitettiin, että tämä oli puoliksi kääpiö, mikä selittäisi hänen lyhyt kasvuisuutensa. "
"Tuon sinä saat maksaa!" Hän karjui. Bret kohotti kätensä voimakkaaseen lyöntiin. Hänen lyöntinsä ei koskaan osunut kohteeseensa, vaan hän kaatui rähmälleen baaritiskin päälle, Danin väistettyä hänen iskuaan. Baarissa kuului naurunremakka Bretin kaatumisen kunniaksi. Bret ryhdisti itsensä ja kääntyi katsomaan vihaisesti Daniin, joka virnisti hänelle. Bret ryntasi parilla juoksu askeleella Danin luo ja yritti lyödä tätä uudelleen, mutta taas Dan oli nopeampi ja livahti Bretin kohotetun käden alta ja vauhditti vastustajansa meno voimakkaalla potkulla tämän selkään. Bret rojahti erään pöydän päälle hajoittaen sen ja kastellen sen edessä istuneet henkilöt olueen. Bretin noustessa hän muisutti enemmänkin raivoisaa härkää kuin ihmistä. Hän repäisi yhdestä tuolista jalan irti ja lähti hitaasti kävelemään Dania kohti. "Tuon kyllä maksat Bret!" Xor huusi vihaisesti, mutta kuuroille korville.Tämä tulisi kalliiksi, Xor ajatteli. Bret jatkoi lähestymistään, sillä aikaa Dan oli kaivanut jostain asunsa seasta tikarin ja kaiveli sillä hajamielistesti kynnenalusiaan. Tämä lietsoi Bretin raivoa vielä entisestään. Bret löi tuolin jalalaan, mutta Dan torjui tämän iskun helpon näköisesti tikarillaan. Dan kierähti iskun jälkeen Bretin taakse. Bret pyörähti ympäri yrittäen samalla iske Dania, mutta tämä kerkesi väistää iskun kyyristymällä. Nyt oli Danin vuoro iskeä. Hän iski iso kokoista ihmistä suoraan palleaan tikarinsa perällä. Tämä sai Bretin taittumaan kaksin kerroin ja haukkomaan henkeä. Dan käytti tilanteen hyväksi ja löi tätä tikarin perällä niskaan. Kuului vaimea tömähdys kun iso kokoinen mies kaatui mahalleen lattialle.
"Kuskatkaa hänet pois silmistäni!" Xor karjui raivoissaan Bretin kavereille, jotka kaikkien yllätykseksi toimivat niin kuin oli käsketty ja kantoivat Bretin ulos ja poistuivat myös itse paikalta. "Hän on oikea riesa. Katso nyt mitä hän sai rakkaalle majatalolleni aikaan." Xor sanoi Danille. "Eihän tuo nyt ole paljon mitään." Dan totesi. "Ei mitään! Minulla on yksi pöytä vähemmän! puhumattakaan niistä tuopesta jotka hajosivat pöydän mukana." Xor raivosi, mutta hänen kasvoilleen tuli hämmästynyt ilme kun hän huomasi ystävänsä nauravan hänen raivon puuskallen. "Sinun pitäisi palkata enemmän ulosheittäjiä ystäväiseni." Dan neuvoi. "Ehkäpä olet oikeassa, mutta pätevää työ voimaa on vaikea löytää."
"Kai sinulla on tyhjiä huoneita vapaana?" Dan kysyi. "Tottakai, mutta se maksaa jopa sinulle." Xor vastasi virnistäen. "Paljonko?" "Hm... sanotaanko kaksi hopea shillinkiä yöltä, aamiainen sisältyy hintaa." "Sovittu." Dan sanoi ja kaivoi kukkarostaan rahat. "Ja jos nyt voisit näyttää huoneeni, sillä minua väsyttää." Dan sanoi ja huokaisi syvään. Xor hypähti korokkeeltansa alas ja viittoi Dania seuraamaan. "Siinä. Toivottavasti ole tyytyväinen." Xor sanoi avatessaa huoneen oven. "Tämä sopii hyvin." "Näemme aamulla. Öitä!" Xor toivotti. "Öitä!".
että tämmöistä. Siinä on nyt alku. Virheitä löytyy sen tiedän. Tälle olen jo kehittänyt lopun, pitää vaan saada tarina kehittymään siihen. Kommentteja kiitos.
Vastaa siteeraten
mielenkiinnollahan tuota lukee. Tunnelma ei lassahtanut jatkon myötä ja sen on iiiso plussa. Ja meinaan muuten vielä ruinata lisää. Osaat kuvata maailmaa Danin silmin kivasti 
