No jaa, on oikeasti aika helvetin vaikea päättää, mitä ME3:lta odottaa. BioWaren EA-aikaiset perseilyt ja Retributionissa aloitettu systemaattinen retcon ei oikeastaan anna aihetta kovin suurille odotusarvoille, mutta en mä siitä huolimatta ole BioWEAren suhteen vielä täysin luovuttanut. ME3 kuuluu odotulistan kakkoseksi heti uuden Zeldan jälkeen.
Ei voi sivuuttaa sitäkään mahdollisuutta, että ehkä BioWare tällä kertaa sisäistää paremmin pelaajien ja median palautteen ja ihan oikeasti korjaa ykkösen muitakin ongelmakohtia kuin taistelusysteemin, eikä vain yksinkertaista tai jopa poista niitä, kuten kakkosta kehittäessä kävi.
Ja vaikka juonen lähtökohdat tuokin mieleen ME2:n ja DA:n ristisiitoksen, kyllä mä uskon, että tarina on jälleen suuremmassa roolissa ja siihen panostetaan enemmän kuin kakkosessa, kerran BW niin väittää. Samaten uskon, että roolipelielementtejä ja lajityypille ominaista paikkojen tutkimista jälleen lisätään, kerran näin väitetään. Toivottavaa myös olisi, että immersiota saataisiin takaisin ykkösen tasolle eikä sitä rikottaisi millään lataus- ja varsinkaan jollain vitun statistiikkaruuduilla (viimeisin sijoittuu korkealle kaikkien aikojen aivopieruissa). Ennemmin vaikka ylipitkät hissirallit takaisin.
Jatketaan näistä sitten ME3-topikissa. ME2:sta alkaa olla sanottu jo kaikki mahdollinen moneen kertaan. Sen verran tosin vielä sanottava, että jos ME2 oli oikeasti niin kokeellinen väliosa, miltä se vaikutti, kyllä sitä voi siinä vaiheessa tarkastella uusiksi, jos kolmosessa sitten tosiaan yhdistyy molempien pelien parhaat puoleet yhdeksi peliksi. Siinä tapauksessa ME2 oli ihan perusteltu välivaihe, vaikka osana trilogiaa ei olekaan kovin erikoinen.



Vastaa siteeraten

