+ Vastaa ketjuun
Näkyvissä tulokset 1 - 12. Tuloksia yhteensä 12.

Ketju: Erepublik

  1. #1

    Oletus Erepublik

    Pelaileeko kukaan kyseistä nettipeliä? Itse olen ollut aktiivinen eKansalainen nyt muutaman kuukauden, kokonaisuudessaan olen ollut rekisteröityneenä jo 7kk. Pelissä nimellä Lauri Mursu. Olen tällä hetkellä tasolla 15, minut valittiin juuri eSuomen kansanedustajaksi, taistelen eSuomen puolustusvoimissa aina kun se on mahdollista ja otan aktiivisesti osaa valtion poliittiseen keskusteluun.

    Mikäli joku kiinnostuu pelistä nyt niin paljon, että haluaa rekisteröityä, niin laittakaa minulle PM täällä foorumeilla tai nykäiskää hihasta irkissä (Thib_Oss), tässä hyödyt niin sinä (neuvoja, ruokaa, valuuttaa), minä (kultaa 5G) kuin myös eSuomen valtio (valtion kultavaranto kasvaa ja mahdollisesti saamme lisää aktiivisia kansalaisia).

    Tässä infoa pelistä pähkinänkuoressa.
    Mikä eRepublik?
    eRepublik on reilun vuoden pyörinyt selainpohjainen peli, joka simuloi todellisten valtioiden ja yhteiskunnan toimintaa. Pelissä onkin selkeä hallinto- ja yhteiskuntarakenne: kansalaisten valitsema eduskunta säätää lait, presidentti hoitaa ulkopolitiikkaa ja tämän nimittämillä ministereillä on omat vastuualueensa. Pelaajilla on mahdollisuus käydä pelaajaomisteisissa yrityksissä töissä, osallistua valtioiden välisiin eMaailmaa muokkaaviin sotiin ja vaikkapa perustaa oma sanomalehti mielipiteidensä esiin tuomiseksi. Tekemistä siis riittää. Pohjimmiltaan pelissä on kuitenkin kyse yhteisöllisyydestä ja uuden kokemisesta kanssapelaajien seurassa - sisältöä peliin luovat pelaajat itse. Ainoastaan mielikuvitus on rajana!

    Miksi kannattaa aloittaa pelaaminen?
    Peli tuo oivaa ajankulua arkeen. Siihen ei ole pakko panostaa päivässä viittä minuuttia enempää, mutta vaihtoehtoisesti sen parissa voi kuluttaa jopa tunteja. eSuomen kansa on pieni mutta tiivis ryhmä, joka toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi.

    Jos olet kiinnostunut politiikasta, yritystoiminnasta tai haluat vain pitää hauskaa hienojen ihmisten kanssa - liity eRepublikissa eSuomen kansalaisten hupeneviin riveihin, ja auta meitä vahvistumaan niin sotilaallisesti kuin taloudellisesti! Auta meitä säilyttämään itsenäisyytemme mahdollisien tulevien uhkien edessä tai ryhdy aktiiviseksi poliitikoksi tuoden omia ideoitasi ja näkökulmiasi keskusteluihin maan tilanteen parantamisesta! Kaikki ovat tervetulleita.

    eSuomi pyrkii auttamaan uudet pelaajat hyvään alkuun ja tarjoamaan kaiken avun, jotta pelaamisesta tulisi mahdollisimman hauskaa. Yhdessä voimme luoda eSuomesta entisestään kehittyvän ja kasvavan valtion, jota pienestä koostaan huolimatta katsostaan kansainvälisessä yhteisössä ylöspäin sen ahkeran ja suoraselkäisen pelaajakunnan johdosta!

    Kutsu peliin kannattaa hankkia vanhemmalta pelaajalta, koska silloin saavuttaessasi tason 6 myös sinut kutsunut pelaaja saa kultaa. Näin eSuomen kultavarat kasvavat.

    eSuomen pelaajakunta toivottaa sinut tervetulleeksi pelaamaan!

    Peli: http://www.erepublik.com
    Pelin virallinen wiki: http://wiki.erepublik.com/index.php/Main_Page
    eSuomen virallinen keskustelufoorumi: http://erepublik.fi/index.php
    eSuomen virallinen irc-kanava: #erepublik.fi QuakeNetissä.
    Kysy ihmeessä lisää jos kiinnostaa!


    In nomine Patri
    Et Fili
    Spiritus Sancti

  2. #2
    Bomb Ike Hong Wu:n avatar
    Liittymispäivä
    27.4.2004
    Sijainti
    Derry
    Ikä
    20
    Viestejä
    61

    Oletus

    Itse aloitin pelin betan alkupuolella ja tällä hetkellä on täynnä 10 kuukautta. Nimi on Ikenstein ja parhaiten tunnetaan Sacramenton kassa skandaalista ja USAn liberaali puolueen yrityksestä luoda uusi Eden. Muutamaan kuukauteen en ole peliä enää pelannut ja aktiivisuus lopahti melkein heti V1:sen tultua.
    My Business is Life Itself

  3. #3

    Oletus

    Nostanpas nyt sitten tätäkin. Nelisen kuukautta on kulunut ja eSuomi on vieläkin tallella. Suomalaiset kävivät tuossa välillä sotaretkellä Venäjällä ja Latviassa, mutta nyt ollaan takaisin omilla mailla ja sen lisäksi on yksi alue Norjalta suojelussa Venäjää vastaan. Pelissä on käynnissä pahemmanlaatuinen maailmansota, jossa PEACE-liitto (pääasiassa Ranska, Unkari, Iso-Britanni, Indonesia, Venäjä ja Portugali) on hyökännyt entisen ATLANTIS-liiton maiden kimppuun (pääasiassa USA, Kanada (joka on hävinnyt kartalta) Espanja sekä liittoutumaton Sveitsi). Sodan uhka leijuu siis myös pienen Suomen yllä, sillä Venäjä saattaa hyvinkin päättää kouluttaa ex-ATLANTIS naapuriaan. Norjan alta vapautuminen oli Suomelle vielä helppoa, mutta Venäjä on niin suuri että mikäli joudumme valloitetuiksi, tietää se pitkää ja hankalaa aikaa Suomelle.

    Kehotankin siis kaikkia keitä politiikka ja sota vähääkään kiinnostavat liitymään peliin Suomen vuoksi. (pelissä nykyään myös mahdollisuus aloittaa vanha jo kuollut kansalainen uudestaan, että vanhojen ei tarvitse aloittaa välttämättä aivan alusta)

    Itse olen muuttanut jokin aika sitten Japaniin hakemaan uusia kokomuksia ja toimin par aikaa Japanin ulkoministerinä. Olen kuitenkin tarkasti mukana myös Suomen asioissa, ja ehdottomasti kotimaani onkin Suomi. Pelissä on siis mahdollisuuksia vaikka muille jakaa.

    Mikäli jotakuta oikeasti kiinnostaa, laittakaa PM täällä foorumilla tai nykäiskää irkissä Thib_Oss:ia hihasta niin saatta rekrylinkin jonka käytöstä hyödytte niin te ja Suomi kuin minä. Lupaan myös avittaa uusia peliin tutustumisessa ja mukaan pääsemisessä parhaani mukaan.

    Suomen puolesta!
    Viimeksi muokannut tHeBoSs : 9.8.2009 klo 15:00:15


    In nomine Patri
    Et Fili
    Spiritus Sancti

  4. #4
    Goblin Zoikkeli:n avatar
    Liittymispäivä
    17.3.2005
    Sijainti
    Jumalan hylkäämänä susien keskellä Kuusamossa
    Ikä
    17
    Viestejä
    90

    Oletus

    Sori bossi mutta pitää mainostaa Ne jotka on alottelemassa niin elkääs aloittako ihan tuosta vain vaan alottakaa ennemmin tämän linkin kautta http://www.erepublik.com/en/referrer/Zoikkeli . Silloin tuette minua 5 kullalla ja minähän tietenkin tuen eSuomea
    92% of teens have moved onto rap. If you are part of the 8% that still listen to real music, copy and paste this into your signature.

  5. #5

    Oletus

    eRepublik on selainpeli, joka simuloi yhteisön ja valtion toimintaa. Peli jäljittelee oikeaa maailmaa, ja voitkin toteuttaa oikean elämän poliittisia, sotilaallisia ja taloudellisia ideoitasi ja visioitasi muuttaen historian kulkua. Erepublikissa voit osallistua monenlaisiin aktiviteetteihin. eRepublikin kansalaisena voit olla työntekijä, omistaa yrityksiä, muodostaa poliittisia ryhmittymiä, äänestää vaaleissa, tulla puolueenjohtajaksi, kansanedustajaksi tai jopa presidentiksi, kirjoittaa omaa sanomalehteä ja jopa sotia oikean maailman virtuaalivastineita vastaan.

    Itse pelaaminen on yksinkertaista ja helppoa. Päivittäinen työskenteleminen ja voiman kehitys hoituu kahta nappia painamalla, eikä peliin tarvitse kuluttaa montaa minuuttia päivästä. Halutessaan pelin parissa voi kuluttaa tunteja mm. lukemalla sanomalehtiä, keskustelemalla muiden pelaajien kanssa ja sotimalla.

    Erepublikin maat on sijoitettu kartalle samalla tavalla, kuin ne ovat oikeassa maailmassa. Erepublikissa suurin valtio on Puola, jolla on yli 55 000 asukasta. Unkari on toinen vahva maa. Vaikka heillä on asukkaita asukkaita huomattavasti vähemmän, on Unkari yksi ”Uuden Maailman” voimakkaimpia valtioita. Suomi taas on asukasluvultaan pieni (vain n. 1800 asukasta). Suomi sijaitsee tietenkin pohjoisessa, Venäjän, Ruotsin ja Norjan naapurina. Venäjä on voimakas maa ja sillä on asukkaita melkein 30 000. Ruotsissa asukkaita on suunnilleen 6000; Norjassa asukkaita on vähän alle 1000. Suomi, Ruotsi ja Norja ovat liittolaisia keskenään. Venäjä taas on Suomen vihollisliittouman jäsen ja onkin muutaman kerran yrittänyt laajentaa vaikutusaluettaan Suomen alueille. Suomi on liittolaistensa avulla onnistunut estämään Venäläisten suunnitelmat ja on pitänyt itsenäisyytensä.

    Vaikka Suomi on asukasluvultaan pieni, tunnetaan se maailmalla armeijan tuhovoimasta. Suomen armeijan tehokkuutta ihmetellään sen takia, että Suomi on pieni maa, mutta silti sen armeija on tehokas. Tämä johtuu siitä, että suurin osa pelaajista on pelannut peliä siitä asti, kun Suomi oli Norjan vallan alla. Heidän taitonsa ovat korkeat ja he ovat kokeneita pelaajia.

    Suomi ei kuitenkaan pärjää pelkillä vanhoilla pelaajilla vaan tarvitsee uutta verta. Kutsunkin jokaisen teistä eRepublikkiin ja voit alkaa ohjaamaan Suomea sinne, mihin Sinä haluat sen menevän.

    Rekisteröityessäsi valitset maan, jonka kansalaiseksi haluat tulla. Jokainen maista on nimetty ja sijoitettu oikean maailman vastineensa mukaisesti. Suomeen rekisteröityessäsi valitse alueeksi Western Finland (Länsi-Suomi), koska sieltä löytyy Suomen paras sairaala ja pelaaminen helpottuu huomattavasti. Rekisteröitymisen jälkeen seuraa viestin lopusta löytyvää aloitusohjetta.

    Jos liityt minun referrer -linkkini kautta, lahjoitan kutsumisestasi saadun kullan (kun savutat tason 6, saan 5 kultaa) lyhentämättömänä Suomen Valtiolle. Autat Suomea jo liittyessäsi, mutta näin autat Suomea parhaalla mahdollisella tavalla.

    Muuten käytä seuraavaa linkkiä:
    eRepublik.com
    Muita hyödyllisiä linkkejä:
    eSuomen kotisivut
    eSuomen foorumit
    Suomenkielinen wiki

    Kuvallinen aloitusohje

    Aloitusohje
    Jos aloitit pelin, kannattaa sinun seurata tätä ohjetta. Siten saat pelistä mahdollisimman paljon irti heti alusta alkaen.

    1. Hanki työpaikka.

    Päätät itse kolmen eri teollisuudenalan väliltä alan, jolle menet työskentelemään ja jonka taitoa alat kehittämään. Nämä alat ovat rakennus, alkutuotanto (raaka-aineet) ja lopputuotanto (tuotteet). Suomessa suurinta palkkaa maksetaan rakennus- ja lopputuotannossa. Työpaikkoja pääset hakemaan ”Market”-valikon ”Job Market”-linkin takaa (Kuva). Valitse pudotusvalikoista haluamasi ala ja työtarjoukset 0 – 0.99 -taitoisille (Kuva). Valitse ala, jolle lähdet tarkasti harkiten. Vaikka aluksi jokin ala maksaa suurempaa palkkaa, voi myöhemmin toisesta alasta saada parempaa palkkaa. Aluksi ota vain yhden tähden työpaikka. Tämä auttaa sinua pitämään terveytesi kohtuullisissa mitoissa. Hyväksyt tarjouksen painamalla ”Apply”. Pääset työskentelemään ”My Places” valikon ”Company” -linkin kautta. Painamalla ”Work” -nappia teet työsi ensimmäistä kertaa.

    2. Osta ruokaa
    Kansalaisella täytyy olla ruokaa varastossa jokaiselle päivälle, jottei kansalaisesi kuole. Ruokaa saat marketista (Market – Marketplace (Kuva)). Aluksi kannattaa ostaa tason 1 (1 tähti) ruokaa, koska se on halvinta.

    3. Lataa avatar

    Avatar täytyy ladata vain siksi, jotta pääset harjoittelemaan. Mene ”My Places – Profile – Edit profile”. Lataa haluamasi jpg-kuva avatariksesi.

    4. Harjoittele

    Jos olet tehnyt kaikki edellä mainitut tehtävät, voit harjoitella. Harjoittelut tapahtuu nappia painamalla. Mene ”My Places – Training Grounds” . Näet Lanan opastamassa sinua harjoitteluun. Valitse haluamasi harjoitusohjelma (aluksi valitset ”Standard Training”, koska muut maksaa) ja voimasi kasvaa.

    5. Taistele
    Kun saavutat tason 3 voit taistella. Taisteleminen tapahtuu seuraavasti: Mene ”My Places – Training Grounds - Battles you can fight in”. Valitse listasta jokin taistelu ja aukeavalta sivulta paina "Fight". Näet taistelusi tuloksen ja taistele niin monta kertaa, kunnes terveytesi on 40-50. Sitten sairaalaan, joka löytyy alueesi sivulta.

    TÄRKEÄÄ: Jos et ole alueella, jossa on sairaala ÄLÄ TAISTELE! Muuten tuhoat terveytesi!

    6. Rekisteröidy Suomen foorumeille

    Rekisteröitymällä Suomen foorumeille (http://www.erepublik.fi/forum) ja ilmoittautumalla ”Ohjeet”-osiossa siihen varattuun ketjuun, saat 20 Suomen markkaa lisää rahaa. Foorumeilla voit myös osallistua keskusteluun ja kertoa oman mielipiteesi asioista. Foorumeilta löytyy myös paljon oppaita, jotka kannattaa todellakin lukea. Sieltä saat paljon hyödyllistä tietoa ja vastauksia kysymyksiin, joita sinulla on. Kannattaa myös tulla Suomen IRC-kanavalle (#erepublik.fi @ Quakenet) keskustelemaan muiden kanssa.

    Siinä oli kaikki, mitä ensimmäisenä päivänä tarvitsee tehdä. Seuraavina päivinä työskentele, kehitä voimaa ja pidä huoli, että sinulla on tarpeeksi ruokaa jokaiselle päivälle. Voit lukea sanomalehtiä Suomesta ja maailmalta, keskustella foorumeilla ja irkissä, opiskella pelin toimintaa tai vaikka hankkia lisää rahaa.
    Viimeksi muokannut sampo555 : 5.4.2010 klo 18:20:17

  6. #6

    Oletus

    Mainitsen myös, että jos joku rekisteröityy ja kiinnostuu, niin saa kysyä neuvoja/apua/tyhmiä täällä tai eSuomen irkissä (quakenetissä kuljen nimellä M-Ursu).

    Kiitos sampo päivitetystä infopaketista. /bow
    Viimeksi muokannut tHeBoSs : 11.3.2010 klo 21:31:08


    In nomine Patri
    Et Fili
    Spiritus Sancti

  7. #7

    Oletus



    Suomi siis lähti valloitusretkelle Venäjälle. Nyt jos liitytte ja seuraatte aloitusohjetta, pääsette vielä tänään pistämään Venäläisiä turpaan!

  8. #8

    Oletus

    Tuli viime vuonna pelailtua kyseistä peliä, mutta erinäisten syiden takia pelaaminen jäi hiukkasen retuperälle. En jaksanut tai halunnut vanhaa hahmoa herättää henkiin, joten tein sampo555:n referenssilinkistä uuden hahmon. eJosu on hahmon nimi.

    Pitää katsoa, kuinka totaalisesti jaksaa immersoitua eRepublikin maailmaan vai jääkö pelkäksi kokeiluksi (taas).


  9. #9

    Oletus


    Eli Suomea ei enää pelissä kartalla ole. Nyt siis liittymään taistelemaan Suomen itsenäisyyden puolesta. Tee hahmosi Venäjän Volga Vyatka-alueelle (eli valitse maaksi Russia ja alueeksi Volga Vyatka). Siellä on sairaala ja suomalaisia asumassa. Syntyessäsi saat Venäjän kansalaisuuden, mutta sen voi todellakin vaihtaa Suomen vapauttamisen jälkeen.

    Muuten seuraa aloitusohjetta. Yritä myös suosia suomalaista, eli mene töihin Suomalaisten firmoihin ja osta niiden tuotteita. Suomalaisten firmat erottuvat venäläisten joukosta niiden suomalaisen nimen takia. Tilaa Valtion Sanomat liittymisen jälkeen. Lue myös kyseisen lehden artikkeleita. Näin saat tietoa, missä taistella ja miten elää Venäjällä.

  10. #10
    Ignis solus Kreifi:n avatar
    Liittymispäivä
    13.8.2001
    Sijainti
    Taivaallinen Paratiisi
    Ikä
    28
    Viestejä
    7172

    Oletus

    Katselin jo aikaisemmin, että pitäisiköhän alkaa pelata, mutta kun Suomi noin pahasti on hädässä, niin ajattelin, että josko nyt olisi hyvä hetki lähteä mukaan. :]
    "Mmmwhmmwhhm..."


  11. #11

    Oletus

    Suomi on hienosti päässyt vapauttamaan alueitaan ja tähän mennessä on vapautettu Länsi-, Itä- ja Etelä-Suomi. Oulu, Lappi ja Ahvenanmaa on vielä Venäjän vallan alla. Liittykää nyt peliin mukaan (Alue: Finland, Western Finland)!

  12. #12

    Oletus

    Jooh, tässä nyt on aktiivisesti pelailtua vajaa kuukausi ja ihan hyvältä maistuu. Äksöniä tosiaan oli ihan kivasti eVenäjää vastaan, nytkin on vielä Lappi ja Åland sorron alla kuten sampo555 tuossa yllä sanoikin. eHahmoni on tällä hetkellä lvl 12, wellness päässyt vähän tippumaan, mutta hilaan sitä ylöspäin parhaillaan. Q3< ruokaa saa lahjoittaa. *wink*

    Lisää vaan fffiniporukkaa pelailemaan eReppeä ja lisätkää ihmeessä kaveriksi pelissä. Mukavampihan sitä on pelailla kun on vähän edes kontakteja pelissä.


+ Vastaa ketjuun

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on poissa käytöstä