Sanoisin että kannattaisi vielä odotella ainakin tuohon 1.19 patchin tuloon asti. Päivittely näyttäisi ajoittuvan enemmän vuoden jälkipuoliskolle, alkaen 1.18 Heinäkuussa. Nyt tahti ja päivitysten voluumi on nopeutunut. Mutta silti, vain 1.18 on tuonut merkittävämpiä muutoksia peliin tähän asti. 1.19 sitten tämän kuun lopussa (vaikka viivästyksiä luultavasti tulee), ja 1.20 sekä 1.21 seuraavat muutaman kuukauden jäljessä.
Mutta varsinkin crafaajille ja keräilijöille 1.19 näyttäisi olevan aika mullistava. Materia-systeemi ja craftausmuutosten pitäisi boostata pelin talouden uusiin ulottuvuuksiin.
Noniin, nyt alkoi sitten tulemaan vähän isompia uutisia pelin suhteen.
Kerrotaan siis tulevista päivityksistä ja muista isoista asioista mm. uusi grafiikkamoottori FFXIV:lle. Aika pitkällehän tuon julkaisu venyy (2.0 tulee vasta vuoden 2013 alkupuolella).
MonGoolille isot kiitokset setistä!
Rupean itsekin olemaan valmis palailemaan pelin ääreen ja aloittaa ihan kunnolla alusta uudestaan. Nähtävästi siis Squeenix alkaa ottamaan maksua marras-joulukuun vaihteessa. Minä, kuten tiettävästi moni muukin, päätin palata peliin ja antaa sille uuden mahdollisuuden sitten, kun Square koki sen riittävän hyväksi, että siitä voi periä kuukausimaksua. Nyt se tilanne sitten häämöttää ja taidan tässä piakkoin alkaa testaamaan, miltä uusi FFXIV tuntuu tällä hetkellä, ja olenko valmis alkaa maksamaan sen pelaamisesta.
Näyttää kanssa siltä, että FFXIV-tiimi koittaa tehdä nämä suuret muutokset "in-universe", mikä minusta on ainakin hienoa.
Viimeksi muokannut Ryu-chan : 14.10.2011 klo 17:18:11
Babingbongbang
"Aika kämäinen mutt en jaksa deletoidakaan."
-Naskali
Hei Tämä peli kiinostaisi minua ja minulla on 1,8 giganherzin tehonen kone jossa 4gb ram ja 1gb näytön ohjain niin voisiko tuo Final Fantasy XIV toimia minulla kun esimerkiksi myös
sims 3 peli toimii josa minimi vaatimus on 2ghz ja olen löytänyt nettisivulta että tässä XIV pelissä on myös minimi vaatimus 2 ghz joten ajattelisin etä voisi toimia mutta en ole varma.
Mulla on 1,73ghz 4 ydin prossu, 6gb ram, 1gb 5870 ja hyvin pyörii.
6. tammikuuta nuo sitten aikovat alkaa laskuttamisen. Tarkempaa tietoa löytyy täältä.
Kuinkas moni päätti jäädä maksuista huolimatta?
Mulla kävi niin, että kokeilin taas pitkästä aikaa välipäivinä XIV:tä, ja abilityjen/spellien uudistuksen myötä tykkään niin paljon että päätin ladata tilille crystaa. :3 Taikahommissa ainakin on otettu paljon vaikutteita Scholarista, ja se on justiinsa se classi mistä tykkäsin ehkä eniten XI:ssä, joten se teki expaamisesta näääääin paljon mukavampaa mulle henkilökohtasesti.Tykkään muutenkin noista traiteista yms mitä lisättiin... Saatiin classien rooleja vähän tarkennettua.
Lisäks mua kiinnostaa kanssa nähdä, miten tää asteittainen 2.0:aan päivittyminen hoidetaan pelin sisällä lorellisesti.
Ymmärrän toki kaikkia jotka ei tahdo vielä tässä vaiheessa maksaa tästä. Mulla ei oo mikään kiire saada lv50 ennenkuin tulee kunnolla jotain endgame-contenttia, ja sitä saa varmaan ootella 2.0:n puolelle asti. Levuttelen siis vaan hissukseen Conjureria, ja sen jälkeen Archeria että pääsen tesmailemaan Bardiakin joskus. :3 Craftaamiseen ja fisusteluun varmaan käytän suurimman osan ajasta. Mutta että jos tavoite on vaan stormata äkkiä lv50, niin tylsää tulee ennen uudistuksia jo, että siinä tapauksessa varmaan kannattaa ootella ens syksyyn. ^^
Ainiin, ja ainakin Lindblumilla ei oikeestaan oo mikään muuttunut maksujen alkamisen jälkeen. Ei ainakaan mitään kauheen huomattavaa notkahdusta pelaajamäärissä. Mutta tää varmaan riippuu ihan serveristä.
The road remains wide open while your dreams are alive.
Only fear can block the way.
spacedementia.org
Itse vietin lyhyttä hiljaiseloa Aionin parissa, enkä pelannyt XIV:tä oikeastaan ollenkaan koko kesänä ja alkusyksynä. Sittemmin päätin puikahtaa kurkkaamaan, miten siellä menee ja totesin pelin olevan erittäin pelikelpoisessa kunnossa. Marauderin kilautin cappiin ja hain eurooppalaiseen endgameshelliin jäsenyyttä. Aktiivinen pelaaminen ja hyvä yhteishenki tuotti tulosta, ja nyt olen officerina siellä.
Jotenkin sen tiesi ensimmäistä kertaa ilmalaivaa kokeillessaan, ja chobolla palauttaen levejä, että nyt tämä on "hyvä". Toki paljon puutteita ja korjattavaa on vielä, mutta meikäläisellä on kädet ihan täynnä töitä aamusta iltaan, kun jäin pahasti koukkuun materioihin, spiritbondaamiseen ja meldaamiseen. BSM50, ARM50 ja WVR50 varmistavat sen, että shellin sisällä on kysyntää vähän joka suuntaan. Kaikki DoWit on tapissa, ja melkein kaikki gearit on nyt dualmeldattu, joten eventeissä pääsee niin johtamaan kuin seuraamaankin.
Vielä vähän haikailee siihen suuntaan, että olisi se toimiva suomi-shelli, mutta eipä sillä nyt ole hirveästi tällä hetkellä kiirusta, peli nyt on yleisön mielestä vielä mitä on.
Minä aion jäädä pelaamaan, kunhan tulisi paremmat maksuvaihtoehdot. ClickandBuy ja Ultimatepay on sellaisia palveluja, joihin en hirveästi luota.
Olisi kiva, jos voisi vaan suoraan PayPalin kautta ostaa crystaa.
Mutta juu, combojen tultua peliin taistelumekaniikkakin tuntuu paljon hauskemmalta ja nopeammalta. Peli parantunut selvästi niiden kolmen ison patchin (1.18, 1.19, 1.20) aikana.
Nyt pitää vielä konettakin päivitellä, ettei tökkimisestä tarvis valittaa koko ajan.![]()
MonGoolille isot kiitokset setistä!
Yoshidan turinoita on edelleen mukava lukea/kuunnella ja muutenkin kehitystä seurata, mutta en rupea maksamaan serverien ylläpitoa. Varsinkin kun XIII-2:t sun muut on näköpiirissä ja niihin tulee käytettyä pennoset + vapaa-aika.
SE näkyy parantaneen maksutapoja, nyt onnistuu myös suora kortilla maksu. Eli enköhän tätä keväällä/kesällä viimeistään tule jatkamaan, kunhan XIII-2 on koluttu läpi.
(Yritetään saada siirrettyä keskustelua tähän ketjuun, kun ollaan spammailty pelaajalista-ketjussa ihan tarpeeks jo.)
Uusi server merge -suunnitelma.
Homma tehdään siis sittenkin perinteisellä 'serveri a' + 'serveri b' = 'serveri x' -tyylillä, mutta ensimmäisessä vaiheessa voi valita haluamansa uuden serverin jos tämä annettu paritus ei kiinnosta. Ragnarok on uusi EU-serveri.
Henkilökohtaisesti kiinnostaisi tuo Balmung, koska Besaid (RP-serveri). Mutta kun eihän noita kavereita voi jättää, niin kattoo nyt sitten mihin päätyy. ^^
The road remains wide open while your dreams are alive.
Only fear can block the way.
spacedementia.org
Olen kyllä niin kolmen vaiheilla. Jos haluan pysyä Cornelialla olevien kavereiden kanssa yhdessä, pitäisi siirtyä mergen mukana Durandalille. Jos haluan yhtään suomipopulaa, niin minun pitäisi ottaa suunta Kashuanin perässä Hyperionille, olettaen että sinne menette. Kolmas vaihtoehto on tuo Ragnarok eurooppaservu, joka alhaisesta suosiosta huolimatta on herättänyt kiinnostusta ainakin Cornelian eurooppapopulassa. Voi olla, että euroshelli jossa olen muuttaa sinne.
Mitä mieltä ihmiset ylipäätään ovat tuosta Ragnarok vaihtoehdosta täällä?
Jokaisen tyynin ja suljettu kasvo, piilottaa kirkuvan hirviön.