Jepjep, eli Final Fantasy V -remaken sijasta DS:lle saadaankin seuraavana täysin uusi, vaikkakin nimenomaan sarjan NES/SNES-osien hengessä tehty peli 4 Warriors of Light: Final Fantasy Gaiden (ei siis yhteyttä FFGaiden: Seiken Densetsuun). Peli on puhdas ja perinteinen vuoropohjainen rope, jonka tarina näyttää pelin nimenmukaisestikin olevan eräänlainen mukaelma alkuperäisestä Final Fantasysta; päähahmo on 14-vuotias poika ja yksi neljästä valon soturista, joka saa kuninkaalta synttärilahjaksi nakin pelastaa kaapattu prinsessa pahan noidan kynsistä. Grafiikka on kolmiulotteista, mutta ekasta skannista päätellen visuaalinen ilme on aika retroileva ja virallisen sivuston perusteella musiikki tulee olemaan mahtavaa GameBoy-tasoa.
Yoshida suunnittelee hahmot ja kehityksestä vastaa oletettavasti sama porukka joka teki DS:n Crystal Chroniclesit, joten lienee mahdollista, että FF3/9/FFCC-suunnittelija Kazuhiko Aoki on mukana tässäkin. Peli julkaistaan Japanissa jo tänä syksynä, joten länsijulkaisua voinee odotella ensi vuoden alkuun tai kevääksi. Vaikuttaa joka tapauksessa pontentiaalisesti aika mahtavalta.




Vastaa siteeraten



Viralliselle saitille on nyt päivitetty kattavampi lista kehitystiimistä, ja näemmä pelin musiikki tulee olemaan Naoshi Mizutan säveltämää. Mizutaa kuultiin aiemmin FFXI:ssä sekä pian Blood of Bahamutissa. Jännä nähdä mikä se Uematsun kolmas työ sitten lienee..
