+ Vastaa ketjuun
Sivu 1 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Näkyvissä tulokset 1 - 15. Tuloksia yhteensä 16.

Ketju: Sherlock Holmes 2: A Game of Shadows (2011)

  1. #1
    Faca na caveira, nada na carteira. Kosmetiikkamies:n avatar
    Liittymispäivä
    9.1.2003
    Sijainti
    Favela
    Ikä
    25
    Viestejä
    1349

    Oletus Sherlock Holmes 2: A Game of Shadows (2011)

    Warner Bros. on jo ilmoittanut, kolme kuukautta ennen ensimmäisen Sherlock Holmes-elokuvan ensi-iltaa, kiinnittäneensä tulevan elokuvan jatko-osaan monta ensimmäisen osan parissa työskennellyttä henkilö. Varmoja kiinnityksiä ovat ensimmäisen osan käsikirjoittaneet Kieran ja Michele Mulroney. Henkilökohtaisesti en näe mitään syytä miksi tältä listalta puuttuisivat elokuvan päätähdet Robert Downey Jr, Jude Law sekä elokuvan ohjannut Guy Ritchie.


    Varsainen iso uutinen on kuitenkin se että jatko-osaan huhuillaan Brad Pittiä, joka tultaisiin näkemään Sherlock Holmesin arkkivihollisena, Professori Moriartyna. Jos "lähes varma" tieto pitää paikkaansa, on tulevassa jatko-osassa hurjan kova casting, sisältäen kaksi erittäin lahjakasta ja hurjassa suosiossa paistattelevaa miesnäyttelijää jotka näyttävät tekevänsä loistavia suorituksia toisensa perään.

    Itse odotan sekä ensimmäistä että osaa todella suurella mielenkiinnolla. Tulevaisuudessa saadaankin nähdä kuinka monta osaa elokuvasarjassa tullaan näkemään, sillä Professori Moriarty on, kuten sanottua, Holmesin arkkivihollinen enkä usko että tuotantoyhtiö kertoo näiden kahden miehen välistä kamppailua yhdessä elokuvassa

    Pakollinen huomiohuoraus-linkki
    Viimeksi muokannut Kosmetiikkamies : 25.9.2009 klo 14:37:29
    Homem com farda preta entra na favela para matar, nunca entra para morrer.


  2. #2
    Moogle Sisko ja sen Sisar:n avatar
    Liittymispäivä
    13.5.2005
    Sijainti
    Helsinki ja Vantaa </3
    Ikä
    21
    Viestejä
    1024

    Oletus

    Sisko: EEEEEIIII!!!!

    Miksi jumalani, miksi? Luulin että yksi osa olisi jo tarpeeksi tyydyttämään sairaiden Hollywood retardien janon pilata kaikki hieno tästä maailmasta mutta ei!
    Olen hyvin vakavissa aikeissa boikotoida tuota joulupäivänä ilmestyvää elokuvaa. Kunnon Holmes -puristina en voi hyväksyä avausviestin kuvan kaltaista raiskausta.

    Olen hyvin surullinen jos elokuvalle tehdään jatko-osakin ja jos joku Pitti isketään vielä Moriartyn; rikoksen Napoleonin osaan. viilsviils.

    Havainnollistaakseni käytän viimeisen kunnollisen Sherlock Holmes -sarjan Moriartya vertaamiseen:



    Voisin tässä rantata puolisen vuotta siitä kuinka uskomattomasti tämä elokuva ei ole Holmes-elokuva mutta säästetään se energia sitten elokuvateatteriin. Pitääkin lähteä treenaamaan tomaatin heittokättä.
    It pains my heart to think of her a rotting, stinking, maggot-infested, bloated and pus-oozing corpse beneath the earth.
    You can't imagine just how much I miss her, but now I know you want me, not my sister.

  3. #3
    Faca na caveira, nada na carteira. Kosmetiikkamies:n avatar
    Liittymispäivä
    9.1.2003
    Sijainti
    Favela
    Ikä
    25
    Viestejä
    1349

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Sisko ja sen Sisar Katso viesti
    Havainnollistaakseni käytän viimeisen kunnollisen Sherlock Holmes -sarjan Moriartya vertaamiseen
    Jollen väärin muista, on tarinoissa Moriarty mutta myös Holmes selkeästi vanhempia kuin nyt tulevassa elokuvassa. Eli koska Holmes on nuorempi, on myös Moriarty nuorempi.

    Jos joku viitsisi kertoa nuo "iät" niin olisi oikein mukavaa, väittäisin että Holmes oli kuitenkin Moriartya nuorempi tarinoissa, mutta selkeästi Robert Downey Junioria vanhempi?

    Eli kuten sanottua: Nuorella iällä saadaan tarinaan "uusi alku", eli tehdään ns Batmanit: Tarina aloitetaan puhtaalta pöydältä ja silloin kun hahmot ovat vielä nuoria. Tai no, nuorehkoja.

    Eli mitä on luvassa? Oma mutuilu: Sherlock Holmes-trilogia. Vähintään.
    Homem com farda preta entra na favela para matar, nunca entra para morrer.


  4. #4
    Moogle Sisko ja sen Sisar:n avatar
    Liittymispäivä
    13.5.2005
    Sijainti
    Helsinki ja Vantaa </3
    Ikä
    21
    Viestejä
    1024

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Kosmetiikkamies Katso viesti
    Jollen väärin muista, on tarinoissa Moriarty mutta myös Holmes selkeästi vanhempia kuin nyt tulevassa elokuvassa. Eli koska Holmes on nuorempi, on myös Moriarty nuorempi.
    Onhan hän, mutta minusta Bradia ei kyllä hyvälläkään tahdolla saa Downey Jr.:ää vanhemman näköiseksi. Tuskin ainakaan sitä tekevät vaikka tietäisivät tämän vääristävän jo muutenkin nurin kurista tarinaa.

    Jos joku viitsisi kertoa nuo "iät" niin olisi oikein mukavaa, väittäisin että Holmes oli kuitenkin Moriartya nuorempi tarinoissa, mutta selkeästi Robert Downey Junioria vanhempi?
    Tarinoiden alkupuolella Holmes on siinä palttiarallaan saman ikäinen kuin sanoisin Downey jr.:n olevan nyt. Loppupuolella Holmes oli iäkäs. H:n ja W:n keski-iässä (huomioon ottaen viktoriaanisen ajan) suurin osa tapauksista tapahtui. Moriarty on professori ja yleisen käsityksen mukaan tarpeeksi vanha ollakseen ollut Holmesin tutori ennen muinoin (ainakin jos uskomme 7% solutionia). Ja jos vain kaikkia edeltäneitä Moriarteja katsotaan, on ikää vähintään se 60. Joka tapauksessa Moriarty ei ole siloposkinen pojannulikka.

    Eli mitä on luvassa? Oma mutuilu: Sherlock Holmes-trilogia. Vähintään.
    Viimeisenkin hyvän asian tuhoaminen maailmasta. Ei, mutta jos tämä sonta trilogiaksi asti viedään, mikä ei sinänsä yllättäisi Hollywoodissa, on se kyllä kova naula Holmes-sarjan maineen arkkuun.
    It pains my heart to think of her a rotting, stinking, maggot-infested, bloated and pus-oozing corpse beneath the earth.
    You can't imagine just how much I miss her, but now I know you want me, not my sister.

  5. #5
    Van Helsing The Lord ZXV:n avatar
    Liittymispäivä
    15.12.2006
    Sijainti
    Unknown and strange lands
    Viestejä
    1012

    Oletus

    Professori James Moriarty on tässä uudessa tarinassa niin tärkeä hahmo että sitä ei ole nyt varaa pilata. Hänestä pitäisi tehdä niin vaikuttava hahmo että vähintään jokin Oscar pysti kilahtaisi, samalla tavalla kuin Dark Knightin Jokeri.

    Tätä miestä ollaan nyt ajamassa rooliin.


    Daniel Day-Lewis (Elokuvasta Gangs of New York)

    Omasta mielestäni Daniel Day-Lewis on tehnyt kyllä ison kasan paskoja rooleja ja voittanut kaksi Oscaria joista jälkimmäisen aivan käsittämättömästä suorituksesta. Mutta sanotaan että kun on puhe siitä että onko hänestä Moriartyksi niin oma mielipiteeni on: Ei ole. Mutta mieluummin hän, kuin Brad Pitt.

    Jos itse pitäisi valita näyttelijä Moriartyn rooliin niin valitsisin jonkun sellaisen jolla on vaadittava karisma, auktoriteetti ja tarpeeksi ikää ja aivan käsittämättömät näyttelijänlahjat ja kyky mukautua ja tehdä loistavia rooleja.


    The Lord ZXV Lord of Lords
    VVV
    Voima, Viisaus, Voittamattomuus


    Capiche?


  6. #6
    Moogle Ted:n avatar
    Liittymispäivä
    9.9.2003
    Sijainti
    maailmankaikkeudessa
    Ikä
    33
    Viestejä
    1012

    Oletus

    Daniel Day-Lewis on aivan loistava valinta Moriartyksi, en paljoa parempaa vaihtoehtoa olisi keksinyt. There Will Be Blood on oiva osoitus, että mies osaa olla hyytävä ja kuumottava tapaus. Näyttelijätalenttia osoittanut muutenkin, joten en epäile yhtään, etteikö suoriutuisi roolista.

    Mielenkiinnolla odotan jatko-osaa.
    ~Satyan nasti paro dharmaH~

  7. #7
    Van Helsing The Lord ZXV:n avatar
    Liittymispäivä
    15.12.2006
    Sijainti
    Unknown and strange lands
    Viestejä
    1012

    Oletus

    No eipä taida Danny boy sittenkään päästä esittämään rikosten napoleonia uudessa Sherlock Holmesissa.

    Roolin on tällä hetkellä tekemässä Jared Harris joka on itselleni tuttu lähinnä tohtori Ashfordin roolista elokuvassa Resident Evil Apocalypse. Täytyy ihan heti sanoa että taitaa olla budjetissa tiukkaa sillä nyt ei ole suuria odotuksia tältä mieheltä.

    Mutta nyt on tiedossa myös muita rooleja.

    Sherlock Holmesin veli Mycroft Holmes on myös elokuvassa ja häntä näyttelee Stephen Fry joka voisi olla kyllä aika hyvä kyseisessä roolissa. Hänet voi bongata elokuvista: Alice in Wonderland (Cheshire Cat - ääni), V for Vendetta (Deithrich) sekä Gosford Park (Thompson).

    Myös Millenium trilogiassa näyttelevä ruotsalainen Noomi Rapace näyttäisi olevan mukana elokuvassa.

    Tutut John Watson, Mrs. Hudson, Mary Morstan ja Irene Adler ovat myös mukana. Leffaa veikataan vuosille 2011-2012.

    Itse en ole tyytyväinen Moriartyn roolivalintaa, en ole oikeastaan ollut missään vaiheessa. Näin hyvään hahmoon täytyy oikeasti panostaa ja tuntuu siltä että Guy Ritchie ei tätä ymmärrä.


    Hyviä näyttelijöitä riittää vaikka kuinka ja tässäkin on kolme lahjakasta OIKEASTI taitavaa näyttelijää joista kuka tahansa onnistuisi roolissa paremmin kuin hyvin.

    Viimeksi muokannut The Lord ZXV : 17.11.2010 klo 10:31:00
    The Lord ZXV Lord of Lords
    VVV
    Voima, Viisaus, Voittamattomuus


    Capiche?


  8. #8
    Moogle Ted:n avatar
    Liittymispäivä
    9.9.2003
    Sijainti
    maailmankaikkeudessa
    Ikä
    33
    Viestejä
    1012

    Oletus

    Njoo, ei tuo Jared Harris nyt oikein vakuuta ihan samalla lailla kuin mitä Daniel Day-Lewis olisi. Edelleen pidän jälkimmäistä erittäin lahjakkaana luonneroolien näyttelijänä. Harris tosin oli aika hyytävä jamppa Fringessä, mutta en sitten tiedä onko ihan riittävän voimakas persoona noin tärkeään rooliin. No, eipä joku Brad Pitt Moriartyna olisi lämmittänyt sekään oikein.

    Noista muista heitellyistä Jeremy Irons ja Gary Oldman olisi kanssa ihan passeleita vaihtoehtoja, taas Al Pacinoa en osaisi kuvitella rooliin lainkaan. Miehen käyrä on ollut muutenkin laskussa viime vuodet ja ei vaan oikein mielestäni istuisi tuohon rooliin.

    No, näillä mennään. Ihan mielenkiinnolla kuitenkin odotan, kun ensimmäinen leffa oli ihan positiivinen yllätys.
    ~Satyan nasti paro dharmaH~

  9. #9
    Van Helsing The Lord ZXV:n avatar
    Liittymispäivä
    15.12.2006
    Sijainti
    Unknown and strange lands
    Viestejä
    1012

    Oletus

    Mutta täytyy sanoa tässä vaiheessa että Jared Harris ei todellakaan voi vetää huonoita suoritusta sillä Vincent D'Onofrio teki niin surkean roolin kuin vain voi tehdä. Hän ei edes sopinut rooliin sitten yhtään. Huonompaa saa melkeinpä hakea.

    Itse muistan aina hyvin Herrasmiesliigan jossa Richard Roxburgh teki ehkä tähän mennessää parhaan Moriarty roolin koskaan. Hän vain oikeasti sopi rooliin niin hyvin. Sinänsä jännä että sama mies esitte itse Sherlock Holmesia yhdessä versiossa Baskervillen koirasta. Sopi kyllä siihenkin roolin.

    Niin, siinä olisi ollut myös hyvä mies rooliin. Mutta kun en Harrisista osaa sanoa kovinkaan paljoa kun olen nähnyt hänet ehkä muutamassa roolissa. Ja onhan se myös paljon kiinni toteutuksesta. Professori James Moriarty oli aivan loistavasti tehty ensimmäisessä Sherlock Holmesissa jossa Robert Downey jr oli Holmes. Ja hän sentään näkyi todella vähän.


    Richard Roxburgh
    The Lord ZXV Lord of Lords
    VVV
    Voima, Viisaus, Voittamattomuus


    Capiche?


  10. #10
    Van Helsing The Lord ZXV:n avatar
    Liittymispäivä
    15.12.2006
    Sijainti
    Unknown and strange lands
    Viestejä
    1012

    Oletus


    SHERLOCK HOLMES JA VARJOJEN LEIKKI 23.12.2011 (Näillä näkymin)

    Näyttää hyvältä
    The Lord ZXV Lord of Lords
    VVV
    Voima, Viisaus, Voittamattomuus


    Capiche?


  11. #11
    Kirjastotäti
    Liittymispäivä
    25.3.2003
    Sijainti
    SJK
    Ikä
    26
    Viestejä
    1140
    Blogimerkinnät
    1

    Oletus

    Trailerin perusteella näyttää kyllä ihan hyvältä. Toisaalta jäi aika epämiellyttävä jälkimaku. Taas vaihteeksi traileri, jossa näytetään aivan liikaa, mutta epämääräisessä järjestyksessä. Nähtäväksi jää, onko leffa ensimmäisen osan veroinen vai ihan täysi floppi.
    Viimeksi muokannut Aiona : 2.9.2011 klo 0:48:35
    Ei virtaa mikään, kaikki jähmettyy,
    ei veden kalvo heijasta kuin pimeää,
    ja hahmo, joka rantaa kulkee yksin kylmissään
    yksin kulkee, yksin sinne jää.

  12. #12

    Oletus

    Tätä olenkin odottanut. :> Traileri oli hyvä, mutta kuten Aiona sanoi, siinä paljastettiin liikaa asioita. Ihme kyllä siinä ei kerrottu koko juonta, kuten trailereissa on nykyään tapana tehdä. .3.

    Toisin kuin monet Sherlock Holmes kirjojen fanit, niin minä pidin ensimmäisestä elokuvasta ja uskon, että tulen pitämään tästäkin.. toivottavasti. Trailerista päätellen siinä on paljon toimintaa ja elokuva onkin listattu action-filmeihin, mutta toivon todella, että siihen ei ole tungettuu liikaa toimintaa. :/ Minua ei haittaa vaikkeivat he tekisi siihen juonta kirjojen pohjalta, mutta jonkunlainen juoni pitää olla eikä vain toiminnalla höystetty hienolta näyttävä elokuva. Ai niin se eka leffahan oli sellainen. Hups.

    Mutta trailerin perusteella tähän kakkososaan olisi tungettu vielä enemmän toimintaa enkä oikein pidä siitä. Muuten traileri näytti lupaavalta.

    Wat wat, Noomi Rapace! *3* <3
    Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

  13. #13
    Moogle Sisko ja sen Sisar:n avatar
    Liittymispäivä
    13.5.2005
    Sijainti
    Helsinki ja Vantaa </3
    Ikä
    21
    Viestejä
    1024

    Angry

    Sisko: En tiedä miten tähän suhtautua. En jaksa enää samalla raivolla ja epätoivolla jota ensimmäinen elokuva ja sen jälkijuna aiheuttivat; nyt lähinnä väsyttää ja tekee mieli istua nurkassa.
    Traileri on söpö, mutta siinä on se sama ongelma mikä ensimmäisessäkin elokuvassa: Ainoa asia, joka Sherlock Holmesiin liittyy on elokuvan nimi. Kaikki muu onkin sitten hatusta vedettyä "Hmm, mikähän myis tosi hyvin hei?". Eikö kukaan oikeasti kaipaa viktoriaanista kontekstia joka teki tarinoista entistä kiehtovamman?

    Ja oikeasti, Game of Shadows, varjoshakkia jossa ihmiset ym. ovat pelinappuloita? Tuo on ideana jo niin kulunut ja tylsä. Eikö mitään muuta voisi keksiä, vaikka Monopolia tai Afrikan tähteä? Ei vaadi paljoa päättelyä ennen kuin tuonkin juoni on selvä.

    Ja "hahhaa, kattokaa miestä naisen asussa, ompas hauskaa koska se näyttää niin tyhmältä hei tää vitsi ei oo ollenkaan vanha eikä tässä ole mitään ongelmaa eihän"
    It pains my heart to think of her a rotting, stinking, maggot-infested, bloated and pus-oozing corpse beneath the earth.
    You can't imagine just how much I miss her, but now I know you want me, not my sister.

  14. #14

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Sisko ja sen Sisar Katso viesti
    Sisko: En tiedä miten tähän suhtautua. En jaksa enää samalla raivolla ja epätoivolla jota ensimmäinen elokuva ja sen jälkijuna aiheuttivat; nyt lähinnä väsyttää ja tekee mieli istua nurkassa.
    Traileri on söpö, mutta siinä on se sama ongelma mikä ensimmäisessäkin elokuvassa: Ainoa asia, joka Sherlock Holmesiin liittyy on elokuvan nimi. Kaikki muu onkin sitten hatusta vedettyä "Hmm, mikähän myis tosi hyvin hei?". Eikö kukaan oikeasti kaipaa viktoriaanista kontekstia joka teki tarinoista entistä kiehtovamman?

    Ja oikeasti, Game of Shadows, varjoshakkia jossa ihmiset ym. ovat pelinappuloita? Tuo on ideana jo niin kulunut ja tylsä. Eikö mitään muuta voisi keksiä, vaikka Monopolia tai Afrikan tähteä? Ei vaadi paljoa päättelyä ennen kuin tuonkin juoni on selvä.

    Ja "hahhaa, kattokaa miestä naisen asussa, ompas hauskaa koska se näyttää niin tyhmältä hei tää vitsi ei oo ollenkaan vanha eikä tässä ole mitään ongelmaa eihän"
    Vaikka pidinkin ekasta elokuvasta ja toisen trailerista, tämä on totta. :/ Olen kaivannut pitkään sellaista Sherlock Holmes elokuvaa/sarjaa, joka seuraisi kirjojen kulkua ja saisivat hahmoista yhtä ihanat kuin niissä.

    Kuitenkin tyydyn toistaiseksi tähän, sillä pidän fandomeissa asiat erillään. Yritän selittää sen näin; minulle aito ja oikea kirjojen Sherlock Holmes on eri asia kuin sarjojen ja elokuvien SH:t. En tiedä tajusiko kukaan tuosta mitään, mutta lisään vielä fanficit mukaan, sillä pidän nekin fandomeissa erillään, koska niissä on yleensä sellasia fanien omia clicheitä. Eli saatan vertailla teoksia ensin toisiinsa ja sitten "erotan" teokset toisistaan ja pidän niitä omina eri teoksina... no tulipas sekin nyt epäselvästi ja taidan mennä ihan ohi aiheen.

    Ja itse pidän tuosta "varjoshakki" ideasta vaikka se onkin kulunut, mutta myös minua ärsytti se, että SH on puettu naiseksi. Edellisessä elokuvassa oli se tyyny-kohtaus, jossa Adler oli sitonut Holmesin sänkyyn ja moni piti sitä erittäin hauskana, hahahaaa. Mielestäni se kohtaus menee samaan syssyyn tuon naiseksipukeutumisen kanssa.

    Ohjaaja on lukenut selvästi fanficcejä, mm-m.
    Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

  15. #15

    Oletus

    Menin katsomaan elokuvan ensi-iltaan ja voin sanoa suoraan, että elokuva oli todella huono. En kyllä odottanut tästä elokuvasta niin paljoa tuon trailerin jälkeen, mutta en kuvitellut sen olevan noin huono. Viihdyttävä se kuitenkin oli ettei sen puoleen, mutta moni asia meni siinä liiallisuuksiin.

    Spoiler!
    Yksi asia, mikä meni liiallisuuksiin oli huumori, joka oli välillä väkinäistä. Jokaisesta kohtauksesta yritettiin tehdä jotenkin vitsikäs sekä SH:n valepuvut olivat naurettavia. Mycroftista oli tehty myös pelle. Noomi Rapace, joka on mielestäni hyvä näyttelijä, ei saanut taitojaan esille tässä elokuvassa, sillä hänen roolihahmollaan ei oikein ollut minkäänlaista persoonaa. Juonikin meni vähän ohi suun.

    Guy Ritchien elokuvat ovat mielestäni hyvin kuvattu ja niissä leikitään eri kuvaustyyleillä. Kuvaustyylistä pidin tässäkin elokuvassa, mutta sitten eri efektejä alkoi tulla liikaa kohtauksiin ja niistä tuli jo sekavia. Ja blah. Totta kai tästä tehtiin action filmi, jossa räiskitään ja ammuskellaan koko ajan.


    En muista edes paljoa, mitä elokuvassa tapahtui ja se sanoo jo aika paljon. Viihdyttävä elokuva, muttei todellakaan parhaimmasta päästä.Moriartyn näyttelijästä pidin kyllä kovasti. Ja musiikista. <3 Musiikki oli aivan ihanaa.
    Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

+ Vastaa ketjuun

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on poissa käytöstä