Mitä olet kuunnellut viimeaikoina

[Naskali]

Aidolla musiikin rakastajalla aina tulee uusia bändejä tietoisuuteen. Aina vähän väliä tulee joku bändi joka on sen hetken ykkönen. Tulee kuunneltua enemmän. Välillä nousee uudelleen pinnalle joku vuosien takainen ykkösbändi, jonka kuuntelussa musiikin hyvyyteen nostalgia. Tässä siis musiikkialueen "mitä kuuluu" tai "mitäs teet" -ketju. "Mikä soi nyt" ketjut ovat silkkaa spämmiä, pelkästään "NP: Miyavi - Tykkään imeä munaa koska olen homo" tyylistä skeidaa. Tähän ketjuun siis mitä bändejä olet kuunnellut viimepäivinä, miksi luulet kyseisen musan iskevän juuri nyt ja millainen musa on kyseessä.

Juuri nyt soi Kotiteollisuus, tämä suomalaista melankoliaa sanoissaan ja melodioissaan käyttävä kansan suosikki. Myönnän olevani sellainen kusipää että vaikea kuunnella ja tätä, tykäten, kun kyseessä on näinkin suosittu bändi. Tai ei se suosio vielä sinänsä haittaa, kuuntelenhan PMMP:täkin hyvin mielin. Vaan se millaista on Kotiteollisuuden stereotyyppinen kuulijakunta: joko wannabe kakara, tai tyyppi joka kuuntelee vain suosituimpia hevibändejä ja bashailee muiden makua mennen itse sieltä mistä aita on matalin.

Aamulla tuli kuunneltua Eläkeläisiä euroviisukarsintojen innoittamana. Sleepy sleepersin kanssa paras tietämäni "huumoribändi". Suluissa koska näissä bändeissä on paljon enemmän kuin huumori: oikeasti musiikillisesti tosi hyviä, tunnelmaa biiseissä ja musiikin ulkopuolellakin kyseessä on eräänalinen instituutio jota kunnioittaa.

Viikolla tuli kuunneltua Nyrren lähettämää Kuuro Koira & Panama Rayon uutta levyä. Hyvää räppiä alempiarvoisten ihmisten elämistä ja miten kaikki valtion instituutiot on perseestä.

Edellinen bändi, jota tuli lähes kokoajan kuunneltua, oli Kakkahätä-77. Onhan noi laulut vähän renkutuksia, mutta asenne on kohdallaan, lauluääni mahtava ja sanoituksetkin typeryydestään huolimatta mahtavia. Ja kokoomusnuorten dissaamisesta plussaa.

[Nyarlathotep]

Viimeaikoina olen kuunnellut enimmäkseen vanhaa Opethia, kahta ensimmäistä levyä tarkemmin ottaen. Nykyisessä Opethissa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta mielestäni näistä vanhoista biiseistä löytyy paljon munakkaampia riffejä yms. Vaikkapa joku In Mist She Was Standingin intro, Under The Weeping Moon lähes kokonaisuudessaan, Advent, The Twilight is My Robe... aijai sentään että on hyvää! Opethin lisäksi NaXalin suosituksella olen kuunnellut myös Delta Force II:sta melko paljon viimeisen parin viikon aikana, joka on vitun hyvää punkkia varsinkin sanoitustensa puolesta. "Vietkongin käytävät on mulle tosi tuttuja, mä koin siellä monii mystisiä juttuja!" Sopivassa mielentilassa uppoaa kyllä täydellisesti.

[jousia]

Viime aikoina olen kuunnellut paljon Ristoa, kun menen kysesitä bändiä katsomaan Kuopion Henkkaan ensi kuussa. Taas niitä bändejä joita huomaa fanittaneensa vaikka kuinka kauan tiedostamatta. Bändin sanoitukset kuulostavat sellaiselta mitä normaalitkin ihmiset sanovat, ei mitään erikoisempia vippaskonsteja. Rakkauden rock saa tanssijalan vipattamaan ihan väkisin.
Olen huudattanut parin kuukauden sisään paljon myös Zen Cafeta, Samuli Putroa, Eppu Normaalia ja muita mainioita kotimaisia.
Nyt kuuntelen Coldplaytä, kun kaivoin Viva la Vidan hyllyn uumenista. Ehkä maailman paras levykokonaisuus. Pitäisi ostaa vielä Prospekt's March EP. *w*

[Para5ite]

Viimeaikoina olen kuunnellut enimmäkseen vanhaa Opethia, kahta ensimmäistä levyä tarkemmin ottaen. Nykyisessä Opethissa ei sinänsä mitään vikaa ole, mutta mielestäni näistä vanhoista biiseistä löytyy paljon munakkaampia riffejä yms.

Sekin on ollut itselläni myös soittolistalla viimeaikoina. Vanhaa kunnon opethia. Niin...sana taiteellinen varsin parhaiten kuvaa sitä.

Mutta opethin lisäksi on tässä tullut kuunneltua aika paljon Arsonists get all the girls:siä ja Naildownia. Ihan siksi koska se miten sekopäistä etenkin AGATG:in musiikki onkin, niin sopivasti se sopii elämän tilanteeseni.
Olen ihan kujalla nimittäin joka asiasta.

Sitten tietty Insomniumia. Suomalaista melankolista death metallia ei voita mikään kun alkaa vituttaa/masentaa ihan simona.
Tämä edes auttaa itsemurha ideoiden hautomis tahtia ja siksi niin sopivaa.

Näitä nyt lähinnä tässä tullut nyt kuunneltua parin päivän ajan. Eniten kuunnellut bändit lähiaikoinahan muuttuu melkeen viikon välein, mutta lempibädit ei ikinä muutu. esim in flames (etenkin ekat levyt)

Totean että koneellani on n:2000 biisiä ja yksikään biisi siellä ei ole paskaa. koska olen aika kriittinen musiikin suhteen.

Vähän olen myös kuunnelut anime sarjojen sound trackkejä (mm darker than black)

[Comrad]

I Was a Teenage Satan Worshipperin uusin on aika mainio, varsinkin nimikkobiisi.

Muutenkin mennyt aika electronisen puolella tuo kuuntelu, mulla oli viimekuussa hirveä kasari-synapop kausi menoillaan ja tuli kuunneltua aika paljon Pet Shop Boysia, Visagea, Ultravoxia jne...
Hassua että juuri nyt on tulossa tuo kasarin synaduo-malli uudelleen muotiin, viime Rumba käsittelikin juuri tätä ilmiötä. Mutta mikäs siinnä, ei oo synan voittanutta soitinta <3

Myös uusin sivuprojekti on lähtenyt taas liikkelle kun sain laulajan kiinni ja biisit muuten tosiaan valmiita, valmiiksi jo mixattukin. Eli siis omia tuotoksia on tullut kuunneltua eniten viimeaikoina.

[RaRe]

Olen kuunnellut rankkaa musiikkia. Enimmäkseen suomalaista Death-metal yhtyettä, Demigodia. Mahtavaa old-school matskua! Olen myös tutustunut Meshuggahiin. Mahtavaa settiä! Tämmöstä oon ettiny jo pitkään! Suomalainen Diablo kuuluu yhä lempiyhtyeisiini kuitenkin sitä on kuunneltu paljon.

[KKPerse]

meikän playlistiltä löytyy tällä hetkellä enimmäkseen melo deathiä. kuunnelluimat bändit Scar symmetry ja Disarmonia mundi, jotka on kumpiki pyörinny soittimessa marraskuusta asti.
Lisäksi löytyy Duskfallia, Persuaderia, Soilworkkia ja kohta myös uus tuttavuus Immortal.

[Jesh]

Omat kuuntelutottumukseni ovat tässä viime aikoina vähän enteilleet tulevia tämän vuoden levyjä. Toki sitä tulee kuunneltua useita kymmeniä levyjä per viikko, mutta sitten on niitä joitain artisteja joihin palaa yhä uudestaan.

The Oceania (aka The Ocean Collectivea) on tullut kuunneltua paljon, sillä tiedän heidän julkaisevan tänä vuonna peräti kaksi levyä - Heliocentricin ja Anthropocentricin. Yhtyeen musiikki on meeelkoisen haastavaa: outoja tahtilajeja, jopa fuusio-jazzin puolelle yltyvää kikkailua löytyy, mutta myös aivan tajuton määrä erilaisia soittimia ja vierailijoita per levy. Sludge metalliahan tämä varmaan loppupeleissä on, mutta aivan omanlaistaan kun yhdistelee näin rohkeasti todella tunnelmallisia - jopa klassisia elementtejä - sitten taas armottomaan matikkajyräykseen. Kiehtovaa materiaalia ja bändin nimestä löytyvä meri näkyy myös bändin esihistoriallisista ja luonnonvoimaisista aihepiireistä.

The Dillinger Escape Plan on ollut kuitenkin varmaan tiuhin vierailija viime aikoina soittimessani. Viime kesänä tuli tutustuttua bändin 2007 mestariteokseen Ire Works, joka on edelleen ahkerassa kuuntelussa, mutta myös muihin teoksiin Miss Machine ja Calculating Infinity. Jos kuulkaas kaipaatte skitsofreenistä ja aivan sekopäistä musiikkia, niin TDEP on oikea valinta. Bändi hallitsee suvereenisti melkeinpä itse aloittamansa "matikkametalli"-genren, jossa yhdistyvät hardcore punkin brutaalius ja jazzin puolelta lainatut tahtilajien käsittämättömät muutokset. Lopputulos on jotain äärimmäistä ja epäinhimillistä, että pitää tosiaan kestää pienimuotoinen kaahaus jos haluaa tätä kuunnella. Tosin toisaalta bändi yhdistelee sekopäiseen metallipuoleensa myös aivan tajuttoman härskejä pillubiisejä, jotka voisivat melkeinpä löytyä jonkun My Chemical Romancen tai Nine Inch Nailsin levyiltä. Sulatelkaapa sitten yhdistelmä äärimmäistä murskausta, ihmeellisiä tanssibiisejä ja kaikkea muuta taivaan ja maan väliltä. Pure madness, mutta oikeasti tosi coolilla tavalla.

Olen myös yrittänyt vihdoin kunnolla sisäistää painajaismaisinta ja ehkäpä ahdistavinta levyä jonka tunnen: Esotericin The Maniacal Valea. Puolitoistatuntinen matka äärimmäisen funeral doomin kautta jonnekin niin syvälle ihmismielen mustiin syövereihin, että tälläisen musiikin soittaminen vaikkapa masentuneille ihmisille pitäisi kieltää lailla. Öisin olen yrittänyt saada otetta, mutta mieli hylkii siinä tunnin jälkeen ja painajaiselle ei osaa antautua täysin voimin. Levy saa minut aina naureskelemaan ihmismielen sille puolelle, joka osaa nauttia kaikesta synkästä. Mikä saa meidät katsomaan kauhuelokuvia, pelottelemaan itseämme, heittäytymään tälläisen pikimustan hulluuden äärelle? Kai se on ne kokemukset ja tunteet mitä on mahdollista saavuttaa ilman, että on pakko laittaa itseään oikeaan vaaraan. Itseäni myös toisaalta kiehtoo taiteessa aina äärimmäisyydet.

Muuten on sitten soittimessa myös vierailleet Cult of Luna (keikka parin viikon päästä, joten pitää valmistautua ), Kayo Dot, Sigh (japanilaista sirkus bläkkistä ), A Silver Mt. Zion, Orphaned Land ja Dark Tranquillity.

[spiralcut]

Nyt vihdoin pitkän shuffletuskauden jälkeen esille on noussut parikin bändiä joita on tullut kuunneltua päivittäin. Oikeastaan ihan ensimmäinen uusi tuttavuus pitkän, pitkän ajan jälkeen oli Machinae Supremacy. Sen myötä jaksoin kiinnostua minulle uusista bändeistä taas uudestaan. Supremacyltä hyllyyn ilmestyi melko nopeasti albumit Redeemer ja Overworld, joiden parissa kului pitkään.

Supremacyn hohto hiipui kuitenkin nopeasti, vaikka vieläkin satunnaisesti tulee kuunneltua. Nyt ehkä viimeisin - ja vieläkin menossa oleva kausi on pyörinyt lähes yksinomaan IAMX nimisen bändin parissa. Laulajan omaperäinen ääni toi etäisesti mieleen Placebon, jonka kausi oli joskus vuosi sitten. Varmaan siksi se ei myöskään särähtänyt korvaan niin pahasti, sikäli kun Molkonkin ääneen oli tottuminen.

Rinnalle tuli myöhemmin yllättävästi Sinéad O'Connor jonkun random coverin kautta. Olisikohan ollut Placebon versio kappaleesta Jackie. Toki olin joskus aiemminkin häntä kuunnellut, mutta en ollut pahemmin jaksanut perehtyä. Vasta kun tässä joku aika sitten hommasin pari levyä, huomasin ettei ole ollenkaan hassumpaa.

Näitä kahta nyt lähinnä muiden mukavien muusikoiden rinnalla tulee kuunneltua. Bändejä tuntuu löytyvän koko ajan lisää, kiitos Last.fm:n, jonne jaksoin viimein vaivautua rekisteröitymään. Joskohan seuraavaksi palaisin johonkin vanhaan ja tuttuun vaihteeksi.

[Naskali]

Kaksi bändiä on hallinut viimepäivien musiikin kuunteluani: Stam1nan Viimeinen Atlantis levyä tuli kuunneltua koko edellinen viikko. Levy oli aluksi tasoa "hyvä levy", mutta levy paranee mitä enemmän sitä kuuntelee ja nyt kyseessä onkin jo paras levy aikoihin. Joillekin olen levyn hienoutta kuvaillut seuraavasti: musiikissa on tavallisesti joko taituruutta tai sanomaa, harvoin molempia. Tekninen taituruus on useasti hengetöntä ja ja enemmän sanomaa sisältävä punk ja hip hop ovat musiikillisesti yksinkertaisempaa kamaa. Mutta Stam1nan uusi levy omistaa miolemmat ominaisuudet, hyvän sanoman ja teknisen taituruuden. Ja levyn kertoma tarinakin on kiehtova: viimeinen eloonjäänyt ihmiskunnasta lentää suihkarilla taivaalla, bensiiniä on tunniksi ja sitten kerrataan mitä maapallolle tapahtui. Turrutimme mielemme paskalla viihteellä, noudatimme lapsen lailla uskontoja, kulutusjuhlamme saastutti koko maailman, kävimme sotaa luontoa vastaan. Ja sitten se kävi, ihmiset käveli korkeammalle maalle tsunamin hukuttaessa kaikki, maa peittyi veteen, jäi vain roskalautat joissa linnut pesivät styroksiin. Luonto voitti ihmisen. Ja eipä voi sanoa etteikö ihminen levyn kertomaa kohtaloa ansaitsisi. Varsinkin kun levyn vastaanotossa suuri osa "vittu miksi tällaista viherpiiperryssaarnausta, täyttä paskaa" -tavaraa.

Eilinen Stam1nan keikka herätti palon aikaisempaa tuotantoa kohtaan uudelleen, oli sen verran komeaa kuultavaa.

Ja se laulu kertoo...

Masennuksesta, alkoholista
Heikkoudesta, rakkaudesta
Alemmuudesta, pelkotilasta
Tappohalusta, itsemurhasta
Vihan tunteesta, vihan tunteesta, vihan tunteesta

Ja se toinen bändi mitä olen kuunnellut: Tuomas henrikin Jeesuksen Kristuksen bändi. Nimen takia jo tykättävä, mutta kun musiikkikin on aivan mahtavaa. Odotan innolla keikkaa 4. päivä ensi kuuta. Hyppäsi suoraan lempibändieni joukkoon. Myspacesta voi kuunnella.

Sitten parina iltana ollut omat soundtrackinsä iltaa varten: Psydollia ja Aural vampirea cyberpunk tunnelmaa tuomassa, ja sitten Mirror's Edge soundtrack tuomassa tunnelmaa kaupungilla käymiseen (en suosittele, vitun häröt fiilikset).

[Kreifi]

Jaa että mitä.

Abigor - Time Is The Sulphur In The Veins Of The Saint
Odottelinkin, että olisi hyvää muziikkia, mutta ylitti kyllä odotukseni. Siitä harvinainen tapaus, että levy sisältää kaksi biisiä (Part I ja Part II), joista molempainen kestää vajaat 20 minuuttia. Siitä myös harvinainen tapaus, että pitkät biisit toimivat, enkä tällä tarkoita, että ne olisivat vain hyviä, vaan ensimmäistä kertää törmään siihen, että biidin pituutta oikeasti hyödynnetään. Nuo kaksi biisiä olisi jopa voinut vielä heittää yhteen ja siltikin se olisi toiminut.

Mihin genreen tuota sitten heittäisi. Vanha black metal tulee kyllä hyvin esiin, mutta mukana on kyllä hyvinkin avat-garde meininkiä. Indua tästä en oikein osaa löytää, mutta välillä mennään Ulvermaisissa fiiliksissä ja välillä tulee Arcturuskin mieleen. Ei silti, tämä on niin omaperäistä, ettei vertailua oikein mihinkään muuhun bändin voi suorittaa.

Välillä fiilistellään rauhallisesti, välillä mätetään lujaa ja välillä riffit vaihtuvat sitä tahtia, ettei heikompi pysy mukana. Levy on tavallaan virta, joka vain soljuu eteenpäin ja kuuntelija on kyydissä tässä mahtavassa matkassa. Ehdottomasti vuoden parhaimpia tekeleitä.

Blacklodge - T/ME
Tätä pläjäystä odotin huomattavasti enemmän kuin Abigorin omaansa. Solakult teki aikoinaan sen verta hyvän vaikutuksen ja oletin, että bändi pistää entistäkin paremmaksi. Ensimmäiset tuntemukset olivat kyllä melko pettymyssävytteisiä, jonka takia kuuntele on jäänyt vähäisemmälle, mikä on ehkä johtanut siihen, ettei tähän vaikeaan tekeleeseen ole päässyt oikein sisälle. Kaikki on kaaottisempaa, huonommin sovitettua ja kevyempää - tai sitten tosiaan en ole hiffannut tämän tekeleen pointtia.

Sama vanhaa Blacklodgeahan se kuitenkin on, tuntuu vain, että se voima ja fiilis puuttuu. Melkein tekisi mieli sanoa, että tämä julkaisu on väännetty melko väkisin. Onko ideat loppu?

Shining - Blackjazz
Ikävä kyllä tämänkin kuntelu on jäänyt turhan vähälle, kiitos Abigorin. Pari biisiä levyltä kuulinkin ennakkoon ja tarvitsee kyllä sanoa, että ne tuntuvat olevankin sitten ne levyn parhaat biisit. Tosin tämä julkaisu on sellainen, että pitää todellakin palata maistelemaan ja tukailemaan tätä tuttavuutta, sen verran mielipuolista, mielenkiintoista ja omalaatuista mustaa jazzia on kyseessä.

Rakastunut tähän omaperäisyyteen virheistään huolimatta. <3 Jos haluaa kokeilla jotain ihan muuta, niin hommatkaahan Blackjazz kuunteluun.

[Kreifi]

Burzum - Belus

Vitun kova.

[Nyarlathotep]

Hommasin vihdoin ja viimein koneelle Spotifyn ja olen kuunnellut sillä sellaisia artisteja, joihin on aikaisemmin pitänyt tutustua mutta ei ole vain jaksanut warettaa. Alkuvuodesta kuollut Jay Reatard on yksi sellaisista, ja on kyllä aivan tajuttoman hyvää kamaa! Tyypiltähän kerkesi siis ilmestyä kaksi sooloalbumia, Blood Visions ja Watch Me Fall, joista ensimmäinen on ihan hemmmmmetin hyvää punk/garagerokkia. Suosittelen.

[Fae]

Ghost Brigade. Piste.

Kaveri tuossa pari viikkoa sitten sanoi, että "hitto, nyt otat ja kuuntelet". Eipähän tässä ole sitten käytännössä mutta pyörinytkään soittimessa sen jälkeen. 260 soittoa näyttäisi last.fm, mutta kun siihen lisää vielä ampärissä ja CD-soittimessa soineet, niin varmasti 500 soittokertaa on tullut tässä viikon parin sisään. Oon ihan retkahtanut tähän bändiin.

Hitto, tässä bändissä ei ole oikeastaan yhtään mitään mistä en pitäisi. Levyt jyrrää ympäri kerta toisensa jälkeen, ja aina vaan tulee lopussa olo, että "joko se loppus?" Levyillä kuitenkin niin paljon monimuotoisuutta, että joka kerralla pystyy keskittymään johonkin uuteen pieneen yksityiskohtaan. Välillä iskee kunnon raakaa runttausta niskaan jolloin tekisi vaan mieli heiluttaa tukkaa, mutta hetken päästä huomaakin fiilistelevänsä taustan herkkää kitaramelodiaa, tai naputtelevansa sormia bassolinjan mukana. Monta kertaa on noussut oikein kylmät väreet ympäri vartaloa, kun on sattunut joku oikein hivelevä melodia korvaan.

Laulajan puhtaiden vokaalien tulkinta vähän alkuun häiritsi, mutta mitä enemmän tätä kuuntelee, niin sitä enemmän on Kotamäen ykköspaikka meikäläisen mielivokalistina uhattuna. Miinus annettakoon bändille kuitenkin siitä, että kaikkien biisien sanoja ei ole saatavana mistään. Nyt kun kerrankin tekisi oikein mieli syvemminkin pureutua noihin sanoihin, niin sitten ei niitä makosimpia biisejä löydykään.

Tätä lisää! Ja kaikille lämpimästi suositellen!

(Mut vittu jos tää bändi tekee Callistot, ni se on hyvää syntymäpäivää minä ja sit rupeaa päitä putoilemaan ;<)

[josu]

Jeah!

Yleensä olen rock-/hevimies henkeen ja vereen, mutta nyt on tullut viime viikot kuunneltua yllättävän paljon hip-hopia ja räppiä. Todennäköisesti Gorillazin uusimman levyn innoittamana.

Ostin jokin aika sitten Gorillazin Plastic Beachin (2010) ja Demon Daysin (2005), molemmat ihan loistavia levyjä. etenkin sellaiset kappaleet kuin Welcome To The World Of The Plastic Beach, Stylo, Dirty Harry ja Feel Good Inc. Mitä enemmän levyjä kuuntelee, sitä enemmän niiltä löytyy hyviä biisejä. Kuten hyvien levyjen kohdalla on tapana. Sellaiset "WOW, nää kaikki biisit on ihan v*tun hyviä" -tyyppiset levyt harvoin osoittautuvat pitkäkestoisiksi kuunneltaviksi. Saa nähdä miten käy, kun nuo pari muuta Gorillazin levyostosta kolahtavat laatikosta.

Toinen bändi, jonka matskua kuulin ensimmäisen kerran PS2:n Amplifyssa on Quarashi. Samaan syssyyn Gorillazin levyjen kanssa pistin tilaukseen nyt jo hajonneen Islantilaisen rapcore-ryhmän Jinx (2002) -albumin. Ei olisi voinut kuutta ja puolta euroa paremmin käyttää. Beastie Boys -tyylistä musaa parhaimmillaan, vokalistikin kuulostaa hämmästyttävän paljon Beastie Boysin Mike D:ltä. Saa aina hyvälle tuulelle.

Kolmas bändi minkä levyt löytyvät hyllystä on Nickelback. I know, teini-mainstream -skeidaa. Bändiltä vaan löytyy muutamia aivan loistavia bileillan biisejä, joita on helvetin hienoa huudattaa volyymit kaakossa. Vaikka levyiltä löytyy ihan liikaa balladityyppisiä countrybiisejä, yleistunnelma säilyy tarpeeksi rockahtavana. Bändi piti ottaa uusintakuunteluun kun olympialaisten jäkislähetyksessä huudatettiin Because Of You -biisiä ja se jäi päähän soimaan. Tarpeeksi kevyttä tavaraa, jota sivullisetkin pystyvät kuuntelemaan.

Näin tällä kertaa, uusi katsaus mahdollisesti kunhan loput levytilaukset kolahtavat luukusta.

// Gorillazin Plastic Beach -albumin nimikkokappale iskee ja ihan v*tun kovaa. Beatti, samplet ja koko soundimaailma yleisestikin yksi parhaista biiseissä IKINÄ <3 (Plastic Beach [YouTube])