Paras. Final Fantasy. Ikinä.

[.squinkkeli.]

Vihdoinkin nähdään, mikä on FFfin käyttäjien mielestä paras Final Fantasy -peli. Suosittelen, että tähän ketjuun vastaavat vain ne, jotka ovat pelannet vähintään paria-kolmea FF-peliä.

Sitten kun äänestetään, niin MUISTETAAN MYÖS PERUSTELLA VASTAUS JÄRKEVÄSTI!

Perusteluksi EI kelpaa:
"FF10 on paras koska Yuna on vaan niin ihQ!"
"FF7 on paras koska se on äänestetty universumin parhaaksi peliksi vuonna xxxx"
"FF8 koska se on vaan niin hyvä!"

Perusteluun sisällytetään mieluiten:
- Miksi tämän pelin hahmot / maailma tekevät sinuun vaikutuksen?
- Mitkä elementit tekevät juonesta niin loistavan?
- Ainutlaatuinen musiikki - miksi?
- Muuta - mikä on ns. "piste i:n päälle", eli mikä asia kruunaa kokonaisuuden?


Ja moderaattorit - deleteen vaan, jos katsotte kysymyksen ja ketjun olevan turha... Tällainen on joskus voinut olla olemassa, mutta nyt ei ainakaan näkynyt.
Squaresoft tuntui olevan oikea alue tälle kyselylle, mutta en ole varma, onko tämä oikea paikka...

[psaijai]

Hankalaa...riippuu miten asiaa katsoo:

No kerta mukana on FFXI niin valitsin sen. Kyseistä peliä kuitenkin tuli pelattua nelisen vuotta ja se herättää eniten voimakkaita tunteita ja muistoja pelaamisen ajalta. Muut pelit ei herätä läheskään yhtä vahvoja tunteita, joka tuli huomattua Tukholman FF konsertissa kun meinasi oikein tippa linssiin tulla kun FF XI:stä alkoi musiikkia tulemaan.

"Oikeista" Finaleista voisin valita VIII:n, koska oli ensimmäinen FF johon tutustuin ja se on ainut FF joka tullut pelattua moneen kertaan läpi ja kerätty kaikki mahdollinen. Muut on lähinnä vain pelattu läpi kertaalleen.

[memo]

Moderator here, vanha ketju löytyy jo (viimenen postaus vuodelta 2005), mutta en näe erityistä syytä lähteä yhdistelemään. Eli pidetään nyt tämä, pollikin antaa vähän monipuolisuutta.

Äänestinkin jo itse FF6:sta. VI on jo pitkään ollut lempi-Finaalini, aavistuksen VII:n ja IX:n edellä. SNES-peliksi grafiikka on oikein hyvää (onhan se toki SNESin loppuaikoina julkaistu), esim. hahmojen ilmeikkyys on ilmiömäistä. Hahmoista jokainen on oikein onnistunut, mitä nyt lisähahmot Mog, Umaro ja Gogo toki jättävät vähän kylmäksi. Lisäksi tykkään siitä, ettei pelissä varsinaisesti ole päähahmoa. Musiikit ovat kultaa ja monipuolisuus kuuluu läpi pelin. Pahiksena Kefka on melko ylivoimainen muihin nähden, tosin Kuja on aika kewl kanssa. Noh, Ahem, there's sand in my boots.

Pelimekaniikka on yksinkertainen, toimiva ja eritoten hyvä. Tekemistä pelissä myös löytyy, eikä peli pääse loppumaan lyhyeen. Juonenkäänne World of Balancesta World of Ruiniin kutkuttaa myös mielihyvärauhastani, sillä harvoinpa se peleissä kauhisteltu maailmanloppu oikeasti tulee.

//Ja sen halusin vielä mainita ettei kutonen ole edes ensimmäinen Finaalini, joten sitä tiettyä nostalgiaa ei edes liity tähän. Seiska oli eka, jonka perässä tuli ysi ja vasta sitten kutonen (tai kasi, en ole ihan varma).

[SquallSoft]

Final Fantasy VI, ofc. Olen yrittänyt kaikin voimin keksiä jotain huonoa tästä pelistä, mutta tulosta ei synny ei sitten millään.

Hahmot ovat aivan loistavat, erityisesti Locke ja Terra. Pidän valtavasti Locken luonteesta ja Terran tarinasta. Repliikit ovat niin loistavia, että välillä meinaa nauruun revetä kuin myös itkuun purskahtaa.

Juoni ja pelin tempo ovat ehkä paras asia tässä pelissä. Ne tekevät pelaajasta, ainakin itsestäni niin riippuvaisen tästä pelistä, että tekisi mieli pelata se 100% läpi melkein yhdeltä istumalta. Saatan muistaa väärin, mutta mielestäni missään vaiheessa ei ollut tylsää ja pitkäveteistä vaihetta. Olen kuullut paljon huonoa juonenkäänteistä. Ei niissä mitään vikaa ollut omasta mielestäni, päinvastoin. Todella yllättävää ja piristävää ennemminkin.

Taistelusysteemi. Aah! Ihanan yksinkertaista. Kaikilla hahmoilla on omat erityistaitonsa ja yhteiset taitonsa. Taistelu on vauhdikasta ja mukavaa.

Pelattavuus on myös erittäin kattava. Pieniä sivutehtäviä on pitkin peliä ja lopussa erityisen paljon ennen suurta viimeistä taistelua, mikä sopii hyvin.

Hahmonkehitys on tässä pelissä mielestäni paras kaikista Finaleista. Jos tämä olisi toisenlainen, olisivat Esperit jääneet luultavasti nurkkaan pölyttymään. Oli myös mielenkiintoista juonen kannalta, että Esperit olivat niin suuri osa sitä.

Grafiikat taas olivat ihan sopivat, ei liian hienot eikä liian huonot, joten olennaisimpaan asiaan eli itse peliin keskittyminen oli helppoa.

Musiikki. Tunnelmallista. Vauhdikasta. Dramaattista. Koomista. Mitäpä tähän enää lisäämään? Aivan mahtavaa työtä.

Tuosta pisteestä i:n päälle sen verran, että sitä ei varsinaisesti ole minun mielestäni. Kaikki pelin elementit luovat niin mahtavan kokonaisuuden, että sieltä on erittäin vaikea löytää sitä.

Tuossa varmaan tärkeimmät asiat tällä kertaa. Paras roolipeli ikinä.

[mogvisti]

FF VII

Tämä vastaus on itselleni aivan itsestäänselvyys. FF VII oli se peli, joka minut alunperin sarjan pariin houkutteli ja edelleen peli jaksaa hämmästyttää kaikessa erinomaisuudessaan. Loppuunsa en ole FF-sarjassa tutustunutkaan kunnolla kuin VII, VIII, IX, X, X-2, XII ja XIII- peleihin ja tästä konkkaronkasta VII nousee ylivoimaiseksi ykköseksi. Toista sijaa pitää helposti FF X ja kolmas sija menee IX:lle.

VII on mielestäni täydellinen FF-peli, joka yhdistää koko pelisarjan hienoudet yhteen timantin kovaan kokonaisuuteen. Ensinnäkin pelin tarina ja tapahtumapaikat ovat täyttä rautaa ja vaihtelua löytyy sopivasti alusta loppuun siten, että pelituntuma on raikas, mutta ei kuitenkaan lähde räiskymään häiritsevästi joka suuntaan. Vaihtelua on, mutta langat ovat pysyneet käsissä hienosti. Ja pelin miljöö on aina miellyttänyt minua: löytyy suurkaupunkia, pienempiä kyliä ja maaseutua ja vaikka mitä jäätiköistä merenpohjaan saakka. Hahmot ovat myös mielenkiintoisia ja värikkäitä. Tyypeille löytyy myös tarina, joten ei tule sellaista kuvaa, että sakki olisi vain joku yksiuloitteinen pahvihahmojen armeija, josta ei tiedetä yhtään mitään. Peli myös johdattaa hyvin näiden hahmojen tarinaan. Yksi pelin kantavista teemoista onkin mm. hahmojen menneisyyden selvittäminen ja tämä homma toimii helkutin hyvin. Ei tarvi aina olla jotain sci-fi-fantasia-settiä, kun hahmojen tarinoilla saadaan juonikuvioihin mahtavia elämyksiä!

Ja ei arvostelua ilman sen tosiseikan mainitsemista, että pelissä on aivan uskomaton soundtrack. Monet kerrat olen ollut silmät kosteana, kun on ruvennut soimaan Cosmo Canyonin tunnelmallinen musiikki ja kyllä se on aina uskomaton fiilis lentää Highwindillä "Highwind takes the sky"- biisin soidessa taustalla. Entäpä One Winged Angel? Koko peli on musiikillista ilotulitusta josta ei miinuksia löydy!

Pelistä pystyisi helposti paasaamaan vaikka kuinka paljon, mutta ei sen kuvaamiseen sanat riitä. Peli pitää kokea itse, jotta sen erinomaisuuden voisi ymmärtää. Ja itse oikeasti rakastan pelin palikka-grafiikkaa, joka on mukavan naiviia ja värikästä. Tuollainen grafiikka ei oikeasti vanhene ikinä ja mielestäni se vain toimii aivan helvetin hyvin!

Mahtava peli, joka on ollut jo pitkän aikaa meikän "kaikkien aikojen pelit Top #3"- listalla. Suosittelen lämpimästi kaikille!

[Candice]

Moi, olen Maria ja irkissä minut tunnetaan nikillä Quisty. Onko siis kovinkaan vaikea arvata mikä on kaikkien aikojen suosikkipelini?

Kaikki alkoi itse asiassa siitä, kun veljeni antoi minulle lainaan PS2:n ja sille peleiksi escape from monkey islandin ja jonkun need for speedin. No autopeli ei kyllä sytyttänyt, koska eksyin siinä jatkuvasti ja sanalla sanoen olin surkea. Monkey island oli loistava, mutta minut tuntien pelasin sen nopsaan läpi ja pian oli keksittävä jotain muuta. Pyysin sitten koulukaveriltani lainaan pari peliä, että pystyisin syventymäänpleikkarin tarjontaan paremmin. Hän lupasi minulle lainaksi kolme suosikkiaan ps1:ltä. Sain lainaksi Spyron, Crash Bandicootin ja pelin, jonka kantensa perusteella näytti täydeltä kuralta.

Mainittakoon tähän väliin, että vihaan tasohyppelyitä. Olen niissä vielä huonompi kuin autopeleissä. Mario onkin mielestäni kaikkien aikojen ärsyttävin pelihahmo ja saa minut aina näkemään punaista. Spyron kanssa en pärjännyt yhtään ja Crashia jaksoin raivoissani tahkota muutaman levelin kunnes ohjain lensi seinään. Niinpä kiikutin nuo lainatut pelit takaisin kaverille. Hän kysyi mielipidettäni ja haukuin nuo kaksi täysin maanrakoon ja ilmoitin lopettavani pelaamisen tähän paikkaan. Kun hänelle selvisi, etten ollut edes testannut kolmatta peliä, kieltäytyi tyttö sitä ottamasta ennen kuin olen edes intron vilkaissut.

Kiikutin siis jälleen tuon pelin kotiin ja laitoin ykköslevyn koneeseen. Kun alkuvideo alkoi pyörimään, jätti sydämeni yhden tahdin välistä. Kaksi niiiin hyvännäköistä pojua nahistelemassa ja tuo videon grafiikka oli upea. Sitä oli saatava lisää. Mainittakoon tässä välissä, että minulla ei ollut ps1:n muistikorttia. Niinpä pelasin kolmena päivänä peräkkäin kasissa ykköslevyn loppuun ilman tallennus- ja etenemismahdollisuutta. Tilanne oli kamala ja lopulta veljeltäni paloi hermot kanssani ja hän lähti kuskaamaan minua kaupungille, jotta saamme jostain allekirjoittaneelle ykkösen muistikortin.

Voi sitä riemua, kun pääsin vihdoin pelaamaan kunnolla. Juoni vain aukesi ja Laguna-kohtaukset olivat mielestäni varsin nerokkaita. Musiikit mahtavia ja nättejä poikia enemmänkin kuin vain 2 kappaletta. Välillä nauroin, välillä itkin ja välillä huusin, kun eksyin (se missile base, eksyn siellä vielä tänäkin päivänä). Pelasin peliä reilusti yli 100 tuntia ja keräsin kaikki salaisuudet ja sivutehtävät, jotka vain keksin. Korttipeli onkin paras minipeli ikinä :). Kun olin pelin saanut läpi, piti minulle ostaa oma PS2 ja joku oma FF. Se oli FF10, joka ei kuitenkaan yltänyt ensimmäiseni kanssa läheskään samalle tasolle. Seuraavaksi löytyi cittarin alennuskorista FF9 ja sokokselta löytyi seiska. Yksikään näistä ei ole koskaan yltänyt samalle tasolle vaikka pelimaailman parhaimmistoa muuten edustavatkin. FF12 olikin sitten suurin pettymys hetkeen.

Kyseessä on siis juonen, grafiikan, hahmojen ja musiikin lisäksi jostain paljon suuremmasta. Suosikki-finaalini näytti minulle mitä hyvä peli parhaimmillaan voi olla, miten se voi imeä henkilön omaan maailmaansa kuin hyvä kirja konsanaan. Ilman tuota peliä tuskin olisi elämänasenteeni muuttunut bilehileestä mieluummin kotona koneella/pleikkarilla istuvaksi kyyryselkänörtiksi. Ilman tuota peliä en olisi myöskään koskaan eksynyt tänne ja törmännyt tuohon siippaani. Kyseinen peli on muuttanut elämäni uskomattoman monella eri tavalla.

Omalla kohdallani paras Final Fantasy ikinä on kyllä 100% varmasti Final Fantasy VIII

[The Metallian]

Yleensä kun näihin törmää, VII:lle on annettu murskaenemmistö äänistä. Ymmärrettävää toki sinänsä, onhan ko. peli allekirjoittaneellekin "helvetin tärkeä" - mutta ääneni annan kyllä VIII:lle.
VIII taisi olla pelisarjan ensimmäisiä omistuksia, enkä kyllä yhtään osaa allekirjoittaa kasia ylenkatsovia kommentteja. Mielestäni juonen jännitys rakentuu kivasti ennen kliimaksia, ja vaikka loppu jäikin ensimmäisellä pelikerralla (joskus 12-13 vuotiaana) auki, ei se ollut samanlainen pettymys kuin parissa muussa mahtavassa FF:ssä.
Junction-järjestelmän vihaajat tulevat vihaamaan, mutta omasta mielestäni junction ja GF:t toimivat mainiosti. Ainut mikä vähän pistää harmittamaan, on se että parhaiden taikojen ollessa junctioituna ei niitä millään raaskinut käyttää. :F
Henkilöhahmot ovat Zelliä ja Selphietä lukuunottamatta mainiota kastia, ja Nobuo on kanssa pistänyt parastaan... Mitäpä siihen enää lisäämään?

[Unski]

FFVI.

Kuka tahansa joka minua yhtään tietää että tuo tuli aivan ilmiselvyytenä. Kysymys on silti itselleni hirvittävän hankala, ei sen takia että minun olisi vaikea päättää mikä osa on se paras vaan perustella miksi. FFVI on ja luultavasti tulee aina olemaan se paras Fantasy minulle läpi ajan ja avaruuden, mutta jos minun pitäisi koettaa tiivistää paperille edes osa siitä miksi koen pelin niin ylivoimaisesti parhaaksi niin... noh, tästä voi tulla pitkä posti jota päädyn editoimaan tuhat kertaa kun keksin vielä lisää syitä.

Mutta ehkä tärkein syy jonka olen vuosien saatossa huomannut on ajoitus. Monessa FF:ssä on kohtauksia joissa ei hallita säännöstelyä. Meillä voi olla perioodeja tarinassa jossa vain ravataan luolastoissa, tapetaan hirviöitä ja juoni ei oikeastaan etene nimeksikään. Vastapainona on vaara että tulee varttitunnin mittaisia ekspositioita jolloin vain blaah blaah blaah, seli seli seli, draamaa draamaa draamaa, angst angst draamaa. Eli siis kohtauksia joissa kymmenen minuuttia näpytän X:ää jotta päästäisiin itse asiaan.

VI:n edeltäjä FFV oli hyvin taistelurikas peli joka loistikin mielestäni enemmän sen äärimmäisen laajan kustomoitavuuden ja taktisten valintojen kautta. Tekijätkin taisivat huomata tämän koska juoni on varsin standardilaatuinen ja siihen ei uhrata erityisen isoa osaa ajasta verrattuna siihen kuinka monta tuntia poltat tuhoten hirviöitä ja valloittaen luolastoja. Ymmärrettävästi tämä ei aivan ole kaikille sitä mitä he tulivat etsimään vanhemmista FF:istä jos tutustuivat sarjaan PSX tai PS2 aikana.
FFVI sen sijaan, kuten jo sanoin, hallitsee ajoituksen. Koko touhu alkaa välittömästi draamalla. Juonta! Dramatis personae, eli ydinhahmot, isketään pelaajan tietoisuuteen jo melkein varttituntiin. Kaksi alle minuutin mittaista flashback kohtausta tekevät selväksi ketkä ovat pahoja ja ketkä eivät. Mysteerinen päähenkilö joka on kidnapattu. Melodramatiikkaa!

Alku on välittömästi kaunis sekä myös FF1-5 osiin verraten heti erilainen. Ykkösestä viitoseen skenaario oli aina Sinä vastaan Hän. Cecil vastaan Golbez, Bartz vastaan Exdeath. FFVI muuttaa tätä muottia hienoisesti alussa, mikä muuten periytyikin eteenpäin lopulle sarjaa - Sinä vastaan Valtio.
Ja tottakai, mikäpä olisi näkyvämpi ero aiempiin osiin kuin se miten FFVI onkin tutun keskiaika-fantasian sijaa steampunkkia.

Tohdinkin sanoa että jos välistä olisi kadonnut FFVI, hyppy viitosesta seiskaan olisi ollut aivan pöyristyttävän erilainen. Pelattuani sarjan lähes jokaisen osan lävitse, osaan arvostaa sitä kehitystä minkä VI sarjaan toi mukanaan.
Fokus on siirtynyt enemmän päähenkilöihin. Tämän huomasin parhaiten kun tajusin että VI:ssä jokikisellä henkilöllä on sarjassa useasti puuttuva asia juoneen nähden - motivaatio olla osa sitä. Käytän vanhaa esimerkkiä:
FFVII, Cid. Tiivistäen, Cid vihaa ShinRaa. Cid liittyy mukaasi kun varastat hänen arvokkaan ja korvaamattoman lentokoneen ja pistät sen melkolailla säpäleiksi.
Miksi hitossa Cid ei potki Cloudilta hampaita kurkkuun kun miekkamies alkaa selittää että me teemme tämän kaiken eräänlaisen ekoterrorismin ja pyhän samatarialaisuuden ristisiitoksena missä vastustamme miestä jonka uskoit olevan kuollut jo viisi vuotta ja jota et ole koskaan eläissäsi nähnyt sanomalehtien ja TV:n ulkopuolella?

Ei iso juttu mutta FFVI oikeasti antaa meille syitä nähdä miksi kukin hahmo teki mitä teki. Poikkeuksena Gogo, mutta bonushahmo. Itseasiassa, on mielestäni hirvittävän ironista että ilman tarinan psykoottista pääpahaa, Kefkaa, Imperiumi olisi voittanut.
Kefka yhdisti lähes kaikki päähenkilöt - jokaisella heistä oli syytä vihata joko suoranaisesti Kefkaa tai Imperiumia. Mies murhasi perheitä, rakastettuja, käytti hahmoja hyväkseen ja nauroi sinulle silloin kun sattui pahasti. Voi vitalis että minä diggaan tätä hahmoa ylitse kaiken. Jos FFVI ei jo muutenkin olisi erittäin hyvä peli niin pelkästään tämä räiskyvä sadismin kukkanen riittäisi saamaan minut pelaamaan pelin läpi ainakin kerran.

Ja voi vittu, olen kirjoittanut tästä jo ihan helvetinmoisen esseen. Mitä vielä puuttuisi?

Grafiikat ja musiikit. FFVI on SNES:n kauneimpia pelejä ja myöskin musiikillisesti yhä vaikuttava teos. Triviana mainitsen myös että FFVI on käsitykseni mukaan pelihistorian ensimmäinen peli jota varten sävellettiin keskeneräinen ooppera.
Jos vertaa myös FFVII:hin ja FF1-5:teen, VI:n grafiikat ovat paljon selkeämmät ja detaljirikkaammat. Hahmoilla on lukuisia ilmeitä, taisteluissa käytetyt spritet omaavat runsaasti värisävyjä sekä yksityiskohtia.


Tuliko liian pitkä juttu? Tiivistän Sinulle. FFVI teki Isoja Muutoksia sarjaan. FFVII otti niistä ison osan ja on siksi hieno peli, mutta VI ehätti edelle. Kaikki mikä tekee VII:stä hyvän löytyy enemmän tai vähemmän myös kuudennesta osasta. Ilman VI:tä Final Fantasyt eivät olisi ehkä koskaan poistuneet D&D henkisistä miekka-magia tarinoista japsikuorrutteella. Siksi se on paras peli sarjassa. Siksi pelaan sitä aina usein. Se tohti repäistä ja mennä omaan suuntaansa ja se onnistui aivan vitun hyvin.

Sarjan ainut peli missä on orpolapsia, nihilismiä, fasismia, sotia, kärsimystä ja puhuvia mustekaloja sekä psykoottisia klovneja samassa paketissa ilman että mikään tuntuisi olevan erityisen out-of-place.

[Sami E]

Parhaat Final Fantasy -pelit minun kirjoissani:

1. FF6: se tosi iso juttu. Kefka, World of Ruin, hahmot... Unski selosti hienosti edellä.
2. FF4: heti FF6:n perässä, tai joskus sen edellä. Klassisen "Final Fantasyn" korkein ideaali.
3. FF7: Midgar. One-Winged Angel. Ja melkein kaikki siinä välissä. Jos ei kahta edellistä, uusi FF7:n tasoinen peli olisi hieno nähdä.
4. FFXII Revenant Wings. Siihen tosin melkein yllettiin. Revenant Wings uudisti FF:n pelityylin kokonaan, mutta toteutus erinomainen ja pelin henki oli aitoa FF:ää.
5. FF5: viimeinen SNESin klassikko-FF:istä nautittavalla Job-systeemillään.
6. FF9: parhaimmilta kohdiltaan hieno FF-seikkailu, jos ei aivan aiempien klassikkojen tasoinen.
7. FF3 DS: hyvin paljon FF9:n tyylinen peli, vaikka vanha pelimekaniikka välillä nostaakin päätään.
8. FF10: mukava pelattava pääjuonen ajan, mutta sivutehtävät ja minipelit täysin epäonnistuneita.
9. FF8: peli joka vaatisi uutta pelaamista. Onko se virheellinen mestariteos vai sittenkin vain harha-askel FF7:n jälkeen?
10. Erityismaininta: FFCC-pelit Wiillä. The Crystal Bearers, My Life as a Darklord ja My Life as a King ovat olleet erittäin nautittavia kokeellisia pelejä, vaikka eivät olekaan perinteistä FF:ää.

[The Lord ZXV]

Sija 5.

Final Fantasy
Klassikon ainekset, nykystandarteilla sietämätöntä pikseliroskaa eikä pelattavuus ole mikään ylimaallinen. Idea on kuitenkin toimiva ja kokonaisuudessaan juonikin on ihan kiva. Ja viimeinen vihollinen on ehkä vaikein ff päävihollinen mitä on tai tulee koskaan olemaankaan. Chaos on vain sellainen että jos sattuu pahalle päälle niin Crack hyökkäys vain tappaa kaikki.

Sija 4.

Final Fantasy IV
Jotenkin vain jäänyt mieleen. Grafiikka vähän sillai ja sillai mutta juoni toimii ja hahmoissa on sitä jotakin ja vihollisissa Golbez on vain niin älyttymän hieno että sille sietää jo nostaa hattua. Mutta ei tämä peli ikävä kyllä on kovin paljoa mieleen jäänyt. Kyllä se on hieno siitä huolimatta.

Sija 3.

Final Fantasy X
Grafiikka on hieno ja ääninäyttely on loistavaa. James Arnold Taylor on vakuuttava kuten aina ja Matt McKenzie tekee parhaan roolinsa ja yhden kovimmista old school miehistä finaleissa, Auron. Juoni on OK ja vie vaihtelevat ja hyvin tehdyn sankari joukon massiivisiin seikkailuihin. Summonit ovat saaneet upean kasvojen kohotuksen ja Bahamuth on kovempi, hienompi ja uskomattomampi kuin koskaan aiemmin. Huono puoli pelissä on että sitä ei pelaa kovin nopeasti heti uudestaan koska välianimaatiot pitää aina katsoa ja siinä menee maku todella äkkiä. Pelissä on finalien tapaan paljon tekemistä mutta minipelit heittävät pahasti härän pyllyä sillä ne on tehty huonosti ja paikoin ne ovat rasittavan vaikeita. Mutta välipomot on tehty hyvin ja ne istuvat hyvin maailmaan jossa riittää tutkittavaa ja kun jaksaa kehittää niin isokaan mörssäri ei ole ongelma. Mutta se kehittäminen syö miestä ennemmin tai myöhemmin. Sitä ei vain jaksa loputtomiin ja loputtomiin sitä olisi jaksettava jos haluaa haastaa kovimmat viholliset kuten eräs henkilökohtainen painajaiseni Dark Bahamuth. Minipeleistä ei taidettu tarpeeksi raivota, Blitzball on aivan rasittava peli, sitä ei jaksa pelata niin paljon että saisi kaikki palkinnot sillä se on typerä ja hankala oppia, ei itsellä ole kärsivällisyys riittänyt. Tämä on ihan hyvä peli mutta se vain ottaa helposti kärsivällisyyden päälle, toisin kuin muutama muu.

Sija 2.

Final Fantasy VII
Seitsemäs finali oli ensimmäinen mitä selvästi ja varmasti muistan pelanneeni ja jonka ensimmäiseksi omistin. Peli oli graffikaltaan aivan perseestä mutta silti se oli toimiva ja koukuttava ja materia systeemi oli tehty erittäin toimivaksi ja hyvin helpoksi omaksua. Hahmoista puhuttaessa Cloud ei ole koskaan ollut mikään suuri suosikki mutta pelissä on niin hyvin tehtyjä hahmoja että heille on pakko tehdä kunniaa. Nämä ovat tietenkin Red XIII ja tietenkin Vincent Valentine, joita varjostaa erittäin heikosti tehdyt viimeiset limitit. Kokonaisuudessaan juoni on toimiva ja siihen pääsee helposti mukaan. Hahmon kehitys toimii ja tässä pelissä on kaikista Final Fantasy vihollisista ehdottomasti paras ja mahtavin, itse Sephiroth. Parempaa ei ole eikä tule. Sephirothille häviävät niin Ultimeciat, Sinit kuin Kefkatkin.
Pelissä on paljon tekemistä ja niitä erittäin kovia vihollisia joihin kuuluvat tietekin Emerald Weapon ja Ruby Weapon. Mukana on myös Chocobon kasvatusta mikä ottaa hyvin nopeasti jaksamisen päälle, idea on tosi hyvä mutta siihen kyllästyy todella nopeasti, sinänsä sääli. Muutamat minipelit Gold Saucerissa ovat ihan kivoja mutta GP rahan saanti on usein hankalaa. Mutta pelissä on paljon tekemistä ja se vie mukanaan. Kehittämistä riittää aivan loppuun asti ja Summon olentoja on toinen toistaan upeampia. Viimeiset taistelut ovat myös yksiä finalien parhaita ja Safer Sephiroth on kova, mutta liian helppo. Tämä on parhaita Final Fantasyja.

Sija 1.

Final Fantasy VIII
Kyllä tämä on meikäläisen ykkösvalinta. Vaikea päätös mutta sanoisin että tämä on paras koska tämän saa nopeasti käyntiin ja pelimekaniikka on helposti opittava. Päähenkilöissä Squall Leonheart on edelleen ykkönen kaikissa Final Fantasy päähenkilöissä (Sephiroth on tietenkin ykkönen kun lasketaan pahikset mukaan). Tarina on ihan toimiva ja suurin osa hahmoista on tehty myös erittäin hyvin ja samoin Guardian Forcet. Tavaraa ja taikoja on todella paljon kuin finaleissa yleensäkin mutta se nyt on sivuseikka. Itse sanoisin että FFVIII vetosi siksi että siinä oli ihan hyvä grafiikka ja animaatiot olivat hyviä. Juonessa oli paljon koukeroita ja muutamissa kohdissa tiimi jaettiin kahtia mikä toimi myös hyvin. Kokonaisuudessaan pelissä oli enemmän kiinnostavia osia kuin muissa. Triple Triad korttipeli oli hyvin koukuttava ja helposti opittava peli.
Päävihollinen Ultimecia ei ollut mikään kovinkaan erikoinen ilmestys. Guardian Force Griever oli paljon parempi ja hienompi vihollinen ja yksi hienoinpia FF vihollisia. Viimeinen taistelu oli toki erittäin hieno, täysi pimeys ja vaikuttava vihollinen jolla se vakio ultimate technique, tässä tapauksessa Hell's Judgement. Ja onhan tässä pelissä myös yksi vaikeimmista ff vihollisita, Omega Weapon joka vaatii voiman lisäksi tekniikkaa ja huomiointia ja muutenkin pelissä on vain niin paljon kaikkea hienoa tekemistä jota tuntuu olevan liikaa mutta ei silti ole.
Jos väkisin haluaa hakea niitä miinuspuolia niin se on omasta mielestäni typerää että taikoja täytyy "vetää" vihollisilta, se syö kiinnostusta helposti sillä se on paikoin erittäin puuduttavaa touhua. Mutta siitäkin huolimatta Final Fantasy VIII on oma suosikkini.

[Substance]

Olen pelannut Finalit 6, 7, 8, 9, 10, X-2, 12 ja 13.


1: IX

Sain IX:n vihdoin pelattua läpi myös PSP:llä. Se on edelleen se rakkain ja paras FF. Muissa ketjuissa on tullut höpistyä pelin erinomaisuudesta jo niin paljon, että tuntuu tyhmältä toistaa itseään kuin papukaija... Koko peli pysyy kasassa mistä tahansa suunnasta tarkasteltuna, koska se on niin yksinkertainen. Grafiikka on yhä komeaa jopa X:n verrattuna. Juoni ei rakoile, mutta jättää ajateltavaa myös pelaajalle. Maailmasta löytyy syvyyttä ja se on kiinnostava. Soundtrack on täydellinen. Hahmokaarti on lyömätön, vaikka se kaikkein paras FF-hahmo ei ehkä sittenkään löydy tästä pelistä.

2: XIII

Koska se löytyy täältä. Lightning. XIII on ihan älytön grafiikkahuora, mutta uusi sukupolvi mahdollistaa näkemisen syvälle hahmojen sieluun (elehdintä). Lightning oli sellainen hahmo jonka ollessa ruudulla olin aina ihan täpinöissäni, koska se on niin tyylikäs ja mielenkiintoinen hahmo. Light'in on pakko olla mukana seuraavassa Dissidiassa. Taistelusysteemi toimii ja kerrankin on saatu FF:ään status-muutokset joista on oikeasti jotain hyötyä. Musiikki ei ole ihan niin puhdas suoritus kuin muissa osissa, koska välillä se on karmean tylsää. Onneksi juuri ne tärkeimmät raidat, eli taistelumusiikit ja hahmojen tunnarit ovat yhä nautinnollista korvakarkkia. Tarina oli lopusta pieni pettymys, mutta ehkä muut Fabula-osat paikkaavat tilanteen.

3: X

Muistelen tätä lämmöllä pääasiassa mahtavien hahmojen ansiosta (Rikku, Auron, Lulu). Perus taistelumusiikki on hirveä ja soi edelleen vaimeana kohinana päässäni, mutta monet muut kappaleet korjaavat tilanteen. Hahmojenkehitys on extra-pomojen tasoon nähden liian raskas ja pilaa lopulta koko pelin. Toisaalta taisteleminen tuntuu monipuoliselta juuri sen vuoksi, että hahmoja voi vaihtaa kesken taistelun. Juonessa on hyvä tahditus ja Spira niitä parempia FF-maailmoja.

[Niera Kuuranpoika]

Final Fantasy VII. Myönnetään, vastauksessa on mukana nostalgiapisteitä, olihan kyse ensimmäisestä pelaamastani Final Fantasy -pelistä. Olin toki lukenut jo aiemmin artikkeleita IV:sta ja VI:sta, mutta vasta VII:n myötä pääsin itse pelaamaan. En ollut aiemmin pelannut mitään vastaavaa ja peli imaisi minut nopeasti uskomattomaan maailmaansa. Hahmojen yksilölliset tarinat traagisine menneisyyksineen kiehtoivat ja maailma oli täynnä yksityiskohtia ja paikkoja tutkittaviksi. Kaikki vihollisetkaan eivät olleet yksiselitteisesti pahoja, vaan heilläkin oli omat taustansa ja osa oli suorastaan sympaattisia. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon että oletin tuolloin sarjan kaikkien osien olevan jatkoa toisilleen ja jostain syystä kuvittelin että Sephiroth olisi ollut edellisen osan pääsankari (VI:tä kutsuttiin tuolloin länsimaissa III:ksi, joten oletin siinä välissä olleen muutaman pelin).

Pelin maailma oli tosiaan hyvin suunniteltu. Kylät ja kaupungit eivät olleet pelkästään lepopisteitä joissa käydään ostamassa uusia varusteita ja nukkumassa, vaan melkein jokaisella paikalla oli oma tarinansa. Kaikkialla tapahtui jotain ja taivallus tuntui suurelta seikkailulta erilaisten kokemusten ja nähtävyyksien välillä.

Nykymittapuulla pelin graafinen ulkoasu on kieltämättä vanhentunut ja vaikka pelissä on monia unohtumattomia musiikkikappaleita, IV:n ja VI:n musiikit nousevat omalla listallani korkeammalle. Nostalgiaa tai ei, mutta yhä edelleen VII:n maailma tuntuu kotoisalta kaikkine pienine ja suurine yksityiskohtineen. VI ja IX tulevat varsin lähelle tätä tunnelmaa, mutta VII on kuitenkin minulle sarjan kirkkain tähti.

[Ananaz]

1. Final Fantasy IX: Tämän täytyi kyllä ilmestyä omalla kohdallani juuri oikeaan aikaan, sillä vaikka ysin pääjuoni tai varsinkaan pelattavuus ei sieltä parhaasta päästä ollutkaan, riitti pelin kauttaaltaan sympaattinen hahmokööri, visuaalinen ilme, huumori ja Uematsun PSX-ajan paras soundtrack tekemään tästä pysyvän suosikin omalla listalla. Edit: Ja Chocobo Hot & Cold! Sarjan ainoa minipeli joka ei ole perseestä.

2. Final Fantasy Tactics (War of the Lions): Synkkä, lohduton maailma sekä mittava, mutta kiehtova ja hyvin hallittu hahmokaarti yhdistettynä pääosien pikkukahinoihin nähden suurilta tuntuneisiin sotatantereisiin sekä pidemmälle kehitettyyn Job-systeemiin teki lähtemättömän vaikutuksen silloin aikanaan. Uudelleenpeluu lienee lähitulevaisuudessa paikallaan parempaa TAC-O vertailua varten.

3. Final Fantasy XII (International): Niin paljon enemmän kuin peli olisikin voinut olla, on se nykyiselläänkin mieleenpainuva tapaus koukuttavan pelattavuuden, maailmankuvan, kuvasuunnittelun, lokalisoinnin sekä muutaman todella loisteliaan hahmon ansiosta.

4. Final Fantasy VI: Pääsarjan vahvin ja tasaisin hahmokaarti sekä pelillisesti että juonellisesti, Uematsun uran huippukohta ja erityisesti pelin jälkimmäisen puoliskon alakuloinen mutta toiveikas tunnelma, huh huh.

5. Final Fantasy V: Job-systeemin kanssa turaamiseen on kyllä tullut kulutettua useita kymmeniä tunteja, vaikken itseasiassa koskaan olekaan tullut peliä läpi asti pelanneeksi. Jos vain GBA-versio (tai sitten se remake..) vielä joskus sattuu kohdalle. Bartz on myös jostain syystä jäänyt mieleen yhtenä sarjan suosikkihahmoista, vaikken oikein keksi sille mitään erityistä syytä. Ehkä enemmän Dissidian ansiosta?


Final Fantasy Tactics Advancelle myös erityismaininta siitä, että se on kaikessa keskinkertaisuudessaankin ainoa FF koskaan, jonka olen pelannut sivutehtävine kaikkineen ns. kokonaan läpi.

[Mitey Pirate]

Final Fantasy X

Vaikka itse yleisesti ottaen vihaan, siis vihaan, japanilaisissa "roolipeleissä" esiintyviä teini-ikäisiä hahmoja on FFX niitä harvoja pelejä, jotka muodostavat mielipiteeseeni poikkeuksen.

Vaikka Tidus, omassa pelissäni Ronkkis, onkin teinihahmo, kuin myös 42,9% ryhmästä, hän ei ole aikaisempien osien (Lue: VII, VIII) tapainen muka-kovis emohomo (Lue: Sepiroth, Cloud, Leonhart. Mikäli tunnet raivoa ja toteat "He ovat parhaita, koska nostalgia ja äänestykset!"; Argumentum ad populum.), joka pistää porukkaa 6-0 turpiin, kun he katsovat häntä vahingossa silmiin. Totta. Onhan Tidus Zanarkandin "Übercool" Blitzball-tähti, mutta kuten ensimmäisten tuntien aikana huomaamme, hän on myös pohjimmiltaan inisevä pikkukakara, joka pelin alussa valittaa aivan, siis aivan kaikesta, eikä pohjimmiltaan ostaa mitään.

Toinen seikka, mistä pidän pelissä, on uusittu taistelusysteemi.

Enää ei ole tikittävää kelloa muistuttamassa, että aika loppuu, hopi hopi, vaan voi kerrankin miettiä rauhassa ja tuhlata aikaa rakentaessaan erilaisia taktiikoita mörköjen listimiseksi.

Lopuksi pitää vielä kehua pelin musiikkia, joka omasta mielestäni on parasta, mitä sarjassa on nähty. Nobuo Uematsu on taas itse säveltänyt... eikun säveltänyt Masashi Hamauzun, sekä Junya Nakanon kanssa peliin kerrassaan mahtavan soundtrackin, joka hipoo Kai Rosenkranzin Gothic-pelien musiikin tasoa.

Niin, ja bonusta tulee Lulusta. Onhan hänellä sentään mahtavat............. taikavoimat!

[Outraider]

FF VII loisto alkaa jo hieman hiipua enkä oikein koskaan ole päässyt siitä yli miltä pelin hahmomodelit näyttävät taistelujen ulkopuolella. FF VIII olisikin sitten askel parempaan, mutta pidemmän päälle homma on vähän hieman vakava. FF IX sitten olikin VIII railakalla juonella. Ainoana kunnollisena valituksen aiheena IX:stä keksin maailman melkein täydellisen ahtamisen yhdelle mantereelle. FF X lähtien vapaa maailma on unohtunut jonnekin joka on sääli. Putki on kyllä parempi juonen kertomiseen, mutta eipä tuo koskaan ole varsinainen ongelma ollut FF:ien saralla.

Jos ei sitten muuta syytä ole, niin IX on steampunkkia, vai onko se tässä yhteydessä mistpunkkia.