Paras. Final Fantasy. Ikinä.

[Lord JF]

FFVII.

Seiska oli silloin joskus kokemuksena vain ihan omassa sarjassaan, kun seikkailtiin (silloin) isossa scifi/fantasia maailmassa hakkaamassa örmyjä ja pelastamassa maailmaa. Pelin hahmokaarti on jäänyt itselle kaikkein rakkaimmaksi, ja lukuisat juonenkäänteet Cloudin identiteettiongelmista, siihen epätoivoiseen fiilikseen kun näki meteorin taivaalla leijumassa kohti maata, aiheuttivat sellaisia hätkähdyksiä, joita ei ole muissa osissa tullut koettua.

VI pääsee seiskaa kaikkein lähimmäksi, mutta ei silti kuitenkaan yllä siihen samaan fiilikseen, vaikka selvästi toiseksi vahvin osa onkin.

[Jubei]

Heh, kuinkahan monta kertaa finillä oloni aikana olen kirjoittanut seiskasta jonkin sortin arvostelun, mutta kai sitä voisi vielä viimeisen kerran kiellon päälle. Oma suosikkifinalini ja samalla paras peli koskaan on ehdottomasti FFVII. Ensinnäkin tottakai pitää mainita juoni joka normaali finaaleista poiketen yllättävän moniulotteinen. Kaikkea ei heitetä suoraan naamalle ja Cloudin menneisyys sekä pelin juonenkulku tarvitsevat melkein useamman pelikerran ennenkuin juonesta ymmärtää kaiken. Lisäksi juonen kuljetus on erittäin sujuvaa: On pitkiä juonellisia osuuksia ja sitten on taas luolastoja joissa löydetään tavaraa ja mätkitään vihollisia. Missään kohtaa ei tunnu että juonta taottaisiin liian nopeasti eteenpäin, mutta myöskään missään vaiheessa ei tule ylipitkiä luolastoja joissa hakattaisiin vihollisia kyllästymiseen asti. Myöskin erilaiset taisteluun liittyvät järjestelmät ovat mielestäni pelisarjan toimivimpia. Materiajärjestelmällä saa hyvin Customoitua charactereja, ilman että näistä kuitenkaan tulee täysin samanlaisia. Toki ukoista voi pelin lopussa tehdä samanlaisia jos haluaa, mutta alku- ja keskipelissä se ei kannata koska materioita kannattaa kehittää. Tämän johdosta hahmoilla on automaattisesti erilaiset materia eli käytännössä erilaiset kyvyt.

Myöskin limittijärjestelmä on hyvin tehty. Limitit kehittyvät pikkuhiljaa pelin edetessä, mutta ne on mahdollista kehittää täyteen jo Midgarissa jos haluaa. Tämä on myös yksi sellainen uniqueominaisuus jota ei juuri missään muussa finaalissa ole. Ainoana miinuksena se että limitit voisivat olla enemmän erilaisia. Pelissä Aerista lukuunottamatta lähes kaikkien limitit (Yuffien ja Nanakin ekan tason tokia lukuunottamatta) kaikki limitit tekevät damagea. Olisi hienompaa jos olisi enemmän limittejä jotka tekisivät jotain muuta kuin perusvahinkoa. Myös edellä mainitut musiikit ovat pelissä kyllä ihan kympin luokkaa. Lempikappaleina voisin mainita perus One Winged Angelin lisäksi bossimusiikin "those who fight futher" ja Cidin themen. Loppuun voisi vielä mainita että paras kohta seiskassa on mielestäni episodi joka alkaa hugematerioiden metsästyksestä ja päättyy midgarin loppuun. Tuona ajanjaksona kaikki juonenmukaiset paikat ovat täyttä rautaa.

Muutaman random quoten voisi ottaa vielä loppuun:

Junction-järjestelmän vihaajat tulevat vihaamaan, mutta omasta mielestäni junction ja GF:t toimivat mainiosti.

Kasin junction järjestelmä on mielestäni ehkä erikoisin järjestelmä koko pelisarjassa koska se antaa vähänkään kokeneemmalla pelaajalla täydellisen vapauden päättää pelin vaikeusasteesta. Alussa voi pelata hieman korttia ja muuttaa hyviä taikoja jolloin pystyy jo dollettiin mennessä tekemään normaali-iskulla 1000+ damagea ja tappamaan robottihämähäkin yhdestä iskusta jolloin samalla meiningillä koko loppupelissä ei ole juurin minkäänlaista haastetta. Vaihtoehtoisesti voi jättää vaikka junctioinnin kokonaan pois jos haluaa peliinsä lisää vaikeusastetta. Tämä on hyvä siksi että voi halutessaan oikeasti tehdä hahmoistaan alussa puolijumalia halutessaan tai sitten painaa koko pelin läpi hardcore meiningillä isoilla leveleillä ilman junctioneja. Huono taas siksi että ensikertailaiset jotka eivät hallitse junctionia kunnolla voivat tuntea pelin liian vaikeaksi. Muutenkin on huono asia pelitasapainon kannalta jos itseään pystyy boostaamaan alussa liikaa.

FF VII loisto alkaa jo hieman hiipua

Vähän sama homma. Oikeastaan seiskan loisto ei sinällään hiivu ja omasta mielestäni se on edelleen paras peli mitä on tehty. Lähinnä sitä ei meinaa jaksaa enää aloittaa lusta, koska sen on mennyt niin monesti lävitse. Sinänsä ristiriitaista että omasta mielestään parasta peliä ei jaksa enää pelata lävitse, mutta toisaalta olen mennyt pelin läpi 9 vuoden aikana 12 kertaa mikä on suurin määrä kertoja mitä olen koskaan mennyt mitään peliä lävitse. Varsinkin kun juonen ja kaikki paikat muistaa ulkoa niin on vaikea saada aikaan kunnon kipinää pelin aloittamiseksi.


Loppuun voisi sanoa että minua hieman mietityttää se että kuinkakohan moni oikeasti lukee ketjuissa aloituspostin? Tietenkään ei tarvitse orjallisesti vastata aloituspostin kysymykseen, mutta jotenkin huvittavaa kun porukka listaa top kolmosta, vitosta ja jopa kymppiä pahimmillaan muutaman rivin perusteluilla kun aloituspostissa nimenomaan pyydetään kertomaan parhaasta final fantasystä kattavilla perusteluilla.

[Fimzy]

Minulle Paras Final Fantasy ikinä on VI. Ei tarvinnut kauhean kauan miettiä, sattuu vielä olemaan ensimmäisimpiä, mitä olen pelannut. VI voittaa helposti toista sijaa pitävät VII:n ja IX:n.

Ensinnäkin kutosen hahmot. Jokainen hahmo kytkeytyy minusta hyvin tarinaan, eikä tule oloa "eihän tuo sovi ollenkaan joukkoon" tai "minkä takia tuo nyt sekaan änkesi?". Jokaisella hahmolla on omat syynsä vihata Kefkaa taikka Imperiumia. Myöskin jokaisella hahmolla on oma mielenkiintoinen tarinansa, joihin jaksaa ja tahtoo perehtyä tarinan edetessä. Pidän varsinkin Terran melko synkästä tarinasta ja menneisyydestä. Hahmokaartissa on myös sopivasti vaihtelua. Pidän siitä, ettei pelissä nouse sitä yksittäistä päähahmoa esille, vaan asiat esitellään miltei jokaisen hahmon näkökulmasta ja heidän ajatusmaailmaansa ja menneisyyteensäkin tutustutaan ja perehdytään, jolloin pelaajalle tulee jokainen hahmo hyvin tutuksi. Sivuhahmotkin ovat ihan kivoja tapauksia, vaikken oikein koskaan niihin niin erityisemmin perehtynytkään.
Pakko myös mainita, että minusta FF VI:ssa on ylivoimaisesti paras pahis ikinä. Kefka on kaiken hulluutensa ja mielipuolisuutensa takia aivan mahtava hahmo, saa myös aikaan mukavia repeämisiäkin pelin aikana. Ja onhan pelissä myös puhuva mustekala...

Minusta kutosen maailma on myös hyvin tutkimisen arvoinen. Minua ei oikeastaan häiritse se luolastoissa juokseminen ja pidän varsinkin kaupunkien tutkimisesta, kun esineitä löytyy miltei jokaisesta laatikosta ja tynnyristä. Pelissä on myös sopivasti sivutehtäviä. Taistelusysteemi on ihan kiva, ei mitenkään erityinen, mutta pidän kuitenkin sen yksinkertaisuudesta. Hahmoilla on omia hyökkäyksiään ja kuitenkin joitakin samoja. Toimii. Minusta on myös hienoa, että espereillä on oma tärkeä osansa juonessa, eivätkä ne vain ole muuten vain hahmojen käytettävissä ilman sen suurempia syitä.

VI:n juonesta en löydä mitään valittamista. Se etenee minusta sopivaa vauhtia, ei kyllästytä kertaakaan, pitää mielenkiinnon hyvin yllä ja kasvaa loppuun asti. Peli on minusta juonellisesti hyvin tapahtumarikas, jännittävä ja myöskin yllättävä. Tunnelma pysyy hyvin yllä. Pelin musiikki taas on aivan omaa luokkaansa. Löytyy niin hidasta kuin vauhdikastakin, surumielistä ja iloista musiikkia. Pidän taistelumusiikeista ja maailmankartalla soivasta Terra's themestä hyvin paljon. Kutosen musiikissa on se jokin. Vaikka jokaisen pelaamani FF:n musiikit iskevät, niin jotenkin kutosen kappaleet ovat jollain tapaa itselleni niin paljon erilaisempia, ja niitä tuleekin soiteltua eniten pianolla. Musiikit pitävät tunnelman hyvin yllä ja saavat välillä ihan kylmät väreet aikaan. Jos minun pitäisi listata lempi FF-pelien musiikit, niin listassa olisi roimasti kappaleita juuri tästä kuudennesta osasta.

Pisteenä i:n päälle? Sanoisin hahmojen ilmeikkyys ja pelin huumori. Myöskin tapahtumien, juonenkäänteiden, hahmojen, sivutehtävien sekä erilaisten tunteiden, sodan ja maailman tuhoutumisen kummallinen yhteensopivuus. Mikään ei tunnu turhan irtonaiselta tai juoneen sopimattomalta. Tiivistettynä siis FF VI on hahmojensa, musiikkinsa, tapahtumarikkaan juonensa ja mielenkiintoisen maailmansa takia minulle se Paras FF-peli Ikinä.

[Kreifi]

Vähän sama homma. Oikeastaan seiskan loisto ei sinällään hiivu ja omasta mielestäni se on edelleen paras peli mitä on tehty. Lähinnä sitä ei meinaa jaksaa enää aloittaa lusta, koska sen on mennyt niin monesti lävitse. Sinänsä ristiriitaista että omasta mielestään parasta peliä ei jaksa enää pelata lävitse, mutta toisaalta olen mennyt pelin läpi 9 vuoden aikana 12 kertaa mikä on suurin määrä kertoja mitä olen koskaan mennyt mitään peliä lävitse. Varsinkin kun juonen ja kaikki paikat muistaa ulkoa niin on vaikea saada aikaan kunnon kipinää pelin aloittamiseksi.

Vaikka mieltääkin jonkun pelin parhaaksi, se ei tarkoita, että sitä pitäisi myös pelata eniten. Henkilökohtaisesti en ole pelannut seiskaa läpi kuin kahdesti ja se on silti mielestäni parhaita pelejä ikinä. Tosin sitä parhautta ei ole enää mitenkään mahdollista saavuttaa, koska ne asiat ovat jo koettuja joten vaatisi jonkinlaisen unohtamisen, että olisi edes mahdollista tavoitella sitä fiilistä joka oli sitä pelatessa.

Mut hei, jos multa menee joskus muisti, niin pistäkää mut pelaamaan seiska. Eiks je?

[Gabriel]

Kasin junction järjestelmä on mielestäni ehkä erikoisin järjestelmä koko pelisarjassa koska se antaa vähänkään kokeneemmalla pelaajalla täydellisen vapauden päättää pelin vaikeusasteesta. Alussa voi pelata hieman korttia ja muuttaa hyviä taikoja jolloin pystyy jo dollettiin mennessä tekemään normaali-iskulla 1000+ damagea ja tappamaan robottihämähäkin yhdestä iskusta jolloin samalla meiningillä koko loppupelissä ei ole juurin minkäänlaista haastetta. Vaihtoehtoisesti voi jättää vaikka junctioinnin kokonaan pois jos haluaa peliinsä lisää vaikeusastetta.

Vaikka en junction-haukkujoihin kuulukaan, tuo on mielestäni sen järjestelmän heikkous. Olen varmaan vain huono hyödyntämään tuota mahdollisuutta hardcore-pelaamiseen, mutta jos peli tekee mahdolliseksi päästä jokainen taistelu läpi mahdollisimman helposti, en näe järkevänä olla hyödyntämättä sitä mahdollisuutta. Siksi tykkäänkin siitä, että vaikeustaso on pelintekijöiden päättämä ja joudun pelaajana sopeutumaan siihen. Yleensä sillä on myös hyviä vaikutuksia pelitasapainoon.

Paras on joko kasi tai ysi. Huomasin vähän aikaa sitten, että seiskan voi ostaa Playstation storesta kympillä, resoakin on muokattu niin, ettei pitäisi näyttää rumalta full hd:llä. Voisin ostaa jossain vaiheessa ja pelata tuon vihdoin läpi.

[Jubei]

Vaikka mieltääkin jonkun pelin parhaaksi, se ei tarkoita, että sitä pitäisi myös pelata eniten.

Ei toki tarkoitakkaan, mutta ei tuota peliä ole kahtatoista kertaa väkisinväännettyä lävitse vaan siksi että se oikeasti on noin hyvä. Usein hyvän pelin haluaa myös pelata useamman kerran lävitse.

Vaikka en junction-haukkujoihin kuulukaan, tuo on mielestäni sen järjestelmän heikkous. Olen varmaan vain huono hyödyntämään tuota mahdollisuutta hardcore-pelaamiseen, mutta jos peli tekee mahdolliseksi päästä jokainen taistelu läpi mahdollisimman helposti, en näe järkevänä olla hyödyntämättä sitä mahdollisuutta. Siksi tykkäänkin siitä, että vaikeustaso on pelintekijöiden päättämä ja joudun pelaajana sopeutumaan siihen. Yleensä sillä on myös hyviä vaikutuksia pelitasapainoon.

Samaa mieltä. Minusta on oikeastaan aika hassu ratkaisu sitoa vihollisten vaikeustaso suoraan oman hahmon leveliin ja lyödä peliin kehitysjärjestelmä joka aiheuttaa sen ettei oman hahmon leveli kerro omien hahmojen vahvuudesta mitään.

Jos muuten joku ihmettelee että miten kasissa saa tuon hc alun itselleen niin voisin sitä hieman avata. Siitä on jonkun aikaa kun olen taas kasia pelannut, mutta homma meni muistaakseni niin että piti pelata korttia balambissa saman tyypin kanssa jolta sai Quistiksen kortin. Joku 0,5 - 2h kun kulutti pelaamiseen niin sai helposti oliko Elnoylen tai vastaavan kortteja joita pystyi muuntamaan flareksi. Sitten kun oli 100 Flarea täynnä niin meni Balambin rannalla kehittämään kaloja vastaan muutaman kymmenen minuuttia jotta sai itselleen str junctionin ja str +40% (vai oliko peräti 60%) joka oli muistaakseni Ifritin kyky. Sitten vain flaret str juctioniin ja voila hahmo tekee lähemmäs 1000 damagea iskulla pelin alussa. Samalta korttityypiltä sai myös muistaakseni Forbittenin tai vastaavan kortteja joita pystyi muuntamaan deathiksi joka oli kohtuu hc taika hp:n junctioimiseen alussa. Kiva mennä dollettiin tyypillä joka tekee 1000+ damagea lyönnillä ja jolla on päälle 3k hipaa.

Paras on joko kasi tai ysi. Huomasin vähän aikaa sitten, että seiskan voi ostaa Playstation storesta kympillä, resoakin on muokattu niin, ettei pitäisi näyttää rumalta full hd:llä. Voisin ostaa jossain vaiheessa ja pelata tuon vihdoin läpi.

Suosittelen, vaikket sitä parhaana finalina pitäisikään niin tuskin ainakaan tulet pettymään.

[.squinkkeli.]

Storen PS1 Final Fantasyiden grafiikat eivät ole juuri sen parempia kuin levyltä PS3:lla pelattaessa. Sama skaalaussysteemi on niissä ladatuissa peleissä, kuin levylläkin.

Ostin itse FF8 ja FF9 storesta, koska en ole koskaan pelannut niitä. Seiska on itselleni ollut tähän saakka se paras FF ja siihen olen aina verrannut uusia FF-pelejä.

En siis ala vielä tässä spekuloimaan, että mikä on paras FF ikinä. Tällä hetkellä näyttäisi että 9 vie voiton (3. CD ei ole vielä alkanutkaan ja hyvältä näyttää!).

[Hyanmensir]

X teki aikoinaan suurimman vaikutuksen, koska kyseessä oli ensimmäinen RPG:ni. Tarina, pituus, grafiikat ja jopa taidetyyli olivat kaikki jotain niin hienoa ja erilaista.

Nyt myöhemmin kun mietin asiaa niin suurin osa pelin vetovoimasta johtui juuri uutuudenviehätyksestä.

Siksi äänestin FFXI:tä parhaaksi FF:ksi, sillä se aloitti Squarella uuden, paremman luvun jo vuosikymmenen kestäneen fanien rahastuksen jälkeen. Pelimarkkinoilla missä vanhan toisto ja muuttumattomuus ovat surullisia faktoja SE:n jatkuva kokeilunhalu ja uuden yrittäminen ovat parasta mitä tämä pelimies voisi toivoa. Toivottavasti jatkavat tulevaisuudessa samalla linjalla "fanien" valittamisesta huolimatta.

[Critis]

FFVI. Mutta seiska ja kasi hipovat lähellä parhaan titteliä myös. Kutosessa on sitä kaikkea: runsas määrä hahmoja pelattavana, musiikki, pelimaailma, kiinnostava juoni/tunnelma yleensäkkin ovat kaikki parhautta. Pidän pelattavuudesta ja taistelu/esper systeemistä myös, kuten myös sivutehtävistä.

Pelin vähäinen huumori ja sivupahis Ultros ja tämän heitot ovat oikeasti hauskoja, kuten myös Kefkan monet kuuluisat heitot. Kefka on se yksi pääsyy miksi kutosesta eniten pidän, tyyppi on oikeasti niin hullu ja paha kun vain voi olla. Mutta silti niin cool hahmo ettei voi olla pitämättä.

[Velvety]

En ole valitettavasti vielä päässyt kokeilemaan FF13'ta, mutta teen parhaani sen eteen. Halusin silti äänestää tässä pollissa, koska uskon vakaasti ettei mielipiteeni tule muuttumaan enää lainkaan. Lemppari FF ei ole minulla ollut enää vuosiin se maaginen ensimmäinen Final Fantasy, jota pelasin silloin 12 vuotta sitten, eli se seitsemäs. Jotenkin kaikki nuo hullut markkinahullutukset ja lisäpelit vei mehut koko pelistä minulla, joten en äänestänyt sitä. Sen sijaan entinen ikuisuusprojektini Final Fantasy VIII sai ääneni.

Ja miksi juuri ihastuttava, hauska, kaikin puolin täydellinen Final Fantasy VIII? Juonen, haasteellisuuden ja maailman omituisimman systeemin vuoksi. Hahmojen takia. Loistavan musiikin vuoksi. Tämä peli on sellainen, jossa loppujen lopuksi minun mielestäni kaikki toimii todella hyvin. Olen jopa pelannut niin paljon että jouduin ostamaan uuden kun vanha heitti toimimasta (lol). Ja joka kerta kun pelaan tätä peliä, muistelen lämmöllä sitä kuinka noiduin tämän kanssa useampaan otteeseen jossakin kohtaa peliä. Se oli aikaa kun en osannut käyttää Junction systeemiä ollenkaan (ja jonka käytön olen nyt oppinut erinomaisesti, kun Ultikin kupsahti yhteensä 2 kertaa ja kummallakin kerralla peli tilttasi juuri ennen lopputekstejä lol). Pidän myös kovasti hahmoista. Ja koska olen romantikko, tämä pelin teema ja tarina iskee sydämeen täydellisesti. Kirjoitin jopa crossoverin tästä, kun pidän niin pirusti pelistä. <3 Muuta en sitten oikein enää osaakaan sanoa kuin että kuolisin jos tulisi joku kasin tapainen peli Squarelta vielä joskus.

[Ryu-chan]

Ääni laskeutui ysiin. Kuriositeettimainintana olisin ottanut vitosen kakkosvaihtoehtona.

Kuten pian lopulta loppuun saamassa FFIX-postauksessa tulee ilmi, pidän pelistä kaikin puolin. Ehkä kuitenkin perusteeksi tässä riittää Xykonin opetus parhaimmasta kahvista, jota voimme soveltaa tähän.

When you drink a good cup of coffee, you try to immerse yourself in that cup. You focus all of your senses on what you're drinking. How it smells, how it tastes, how it feels on your tongue. You savor the experience. But when you drink a cup of absolutely horrid coffee, you do everything possible to NOT immerse yourself in it. You try to shut out your senses from what you are drinking. Inevitably, you try to stave off the assault on your poor little innocent tongue by mentally comparing it to all of the better coffee you've had in your life, reliving each cup in comparison to the godforsaken crap you're pouring down your gullet now.

So when you drink a good cup of coffee, you're only drinking that one cup, but when you drink a bad cup of coffee, you remember every good cup you ever drank. And at my advanced age, that's a helluva lot of good coffee.

En siis nyt yritä väittää, että FFIX olisi niin huono, että kaikki muut olisivat hyviä. Ei, vaan FFIX:n luonteen takia se ei vain ole yksi Final Fantasy, vaan se on kaikki siihen asti ilmestyneet yhteensä. Plus vielä vähän lisää. Mielestäni se vain ammentaa aikaisemmista peleistä ne parhaat puolet, tekee niistä muhennosta ja lisää mausteeksi vielä ripauksen Quinaa. Ai niin, Quina. Siinä vasta sankari. Sanoisin, että paras päämies- JA naishahmo koko sarjassa.

//Nyt vähän kaduttaa ysin äänestys. Katsokaa nyt tuota vitosparkaa siellä yksin ilman ääntä. Ja ykkönen! Ja kakkonen! Ja kolmonen! Hei come on!

[FF-Fan]

Katsokaa nyt tuota vitosparkaa siellä yksin ilman ääntä. Ja ykkönen! Ja kakkonen! Ja kolmonen! Hei come on!

Niinpä niin... Kakkosta lukuun ottamatta tekisi minunkin mieleni antaa ääneni jollekin niistä – mutta en anna, sillä mikään niistä ei ole mielestäni Final Fantasy -sarjan paras peli (enää; Final Fantasy III kyllä oli aikoinaan). Minun mielestäni paras Final Fantasy -peli on Final Fantasy VI. Mutta miksi? Täytyykin aloittaa siihen vastaamiseksi pitkästä aikaa kunnon pohdiskelu.

Ensinnäkin, vaikka Final Fantasy VI on kaikin puolin onnistunut kokonaisuus, on erityisesti yksi asia, jossa peli loistaa kaikkia sitä ennen julkaistuja ja lähes jokaista sen jälkeen julkaistua FF-peliä paremmin: tarina – ja roolipeleissä juuri se on kaikista oleellisin elementti. Pelin tarina on kaikin puolin jo alkuasetelmaltaan kiinnostava, ja se vain muuttuu pelin edetessä kiinnostavammaksi, ennen kaikkea puolivälissä, jolloin tapahtuu jotain täysin odottamatonta ja sarjan muista peleistä poikkeavaa. Yksi FFVI:n tarinan vahvuuksista on juuri yllätyksellisyydessä. Tarina on myös tavallaan moniulotteinen, sillä varsinaisen pääjuonen lisäksi kiinnitetään huomiota lukuisiin hahmoihin ja heidän menneisyyteensä. Se on kuitenkin onnistuttu pitämään riittävän yksinkertaisena, jotta sitä on helppo seurata, ja tarinaa viedään lähes jatkuvasti eteenpäin juuri sopivassa tahdissa ja sopivina paloina. Siksi pelin tarina on niin puoleensa vetävä.

Tietenkään tarina ei voisi olla niin hyvä ilman loistavia hahmoja, ja FFVI:ssa pelattava hahmokaarti on, yllättävää kyllä, suuresta määrästään huolimatta todella onnistunut. Oikeastaan kaikki pelattavat hahmot ovat persoonallisia, ja lähes kaikilla heistä on jonkinlainen motiivi olla mukana "seurueessa", joka jokaisessa FF-pelissä on pääosassa. Heidän persoonansa pyritään tuomaan alusta pitäen selkeästi esille, ja kuten aiemmin tuli todettua, lähes jokaisesta paljastetaan pelin kuluessa myös palanen heidän elämäänsä, mikä taas selittää sitä, miksi he ovat sellaisia kuin ovat. Voisi luulla, että kun peliin suunnitellaan hahmoja, suuri määrä kompensoi väistämättä laatua, mutta tässä tapauksessa ei selvästikään ole käynyt niin. Lisäksi eräs merkittävä pelin ansio on se, että Final Fantasy VI:sta löytyy koko pelisarjan ehdottomasti "coolein" pelattava hahmo. En kerro, kuka; ne, jotka pelin ovat pelanneet läpi, voivat varmasti päätellä sen itse.

Myös graafisesti kuudes osa on erittäin mukavan näköinen. Vaikka pelin grafiikka pääasiassa näyttääkin samanlaiselta kuin edellisissä osissa, jatkuvasti ns. suurikokoisina kuvatut sprite-hahmot eivät voi olla tekemärrä vaikutusta, varsinkin kun sitä on hyödynnetty monipuolisesti antamalla hahmoille täysin uudenlaisia ilmeitä ja elehdintöjä. (Game Trailersin Final Fantasy Retrospect -dokumenttisarjan neljäs osa havainnollistaa tätä varsin syvällisesti.) Muutoinkin pidän enemmän kauniista 2D-grafiikasta kuin rumasta 3D-grafiikasta, jota esim. Final Fantasy VII tarjoilee varsin paljon. Myös äänimaailma on eräs pelin loistavista ominaisuuksista, sillä kokonaisuutena pelin musiikkivalikoima on mielestäni Nuobuo Uematsun parhaimmistoa. Ei juuri yhtään tylsää kappaletta mukana, ja mikä tärkeintä, ne sopivat lähes järjestään tunnelmaan kuin nyrkki silmään.

Vielä yksi tärkeä tekijä, joka tässä yhteydessä on ehdottomasti mainittava, on taistelut. Vaikka satunnaistaisteluita pelissä tuleekin vähän turhan tiuhaan tahtiin, niissä on mukavasti vaihtelevuutta, kiitos erityyppisten hyökkäysasetelmien ja suuren hahmomäärän, joita eri vaiheissa peliä pystyy vieläpä muokkaamaan mieleisekseen. Ai niin, pidän myös siitä, että joissain kohdissa pelaaja komentaa useampaa kuin yhtä seuruetta, joiden edettävä yhteistyötä tehden. Sekin tuo lisää mielenkiintoa pelaamiseen. Vaikka hahmojen kykyjä ei voikkaan muokata samalla tavoin kuin ammatteja hyödyntävissä FF-peleissä, on mukavaa, että kaikilla hahmoilla on magian lisäksi käytössään ainutlaatuisia omia kykyjään, joista useimmat ovat ihan hyödyllisiäkin. FFVI:ssa jatkuvasti tulevat taistelut käyvät yllättävän harvoin puuduttaviksi – varsinaisen pelin aikana, siis.

Palatakseni vielä hahmoihin olisi suorastaan vääryyttä jättä mainitsematta pelin tärkein antagonisti, siis Kefka. Kaikkien Final Fantasy -pahisten joukossa Kefka on nimittäin hyvin ainutlaatuinen. Toisaalta vihaan häntä persoonana, toisaalta en myöskään voi olla arvostamatta sitä tosiasiaa, että Kefka on toistaiseksi ainoa antagonisti koko pelisarjassa, joka onnistui saavuttamaan äärimmäisen tavoitteensa. Lisäksi hän on luonteeltaan täysin poikkeava muiden osien pääantagonisteista ja muutenkin ehkä heistä räikein persoonallisuus. Siksi ymmärrän varsin hyvin, että monet täällä foorumilla pitävät juuri Kefkaa pelisarjan parhaimpana pahiksena.

Lisäksi tahtoisin vielä mainita, että Final Fantasy VI todellakin tasoitti aika hyvin tietä sarjan myöhempiin osiin. En esimerkiksi aikoinaan pitänyt sen teknologisesti kehittyneestä miljööstä, mutta kuten Unski kirjoitti, ilman kuutososaa olisi siirtyminen V osasta seitsemänteen tuntunut pöyristyttävältä, ja ensimmäinen pelikokemus FFVII:n parissa olisi ollut vieläkin suurempi pettymys.

Siinäpä uskoakseni olivat tärkeimmät syyt mielipiteelleni. Minusta on muuten mielenkiintoista, että niin moni on valinnut parhaaksi Final Fantasy -peliksi sen, jonka on ensimmäisenä pelannut läpi. Tavallaan on ihan ymmärrettävää, että ne nostalgisimmat muistot ovat ensimmäisestä kokemastaan FF-pelistä, mutta jos on tarkoitus perustella parhautta, en itse pitäisi nostalgisuutta kovinkaan painavana tekijänä. Oma valintani oli pelaamisjärjestyksessä vasta kuudes.

Joka tapauksessa tahtoisin sanoa, että vaikka niin monessa pelisarjan osassa onkin varsin monta asiaa hyvin, mikä tekee niistä hyviä roolipelejä, Final Fantasy VI:ssa on kohdallaan lähes kaikki. Siksi Final Fantasy VI saa minun ääneni.

[TUqpUT]

FFX'än valitsin koska siinä hieno tarina on yhdistetty erittäin hyvin toimivaan taistelusysteeemiin ja iskut ovat hienoja, vastaukseni saattaisi olla FFVII mutta sitä en ole vielä pelannut.

[Ajatusliekki]

Ensin järjestyksessä mitä pelannut

VII (Pelattu 2009 jouluna)
XIII (Pelattu 2010 maaliskuussa)
IX (Pelattu 2010 kesällä)
X (Pelattu 2010 syksyllä)
XII (Pelattu 2010 jouluna)

VIII on työn alla.

Mielipiteeni ei siis sisällä nostalgiapisteitä, sillä tutustuin sarjaan vasta vähän aikaa sitten.

1. Final Fantasy IX

Sympaattinen Hahmokaarti, hahmojen luonnollinen henkinen kehitys, juoni joka monimutkaistuu hyvässä tahdissa ettei sen kärryiltä putoa helposti. Tunnelma on käsinkosketeltavaa muutamissa kohtauksissa. Minusta IX on ainoa osa jonka huumori on saanut oikeasti nauramaan! Lähinnä Quina ja Zidanen epätoivoiset yritykset iskeä Garnet . Miinuksena pitäisin aivan liian hidastempoisesta tappelusta, joistakin kusipäisistä kohdista. Kuja on hyvä pahiksena, mutta en pidä siitä että hänet oli pakko suunitella homomaiseksi, ja korostaa sitä tarkoituksella. Kuitenkin, tunnelma on tässä osassa niin suuri tekijä, että IX on paras osa omissa kirjoissani.

2. Final Fantasy X

Tämä peli jumahti lopulta Braska`s Final Aeoniin. Tämä tulee tiukkana kakkosena! Pidän hurjasti Xn taistelusysteemistä. Siitä että voi miettiä stradegiaansa rauhassa, eikä kaikki jumahda siihen, jos ei heti osaa päättää mitä tekisi. Pidin myös systeemistä, että kaikkia hahmoja sai peluttaa taistelussa miten halusi, tämä oudotti pohjan pois aikaisempien finalien rippakivelle "Reservipartysi on surkea" eli porukka jota et niin paljon käytä ei muutu täysin turhaksi, kiitos juurikin sen että kaikkia voi käyttää vaikkapa sen yhden vuoron ajan. Hahmokatalogi ei aivan miellytänyt, Wakka on yksi finalien raivostuttavimmista hahmoista. Ääninäyttely ei toiminut. Juoni on vähän liian yksinkertainen, seuraavanjuonenkäänteen aina arvasi ennen kuin se oli edes tapahtunut (Jecht, Seymourin tavoitteet yms.) Pidin kuitenkin perusideasta, ja hahmojen suhteet oli kuvattu hyvin. Peli oli omasta mielestäni jopa pahempaa putkea kuin XIII, eikä siihen tulee koskaan minkäänlaista loppua (Calm Lands on pelkkä pläntti jossa ei paljoakaan vaihtelua). Kuitenkin, hyvä näin.

3. Final Fantasy XIII

Tämä oli aika tasoissa XIIn kanssa, mutta kyllä tämä on vähän parempi. Alun putkimaisuus on aika rasittavaa, tosin homma avautuu mukavasti loppua kohden. Hahmokatalogi on onnistunut, jos emme laske mukaan lolita-Vanillea jonka puhe (eli ähkiminen ja sen iänikuinen "aah!") ottaa suureesti pähän. Hahmojen pelinaikainen henkinen kehitys on plussaa. Juoni on monimutkainen, alussa on vaikeaa saada siitä selkoa, mutta kunhan peli alkaa vyöryä eteenpäin, on juoni hyvälaatuinen (Miinuksena tosin Chapter 4-7 aikaväli, joka on lähinnä pakomatkalla olemista). Taistelusysteemi pitää varpaillaan, tosin matsit kestää joskus liian pitkään. Paradigm systeemin oivaltaminen on suuri osa peliä, ja jos sen oivaltaa, taisteluista tulee nautinnollisia, muuten, sa rämpiä suuressa suossa. Olisin kaivannut enemmän kuitenkin vapita alueita ennen Pulsea (XVstä voisi tehdä jonkinlaisen X, XII ja XIII symbioosin. Silloin olisi tyytyväinen.)

4. Final Fantasy XII

Ei enää random-encountereita! Thank God! XII on omalla tavallaan sarjan parhaita. Todella laaja maailma, paljon sivutehtävää, monenlaiset kansat jotka kaikki omanlaisiaan. Mutta mikä itää XIIn vain keskitasoisena? No se juoni lähinnä. Tarina on mieleenkintoinen kyllä, mutta 50% siitä kuluu siihen että etsitään mahtisia megapalloja ja uskomattomia supermiekkoja joilla voi tuhota näitä megapalloja -__-. Ashen ja Penelon pelastamisen jälkeen peli hymähtää kokonaan Pharokseen asti! Toisekseen, hahmokatalogi on arjan tähänastisista huonimpia. "Päähenkilöt" Vaan ja Penelo eivät oikeastaan toimita mitään kunnon virkaa juonessa, kunhan ovat mukana porukassa löytääkseen "vastauksia elämää suurimpiin kysymyksiin" joita ei sitten koskaan ilmaannu. Balthierilla ja Franillakin on todella hatarat syyt olla mukana porukassa, kai sen Cidin olisi voinut etsiä muutenkin? Vain Ashella ja Baschilla on oikeat syyt olla porukassa. Quest hahmot ovat paljon mielenkiintoisempia, ja paremminkerrottuja kuin itse pääkuusikko. Tämä surettaa, Larsa olisi ollut paljon parempi päähahmo kuin Vaan. Palataan plussan puolelle. Taistelusysteemi on hyvä, vaikkei votakaan Xn vastaavaa, ja Gambitit on hyvä taktikointitapa. Vaikka juoni on mitä on, peli ei mitenkään kyllästytä sen 60h ajan mitä sitä pelasi. Vaikeustasoa on nostettu roimasti, mikä miellyttää. Kaikki vastukset eivvät ole mitään läpihuutojuttuja, vaan pitää oikeasti taktikoida. Jos FFX/XIII juoni yhdistettäisiin FFXII pelattavuuteen tulisi todella hyvä next-gen Final Fantasy.

5. Final Fantasy VII

Kaikkien hypettämä seiska. Ensimmäisenä pelaamani Final. Pitäisi kai olla paras? No ei. Hahmokatalogi on hyvä, heillä kaikilla on omat kehitystarinansa, kukaan ei jää kunnon staiksiksi (Köh köh Vaan köh köh). Materiasysteemi on hyvä, sillä voi muokata taitojaan paljon. Juoni on se klassinen "Kapinalliset vs suuri imperiumi ja sitten Mr. Big Pahis" jota tietenkin värittää yllätykselliset juonenkäänteen, ja koskettava loppu. Juonella on kuitenkin se ongelma, että se jymähtää paikalleen suunilleen kymmenksi tunniksi. Kun peli kestää sen 25h, tämä on paha homma. Kauppasysteemi on sekava. Kuitenkin, tähän peliin palaa mielellään usein. En kuitenkaan ymmärrä sen hullua hypettämistä.

((Final Fantasy VIII))

Alku ei ole ollut liian lupaava, tsoin, peli on todella todella alkutekijöissään (Vasta SeeD käytännön testissä)



Joka tapauksessa äänei saa Final Fantasy IX Vaikka X, XIII ja XIIkin sen statuksen voisin antaa aika hyvin mielein.

[Jirvi]

Ite äänestin Final Fantasy X
Tämä oli ensimmäinen ff mikä tuli pelattua läpi asti ja nyt tuossa ensimmäisessä tallenuksessa pelikello näyttää 182h että on sitä jonkun verran tullut tahkottua. X:n taistelu ja hahmon kehitys systeemi kuuluu sarjan parhaimpiin, maailma oli erittäin mielenkiintoinen ja juoni nappasi mukaansa jo ensimmäisillä minuuteilla. Tässä finalissa ei loppujen lopuksi ollut yhtään ärsyttävää hahmoa vaikka Tidus ottikin välillä pattiin.

Ja loppuun vielä !Seymour ja Blitzball!