SMG2 jäi loistavuudestaan huolimatta hävyttömän vähäiselle huomiolle täällä, joten avataan nyt tämä topikki ajoissa.
Pari edellistä isoa Zelda-peliä jätti hieman ristiriitaisen maun, koska kumpikin julkaistiin puolivalmiina ja varsinkin TP:n syyt keskeneräisyyteen olivat suoranaista perseennäyttämistä pitemmän linjan faneille. Silti henk. kohtaisesti harmittaa enemmän WW:n keskeneräisyys, koska WW olisi voinut loppuun asti viimeisteltynä olla aivan OoT:n ja ALttP:n tasoa. Keskeneräisyys onkin jotain mitä olisi tällä kertaa vaikea perustella millään (edes huonoilla) tekosyillä, kun Wiillä menee loistavasti ja samanlaisia haittatekijöitä ei pitäisi kuin parin edellisen kotikonsoli-Zeldan kehityksessä.
TP:tä vaivasi lisäksi liian vakava ja synkistelevä ote, joka näkyi ihan pelimaailmassa, tarinassa, tunnelmassa ja pelistä puuttui Zeldojen tavanomainen viehätys, jota WW:ssä vielä riitti. Se taas perustuu aivan ylilyötyyn lapsenmielisyyteen ja stereotypioihin, joita liioitellaan aivan takoituksella mielin määrin. Tuo vielä normaalisti toteutetaan aivan uskomattamalla tyylitajulla, johon muut pelitalot eivät vain näköjään pysty lähellekään yhtä hyvin (vrt. vaikka FFIX:n jokseenkin kömpelö tilannekomiikka). TP kuitenkin oli lähes tukehtua vakavuuteensa ja pelistä puuttui kokonaan aiempien osien naivi komiikka. Sen toivoisi kyllä palaavan SS:ään, joka ainakin nähdyn perusteella vaikuttaa hieman rennommin toteutetulta ja siihen viittaa myös cel-shading, vaikka Nintendon mukaan syyt ovatkin teknisiä.
Vaikka yleensä en näistä lisälaitteilla rahastuksista välitä, nyt voi sanoa, että Wiimote+ pakollisena lisälaitteena on kyllä oikea ratkaisu. Tavallinen Wiimote ei vaan yksinkertaisesti ole tarpeeksi tarkka havaitsemaan liikkeitä (syvyyssuunta erityisen ongelmallinen), mikä haittasi ainakin MP3:n pelaamista niin paljon, ettei sitä sitä jaksanut kömplelöiden ja epätarkkojen kontrollien takia pelata läpi. Muutenkin hyvä, että edes jossain pelissä on ihan oikeasti käyttöä liikkeentunnistukselle, sillä nämä Nintendon julkaisemat 2D-loikat toimisivat oikeasti huomattavasti paremmin pädiohjeimalla ja eipä SMG:ssäkään ole mitään sellaista, mikä ei olisi toiminut peruspädillä yhtä hyvin. Tosin SMG:ssä liikkeentunnistuksesta ei sentään ole haittaa.
Täytyy vaan toivoa, että Nintendo ymmärtää mahdollistaa liikkeentunnistuksen herkkyyden säädön. Nintendo ei normaalisti anna minkäänlaista säätövaraa kontrolleihin, mikä on hieman ongelmallista ainakin TP:ssä, jossa C-tatti kääntää kameraa sivusuunnassa eri suuntiin kuin sen luontaisesti pitäisi kääntyä, eikä minkäänlaista invert-mahdollisuutta ole. Vertikaalisuunnat sentään toimivat luontaisesti. Liikkentunnistus on sitten jo niin olennainen osa SS:ää, että siihen olisi kyllä ihan pakko saada säätövaraa.
Taisteluissa mennään Wiimote+:n myötä siihen suuntaan, että lyöntien, pistojen ym. kulma ratkaisee sen torjuuko vihollinen iskun ja varmaankin tarkoittaa sitä, ettei vastustaja enää vain putoda suojaustaan kunhan hakkaaa miekalla tarpeeksi kauan. Toivottavasti pomotaisteluissa mentäisiin samaan suuntaan, alkaa käydä hieman vanhaksi ja liian toistavaksi sama heikon etsiminen ja yhden taktiikan toistaminen kunnes pomo kaatuu.
Julkaisua huhuttiin alkuvuodella, mutta taitaa kevät olla aikaisin mahdollinen ajankohta, kun julkaisupäivästä ei vieläkään ole tarkempaa tietoa. Muutenkin alkuvuosi oli Nintendon mukaan epätodennäköinen. Tällä kertaa en tosin usko, että luvassa Zeldoilla jo perinteeksi muodostunutta 6-12 kuukauten lykkäystä, kun sellaisesta ei ole vielä ilmoitettu ja pelin julkistettiin aika myöhään.


Vastaa siteeraten




