PC Gamer ennakkokatsastaa Elder Scrollsin viidennen osan, Skyrimin. Oblivionista onkin ehtinyt kulua aika monta vuotta.
Mitä tuota artikkelia katsoin, niin aika monta Oblivionin ominaisuutta pysyy mukana. Skillseissä kehittyy yhä niitä käyttämällä, mutta ilmeisesti järjestelmä ei ole yhtä hölmö kuin Oblivionissa. Artikkelin mukaan nouseminen Blade-skillissä tasolta 70 tasolle 71 toisi lähemmäksi level uppia kuin vaikka nousu Destructionissa 1:sta 2:een. Peli siis palkitsee niiden taitojen kehittämisestä, missä hahmo on jo hyvä.
Toinen hauska ominaisuus vaikuttaa olevan se, että sidequestit eivät ole täysin etukäteen skriptattuja, vaan huomioivat jonkin verran pelaajan puuhastelut. Esimerkiksi salamurhatehtävässä kohteeksi ei välttämättä osu joku tuntematon tyyppi, vaan NPC, jonka kanssa pelaaja on viettänyt enemmän aikaa.
Grafiikka on pieni pettymys, mutta kai tämä alkaa vihdoin olla sitä aikaa, kun pelintekijät eivät enää pysty tekemään merkittäviä parannuksia. Olisin silti toivonut suurempaa kehitysaskelta näin monen vuoden jälkeen, mutta minkäs voit. Pieni pettymys on myös settingi. Lohikäärmeitä ja muinaisia profetioita? Meh, nähty jo.
Morrowindissa ja Oblivionissa pääosa tuntui aina olevan taisteluilla, vaikka pelintekijät olivat yrittäneet tuoda paljon muutakin sisältöä. Taistelu oli myös aika puuduttavaa, koska sen nuijan heiluttaminen jaksaa huvittaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Nämä pelit olisivat tarvinneet aidosti elävän ympäristön, joka sopisi varmasti myös Skyrimille. Kokeilen tuota vielä joskus, mutta usko siihen, että Bethesda jaksaisi tehdä jotain oikeasti uutta, ei ole hirveän korkealla.


Vastaa siteeraten







