-
Tonberry
Ajatusliekki Luonnostelee. (UUTTA 8.5!)
Luonnoksia, lähinnä FMAsta. Osa luonnoksista on todella vanhoja (Lhänniä KH-piirrokset) FMA-luonnokset vähän uudempia. Saa haukkua. Menee niin, että uusimmat ylempinä, vanhimmat alimpana. Vanhimmissa suuria ongelmia anatomiassa yms.
18.7.2011
I want to return home with my own legs!
Kohta mangaversiosta. Tämän teossa meni aika paljon aikaa, tällä kertaa mallikuvaa ei käytetty yhtään (!) mikä saattaa näkyä hiukan huonompana laatuna. Jalkojen anatomaian en ole täysin tyytyväinen, mutta voin kertoa että ne piirsin uusiksi monta kertaa. Yksi tavoite oli sada hahmosta ns. alipainoisen näköinen, joten laihuus on tarkoituksellista. Uutta on myös tausta! Se ei ole ihan onnistunut, koska kuva ei ole (taaskaan) väritetty. Eli toisinsanoen, otin tässä kuvassa Gauntlessin neuvoista vaariin, piirsin ilman maalikuvaa vaan ns. alkuluonnostelemalla anatomian yms.
7.6.2011
Omakuva pt.2
Uusi omakuva, oikeastaan maalaus. Hienoin työni tähän asti, olen kyllä paljon velkaa maalaustekniikalle, jonka avulla tämä on hyvinkin helppoa.
2.6.2011
Hohenheim
Taas kerran väähensin mallin käyttöä. Ihan onnistunut omasta mielestä.
8.5.2011
Edward Elric = 2. Yritys
Toinen yritykseni piirtää Edward. Tämä onnistui jo paremmin. Mallia käytetty todella vähän, siksi kuva ei vastaa täysin mallikuvaa (Joka oli kait 13.pokkarista otettu kuva)
3.5
Don't Shoot!
Halusin piirtää Winryn ja Scarin kohtauksen, mutta Winryn piirrettyä Scarille ei riittänyt enää tilaa paperilla. Näinpä sitten vaan textasin nopeasti "DON'T SHOOT" tekstin.
Scar - Rain of Grief
Yksi Suosikkipiirroksistani. Scaria nyt on vaan niin helppo piirtää, ja pidin tästä kuvasta jo mangassa. Tämän piirtäminen oli hieman haasteellisempaa verrattuna edelliseen hyvinkin yksinkertaiseen Scarin naamaan. Tykkään, ainakin nyt, myöhemmin varmasti löydän tusinan virheistä.
Alphonse Elric
Alphose on aika vaikea piirtää haarniskassa. Minulla on varmaan tusina epäonnistunutta Alphonsea pyödänlaatikossa, tämä on ensimmäinen edes säädyllisen näköinen. Taustalla verisinetti ja Barryn yksi letkautuksista.
Sora
Vanha piirros Sorasta (Kingom Heartsin) Piirros antaa homohtavan vaikutelman, mitä en tavoitellut piirtäessä, siksi tämä ei ole koskaan ollut suosikkejani.
Omakuva Luonnos
Koulussa piti luonnostella omakuva. Vaikka onkin melko onnistunut, niin luonnosmaisuuden takia en hirveästi pidä.
Scar & Roy Mustang
Scar on lempihahmoni FMA-mangassa ja animessa (Taidan olla yhden ihmisen vähemmistö
) Niimpä päätin luonnostella hänet paperille. Tein myös Mustangin, kun tilaa riitti paperilla. Loppuun laitoin sitaatin mangasta. Mustangilta puuttuu toisesta silmästä kulmakarvat kokonaan. Huomasin vata nyt. prkl...
Edward Elric
Kokeilin tehdä Edwardia, vaikka hänet on mielestäni vaikea piirtää. Käsien anatomia on todella huonoa, ei voi mitään. Pitänee yrittää myöhemmin piirtää hänet uudestaan.
Kingdom Hearts
Tähän tuli akoinaan panostettua paljon. nyt kun katselen uudestaan kuvaa, löydän lukuisia virheitä. Kairin osuus kuvassa on niin hirveä, etten halua edes miettiä. Disney hahmot ovat piiretty päin hevon... Joka tapauksessa, täällä se yhä on.
Kingdom Hearts 2
Jatko osa ylemmälle kuvalle. Ihmisruumiin anatomia on tässäkin kuvassa pahasti hakusessa, mutta ihan hyvä se on minusta, kun ottaa huomioon kuvan iän.
Seitsemän - neljä kääpiötä
Seitsemän kääpiön luonnostelua
Viimeksi muokannut Ajatusliekki : 18.7.2011 klo 13:49:32
-
Viimeksi muokannut Gauntness : 20.10.2011 klo 1:40:14
-
Tonberry
Gaunless:
Ensimmäisissä kuvissa on käytetty mallia rajusti apuna, uudemmissa kuvissa se on ollut enemmän suuntaa antavana.
Pitäisi joo hahmotella paperille ensin asennot yms, mutta aina ei riitä hermot sellaiseen. Pitää vaan kasvattaa itsehillintää.
Kirjoitussäännöt
- Et voi aloittaa uusia ketjuja
- Et voi kirjoittaa vastauksia
- Et voi lisätä liitteitä
- Et voi muokata viestejäsi
- BB-koodi on käytössä
- Hymiöt ovat käytössä
- [IMG] koodi on käytössä
- HTML-koodi on poissa käytöstä
Keskustelualueen säännöt