Deus Ex: Human Revolution

[Riku]

Näin julkaisun alla on pakko pyhittää ketju yhdelle vuoden kovimmista peleistä.

Human Revolution on esiosa Deus Ex-saagalle, ja on todella uskollinen ensimmäiselle osalle, mitä Invisible War ei ollut. Arvosanat ovat todella korkealla, joten pettymys ei ainakaan ole kyseessä.

Eletään vuotta 2027, ja kehityksessä eletään huimia aikoja. Kehiin ovat astuneet augmentaatiota, eli implantit ja kyberneettiset osat, joilla saadaan vahvistettua ihmisiä. Kehityksen varjopuolena toimii mielenosoittajat, jotka eivät hyväksy ihmisen ja teknologian risteyttämistä.

Korporaatioilla on enemmän valtaa kuin valtiolla, ja ihmisoikeuksia poljetaan maanrakoon. Väkivaltaa ja sortoa on kaikkialla.

Päähahmona on Adam Jensen, joka toimii vartiointipäällikkönä augmentaatioita valmistavassa firmassa. Mutkia tulee vastaan kun joukko rikollisia hyökkää firman tiloihin, varastavat datan, kaappaavat Adamin naisystävän ja teilaavat miehen itsessään henkihieveriin. Adam päätyy leikkauspöydälle, ja tämän vaurioituneet ruumiinosat ja elimet korvataan augmenteilla.

Adam selviää hengissä, ja on enemmän kone kuin ihminen. Edessä on pitkä ja rankka matka, kun Adam yrittää selvittää rikollisporukan taustoja ja etsiä kaapatun naisensa.

-

Itse peli on täynnä mahdollisuuksia etenemiseen. "Oikeaa" tai "väärää" tapaa ei ole, joskus suora ammuskelu toimii paremmin kuin hiipiminen, ja päin vastoin. Eteneminen onnistuu myös etenemällä vaihtoehtoisia reittejä pitkin, jolloin fyysisen kontaktin määrää voi minimoida, Adam ei kuitenkaan ole kuolematon, vaikka onkin kyberneettisesti paranneltu.

Augmentioita (jopas on vaikea sana) voi päivitellä pelin aikana saaduilla rahoilla ja kokemuspisteillä, ja kaikkia kykyjä pelaaja ei pystykkään maksimoimaan. Hahmoa tulee kehittää siihen suuntaan, miten itse haluat tilanteet ratkaista. Aseenkäsittelyyn ei loogisesti tule panostaa, jos haluat räiskimisen sijaan stealthata pelissä eteenpäin.

NPC-hahmoja voi myös ylipuhua, näitä pystyy "skannaamaan" ja sitä mukaan yrittää taivutella auttamaan sinua. Dialogi on siis tärkeä elementti.

Pomotaistelut ovat MGS-luokkaa, eli suoran actionin sijaan on tärkeää pysytellä piilossa, ja etsiä vihollisesti se heikko kohtaa - ja hyödyntää tätä.

Ainoa iso miinus, jonka olen laittanut merkille, on osumakohtien uupuminen. Kyseessä on kuitenkin todella tärkeä elementti tämän henkisille peleille.

Oma kappale (Nordic Edition) on ennakkovarattuna, ja pitäisi saapua perille perjantaina.

Laitetaan tähän loppuun julkaisutraileri.

Lisää mietteitä sitten kun peli on omistuksessa. Ennakkofiilikset on niin katossa ettei mitään järkeä.

[Weirdo]

Voi vittu. Vasta tänään tuli viesti, että on lähetetty, vaikka julkaisu oli jo toissapäivänä. Ilmeisesti menee ensi viikkoon kun tulee ahvenenmaalta. Mahdoton ymmärtää, mikä lähettämisessä sitten kesti kun yleensä lähetetään viimeistään päivää ennen julkaisua.

Jonkin teknisiä ongelmia pelissä kai on ja loppupuoli jää kuulemma hieman keskeneräiseksi, mihin on tarjottu selitykseksi resurssien loppumista sekä jatko-osaa, jollainen on tekijöiden mukaan aika varmasti tulossa. Siltikin vaikuttaa aivan loistavalta.

[Riku]

Voi vittu. Vasta tänään tuli viesti, että on lähetetty, vaikka julkaisu oli jo toissapäivänä.

Jenkit saivat oman kappaleensa maanantaina, mutta Euroopassa julkaisu tapahtuu vasta huomenna.

[Weirdo]

Jenkit saivat oman kappaleensa maanantaina, mutta Euroopassa julkaisu tapahtuu vasta huomenna.

Näköjään juu. Huonosti vaan tiedotettu $€:ltä, sillä suurin osa pelisaiteista listaa pelille julkaispäiväksi pelkän 23. päivän ja samatan myös paikka josta tilasin antoi ensin päiväksi 23., mutta nyt se on näköjään muuttunut 26. päiväksi.

[Ananaz]

Näköjään juu. Huonosti vaan tiedotettu $€:ltä, sillä suurin osa pelisaiteista listaa pelille julkaispäiväksi pelkän 23. päivän

Euroopassahan pelit julkaistaan käytännössä aina perjantaina (FFXIII on varmaan ainoa isompi poikkeus viime vuosina), siinä missä jenkeillä tiistai juuri on se perinteinen uusien pelien päivä.

Human Revolution kiinnostaa kyllä, muttei ehkä ihan niin paljoa, että uutena tulisi ostettua, varsinkin kun aika varmasti kuluu Arkham Cityn julkaisuun asti helposti Xenobladen parissa. Luultavasti tulee kuitenkin hankittua sitten joulunajan (tai sen jälkeisen ajan) alennusmyynneistä. Edelliset Deus Exät tuli ostettua parilla eurolla viime vuonna, mutta suunnilleen kaikkien muiden Steam-ostoksien tapaan ei ole vielä tullut ihmeemmin paneuduttua noihin, vaikka periaatteessa niiden kai pitäisikin vedota samaan makuun kuin Alpha Protocol, joka oli yksi suosikkipeleistäni viime vuodelta. Noh, ehkä sitten joskus...

[Weirdo]

Postataan nyt tästäkin muutama sana, vaikka kiinnostus näyttää olevan ihmeen heikkoa fffinillä. Olihan tämä kuitenkin alkusyksyn parhaita julkaisuja, joskin selviä puutteitakin löytyy.

Joka tapauksessa miellytti, että pelissä vahvasti läsnä modenimpi pelisuunnittelu, jossa kaikki etenemisreitit eivät ole niin ennalta määrättyjä ja vartioiden ym. ohittamiseen on tosiaan useampi tapa, ihan peristeisestä pöytien, seinien ym. takana piileskelystä putkissa ryömimiseen ja vihollisten lahtaamiseen, joista viimeisin ei tosiaan ole yhtä helppoa ja suoraviivaista kuin MGS:ssä. HR:ssä vihollisetkin apuvat kumiluotien sijaan ihan oikeilla panoksilla ja siten pienikin hetki ilman suojaa, vihollisten näköetäisyydellä, saattaa tietää kuolemaa. Eikä vartijat muutenkaan ole niin umpisokeita MGS:ssa, vaan ajoituksessa on oltava huolellisempi ja tosiaan päästävä ohi selkapuolella, kun vartijoiden näkökyky ei rajoita kymmeneen metriin.

Yleensä en grafiikoista niin paljon välitä, mutta HR:n muovisuus oikeasti häiritsee. Monet valittavat Mass Effectien film grainista ja motion blurista, mutta HR on varsin hyvä esimerkki millaista grafiikka usein ilman noita efektejä: muovista ja lelumaista, todellakin pelimäisen näköistä, mikä ei oikein sovi tällaiseen peliin. Grafiikat eivät nyt muutenkaan mitään priimaluokkaa sillä, sillä muovisuuden lisäksi animaatiot ja kasvomallinnus etenkin on varsin heikkoa, jälleen paha puute pelissä, jossa paljon välianimaatioita.

Juonellista peli jätti myös toivomisen varaa. Tuntuu vähän siltä, että jossain vaiheessa budjetti tuli täyteen ja aika loppui, sillä välit monien keskeisten hahmojen kanssa jäivät keskeneräisiksi ja loppua kohden peli vain heittää uutta ja uutta pahista (sekä "hyvistäkin") mukaan, jotenkin epäloogisella tavalla ja järjettömän nopeaan tahtiin eli aivan sama ongelma toistuu kuin alkuperäisessä Deux Ex:ssä. Kaikista räikeimpänä David Sarif katoaa täysin kuvista kun Hugh Darrow tulee täysillä mukaan juoneen ja pelin lopussa ei ole edes minkäänalaista dialogia Sarifin kanssa, vaikka kuitenkin suurimman osan ajasta käskyttää Jenseniä. Myös Meganin uudelleen näkeminen oli pettymys, paljon jäi sanottavaa, mutta mitään ei sanottu. Se sentään on hyvää, että joku hyvä-paha -asetelma vältetään juonessa kohtuullisesti, kuten sen pitää ollakin tällaisessa pelissä. Myös varsinainen maailmanlopun skenaario jää väliin, mistä plussaa. Negaa sen sijaan aivan turhasta alkuperäisen Deux Exin apinoinnista useissa kohdissa, jotka olisi vaan kannattanut jättää väliin tai keksiä omia ratkaisuja. Juoni oli loppua kohden hieman sekava, jotenkin epälooginen, mutta pysyi sentään pääpiirteittään kasassa. Pelillinen puoli kuitenkin helposti ylitti juonellisen puolen, joka ei kovin erikoinen ollut.

Musiikkikin oli hehkutukseen nähdenaika vaisua. Tunnelmaa pelissä riitti kohtalaisesti ja musiikki oli pääasiassa taustamusiikkia, joka toimi hiiviskelteässä ihan hyvin, mutta kautta linjan kuitenkin yksinkertaista pörinää, joka unohtui samalla sekunnilla kun lopettaa pelaamisen.

Kyllä tätä voi suositella, jos nimenomaan hyvin tehty hiiviskely kiinnostaa. Juonen takia ei kannata vaivautua ja roolipelielementit jäävät lopulta muutamiin sivutehtäviin ja valinnan vapaus on aika näennäistä. Mutta ihan pelimekaniikassa ja kenttäsuunnitelta on kyllä reilusti edellä MGS:ssää. Hiiviskelyn tunne on aivan eri luokkaa.

[Kreifi]

Postataan nyt tästäkin muutama sana, vaikka kiinnostus näyttää olevan ihmeen heikkoa fffinillä. Olihan tämä kuitenkin alkusyksyn parhaita julkaisuja, joskin selviä puutteitakin löytyy.

No kun oikein kerjätään, niin pistetään tämä arvostelu tännekin.


DEUS EX: HUMAN REVOLUTION

Köyhän miehen Metal Gear Solid vai ylihypetetty ruma jatko-osa? Tuskin kumpaakaan noista, vaikka isosti tulenkin kritisoimaan peliä. Ei saa silti ymmärtää väärin, kaikesta kritiikistä huolimatta kyseessä on hyvä peli... ellei jopa erittäin hyvä.
Miksi sitten haukut? No, kritiikki pitää ottaa vastaan positiivisesti. Nämä asiat korjaamalla mielestäni kyseessä olisi voinut mahdollisesti olla yksi kaikkein aikojen parhaista peleistä. Eli ei muuta kuin luotaamaan.


Katsokaa, toimisto!

Suurin, valtavin ja massiivisin, suorastaan ylitsepääsemätön moka oli ehdottomasti kenttäsuunnittelu. En väitä, että ensimmäinen Deus Ex olisi ollut kenttäsuunnittelullaan jotain maailman parasta, mutta kyllä se oli herkkua tähän jatko-osaan verrattuna.
DE:HR ei tarjonnut kenttäsuunnittelullaan kovinkaan paljon mitään mielenkiintoista, mutta sen lisäksi siinä tehtiin ihan selkeitä mokia, jotka söivät pelistä niin peli-iloa kuin potentiaaliakin.

Käydään ensimmäiseksi läpi kaupungit, jotka toki olivat hienoja ja näyttäviä ja niissä oli tunnelmaa, mutta hyvä luoja, miksi ne kaupungit olivat sellaisia putkia. Kuinka monta taloa oli, jotka pystyi kiertämään? Ei tainnut olla ainuttakaan. Muutama hassu kortteli toki oli, joita pystyi kiertämään, mutta kun olisi ollut mahdollista luoda kunnon kaupunki. Nyt kaupungit tuntuivat lähinnä putkilta, joissa kaiken lisäksi oli ärsyttävää seilata kaupungin laidalta toiselle ihmeellisen sokkelon läpi. Pisteestä A pisteeseen B oli parhaassa tapauksessa kaksi mahdollista reittiä (ja sitä ei lasketa jos auton pystyy kiertämään oikealta tai vasemmalta).

Tämä ei kyllä päässyt haittaamaan taisteluita. Jaa miksi? Koska kaupungeissa ei taisteltu (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta). Loppupuolella toki oli vähän kaupunkiseikkailua, mutta varsinaisesti kaupungille ei päässyt viholliset perseessä kertaakaan. Miksi helvetissä? Kuinka hienoa olisikaan ollut jekuttaa typeriä kyttiä, puhumattakaan kunnon väijytyksistä.

Lisäksi kaupungit jäivät jotenkin löysiksi mestoiksi. Niihin ei missään vaiheessa päässyt oikein kunnolla kiinni. Pidemmän aikaa per kaupunki olisi saanut olla ja kaupunkien laitamailla olisi voinut olla enemmän tehtäviä. En käy lainkaan kieltämään, että visuaalisesta ilmeestä huolimatta kaupungit olivat pettymys.

Toinen mikä suorastaan vitutti oli ne helvetin toimistot ja geneeriset huoneet, jotka olivat kuin jonkun randomgeneraattorin suusta syljettyjä. Missä oli kaikki mielikuvitus? Silloin kun sitä käytettiin, sillä saatiin aikaseksi ihan hienoa settiä, mutta kun sitä olisi pitänyt käyttää paljon enemmän! Selkeästi tässä on menty siitä missä aita on matalin.

Mielikuvitusta olisi muutenkin saanut käyttää kenttäsuunnittelussa enemmän. En voinut olla huomaamatta pelissä pientä annosta MGS:ää. Ehkä sitä olisi pitänyt olla isompikin annos ja ottaa sieltä vähän vinkkiä mestojen suunnittelussa (samaan syssyyn olisi voinut ottaa vinkkiä ensimmäisestä DE:stä). Pilkahtihan siellä lopussa muutama jääkokkarekin ja ehdin jo innostua... kunnes huomasin, että niistä sai nauttia sen 20 sekuntia kunnes käveltiin ovesta sisään. Kiitos siitä, oli hieno hetki!

Kenttäsuunnittelu söi paljon myös näennäistä vapautta. Tässä ei ollut lainkaan sellaista tunnetta, että voi mennä tyyliin mistä kautta tahansa (vaikka se jossakin määrin oli mahdollista). Paljolti sen takia, että sinut hyvin äkkiä lyötiin sisälle johonkin sokkelorakennukseen, jossa oli toimistoa ja käytävää vuorotellen. Harvoin pääsi ulkona käymään tai ulkokautta kiertämään.

Pelin kenttäsuunnittelu oli yksittäinen isoin asia, joka tuotti minulle pettymyksen. Pelkästään paremmalla kenttäsuunnittelulla olisin voinut ylistää tätä peliä maailman tappiin asti. Hassua, etten ole ikinä jaksanut juurikaan tästä asiasta valittaa peleissä, mutta nyt se oli jotenkin niin silmiinpistävää, ettei asiaa voinut olla huomaamatta... vai pitäisikö sanoa murehtimatta.

Uuu, minipelejä! Minähän rakastan minipelejä!

Pelissä oli oikeastaan kaksi minipeliä. Hakkerointi ja keskustelu. Keskustelu toki vasta sitten kun sai ukkonsa päivitettyä. Ennen sitä keskustelu oli... no... lähinnä keskustelua.

Deus Exän hakkerointisysteemi oli aikanaan ihan jees. Se meni siinä, mutta eipä se tarjonnut juurikaan mitään. Vastaavanlainen ratkaisu Human Revolutionissa olisi saanut ainakin minut kihisemään raivosta. Onneksi pojat keksivät kuitenkin pistää peliin minipelin! Minipelin idea ja visuaalinen ilme on hyvä. Se sopii peliin. Nyt on kuitenkin otettava tähän kylkeen vertailukohdaksi erään toisen pelin hakkerointiminipeli. Ja se oli on Bioshock, jonka hakkerointiminipeli oli täyttä rautaa. Toki siitä voidaan käydä keskustelua kuinka hyvin se sopi peliin, mutta ainakin hakkeroiminen oli hauskaa ja joskus jopa hiukan haastavaa (hyvin vähän, myönnetään). Vastaavanlainen minipeli ei minun mielestäni olisi toiminut tässä. No, minkälainen minipeli sitten? Visuaalinen ilme ja idea olisi voinut olla hyvinkin samanlainen, mutta hakkeroiminen olisi saanut olla pikemminkin pieni strategiapeli, joka olisi ollut oikeasti haastava aivojumppa.

HR:n hakkerointi oli toki aluksi haastavaa, mutta loppua kohden muuttui hyvinkin helpoksi. Ja jos sattuikin olemaan haastavaa, niin sen sai korjattua muutamalla madolla tai nukella. Pelaajalta ei juurikaan vaadittu mitään. Ja jos jäit kiinni ja aika alkoi juoksemaan, niin hakkeroimisesta tuli lähinnä turhanpäiväistä läpsimistä. Ja jos kaikki meni vituiksi, niin eikun load vaan!

Hakkeroimisen olisi pitänyt olla siis joku oikeasti ajattelua vaativa puzzle, joka pitäisi selvittää jos halusi lukon auki. Peli sen sijaan olisi voinut tarjota automaattisia hakkerointityökaluja kiperimpiin paikkoihin tai jos ei vaan sattuisi nappaamaan hakkerointi.

Mikään ei kuitenkaan pelasta siltä, että hakkeroimista oli liikaa. Sen toivossa, että saa numerokoodeja tai muuta roipetta joutui kyllä hakkeroimaan tietokoneita niin paljon, että perseestä lensi veri. Osittain tämä johtui juurikin noista iänikuisista toimistoista, kun sinne nyt oli kuitenkin pakko niitä hakkeroitavia tietokoneita pistää – ja yleensä vieläpä jakamaan täysin turhaa informaatiota. Olisi suorilta pistäneet sillain, että jos koneella ei ole mitään järkevää kriittistä tietoa, sitä olisi voinut lukea ilman tunnuksia.

Niin ja toki. MIKÄ HELVETIN IDEA SIINÄ ON, ETTÄ KUN YRITÄT HAKKEROIDA PIILOSSA PÖYDÄN TAKANA KYYKYSSÄ, NIIN SE HEMMETIN UKKO NOUSEE AUTOMAATTISESTI SEISOMAAN, JONKA JÄLKEEN OLET TÄYSIN VAPAATA RIISTAA? Voi luoja, kun meinasi muutaman kerran mennä hermot tuollaiseen typeryyteen. Ensin ninjailet kaikkien ohi ilman, että kukaan huomaa ja sitten ajattelet, että jees, nyt hakkeroin tuosta botit raiskaamaan vihulaiset ja itse selviän ilman, että otan tulikeppiäni edes esiin ja koko homma kusee siihen, että et pysty hakkeroimaan konetta kyykystä ja piilosta.

Jaa mutta meillähän oli vielä toinen minipeli! Keskustelu. Ei tule ihan heti mieleen peliä, joka on yrittänyt tehdä keskustelusta minipeliä. Varmasti sellaisiakin on, mutta siitä huolimatta tämä oli tuore ja hieno lähestymistapa. Ikävä kyllä se ei ehkä täysin onnistunut, vaikka ainakin yhden kerran puristelin varpaitani ja mietin, että miten tästä selvitään.

Idea oli hyvä, mutta siihen olisi voinut panostaa enemmän. Tehdä keskusteluista pidempiä ja tavoitteen saavuttamisesta vaikeampaa. Keskusteluista olisi saanut todellisia jännitysnäytelmiä jos niin olisi haluttu, mutta ikävä kyllä vähän valjuksi jäi. Pisteet silti kotiin erittäin hyvästä yrityksestä! Mutta koska koko kritiikkini perustuu sille, miten tästä pelistä olisi tehty the shit, niin pakko todeta, että tuossa olisi ollut yksi iso mahdollisuus tehdä jotain uutta ja hienoa! Iso mahdollisuus.

Hiivin, hiivin... ja vitut, minähän ammun itseni perille.

Ehkä aluksi taistelut olivatkin haastavia. En tiedä oliko se niinkään kiinni kykyjen ja aseiden huonoudesta vai siitä, ettei ollut pelin kanssa ihan sinut. Aika pian taisteluista tuli kuitenkin hyvin helppo tapa edetä. Tekijät kertoivat, että aluksi pelin taistelut olivat vielä helpompia, mutta muuttivat niitä vaikeammiksi, koska porukka vain räiski tiensä läpi. Taisteluista ei selkeästi tehty tarpeeksi vaikeita. Ja ihan turha muuten nipottaa siitä, että jos halusi niin pystyi kyllä hiipimään, sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa.

Miten taisteluita sitten olisi pitänyt muuttaa? Yksi hyvä juttu olisi ollut, että 1-2 tyyppiä olisit ammuskellut suht helposti maihin. 3-4 olisi tarjonnut jo haastetta ja 5 tai useampi vastusta samaan aikaan olisi ollut jo erittäin haastavaa ja vaikka olisitkin selvinnyt, olisit kuluttanut sen verran kuteja/kranuja, että tie olisi noussut muutaman vastaavan räiskintäsession jälkeen pahasti pystyyn.

Suureksi ongelmaksi muodostui suojat ja ehkä hitusen passiiviset viholliset. Taistelut olivat helppoja, kun vain kyykki suojan takana ja nousi välillä nakuttamaan vihollisen pois päiviltä. Yksi kerrallaan kohti voittoa. Ratkaisu? Helpommin hajoavat suojat. Toki joissakin tilanteissa tämä olisi vaatinut engineen muutoksia, kun kulmankin takaa pystyi räiskimään, eivätkä kulmat olleet hajoavia. Toinen ratkaisu olisi ollut tietenkin lisätä vihujen kranaatinkäyttöä, joka olisi aiheuttanut a) kuoleman b) avoimessa maastossa juoksemista.

Ja botin kuin botin tuhoaminen yhdellä EMP-kranaatilla oli nyt jo vähän turhan helppoa (käsittääkseni isoimmatkin botit levisivät yhdestä). EMP olisi voinut vaan ja ainoastaan pistää botit lepotilaan vaikkapa minuutiksi. Muutenkin botteja ja erilaisia vihulaisia olisi saanut olla enemmän. Ja persoonallisuuttakin niihin olisi voinut lisätä aimo annoksen, kun muutenkin oli haettu pelissä paikoin sellaista MGS-persoonallisuutta.

Vihollisista päästäänkin sitten pomoihin... (pitää äkkiä keksiä joka hauska väliotsikko)

Jipii, pomovastuksia, minähän rak...

Kärsii uskottavuus, kun syyttää pelintekijöitä mielikuvituksettomuudesta ja sortuu siihen itse. Noh, asiaan.

Minä ihan oikeasti rakastan pomovastuksia. Peleissä pitäisi olla enemmän pomovastuksia. Niitä pitäisi olla koko ajan!. Niiden pitäisi olla hienoja ja kiihottavia (mutta ei niin haastavia, koska olen paska pelaamaan). No, Deus Ex: HR tarjosi pomovastuksia, mutta jälleen kerran mielikuvitus niiden suhteen oli kyllä jätetty pois. Käytännössä kaikki pomot olivat tyyliin ”osoita ja ammu, liiku välillä hiukan”, paitsi ehkä viimeinen pomo. No sekin.

Pomot olivat yksinkertaisesti helvetin tylsiä ja mielikuvituksettomia. Namiria vastaan taistelusta kyllä tykkäsin. Siinä oli vähän sellaista kunnon pomovastuksen tuntua, vaikkei nyt mitään erikoista tarjonnutkaan. Tunnelma oli kuitenkin ihan katossa, koska itsellänihän meni augmentaatiot sekaisin (sen kaiketi pystyy välttämään). Ja pomotaistelun jälkeinen valkoinen huone, ihanaa. Juuri tällaista mielikuvitusta kaipasin.

Eniten vitutti juurikin se kun tuntui siltä kuin pomoihin olisi otettu ideaa MGS:stä, mutta itse taistelut niiden kanssa eivät olleetkaan ihan samaa luokkaa. Olisi taas voinut vaklata ideoita tuolta puolelta, perkules!

Naminaminami, omnomnom, roolipeli ja fps samassa paketissa!

Okei, ei ehkä roolipeli, mutta hahmonkehityspeli ainakin. Minä rrrrakastan hahmonkehitystä. Oman äijänsä kehittäminen on hienoa. Ja en lähde tässä kohti kovinkaan paljon haukkumaan, sillä hahmonkehitys oli ihan ok. Ainiin, mutta meidän piti tehdä tästä the shit.

Hyvä esimerkki hahmonkehityksen puutteista löytyy kaivamalla ensimmäinen osa esille. Siinä pystyi muuttumaan näkymättömäksi kameroilta. Valitsemalla tällaisen augmentaation teet selkeän päätöksen. Haluat kävellä kameroiden edestä. DE:HR ei juurikaan tarjonnut mitään tällaista. Hahmonkehityksessä olisi voinut ottaa huomattavasti radikaalimpia linjoja. Ja kylmä fakta oli loppujen lopuksi myös se, että sait oman ukkosi päivitettyä melko tappiin (jos et ottanut jotain ihan tyhjänpäiväisiä päivityksiä, niin käytännössä sait kaiken tarpeellisen... ja vähän ylikin).

Se valinnan tuska oli loppujen lopuksi tuskaa järjestyksestä, mikä ei ehkä ollut tuskaa enää ollenkaan. Oikeita valintoja ei joutunut tekemään. Mikään ei sulkenut toista pois ja kaiken haluamasi sait. Loppujen lopuksi hahmonkehitys oli siis melko merkityksetöntä.

Tosin, tässä vaiheessa on pakko sanoa, että vikassa pomotaistelussa minulla on vakavia ongelmia lieviä sähköshokkien kanssa. Onneksi oli yksi praxis-piste jäljellä, joka ratkaisi ongelman ja haastavasta pomosta tuli lastenleikkiä. Enemmän tällaista kun olisi ollut. Se tunne oli oikeasti aika upea, kun muutaman yrityksen jälkeen tajusin, että voin ottaa suojan tuota sähköä vastaan!

Ah mikä upea seikkailu... vai oliko se nyt kuitenkaan?

Myönnetään pois. Olen jo vanha patu. Minun pitäisi jättää pelaaminen nuoremmille ja siirtyä etsimään itselleni vaimoa (ehdokkaat saa kyllä ottaa yhteyttä!), mutta ikävä kyllä en niin tee, vaan jatkan pelaamista ja hyvistä peleistä itkemistä. Miten tämä liittyy enää mihinkään? Siten, että olen aina tykännyt juonivetoisista peleistä ja miten vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen arvostanut juonta. Pelien juonet tuntuvat kuitenkin olevan monesti aika heikkotasoisia, siksi DE:HR onkin mukava peli, sillä se tarjoaa kunnon seikkailun ja juonen.

Ikävä kyllä löydän siltikin juonesta purnattavaa. Mielestäni se on sekava. Siis sillä tavalla sekava, ettei sitä mennä tarpeeksi rauhallisesti läpi ja tuoda yksityiskohtia esille enemmän. Juoni jää todella etäiseksi, vaikka sen pitäisi olla todella lähellä pelaajaa. Juoni oli hyvä, mutta se ei tempaissut mukaansa. Osittain ehkä hiukan laiskahkon (ja mielikuvituksettoman, pääsinpäs sanomaan!) käsikirjoituksen takia, mutta hyvin pitkälti myös rytmityksen ja juonen kuljettamisen takia. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka tuntuvat kerta toisensa jälkeen menevän joko hyvin tai huonosti lähinnä tuurin kanssa, ellei asialla ole joku helvetin osaava heppu. Itse olen imemisen ystävä ja olisin todella kovasti toivonut kunnon imuja tästä, mutta ne jäivät kyllä saamatta. Jälleen yksi paikka, jossa hyvinkin pienellä parantamisella olisi nostettu pelin tasoa todella paljon.

Kehut kiitos!

Ja nyt kun kaikki itseään kunnioittavat lukijat ovat lopettaneet epäitseäänkunnioittavan tekstin lukemisen, niin voidaan myös hiukan kehua peliä.

Vaikka tunnelma ei nyt ollutkaan ihan niin mahtava mitä aikoinaan koin ensimmäisen osan kanssa, niin pakko kyllä sanoa, että hyvissä tunnelmissa mentiin. Pienistä puutteistaan huolimatta tämä tuntui isolta seikkailulta ja hienolta matkalta. Olkoonkin, että hivenen laimea maku jäi suuhun, niin mistään pettymyksestä ei voida kuitenkaan puhua. DE:HR tarjosi juuri ja juuri sen mitä se lupasi ja mitä siltä odotin. Harmi, että salaa mielessäni toivoin vielä vähän enemmän.

Koko reissu oli toteutettu loppujen lopuksi kuitenkin laadukkaasti ja lukuisia hauskoja hetkiä oli. Pelin suurimmaksi kompastuskiveksi tuli kuitenkin se, kun pelin aikana mietti, että miten tämäkin olisi voitu tehdä paremmin. Tiedän, helvetin ärsyttävä tapa, olen vammanen ihminen ja minua sietäisi potkia päähän, mutta tämä on niitä harvoja kertoja kun tuo on oikeasti haitannut pelaamistani. Ei toki saa käsittää väärin, en minä joka käänteessä kelannut, että huoh, päin vittua, mutta aika ajoin se tuli mieleen... Anteeksi siitä.

Lopuksi vielä erityismaininta musiikeista. Jäätävän hyvää settiä! Voisi sanoa, että tämä arvostelun irvikuva on kirjoitettu DE:HR:n musiikkien voimalla (ja yhden teekupposen avustuksella toki).

Pistetään tähän silleen siistiin arvostelutyyliin plussat ja miinukset.

Plussat
+ Tunnelma
+ Vapaudentuntu
+ Maailma
+ Loppujen lopuksi eheä hyvä paketti

Miinukset
- Kenttäsuunnittelu
- Hakkerointi (liikaa eikä ollut muutenkaan mikään niin hyvä systeemi)
- Pomotaistelut
- Ja kutenkin siitä jäi hiukan valju maku suuhun


Ja tietty, pisteet, wuhuu, pisteitä!

8,5/10

Ainiin... Ennen kuin peliä pelasin, mietin, että Adam Jensen on kyllä melko kusinen sankari. Cool ja nättipoika ja klisee. Sitten me tutustuttiin Adamin kanssa ja Adamilla on kyllä komiat karvaiset pallit. Toimii ja ääni saa pikkuhousut märäksi.

[Naskali]

On ensimmäistä kertaa vuosiin samanlaista peli-intoa kuin joskus teininä Final fantasyitä pelatessa. Onhan tässä välissäkin ollut mahtavia pelejä mitä jaksanut tunteja putkeen, mutta tää on kyllä totaalinen aikarohmu. Mennyt muutama päivä pelatessa ensimmäinen Deus ex loppuun ja tätä uutta osaa napsutellessa. En muista olenko foorumilla tuonut esille cyberpunkintoutta, mutta tää peli käsittelee aihetta mahtavasti kypsällä ja arkimaailmaamme suhteutettuna suht realistisella tavalla. Kiehtovuutta lisää myös kun oikeassa elämässä pänttään samoja aiheita mitä peli käsittelee: Korporaatioita, salaliittoteorioita ja -seuroja, transhumanismia ja suurvaltojen salaisia tiedeprojekteja.

Aaaaahhhhh

[Naskali]

Ei hitto. Tää pelin maailma on mahtava. Tavallisilla ihmisillä persoonaa. Oon jo useemman kerran revennyt köyhän miehen filosofeihin, tyyppeihin joiden mielestä Jensen ei ole enää ihminen kehoonsa käytetyn teknologian vuoksi, miehiin joista "tiedemiehet eivät ole jumalia, hekin tekevät virheitä ja virheistä maksaa tavallinen ihminen". Hauskinta kun tällaisiin ihmisiin törmää odotushuoneissa ja viemärien spurgukommuuneissa. Muutenkin realismi on suuresti korkeampi kuin vastaavissa toimintaroolipelisarjoissa. Tulee tämän päivän keskustelukulttuuri mieleen ihmisten kanssa jutellessa. Mielipiteet poikkeavat, liittyvät sivuhahmon persoonaan ja ovat järjellä perusteltavissa. Saisivat muut pelit ottaa oppia.

[ZuLie]

^Pakko kompata naskaliinia, sisäinen scifi/dystopia/cyberpunk-nörttini kusi hunajaa tähän pelimaailmaan tutustuessa! Itse pidin pelistä erittäin paljon, jopa EHKÄ enemmän kuin Skyrimistä, jolloin HR nousisi minulle lempparipelikseni viime vuodelta.

Plussia:
+ Adamin hahmo. Seksikäs ääni ja hahmo, charmia ja persoonaakin löytyy.
+ Parjattu hakkerointi. Olen niin monessa pelissä pelannut susipaskoja minipelejä (esim. Mass Effectit) ja tässä pelissä hackingiin on käytetty aikaa ja se toimii. Se on kivaa, sen avulla saa avattua juonta ja pelimaailmaa entisestään ja ilman laajimpia upgradeja se jopa säilyy haastavana.
+ Musta-oranssi-värimaailma.
+ Augmentit.
+ Loppuvaihtoehdot ja niiden toteutukset.
+ Tehtävät. Kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä.
+ Hieno realistinen ote pelimaailmaan, -juoneen ja -hahmoihin.
+ Itse diggasin myös musiikeista.

Miinuksia:
- Pomot, hiukan myös itse taistelut. Olivat kyllä eeppisiä, mutta näkyi että oli ulkoistettu. Monella hiiviskelijällä kuulemma tyssäsi ekaan pomoon kun olivat ottaneet mukaan vain minimimäärän ammuksia ja kevyimmän aseistuksen.
- Pienet hassuudet juonessa, jotka eivät kyllä ekalla pelikerralla häirinneet lainkaan. Plussat kyllä negatoivat ne.

[Kreifi]

Eheyttelinpä tuossa juur kovon noin valmistautuakseni uudelleenpeluuseen. Vielä vähän harkinnassa pitäisikö ottaa joku "älä tapa ketään" tai "pysy piilossa" -peli. Kumpikaan kun noin muuten kuin haasteensa puolesta ei saa pippeliä pystyyn. Kuitenkin kaipaisi ihan rehellisia pyssytaisteluitakin! Ite tykkään siitä, että yrität hiippailla ja sitten kun jäät kiinni, niin saat paniikissa selvittää tilanteen ampumalla.

[ZuLie]

Itsekin harkitsin ihmisystävällistä tappamattomuusroolia, mutta se on siinä mielessä vähän kakkainen, että joskus vihut vain tuppaavat kuolemaan vaikka kuinka yrität nätisti vain tainnuttaa. Joko niin että peli bugaa ja vastustaja kuolee tranquilizer dartsiin, joskus tainnutuksen jälkeen ruumis tipahtaakin sähköiseen veteen. Hrrr.

[Kreifi]

Itse en ole bugikuolemiseen kiinnittänyt mitään huomiota, kun en ole niin pelatessani välittänyt kuoleeko sakki. Tosin yleensä olen silti tainnutellut, kun ihmisrakas olen. Mutta tommoset katoilta tippumiset tai sähköiseen veteen kaatumiset kuuluvat juuri asiaan, kun pelataan no kill -peliä!