Mies sinisessä kaavussa pakeni ja häntä seurasi vaeltava mies.
Vaeltava mies asteli tasaisin ja pitkin harppauksin pitkin nurmia. Siellä täällä oli ruoho vielä vehreämpää, mutta se oli alkanut muuttua keltaiseksi ja kuivaksi jo melkein 50 kilometriä taaksepäin. Vaeltava mies sylkäisi. Oli ilmiselvää, että edessä olisi autiomaa - mitä luultavimmin se muinainen kuivunut meri. Vaeltava mies ei ollut huolestunut siitä, että autiomaa saattaisi hänet tappaa. Sinne oli pyrkimässä näköjään myös mies sinisessä kaavussa. Ja niin paljon kuin valetava mies osasi sanoa - mies sinisessä kaavussa oli häntä heikompi. Kaikki ne jäljet ja teot jotka mies sinikaapuinen mies oli jälkeensä jättänyt eivät olleet yhtään vakuuttavia. Vaeltava mies kykeni itse moiseen hyvin helposti ja myös paljon enempään. Sinikaapuinen mies oli ilmiselvästi vaeltavaa miestä heikompi, eikä lainkaan ollut vaeltavan miehen kohde. Vaeltavan miehen kohde taas oli Valkea Keisari ja sinikaapuinen mies tiesi missä Valkea Keisari on.
Vaeltavan miehen tavoitteena oli saavuttaa Valkea Keisari ja tappaa tämä. Valkea Keisari oli muinainen vampyyri, josta vaeltava mies oli löytänyt aika monta sangen petoksellista piirrettä. Valkean Keisarin voimat olivat paljon voimakkaammat kuin vaeltavan miehen, mutta se olisi sen ajan murhe. Nyt oli vaeltavan miehen tahto löytää Valkea Keisari - siitä kumpi tappaisi kenet murehtisi hän myöhemmin. Vaeltavalla miehellä oli monta syytä tappaa Valkea Keisari. Ne kaikki syyt oliva synnyttäneet vaeltavassa miehessä suuren katkeruuden eikä hän osannut muuta tehdä kuin etsiä Valkea Keisari käsiinsä ja tappaa tämä.
Vaeltava mies ei ollut ainoa joka olisi halunnut Valkean Keisarin hengiltä. Heitä oli hyvin monta, mutta vain hän oli elossa. Kaikki muut, jopa Khrain, Maudvais sekä Ulkhrel, olivat kuolleet. Näiden pitkien vuosikymmenten aikana olivat he kaikki kuolleet - yksi toisensa jälkeen ja vain hän oli elossa. Kyseinen seikka nosti tahattoman hymyn vaeltavan miehen kasvoille.
Hän oli viimeinen. Hän oli elossa. Hän oli voimakkain. Mutta hän oli myös yksin. Ja yksin olisi hänen hoidettava Valkea Keisari - tämä Lucidus, Vermil tai miksi itseään kutsuikin - eikä sekään olisi varmaa näkisikö hän Valkeaa Keisaria koskaan voimanmittelöstä puhumattakaan.
Mutta vaeltava mies ei vaivannut itseään moisilla seikoilla. Näiden pitkien vuosisatojen aikana oli hän oppinut ajattelemaan vain lähitulevaisuutta - jos ajatteli liian pitkälle olivat vikaan menemisen mahdollisuudet liian suuret. Juuri nyt ei hänellä ollut mitään varsinaista hätää. Hänellä oli repussaan kolme kuollutta jänistä ja kaksi suurehkoa pulloa täynnä vettä. Hänen käsiaseensa ammuksia oli hieman yli 30 ja tietenkin oli hänellä myös miekkansa ja pieni käsijousensa. Ruoastakaan ei tulisi olemaan pulaa - kun jänikset loppuisivat nitistäisi hän jonkun matelijan joita täältä löytyi runsaasti ja hän oli pahimmissa tapauksissa joutunut syömän hyönteisiäkin. Vaeltava mies asteli eteenpäin pitkillä harppauksillaan ja näin vieri tunti, toinen sekä kolmas. Juuri kun hän aikoi myöntää itselleen lepotauon huomasi hän jotain erikoista. Aurinko oli mennyt piiloon ja ukkosmyrsky oli nousemassa. Vaeltavan miehen kasvot synkistyivät. Myrskyn aikana ei voinut sytyttää nuotiota. H'n joutuis syömään jänikset raakoina, mutta oli myrskyssä positiivisiakin puolia. Hän voisi juoda rauhassa ja säännöstelemättä vettään ilman sen loppumisen pelkoa.
Niin tai näin - vaeltava mies ei huolestunut. Olihan hän ollut olosuhteissa jotka olivat paljon kauheammat kuin mikään ukkosmyrsky.
Jatkoa ensi kappaleessa - nyt FFX.
Vastaa siteeraten
Mutta vampyyrifanina odotan mielenkiinnolla jatkoa.
