Kuolema - pelkäätkö?

[Gabriel]

Tässä sitten teille. Te ketkä ette pelkää kuolemaa (pelkäätkö kuolemaa -kejtu yleisessä), niin lukekaa tämä ja yrittäkää kuvitella tuo kaikki. Psykologisesti vaikuttavampaa mikäli keskitytte siihen ettekä esim. irkkaa tai tee jotain muuta samaan aikaan. Yrittäkää NÄHDÄ se kaikki.
Tämän on myös tarkoitus palauttaa maineeni kirjoittajana sen kauhean eilisen flopin jälkeen. Huomatkaa, että loppu jää auki ja suurin osa tarinasta on menneestä päivästä kertomista. Vain loppuosuus on ns. nykyhetki. Kuvitelkaapa millaista on tuollaisen kokeminen itse.



Olen sellissä. Tämä on ankea paikka. Kalterit ovat ruskeita, ruostuneita mutta silti liian voimakkaita rikottaviksi. Lattia ja seinät ovat tehty mustasta kivestä, jonka läpi tihkuu kosteutta. Sellini koko on 3X4X2, tilaa ei ole paljon eikä täällä paljon muuta minun lisäkseni olekaan. Kivenkova peti, pieni vessanpönttö sekä ruosteinen lavuaari. Valonlähde on kattoon sijoitettu 15 W lamppu. Se on useimmiten sammutettuna - katkaisija on vartioilla eikä täällä. He eivät luultavasti tiedä, että minä pelkään pimeää. Käytävääkin valaisevat vain 15 W voimakkaat lamput, sijoitettuina noin 20 metrin välein. Jotkut ovat rikkinäisiä. Täällä ei ole ketään minun lisäkseni. Ei muita vankeja, eikä vartijoita. He kaikki ovat vankilan muilla osastoilla. Tällä hetkellä olen ainut kuolemaan tuomittu. On täällä hiiriä. Ne kulkevat vapaasti käytävällä sekä eri selleissä. Minä pidän hiiristä. Ne eivät ole ystävällisiä - ne ovat vihamieleisiä. Mutta jos niiden kimppuun ei hyökkää, niin ne jättää minut rauhaan.
Olen ollut täällä hyvin pitkään, kuukausia. Jo parin viikon päästä kadotin kiinnostukseni masturbointiin. Edes seksi ei jaksa missään muodossa enää kiinnostaa. En usko olevani impotentti, mutta en jaksa syöttää itselleni sitä - minulle teeskenneltyä - nautintoa pakkopullana. He ajoivat eilen pääni paljaaksi, jotta hiukseni eivät syttyisi tuleen. Tänään sen siis pitäisi tapahtua.

Nojaudun eteenpäin kaltereihin. Varjoni pääsee kaltereiden kuin esteen lävitse ja on pitkänä käytävällä. Kunpa minä olisin varjo - vapaa kulkemaan näiden kaltereiden läpi ja pois täältä. Mutta en ole. minä olen lihaa ja luuta - ainakin vielä. Huomaan, että puren taas kaltereita. En tiedä tekevätkö muut kuolemaantuomitut tätä, mutta minä teen. Ruoste maistuu pahalta. Se kuitenkin osoittaa että olen yhä elossa. Nyt se ei osoita mitään.
Ruoste maistuu vain pahalta.

Vartijat tulevat. Kuulen raskaiden avainten kääntyvän jykevässä 20 senttimetriä paksussa metalliovessa. Heidän kumisevat askeleensa kaikuvat ympäri käytävää. Ensimmäistä kertaa kuukausiin minun sellini kalteriovi avataan. Kolem vartijaa saapuvat. Heille tämä on rutiinia - minä taas koen tämän vain kerran. Kaksi heistä pitelevät minua kiinni kun kolmas kiinnittää käsiraudat. Me kävelemme. Askeleeme kaikuvat kumisten. Ensimmäinen askel. Kumahdus. Toinen. Kumahdus. Kolmas. Kumahdus. Neljäs. Kumahdus. Viides. Kumahdus. Kuudes. Kumahdus. Seitsemäs. Kumahdus.
Minä sekoan laskuissani. Aina kun alitamme lampun lyhenevät varjomme ja katoavat kokonaan tullakseen toiselta puolelta esiin. Askeleet kumisevat. Varjot lyhenevät, katoavat ja pidentyvät. Sitten saavumme massiivisen, melkein 3 metriä korkean metallioven luo. Vartijat avaavat sen ja se avautuu hitaasti narahtaen metallisesti. Tyyneyteni alkaa kadota ja minua alkaa pelottaa. Oven takana on pimeys. Ehkä valot eivät pala - tai sitten silmäni kieltäytyvät näkemästä tuota näkyä. Vartijat taluttavat minut sisään.

Siellä se kohoaa - kuolleitten valtaistuin, sähkötuoli. Se on jykevä, suuri ja puinen. Se oli pelottava. Minua pelotti. Kolmen metrin päässä nurkassa olevasta sähkötuolista oli rivi penkkejä jossa istuivat välinpitämättömästi rupattelevat ihmiset. Kun vartijat alkoivat taluttaa minua kohti sähkötuolia käänsivät nämä haaskaa janoavat ihmiset katseensa minuun. Minua pelotti. Hitaasti askel kerrallaan marssimme kohti sähkötuolia. Askeleet tuntuivat maileilta, jalkani olivat raskaita kuin lyijy. Minua pelotti. He laskevat minut siihen kuolemaa himoavaan tuoliin ja kiinnittävät ranteeni ja jalkani. Minua pelotti. Ranteissa ja jaloissa oli tuskaa. Minua pelotti. Yksi vartija siveli kaljua päälakeani sienellä. Tuntui kuin olisin ollut pieni ja äitini pesisi päätäni. Vesi oli suolainen. Suolavedellä kasteltiin pää, jotta sähkö johtuisi paremmin aivoihin. Minua pelotti. Minun päähäni laskettiin musta huppu. Maailma meni yhtäkkiä pimeäksi ja tukehduttavaksi. Minua pelotti. En kuullut mitään. Huppu haisi pahalle. Minua pelotti. Sitten aloin kuulla generaattoreiden äänen voimistuvan. Kamalinta tässä kaikessa on se, että en tiedä tuleeko sähköisku kahden sekunnin päästä vaiko kahdenkymmenen. Kauhuni kasvaa generaattoreiden hurinan myötä.

Minua pelottaa.

[Moppi]

No tuotahan minä koitin ihmisille selittää siellä ketjussa Jos tuommoisessa ei ala pelottaa, niin voi huoletta sanoa itseään epäinhimilliseksi.

Asiaan. Tuli mieleen elokuva Vihreä maili hyvin läheisesti. Askeleiden kumahdukset toi tunnelmaa, koitin nähdä kaikki tapahtumat, ja jälleen kerran tuli mieleen Vihreä Maili.

Mutta oli hyvä joo, arvosanoja en ole ennen antanut enkä anna nytkään. Tyyli ei tökkinyt ja kuvaukset toimivat.


//Äh, kuka oikeasti tuossa tilanteessa ei pelkäisi? kenen pulssi pysyisi samana, kuka pysyisi täysin tyynenä kun kävelee sähkötuoliin, kuka? Sinäkö, CloudStrife? Uskoisin että jopa sinun pulssi nousisi tuollaisessa paikassa.



Edited by Moppi on 31.5.2002 23:15

[Gabriel]

Originally posted by Moppi @ 30.5.2002 22:00
Asiaan. Tuli mieleen elokuva Vihreä maili hyvin läheisesti. Askeleiden kumahdukset toi tunnelmaa, koitin nähdä kaikki tapahtumat, ja jälleen kerran tuli mieleen Vihreä Maili.

Kuinka ollakaan - inspiksen tähän antoi Stephen Kingin Kuoleman Käytävä, josta on tehty leffa 'Vihreä Maili'. Unohdin mainita sen alussa. Mutta lattia ei ollut vihreä, vaan metallinen eikä kilttejä hiiriä esiintynyt.

[CloudStrife]

Originally posted by Moppi @ 30.5.2002 22:00
No tuotahan minä koitin ihmisille selittää siellä ketjussa Jos tuommoisessa ei ala pelottaa, niin voi huoletta sanoa itseään epäinhimilliseksi.

Olenko minäkin sitten epäinhimillinen?
BTW, Kaap1n tarinaan pystyi eläytymään ja kuvaus oli toimivaa... Jos joudun arvosanan antaa niin se on 10-...

[Crow]

No, ei tuo muuttanut käsitystäni kuolemanpelosta, mutta tarina oli hyvä! Ei se nyt minua pelottanut yhtään, mutta erittäin hyvin oli kirjoitettu, ja siihen pystyi eläytymään hyvin.
En vain voi sille mitään, kuolema ei pelota minua yhtään.

[Ikanan]

Täytyy sanoa että oli loistava tarina. Hyvin pystyi eläytymään mukaan. Ja kyllä minuakin tuossa tilanteessa pelottaisi. Mutta olisiko se kuolema joka pelottaisi? Ei. Kuolemaa ei kannata pelätä, sillä kaikki nuo ovat sitä tuskaa ennen kuolemaa. Tuossa tosiaankin alkoi pelottamaan, mutta pelon aiheuttaja oli sähköisku minkä tuntisin silloin kun olen vielä hengissä. Toiveenani olisi vain saada mahdollisimman suuri sähkömäärä, jotten olisi sen jälkeen vielä hengissä, kuten aina välillä tapahtuu. Kuolema olisi vapauttaja tuskasta ja tyhjyydestä. En tiedä tekeekö tämä minua epäinhimilliseksi, mutta tuon tekstin luettuani en edelleenkään pelkää kuolemaa.

[Blank]

Gab! Ei ihmisiä saa pelotella noin pahasti! Soosoo!

[Noirre]

Hyvin krijoitettu. Saa kuvan siitä miten sekaisin henkilö on pelosta. Nyt jäi ärsyttämään, etten tiedä miksi ihminen tuomittiin kuolemaan >.<

... tähän on varmaan joku ylitaiteellinen selitys jota min en ymmärrä, mutta miksi ihmeessä sin mainitsit sen masturbointiinnottomuuden? XD

[Ilezki]

Tuo tarina on kyllä loistava! Se antaa hyvän kuvauksen, siitä miltä tuntuu olla pelosta suunniltaan. Minä pidin.

Ps. Pari typoa löytyy, mutta kukaan ei ole täydellinen..



Edited by ilezki on 31.5.2002 15:15

[Sami E]

Aika hyvä teksti. Pidin etenkin vangin sekaisesta persoonasta, miten sitä oli kuvattu tehokkaasti ja terävästi yksittäisillä seikoilla, kuten hiirillä. Lopun vaihto imperfektiin ja katkonaiset ajatukset tuovat mieleen sen, että elämä vilahtaa silmien edessä: tässä tapauksessa vanki vain muisti suurimmaksi osaksi pelkästään äskeiset hetket.

Tuo "Minua pelotti." vähän pisti silmään, kun sitä toistetaan noin, mutta toisaalta se kyllä tuo esille sen vaikutelman, että vangin pelko on painostavaa, yksinkertaista ja irrationaalista. Ajatuksetonta pelkoa.

[Ragnarok]

Kiinnostava tarina sinänsä, mutta jotenkin säväyttämätön ja suppea. Teksti oli jotenkin ärsyttävä ja yksiulotteinen. Mielialojen iskostaminen lukijoiden päähän on taitolaji, ja erityisesti jatkuva "minua pelotti" ärsytti minua suuresti.
Olisit voinut jättäytyä turhasta ja jukuripäisestä iskostamisesta, koittaen vain kiteyttää henkilön mieleen viimeisin tekstein sanoman, joka tekee edellä luetun tekstin selväksi, ja valaisevaksi niin että lukija itse vetää johtopäätökset. Jonkilainen loppu sentimentaalisuus tai kommentti olisi ollut hyvä. Viimeinen lause oli hyvä, mutta loput "ajatukset" pilasivat sen.
Kirjoitusvirheitäkin löytyi...
Ei parhaimpia, mutta olen kohdannut huonompiakin.

Ei kannata koittaa niellä liian isoa palaa kerralla. Kyllä se siitä paranee. Jatka kirjoittamista, sillä vain kokeilemalla voi oppia.

En ole lukenut Stephen Kingejä, mutta olen nähnyt melkein jokaisen Stephen Kingin kirjoihin perustuvan leffan. Vihreä maili oli saman tyylinen, muttei kuitenkaan samanlainen.

Vihreä mailin tekijöiden edellinen elokuva (vankila-leffa sekin) Rita Hayworth - Avain pakoon (The Swanksharks redemptioner) on loistava. Se on yksi parhaita elokuvia, joita olen nähnyt.

/toivottavasti tajusit jotain yllä olevasta.



Edited by Ragnarok on 31.5.2002 16:37

[Echo]

En sano, etten pelkäisi kuolemaa, mutta tässä tilanteessa pelkäisin ehkä enemmänkin sitä tuskaa ja kipua, mitä sähkötuolissa istumisesta seuraa.

Tarina oli ihan ok, paitsi minuakin ärsytti nuo "Minua pelotti"-kohdat. Tuli mieleen jotkut lasten kirjat missä lapset näkevät noidan ja sanovat "minua pelottaa". Lisäksi paikkoja ja päähenkilön tunteita olisi voinut kuvailla tarkemmin ja yksityiskohtaisemmin.

[bigspin]

tuo oli ihan hyvä tarina kyllä ja kyllä se sai mut vähän miettimään :/mulla tuli mieleen tuosta tarinasta se Silen hill 2:sen vankila  

[Gabriel]

Originally posted by Noirre @ 31.5.2002 14:02
Hyvin krijoitettu. Saa kuvan siitä miten sekaisin henkilö on pelosta. Nyt jäi ärsyttämään, etten tiedä miksi ihminen tuomittiin kuolemaan >.<

... tähän on varmaan joku ylitaiteellinen selitys jota min en ymmärrä, mutta miksi ihmeessä sin mainitsit sen masturbointiinnottomuuden? XD

Syyksi en laittanut mitään - koska jos hänellä olisi raskas rikos, niin hän ei olisi enää yhtä 'inhimillinen'.

Masturbointi oli siinä mielessä mukana, että kertoi kuinka häntä ahdisti.


Bigspin, kamala paikka se on.

[Mickey]

Originally posted by Crow @ 30.5.2002 22:28
En vain voi sille mitään, kuolema ei pelota minua yhtään.

Ei se minuakaan pelota. Se on jokaisen osana eikä sit ävoi muuttaa. Miksi siis pelätä jotain aivan välttämättömästi tapahtuvaa asiaa?
Tarina oli kyllä hieno ja siihen oli todella helppo eläytyä. Pystyin näkemään sieluni silmin sen sellin, vangin, vartijat, sähkötuolin, yleisön, kuuleman generaattorin äänen jne.
Oli mahtava tarina!