+ Vastaa ketjuun
Sivu 1 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Näkyvissä tulokset 1 - 15. Tuloksia yhteensä 45.

Ketju: Ylipitkät signaturet ja Opera

  1. #1
    INTERNET KUNINHGAS Ren:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    IN TORMENT IN HELL
    Viestejä
    2795

    Oletus Ylipitkät signaturet ja Opera

    Ajattelin tehdä tällaisen pikku palveluksen rakkalle yhteisöllemme, ja kertoa hieman miten eräiden ihmisten signaturet näkyvät Operalla.

    Kuten tiedätte, signaturessa olevien kuvien kokoa arvioidaan perstuntumalta, mutta tekstiä siinä saa olla lähes miten paljon tahansa. Kuitenkin suositus oli muistaakseni 200 pikseliä korkeussuunnassa, mutta sitä ei kontrolloida eikä siitä jaeta huomautuksia.

    Foorumissa on kuitenkin eräs vain (?) Operalla toimiva ominaisuus, joka leikkaa signaturet katki juuri tuosta 200 pikselin kohdalta. Koska Opera on suhteellisen yleinen selain vähän enemmän harrastavien ihmisten joukossa, ajattelin kirjoittaa tähän nyt ja tulevaisuudessa nimiä, jotka halutessaan voisivat tiivistää sanottavansa vähemmille riveille tai poistaa jotakin. Alhaalla screenshot esimerkiksi valitsemastani Yksisiivestä.

    Tässäpä lista, jota pyrin jatkuvasti päivittämään uusien havaintojen pohjalta, niistä ihmisistä, joiden signature ei näy kokonaan:
    Yksisiipi
    Dassi
    Y2J
    Croppola
    Meppu
    Michelle
    K-chan
    Feamor
    Maximus
    PhoenixFlame
    Tonberry12

    Tähän threadiin saa postata päivityspyyntöjä, sekä "poista minut listalta" että "lisää tämä ja tämä listaan" -tyylisiä. Poistan kuitenkin viestit päivitettyäni niiden sisältämän tiedon.



    Päivitys:
    Tällä hetkellä (elokuussa 2006) allekirjoitusten korkeusraja on 150 pikseliä. Rajoitus toimii kaikilla nykyaikaisilla selaimilla (mm. Mozilla Firefox ja Opera).
    Viimeksi muokannut Jackal von ÖRF : 19.8.2006 klo 22:01:29
    MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR



    Elitisti - AAA - Mjölnir

  2. #2
    INTERNET KUNINHGAS Ren:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    IN TORMENT IN HELL
    Viestejä
    2795

    Oletus

    Tässä se esimerkkikuva ongelman laadusta. Kämmäsin hieman. Hienosti toimii taas jpg-pakkaus tuossa.
    MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR



    Elitisti - AAA - Mjölnir

  3. #3
    Moogle Celeb:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    4157

    Oletus

    Voisi varmaan samalla sanoa, ettei ne 200 pikselin korkuiset kuvatkaan tietääkseni sallittuja ole. Raja oli joskus ollut max. leveys 500 pikseliä ja max. korkeus 150 pikseliä. Kuvan max. koko 40 kilotavua. Joillain vielä esiintyy noitakin isompia, jossain suhteessa.
    'Just one game,' they said, and started to play.

    That was yesterday.

  4. #4
    INTERNET KUNINHGAS Ren:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    IN TORMENT IN HELL
    Viestejä
    2795

    Oletus

    Toki sen voisi, mutta kun se on sanottu jo FAQ:ssa. Kyse ei tällä kertaa ole mistään muusta kuin tuosta leikkaussaumasta, josta kaikki eivät ehkä ole tietoisiakaan.
    MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR MJÖLNIR



    Elitisti - AAA - Mjölnir

  5. #5
    Zugzwang! Moppi:n avatar
    Liittymispäivä
    22.2.2002
    Sijainti
    On the board
    Ikä
    24
    Viestejä
    1930

    Oletus

    Jos laitetaan säännöksi että perheet pidetään profilessa? Sitähän ne yleensä ovatkin, kun kaikki perheenjäsenet pitää laittaa eri riveille. Pieni on kaunista

    PS. post # 1337

    //edit: En tiennyt tuosta profiilin pienuudesta, mutta jotkut ovat jo sijoittaneet perheensä aivan ulkopuolislle sivuille. Tuskin sitä säännöksi tarvitaankaan, johan siellä lukee että kannattaa pyrkiä pienuuteen.
    Viimeksi muokannut Moppi : 3.3.2003 klo 17:22:15

    Misha, if you lose the match in the end, in no way will cowardice have been the reason for your defeat.

  6. #6

    Oletus

    Alkujaan kirjoittanut Moppi
    Jos laitetaan säännöksi että perheet pidetään profilessa? Sitähän ne yleensä ovatkin, kun kaikki perheenjäsenet pitää laittaa eri riveille. Pieni on kaunista
    Ei se minusta ole säännön arvoinen juttu, eiköhän se ole jokaisen oma asia mitä signatureensa heittää, kunhan pysyy hyvän maun rajoissa. Muutenkin, vBulletinin profiili on epäkätevämpi kuin Iconboardin, johtuen yhden rivin pituisesta Intrests tekstilaatikosta.

    Pieni on kyllä kaunista, se on totta. Siihen kannattaisi pyrkiäkkin.

  7. #7
    Soldier Chastity Rowan:n avatar
    Liittymispäivä
    23.8.2002
    Sijainti
    Enonkoski city
    Ikä
    27
    Viestejä
    294

    Oletus

    Perheeni löytää tästä lähtien proffusta. Ja muutenkin
    meinaan muokata signutekstejäni hiukan lisää.
    Jorten tämän jälkeen pitäisi siggeni näkyä hyvin.

    Toivottavasti nyt kelpaa.
    Minut voi poistaa listalta jos siggeni näkyy hyvin.
    Viimeksi muokannut Dana Antares : 18.3.2003 klo 10:41:25
    I am Member of Mysterious Magic Club
    kiitokset kauniit söpölle pikkuveljelleni ShadowZerolle signusta ja avasta.



    Kirkas kuu jossain kaukana, susi ulvoo lähellä, pian näet sen, ei pelkoa, ei vierautta -
    ja kiidät kohti universumin pohjattomia syvyyksiä, aikaa ei ole.
    perheeni löydät proffusta

  8. #8

    Oletus

    Ja minullahan ei ole enää koko signaturea.. Muuta kuin teksti ja jos oikein ymmärsin tekstiä näkyy vaikka sitä olisikin paljon. Eli minut voipi kanssa poistaa listalta. Uskoisin.

    ps. Se on Fox ei fox
    //ja minulla on sittenkin taas pikatsut mukana.
    Viimeksi muokannut LizzieFox : 30.9.2003 klo 14:33:35

    I wonder if you have the same dreams too.


    originalheteroes.com


  9. #9
    Imp n00b-Guerrero:n avatar
    Liittymispäivä
    1.12.2003
    Sijainti
    "JEMMA"
    Ikä
    23
    Viestejä
    7

    Oletus

    Kysykää Matti Meikäläiseltä, että miten tämä liittyy tähän, mutta...

    Olen totta toki ollut muillakin boardeilla. Eniten käyttämäni keskustelualue meni yhdessä vaiheessa todella tiukaksi. Ei signatureihin yli 50 kirjainta, ei avataria yli 8 kb, ei hymiöitä tai värejä, alleviivauksia tai boldeja signaturessa tai replyissä. Se oli jo aivan turhaa, ottaen huomioon vielä, että se tuskin auttoi maailmaa paljoakaan.

    Jenkkilässä tilanne on päinvastoin - jokaisella on kilometrin pituinen asiaan mitenkään kuulumaton signature joka kaiken lisäksi saattoi mainostaa vaikka aikuisviihdettä. Avatarina liikkuva puolen minuutin pätkä jostain aivan turhasta ja jokainen posti täynnä hymiöitä.

    Näihin verrattuna sanoisin, että täällä kuljetaan sitä usein mainittua ja kunnioitettua kultaista keskitietä. Poistakaa minut tieltä jos ette löydä tarkoitusta postistani.
    ---[R.I.P.]KÄnnyKKä---
    Huom. ultimaattinen pissis -käsiala.

  10. #10
    Warrior Lumi:n avatar
    Liittymispäivä
    3.9.2002
    Sijainti
    Herwood, Nääsville
    Ikä
    26
    Viestejä
    576

    Oletus

    Ongelman pitäisi olla korjattu.poista minut listalta(jos näin on käynyt toteen,sekä herran armo on minulle langennut)

    Homoninjakissa GO GO!

  11. #11
    Moogle
    Liittymispäivä
    27.5.2001
    Sijainti
    streets of nekala
    Ikä
    23
    Viestejä
    1789

    Oletus

    Originally posted by Lumi
    Ongelman pitäisi olla korjattu.poista minut listalta(jos näin on käynyt toteen,sekä herran armo on minulle langennut)
    Voi tyttökulta, kun Ren setä ei enää ole täällä.

    Joku jolla on tännekin moderointioikeudet voisi ottaa tämänkin jobin itselleen.

  12. #12

    Oletus

    Alkujaan kirjoittanut Eetupatukka
    Joku jolla on tännekin moderointioikeudet voisi ottaa tämänkin jobin itselleen.
    No kuten tuolla lukee "Viimeksi muokannut Kurko 26.09.2003 klo 15:09:01" niin voimme todeta että olen periaatteessa vähän hoitanutkin tuota, mutten mitenkään aktiivisesti. Heivataanpas kuitenkin nyt tuo Lumi sieltä pois.

  13. #13
    Moogle
    Liittymispäivä
    27.5.2001
    Sijainti
    streets of nekala
    Ikä
    23
    Viestejä
    1789

    Oletus

    Originally posted by Kurko
    No kuten tuolla lukee "Viimeksi muokannut Kurko 26.09.2003 klo 15:09:01" niin voimme todeta että olen periaatteessa vähän hoitanutkin tuota, mutten mitenkään aktiivisesti. Heivataanpas kuitenkin nyt tuo Lumi sieltä pois.
    Voi vitsi olisihan tuo nyt pitänyt huomata. Anna anteeksi.

  14. #14
    Mykoplasma nox:n avatar
    Liittymispäivä
    21.2.2002
    Sijainti
    Planet from outer space!
    Ikä
    30
    Viestejä
    2468

    Oletus

    Originally posted by Lumi
    Ongelman pitäisi olla korjattu.poista minut listalta(jos näin on käynyt toteen,sekä herran armo on minulle langennut)
    Se tuli näköjään takaisin hieman toisessa muodossa.
    Siis halloota päivää! En muista tai edes löytänyt, että olisi ollut puhetta signaturen merkkirajasta mutta kyllä sellainen olisi ilmeisesti tarpeen ja ilman sellaistakin pitäisi tajuta, että signature ei ole mikään puhelinluettelo tai raamattu.
    Klikatkaapas tätä.

    Olen kyllä aivan varma, että joskus olen jossain keskusteluun signunkin merkkirajasta törmännyt mutta jos nyt on niin, että signun rejoitukset jäävät vain kuvakoon suositukseen niin voisi hieman sitä teksinkin määrää painottaa.

    ...

  15. #15
    Warrior Lumi:n avatar
    Liittymispäivä
    3.9.2002
    Sijainti
    Herwood, Nääsville
    Ikä
    26
    Viestejä
    576

    Oletus Anteeksi että vaivasin.Saanko vaivata uudestaan?

    Noniin. Nyt on sekin ongelma poistettu, armoisat herrat voi jatkaa harmonista päivähorrostansa. Hmm...Mielenkiintoista,että tuo minun signuni ei kyllä ollut läheskään niitä pisimpiä.




    Edit: Nyt se on pisimpiä! ja katsokaa,siinä haistatellaan!
    "Mitä ihmettä, uskaltaako se haistatella meille?"
    No arvaa kaks kertaa! Katsotaan jos ylihuomenna vaikka,pystyis tuota lyhentämään,siis heippa
    Viimeksi muokannut Lumi : 11.12.2003 klo 11:58:47

    Homoninjakissa GO GO!

+ Vastaa ketjuun

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on käytössä