Fanfic-harjoitelma...

[AlkoTanko]

Päätimpä piruuttani laatia oman fanficcini tälle sivulle, uuden ystäväni Penetratorin avustuksella. Jos homma ontuu, valittakaa PM:nä, mutta muistakaa, että tämä on ensimmäinen laatimani fanfic. Mutta asiaan:

Tarina sijoittuu täysin kuvitteelliseen Omegapoliksen miljoonakaupunkiin, jossa mitä erilaisimmilla voimilla varustetut supersankarit puolustavat kaupunkia sitä uhkaavilta roistoilta, jotka hekin omaavat kaikenlaisia kykyjä vanhaan kunnon Marvel- ja DC-tyyliin. Säännöt ovat yksinkertaiset:

- Ensimmäinen tähän ketjuun kirjoittava tyyppi saa kunnian olla tarinan päähenkilö, mikä ikävästi tarkoittaa sitä, että hänen täytyy olla sankari. Seuraava kirjoittaja onkin sitten päähenkilön nemesis eli arkkivihollinen.

- Tietyissä rajoissa hahmon täytyy pysyä, muuten hänen ominaisuutensa ja kykynsä saa ampua kunnolla yli. Muistakaa, tämän fanficin on melkein tarkoituskin olla kunnon piruilua Hämähäkkimiehelle sun muille pyjamapelleille. Lähettäkää hahmonne niille omistettuun ketjuun. Heti kun osaan rakentaa linkin täältä sinne, niin hommasta tulee paljon helpompaa.

- Yrittäkää nyt pitää tarina jotenkin kurissa, ihan täydeksi farssiksi tämä ei saa mennä. Muuten tyhmät, tarinaan kuulumattomat viestinne poistetaan.

Ei kai sitten muuta kuin tarina käyntiin.

kun nyt vaan homma toimisi...

Tämä fanfic on minun suojeluksessani. Kaikki turhat viestit saa natsimonoa! *whipish* - Pene

[muumuu]

En kyllä ollu eka noissa profiili jutuissa, mutta laitoin tän käyntiin joka tapauksessa, koska kukaan muukaan sitä ei tee.

"ÄITI!
ÄITII! Varo takanasi ne hyökkäävät!"
Sitten kaksi mustaan kaapun pukeutunutta miestä survaisivat kaksi suurta miekkaa kauniin naisen kaulasta ja mahasta läpi. Veri virtasi, siitä tuli pieni lätäkkö, vielä Urikon äidin, Yunian, hiljaisella ja tuskaisella äänellä sanoen: "Tyttöseni, et ole... minun oikea lapseni... oikea lapseni... oikea lapseni kuoli tapaturmassa... 16 vuotta sitten... juuri ennen kuin löysin sinut... kun me hyökkäsimme alkupeäiseen kotikaupunkiisi...... mutta lupaa minulle...... älä koskaan unohda taikomisen jaloa kykyä... äläkä käytä sitä pahaan... pidä kykysi piilossa... sillä meitä ei ulkomaailma... hyväksy... muuta Omegapolikseen... ja kosta heille jotka raukkamaisesti... minut yrittivät surmata..." sitten Yunia kaatui Urikon hennoille käsivarsille ja he katsoivat toisiaan silmiin viimeisen kerran. Yunia yskäisi verta ja kuoli. Uriko painoin päänsä alas ja sulki äitinsä silmät hennosti kädellä sipaisten.
"AAAAH" huusi Uriko ja nousi istuma asentoon sängylleen: "Äiti, minä kostan heille, laitan heidät katumaan että he ovat edes syntyneet tähän maailmaan!" Uriko huusi ja sipaisi kyynelen peukalolla poskeltaan, hieraisi sen etusormeensa ja puristi kämmenensä nyrkkiin.

Hän lähti siihen vanhaan kuluneeseen räkälään.
Eräällä miehellä oli käsi paketissa, mitäköhän uriko oli tehnyt hänele?
"Seuraavan kerran kun puristat minua perseestä ja sanot minua kohtalaiseksi, helpoksi naksiksi, kataisen jalkasi!" Uriko huusi hänelle ja mies muuttui tuli punaiseksi ja juoksi pois kuppilasta.
Päivä kului kuin muutkin päivät.
Kun hän oli matkalla kotiinsä, tulivat mustakaapuiset miehet hänen luokseen.
"Ahaa, tältä näyttää siis Yunian huora tyttö! Samanlainen lutka kuin äitinsäkkin." Sanoi keskimmäinen mies.
"Tuota, tuota sinä tulet katumaan loppu elämäsi, tai siis, muutamaa seuraavaa elin minuuttisi!" Sanoi Uriko ja laittoi sormensa huulille, pyörähti kerran ja napsautti sormiaan, mies oli nyt jää paloina maassa.
"Tälläistä taikaa minulle lutka äitini opetti, haluaako joku muukin maistaa?!" Huusi Uriko. Samassa paikalle käveli liikemies.
"Äkkiä piiloon!" kuiskivat kaksi mustakaapuista miestä toisilleen ja häipyivät. Uriko juoksi lopun matkaa kotiinsa, kaatui selälleen sängylleen ja purskahti itkuun....