Suljettu ketju
Sivu 1 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Näkyvissä tulokset 1 - 15. Tuloksia yhteensä 20.

Ketju: Alueen ohjeistus [luette ennenkuin teette mitään]

  1. #1
    Moogle The death Magic:n avatar
    Liittymispäivä
    3.12.2001
    Sijainti
    Finlandia
    Ikä
    26
    Viestejä
    1668

    Oletus Alueen ohjeistus [luette ennenkuin teette mitään]

    Miten postaat?

    PItkän aikaa olen miettinyt ja nyt varsinkin kun on alettu kiistelemään näistä modejutuista että miksi Gabriel ei aikanaan laittanut noita sääntöjä jotka ovat Nykyiset ja Klassikot alueella niin myös tänne Squaresoft alueelle. No nyt ne tulevat tänne copypastella. Lukekaa ne suosiolla niin ei tarvitse valittaa sitten.
    Ja topicin otsikosta ei voi valittaa koska se vetää varmasti huomiota

    Jos aloitat uuden "mitä mieltä?" -ketjun niin varmista että
    • samanlaista ketjua ei ole ollut aiemmin.
    • ketju ei ole yksiulotteinen (LEMPIhahmosi?).
    • aloitusviestissä on perustelut (ja kehoitetaan perustelemaan).

    Moderaattoreiden kuuluu lukita jo olemassa olevat "mitä mieltä?" -ketjut. (Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä ettei olisi kahta "mitä mieltä hahmoista?" -ketjua.)

    Suositeltavaa tietenkin olisi että käytäisi hieman kehittyneempääkin keskustelua kuin vain "lempimaakulkuneuvosi - FFVIII", mutta keskusteluja ei kuitenkaan olla kieltämässä. Varoituksen sana silti - elleivät viestit ole hyvin perusteltuja ja ole todellakin asiapitoisia viestejä niin ne joutuvat nopeasti delete-nappulan alle.

    Pitäkää huoli kirjoituksienne tasosta. Näin on kaikille viihtyisämpää.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Celeb
    "Lulu on kivoin hahmo, kun se on nii kaunis" + tuhat sydäntä perään ei riitä perusteluksi. Onhan tuossakin yksi perustelu, mutta jos kerran pitää Lulua kaikista parhaimpana hahmona niin kyllä kerrottavaa pitäisi riittää. Jos ei voi vastata "pitkästi", eli hyvin perustellusti ei tarvitse postata ollenkaan.
    Tuli muuten itse vielä mieleen lisätä perään että SEARCH nappi on kyllä toimintakuntoinen että sitäkin saa käyttää.

    Katsokaa myös viestienne sisältöä. Kaikki viestit jossa lukee tylsästi esim samaa mieltä tai juuri näin ja tämäntyyliset toistoviestit niin ne DELETOIDAAN armotta. Toistaminen on merkki vain siitä ettei ole omaa mielipidettä.

    SPOILERIT nämä ovat tärkeät. Olen nähnyt monta viestiä ja editoinut myös jossa ei ole spoilereita. SITÄ ei hyväksytä. Spoilerit on merkittävä kaikkiin paljastaviin kohtiin jotka kertovat pelin esim lopputapahtumista tai juonenkäänteistä. Ei pilata muiden peli iloa. MUTTA älkää kuitenkaan innostuko koska spoilerit turhissa kohdissa on vähintään yhtä tyhmää kun ei olisi spoilereita.

    Hymiöistä myös sen verran että turhia hymiöitä ei kannata käyttää koska muut pitävät sinua sen takia sitten vain typeränä. vaikka hymiöiden käytöstä mainitaankin kyllä myös yleisissä säännöissä.

    Älkää kirjoittako listausviestejä, koska ne poistetaan perustelujen puuttuessa.

    Missä kysyn peleihin liittyviä asioita?

    Seuraavaksi on listattu linkit, joissa voit saada apua peleihin. Eli jos sinulla on kysyttää vaikkapa FF7:sta, niin poimi oikea kategoria ja postaa kysymyksesi sinne (muista lukea ketjun omat säännöt). Jos haluat jonkinsortin muutoksia listaan, niin lähetä PM:ä jollekin Squaresoftin moderaattorille, niin eiköhän asia hoidu.

    Muistakaa, että ketjut ovat virallisia kysymysketjuja, ja muut samaa peliä koskevat kysymysketjut poistetaan välittömästi.

    FFI-VI
    FFVII-IX (Myös kysymykset koskien PC-versioiden ongelmia)
    FFX-XII (ei FFXI)
    FFXI
    Chrono Trigger
    Kingdom Hearts (KH1, CoM ja KH2)
    Yleistä peliapua muihin peleihin

    Kaiken lisäksi arkistoista löytyy seuraava ketju:

    Kingdom Hearts: niksejä aloittelijoille
    Viimeksi muokannut Dorianthem : 7.5.2008 klo 21:12:14
    En ole pervo TYKKÄÄN VAIN LIIKAA NAISISTA.

    <Deathy> mä nuolisin vähän eri paikasta mut kyl te mut tiiätte.
    <angi> deathy, no neljän vuoden kokemuksel kyl.
    <angi> ...miten toikin kuulosti taas niin väärältä.

  2. #2
    Go ahead, hop in. Potri:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    Espoo
    Ikä
    24
    Viestejä
    3649

    Oletus Re: Sääntöjä. Ette postaa ennen kuin luette ne.

    Alkujaan kirjoittanut The death Magic
    JA pienenä sivuuutisena voin sanoa vielä tähän topicciin että ensi viikolla jonain päivänä aion pistää pystyyn todellisen SYYSSIIVON.
    Aion tarkastaa kaikki postit/ketjut alusta loppuun viimeisestä sivusta ensimmäiseen sivuun ja deletoida KAIKEN spammin ja turhuuden.
    You must not. Vanhat viestit ovat foorumin historia, osa FFfinin kulttuuriperintöä. Ajattele jos joku olisi aikoinaan saanut päähänsä poistaa suurimman osan yabb viesteistä, koska ne eivät vastanneet nykytasoa. Nuo postit ovat muistoja. Kertovat meille mistä tulimme, mitä teimme, mitä olimme. Ne ovat osa meitä, identiteettiämme (sekä postcounttiamme), eikä kenelläkään ole ole oikeutta sitä ihmiseltä riistää.

    Muutenkaan tuosta ei olisi mitään hyötyä. Ketä ne vuosien takaiset viestit foorumin pohjalla enää kiusaavat?

  3. #3
    Moogle The death Magic:n avatar
    Liittymispäivä
    3.12.2001
    Sijainti
    Finlandia
    Ikä
    26
    Viestejä
    1668

    Oletus Re: Re: Sääntöjä. Ette postaa ennen kuin luette ne.

    Originally posted by Potri

    You must not. Vanhat viestit ovat foorumin historia, osa FFfinin kulttuuriperintöä. Ajattele jos joku olisi aikoinaan saanut päähänsä poistaa suurimman osan yabb viesteistä, koska ne eivät vastanneet nykytasoa. Nuo postit ovat muistoja. Kertovat meille mistä tulimme, mitä teimme, mitä olimme. Ne ovat osa meitä, identiteettiämme (sekä postcounttiamme), eikä kenelläkään ole ole oikeutta sitä ihmiseltä riistää.

    Muutenkaan tuosta ei olisi mitään hyötyä. Ketä ne vuosien takaiset viestit foorumin pohjalla enää kiusaavat?
    No spammiahan ne on nekin jotka spammia ovat takasivuilla mutta ainakin siivoan muutaman ensimmäisen sivun(3-4) jos en kaikkia. koska näiltä sivuilta voidaan helposti vielä nostella topicceja ja olisiko se sitten kivaa kun sitten valitettaisiin spammista vanhoissa topiceissa?

    ///edittiä

    Siivous on alkanut ja olen jo hävittänyt viestejä jonkun verran. Siivous tulee etenemään loppuun nyt seuraavan muutaman päivän aikana aina vähän kerrallaan.
    Viimeksi muokannut The death Magic : 6.11.2003 klo 14:32:11
    En ole pervo TYKKÄÄN VAIN LIIKAA NAISISTA.

    <Deathy> mä nuolisin vähän eri paikasta mut kyl te mut tiiätte.
    <angi> deathy, no neljän vuoden kokemuksel kyl.
    <angi> ...miten toikin kuulosti taas niin väärältä.

  4. #4
    pahapäinen Candice:n avatar
    Liittymispäivä
    13.6.2002
    Sijainti
    Kuutio
    Ikä
    27
    Viestejä
    2255

    Oletus

    Potrikulta, se on aivan hirvittävän raivostuttavan kamalaa, kun laitat uudelle jäsenelle PM:ää tämän postitettua tänne yhden lauseen ja vastaukseksi tulee "miks sit noi alkupään kaikki postit saa olla noin lyhyitä?". Yritä nyt sitten siihenkin vastata jotakin järkevää, joka ei anna sellaista kuvaa, että vanhempia lellitään ja nyyperöitä sorretaan. Kieli poskessa saa miettiä oikeasti mitä vastaa.

    Lisäksi ketjun ensimmäiset viestit antavat tietyn mallin muille miten vastataan. Jos vastauksena on pari hassua sanaa niin tottahan toki uusi ja pieni käyttäjä luulee, että se on sallittua. Syytänkin tämän alueen yleistä kuntoa osittain juuri näistä vanhoista posteista.

    En ole laumaeläin.
    Olen mieluummin yksin oikeassa kuin ryhmänä väärässä.

  5. #5
    Go ahead, hop in. Potri:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    Espoo
    Ikä
    24
    Viestejä
    3649

    Oletus

    Alkujaan kirjoittanut Candice

    Kerrot että viestit ovat ajalta ennen uusia standarteja? Luulisi tyhmimmänkin nyypän ymmärtävän tuon.

    Alkupostiin voi editata jotain kehotusta jos katsoo tarpeelliseksi. Jos ruvettaisiin poistamaan kaikkea vanhaa spammia, niin silloin lähtisi monia kokonaisia ketjuja, eikä siinä ole mitään mieltä. Alueet ovat erinomaisessa kunnossa vanhoista posteista huolimatta.

    Onko joku muuten mennyt deletoimaan vanhan Temen aloittaman omistatko ps2 ketjun? Kyseessä oli yksi vanhimmista VBulletiin selvinneistä ketjuista.

  6. #6
    Chibi Tonishi:n avatar
    Liittymispäivä
    15.11.2003
    Sijainti
    Ahtiala (Lahti)
    Ikä
    19
    Viestejä
    1370

    Post Hmm...

    Voitko kertoa tämän?

    Miksen voi tehdä omaa ketjua?

    tässä on yksi juttu jota en ymmärrä.

    You do not have permission to access the page that you were trying to. Are you trying to edit someone else's post or trying to access administrative features? Check that you are allowed to perform this action in the Forum Rules.

    toinen juttu jota en ymmärrä.

    If you are trying to post, the administrator may have disabled your account, or it may be awaiting activation.

    Voitko suomentaa ja kertoa mikä mättää?
    EWW!
    Don't touch thaT

    Please, support the dragons!

  7. #7
    Go ahead, hop in. Potri:n avatar
    Liittymispäivä
    29.9.2001
    Sijainti
    Espoo
    Ikä
    24
    Viestejä
    3649

    Oletus Re: Hmm...

    Alkujaan kirjoittanut Tonberry12
    Voitko kertoa tämän?

    Miksen voi tehdä omaa ketjua?
    Koska olet peelo. Et tosin minun mielestäni, mutta jonkun päätösvaltaisen mielestä kylläkin.

  8. #8

    Oletus

    Tonberry12 luulisin että olet yrittänyt tehdä ketjua tuonne ilmoitukset osiolle. SInne eivät voi tehdä ketjuja kuin vaan ne joill aon paljon valtaa. Eli ne Administaattorit sun muut arvonimelliset henkilöt tai semmoiset joille on annettu valta ja lupa sinne tehdä ketju. Koitin ihan huvikseni itse tehdä sinne ketjua ja sama teksti pompsahti minunkin ruutuuni. Meillä ei ole vaan valtuuksia sille alueelle.

    I wonder if you have the same dreams too.

    originalheteroes.com

  9. #9
    pahapäinen Candice:n avatar
    Liittymispäivä
    13.6.2002
    Sijainti
    Kuutio
    Ikä
    27
    Viestejä
    2255

    Oletus

    Nuniin, nyt on Quilta pää possahtamassa. Laitetaan tännekin erikseen kehoitus perusteluista, sillä ihmiset eivät tunnu ymmärtävän asiallisen kommentoinnin mahtia.

    Perustelkaa vastauksenne. Oli sitten kyse söpöimmästä aseen kahvasta tai surkeimmasta tavasta ansaita rahaa. Vaikka tuon tapaiset ketjut vaikuttavat täysin häröilyvapaalta-kentältä on täälläkin joku taso säilytettävä.

    Sama koskee listausta, esimerkiksi "kuinka pitkään olet pelannut sitä ja tätä peliä". Kyllä te nyt varmasti sinne jotain muutakin saatte laitettua kuin pari hassua numeroa. Vaikka miksi olette pelanneet toista pidempään kuin toista ja mihin asti olette päässeet/mitä olette tuossa ajassa saavuttaneet. Listaukset kokevat hyvin helposti deleten kylmän kouran.

    // Jos ihmettelette mihin joku viestinne on kadonnut niin se todennäköisesti on poistettu mitättömien perusteluiden takia. Esimerkiksi "paras pahis? Sephirot, kun se on niin cool". "Se on niin cool" ei ole riittävä perustelu. Kerrotte mikä tekee siitä hahmosta coolin ja vähän enemmän. Olen pahoillani, sillä en ehdi kaikille ihmisille, joilta viestejä poistan PM:ää laittaa, mutta uskon että hieman vanhemmat jäsenet ottavat opikseen ilman PM:ääkin.
    Viimeksi muokannut Candice : 9.3.2004 klo 8:50:43

    En ole laumaeläin.
    Olen mieluummin yksin oikeassa kuin ryhmänä väärässä.

  10. #10
    Goblin Pectus:n avatar
    Liittymispäivä
    28.6.2003
    Sijainti
    Eating brains
    Viestejä
    110

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Tonberry12
    Voitko kertoa tämän?

    Miksen voi tehdä omaa ketjua?

    tässä on yksi juttu jota en ymmärrä.

    You do not have permission to access the page that you were trying to. Are you trying to edit someone else's post or trying to access administrative features? Check that you are allowed to perform this action in the Forum Rules.

    toinen juttu jota en ymmärrä.

    If you are trying to post, the administrator may have disabled your account, or it may be awaiting activation.

    Voitko suomentaa ja kertoa mikä mättää?
    Pitääpä sitten suomentaa kun tuota englantia osaan(edes vähän.)

    Ensimmäinen on suomennettuna: Sinulla ei ole pääsyä sivulle jonne pyrit. Yritätkö muokata jonkun toisen viestiä tai yritätkö käyttää ylläpitäjän ominaisuuksia? Tarkista ,että sinulla on lupa suorittaa tämä toiminto Foorumin säännöistä.

    Toinen kuuluu suomeksi: Jos yrität kirjoittaa viestin, ylläpitäjä on voinut poistaa käyttäjätunnuksesi, tai se voi olla odottamassa aktivointia.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Potri
    Kerrot että viestit ovat ajalta ennen uusia standarteja? Luulisi tyhmimmänkin nyypän ymmärtävän tuon.
    Ilkeä huomautus: kauanko mietit tuota vastausta? Ja vielä Potrille, jos Tonberry olisi leimattu peeloksi, eikö hänellä lukisi profiilissa "Peelo"?

    edit//// Niinkö? En ole huomannut hänen olevan missään vaiheessa peelo.
    Viimeksi muokannut Pectus : 19.4.2004 klo 20:42:39

  11. #11
    Strike the earth! Gabriel:n avatar
    Liittymispäivä
    26.7.2001
    Ikä
    24
    Viestejä
    13399

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut cloud92
    Ja vielä Potrille, jos Tonberry olisi leimattu peeloksi, eikö hänellä lukisi profiilissa "Peelo"?
    Sen siitä saa kun nostaa vailla parempaa tietoa vanhoja topikkeja. Potrin postatessa viestinsä Tonberry12 oli peelo.

  12. #12

    Post

    Mitä väärää oli "Minkä aseen ottaisit FF-peleistä"-ketjusta. Kuka se deletoi? Oliko mulla taas kämmejä
    Mies voi rakastaa montaa naista mutta vain yhtä jalkapalloseuraa

  13. #13
    pahapäinen Candice:n avatar
    Liittymispäivä
    13.6.2002
    Sijainti
    Kuutio
    Ikä
    27
    Viestejä
    2255

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut GenowaWeapon
    Mitä väärää oli "Minkä aseen ottaisit FF-peleistä"-ketjusta. Kuka se deletoi? Oliko mulla taas kämmejä
    Minä deletoin. Ketju vastasi täysin "hienoin ase"-ketjua. Edelleen sen searchin käyttö on sallittua.

    En ole laumaeläin.
    Olen mieluummin yksin oikeassa kuin ryhmänä väärässä.

  14. #14

    Post

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Candice
    Minä deletoin. Ketju vastasi täysin "hienoin ase"-ketjua. Edelleen sen searchin käyttö on sallittua.
    Luuletko tosiaan että alan selaamaan ne kaikki miljoonat sivut kun etsin searchilla ase. Käytin searchia, en löytänyt ja perustin ketjun. Siinä on oiva peruste. Piste.
    Mies voi rakastaa montaa naista mutta vain yhtä jalkapalloseuraa

  15. #15
    pahapäinen Candice:n avatar
    Liittymispäivä
    13.6.2002
    Sijainti
    Kuutio
    Ikä
    27
    Viestejä
    2255

    Oletus

    Lainaus Alunperin kirjoittanut GenowaWeapon
    Luuletko tosiaan että alan selaamaan ne kaikki miljoonat sivut kun etsin searchilla ase. Käytin searchia, en löytänyt ja perustin ketjun. Siinä on oiva peruste. Piste.
    Ei ei ei, jos et todellakaan halua nähdä sitä vaivaa, että paneudut siihen onko aiheesta jo ketju niin jätä se samantien tekemättä. Varsinkin näitä epäoriginellejä, kun aivan varmasti löytyy.

    En ole laumaeläin.
    Olen mieluummin yksin oikeassa kuin ryhmänä väärässä.

Suljettu ketju

Kirjoitussäännöt

  • Et voi aloittaa uusia ketjuja
  • Et voi kirjoittaa vastauksia
  • Et voi lisätä liitteitä
  • Et voi muokata viestejäsi
  • BB-koodi on käytössä
  • Hymiöt ovat käytössä
  • [IMG] koodi on käytössä
  • HTML-koodi on poissa käytöstä