Nyt on Hopsu-DVD -paketti on ollut jo kauan aikaa kaupan hyllyllä. Korkea hinta järkytti monia, mutta tuskinpa se kaikkia esti ostamasta tuota animea (Hopsu ON anime, vaikka jotku toista väittävät.)
Itse ostin tuon DVD-paketin saaden aikaan suuren ja pitkäaikaisen loven kukkarooni. Kotona olikin hiukan selittämistä ja äiti oli vihainen siitä, mutta leppyi (Onneksi.) En vain ole sen jälkeen uskaltanut pyytää vikkorahaa, mutta eipä haittaa.
Neljässä ensimmäisessä levyssä oli melkein kaikki samaa lukuunottamatta niitä pätkittyjä kohtauksia. Viides levy oli minun ja kavereitteni mielestä paras koko paketissa, olihan siinä melkein kokonaan meille aivan uusia jaksoja, joista olimme nähneet vain pätkiä netissä.
Kaikki ennen hämärän peitossa olevat kohtaukset selvisivät meille, mutta yksi kohta hämmensi mieltäni. Se oli ehkä vain kirjoitus virhe, tai sitten en vain ymmärtänyt.
Äänet ovat tietysti mitä parhaimmat verrattuna suomalaisiin ääniin. (Pelkkä ajatuskin, että tämä DVD-paketti oltaisiin dubattu suomeksi, puistattaa.)
Te muut, jotka omistatte tämän DVD-paketin (Ja miksei vanhankin.), niin mitä mieltä olette?
Tiedän, että täällä on mainittu sama aihe toisessa postissa, mutta mielestäni se oli niin laimeasti siellä ja samassa postissa oli myös Henkien kätkemästä asiaa, että päätin tehdä pelkästään sille oman postin. Joten älkää hirttäkö minua tekoni tähden.


Vastaa siteeraten
Laadukasta katsottavaa oli kyllä, huomenna iltapäivällä jatkuu sitten. Oli hassua katsella loppukuvia, joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Ei ollut loppukappale kovin laadulla pilattu, mutta kyllähän sitäkin kuunteli. Olisi ollut pakkohankinta, ellen olisi lahjaksi saanut. Ja sitten RotKin soundtrack soimaan. --->

Siitä oli leikattu yli jakso pois... Nyyh.... vähän oli viimesessä cd:ssä sekasin aluksi... Mutta kyllä oli aivan mahtava kokemus... Siis parempaa saa hakea....
) ja kieli olisi korea....Eli tietääkö kukaan muu tästä ns toisesta versiosta...vai onko tämä täyttä humpuukia...?


Kuitenkin oli kaikki raaimmat kohtaukset leikattu, sekä yllätyksekseni koko Hopeanuolen varhaisnuoruus lukuunottamatta ensimmäistä jaksoa. Lopustakin selvinee aika paljon kun jaksaa ne kattoo. Olihan sitäkin leikattu aika paljon.
Silmät oli kyllä ristissä. 
