Miun kirjottama novelli
Tässä on sitten vasta alku ^^
Lisäystä
Istun huoneessani punaisessa säkkituolissa ja katson ulos ikkunasta. Linnut laulaa. Olisivat hiljaa. Mä en halua kuulla mitään iloista. Stereot pauhaa volyymi täysillä Nightwishiä. Talossa on muuten hiljaista. Toistaiseksi. Tiedän näkemättäkin, että mutsi nukkuu pois krapulaansa. Se oli kummiski lähiräkälässä eilen. Sanoi menevänsä "ystävälleen" ja että tulisi takas kymmeneks. Ystävälle todellakin. Räkälään se menee ainakun faija huutaa tai lyö sitä. Takaisin mutsi tuli joskus kahen jälkeen, tiedän sen koska heräsin siihen kun eteisestä kuului faijan vihainen karjunta ja mutsin kimitys. Joten hyvää huomenta mutsi ja faija, kiitos kun pilasitte mun päivän taas! Vilkaisen herätyskelloa. Se näyttää kahdeksaa. On kesäloma ja ulkona paistaa aurinko. Siltikkin mun mieli on musta. Nousen ylös sängystä ja laitan stereot hiljemmalle. Hymähdän katsoessani niitä. Ei me köyhiä olla, ei todellakaan. Ulkoisesti me näytetään varmaan ihanneperheeltä; hyvintienaavat vanhemmat, kaksi somaa ja fiksua lasta, oma talo, vene ja mersu. Mutta kaikki se on vain pintaa.
Avioero on lumetta, tiedän sen. Mutsi on uhonnu mulle ja mun isosysterille jo kauan eroavansa faijasta ja että me muutettas kaikki kolme muualle tästä käpykylästä. Toistaiseksi se ei ole kuitenkaan osannut luopua faijan kautta saaduista seurapiirikavereistaan. Mun faija kun sattuu olemaan tän kylän ainoon sairaalan ylilääkäri. Se on kauheen arvostettu ja on itsestään selvyys että se kutsutaan kaikkiin järjestettyihin kemuihin. Sitä se ei mun mielestä ansaitsis. Seurapiiripippaloissa se osaa käyttäytyä kuin herrasmies, avaa ovet sunmuuta on mutsi jaksanut kerta toisensa jälkeen mainostaa. Niinpäniin mutta kun se pääsee kotiin on helvetti irti. Mun ja systerin on kyllä tosi vaikee uskoo faijasta mitään hyvää. Ulko-ovi käy. Tiedän tasan että se on faija. Sillä loppu yövuoro just. Käännän heti stereot täysille. Silti faijan huuto kuuluu mun huoneeseen saakka. Se valittaa ettei jääkaapissa oo mitään, komentaa mutsia kauppaan. Mä ummistan silmäni ja muistelen vanhoja hyviä aikoja. Aikoja jolloin kaikki oli vielä hyvin; mutsi ja faija ei riidelly, mun ja systerin tokari oli paljon parempi, mun hiukset oli vielä vaaleenruskeet eikä mustat niinkuin nyt eikä systeri ollut seepra. Mutta nyt on kaikki toisin kuin silloin joskus.
Mä palaan muistoista ikävästi todellisuuteen: nyt faija on mun oven takana karjumassa. "Mirja! Ovi auki ja heti!!" Ei mitään vaikutusta. "Saat luvan painua kauppaan kun siitä juoposta huorasta ei ole edes kävelemään. Kuunteletko sinä??!! Ovi auki!!" Saatana, se on sun vaimos. Päässää pyörii sekavia ajatuksia. Jos mä en avaa se varmaan tulee ovesta läpi ja se on huono juttu. Jos taas avaan... Äs, valitse siinä kahdesta pahasta. "Perkele! Ovi ovi nyt heti auki tai.." Se ei saa lausetta loppuun, koska riuhtaisen oven auki.
Se menee hiljaseks pariks sekunniks. Ei varmaan uskonu että avaan. Ei mikään ihme.Sitten se näkee mun uuden huulilävärin. Se tuijottaa sitä ja muuttuu punaseks. "Mitä sä onneton oot menny tekemään ?!??" No tiesinhän mä ettei tää pysy kauan salassa, mut silti...Läps! Aaaww...oikeeseen poskeen sattuu. Ei helvetti! Se löi mua ku jotain huoraa! Viime kerrasta olikin jo viikko. Sillon se käytti nyrkkiä, nyt avokämmentä. Sit se viskaa mun päälle rahoja. 3 kahden euron kolikkoa, jotka putuu kilisten maahan. Mä katon yhtä niistä. Sitä joka putos mun jalkojen juureen. Poskeen sattuu. Tekis mieli alkaa itkeen, mut sitä iloo mä en sille anna!
"Haet niillä HK:n sinistä, kahvia ja..." Okei, mä tiiän miten lista jatkuu. Röökii ja pari[kyt] keskarii. Se vaikenee. Hyvä ku tajus että mä oon alaikänen. Ei ne mulle myis. Paitsi... Mutta sitä se ei tajua mulle ehdottaa. Eihän se tiedä mun tai systerin kuvioista mitään. Enkä mä aio valasta asiaa sille eikä aio Sofiakaan. Mutsikaan ei tiiä. Miks tietäs? Eikä varsinkaan suku. Mä en tiiä miten vanhukset aikoo selitellä mun ja Sohvin poissaolon kerta toisensa jälkeen. Eikä kiinnostakkaan, oma on ongelmansa kun ei kehtaa viedä meitä enää niille. "Ala laputtaa!" Mä vilkaisen sitä ja kerään rahat maasta. Faijan vahtiessa mä kävelen ulko-ovesta ulos. Onneks mun pokka piti. Unohtaakseni faijan mä alan kelata asioitani. Aina kun se on tommonen, mä yritän olla ajattelematta asiaa. Jos mä kelaisin sitä aina vaan saisin vaan itteni järjiltä.
Siinä oli miun novellinalku. Tarkoitus olis kirjottaa lisää, ton verran olen saanut tähänmennessä kasaan. Kommentit/kritiikki ois tervetullutta tietenkin perusteluineen.
Ja jos joku ei tiedä, niin seepra= itseään viiltelevä.
/Muuttuu hiukan skitsoksi ja samalla sykemmäksi
Vastaa siteeraten
. Alku on kyllä ehkä liian kliseinen; kuinka moni juttu alkaa, kun päähahmo tuijottaa ikkunasta pihalle 
.
[/color]
