Tulevaisuuden ravunpyytäjät

[Mauler]

Tulevaisuuden ravunpyytäjät.


Istuin moirekassani ja olin matkalla kohti futuristista rantaa.
Mikään ei ole olemassa, tämä tarina ei ole olemassa tämä on vain tähtiusvaa. Tämä moireka ei ole olemassa. Koko universumi on vain viiva ajassa. Älkää kysykö miksi olkaa vain mukanani tämä hetki.
Saapuessani rannalle käskin rapuja pysähtymään ja ylvään moirekani kultaiset jarrut inahtivat ja vain rapujen saksien kalina ja veden kohina oli kuultavissa.
Avasin suojakuomun ja hyppäsin ulos.
Hiekka suhahti levitaatio kenkieni alla. Rapuni anoivat päästä uimaan, joten irroitin heidät valjaistaan ja laskin ne veteen. Siellä ne temmelsivät kuin nuo ihmisapinat aikoinaan. Punainen kuori ja mustat tunteettomat mutta kuintekin syvälliset silmät muljahtelivat keppien päässä.
Yhtäkkiä ravut jähmettyivät paikalleen kuin taika olisi heidät jäädyttänyt. Käännyin ympäri ja noin 200 geebin päässä seisoi värikäs hahmo.
Lanteella suuri vanne joka pyöri hypnoottisesti tämän pellemäisen hahmon ympärillä. Naama oli kuin liikennemerkki huonona päivänä. Kengät oli jättimäiset kuin laivaston veneet.
Hahmo hyppäsi puoli voltilla päälle hiekalle ja siitä ponkaisi niskalihasten saattaman korkeuksiin aivan taakseni. Äkillisesti tunsin pelkoa tätä kummajaista kohtaan. Päräännyin ja otin esiin svatsikani. Ja kysyin mitä tämä henkilö tahtoo.
Hän kertoi tahtovansa rapuni. Rapuni jota oli vaivalla hankkinut karibian mereltä viime sodan aikana.
Kieltäydyin välittömästi ja otin pari askelta lisää taaksepäin. Pellen ilkikurinen naama vääntyi kuin sarjakuvassa, suruksi ja koomiset kyyneleet alkoivat suihkuamaan kuin vesilähde. Kysyin miksi hän tahtoi rapuni, hän alkoi kertoa surullista mutta kuitenkin jotankin epäilyttävää tarinaa kuinka hänet oli heitetty ulos sirkuslaivasta. Hän tarvitsisi rapuni vetämään venettään. Tarjouduin antamaan apua ja hän suostui.
Menimme pitkään ruohikkoon missä näitä punasaksia majailee. Annoin oudolle tuttavuudelle elektrohaavin ja sitten aloitimme metsästämisen. Heitin muutaman rapu houkuttimen ja menimme suuren kiven päälle odottamaan. Hiljaa tuntikausia siinä seisoimme. Kunnes ruohikossa alkoi kuulua saksien napsetta.
Silmä pari tulu ruohorajan yläpuolella ja tutki ympäristöä. Ravut eivät huomaan kuin liikettä ja hajua joten ne olivat alttiita hyökkäyksille. Äkkiä pelle hahmo hyppäsi haavinsa kanssa huutaen kuin hunni kirveen kanssa ja sai kuin saikin itselleen ravun. Olin melko yllättynyt en ollut ikinä nähnyt moista ravun metsästäjää.
Kuinka ollakkaan toinen rapu kalisteli matkan päässä tarkoituksenaan paeta, iskin täyden tehon saappaisiini ja polkaisin itseni sekunnin suhahduksessa ravun luo. Se kohotti JÄTTIMÄISET saksensa ilmaan kuin taiston merkiksi. Hyppäsin korkeuksiin ja vedin haavini valmiiksi, oli parasta laitta tainnutus päälle. Heitin voltin ja syöksyin alas kuin kota haavin korkealla kohotettuna pääni taaksa. Seuraavana hetkenä tajusin kuinka rapu oli iskenyt minut tajuttomaksi. Omat peruni kalisuttelivat saksia ja huomasin että joku oli raahannut minut moirekalleni. Lainaamani elektrohaavi oli jätetty nojaamaan vaununi rengasta.
Nousin ylös jo mietin hetken mitä tuo hahmo oli tahtonut loppujen lopuksi.....huomasin että kaikki hoini oli viety...

[Lonely Wolf]

Erikois laatuinen tarina...harvoin lukee tollaista tekstiä...tuli mieleen kaunis maisema, kun kuvailit paikkaa ...jatkuuko tarina? Jos jatkuu, aiotko jatkaa sitä? Olisi mukavaa lukea loppu

[Mauler]

Kun olin saanut valjastettua rapuni moirekaani takaisin kiinni annoin lähtökäskyn ylväille saksiniekoilleni ja suuntasin lähimpään elämän keskukseen. Lähin keskus oli 3500 geebin päässä rannasta. Keskuksen hohtava sininen väri heijastui kaukaa yli kivisen maaston. Äkillisesti huomasin jotain värikästä silmakulmassani, eräänlainen alus, kuin karuselli ihmisaikojen huvipuistoista lensi tasangon yli kohti tuota sini hohteista elämän keskusta.
Saavutessani elämän keskukselle minun täytyi antaa verinäyte ovelle ja odottaa muutama hekto. Istuessani moirekassani mietin miten tämä kaikki on päätynyt tähän pisteeseen, olen jälleen palaamssa nolla pisteeseen. Kaikkeen mistä kaikki alkoi, kaikki mistä kaikki tulevat ja minne kaikki lopulta menevät. Ehkä tämä oli jonkinlainen kutsumus. Tunteeni olivat aivan liian sekavat. Äänekäs piipahdus ilmoittaa pääsyluvan saamisesta.
Suuret portit kirskahtavat auki ja astun sisään kuin myyrä maasta ulkoilmaan. Johonkin kirkkaaseen, meluisaan paikkaan.
Kuulen musiikkia päässäni. Sulosäveltä jota EMP pakolaiset soittavat aivan ulko oven luona. Olen vielä puhdistuksessa.
Kun puhdistus oli ohi näen jälleen. Olipa paikka muuttunut. Jopa naisia oli aloitettu päästämään elämän keskukseen. Ehkäpä miehet olivat vihdoin tajunneet näitten seireenien voimat ja alkaneet käydä yhteistyötä muissakin paikoissa kuin elämän jatkumossa.
Äkkiä kuulin jälleen tuon hypnoottisen huminan, ajattelin ei kai taas. Tällä kertaa tuo pelle saisi kohdata kohtalonsa, vedin nopeasti svastikani esiin ja käännyin ympäri. Takana seisoikin tuollainen olento, joita en ollut paljon tavannut. Iso vihreä keppi. Ne olivat Ui:ta. Hän kysyi minulta mitä oikein heilun keskellä rauhan ihanuutta svatikani kanssa. Sitten tämä hahmo katosi. Katosi kuin tähtilento avaruuteen, äkillisesti välähtäen. Äkkiä kaikki alkoi kadota. Elämän keskus, minne se voi hävitä, onhan se sentään ELÄMÄN KESKUS. Ei se voi hävitä! Muuten kaikki elämäkin häviää! Tämä ei tee järkeä! Tunteeni olivat aiemmasta sekavammat, pelko toi iljettävän läsnäolonsa ajatusmaailmaani, yritin koota ajatukseni, äkkiä olin jälleen tuolla kivisellä tasangolla jossa vain sammalta kasvaa. Moirekani oli yhä samassa paikassa, rapuni vain kalisuttelivat saksiaan. Äkkiä tuo hypnoottinen paholaisen ääni lähestyi, käännyin ja siellä se oli jälleen, tämä ilkikurinen pelle. Kysyin mitä hän tahtoo minusta. Hän kertoi valehdelleen olevansa sirkus erakko. Hän kertoi tahtovansa uuden energiapatterin vanteeseensa, se antoi hänelle mahdollisuuden matkata ajassa, noista ajan vanhoista ja arvoituksellisista porteista. Kysyin miksi juuri hänelle olisi suotu tuo suurenmoinen voima kulkea ajassamme eteen ja taakse. Hän vastasi ettei minun tarvitse sitä vielä tietää, aivan kuin olisin joku pelinappula ajattelin....
Äkkiä heräsin jälleen rannalta..
Tuuli vain hieroi kasvojani...auringo siveli niihin energiaa ja vesi antoi musiikkia korvilleni...
Ehkä se oli vain unta...

[Lonely Wolf]

Vau hieno jatko...jännitystä piisasi...kirjoitatko sille jatkoa??? Nuo geebit ynnä muut erikoiset sanat tuovat siihen loistokkuuta ja erikoisuutta ...jatka samaa rataa....pidän edelleen tarinastasi

[Mauler]

Jälleen kerran kun sain tavarani kasaan päätin jatkaa matkaa.
Ehkä unellani oli jonkilaista vaikutusta sillä olin koko varuillani, kuin gerbiili aavikolla, varoen kotkia. Mielenkiintoni voitti ja päätin suunnata kohti sirkuslaivaan joka sijaitsi noin 1000 geebin päässä siitä mistä olin, näkömatkan päässä kuitenkin, kiitos aavan hiekkarannan. Keltainen hiekka rahisi renkaiden alla ja rapuni uurastivat tähden poltteessa. Olin jälleen kuulevani tuon huminan, katsoin äkkiä taakseni ja näin.. tyhjän rannan. Avasin suojakuomun ja tarkkailin ympäristöä. Voisin melkein vannoa kuulevani sen helvetiilisen huminan. Laskinsuojakuomun takaisin ja käskin rapuni liikkeelle. Matkan jälkeen olin vaikuttavan suuren, ei suuren, JÄTTIMÄISEN sirkuslaivan juurella. Keltainen,violetti, punainen, sininen ja vihreä alltoilivat veneen kyljessä. Nuo psykedeeliset värit jota kertoivat kansoilla ja elämän keskuksille viihteen saapumisesta. Astuin sisään sivuovesta. Kaikki oli aavemaisen hiljaista. Ei eläinten karjumista tai työväen hälinää. Aivan...hiljaista.
Yhtäkkiä näin vilauksen kaikesta, ihmisistä, erikoisista eläimistä mutta ne katosivat saman sekunnin sisällä.
Astelin isolla areenan kaltaisella, luultavasti harjoitus alueelle. Potkaisin sankkoa vihastuksissani. Mutta aivan kuin taikaiskusta sankko nousi ilmaan juuri kun saappaani kärki oli lennättämässä sen kohti seinää. Kaaduin selälleni ja katseeni oli suunnattu kohti kattoa. Makasin hämmennyksen vallassa ja ponkaisin takaisin pystyyn, samassa kuulin helvetillisen naurun, ivallisen naurun. Ja varjoista kömpi esiin tuo pelle. Huusin hänelle mitä hän tahtoo minusta. Hän sanoi, löytääkseni totuuden minun täytyy taistella häntä vastaan. En ollut taistellut sitten suuren sodan jälkeen kuinka voisin taistella tälläistä muukalaista vastaan jota en ole koskaa enne nähnyt, hyppäsin tilanteeseen kuitenkin mukaan. Astuin askeleen taakse ja vedin svastikani esiin. Samalla hetkellä hyppäsin taaksepäin voltin korkeuksiin telineiden päälle ja sieltä suuren loikan pelle hahmon taakse, kohotin svastikani ottaakseni ensimmäisen lyönnin edun. Miekkani sivalti tätä hahmoa kuin leikkuri isoa puunlehteä. Pelle lennähti iskun voimasta eteenpäin ja pyörähti pystyyn, vanne alkoi pyöriä satumaista nopeutta hänen ympärillään ja yhtäkkiä kuulin energialautaksen äänen ja jokin valoisa ja voimakas lennätti minut kauas taakse törmäten palkkiin. Viha valtasi päänni ja juoksin kohti pelleä hyppäsin voltilla hänen taakseen ja kumosin hänet maahan voimakkaalla potkulla. Kohotin svastikani ilmaan kuin voiton merkiksi ja aioin antaa tälle ilikuriselle helvetin lähettiläälle armoniskun. Sitten hän anoi armoa.. nyt jo.. ja sanoi kertovansa kaiken. Istuuduimme penkeilla mutta pidin kuitenkin itseni varmuustilassa. Hän kertoi että olin joutunut aikapoimuun silloin kun taistelin ravun kanssa. En ollut enää menneessä enkä tulevassa vaan olin ajan vieressä. En ollut minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. En ollut ikinä edes ollut ajassa, ajassa minua ei ollut edes olemassakaan. Kaikki oli poissa kun jouduin tuohon poimuun. Mietin tätä kaikkea hetken ja samalla kirkas valo sokaisi minut ja pelle oli kadonnut......
Sammutin svastikani ja saappaani ja mietin......
Miten tässä nyt näin kävi..