Sain vihjeen, että tässä on pahasti häiriintynyt ja siksi lukemisen arvoinen kirja. Kirjoittaja on Jyrki Lehtola, käykää ihmeessä tarkastamassa lähikirjastosta, jos vaikka löytyisi.

Sitten pätkä häiriötä:

Ihmisenä, toimijana saati henkeytenä Yang ei ansaitse minkäänlaista kuvausta. Välttämättömäksi ja riittäväksi käyköön se että hän on ainoa snuff-elokuvien historian näyttelijä, joka ei ole selviytynyt kuvauksista hengissä.

Ja kuten tiedetään: mitään ruumiin kokemusta ei voi täysin pyyhkiä mielestä.

Ei vaikka tuon mielen ainoa toimintakyky olisi aktiivinen tyhjentyminen kuten Yangilla

Tuhoon tuomittuna, jo alunperin järkyttävän naurettavana ideana Yang joutuu hylkäämään yrityksensä päästä piilopaikkaan. Niinpä hän masentuneena istahtaa kylpyammeeseen ja antaa kylmän veden hyväillä ahavoituneita kasvoja. Suihkuveden virtaus paitsi hieman selventää päätä, myös peittää ulkomaailman hirviömäiset äänet; jalkojen kopinat porraskäytävässä, tuulen suhinan, katkeilevien ruumiinjäsenten rasahdukset.

Hyvänolontunne peräti osuu Yangiin ja hän muotoilee merkittävän ajatuksen, jonka unohtaa samantien.

Vaikka virtaava suihkuvesi on kelpo paranoiasuoja, se ei ole täydellinen.

Tosin on myönnettävä, että rappukäytävästä raikuva epäinhimillinen rääkyminen yhdistyneenä varsinaiseen palavan kumin lemuun on jotain sellaista, etteivät niitä peittäisi mitkään pommit tai 'muut sen tapaiset äänekkäät nykyteknologian välineet'.

"Mitä vittua, olenko mä tulossa hulluksi?", Yang kysäisee itseltään sangen kiinnostuneena.